Part 12

"Mutta ei hän sentään aikaansaa pelkkää pahaa tuo teidän miss Lacklandinne. Hän on pakottanut kolme miestä lopettamaan juopottelun tai oikeammin erottanut heidät whiskystä. Te tunnette heidät kaikki -- Brahms, Curtis ja Fowler. Hän otti heidät mukaansa 'Flibberty-Gibbetiin'."

"Hän se nyt on 'Flibbertyn' laivuri", puuttui Olesen puheeseen. "Ja hän purjehtii sen pilalle, niin totta kuin Salomonin-saaret eivät ole hyvän Jumalan luomat."

Tohtori Welshmere koetti näyttää loukkaantuneelta, mutta purskahtikin taas nauruun.

"Hänellä on merkillinen kyky aina saada tahtonsa perille", sanoi hän. "Minä koetin päästä ottamasta hevosia laivaani. Sanoin, etten voinut ottaa rahtia, ja että 'Apostlella' oli jahdin lupakirja, että aioin kiertää Savon ja Guadalcanarin yläpään. Mutta mikään ei ottanut. 'Viis rahdeista', sanoi hän. 'Te otatte hevoset niinkuin hyvän ihmisen tulee ja sopii, ja kun minä saan 'Marthan' kuntoon, niin teen teille joskus vastapalveluksen.'"

"Ja 'viis siitä, mitä mr Sheldon on käskenyt', sanoi hän minulle", huusi Olesen. "'Minä olen nyt teidän herranne ja isäntänne', sanoi hän, 'ja te teette niinkuin minä käsken.' 'Katsokaa tuota kivipähkinälastia', sanoin minä. 'Viis niistä', sanoi hän, 'Minulla on tuumia, jotka merkitsevät enemmän kuin teidän pähkinänne. Ne me heitämme yli laidan heti päästyämme lähtemään.'"

Sheldon pani kädet korviensa eteen. "Minähän en tiedä, mitä on tapahtunut, ja te kerrotte kaiken takaperin. Menkäämme verannalle, istuudumme sinne varjoon ja alamme alusta."

"Kaikkein ensimmäiseksi minä tahdon tietää", alkoi Olesen heidän istuuduttuaan, "onko hän teidät yhtiökumppaninne vai eikö. Se minun täytyy saada tietää."

"On, on", vakuutti Sheldon.

"Kukapa olisi sitä uskonut!" Olesen katsahti vetoavasti tohtori Welshmereen ja sitten jälleen Sheldoniin. "Minä olen nähnyt yhtä ja toista uskomatonta näillä Salomonin-saarilla -- kyynärän pituisia rottia, perhosia, joita jahdataan pyssyllä, korvakoristeita, jotka saisivat pirunkin noloksi, ja pääkallonpyytäjäpaholaisia, joihin verrattuna piru on enkeli. Minä olen nähnyt niitä ja tottunut niihin, mutta tämä teidän nuori naisenne..."

"Miss Lackland on yhtiökumppanini ja Beranden osakas", keskeytti Sheldon.

"Niin hän sanoi", jatkoi ärtynyt laivuri. "Mutta hänellä ei ollut papereita, joilla olisi sen todistanut. Mistä minä sitten olisin tietänyt, että se oli totta. Ja sittenhän minulla oli se pähkinälasti -- kahdeksan tonnia."

"Alkakaa taivaan nimessä alusta", koetti Sheldon keskeyttää.

"Ja sitten hän ottaa palvelukseensa nuo juopporentut, kolme pahinta lurjusta, mitkä koskaan ovat tuottaneet häpeää Salomonin-saarille, -- antaa niille viisitoista puntaa kuussa kullekin -- mitä te siitä arvelette? Ja purjehtii kuin purjehtiikin tiehensä heidän kanssaan! Hyh! -- Teidän täytyy antaa minulle ryyppy. Pastori ei huoli panna pahakseen. Olen ollut neljä päivää hänen ehdottomasti raittiissa laivassaan ja olen menehtymäisilläni."

Tohtori Welshmere nyökäytti päätään vastaukseksi Sheldonin kysyvään katseeseen, ja Viaburi lähetettiin noutamaan whiskyä ja soodavettä.

"Teidän puheestanne käy selvästi ilmi, kapteeni Olesen", sanoi Sheldon vanhan merikarhun saatua virvokkeensa, "että miss Lackland on karannut teidän laivallanne. Olkaahan nyt hyvä ja antakaa minulle asiallinen selonteko siitä, mitä on tapahtunut."

"Aivan oikein, nyt se alkaa. Minä olin juuri tulossa satamaan 'Flibbertyllä'. Ennenkuin olin ehtinyt laskea ankkuria, oli tuo tyttö laivassa -- oli tullut valasveneellään, mukanaan koko tahitilainen pakanalaumansa, iso Adamu-Adam ja kaikki muut. 'Älkää laskeko ankkuria, kapteeni Olesen', viserteli hän. 'Minä tahdon, että te heti lähdette Punga-Pungaan'. Katsoin tarkasti nähdäkseni, oliko hän humalassa. Mitä minun piti ajatella? Olimme juuri käännöksessä, vastikään kierrettyämme matalikon -- kiperä paikka -- etupurje oli puoleksi alhaalla ja vauhti vähenemässä, niin että minä sanoin: 'Anteeksi, miss Lackland', ja huusin keulaan päin: 'Antaa mennä!'"

"'Olisitte kuunnellut minua, niin olisitte säästynyt turhasta vaivasta', sanoi hän, kiipesi partaan yli ja vilkaisi keulaan päin, jossa ensimmäistä ankkuriketjua laskettiin mereen. 'Tässä on viisitoista syltä vettä', sanoi hän, 'antakaa vain miestenne nostaa se takaisin'.

"Ankkuri laskettiin. Minä en uskonut häntä. En voinut uskoa, että te olitte ottanut hänet yhtiökumppaniksenne, ja sanoin sen hänelle ja vaadin todistuksia. Silloin hän kävi koppavaksi ja alkoi määräillä, ja minä sanoin, että olin kyllin vanha ollakseni hänen isoisänsä ja etten aikonut ruveta hänenlaisensa letukan leikkialuksi. Ja sitten minä käskin häntä jättämään 'Flibbertyn'. 'Kapteeni Olesen', sanoi hän niin hempeästi kuin mikäkin, 'minulla on muutama minuutti aikaa olla teidän kanssanne ja hyvää whiskyä tuolla vähän matkan päässä 'Emilyssä'. Tulkaa sinne. Sitäpaitsi tahdon saada teiltä neuvoja siihen karilleajoon nähden. Kaikki sanovat, että te olette aika jehu merimieheksi', niin juuri hän sanoi, 'aika jehu'. Ja minä astuin hänen veneeseensä, jossa Adamu-Adam piti perää juhlallisena kuin olisi ollut hautajaisissa.

"Matkalla hän kertoi minulle 'Marthasta', kuinka oli ostanut sen ja aikoi saada sen karilta. Hän kertoi vuokranneensa 'Emilyn' ja aikovansa purjehtia heti kun minä saisin 'Flibbertyn' lähtökuntoon. Huomasin että hänen pelissään oli aikalailla järkeä, ja suostuin lähtemään suoraa päätä Berandelle saamaan teidän määräyksenne, ennenkuin lähtisin Punga-Pungaan. Mutta hän sanoi, ettei sekuntiakaan kannattanut hukata sellaiseen lapsellisuuteen ja että minun piti purjehtia suoraan Punga-Pungaan ja että jos en uskonut hänen sanojaan, kun hän sanoi olevansa teidän yhtiökumppaninne, niin hän lähtisi sinne ilman minua ja 'Flibbertyä'. Ja siinä hän sai minut petetyksi.

"'Emilyn' kajuutassa istuivat nuo kolme juopporattia -- tunnettehan heidät -- Fowler, Curtis ja nuori Brahms. 'Juokaahan nyt', sanoi tyttö. Minusta he näyttivät ällistyvän, kun hän avasi whiskykaapin oven ja lähetti neekerin noutamaan laseja ja vettä. Mutta hän oli kai minun huomaamattani antanut heille vihjaukset pysyä vaiti, niin että he tiesivät, mitä heidän piti tehdä. 'Suokaa anteeksi', sanoi hän, 'minä menen hetkiseksi kannelle'. Se hetki kesti puolen tuntia. Minä en ollut saanut ryyppyä kymmeneen päivään. Olen vanha mies, ja kuume on heikontanut minut. Ja sitten minä join sitä whiskyä tyhjään mahaani, ja ne kolme juopporattia näyttivät huonoa esimerkkiä. He koettivat taivuttaa minut lähtemään Punga-Pungaan, ja minä selitin heille, että velvollisuuteni oli olla lähtemättä. Onnettomuudeksi sekä väitteet että vastaväitteet vahvistettiin ryypyillä, ja kun minä niin sanoakseni en ole mikään juomari ja kun olin kuumeesta heikkona...

"No niin, puolen tunnin kuluttua hän palasi ja katsahti minuun tutkivasti. 'Riittää jo', muistan hänen sanoneen, ja sitten hän otti whiskypullot ja viskasi ne portailta mereen. 'Tämä oli viimeinen kerta', sanoi hän juopporateille, 'kunnes 'Martha' on selvillä vesillä ja te olette palanneet Guvutuun. Ensi juominkejanne saatte kauan odottaa.' Ja sitten hän nauroi.

"Hän katsoi minuun ja sanoi -- ei minulle, huomatkaa, vaan niille juopporateille: 'Tämän kunnianarvoisen miehen lienee jo aika päästä maihin', tarkoitti minua ja sanoi: '_tämän kunnianarvoisen miehen_'. 'Fowler', sanoi hän aivan kuin olisi antanut alaiselleen käskyn, eikä sanonut edes _mr_ Fowler, vaan muitta mutkitta vain Fowler -- 'Fowler', sanoi hän, 'käskekää Adamu-Adamin miehittää valasvene, ja sillä välin kuin hän soudattaa kapteeni Olesenin maihin, saa teidän veneenne viedä minut 'Flibbertyyn'. Te purjehditte kaikki kolme minun kanssani, niin että olkaa hyvät Ja pankaa kokoon kimpsunne ja kampsunne. Ja se teistä, joka kunnostautuu parhaiten, saa perämiehen paikan. Kapteeni Olesenilla ei nähkääs ole perämiestä.'

"Sitten en muista paljoakaan siitä, mitä tapahtui. Miehistö auttoi minut veneeseen, ja taisinpa nukahtaa istuessani siinä perätuhdolla ja katsellessani Adamua, joka piti perää. Sitten näin äkkiä 'Flibbertyssä' purjeita nostettavan ja kuulin sen ankkuriketjun rämisevän, kun sitä vedettiin ylös, ja heräsin. 'Mies, viekää minut 'Flibbertyyn', sanoin Adamulle. 'Minä panen teidät rantaan', sanoi hän. 'Missie Lackalanna sanoo ranta hyvin hyvä teille.' Minä kirkaisin ja ojensin käteni tarttuakseni peräsimeen. Tein kaiken voitavani ajatellen isäntäni etua. Mutta se Adamu-Adam työnsi minut veneen pohjalle, pani jalkansa päälleni, etten pääsisi nousemaan, ja ohjasi samaan suuntaan yhä edelleen. Nyt olette kuullut kaiken. Juttu järkytti mieltäni niin, että sain kuumekohtauksen. Ja nyt olen tullut kuulemaan minäkö olen 'Flibbertyn' kapteeni vai tuo teidän tyttölapsenne pakanoineen ja merirosvoineen."

"Älkää olko millännekään, kapteeni. Teidän sopi hyvin saada virkavapautta menettämättä palkkaanne tietysti." Sheldon puhui tyynesti, mutta oli oikeastaan hiukan levoton. "Jos miss Lackland, joka on yhtiökumppanini, on nähnyt hyväksi ottaa 'Flibberty Gibbetin' käytettäväkseen, niin sehän on all right. Myönnättehän itse, ettei ollut varaa hukata aikaa, jos mieli saada 'Martha' irti. Se on pahalla karilla, ja ensimmäinen myrsky ruhjoisi sen pohjan puhki. Nyt te jäätte tänne lepäämään, kapteeni, ja karkoitatte kuumeen ruumisraukastanne. Kun 'Flibberty-Gibbet' palaa, niin te tietysti taas tulette sen päälliköksi."

Tohtori Welshmeren ja "Apostlen" lähdettyä ja kapteeni Olesenin mentyä nukkumaan verannan riippumattoon Sheldon avasi Joanin kirjeen.

Hyvä mr Sheldon!

Olkaa kiltti ja antakaa minulle anteeksi, että varastin 'Flibberty-Gibbetin'. Minulla ei ollut muuta neuvoa. 'Martha' on meille äärettömän tärkeä. Ajatelkaahan, että sain sen viidelläkymmenelläviidellä punnalla, siis kahdellasadallaseitsemälläkymmenelläviidellä dollarilla. Ellei minun onnistuisikaan saada sitä kunnialla karilta, niin tiedän voivani korvata kaikki kustannukset niillä sen varusteilla, joita alkuasukkaat eivät ole vieneet pois. Ja jos saan sen pelastetuksi, niin se on onnenpotkaus, jommoista ei satu kahdesti elämässä. Ja ellen saa, niin pestaan 'Emilyn' ja 'Flibberty-Gibbetin' täyteen työmiehiä. Niitä Berande juuri nyt kaipaa kipeämmin kuin mitään muuta.

Ja minä rukoilen Teitä, olkaa kiltti älkääkä olko minulle vihainen. Te kielsitte minua lähtemästä pestausmatkalle 'Flibberty-Gibbetillä' ja minä tottelen. Purjehdin 'Emilyllä'.

Ostin kaksi lehmää tänään iltapäivällä. Nogin kauppamies on kuollut kuumeeseen, ja minä ostin ne hänen toveriltaan -- Sam Willis on hänen nimensä --, joka lupasi lähettää ne luultavasti 'Minervan' ensi kerran purjehtiessa sinnepäin. Berande on kyllin kauan elänyt säilykemaidolla. Ja tohtori Welshmere on luvannut minulle muutamia appelsiini- ja sitruunapuita Ulavan lähetysasemalta. Hän lähettää ne meille, kun 'Apostle' tekee seuraavan matkansa. Jos Sydneyn höyrylaiva tulee ennen minun paluutani, niin istuttakaa maissi, jonka se tuo tullessaan, Balesunan korkealle rantatörmälle nuorien puitten väliin. Virta kalvaa pahoin sitä äyrästä, ja Teidän pitää tehdä jotakin pelastaaksenne sen.

Olen myöskin tilannut muutamia viikunapuita ja karviaismarjapensaan tapaisia Sydneystä. Tohtori Welshmere tuo muassaan muutamia mangontaimia. Nämä puut kasvavat isoiksi ja tarvitsevat runsaasti tilaa.

'Martha' on 110 rekisteritonnin alus. Se on Salomonin-saarten suurin ja paras kuunari. Näin vilaukselta sen ääriviivat ja arvaan loput. Se tulee purjehtimaan kuin noiduttu. Ellei se ole täyttynyt vedellä, niin sen koneitten pitäisi olla hyvässä kunnossa. Onnettomuuden syynä oli se, että kone ei ollut käynnissä. Koneenkäyttäjä oli irroittanut syöttöputket puhdistaakseen ne ruosteesta. Tyhmää ryhtyä sellaiseen työhön, kun laiva ei ole ankkurissa eikä selvällä merellä.

Istuttakaa kaikki puut pihamaalle, vaikkapa teidän täytyisikin myöhemmin hakata sieltä muutamia palmuja.

Älkääkä istuttako kaikkea maissia yht'aikaa. Antakaa pari päivää kulua istutusten välillä.

Joan Lackland

Sheldon piteli kirjettä kädessään, luki sen kerran toisensa jälkeen ja tutki käsialaa tavalla, johon ei ollut tottunut. Miten luonteenomaiset, hän ajatteli, olivatkaan nuo poikamaisen reippaasti piirretyt kirjaimet -- selvät lukea, melkein kiusallisen selvät, mutta yhtäkaikki poikamaiset. Käsialan selvyys muistutti Sheldonille hänen kasvojaan, hänen selväpiirteisiä kulmakarvojaan, hänen suoraa nenäänsä, vieläpä hänen silmiensä vilpitöntä katsettakin, lujapiirteisiä, mutta silti siromuotoisia huuliaan ja kaulaa, joka ei ollut liian hoikka eikä liian paksu, vaan -- vaan juuri sellainen kuin sen tulikin olla, sopusuhtainen ja kaunis pylväs kannattamassa ihanaa taakkaansa.

Hän katsoi kauan nimikirjoitusta. Joan Lackland -- pelkkä kokoelma kirjaimia, jokapäiväisiä kirjaimia, mutta kokoelma, jolla oli omituinen, valtava taikavoima. Se hiipi hänen aivoihinsa ja kietoi ja kiehtoi hänen sieluntoimintansa, niin että kaikki, mikä tänä hetkenä muodosti hänen varsinaisen minänsä, muuttui rakkaudeksi tuota huolimattomasti kirjoitettua nimikirjoitusta kohtaan. Nuo muutamat jokapäiväiset kirjaimet saivat hänet tuntemaan mielessään tyhjyyden, joka tuotti suloista tuskaa ja ilmeni epämääräisinä, sanattomina tunteenpurkauksina ja viehättävinä kaihontunteina. Joan Lackland! Joka kerta kun hän näki nuo sanat, kohosi hänen sielunsa silmien eteen kuvia tytöstä tuhansissa mielialoissa ja tilanteissa. Hän näki hänen tulevan rajumyrskystä, jossa hänen kuunarinsa oli haaksirikkoutunut, työntävän veneen vesille, kalastamaan lähdössä läpimärkänä hiukset vettä valuen ja uimapuku ruumiiseen takertuneena juoksevan rannasta sille paikalle, missä hänellä oli tapana ottaa sadevesisuihku, näki hänen peloittavan satasen ihmissyöjiä pakosalle tyhjällä kloraalipullolla, opettavan Ornfiria leipomaan, ripustavan Stetson-hattunsa arkihuoneen naulaan -- hän kuuli hänen puhuvan vakavasti omasta kodista ja omasta elämäntyöstä tai nuorekkaasti, silmät innosta loistaen ja kasvot hehkuen haaveksivan romantiikasta ja seikkailuista. Joan Lackland! Hän mietti mielessään noiden kirjainten tenhoa, kunnes alkoi ymmärtää rakkauden mystiikkaa ja tuntea voimakasta myötätuntoa rakastavia kohtaan, jotka piirtävät nimensä puihin tai kirjoittavat ne rannan hiekkaan.

Sitten hän jälleen palasi todellisuuteen, ja hänen katseensa synkistyi. Juuri nyt Joan oli Malaitan hurjalla rannikolla ja lisäksi Punga-Pungassa, pahimmassa kaikista saaren kammottavista ja vaarallisista paikoista, jonka asukkaina oli suuri lauma pääkallonpyytäjiä, rosvoja ja murhamiehiä. Hetkiseksi pisti hänen päähänsä jo tuuma kutsua venemiehistönsä koolle ja viipymättä lähteä valasveneellä Punga-Pungaan. Mutta seuraavassa hetkessä hän hylkäsi sen. Mitä hän olisi voinut siellä tehdä? Ensiksikin Joan olisi siitä suuttunut. Toiseksi hän nauraisi hänelle ja sanoisi häntä typeräksi. Ja itse asiassa hänen tulostaan olisi vain se apu, että he saisivat yhden pyssyn lisää, ja niitä Joanilla oli yllin kyllin. Jos hän lähti, niin hänellä oli kolme mahdollisuutta valittavanaan. Hän saattoi käskeä Joanin palaamaan, ottaa "Flibberty-Gibbetin" häneltä tai purkaa heidän yhtiökumppanuutensa -- ja hän tunsi, että jokainen vaihtoehto oli typerä ja pikkumainen, ja kuuli Joanin kylmänpäättäväisesti selittävän, että hän oli täysi-ikäinen kansalainen ja ettei kenelläkään ollut oikeutta sanoa mitä hänen piti tehdä tai jättää tekemättä. Ei, hänen ylpeytensä ei olisi sallinut hänen lähteä Punga-Pungaan, vaikka sydän kuiskasi, ettei mikään olisi ollut hänelle tervetulleempaa, kuin että Joan lähettäisi hänelle sanan ja pyytäisi häntä tulemaan avukseen.

Joanin omavaltaisessa käyttäytymisessä oli paljon sellaista, mikä tuotti Sheldonin sydämelle tuskaa. Häntä kauhistutti, kun hän ajatteli, että Joan oli tungeskellut Guvutun juopottelevien kauppiaitten ja rantajätkien parissa. Se oli jo vaikeata säädylliselle miehellekin, joka tahtoi säilyttää kunnioituksen itseään kohtaan, mutta nuori nainen, tyttö heidän seurassaan, se oli aivan sietämätöntä. "Flibberty-Gibbetin" kaappaus oli oikeastaan vain huvittava, vaikkakin keino, jolla hän oli sen suorittanut, loukkasi Sheldonia. Lohdullista oli toki kuitenkin, että hän oli jättänyt Olesenin humalluttamisen noiden kolmen juopporatin toimeksi. Ja samassa hän taas näki hänen noiden kolmen rentun seurassa purjehtivan "Emilyssä" merelle päin Guvutun satamasta hämärissä, pimeän lähetessä. Ja hetkistä myöhemmin hän näki Adamu-Adamin ja Noa-Noan ja koko hänen ruskeaihoisen tahitilaisseurueensa -- ja hänen levottomuutensa häipyi ja nyt häntä vain suututti, että Joan saattoi antautua niin hurjapäisiin yrityksiin. Ja tämän mielialan vallassa hän oli vielä astuttuaan huoneeseensa ja jäätyään tuijottamaan naulaan, jossa hän olisi toivonut Joanin Stetson-hatun ja patruunavyön nytkin riippuvan.

XVIII.

Kirjat ovat joskus oikeassa.

Kului useita rauhallisia viikkoja. Viime aikojen taajojen laivavierailujen jälkeen vanha rauha jälleen palasi Berandelle. Sheldon jatkoi kiertokäyntejään viljelyksillä, raivasi pensaikkoja, kuivasi kopraa, rakensi siltoja ja ratsasteli työmailleen Joanin ostamilla hevosilla. Hän ei ollut kuullut mitään uutta Joanista. Laivat, jotka kävivät pestaamassa työmiehiä Malaitalta, jättivät säännöllisesti Punga-Pungan rauhaan, ja "Clansman", samoalainen pestauslaiva, joka eräänä iltana auringonlaskun aikaan laski ankkurinsa Beranden edustalle, biljardin ja juttuhetkisen houkuttelemana, toi Sion alkuasukkaitten kertoman tiedon, että Punga-Pungassa oli käyty taisteluita. Mutta koska nämä huhut olivat kulkeneet koko suuren saaren poikki, ei niihin ollut paljonkaan luottamista.

Sydneystä tuleva höyrylaiva "Kammambo" keskeytti Berandella vallitsevan hiljaisuuden tunniksi tuoden maihin postia ja elintarpeita sekä Joanin tilaamat puut ja siemenet. "Minerva", joka oli matkalla Cape Marshiin, toi kaksi lehmää Nogista. Ja "Apostle", joka kiiruhti takaisin Tulagiin tavatakseen Sydneyn-höyryn, lähetti Ulavasta tuodut appelsiini- ja sitruunapuut veneellä maihin. Kaikkina näinä viikkoina vallitsi suurenmoisen ihana ilma. Oli päiviä, jolloin meri lepäsi peilikirkkaana, värähtämättä, ja päiviä, jolloin milloin mistäkin tulevat tuulahdukset tuntikausia kevyesti väreilyttivät sen pintaa. Mutta maatuuli palasi säännöllisesti illan tullen, ja öiseen aikaan saattoi jokin kutteri tai ketchi kulkea ohi, mutta ne olivat aina liian innokkaat käyttämään tuulta hyväkseen malttaakseen jäädä ankkuriin edes tunniksi.

Sitten tuli kauan odotettu luoteismyrsky. Se raivosi kahdeksan päivää heiketen vain silloin tällöin hetkeksi, muutti suuntaa asteen tai pari, ja yltyi jälleen kahta raivoisammin myllertämään. Sheldon piti rakennuksia tarkoin silmällä; Balesunan vesi kohosi kohoamistaan ja teki niin kiivaita hyökkäyksiä juuri sitä äyrästä vastaan, jota Joan oli neuvonut suojelemaan, että Sheldon lähetti kaikki miehet ehkäisemään virran tuhotöitä.

Myrskyn tauottua tuli taas kaunis ilma, ja eräänä aamuna Sheldon jätti miehet työhön ja ratsasti pyssyineen kyyhkysiä ampumaan. Kahta tuntia myöhemmin eräs palvelija hengästyneenä ja ruumis okain ja risujen raapimana juoksi hänen luokseen kertoen, että "Martha", "Flibberty-Gibbet" ja "Emily" olivat purjehtineet Beranden satamaan.

Tullen vastakkaiselta suunnalta pihamaalle Sheldon ei nähnyt mitään, ennenkuin oli kiertänyt bangalon nurkan. Mutta samassa hän näkikin kaiken -- ensiksi vilaukselta meren, jolla "Martha" lepäsi suurena ja mahtavana, kutterin ja ketchin, jotka olivat auttaneet sen karilta, sitten suuren joukon äsken paikalle tuotuja ihmissyöjiä, jotka seisoivat verannan portaitten edessä jännittyneinä odottaen. Heillä oli kullakin yllään lumivalkoinen lava-lava, siitä Sheldon päätteli, että he olivat uusia työmiehiä. Eräs joukosta laskeutui juuri portaita myöten muitten luo, ja toinen, nimeltä kutsuttuna astui portaita ylös. Ääni, joka oli lausunut nimen, oli Joanin, ja Sheldon kiristi ohjaksia ja seurasi tarkkaavaisesti. Joan istui verannalla pöydän takana Munsterin ja hänen valkoihoisen perämiehensä välissä. Kaikki kolme merkitsivät jotakin pitkiin luetteloihin, Joan teki kysymyksiä ja kirjoitti vastaukset Beranden suureen, punakantiseen työkirjaan.

"Mikä nimi?" kysyi hän portailla seisovalta mustaihoiselta.

"Tagari", oli vastaus. Mies irvisti ja pyöritteli uteliaasti silmiään -- hän ei ollut koskaan ennen nähnyt valkoisen miehen asumusta.

"Mikä paikka sinu koti?"

"Bangura."

Ei kukaan ollut huomannut Sheldonia, ja hän istui yhä hevosensa selässä ja katseli. Miehen vastaus ja pestauskirjojen merkinnät eivät vastanneet toisiaan. Tämä aiheutti keskustelua, kunnes Munster ratkaisi pulman.

"Bangurako?" sanoi hän. "Sehän on tuo pieni rantatörmä Lattan lahden perukassa. Tähän hänet on merkitty Lattasta kotoisin olevaksi -- kas, tuossa se on, 'Tagari, Latta'."

"Mihin paikkaan sinä menet, kun lopetat työsi valkoisen herran luona?" kysyi Joan.

"Bangura", vastasi mies, ja Joan merkitsi paikan kirjaansa.

"Ogu!" kutsui Joan.

Tagari astui portaita alas, ja toinen musta mies tuli hänen sijaansa. Mutta juuri ennenkuin Tagari oli ehtinyt alimmalle portaalle, hän huomasi Sheldonin. Hevonen oli ensimmäinen, jonka miesparka eläissään oli nähnyt, Ja hän päästi kauhun ulvahduksen ja ryntäsi kuin mieletön portaita ylös. Samassa silmänräpäyksessä koko musta lauma kauhun valtaamana pakeni Sheldonin läheisyydestä. Palvelijat nauraa irvistivät ja koettivat rohkaista ja selitellä. Viimein hurja pako saatiinkin pysähdytetyksi, ja vastapestatut pääkallonpyytäjät palasivat paikalle painautuen lähelle toisiaan ja epäluuloisesti tuijottaen kauhistavaan hirviöön.

"Halloo!" huudahti Joan. "Mitä te ajattelette? Tehän peloitatte kaikki minun mieheni käpälämäkeen. Tulkaa tänne!"

"Mitä arvelette heistä?" kysyi hän heidän käteltyään toisiaan. "Ja mitä arvelette tuosta?" -- hän osoitti "Marthaa" kädellään. "Minä luulin, että olitte hylännyt koko plantaasin ja että minun täytyi viedä miehet asuntoihinsa. Eivätkö he ole kauniit katsella? Näettekö tuon halkinenäisen? Hän on ainoa, joka ei ole Punga-Pungan rannikolta. Ja kuitenkin kaikki sanoivat, etteivät Punga-Pungan neekerit anna pestata itseään. Katsokaa heitä ja onnitelkaa minua. Heidän joukossaan ei ole ainoatakaan lasta eikä keskenkasvuista nuorukaista. Kaikki ovat miehiä, kaikki ensimmäisestä viimeiseen. Minulla on niin pitkä juttu kerrottavana, etten tiedä mistä alkaa, enkä aiokaan alkaa ensinkään, ennenkuin tämä työ on lopussa ja ennenkuin te olette sanonut, ettette ole minulle vihainen... Ogu -- mikä paikka sinu koti?" jatkoi hän kuulusteluaan. Mutta Ogu oli bushmanni, joka ei lainkaan ymmärtänyt tuota melkein yleismaailmallista etelämeren-englantia, ja puolisen tusinaa hänen tovereistaan kiisteli siitä, kuka saisi olla hänen tulkkinaan.

"Meillä on vain pari kolme jäljellä", sanoi Joan Sheldonille, "sitten olemme valmiit. Mutta te ette ole vielä sanonut minulle, ettette ole vihainen."

Sheldon katsoi hänen kirkkaihin silmiinsä, joiden avoimen katseen hän kokemuksesta tiesi niin helposti voivan muuttua ärsyttävän uhkamieliseksi. Ja katsoessaan häneen hän äkkiä huomasi, ettei koskaan ollut voinut puoleksikaan kuvitella, kuinka suuren ilon Joanin paluu hänelle tuottaisi.

"Minä olin vihainen", sanoi hän tyynesti. "Ja olen vieläkin vihainen, hyvin vihainen" -- hän huomasi uhman pilkahduksen Joanin katseessa ja tunsi pientä kammoa -- "mutta minä annoin anteeksi ja annan taas uudestaan kaiken anteeksi. Mutta pysyn yhä edelleen väitteessäni, että..."

"... että minulla pitäisi olla holhooja", keskeytti Joan. "Mutta se päivä ei tule koskaan. Jumalan kiitos, minä olen ehtinyt lailliseen ikään ja saan hoitaa liikeasioita omin päin. Mitä muuten pidätte ripeistä amerikkalaisista menettelytavoistani?"