Part 13

_Anna_. Se on Jack!

_Tanner_. Kiinni!

_Hector_. Niinpä tosiaankin! Sanoin että siinä on Tanner. Pyörärenkaan puhkeaminen pakoitti meidät seisahtumaan. Tie on täynnä nauloja.

_Violet_. Mitä te täällä teette kaikkien noiden miesten kanssa?

_Anna_. Miksi läksitte pois sanomatta mitään?

_Hector_. Minä vaadin sen ruusuvihkon, neiti Whitefield. _(Tannerille)_. Kun huomasimme että olitte lähtenyt, neiti Whitefield tahtoi minua lyömään vetoa ruusuvihosta, että muka minun moottorini ei saavuta teitä ennenkuin ennätätte Monte Carloon.

_Tanner_. Mutta eihän tämä tie vie Monte Carloon.

_Hector_. Vähät siitä. Neiti Whitefield sai selville kulkunne joka pysähdysasemalla. Hän on täydellinen Sherlock Holmes.

_Tanner_. Elämän Voima! Minä olen hukassa!

_Octavius (hypäten iloisesti tieltä amfiteaatteriin ja astuen Tannerin ja Strakerin väliin)_. Hauska että olet hyvässä tallessa vanha veikko. Pelkäsimme että rosvot olivat sinut ryöstäneet.

_Ramsden (joka on tuijottanut Mendozaan)_. Minusta tuntuu kuin olisin ennen nähnyt tämän ystävänne. _(Mendoza nousee kohteliaasti ja astuu hymyillen Annan ja Ramsdenin väliin)_.

_Hector_. Minusta samoin.

_Octavius_. Minäkin tiedän varmaan tavanneeni teidät, mutta en muista missä.

_Mendoza (Violetille)_. Muistatteko _te_ minut neiti?

_Violet_. Vallan hyvin, mutta minun on niin vaikea muistaa nimiä.

_Mendoza_. Savoy hotellissa olemme nähneet toisemme. _(Hectorille)_. Teillä oli tapana käydä tämän neidin _(Violetin)_ kanssa siellä luncheonia syömässä. _(Octaviukselle)_. Ja te toitte usein tämän neidin _(Annan)_ ja hänen äitinsä päivällisille mennessänne Lyceum teaatterin. _(Ramsdenille)_. Te, hyvä herra, tulitte usein illalliselle _(alentaen äänensä salaperäiseksi mutta vallan kuuluvaksi kuiskaukseksi)_ monen eri neidin kanssa.

_Ramsden (suuttuneena)_. Mitä se teitä liikuttaa?

_Octavius_. Violet, minä luulin että te tuskin tunsitte toisianne ennen tätä retkeä, sinä ja Malone.

_Violet (suuttuneena)_. Tuo mies kai oli hotellin johtaja.

_Mendoza_. Viinuri vain. Muistan teitä kaikkia kiitollisuudella. Päätin siitä suuremmoisesta tavasta, jolla minulle annoitte juomarahoja, että jokainen teistä nautti käynnistään hotellissa hyvin paljon.

_Violet_. Kuinka nenäkästä! _(Kääntyy selin häneen ja astuu mäelle Hectorin kanssa)_.

_Ramsden_. Se riittää, hyvä mies. Ette suinkaan odottane että nämä neidit kohtelevat teitä tuttavanaan, siitä syystä että olette palvellut heitä ruokapöydässä.

_Mendoza_. Anteeksi, tehän halusitte minun tuttavuuttani. Neidit seurasivat teidän esimerkkiänne. Oli miten oli, tämä teidän säätyluokkanne onnettomien tapojen ilmaisu lopettaa tämän kohtauksen. Toivon että tästä lähin kohtelette minua sillä kunnioituksella, jota vieras ja matkatoveri saa vaatia. _(Hän kääntyy ylpeästi ympäri ja asettuu jälleen presidentti-istuimelleen)_.

_Tanner_. Kas niin! Matkallani löydän yhden ainoan miehen, jonka kanssa voi järjellisesti keskustella, ja vaistomaisesti te kaikki loukkaatte häntä. Uusi mieskin on samanlainen kuin te kaikki muut. Enry, te olette käyttäytynyt kuin kurja herrasmies.

_Straker_. Herrasmies! En ikinä minä.

_Ramsden_. Todellakin Tanner, tuo tapa --

_Anna_. Elkää välittäkö hänestä, ukki. Tunnettehan hänet jo. _(Hän tarttuu Ramsdenin käsivarteen ja houkuttelee hänet Violetin ja Hectorin luo. Octavius seuraa häntä kuin koiranpenikka)_.

_Violet (huutaen kukkulalta)_. Sotamiehet ovat täällä jo. He nousevat juuri pois moottoristaan.

_Duval (kauhistuneena)_. Oh, nom de Dieu!

_Anarkisti_. Hullut! Valtio on musertamaisillaan teidät, siitä syystä että säästitte sitä porvariston kätyrien käskystä.

_Totinen sosialidemokraatti (vihdoin keksien vastauksen)_. Päinvastoin, tarttumalla kiinni valtion koneistoon --

_Anarkisti_. Nyt se tarttuu kiinni teihin.

_Hurja sosialidemokraatti (kauhu ylimmillään)_. Ooh! Mitä me odotamme? Mistä syystä --

_Mendoza (hampaittensa välissä)_. Jatkakaa. Puhukaa politiikkaa, hullut, ei mikään kuulu arvokkaammalta. Jatkakaa! Minä vaadin sen!

_Sotamiehet miehittävät tien vartioiden amfiteaatteria kivääreillään. Rosvot, taistellen voimakasta halua vastaan, joka on pakoittaa heidät piiloutumaan toistensa taakse, koettavat näyttää niin väliäpitämättömiltä kuin suinkin. Mendoza nousee ylpeänä, pää pystyssä. Sotilaita komentava upseeri astuu esiin tieltä amfiteaatteriin. Hän katsoo tuikeasti rosvoihin ja sitten kysyvästi Tanneriin_.

_Upseeri_. Ketä nämä miehet ovat, Señor Ingles?

_Tanner_. Minun suojelusväkeäni.

_Mendoza, huulilla mefistomainen hymy, kumartaa syvään. Vastustamaton irvistys välähtää rosvojen kasvoilla. He koskettavat lakkiaan, paitsi anarkisti, joka osoittaa ylenkatsettaan valtiolle käsivarret ristissä_.

Neljäs näytös.

Erään huvilan puutarha Granadassa. Joka tahtoo tietää minkä näköinen se on, menköön Granadaan katsomaan. Vallan proosallisesti voi kuvitella vuoriryhmän taustassa, siellä täällä huviloita, Alhambra vuoren kukkulalla ja jotenkin suuri kaupunki laaksossa, jonne tullaan tomuista, valkoista tietä pitkin, missä lapset ajatellen ja puuhaillen muita asioita, konemaisesti vinkuvat rahaa ojentaen pienet ruskeat kouransa vastaanottamaan. Tässä kuvauksessa ei ole muuta kuin Alhambra, kerjäläiset ja teiden väri, joka ei sopisi Surreyhin yhtä hyvin kuin Espanjaan. Ero on siinä että Surreyn kukkulat ovat verraten pienet ja rumat -- niitä pitäisikin oikeastaan sanoa mäiksi -- mutta nämä Espanjan kukkulat ovat vuoria. Miellyttävä asutus, joka peittää niiden koon, ei vaikuta niiden arvokkaisuuteen.

Tämä erityinen puutarha on kukkulalla vastapäätä Alhambraa, ja huvila on niin kallis ja komea kuin suinkin huvilan täytyy olla, jos mielii saada sen vuokratuksi kalustettuna ja viikkokaupalla rikkaille amerikkalaisille ja englantilaisille matkailijoille. Jos seisomme ruohokentällä ja katsomme ylös vuoriin päin, rajoittaa näköpiiriämme kivinen aitaus kivillä lasketun platformun ympäri kukkulan huipulla avaruuden laidassa. Meidän ja tuon platformun välillä on kukkatarha, jonka keskellä on suihkulähde ja pyöreä allas, ja sen ympärillä säännöllisiä kukkalavoja, hiekkakäytäviä ja leikattuja lehtikuusia komeassa järjestyksessä. Puutarha on korkeammalla kuin ruohokenttä, jossa seisomme, ja meidän täytyy astua sinne pieniä portaita myöden keskellä pengertä. Platformu taas on hiukan korkeammalla puutarhaa, josta jälleen lyhyet portaat johtavat sinne. Sieltä meillä on kiviaidan yli kaunis näköala kaupungin ja laakson yli kukkuloille, jotka etäällä muuttuvat vuoriksi. Vasemmalla meistä on huvila, jonne päästään portaita myöten puutarhan vasemmasta kulmasta. Jos palaamme platformulta puutarhan kautta alas ruohokentälle (jolloin huvila on meidän oikealla puolellamme) näemme että huvilan vuokraajilla on kirjallisia harrastuksia, sillä ei missään näy lawn-tennis verkkoja eikä krokettipalloja, mutta vasemmalla meistä on pienellä rautaisella puutarhapöydällä kirjoja, enimmäkseen keltakantisia, ja pöydän vieressä tuoli. Oikealla puolella on myöskin tuolilla pari avattua kirjaa. Ei mitään sanomalehtiä ole näkyvissä, joka seikka, yhdessä kaikenlaisten pelien puutteen kanssa voisi johtaa järkevän katselijan syvämielisiin johtopäätöksiin huvilan asukkaisiin nähden. Tällaiset mietelmät tulevat kumminkin keskeytetyksi tänä erinomaisen ihanana iltapäivänä, sillä pienelle portille vasemmalla meistä ilmestyy Henry Straker moottoripuvussa. Hän avaa portin vanhanpuoleiselle herrasmiehelle ja seuraa häntä ruohokentälle.

Tämä vanhanpuoleinen herrasmies taistelee Espanjan aurinkoa vastaan mustassa pitkässä takissa, housuissa, joissa tumman harmaat ja sinipunervat kapeat paidat sulautuvat yhteen erittäin kunnioitettavaksi väriyhteydeksi, korkeassa mustassa silkkihatussa ja mustassa kaulahuivissa, joka on köytetty solmuksi moitteettoman etumuksen yli. Siitä päättäen hän luultavasti on semmoinen mies, jonka yhteiskunnallinen asema vaatii alituista ja huolellista vakuuttamista riippumatta ilmanalasta. Hän pukeutuisi siten keskellä Saharaakin tai Mont Blanc'in huipulla. Ja koska hänessä ei ole sen luokan leimaa, joka on valinnut elämänsä tehtäväksi ensiluokan räätäliliikkeiden ja hattukauppojen taitavuuden toitottamisen, hän näyttää vulgääriltä komeudessaan, vaikka hän missä työpuvussa tahansa näyttäisi arvokkaalta. Hän on pulloposkinen, punakka mies, lyhyttukkainen, pikkusilmäinen, suu ankarapiirteinen ja pielistä alaspäin venyvä, leuka itsepäinen. Ajan tuottama ihon höllyys ilmaantuu hänellä kaulassa ja poskipelissä, mutta suun yläpuolella hän on vielä kova kuin omena, niin että kasvojen yläosa näyttää nuoremmalta kuin alaosa. Hänellä on luottamusta itseensä niinkuin ainakin semmoisella miehellä, joka on hankkinut paljon rahaa, mutta samalla hänessä on jotain semmoisen miehen raakalaisuutta, joka on hankkinut rahaa raaistavassa taistelussa, sillä hänen kohteliaisuutensa alla on aina selvään huomattava uhka, että kyllä hänellä on muitakin keinoja käytettävinään. Kaikesta huolimatta hän on mies, jota pitää jokseenkin sääliä, kun häntä ei tarvitse pelätä, sillä hänessä on joskus jotain tunteellista, ikäänkuin tuo ääretön kauppakone, joka on puristanut hänet pitkään takkiin ja silkkihattuun, ei olisi antanut hänen juuri ollenkaan astua omia teitään, vaan jättänyt hänen tunteensa nälkäisiksi ja masentuneiksi. Heti kun hän lausuu ensimäisen sanansa, on selvää että hän on irlantilainen, jonka syntyperäinen lausumatapa on takertunut kiinni häneen huolimatta monista paikan ja säädyn muutoksista. Voimme arvata vain että alkuperäisenä aineksena hänen kielessään on ollut nyrpeä Kerryn murre, mutta se kielen turmelus, joka esiintyy Lontoossa, Glasgowissa, Dublinissa ja yleensä suurissa kaupungeissa, on vaikuttanut häneen niin kauan, ettei kukaan muu kuin kiihkein cockney [Lontoon sivistymätöntä murretta puhuva. Suoment. muist.] enää uskaltaisi sanoa hänen kieltään murteeksi, sillä sen musikaalisuus on vallan hävinnyt, vaikka sen nyrpeys onkin vielä huomattavissa. Straker, joka on selvä cockney, herättää hänessä suurta ylenkatsetta englantilaisena, joka ei osaa puhua edes omaa kieltään. Straker taasen pitää tuon vanhan herrasmiehen lausumistapaa kompana, jonka kaikesta huolehtiva kaitselmus on erityisesti valmistanut brittiläisen rodun huvitukseksi, ja kohtelee häntä säännöllisesti sillä anteeksiantavaisuudella, joka on tuleva alemman ja onnettomamman ihmislajin osaksi, mutta joskus kumminkin harmistuen ja hämmästyen huomatessaan, että vanha herrasmies ikäänkuin vaatisi, että hänen irlantilaista loruaan pidettäisi täytenä totena.

_Straker_. Menen sanomaan neidille. Hän pyysi teitä odottamaan täällä _(hän lähtee puutarhan läpi huvilaan)_.

_Irlantilainen (joka on katsonut ympärilleen vilkkaalla uteliaisuudella)_. Neidille? Neiti Violetilleko?

_Straker (seisahtuen äkkiä epäluuloisena)_. Te kai tiedätte sen?

_Irlantilainen_. Tiedänkö minä?

_Straker (suuttuen)_. Tiedättekö vai ettekö tiedä?

_Irlantilainen_. Mitä se teitä liikuttaa?

_Straker, hyvin suuttuneena, astuu alas portaita ja katsoo vieraaseen_.

_Straker_. Sanon miksi se liikuttaa minua. Neiti Robinson --

_Irlantilainen (keskeyttäen)_. Oo -- hänen nimensä on siis Robinson. Kiitos.

_Straker_. Ette siis tiedä edes hänen nimeään?

_Irlantilainen_. Tiedän kyllä nyt kun te sen sanoitte.

_Straker (hetken perästä, hämmästyksissään vanhan herran nopeista vastauksista)_. Mitä tarkoitatte sillä että annatte minun tuoda teidät tänne moottorivaunulla, ellette ole se henkilö, jolle toin kirjeen?

_Irlantilainen_. Kelle toiselle olisitte sen antanut?

_Straker_. Minun piti viedä se herra Ector Malonelle neiti Robinsonin käskystä. Neiti Robinson ei ole emäntäni. Minä vein kirjeen kohteliaisuudesta häntä kohtaan. Minä tunnen herra Malonen, ja hän ei ole te, ei sinne päinkään. Hotellissa sanottiin että nimenne on Ector Malone --

_Malone_. Hector Malone.

_Straker (tyyneellä ylemmyydellä)_. Hector teidän omassa maassanne. Semmoista se on kun elää ikänsä kaikenlaisissa nurkkapaikoissa, niinkuin Irlannissa tai Amerikassa. Täällä sanomme Ector. Ellette ole sitä ennen huomannut, tulette kohta huomaamaan.

_Puheen kasvavan kiihkon tyynnyttää Violet, joka astuu alas huvilasta puutarhan poikki portaille, tullen hyvään aikaan Malonen ja Strakerin väliin_.

_Violet (Strakerille)_. Veittekö kirjeeni?

_Straker_. Kyllä neiti. Vein sen hotelliin ja lähetin sisään, odottaen nuorta herra Malonea. Silloin marssii ulos tämä herra ja sanoo tulevansa kanssani. Ja koska hotellissa vakuutetaan että hän on herra Ector Malone, toin hänet tänne. Ja nyt hän puhuu vallan ristiin. Mutta ellei hän ole se jota tarkoititte, niin sanokaa sana vain. Kyllä minä hänet takaisin toimitan.

_Malone_. Olisin hyvin kiitollinen jos soisitte minulle lyhyen keskustelun, neiti. Olen Hectorin isä, kuten tämä nerokas brittiläinen ehkä olisi arvannut kohtakin.

_Straker (kylmästi vastustaen)_. En iki päivinä sitä olisi arvannut. Kun olemme saaneet kiillottaa teitä yhtä kauan kuin häntä, tulette ehkä hiukan saman näköiseksi. Mutta nyt on siihen vielä pitkä matka. _(Violetille ystävällisesti)_. Te tahdotte puhua hänen kanssaan, neiti. En häiritse. _(Hän nyökäyttää päätään toverillisesti Malonelle ja menee ulos pienestä portista)_.

_Violet (hyvin kohteliaasti)_. Olen pahoillani herra Malone, jos tuo mies on ollut teille epäkohtelias. Mutta mitä voimme tehdä? Hän on meidän chauffeurimme.

_Malone_. Teidän mikä?

_Violet_. Meidän moottorinkuljettajamme. Hän voi ajaa moottorilla seitsemänkymmentä penikulmaa tunnissa ja korjata sen, kun se rikkoontuu. Me olemme riippuvaisia moottorivaunuistamme ja moottorivaunumme ovat riippuvaisia hänestä, siis mekin tietysti olemme riippuvaisia hänestä.

_Malone_. Olen huomannut neitiseni, että jokainen tuhat dollaria, minkä englantilainen ansaitsee, näkyy saattavan hänet riippuvaiseksi yhdestä henkilöstä enemmän kuin ennen. Mutta teidän ei tarvitse pyytää anteeksi palvelijanne puolesta. Minä tahallani houkuttelin hänet puhumaan. Siten sain tietää että olette täällä Granadassa englantilaisessa seurueena, johon kuulu myöskin poikani Hector.

_Violet (keskusteluäänellä)_. Niin. Aioimme lähteä Nizaan, mutta meidän piti seurata erästä jokseenkin oikullista jäsentä seurueessamme, joka läksi edeltäkäsin tänne. Ettekö suvaitse istua? _(Hän nostaa pois kirjat läheiseltä tuolilta)_.

_Malone (ihastuneena hänen kohteliaisuudestaan)_. Kiitos. _(Hän istautuu katsellen Violetia uteliaasti tämän mennessä rautapöydän luo ja laskiessa kirjat sinne. Violetin käännettyä hän sanoo)_. Neiti Robinson, otaksun mä?

_Violet (istautuen)_. Niin.

_Malone (ottaen kirjeen taskustaan)_. Kirjeenne Hectorille kuuluu näin. _(Violet ei voi estää pientä vavahdusta. Malone ottaa rauhallisesti esiin kultasankaiset silmälasit ja asettaa ne nenälleen)_: "Armaani, kaikki ovat menneet Alhambraan iltapäiväksi. Minulla oli olevinaan päänkivistys ja olen puutarhassa aivan yksin. Hyppää Jackin moottoriin, niin Straker lennättää sinut tänne. Pian, pian, pian lempivän Violetisi luo". _(Malone katsoo Violetiin, mutta tämä on Jo tyyntynyt ja katsoo tyyneesti hänen silmälasiinsa. Malone jatkaa hitaasti)_. En tiedä nuorten seuratapoja Englannissa, mutta Amerikassa tämmöinen kirje edellyttäisi hyvin suurta tuttavuutta.

_Violet_. Niin kyllä. Tunnen poikanne hyvin hyvästi, herra Malone. Onko teillä mitään sitä vastaan?

_Malone (hiukan nolona)_. E-ei, ei minulla oikeastaan ole sitä vastaan, kunhan vain tiedätte että poikani on kokonaan riippuvainen minusta, ja hänen täytyy kysyä minun mieltäni kaikissa tärkeämmissä asioissa.

_Violet_. Olen varma ettette tule mitenkään kohtuuttomasti häntä kohtelemaan.

_Malone_. Toivon samaa itsekin. Mutta teidän ikäisistänne tuntuu moni asia kohtuuttomalta, joka minusta on kohtuullista.

_Violet (hiukan nytkähtäen)_. Mikäpä syy meidän olisi tässä teeskennellä, herra Malone. Hector tahtoo minua vaimokseen.

_Malone_. Arvasin kirjeestänne asian laidan. Niin, neiti Robinson, hän on oma herransa, mutta jos hän menee naimisiin teidän kanssanne, ei hän saa minulta penniäkään. _(Hän ottaa pois silmälasinsa ja asettaa ne taskuunsa kirjeen kanssa)_.

_Violet (jotenkin synkästi)_. Se ei ole juuri imartelevaa minulle, herra Malone.

_Malone_. En sano mitään teistä, neiti Robinson. Uskon mielelläni että olette rakastettava ja suloinen nuori neiti. Mutta minulla on toisia tuumia Hectoriin nähden.

_Violet_. Mutta ehkä ne eroavat Hectorin omista tuumista, herra Malone.

_Malone_. Se on mahdollista. Silloin hän saa tulla toimeen ilman minua, siinä kaikki. Otaksun että olette valmistautunut siihen. Kun nuori neiti pyytää nuorta miestä kiiruhtamaan luokseen pian, pian, pian, ei raha tunnu merkitsevän paljoa, mutta rakkaus sitä enemmän.

_Violet (jyrkästi)_. Anteeksi, herra Malone. Minä en ole niin järjetön. Hectorilla täytyy olla rahaa.

_Malone (epäröiden)_. Oo -- hän kai voi tehdä työtä hankkiakseen rahaa.

_Violet_. Mitä hyötyä on rahasta, jos pitää tehdä työtä hankkiakseen sitä? _(Hän nousee ylös kärsimättömästi)_. Se on tyhjää puhetta, herra Malone. Teidän täytyy tietysti auttaa häntä ylläpitämään asemaansa. Hän voi sitä vaatia.

_Malone (happamasti)_. En neuvoisi teitä ottamaan häntä sen vaatimuksen perustuksella, neiti Robinson.

_Violet, joka on melkein menettänyt malttinsa, koettaa hillitä itsensä, avaa puristetun nyrkkinsä ja istautuu jälleen itsetietoisella tyyneydellä ja järkevyydellä._

_Violet_. Mitä teillä on minua vastaan? Yhteiskunnallinen asemani on vähintäin yhtä hyvä kuin Hectorin. Sen hän myöntääkin.

_Malone (viekkaasti)_. Te kai sanotte sen hänelle tuon tuostakin, vai mitä? Hectorin yhteiskunnallinen asema Englannissa on se, jonka minä suvaitsen ostaa hänelle. Olen tehnyt hänelle hyvän tarjouksen. Hakekoon hän historiallisimman linnan tai hovin koko Englannissa. Samana päivänä kuin hän ilmoittaa minulle että hän tarvitsee sen vaimolle, joka on sen traditsioonien arvoinen, ostan sen hänelle ja annan hänelle varoja sen ylläpitämiseksi.

_Violet_. Mitä tarkoitatte vaimolla, joka on sen traditsioonien arvoinen? Eikö kuka tahansa hyvin kasvatettu neiti voi esiintyä semmoisen talon emäntänä?

_Malone_. Ei. Hänen pitää olla syntynyt siihen. Violet. Ei Hectorkaan ole syntynyt siihen, vai mitä?

_Malone_. Hänen isoäitinsä oli paljasjalkainen irlantilais-tyttö, joka hoiti minua turvevalkean ääressä. Jos Hector nai samanlaisen, en aio säästää myötäjäisiä. Jos hän kohottaa itseään tai toista yhteiskunnallisesti minun rahoillani, toisin sanoen, jos siinä on joku yhteiskunnallinen hyöty saavutettavissa, silloin pidän neuvojani oikeutettuina. Jollakin täytyy olla hyötyä niistä. Mutta avioliitto teidän kanssanne jättäisi asiat aivan entiselleen.

_Violet_. Monet sukulaisistani vastustaisivat paljon minun avioliittoani sivistymättömän naisen pojanpojan kanssa, herra Malone. Se on ehkä ennakkoluuloa, mutta sitä on myöskin teidän tahtonne naittaa hänelle aatelisneito.

_Malone (nousten ja katsoen häneen tutkivasti, mutta samalla osoittaen aika paljon kunnioitusta vasten tahtoaankin)_. Te tunnutte olevan aika suorapuheinen nuori neito.

_Violet_. En ymmärrä miksi minun pitäisi tulla lopen köyhäksi, siksi etten voi hankkia hyötyä teille. Miksi tahdotte saattaa Hectorin onnettomaksi?

_Malone_. Hän tulee kyllä kestämään sen. Miehet kestävät helpommin pettymyksiä rakkaudessa kuin pettymyksiä raha-asioissa. Arvaan että pidätte sitä surkeana, mutta minä tunnen nuo seikat. Isäni kuoli nälkään Irlannissa synkkänä vuonna 47. Olette ehkä kuullut sitä?

_Violet_. Oliko siellä katovuosi?

_Malone (kiihkeällä tunteella)_. Ei, mutta nälkä. Kun maa on täynnä viljaa, jota se vie muille maille, ei voi puhua katovuodesta. Isäni kuoli nälkään, ja minut vietiin äitini sylissä nälkää näkemään Amerikkaan. Englannin laki ajoi minut ja omaiseni pois Irlannista. Pitäkää nyt Irlantinne. Minä ja minun kaltaiseni tulevat takaisin ja ostavat Englannin. Me ostamme siitä parhaat osat. En tahdo mitään keskisäädyn omaisuutta enkä keskisäädyn vaimoa Hectorille. Se on suoraa puhetta, kuten teidänkin.

_Violet (jäätävästi säälien hänen tunteellisuuttaan)_. Todellako, herra Malone. Minua hämmästyttää kuulla noin vanhan ja järkevän miehen puhuvan niin romantillisesti. Luuletteko että Englannin aatelismiehet myyvät teille linnansa kun vain ojennatte kätenne?

_Malone_. Minulla on jo kaksi Englannin vanhimpia perhelinnoja tarjolla. Toisella historiallisella omistajalla ei ole varoja pitää huoneita kunnossa, toinen ei jaksa maksaa veroja. Mitä arvelette siitä?

_Violet_. Se on tietysti kovin häpeällistä. Mutta tiedättehän että hallitus varmaan ennemmin tai myöhemmin estää tuollaiset sosialistiset hyökkäykset omaisuutta vastaan.

_Malone (irvistellen)_. Luuletteko että se ennättää laittaa nuo esteet ennenkuin minä olen ostanut linnan?

_Violet (jättäen sen aineen jokseenkin kärsimättömästi)_. Oh, puhukaamme järkeä, herra Malone. Myönnätte kai ettemme vielä ole sanoneet järkevää sanaakaan.

_Malone_. Sitä en voi myöntää. Tarkoitan mitä olen sanonut.

_Violet_. Sitten ette tunne Hectoria niin hyvin kuin minä. Hän on romantillinen ja pää täynnä houreita -- sen hän kai on perinyt teiltä -- ja hänellä täytyy olla sopiva vaimo, joka voi häntä hoitaa. Ei turhia houraileva ainakaan.

_Malone_. Semmoinen siis kuin te, vai mitä?

_Violet (tyyneesti)_. Niinpä kyllä. Mutta ettehän voi pyytää että ryhdyn siihen toimeen ilman varoja, joilla voin ylläpitää hänen asemaansa.

_Malone (hämmästyneenä)_. So, soh, hiukan hiljemmin. Minne me nyt joudummekaan. En ole tietääkseni pyytänyt teitä ryhtymään mihinkään.

_Violet_. Tietysti, herra Malone, voitte saattaa kaiken keskustelun mahdottomaksi, jos heti suvaitsette käsittää minut väärin.

_Malone (hiukan nolona)_. En toki tahdo käyttää väärin valtaani, mutta minusta tuntuu kuin olisimme joutuneet pois asiasta.

_Straker, sen näköisenä kuin hän olisi kiiruhtanut kovasti, avaa pienen portin ja päästää sisään Hectorin, joka kiehuen suuttumuksesta astuu ruohokentälle ja suoraan isäänsä kohti. Violet, hyvin pahoillaan, nousee ylös kiiruhtaen häntä vastaan. Straker ei odota, ainakaan hän ei ole näkyvissä korvakuulon päässä_.

_Violet_. Kuinka onnetonta! Hector hyvä, elä virka mitään. Mene pois, kunnes olen lopettanut keskusteluni isäsi kanssa.

_Hector (taipumatonna)_. Ei, Violet. Nyt aion selvittää koko asian. _(Hän työntää Violetin syrjään ja kulkee hänen ohitseen sekä tuijottaa isäänsä, jonka kasvot alkavat tummeta, kun irlantilais-veri rupeaa kiehahtelemaan)_. Isä, tuo ei ollut suoraa peliä.

_Malone_. Mitä tarkoitat?

_Hector_. Olet avannut minulle osoitetun kirjeen. Olet esiintynyt minuna ja tunkenut tämän neidin luo. Se on kunnotonta.

_Malone (uhkaavasti)_. Oleppas varovainen kun puhelet minulle. Oleppas varovainen, Hector.

_Hector_. Olen ollut varovainen. Ja olen varovainen. Pidän varovasti huolta kunniastani ja asemastani englantilaisessa seurapiirissä.

_Malone (kuumasti)_. Sinun asemasi on ostettu minun rahoillani. Ymmärrätkö sen?

_Hector_. Ja nyt olet turmellut sen avaamalla tuon kirjeen. Kirje englantilaiselta neidiltä, osoitettu toiselle -- salainen kirje, arkaluontoinen kirje, yksityinen kirje! Ja isäni avaa sen! Semmoista vastaan ei kukaan mies voi taistella Englannissa. Jota pikemmin lähdemme pois, sitä parempi! _(Hän manaa äänettömästi taivasta todistamaan kahden hylkiön häpeätä ja kurjuutta)_.

_Violet (vaistomaisella vastenmielisyydellä kaikkiin tunnekohtauksiin)_. Elä ole järjetön Hector. Olihan luonnollista että herra Malone avasi kirjeen, koska hänen nimensä oli kuoressa.

_Malone_. Siinä sen nyt kuulet, Hector. Sinulla ei ole mitään järkeä. Kiitän teitä, neiti Robinson.

_Hector_. Minäkin kiitän teitä. Olette hyvin ystävällinen. Isäni ei ymmärrä parempaa.

_Malone (raivoissaan puristaen nyrkkiään)_. Hector --

_Hector (masentumattomalla siveelliseltä voimalla)_. Ei maksa vaivaa hektoroida minua. Yksityiskirje on yksityiskirje, siitä ei pääse puuhun ei pakoon.

_Malone (korottaen ääntään)_. Minä en siedä tuommoista puhetta, kuuletko?

_Violet_. Ssh! Hiljaa, hiljaa! Tuolla palaavat kaikki.