Part 6

Toisekseen puuttuu häneltä ajatusjärjestelmää. Hänen innokkaimmat puoltajansa ja oppilaansa joutuvat tässä pulaan. Hän tavoitteli kyllä olemisen selitystä, mutta hänen selityksensä ei ole täydellinen ja selkeä. Toinen arvelee hänen tarkoittaneen sitä, toinen taas tätä: hän on sanonut toisella kertaa toista, toisella aivan vastakkaista. Häntä vastaan on väitetty, ettei hän ole selittänyt, mitenkä aate pukeutuu aineeseen. Edessämme on maailma, eheä kuin pähkinä, täydellinen, pienintäkään hivahdusta kaaoksesta ei siihen ole jäänyt, ei ompelun jälkeä eikä langan päätä, ei merkkiäkään kiirehtimisestä, ei mitään parsimisia tai korjauksia; kun taas maailmanselitykset ovat paljaita tilkka- ja palatekeleitä.

Pisinkin aalto häipyy nopeasti mereen. Platosta olisi platonismi ollut kylläkin suotava: itsetietoinen ja tarkka maailmankuva, ennen kaikkea tarkka. Sen pitää olla maailma kulkeneena Platon hengen kautta, ei mitään vähempää. Jokaisella atoomilla pitää olla platoninen vivahdus; jokaisen ennen tuntemasi atoomin, jokaisen suhteen tai ominaisuuden olet tapaava täällä ja tunteva, mutta nyt järjestettynä, ei luontoa enää, vaan taidetta. Ja sinä olet tunteva että Aleksander todellakin valtasi miehin ja ratsuin valtakuntia taivaankappaleissa -- mutta nämä valtakunnat ja aine, josta valtakunnat luodaan, alkuvoimat, itse taivaankappaleetkin ja taivaankappalten ja ihmisten lait ovat kulkeneet kuin ravinto hänen ruumiiseensa eivätkä enää ole ravintoa, vaan ruumista; siten on koko tämä jättiläissuupala sulanut Platoksi. Hän on anastanut omistusoikeuden koko maailmaan. Tämä on individualismin ylväin pyrintö. Mutta tämä suupala osoittautuu liika suureksi. Jättiläiskäärmeellä on hyvä halu nielaista se, mutta se ei onnistu. Sen yritys raukee tyhjiin, ja purressaan tukehtuu se: purtu maailma tarrautuu purijaa hampaisiin. Siinä on hänen turmansa: voittamaton luonto elää edelleen ja unohtaa hänet. Siten tapahtuu kaikille: siten täytyy tapahtua Platollekin. Iäisen luonnon rinnalla häipyy Plato ainoastaan filosofiseksi kokeeksi. Hän pohtii sinne ja pohtii tänne. Teräväjärkisinkään saksalainen, hänen uskollisin oppilaansa, ei ole koskaan voinut sanoa, mitä platonismi todella on; ja tosiaankin, häneltä voi jokaisessa suuressa kysymyksessä esittää mitä ihanimpia lausuntoja tueksi aivan päinvastaisille käsityksille.

Olemme pakotetut sanomaan tämän, jos meidän täytyy ottaa huomioon Platon tai jonkun toisen filosofin yrityksiä vallita luontoa -- joka ei ole vallittavissa. Ikinä ei ole mikään neronvoima vähimmälläkään menestyksellä voinut selittää olemista. Arvoitus pysyy arvoituksena. Mutta on väärin olettaa että Platolla oli tämä kunnianhimo. Älkäämme näyttäkö kohtelevan kevytmielisesti hänen kunnioitettavaa nimeään. Ihmiset ovat järjen voimiensa mukaan antaneet tunnustuksensa hänen yliaistillisille pyrinnöilleen. Ken tahtoo oppia tuntemaan häntä, verratkoon häntä ei luontoon vaan toisiin ihmisiin. Kuinka monet ihmispolvet ovatkaan menneet lepoonsa, ja yhä on hän saavuttamaton! Mahtavana ihmisjärjen rakenteena kuin joku Karnak tai keskiaikaiset tuomiokirkot tai etrurialaiset muinaisjäännökset vaatii hänen elämäntyönsä tullakseen käsitetyksi ihmishengen voimat kaikessa niiden laajuudessa. Minä arvelen, että hänet näkee todellisimmin, kun näkee hänet syvimmän kunnioituksen silmillä. Mitä syvemmin häneen perehtyy, sitä syvempänä ilmenee hänen järkensä ja sitä moninkertaisempina hänen ansionsa. Sanoessamme: kas tuossa on hieno kokoelma satuja tai kiittäessämme hänen kirjoitustapaansa tai tervettä älyään tai aritmeettista kykyään puhumme kuin koulupojat, ja pelkäänpä että suurin osa siitä kärsimättömästä kritiikistämme, jolla arvostelemme dialektiikkaa, ei ole paljoakaan pätevämpää. Tämä kritiikkimme on hiukan sukua kärsimättömyydellemme penikulman pituudesta, kun meillä on kiire; mutta on kuitenkin parasta, että penikulma saa pitää tuhat seitsemänsataa kuusikymmentä kyynäräänsä. Syvällenäkevä Plato on suhdittanut valot ja varjot elämämme hengen mukaan.

Plato, lisäyksiä.

Bohnin "Serial library" sarjassa ilmestynyt oivallinen englanninkielinen käännös Platon teoksista, jota pidämme parhaimpana palveluksena, minkä halpahintaiset kirjallisuussarjat ovat tehneet, tarjoo meille tilaisuuden muutamaan pikaiseen huomautukseen tämän kiintotähden korkeudesta ja valovoimasta tai liittämään tähän, kuten sanomalehdet sanovat, tuoreimmat tiedot Platosta.

Laajan yleistämiskykynsä kautta on nykyaikainen tiede oppinut korvaamaan ihmisen tutkijalle yksilöiden vajanaisuudet piirtämällä hänen eteensä sukujen kasvun ja kehityksen ääriviivat ja herättämään tyyntymystä ja toivoa mielessä ainoastaan yksinkertaisesti valaisemalla ääretöntä taustaa. Ihmisolennon kehityksen taustana ovat sisilisko ja kasvi. Hänen taiteensa ja tieteensä, hänen otsansa kevyet kirkkaat lapset, näyttävät ihmeellisiltä katsottuina siinä valossa, että niiden luojan otsa joskus on ollut härän, krokotiilin tai kalan otsan kaltainen. Näyttää kuin luonto ei mitenkään olisi ollut tyytymätön tuloksiinsa, kun se verrattuna geologiseen yöhön takanaan viidessä kuudessa vuosituhannessa on tuonut ilmoille viisi kuusi miestä semmoista kuin Homeros, Phidias, Menu ja Kolumbus. Ja todistavatkin nämä näytteet puun kelpoisuutta. Ne osoittavat selvää edistystä trilobiittiin tai sisiliskoon nähden ja ovat hyvänä perustana vastaiselle edistymiselle. Tällä taiteilijalla on aikaa ja tilaa yllin kyllin, eikä se tajua teidän puheitanne ikävistä valmisteluista. Se odotteli kärsivällisesti ohivierivät paleontologiset ajanjaksot, kunnes löi hetki, jolloin ihminen oli ilmestyvä. Ja taaskin kuluu aikoja ja ajanjaksoja ennenkuin ihmisjärki aavistaa maan liikkuvan, ja taaskin aikoja ennenkuin voidaan piirtää vaistojen ja hengenvoimien kartat. Mutta kuten sukujen samaten on yksityisten ihmistenkin toistaan seuraaminen kohtalon määräämä ja ihana, ja Platolla on onni merkitä ihmiskunnan historiassa uuden ajanjakson alkua.

Platon maine ei perustu mihinkään yksityiseen johtopäätelmään tai sokraattisten mietiskelyjen mestarilliseen esitykseen tai mihinkään erikoiseen todisteluun, kuten esimerkiksi todisteluun sielun kuolemattomuudesta. Hän on enempi kuin erikoistuntija tai koulumies tai geometrian tutkija tai yleensä jonkun erityisen sanoman julistaja ja profeetta. Hän edustaa hengen etuoikeuksia, nimenomaan varsinkin sitä hengenvoimaa, joka johtaa asioita korkeammalle ja korkeammalle tasolle ja siten kehittelee kussakin asiassa esille taimen, jossa se ikäänkuin sisältä kasvaa ja levenee. Tämmöiseen kasvuvoimaan herättäminen kuuluu ajatuksen olemukseen. Luonnontutkija ei koskaan voi johtaa meitä käsittämään sitä, vaikka hän tekisi mitä havaintoja maailmankaikkeudesta tahansa, vaan on hän yhtä köyhä piirtäessään papereilleen Orionin sumutähtiä kuin mitatessaan maapalstan kulmaa. Mutta Platon Tasavallan voi sanoa tällaisen sisäisen levenemisvoiman vuoksi aiheuttaneen ja siis ikäänkuin edeltäkäsin itsessään käsittäneen Laplacen astronomian. Kasvu- ja levenemisvoima on elimellistä. Henki ei luo sitä, mitä se käsittää, yhtä vähän kuin silmä luo näkemänsä ruusun. Lukiessamme Platon ansioksi sen, että hänellä oli tätä ajatuksen kasvuvoimaa, sanomme ainoastaan että hän oli täydellisempi ihminen, joka voi käyttää luonnon tajuamiseen aistien, ymmärryksen ja järjen täyttä asteikkoa. Tämä ajatuksen sisäinen levenemisvoima on siinä, että henkinen näkövoimamme jatkuu vielä, kun taivaanranta jo rajoittaa luonnollista näkemistämme, ja että tämä kaukonäkö paljastaa meille luonnonlakien kauaskantoiset joka taholle levittäytyvät säteet. Plato seisoo kaikkialla teiden päässä, joilla ei ole loppua, vaan jotka jatkuvat kautta kaikkeuden. Senpätähden kasvaakin jokainen hänen sanansa kuin luonnon selitykseksi. Minne hän luokin silmänsä, näkee hän sivu sen, mikä on, johonkin syvempään ja vieläkin syvempään. Hänen havaitsemuksensa vastakohtien synnystä toisistaan, kuoleman elämästä ja elämän kuolemasta -- tuo laki, jonka mukaan luonnossa eroittaminen on yhdistämistä, mätäneminen ja kolera ainoastaan merkkejä uuden elämän muodostumisesta; se, mitenkä hän näkee pienen suuressa ja suuren pienessä, mitenkä hän tutkii valtiota kansalaisessa ja kansalaista valtiossa ja lopulta jättää epäilemään, onko hän esittänytkin Tasavaltansa vertauskuvaksi yksityisen ihmissielun kasvatuksesta; hänen ihanat määrittelynsä aatteista, ajasta, muodosta, laadusta, viivoista, määrittelynsä, jotka toisinaan ovat ehdollisia, kuten määrittelyt hyveestä, rohkeudesta, oikeudesta, kohtuudesta; hänen mieltymyksensä opettaviin vertauksiin ja hänen vertauksensa itsekin: Trophoniuksen luola, Gygeen sormus, vaunujenajaja hevosineen, kultainen, hopeainen, vaskinen ja rautainen luonteenlaatu, Theuth ja Thamus ja näky Hadeksesta ja Kohtalottarista -- satuja, jotka ovat syöpyneet ihmisten mieliin kuin eläinradan merkit; hänen aurinkoinen silmänsä ja hänen lempeä sielunsa hänen yhtäläistymisoppinsa, hänen oppinsa muistelemisesta, hänen selvä näkemyksensä toistumisen laeista tai siitä vastavaikutuksesta, joka turvaa oikeuden välittömän toteutumisen kautta kaikkeuden: oppi, joka esiytyy kaikkialla, mutta varsinkin lauselmassa: "Mitä tulee meihin Jumalasta, se palaa meistä Jumalaan", ja. Sokrateen uskossa, että lait täällä alhaalla ovat tuolla ylhäällä vallitsevien lakien siskoja.

Vielä sattuvampia esimerkkejä tarjoovat hänen siveelliset johtopäätöksensä. Plato väittää, että tieto ja hyve ovat yhtä, pahe nimittäin ei voi koskaan tuntea itseään ja hyvettä, mutta hyve tuntee sekä itsensä että paheen. Silmä todisti, että oikeus oli parasta niin kauan kuin se oli hyödyllistä, Plato opettaa, että se on aina hyödyllistä, että hyöty siitä on sisäistä ja pysyvää, vaikkapa oikeamielinen salaisikin oikeutensa jumalilta ja ihmisiltä, että on parempi kärsiä vääryyttä kuin tehdä sitä, että rikollisen pitäisi tavoitella rangaistustaan, että valhe oli vahingollisempi kuin murha ja että tietämättömyys ja tietämättömyydessä lausuttu valhe oli turmiollisempi kuin tapaturmassa tehty murha, että sielu vastahakoisesti sallii itseltään riistettävän totuuden, ett'ei yksikään ihminen tee syntiä ehdoin tahdoin, että luonnon tie edistykseen kulkee hengestä ruumiiseen ja että vaikkapa terve ruumis ei voi saattaa entiselleen sairasta sielua, niin voi kuitenkin terve sielu palauttaa ruumiin parhaaseen mahdolliseen tilaan. Viisaalla on oikeus vallita tietämätöntä, nimittäin ohjata häntä tietoon. Ken soittaa väärin, hänelle on oikea rangaistus se, että hän ohjataan oikeaan ääneen; sakko, joka on hyvän ihmisen maksettava hänen kieltäytyessään hallitsemasta, on että hän joutuu itseään huonomman hallittavaksi; jotta hänen vartiomiehensä eivät tavoittelisi, kultaa ja hopeaa, on heille opetettava, että heillä on omissa sieluissaan kultaa ja hopeaa, ja on tämä saattava ihmiset taipuvaisiksi antamaan kullekin, mitä hän vaan tarvitsee.

Tämä kaukonäkö selittää myöskin sen merkityksen, jonka hän antaa geometrialle. Hän näki, että yliaistillinen maailma oli yhtä lakiperäinen ja säännönmukainen kuin maapallokin ja että taivaallinen geometria oli yhtä paikallaan siellä kuin viivojen ja kulmien logiikka täällä alhaalla, että maailma oli läpeensä matemaattinen, että hapen, typen ja kalkin suhteet ovat muuttumattomat, että aina on olemassa varmat määrät vettä, liuskakiveä ja magnesiumia; tarkalleen yhtä muuttumattomat ovat siveysperusteidenkin keskinäiset suhteet.

Tämä aikaisin Goethe vihaten kaikkea teennäisyyttä ja valhetta iloitsi voidessaan paljastaa sen tosiolevan, joka on tilapäisen pohjana: hän tuo ilmi kaikkialla vallitsevan yhteyden, yhtenäisyyden ja kuvaannollisuuden, vihaa kaikkea eristäytymistä ja ilmestyy kuin rikkauden jumala maankiertäjäin hökkeleihin saaden voiman ja taidon lähteet kumpuamaan esiin kaikessa, mihin hän koskettaakin. Siveystiede oli silloin vielä uusi ja köyhä, kun Plato voi kirjoittaa täten: "Kukaan niistä, joiden ajatukset ovat säilyneet aikamme tunnettaviksi, ei ole vielä koskaan tuominnut vääryyttä tai ylistänyt oikeutta muuten kuin sikäli kuin se on omansa kohottamaan mainetta tai kunniaa tai tuottamaan etua; samalla kun ei kumpaakaan niihin itseensä ja niiden itsenäiseen olemassa oloon nähden ihmisen sielussa salassa sekä jumalilta että ihmisiltä ole läheskään riittävästi tutkittu, ei runomuodossa eikä suorasanaisissa kirjoitelmissa -- erittäinkin kuinka toinen niistä on suurin paha, mitä ihmissielu voi itsessään kätkeä, ja oikeus taas ihmissielun suurin hyvä."

Hänen määrittelynsä aatteista, että ne ovat yksinkertaisia, pysyviä, yhtenäisiä, itsestään olevia -- joka määrittely iäksi eroitti ne älyn havainnoista -- merkitsee uuden kehityskauden alkua maailmassa. Hän oli syntynyt havaitsemaan hengen itsestäänkehkenevän ja kehittyvän, rajattoman ja aina uutta synnyttävän voiman, voiman, joka yht'aikaa on olemisen sekä keskellisyyden että häviämisen salaisuus. Plato on itsessään niin keskitetty henki, että hän hyvin olisi voinut tulla toimeen ilman oppikaavojaankin. Tiedon ja aatteiden olemassaolo paljastaa hänelle iäisyyden olemassaolon, ja hän esittää oppinsa muistelemisesta todennäköisimpänä yksityiskohtaisena elämänselityksenä. Olkoon, että se oli haaveellinen -- se ei merkitse mitään; tietomme ja olemisen pohjattomuuden välillä on kuitenkin olemassa todellinen yheys, ja yhtä suurenmoinen kuin se on, pitää sen selityksenkin olla.

Hänen ajatuksensa on koskettanut kaikkia ajattelun pääkohtia. Hän kirjoitti hengen oman asteikon pohjalla ja niinpä ovat kaikki asiat sopusointuisessa järjestyksessä hänen kuvauksessaan. Väsymättä sovitti hän siihen kaiken menneisyyden ja kävi käsiksi yksityiskohtiin rohkeudella, jonka hän havaitsi vallitsevan luonnonelämässä. Voisi sanoa, että hänen edeltäjänsä olivat piirtäneet hengen kartalle kukin oman maatiluksensa, maakuntansa, saarensa, mutta että Plato vasta piirsi maapallon kuvan. Hän ihmisellistyttää luonnon hengen, ihminen on pienoismaailma. Kaikki näkyväisen taivaan kehät vastaavat kukin kehäänsä ihmisen hengessä. Ei ole olemassa hituistakaan, joka ei olisi maailmanlakien alainen, eikä ole mitään satunnaista ihmishengen toiminnassa. Olioiden nimetkin ovat salliman määräämät ja noudattavat olioiden luontoa. Kaikilla Panteonin jumalillakin on jokin syvä merkityksensä, joka ilmenee heidän nimissään. Jumalat ovat aatteita. Pan ilmaisee puhelahjaa tai ilmaisemiskykyä, Saturnus mietiskelyä, Jupiter hallitsevaa, kuninkaallista mieltä, Mars intohimoa, Venus sopusuhtaisuutta, Calliope maailmansielua, Aglaia hengen valaistusta.

Nämä ajatukset olivat jo useinkin valonkipinöinä ilmenneet hurskaille ja runollisille hengille, mutta nyt tulee tämä laajasti ja syvästi sivistynyt, kaikki tunteva kreikkalainen mittaustieteilijä, hengen Euclides mahteineen ja sommittelee ne arvoonsa ja järjestykseensä vihkien toisiinsa luonnon kummatkin puolet. Aikaisemmin kuin kukaan toinen ihminen havaitsi hän siveellisen tunteen henkisen arvon. Hän kuvaa oman ihannekuvansa esittäessään Timaioksessa jumalan, joka johtaa olevan sekaannuksesta järjestykseen. Hän sytytti valkean niin tarkalleen olemisen keskipisteeseen, että koko olemisen kehään levittäytyi valo ja että voimme eroittaa navat ja päiväntasaajan ja leveysasteet, jokaisen kaaren ja solmun: maailmanselitelmä niin tasasuhteinen ja niin hienovireinen että tekisi mieli sanoa sen sopusuhtaista rakennetta huuhtoilleen kokonaisten aikakausien tuulenhumun, eikä että se oli lyhytikäisen kirjoittajan hätäisesti haamuilema kyhäelmä. Tästä johtuu että erästä tarkalleen rajoitettua laatua ihmisiä, nimittäin niitä, jotka ovat taipuvaisia antamaan jokaiselle totuudelle henkisen eli siis siveellisjärkiperäisen selityksen asettaen sille ikäänkuin kaukaisemman ja toisen tarkoitusperän kuin sen, mikä on varsinaisesti sen oma, sanotaan platonisteiksi. Siten on Michel Angelo platonisti soneteissaan. Shakespeare on platonisti, kun hän kirjoittaa, "Luontoa ei tehdä paremmaksi keinoilla, mutta luonto itse tekee keinot", tai:

"Ken uskollisna kukistunutta herraa vielä seuraa, hän voittaa sen, ku voitti hältä herran, ja sijansa saavuttaa hän historjassa."

Hamlet on sula platonisti, ja ainoastaan Shakespearen oma hengensuuruus estää lukemasta häntä tämän koulun mainioimmaksi edustajaksi. Swedenborg on koko suorasanaisessa runoelmassaan "Aviollinen rakkaus" platonisti.

Hänen ylevä terävyytensä perusti hänen arvonsa ajattelijain kesken. Hänen saavuttamansa yleisen suosion salaisuus on taas hänen siveellisessä pyrintöperässään, joka teki hänet rakkaaksi ja kallisarvoiseksi ihmisille. "Järki", sanoi hän, "on taivaan ja maan kuningas"; mutta Platolla on järki aina siveellistä. Hänen kirjoituksillaan on samaten runouden ikuinen nuoruus. Hänen väitteensä, enimmät niistä, olisi voinut pukea soneteiksi, eikä olekaan runous ikinä liihoitellut korkeammalle kuin Timaioksessa ja Phaidroksessa. -- Runoilijanakin on hän ainoastaan ajatuksen maailmoissa liikkuva. Hän ei kuten Pythagoras tehnyt itseään tehottomaksi sommittelemalla ulkomaailmaa koskevia säännöksiä. Koko hänen esityksensä Tasavallassa on käsitettävä myytilliseksi, jonka tarkoituksena oli toisinaan räikein värein ilmaista hänen ajatuksiaan. Ei voi ryhtyä sääntelemään joutumatta vaaraan tulla ulkokullaiseksi teeskentelijäksi.

Oli suurisuuntainen tuuma tuo suuruuden rajoittamaton etuoikeuksellisuus, jonka hän myönsi palkintona parhaimmille (ja jonka hän sitä erikoisesti painostaakseen puki vaimojen yhteisyyden muotoon). Kaksi laatua ihmisiä on oleva ulkopuolella lakeja: ensinnäkin semmoiset, jotka hairahduksien kautta ovat asettaneet itsensä ulkopuolelle lakien suojeluksen -- lakipatot, ja toiseksi ne, jotka luonnonlahjojensa tai ansioittensa vuoksi ovat meidän hyvitystemme saavutuspiirin ulkopuolella: he olkoot vapautetut kansalaisvelvollisuuksista ja lakien yläpuolella. Me uskomme heidät heidän omaan edesvastuuseensa, tehkööt he kanssamme miten tahtovat. Älköön kukaan tohtiko arvostella Michel Angelon ja Sokrateen epäsäännöllisyyksiä jokapäiväisen elämän mittapuulla.

Tasavaltansa kahdeksannessa kirjassa sirottaa hän hieman matemaattista tomua silmiimme. On surullista nähdä hänen tuollaisten ylevän jalojen opetusten jälkeen myöntävän hallitseville oikeuden valehdella. Plato suvaitsee leikkiä pikkuisen Kohtaloa vähäarvoisemmille ihmisille kuten ihmiset suvaitsevat tehdä koirilleen ja kissoilleen.

III.

Swedenborg, mystikko.

Etevistä henkilöistä eivät ne, jotka ovat ihmisille kallisarvoisimmat, kuulu siihen ihmiskunnan luokkaan, jota taloustieteilijät sanovat tuottavaksi: heillä ei ole mitään käsissään tarjottavana, he eivät ole kasvattaneet ruista, eivät leiponeet leipää, he eivät ole perustaneet mitään siirtomaata, eivät keksineet mitään kangastuoleja. Korkeampaan arvoluokkaan kuuluvat tämän kaupunkeja rakentavan, toreilla hyörivän ihmissuvun arvostelussa ja rakkaudessa nuo runoilijat, jotka henkisistä valtakunnistaan ilahuttavat ja elähyttävät ajatusta ja mielikuvitusta aatteilla ja kuvilla, jotka kohottavat ihmisen yläpuolelle tätä viljan ja rahan maailmaa ja lohduttavat häntä päivän pettymyksissä ja kaupan ja aherruksen jokapäiväisyydessä. Samoin on filosofillakin arvo, joka mairittelee hänen järkeään antaen sen ratkaistavaksi ajatuksen pulmia, jotka virittävät hänessä uusia voimia. Muut rakennelkoot kaupunkejaan -- hän on olemassa ymmärtääkseen niitä ja ylläpitääkseen niissä kunnioitusta. Mutta on vielä olemassa eräs luokka, joka johtaa meitä kokonaan toiselle alalle siveyden tai tahdon maailmaan. Tälle ajatuksenalalle ovat erikoista sen vaatimukset. Missä tahansa oikeudentunto ilmoittaikse, siellä astuu se etusijalle kaikkeen muuhun nähden. Muut asiat luon minä runoksi, mutta siveellinen tunne luo runoksi minut.

On toisinaan tullut mieleeni, että tekisi parhaimman palveluksen nykyaikaiselle arvostelulle se, joka määrittelisi Shakespearen ja Swedenborgin väliset suhteet. Ihmishenkeä hämmentää aina eräs kaksinaisuus: se vaatii järkeä ja se vaatii pyhyyttä ja on yhtä levoton, kun toinen tai toinen näistä puuttuu. Vielä ei ole ilmestynyt niiden yhdistäjää. Jos kyllästymme pyhimyksiin, on Shakespeare turvamme. Toki opettaa vaistomme meille nopeasti, että olemisen kysymys, kysymykset: mistä? mitä? ja minne? ovat ratkaistavat ennen kaikkea muuta -- ja että näiden kysymyksien ratkaisu on tavattavissa jossakin ihmiselämässä, eikä missään kirjassa. Joku näytelmä tai runoelma vastaa ainoastaan lähenteleväsi ja välillisesti niihin, kun taas Moses, Menu, Jesus pyrkivät suoraan niiden ratkaisuun. Siveellisen tunteen ilmapiiri on ylevyyden ilmapiiriä, jonka rinnalla kaikki aineellinen suurekkuus ja upeus kutistuu kuin vähäpätöiseksi lastenleikiksi, mutta joka kuitenkin aukaisee kelle poloiselle tahansa, jolla vaan on järkeä, kaikkeuden portit. Melkeinpä kuumeisella kiireellä valtaa se ihmisensä. Tai Koraanin kielellä lausuttuna: "Jumala sanoi: taivas ja maa ja kaikki, mitä niiden välillä on, luuletteko te, että loimme teidät leikillä ja ett'ette enää palaa meihin?" Siveellinen tunne on tahdon valtakuntaa ja valliten ja elähyttäen tahtoa, joka on persoonallisuuden tyyssija, näyttää se pukevan kaikkeuden persoonan haamuun.

"Sua elämän vallat kaikki kumartaa, Ne ei vain sun, vaan sua ne kaikki on."

Kaikki ihmiset tottelevat hurskasta. Koraani eroittaa eri luokkaan ne, joiden luonto on hyvä ja joiden hyvyys voi vaikuttaa toisiin, ja julistaa juuri tämän luokan olemisen tarkoitukseksi: toisilla luokilla on osansa olemisen juhlasta ainoastaan siksi, että ne seuraavat tätä sen saattueena. Ja persialainen runoilija huudahtaa tämänlaatuiselle ihmiselle:

"Uljaasti viettämään käy elämän juhlaa! sä kutsun sait -- muut vain sun kanssas pääsee!"

Tämän luokan etuoikeutena on päästä luonnon salaisuuksien ja rakenteen perille jotakin toista korkeampaa tietä kuin kokemuksen. Kuten jokapäiväisessä puheessa sanotaan, että ihminen oppii kokemuksen kautta, sen sanotaan erinomaisen teräväjärkisen ihmisen aavistavan ilman kokemusta. Arabialaiset kertovat, että Abul Khain, mystikko, ja Abu Ali Seena, filosofi, kerta keskustelivat keskenään ja heidän erotessaan sanoi filosofi: "Kaiken minkä hän näkee, tiedän minä," mystikko taas: "Kaiken minkä hän tietää, näen minä". Jos vaadittaisiin selittämään tällaista välitöntä näkemystä, johtaisi vastaus siihen sielunominaisuuteen, jota Plato nimitti muistelemiseksi ja jonka bramiinit ovat sulkeneet sielunvaellusoppiinsa. Kun sielu on syntynyt useat kerrat tai kuten hindut sanovat: "on vaeltanut olemisen taivalta tuhannet kerrat uudestaan syntyen" ja nähnyt olemisen täällä maanpäällä ja taivaissa ja syvyyksissä, niin ei ole olemassa mitään, josta se ei olisi saanut tietoa; eipä ihmettä siis, jos se kussakin yksityisessä tapauksessa voi johtaa mieleensä sen, minkä se ennakolta jo tiesi. "Koska kaikki asiat luonnossa ovat yhteydessä keskenään ja suhtautuvat toisiinsa, ja koska sielu ennakolta on tuntenut kaiken, niin mikään ei estä ihmistä, joka on muistanut tai, kuten jokapäiväisessä puheessa sanotaan, oppinut yhden ainoankin asian, itsestään johtamasta mieleensä kaikkea entistä tietoaan ja tämän yhden tietonsa nojalla löytämästä kaikkea muutakin, kun hänellä vaan on rohkeutta ja kun hän ei uuvu kesken tutkimuksissaan. Sillä kaikki tutkiminen ja oppiminen on muistelemista." Kuinka paljoa enemmän vielä, jos hän, joka tutkii, on pyhä ja jumalainen henki! Sillä ollen yhtä laatua kuin alkuhenki, jossa ja josta kaikki oleva on, liittyy ihmishenki kevyesti kaikkeen olevaan ja kaikki oleva siihen: ne sulautuvat toisiinsa; ja ihmishenki on täydellä myötätunnolla läsnä olevan rakenteessa ja laeissa.