Part 5

_Plutos_. Ei ihan juuri sokeita, veikkoseni, mutta tietämättömyys ja petos, joka nyt kaikkialla vallitsee,[48] sumentaa heidänkin silmänsä; lisäksipä itsekin, etten näyttäisi niin peräti rumalta ja sulottomalta, otan päälleni varsin kauniin ja ihastuttavan, kullasta ja jalokivistä hohtavan naamarin sekä kirjavan puvun ylleni ja sitte vasta esiinnyn heille. Nuo raukat luullen näkevänsä oikean naamani ihastuvat kauneuteeni ja jos eivät sitte saa käsiinsä minua joutuvat he hukkaan. Vaan jos joku riisuisi minut alastomaksi ja ilmestyisin heille oikeassa karvassani, kyllä varmaan ankarasti tuomitsisivat lyhytnäköisyyttään tässä kohden ja mieletöntä rakastumistansa niin sulottomaan ja rujomuotoiseen olentoon.

28. _Hermes_. Vaan kun he jo ovat rikkauden perille päässeet ja jo itse ovat tuon valenaaman yllensä saaneet, kuinka he vielä sittekin sietävät samaa petosta, siihen määrään asti, että jos joku yrittäisi sen heiltä riistää, he ennen antavat päänsä kuin naamarinsa? Käsittämätöntä! Luulisipa heidän jo silloin, nähtyään kaikki sisäpuolelta, selvästi tietävän, että koko tuo kauneus on vain päälle päin sivellettyä maalausta.

_Plutos_. Siinä tulee avukseni useita seikkoja.

_Hermes_. Mitä?

_Plutos_. Heti kun joku, minut ensi kerran nähtyään avaa minulle ovensa ja laskee mun sisään,[49] pujahtaa minun perästäni huomaamatta sisään ylpeys, ymmärtämättömyys, pöyhkeys, röyhkeys, itsepetos ja sen seitsemän muuta semmoista. Nämä kaikki saa hänen sielunsa valtaansa ja silloin hän ihailee ihailtamattomia, haluaa kartettavia; ja minua, kaikkien noiden häneen päässeitten pahusten isää, hän silmittömästi ihailee, moisten aseenkantajien ympäröimänä, ja ennen hän kärsisi vaikka mitä, ennenkuin tahtoisi minusta luopua.

29. _Hermes_. Olet niin siloinen[50] ja liukas, oi Plutos, vaikea pideltävä ja helposti pakeneva; et tarjoo yhtään tukevaa pidäkettä, vaan niinkuin käärme tai ankerias livahdat sormien lävitse, ennenkuin arvaakaan.[51] Vaan Penia,[52] hänpä sen sijaan on limakas, tarttuisa ja helposti kiini pidettävä; hänen koko ruumiistansa[53] kohoilee tuhatmäärin hienoja koukkusia, joihin heti tarttuu kiinni, jos häntä lähenee, eikä hän helposti laske ketään itsestään irti. Mutta tässä jutellessamme on tärkeä seikka meiltä unohtunut.

_Plutos_. Mikä se olisi?

_Hermes_. Emme ole mukaamme ottaneet Thesauroa, jota tässä paraiten tarvitaan.

30. _Plutos_. Ole huoleti siitä! Hänen jätän aina maan poveen, tullessani tänne ylös teidän luoksenne; lisäksi määrään, että pysyköön hän kotona, pitäköön oven lukossa ja älköön kellekään avatko, ennenkun kuulee minun huutoni.

_Hermes_. No! nyt ollaan siis Attikan rajalla. Tartu nyt takkini helmaan ja pysy perässäni, kunnes olen tuon takaliston löytänyt.[54]

_Plutos_. Hyvä on, Hermes, että talutat minua. Voisinhan muuten omin päin harhaillessani helposti joutua Hyperbolon tai Kleonin kynsiin.[55] Vaan mitä tuo on... ikäänkuin raudan kalskahdusta kiviin?

31. _Hermes_. Kas siinähän Timon kuokkiikin kivistä ja karuista maata! Kas vaan! Onhan siinä myös Penia ("köyhyys")[56] ynnä Työ, Uutteruus, Viisaus, Urhous ja koko tuo muu joukko niitä joita komentaa Nälkä ja jotka ovat paljo paremmat sinun henkivartioitasi.

_Plutos_. Eiköhän siis meidän olisi parasta heti paikalla rientää matkoihimme. Miestä vastaan, jota moinen henkivartiosto suojelee, emme saane mitään mainittavaa aikaan.[57]

_Hermes_. Toisin ajatteli Zeus. Älkäämme siis pelkurimaisesti peräytykö!

32. _Penia_. Minnekäs tuota taluttelet, Hermes?

_Hermes_. Tuon Timonin luo Zeus meidät lähetti.

_Penia_. Vai niin! Vai Plutosko taas lähetetään Timonin luo, sittekun minä, korjattuani hänen haltuuni kurjasta tilasta Hempeyden helmoista, jätin hänet lasteni Sofian (Viisauden) ja Ponon (Työn) huostaan ja juuri olen saanut hänestä kelpo miehen. Niinkö helposti vain voi teidän mielestänne Penia parkaa halveksia ja pilkata, että hänen ainoa tavaransa häneltä riistetään? Sitäkö varten olen vaivalla ja työllä Timonin hyveen tielle saattanut, että Plutos taaskin saa hänet haltuunsa, jättääkseen hänet Kopeuden ja Hekuman käsiin, jotka tekevät hänestä tuon entisensä kaltaisen houkan ja velttiön, kunnes minä vihdoin taaskin perin hänet täydellisenä retkaleena ja heittiönä?[58]

_Hermes_. Zeus on sen päättänyt, Penia hyvä!

33. _Penia_. Lähdenpä sitte pois. Ja te Sofia ja Ponos, seuratkaa minua! Kyllä mies parka piankin on huomaava, mitä hän on menettänyt. Tässä häneltä nyt menee hyvä työtoveri ja kaikkeen hyvään opastaja, jonka parissa ollen hän nautti sekä ruumiin että sielun terveyttä ja eli miehen tavoin, turvaten omaan itseensä[59] ja katsoen kaikki muut asiat hänelle kuulumattomiksi ja arvottomiksi, niinkuin ne tosin ovatkin. Mitä hän nyt lie vaihdosta kostunut?

_Hermes_. Ne lähtevät, Plutos. Mennäänpäs nyt häntä lähemmäs!

34. _Timon_.[60] Keitä te riivatut olette? Mitä vasten tulette häiritsemään ahkeran päiväpalkkalaisen työtä? Vaan ettepä iloiten tästä palaja, konnia kun olette joka kynsi. Minä nakkelen teidät kivillä ja paakuilla mäsäksi -- --

_Hermes_. Älä suinkaan heitä Timon! Sinä et heitä ihmisiä, vaan minä olen Hermes ja tuo on Plutos. Meidät lähetti Zeus, joka on kuullut sinun rukoukses. Luovu siis vaivoista ja ota nyt vastaan vauraus ja tavara hyväksi onneksesi!

_Timon_. Olkaa aika jumalia tai mitä hyvänsä ... parkua saatte! Minä vihaan kaikkia, oli ne jumalia tai ihmisiä; ja tuon sokon, oli se ken tahansa, minä muserran kuokallani.

_Plutos_. Herran tähden, Hermes, mennään pois! Onhan tuo mies aivan hullu. Meille saattaa käydä pahasti.

_Hermes_. Älä tee mitään hullutusta, Timon! Jätä tuo hurja ja raaka tapa, ja käy molemmin käsin kiinni hyvään onneesi! Rikastu jälleen ja ole Atheenan ensimmäinen mies. Mutta ole onnellinen itsellesi ja halveksi noita kiittämättömiä!

_Timon_. En tarvitse teitä. Älkää häiritkö mua! Kuokkani on minulle riittävä rikkaus. Muuten olen tyytyväisin, jos ei kukaan minua lähene.

_Hermes_. Niinkö epäystävällisesti puhut, ystäväni? "Onko mun vietävä siis sana jäykkä ja röyhkeä Zeulle"?[61] Ymmärrettävää kyllä on että olet ihmisvihaaja, sinä kun olet heiltä niin paljo pahaa kärsinyt; mutta ei suinkaan se, että olet jumalainvihaaja, jumalat kun pitävät sinusta niin hellää huolta.

_Timon_. Sinulle, Hermes, ja Zeulle olen hyvin kiitollinen teidän huolenpidostanne, mutta tuosta Plutos veijarista en huoli.

_Hermes_. Ja mikset?

36. _Timon_. Siksi että hän ennen muinoin saattoi minulle niin paljo pahaa.[62] Hänpä minut heitti norkkojen ja liehakkojen valtaan, toi luokseni vilpillisiä ystäviä, herätti vastaani vihaa ja kateutta, turmeli minua hekumalla ja vihdoin -- yht'äkkiä hylkäsi minut kurjan petturin tavoin.[63] Vaan aivan toisin jalo Penia minua kohteli. Miehekkäällä työllä ja voimain harjoituksella hän sai terveyteni entiselleen. Seurustellessaan kanssani, noudatti hän totuutta ja vilpitöntä suoruutta. Työtä tekemälläni hankki hän minulle välttämättömät tarpeeni ja opetti minua halveksimaan noita rikasten monia tekotarpeita; hän antoi elämäni toiveet riippua minusta itsestäni ja näytti minulle mikä on minun todellinen ja oma tavarani, jota ei mikään imartelias kärkkyvieras, ei uhitteleva panettelija, ei raivostunut rahvas, ei mikään äänestävä kansanpuhuja, ei vaaniva tiranni[64] voi minulta ryöstää. 37. Siis työstä voimistuneena ja tyytyväisenä viljelen tätä peltotilkkua, näkemättä kaupungissa olevaa paljoa pahaa, ja saan riittävän ja turvallisen elantoni kuokallani. Palaja siis, Hermes, saman tien kuin tulitkin ja vie mukanasi Plutos Zeulle takaisin! Minä soisin, että hän veisi kaikki ihmiset suoraa päätä -- hiiteen!

_Hermes_. Eihän toki, velikultani! Ei kaikki ole niinkään hiiteen meneviä. Mutta jätä nyt jo kerran nuo äkäiset ja keltanokkamaiset puheesi, ja laske Plutos luoksesi.

"Ei Jumalain sulosuuria lahjoja hyljätä saa näin".[65]

_Plutos_. Sallitko, Timon, minun puolustaida vai etkö ilkee edes kuulla sanojani?

_Timon_. Puhu aikaa, kunhan vaan et puhu pitkältä etkä alota esipuheilla, niinkuin nuo reetori lurjukset! Hermeksen mieliksi kärsinen sinulta sanan tai pari.

38. _Plutos_.[66] Oikeastaan minun pitäisi puhua pitkältä, kun olet niin monta asiaa minun syykseni pannut. Ajatteleppas nyt kuitenkin itsekin, olenko minä, niinkuin väität, sinulle vääryyttä tehnyt, minä joka juuri olen sinulle tuottanut kaikkia suloisimpia etuja: arvot, etusijat, kunniaa, kunniapalkintoja ja muuta hauskuutta ja mukavuutta, minun toimestani sinä olit arvossa pidetty ja mainio ja jokainen hääri ympärilläsi. Jos norkkovierailta sait pahaa kärsiä, niin siihen minä olen viaton. Pikemmin on minulla syytä sinua moittia, kun niin halveksivasti viskelit minua kehnojen ihmisten haaskattavaksi, jotka kiitoksillaan lumoilivat sinua, kaikin tavoin vain vaanien minua. Mitä viimeiseksi sanoit, että minä muka hylkäsin sinut, voisin minä päinvastoin syyttää sinua minut hyljänneeksi, sinä kun kaikin mokomin ajoit minua karkuun, jopa nurin niskoin viskoit minut huoneestasi ulos.[67] Siitä hyvästä onkin tuo sinun ylistetty Peniasi hienon herraspukusi asemesta pukenut yllesi tuon vuohennahkanutun. -- Muuten voi Hermeskin tässä todistaa, kuinka rukoilin Zeuta ettei mun enää tarvitsisi mennä sinun luoksesi, joka niin pahoin pitelit minua.

39. _Hermes_. Vaan näethän nyt, Plutos, että hän jo on tapansa parantanut.[68] Voit siis jo pelkäämättä hänen seurassaan liikkua. Siis, mitäs niistä pitkistä jutuista! Sinä, Timon, kaiva päälle! -- Ja Plutos, toimita sinä Thesauros kuokan alle! Kyllä se kuulee, jos hyvästi huutaa huikahutat.

_Timon_. Täytyy kai sitte totella, Hermes, ja uudelleen rikastua. Minkäs siihen voi, kun jumalat itse väkisin pakottavat! Aattele kuitenkin, mihin oloihin syökset minut mies paran, joka vastikään elin niin onnellista elämää köyhyydessäni, ja nyt yht'äkkiä, vaikk'en mitään pahaa ole tehnyt, täytyy ottaa vastaan semmoinen kasa kultaa ja sen mukana niin paljo huolia!

40. _Hermes_. Kärsi tuo nyt kumminkin minun tähteni, Timon, jos kohta se tuntuisikin sinusta vastenmieliseltä; kärsii senkin vuoksi että nuo entiset norkot ja nolvehtijat kateuteensa ja harmiinsa halkeisivat! Nyt minä lennän Aetnan ylitse taivaasen. Hyvästi! (poistuu).

_Plutos_. Hän lähti pois, luulenma, päättäen siipien suihkinasta. Jää sinä, Timon, tänne! Minä menen nyt tästä ja toimitan tänne Thesauron sinulle. Taikka oikeammin, kuoki se itse ilmi! -- Ja sinä, kulta-Thesauro, tottele tätä Timonia ja tarjoudu hänen saatavilleen! Kuoki, Timon! Luo maata syvempää! Minä väistyn nyt teidän tieltänne!

41. _Timon_. Noh, kuokkaseni,[69] paneppa nyt parastas äläkä väsy käskemästä Aarretta maanpovesta näköisälle[70] tulemaan -- Voi sinä ihmetten tekijä Zeus, Korybantti-ystävät ja sinä voitonantaja Hermes! mistä tämä kullan paljous? Onko tää vaan unta? Ei, mutta kyllä tämä vaan on oikeaa myntättyä kultaa, ruskeaa, täysipainoista, näöltään mitä ihaninta...

"Oi kulta, kuolevaisten aarre armahin"![71] "Niinkuin leimuva lieska loistelet sä öin ja päivin yhtenään"![72] Tervetultuasi armahin ja suloisin! Nyt voin uskoa, että Zeuskin kerran muuttihen kultasateeksi.[73] Kuka neito ei olisi avoimin sylin helmaansa ottanut vastaan näin kaunista, katon läpi pisaroivaa rakastajaa? 42. Oi Midas,[74] oi Kroisos, oi Delfi-templin aarre, kuinka vähäpätöisiä te olette Timonin ja hänen rikkautensa rinnalla, joille ei vertoja vedä Persian kuningaskaan! Oi kuokka ja sinä rakas vuohennahkani! Teidät mun sopii uhrilahjana pyhittää Panille täällä. Sitte ostan minä koko tämän takaliston, rakennutan siihen tornin aarteeni päälle, ainoastaan niin suuren että yksin mahdun siihen asumaan: se olkoon minun asuntoni, se myös kuoltuani hautani. Vaan jälellä olevaa elämääni varten olkoon tämä laki säädettynä ja päätettynä:[75] etten seurustele kenenkään ihmisen kanssa, etten tunne ketään, että halveksin heitä kaikkia! "Sanat ystävä, vieras, toveri, sääliväisyyden alttari" olkoot täällä tyhjää lorua; itkevää armahtaminen ja tarvitsevaa auttaminen pidettäköön lakien rikkomisena ja tapojen turmelemisena! Yksikseen elettäköön niinkuin sudet ja ainoa ystävä olkoon Timon! 43. Kaikki muut olkoot vihollisia ja kavaltajia; seurustelu jonkun kanssa heistä on saastutusta. Pahan-enteinen on se päivä, jolloin näenkin vaan jonkun ihmisen. En tahdo heistä välittää enempää kuin kivi- tai vaskipatsaista. En tahdo heiltä ottaa vastaan lähettiä enkä ruveta heidän kanssaan sopimuksiin. Erämaa olkoon rajana minun ja heidän välillä! Heimolaisia, sääty- ja seurakuntalaisia, kansalaisia, isänmaata ei minulla ole; ne ovat tyhjiä joutavia nimiä, joita ainoastaan järjettömät houkat kunnioittavat. Timon olkoon vaan itsekseen rikkaana, halveksikoon muita; yksikseen hän herkutelkoon ja irstailkoon, torjuen kauas luotansa kärkkyvien norkkojen imartelut ja kiitokset! Yksinään hän myös jumalille uhratkoon ja uhriateriaa syököön, hänellä kun ei ole muuta rajalaista ja naapuria kuin hän itse, ja kaikki muut ovat kaukana! Kun hän kerran kuolee, pankoon itse kuolinseppeleen päähänsä! 44. Ihana nimeni olkoon tästälähin _Ihmisvihaaja_, luonteeni tunnusmerkit jörömäisyys, karkeus, tuimuus, äkäisyys, epäinhimillisyys. Jos näen jonkun olevan tuleen kuolemaisillaan ja hän rukoilee minua sammuttamaan, tahdon sammuttaa -- tervalla ja öljyllä; ja jos virta tempaa jonkun pyörteesensä ja hän korottain käsiänsä rukoilee minua pelastamaan, lyön minä häntä päähän ja työnnän vielä syvemmälle, ettei hän enää kohoisi veden päälle.[76] Sillä ainoastaan siten voivat he ansaitun osansa saada. "Tämän lakiehdotuksen esitti Timon Echekratideen poika Kollyttalainen; sama Timon esitti sen myös kansan äänestettäväksi ja kansa (= Timon) sääsi sen laiksi".[77] No niin! Päätetty asia ja pysykäämme lujasti päätöksessä!

45. Olispa muuten varsin hauskaa minulle, jos ne kaikki saisivat kuulla, että minä taas olen upporikkaaksi päässyt. Kyllä varmaan harmista halkeisivat. Mutta... mitä kummia näen! No, kas sitä vauhtia! Kaikkialtahan niitä juoksee tännepäin henkitoreissaan, niin että pöly tuoksuu![78] Mistähän ovat jo kullastani vihiä saaneet? Kiipeänköhän tuonne kukkulalle ja alan korkealta asemalta kivisodalla heitä karkoittaa? Vai poikkeanko sen verran laistani, että vielä kerran puhuttelen heitä, että häpeällinen kohtelu heitä vielä kipeämmin pahoittaisi? Taitaa se olla parasta. Jään siis tähän ja otan heitä vastaan. Kukas tuo ensimäinen tulija onkaan? Gnathonides kärkkyvieras, joka, kun häneltä tuonain pientä apua rukoilin, ojensi minulle nuoranpätkän, vaikka tuo lurjus ennen oli luonani oksennellut tynnyrittäin viiniä. Hyvä vaan että hän tuli ensinnä; hän saakoon ennen muita selkäänsä!

46. _Gnathonides_.[79] Enkös aina sanonut että jumalat eivät hylkää semmoista kelpo miestä kuin Timonia? No, hyvää päivää kerrankin taas, pulska potra poikani! Timo kultaseni! Kuinkas jaksat, vanha juomaveikko?

_Timon_. Päivää sinäkin, Gnathonides, sinä nälkäisin nälkähaukka ja ilkipintaisin ihmisistä?

_Gnathonides_. Hahahaa! Oletpa aina vielä sama hullunpuhuja! Vaan missäs sulla täällä on kemupöytä? Ei pikku ryyppykään pahaa tekisi. Tuonpa tässä sulle ihkasen uuden laulun oikein komean dityrambin.

_Timon_. Tules tänne, niin saat kuokaltani oppia laulamaan myös uutta elegiaa, jopa hyvinkin korkeanäänistä! (antaa G:lle selkään).

_Gnathonides_. Mitä? mitä? Lyötkö sinä minua Timon? Peeveli vieköön sun! Minä huudan vieraita miehiä! Ai! ai! Minä haastan sun Areiopagiin haavanlyömästä.

_Timon_. Jos hiukan varrot, saa kohta samalla haastaa mun murhasta.

_Gnathonides_. Eipä sentään! Mutta kuules, kyllä haavani paranee, jos levität siihen kultaa laastariksi päälle. Se on oivallista verenasetus-lääkettä.

_Timon_. Etkö sinä vieläkään luitas korjaa? (lyö taas).

_Gnathonides_, Minä menen. Mutta hullusti sun vielä käy, kun kelpo miehestä olet moiseksi julmuriksi muuttunut. (Menee.)

47. _Timon_. Vaan kukas tuolta tulee... kaljupää? Jo tunnen... Filiades, tuo inhottavin kaikista nolvehtijoista. Hän sai minulta kokonaisen vainion ja kaksi talenttia[80] tyttärensä myötäjäisiksi, palkaksi siitä, että hän kerran yksinään ylisti lauluani kaikkien muiden vaiti ollessa, ja vannoi minun laulavan joutseniakin ihanammin; vaan kun äskettäin sairaana tulin häneltä pientä apua anomaan, antoi tuo jalo mies minua jopa selkäänkin.

46. _Filiades_. Hyi sitä hävyyttömyyttä! Nytkö vasta taas tunnette Timonin? Nytkö Gnathonides taas tarjoutuu hänelle ystäväksi ja juomaveikoksi? Hän sai mokoma kiittämätön ansaitun palkkansa. Vaan me, vaikka olemmekin Timonin vanhat tuttavat, nuoruuden-ystävät ja heimolaiset, pysymme kohtuuden rajoissa emmekä tahdo hänen päällensä tungeta. Terve, herramme ja isäntämme! Mutta varo noita pahuksen norkkoja, jotka ovat ystäviä niinkauan kuin herkut kestävät, mutta muuten ovat raatelevia petoja. Nykyään ei ole kehenkään luottamista. Ne ovat kaikki kiittämättömiä lurjuksia. -- Mun piti juuri tulla tuomaan sinulle talentin rahoja käytettäväksi kipeimpiin tarpeihin, kun matkalla aivan likellä täältä kuulin että sinä taaskin olet saanut äärettömän rikkauden. Enpä siis enää voi sinua auttaa muulla kuin hyvillä neuvoillani. Vaan mitäpä sinä meikäläisen neuvoja kaipaat, sinä joka hätätilassa voisitpa jopa Nestoriakin neuvoa ja opettaa.

_Timon_. Mitäs siitä, Filiades? Astu lähemmäs, niin minä saan sinullekin lausua kiitollisuuteni tällä -- kuokalla (iskee häntä vasten naamaa).

_Filiades_. Ihmiset, avuksi! Tuo kiittämätöin on pääkalloni halki lyönyt, sentähden että annoin hänelle hyvän neuvon. (Pakenee).

49. _Timon_. Kas tuolla tulee vielä kolmas, puhuja Demeas, paperi kädessä. Kaiketi hän nyt halusta olisi minun sukulaiseni. Hän oli kerran valtionkassaan velkaa kuusitoista talenttia, ja kun hän ei kyennyt maksamaan, tuomittiin hän vankiuteen. Minun tuli häntä säälini ja lunastin hänet vankilasta velan maksamalla. Kun hän hiljattain arvan kautta oli saanut toimekseen jaella teaterirahaa Erechtidein heimolle ja minäkin tulin häneltä osaani saamaan, kehtasi hän äyskäistä minulle: "en ole tiennytkään, että sinäkin olet kansalainen!"

50. _Demeas_. Terve, Timon, sinä sukusi suuri suoja, sinä Athenalaisten turva, sinä Kreikan varusmuuri! Kokoontunut kansa ja molemmat neuvoskunnat odottavat sinua jo kauan. Mutta kuuleppas ensiksi lakiehdotusta, jonka sinua varten olen kyhännyt: "Sittekun Timon Echekratideen poika Kollyttolainen, aimo mies, kunnollinen ja rehellinen jopa viisaskin siinä määrin kuin ei kukaan muu koko Hellaassa, kaiken aikaa on tehnyt ja yhä vaan tekee pelkkää hyvää isänmaallensa, sekä nyt viimeiksi on voittopalkinnon saanut nyrkkitaistelussa, painissa ja kilpajuoksussa, jopa nelivaljakon ja kaksivaljakon kilpa-ajossa, kaikki yhtenä päivänä Olympiassa --"

_Timon_. Vaan enhän minä koskaan ole Olympian juhlissa käynytkään!

_Demeas_. Mitä siitä! Käythän vasta. Mitä enemmin tämmöisiä lisätään, sitä parempi -- "sekä viime vuonna mainioitti itseään taistellen isänmaan eteen Acharnain luona, hakaten maahan kaksi komppaniaa Peloponnesolaisia -- --"

51. _Timon_. Kuinka se olisi ollut mahdollista? Enhän, aseitten puutteeltani, ollut edes aseellisten luetteloon kirjoitettuna.

_Demeas_. Kainoudesta et ole omia ansioitasi tietävinäsi, vaan me olisimme kiittämättömiä, jos ne unohtaisimme -- "ja vielä lisäksi lakiehdotuksilla, neuvoilla ja sotapäällikön toimilla on suuresti valtiota hyödyttänyt; tähän kaikkeen nähden päättäköön ja suostukoon neuvoskunta, kansa ja Heliastit heimoittain ja kunnittain, kaikki yhteisesti ja kukin erikseen pystyttää Timonille kultaisen kuvapatsaan Athenan viereen linnanmäelle, ukkosnalkki kädessä ja seitsemän sädettä pään ympärillä, sekä seppelöidä häntä kultaseppelin, ja tämä kunnia julistettakoon Dionysia-juhlassa, joka hänen kunniakseen tulee tänään uusilla murhenäytelmillä vietettäväksi. Tämän päätöksen ehdotti Demeas puhuja, Timonin läheisin sukulainen ja oppilas. Sillä Timon on paras puhujakin ja kaikkia mitä hän vaan tahtoo." -- 52. Näin kuuluu päätösehdotelmani. Muutoin tuumasin esitellä sinulle poikanikin, jolle sinun mukaan olen antanut nimen Timon.

_Timon_. Ohoh! Mun tietääkseni et ole edes naimisissakaan.

_Demeas_. Vaan ensi vuonna, jos jumala suo, nain ja rupeen lapsia siittämään, ja kun ensi sikiöni varmaan on poika, saa hän nimen Timon -- ja se tapahtukoon nyt jo!

_Timon_ (lyödessään häntä). Saas nähdä, tuleeko naimisistas mitään, kun saat multa tämmöisiä kolhauksia.

_Demeas_. Oi voih! Mitä tuo on? Rupeetko sinä täällä hirmuvaltiaaksi, Timon, ja piekset vapaita miehiä, sinä jonka vapaasyntyisyys ja kansalaisoikeus on sangen epätietoinen! Vaan kyllä tästä pian toinen juttu syntyy sulle, joka paitsi muita ansioitas myös pistit tulta kaupunginlinnaan.

_Timon_. Mutta eihän kaupunginlinna ole palanutkaan, sinä sen vietävä panettelija!

_Demeas_. Vaan sitte sinä olet rikkautes ryövännyt murtamalla auki aarreaitan!

_Timon_. Ei se ole auki murrettu. Sillä valheella et pitkällekään päässyt.

_Demeas_. Vaan se murretaan; ja koko aarteisto on jo sinun takanas.

_Timon_ (lyöden uudelleen). Siitä valheesta tarvitset yhden lisää.

_Demeas_. Voi selkääni!

_Timon_. Ole rääkkymättä... taikka saat vielä kolmannen. Hullunkuristahan olisikin, jos aseetonna olen maahan mätännyt kaksi komppaniaa Lakedaimonilaisia enkä saa yhtä ainoaa viheliäistä mieslurjusta masennetuksi. Suottahan sitte olisin Olympiassakin voittoja saanut. (Demeas poistuu).

54. Vaan mitäs nyt? Eikös tuo ole Thrasykles filosofi? Juuri hän eikä kukaan muu! Kas kuinka hän astuu itsekseen ylvästellen, parta hajallaan, kulmakarvat korollaan, katseensa titanimaisen tuimana, tukka pörröllään otsan päällä -- tosiaan ilmielävä Boreas tai Tritoni; jommoisia Zeuksis maalasi! Tuo mies osaa yhtenä päivänä esiintyä kahdessa ihan vastakkaisessa roolissa. Aamulla aikaisin hänen koko ulkoihmisensä ja ryhtinsä, hänen astuntansa ja pukupartensa ilmaisee pelkkää siveellisyyttä, itsensähillintöä, puhdastapaisuutta, säädyllisyyttä. Silloin hän puhuu satoja sanoja hyveestä, moittii ankarasti hempeitä ja hekumallisia, ylistää sitä joka vähällä tulee toimeen. Mutta annappas illan tulla! Tuskin on hän kylvystä saapunut vieraskemuihin ja pikentti on hänelle antanut ison viinimaljan -- sellainen hänellä näet aina pitää olla, ja mitä tulisempaa viini on, sitä parempi -- niin mies on kerrassaan muuttunut. Ikäänkuin Letheen (Unholan) vettä juotuaan hän ei ollenkaan enää muista kaunista aamusaarnaansa, vaan tekee ihan juuri päinvastoin sitä. Niinkuin kanahaukka, iskee hän kyntensä ruokiin, tuuppii kyynäspäillään vieruskumppaliansa tieltään, kurkottaa vateihin ikäänkuin hän niistä toivoisi löytävänsä "ylintä hyvää" ja syödä hotkii ruokaa koiramaisella nälkäisyydellä, niin että liemi valuu pitkin hänen leukaansa, ja pyyhkäisee tarkoin nuolusormellaan suuhunsa mitä mahdollisesti vielä on jäänyt kastia lautasen pohjalle. Aina vieläkin hän morkkaa osansa vähyyttä, toivoen että hän yksinään saisi syödä piirakan tai porsaanpaistin tai jonkun muun makupalan, joka tyydyttäisi hänen herkkusuisuuttansa ja nälkäisyyttänsä.

55. Sitte hän juo ja ryyppii, eikä pysähdy siihen määrään, jolloin haluttaa laulaa ja hypellä, vaan menee niin pitkälle että rupee hävyttömäksi ja haastaa riitaa. Edelleen hän maljan ääressä laskettelee pitkiä puheita, ja silloin jos koskaan, kohtuullisuudesta ja säädyllisyydestä, vaikka mies jo liiasta nautinnosta hoipertelee ja kieli surkeasti sopertelee, kunnes puheen päätteeksi tulee -- oksennus. Leikin loppu on se, että pari miestä tarttuu häneen, hän käy molemmin käsin kiinni huilunsoittajanaiseen, mutta he laahaavat hänet väkisin ulos salista. Vaan eipä hän selväpäisenäkään luovuta kellekään etusijaa valheesen, hävyttömyyteen ja rahanahnauteen nähden. Imartelija on hän verraton, valapattoon aina valmis; viekastelu ja ulkokultaisuus käy hänen edellään, hävyttömyys hänen vieressään: hän on kerrassaan konstinsa oppinut, kaikinpuolin täydellinen -- konna! Tules lähemmäs kelpo mies -- niin sinäkin saat palkkasi! (Thrasykleelle, joka sillä välin on saapunut.) Voi toki! Myöhäänpä Thrasykles veikkomme tuleekin!