Part 4

Haaveksivainen Franskalainen oli, sitä myöten kuin tiedettiin, kuollut ilman perillisiä. Häntä ei oltu koskaan suuresti suosittu naapuristossa ja varsin vähän tiedettiin hänen asioistansa. Hänen emännöitsiänsä, eräs qvadroninainen, vaati itsellensä hänen omaisuuttansa laillisesti tehdyn testamentin nojassa; mutta koska muistutettiin, että hän oli orja ja mahdoton minkään testamentin voimalla perimään, eikä hän pystynyt todistamaan tätä väitettä vääräksi, hylättiin testamentti ja asetettiin väliaikainen hallitsia. Nyt huomattiin, että vainaja oli joutunut suurempaan velkaan, kuin oli mahdollinen saada maksetuksi hänen irtonaisella omaisuudellaan, erittäinkin niitten huokeitten hintojen vuoksi, joita maksettiin, kun hallitsia asiain suorittamiseksi pani toimeen huutokaupan.

Översti Vaughn osti melkein kaikki kapineet niin halvalla hinnalla, että se olisi kummastuttanut jokaista, joka ei tietänyt, kuinka semmoisia asioita voi sovittaa. Kerrottiin ja uskottiin, että översti Vaughn erään kirjeen kautta, joka oli päässyt perille piirityksen kiusallakin, oli valtuutettu edustamaan vainajan perillisiä -- veljenpoikia ja -tyttäriä, jotka asuivat Franskassa -- ja että hän osti omaisuuden, pitääksensä sitä heitä varten. Kun siis översti Vaughn oivallisista neekeri-orjista tarjosi kappaleelta viisikymmentä dollaria Konfedereerattujen rahassa, sanoi jokainen, että kaikki oli oikein, eikä kukaan tarjonnut sen enempää. Hallitsia laati virallisen kertomuksen tehdyistä kaupoista ja koska ei löytynyt kylläksi irtonaista omaisuutta velan maksoksi, hän sai käskyn myydä maatkin, jota hän oikeutettiin tekemään joko julkisella huutokaupalla tai yksityisesti.

Vähemmän kuin kymmenen dollaria acre'lta semmoisesta maasta näytti Hullustamme, joka oli tottunut Pohjan korkeihin maan hintoihin, erinomaisen huokealta -- niinkuin se, tosi-asioita lukuun ottamatta, ehkä olikin. Hän ei tietänyt, ettei tämä maatila kaikkein parhaimpinakaan päivinänsä olisi tuottanut tätä hintaa puhtaassa rahassa; että se nyt oli niin rappeutunut, että saman hintaluvun mukaan sen arvo tuskin oli enemmän kuin puoli tästä summasta; ja että näitten lisäksi sodan vahingollinen vaikutus kaiken omaisuuden arvoon tässä maan osassa oli peräti vaikea määrätä. Kaikki nämät jäivät häneltä huomaamatta. Hän vastasi heti, että översti Vaughn saisi ostaa maatilan mainitusta hinnasta, jos hän voisi hankkia hyvän ja laillisen kauppakirjan. Tästä asiasta hän tahtoi olla aivan varma. Tuosta hänelle tuli ote kauppakirjasta, eräältä, niinkuin hän tiesi, suurimmassa arvossa olevalta asian-ajajalta, ja sen muassa tämä kirje: --

"Griswold'in oli kiire myydä; minä ostin siis, tietäen, että varmaan ostaisitte paikan, kun olitte kauppakirjani suhteen tyydytetty, joksi tulette, kun luette tämän. Minä sain sen vähäistä huokeammasta hinnasta, kuin minkä teille mainitsin; ja te voitte saada sen minulta samasta hinnasta milloin hyvänsä ennen kahden kuukauden kuluttua.

"_Översti Ezekiel Vaughn_."

Hullu myi siis sievän asuntonsa, pani kokoon kotijumalansa, otti vaimonsa ja pikku tyttärensä ja lähti etsimään terveyttä, onnea ja menestystä Dixie'ssa. Kauppa, jonka itsepintainen Vaughn oli pannut alkuun, päätettiin soveliaasti, ja Comfort Servosse tuli Warringtonilaisten sukukartanon todelliseksi omistajaksi. Melkein koko hänen vähäinen omaisuutensa meni tähän ostoon; mutta kun asia oli suoritettu, tunsi hän tehneensä hyvän työn. Hän oli tehnyt edullisen kaupan ja perustus vastaiseen onnellisuuteen ja menestykseen oli nyt pantu; ja tästä hän tunsi itsensä olevan kiitollisuuden velassa översti Vaughn'ille ja tuli siihen päätökseen, että, jos kohta tämän kunnon miehen luonto ei vetänyt taistelukentälle, hän kaikissa tapauksissa oli hyväsydäminen ja valmis muita palvelemaan. Vasta jälestäpäin hän huomasi, kuinka monta hintaa hän oli maksanut; sillä kun Mr. Noyotte'n perilliset -- veljenpojat ja -tyttäret Franskassa -- lähettivät hallitsialta vaatimaan jäännöstä omaisuudestaan, nähtiin asiakirjoista, että maatila oli myyty yksityisesti översti Vaughn'ille vuonna 1863 ja että oli vastaan-otettu maksoksi siitä eräs summa Konfedereerattujen rahassa, jonka hallitsia oli laillisesti esitellyt oikeuden edessä, mutta sittemmin ilmoittanut sotatapausten kautta kadotetuksi.

Mutta nämät seikat jäivät Hullultamme moneksi vuodeksi tuntematta; ja Warrington joutui hänen käsiinsä, niinkuin uusi leikkikalu, jota ei mikään epäilys liiallisen hinnan suhteen haitannut.

IX LUKU.

Uusi valtakunta.

Miksi yrittääkään kuvaamaan ensimäisen Warrington'issa vietetyn talven iloja?

Paikkaa tutkittaessa huomattiin, että Franskalaisen majaa oli käytetty semmoisia tarkoituksia varten, jotka estivät sitä nyt ihmis-asunnoksi kelpaamasta, ja he olivat pakoitetut muuttamaan vanhaan tiilirakennukseen. Tämä kaipasi paljon korjaamista ja parhaimmallansakin sopi paremmin katseltavaksi kuin asuttavaksi. Mutta kuitenkin oli isoilla huoneilla avonaisine tulisijoineen ja tummanruskeine kattoineen jonkunlainen sulo. Kuljetusneuvot olivat vielä vaillinaiset, ja kesti kauan, ennenkuin heidän huonekalunsa pääsivät tulemaan kuluneita ja vanhoja rautateitä myöten, joita molemmat armeijat eri tilaisuuksissa sodan aikana olivat ahdistaneet.

Lokakuun keskivaiheilla he ottivat uuden omaisuutensa haltuunsa; ja kaikki oli niin uutta ja herttaista Metta'lle ja pikku Lily'lle, ettei mikään mukavuuksien puute olisi voinut himmentää heidän ihastustaan. Balsami-ilma, uudet maisemat, se omituinen yksinäisyyden tunne, joka aina on eteläisellä maa-elämällä, ja ennen kaikkia kauan poissa olleen puolison ja isän läsnä-olo, kaikki yhtyivät tekemään heitä ylen onnellisiksi.

Metta ratsasti miehensä kanssa kaikkialla ympäristössä, jonka outo säännöttömyys päivä päivältä yhä enemmän miellytti heitä -- polkuja myöten tiheäin metsäin halki, jossa maa oli peitetty syksyn lehdillä, jotka olivat varisseet pikemmin kypsyydestänsä, kuin kylmyyden vaikutuksesta; pienien talojen ja varallisten tilanhaltiain hovien ohitse; kaalattaen hevosiansa jokien poikki tai yksinkertaisilla lautoilla kulkien niitten yli; samalla kuin joka ihmisessä, jonka he tapasivat, olipa hän ylhäistä tai alhaista säätyä tai mitä rotua hyvänsä, oli jotakin Pohjassa syntyneelle ja kasvaneelle uutta ja omituista.

Eräs kirje, jonka Metta kirjoitti sisarellensa vähäistä jälkeen heidän tulonsa, osottaa nuoren vaimon tunteita: --

_Rakas Julia'ni_. -- Minä en tiedä, kuinka voisin paremmin käyttää muutamia tunteja Kiitospäivästä, kuin kirjoittamalla sinulle luvatun kirjeen uudesta kodistamme ja matkastamme tänne. Sillä välin kuin sinä vapiset vilusta ja ehkä katselet jäätä ja lunta, istun minä vähäisellä verandalla, jonka ylitse kiertelee ruusupuu täynnänsä umpuja ja kukkia. On ollut vähäinen halla, ja nuot uikopuolella ovat lakastuneet, mutta sisäpuoliset ovat vielä yhtä tuoreet, kuin olisi vasta Kesäkuu. Aurinko paistaa lämpimästi sisään ja jokaiseen esineesen on koskenut tuo hieno utu, josta nuot harvat omituiset Pohjan syyspäivät, joita me sanomme indianilaiseksi kesäksi, ovat erinomaiset. Sama hiljainen, uneksivainen uupumus ja sama äärettömän etäisyyden tunto ympäröitsee meitä.

Kaikki sekä ihmiset että esineet ovat uusia meille, se on Lily'lle ja minulle. Comfort'in nelivuotinen sotamiehen-elämä totutti häntä hyvin tämmöisiin näkyihin; ja, en epäile sitä, suuri osa huvistamme tulee siitä, että hän on täällä selittämässä meille kaikkia näitä ihmeitä.

Tuntui kauhean yksinäiseltä ja autiolta, kun ensin saavuimme tänne. Sinä tiedät, että Comfort oli tullut ennen meitä ja päättänyt kaupan sekä tehnyt muutamia valmistuksia tuloamme varten, se on, hän oli palkannut jonkun tekemän näitä valmistuksia ja sitten palannut meitä vastaanottamaan. Meidän oli hirmuista matkustaa -- kovia aallokoita ja huonoja laivoja, kolkkoja seutuja ja rautateitä, jotka näyttivät kaipaavan kaikkia, mitä olemme oppineet pitämään semmoisten rakennusten pää-asiana. Kiskot olivat kuluneet ja taittuneet, alushirret painuneet ja lahonneet; ja tuon tuostakin näimme, kuinka joku ryöstölle lähtenyt joukkio oli kuumentanut kiskoja ja kiertänyt ne puitten ympäri, ja niitten sijaan oli pantu vanhoja ruosteisia, jotka olivat otetut jostakin vähemmän tärkeästä radasta. Comfort sanoi luulleensa, että he varsin pian ajaisivat junan "oikealle puolelle tietä" yksikseen kulkemaan. Kaikkialla maassa näkyi sodan jälkiä -- linnoituksia, multavarustuksia ja paalutuksia. Sota- ja sairasvaunuja ja muuleja on levällään joka paikassa, ja näyttävät olevan ainoat jälellä olevat kuljetus-neuvot. Konfederationi raukka lienee varmaan ollut viimeisissä henki toreissansa, kun se antautui.

Matkamme viimeisinä kahtenatoista tuntina satoi -- satoi niinkuin sinä et koskaan ole nähnyt satavan ja niinkuin, minun luullakseni, ei koskaan voikaan sataa paitsi tässä ilman-alassa. Jos sanoisi, että vettä rankasti tuli, antaisi sinulle vaan heikon käsityksen siitä. Se ei piessyt eikä pyryttänyt: ei ollut vähintäkään _myrskyä_ eikä mitään kiihtymyksen eli ponnistuksen tapaista sen ohessa. Sitä vaan _kaatain_ tuli -- vakavasti, tyvenesti ja keskeytymättä. Näytti siltä, kuin samea, raskas ilma olisi suljettu johonkin läpitunkemattomaan pilvien teltaan ja täytetty loppumattomalla vesijoukolla, joka oli juuri kylläksi sakeutunut, että pääsi putoamaan. Ei kuulunut mitään rätinää, vaan ainoastaan vanhojen vaunujemme vuotavalta katolta ainainen kohina putoavasta vedestä, melkein niinkuin jostakin koskenkielestä sen painavassa yksitoikkoisuudessa. Pahimmassa sateessa tulimme sydän-yönä viimeiseen pysäyspaikkaan ennen Warrington'ia. Se on totta puhuen sievä pikkuinen kaupunki, jossa on noin pari tuhatta asukasta; mutta se oli pimeä, kuin katakombit, ja yhtä hiljainen, jollei ota lukuun sadetta, joka lankesi, lankesi joka paikassa lakkaamatta. Konduktööri sanoi, että siellä löytyi hyvä hotelli, jos voisimme päästä sinne; mutta siellä ei ollut minkäänlaisia kulkuneuvoja eikä mitään muuta valaistusta paitsi konduktöörin lyhty ja yksi talikynttilä, joka liehuen paloi vähäisessä asemahuoneessa. Comfort otti ulos kapineemme ja sai ne suurella vaivalla järjestetyksi asemahuoneesen; ja väskyt ja rasiat kainalossa ja leukaan saakka verhottuina sateen torjumiseksi (joka näytti tunkevan paraplyyn lävitse, niinkuin se olisi halveksinut semmoista yritystä syrjäyttää sitä suunnastaan) lähdimme hotelliin päin, konduktööri lyhtyinensä oppaanamme. Semmoista kävelyä! Kun Comfort auttoi minua ulos vaunuista, sanoi hän: "täällä on kauhean mutaista". Hänen ei olisi tarvinnut sanoa sitä. Minä jo vaivuin, vaivuin pehmeään, sitkeään liejuun. Gummikalossit eivät olleet miksikään hyödyksi eikä myöskään nuot korkeat kengät, jotka olin pannut jalkaani, että olisin oikein varustettu, tuli mitä tuli. Minä rupesin pelkäämään juoksuhietaa, ja jos olisit nähnyt vaatteitani seuraavana aamuna, et olisi sitä ihmetellyt. Onneksi oli pimeä eikä kukaan voi koskaan muuta kuin arvata, mimmoinen sokaistu seura me olimme sinä iltana.

Entäpä hotelli sitten; mutta minä en rasita sinua sillä! Lily itki itsensä nukuksiin, ja minä olin vähällä tehdä samoin.

Seuraavana aamuna oli maa niin kirkas ja hymyilevä, kuin ei vedenpaisumus olisikaan pari tuntia takaperin käynyt sen yli. Comfort oli hyvin levoton päästäksensä Warrington'iin, ja me olimme yhtä halukkaat jättämään tuota kauheata hotellia. Hän hankki siis meille jonkunlaiset vaunut ja me lähdimme. Hän sanoi, ettei hän ollenkaan epäillyt, että tavaramme jo olivat siellä, koska ne olivat lähetetyt kolme viikkoa takaperin ja hän oli sopinut erään miehen kanssa, että tämä veisi ne ulos kartanoon. Emme ainakaan, sanoi hän, voi joutua pahempaan tilaan, kuin olimme tuossa kurjassa hotellissa, jossa kohden minä täydellisesti yhdyin häneen; mutta hän ei tietänyt, mitä kaikkia oli edessämme!

Warrington'iin on ainoastaan kuusi penikulmaa pysäyspaikasta; mutta me olimme kaksi kuolettavaa tuntia matkalla, ennenkuin pääsimme sinne niitten arkkujemme ja kofferttiemme kanssa, jotka olimme ottaneet mukaamme. Ajatteleppas, kun melkein unettoman yön ja seitsemänpäiväisen väsyttävän matkan perästä ajoimme kaksi tuntia mudassa, joka oli melkein yhtä punaista, kuin veri, yhtä sitkeätä, kuin piki, ja syvempää, kuin 'laskinluoti koskaan ilmoitti', niin voit vähän arvata, mimmoisilla tunteilla minä saavuin Warrington'iin. Kun astuimme käytävää ylöspäin noitten isojen vanhojen tammien alla, jotka juuri kypsyivät vakavan ja tasaisen ruskean värisiksi ja joitten välissä hickory-puitten nähtiin matalimmasta korkeimpaan oksaan asti hohtavan kullassa, ja näimme harmaitten oravien (joita ei entinen omistaja antanut tappaa ja joita ei kukaan sen jälkeen ollut joutanut tappamaan) leikkivän ja tuon ison tiilirakennuksen seisovan hiljaisessa komeudessaan keskellä tätä teko-saloa, olisin voinut ilosta suudella puita, oravia, halkeilevaa porttia, jopa mutaista maata itseä. Se oli koti -- lepo. Comfort näki kyynelet silmissäni, ensimäiset, jotka olin vuodattanut koko matkalla, ja sanoi hellästi: -- 'No, no! Se on melkein ohitse nyt!' niinkuin minä olisin ollut väsynyt lapsi.

Lily oli ihastuksissaan vanhan paikan kauneudesta, johon hänellä todellakin oli hyvä syy; mutta minä olin väsynyt. Minä kaipasin lepoa. Me ajoimme rakennuksen luo ja tapasimme sen tyhjänä -- autiona. Ovet olivat auki; vettä oli juossut eteisen poikki ja kaikki oli niin surkean-näköistä, etten voinut muuta, kuin istua maahan ja itkeä. Vähän etsittyänsä löysi Comfort sen miehen, jonka oli määrä tehdä korjaukset ja viedä ulos tavaramme. Hän sanoi, etteivät tavarat olleet vielä tulleet, ja arveli, ettei ollut miksikään hyödyksi ryhtyä toimiin, ennenkuin ne tulivat.

Comfort lähetti vaunut, joilla olimme tulleet, takaisin noutamaan, vähän ruokavaroja, muutamia keitto-astioita ja mitä muuta välttämättömästi tarvitsimme. Musta vaimo löydettiin, joka saapui paikalle ja niillä monella hyväntahtoisella kädellä, joita hän pian käski avukseen, teki vanhan rakennuksen (tai ainakin yhden huoneen siitä) oikein miellyttäväksi. Kapineemme ovat siitä alkaen tulleet, vähä erältänsä, ja nyt olemme aivan järjestyksessä.

Comfort on ostanut minulle ratsuhevosen -- kauniskarvaisen ruskean tamman; ja hänellä on vanha sota-ratsunsa Lollard, jonka hän, jollakin tapaa aavistaen, että hän tulisi tänne, oli jättänyt näille tienoille erään vanhan Jehu Brown nimisen miehen luo, joka, sivumennen sanoen, on 'karakteeri'. Me ratsastamme siis hyvin paljon. Tiet ovat niin huonot, että on vaikea liikkua muulla lailla; ja on oikein hupaista päivällä tai yöllä ratsastaa metsäpolkuja myöten ja pitkin kummallisesti koukertelevia maanteitä.

Ihmiset täällä näyttävät sangen ystävällisiltä ja kohteliailta. Useat gentlemanit ovat käyneet Comfort'ia katsomassa. He ovat kaikki överstejä tai squirejä ja hyvin miellyttäviä, hupaisia miehiä. Muutamat ladyt ovat käyneet minun luonani -- kuitenkin aina puolisojensa kanssa; ja minusta näytti, kuin he eivät tahtoisi olla niin suloisia käytöksessään ja niin sydämellisiä vastaan-otossaan, kuin gentlemanit. Minä olen huomannut, ettei kukaan heistä ole erittäin paljon pyytänyt meitä vuorostamme käymään heillä. Comfort sanoo, ettei se ole ensinkään ihmeellistä, vaan että meidän pikemmin tulisi kummastella ja olla iloisia siitä, että he ollenkaan tulivat; enkä minä ymmärrä muuta, kuin että hän on oikeassa.

Pari kolme maamiestä tuli tervehtimään Comfort'ia muutamia päiviä tulomme jälkeen. He olivat kaikki 'mister'eita' eikä överstejä ja 'squirejä'. He sanoivat ölevansa Unionin miehiä, ja oli ihmeen hauska kuulla, kun he omituisilla maakunnan-murteillansa juttelivat, mitä oli tapahtunut heille sodassa.

Me ratsastimme perästäpäin tervehtimään yhtä heistä ja näimme, että hän oli hyvin menestyvä maanviljeliä, jolla oli neljä tai viisi sataa acre'a kelpo maata. Hän asui veistämättömistä puista rakennetussa huoneessa, jossa kummallisella tavalla yksinkertaisuus ja ylellisyys yhtyivät hänen ympärillänsä. Minusta tuntuu jollakin tapaa, kuin tulisin pitämään tästä ihmisluokasta enemmän kuin noista toisista; vaikka he ovat raakoja ja yksinkertaisia, näyttävät he niin hyväsydämisiltä ja kunniallisilta.

Täksi päiväksi olemme kutsuneet opettajattaret Verdenton'in mustasta koulusta päivällisille viettämään Kiitospäivää. Heitä on noin puoli kymmentä -- kaikki Pohjoisvaltojen tyttöjä. Minä en ole nähnyt heitä; mutta Comfort sanoo, että he ovat hyvin miellyttäviä ladyjä. Tietysti heillä ei ole mitään muuta seura-yhteyttä, kuin muutamien pohjoisvaltalaisten perheiden kanssa; ja Comfort on mennyt ottamaan heitä ulos, huvittaaksensa heitä yhtä hyvin kuin meitä itseämmekin, luulen minä. Sydämellisiä terveisiä kaikille!

Sinun ainainen

_Mettasi_.

X LUKU.

Heikot astiat.

Seuraava kirje oli kirjoitettu ensi viikolla joulupäivän jälkeen ja selittää itse itsensä: --

_Rakas Julia'ni_. -- Viimeinen kirjeeni sinulle oli kirjoitettu sillä aikaa kuin odotin noitten nuorten Verdenton'issa opettavain ladyjen tuloa meille Kiitospäivän päivällisille. Se oli tärkeä päivä meille, ja nuot päivälliset kovin merkillinen seikka. Meillä oli vähän niukanlaisesti semmoisia kaluja, joita tarvitaan tämmöistä tilaisuutta varten; mutta me sovitimme ja laittelimme ja useitten mustien tyttöjen (sinun tulee muistaa, että kaikki mustat vaimot ovat "tyttöjä") ketterien käsien avulla onnistui meidän kattaa sangen kunnollinen pöytä. Comfort oli ratsastanut varhain kaupunkiin, taluttaen herkkäsuista pikku tammaani Jaca'a, jolla yhden noista nuorista ladyistä oli määrä ratsastaa; ja vaunut seurasivat toisia varten. Juuri kuin kirjeeni oli valmis, tulivat he kaikki käytävää ylöspäin rakennuksen luo, enkä minä suinkaan eläessäni ole iloisempaa seuruetta nähnyt. On mahdoton löytää kuutta suloisempaa tyttöä. Lähetys-seuran palveluksessa he opettavat niissä mustissa kouluissa, jotka ovat niinkuin tenhovoimasta syntyneet kaikkialla Etelässä, ja he ovat todellisia lähetys-saarnaajia tämän sanan parhaassa merkityksessä. He ovat kuudesta eri valtiosta eivätkä koskaan olleet nähneet toisiansa, ennenkuin he yhtyivät täällä Verdenton'in koulussa, ja he ovat kaikki sivistyneitä, hientyneitä naisia meidän Pohjan kansan parhaasta luokasta, jotka ovat tulleet tänne ainoastaan tehdäksensä hyvää. Oikein ihastutti nähdä heidän niin vilkkaina ja tyttömäisinä, vaikka he olivat äsken eronneet armaista kodeista ja hellistä ystävistä, jalolla tarkoituksella tulevan alas tänne, jossa heitä ylenkatsotaan ja herjataan juuri siitä hyvästä, jota he toimittavat. Ainoastaan ne harvat Pohjoisvaltalaiset, jotka löytyvät täällä, tahtovat olla jossakin yhteydessä heidän kanssaan. He ovat yhtä paljon lähetys-saarnaajia ja he saavat kärsiä yhtä paljon, kuin jos olisivat Turkinmaalla; totta puhuen enemmänkin, jos meidän vanha ystävämme, joka opettaa Beirut'issa, sanoo koko totuuden vastuksistansa. Meillä oli hupainen päivä; ja iltapuolella me molemmat palasimme heidän kanssaan ja, lähettäen takaisin vaunut ja pitäen vaan ratsuhevosemme, jäimme Lähetyshuoneesen, joksi heidän asuntoansa sanotaan, siksi kuin kello kävi kymmenettä, jolloin Comfort ja minä ratsastimme kotiin kuutamossa. Minä en luule, että olen koskaan eläessäni ollut onnellisempi taikka tuntenut aikaan saattaneeni enemmän iloa muille, kuin sinä päivänä; ja kun iltarukouksessamme olimme polvillamme, kiitin Jumalaa kaikesta sydämestäni siitä, että Hän oli johdattanut askeleemme tänne, sillä minä luulen, että meillä on siunattu työ edessämme ja ettei meidän elämämme täällä ole oleva turha.

Muutamia päiviä myöhemmin lähdin tervehtimään yhtä noista ladyistä, jotka olivat käyneet minun luonani. Se oli niin pitkä matka, että Comfort tuli minun kanssani ja minä suostutin hänet antamaan minun ratsastaa; sillä kovin ikävä on ajaa vaunuissa, joka on ainoa toinen keino. Tämä ei olisi aivan _en régle_[19] kotona, sen tiedän kyllä; mutta täällä se on hyvin tavallinen asia, ja se on semmoinen matkustamiskeino, joka on liian hupainen, että siitä saisi koskaan luopua. Me kävimme kolmessa eri perheessä ja vastaan otettiin kaikissa ilmeisellä kylmyydellä ja yhdessä suorastaan epäkohteliaasti. Minusta tuntui, kuin olisin voinut itkeä pettymyksestä ja harmista. Me tahdoimme olla ystävällisiä ja kartimme kaikkia semmoisia puhe-aineita, jotka olisivat voineet käydä tuskalloisiksi; ja tuntui liian pahalta kokea semmoista jäykkyyttä. Comfort koetti lohduttaa minua, kun ratsastimme kotiin; mutta minä huomasin, että se vaivasi häntä yhtä paljon, kuin minuakin. Pari kolme päivää tämän perästä tuli Squire Hyman, joka on yksi meidän lähimmäisistä naapureistamme, vaikka hän asuu penikulman päässä, meitä katsomaan. Hän on kummallinen vanha kielenpieksiä, joka tahtoo niin mielellään olla hyvällä kannalla jokaisen kanssa, että hänen on vastus pitää ketään puolellansa. Sodan aikana hän näyttää harjottaneen petollista käytöstä, ja on hupaista kyllä kuulla översti Vaughn'in ja hänen konfedereerattujen ystäviensä varoittavan meitä hänestä, niinkuin semmoisesta miehestä, joka vakuutti olevansa 'aivan oikea mies', mutta koko ajan kehoitti karkulaisia ja suojeli partioretkeläisiä; ja sitten kuulla Jehu Brown'in ja muitten tunnettujen ja taattujen Unionistein sanovan: 'häneen ei sovi luottaa. Hän tahtoi aina käydä erittäin hyvästä unionistista, vaan samalla aikaa hän antoi tietoja semmoisista pojista, jotka olivat menneet piiloon'.

Minä tiesin, että hänellä oli jotakin 'varsin erinomaista', niinkuin hän sanoo, kerrottavana sinä hetkenä, kuin hän tuli huoneesen; mutta kesti kauan aikaa, ennenkuin hän sai sen sanoneeksi. Minä luulen, että Comfort arvasi, mitä se oli, ja tahallansa johdatti hänet pois siitä asiasta, johon hän pyrki. Viimein hän yht'äkkiä puhkesi puhumaan siitä, lausuen: --

'Olen kuullut, että ovat saaneet kauhean ison koulun noita 'niggereitä' varten, joksi me sanomme heitä, Verdenton'iin'.

'Niin oikein!' vastasin minä aivan viattomasti. 'Me olimme kutsuneet nuot nuoret ladyt, jotka opettavat siellä, tänne Kiitospäivän päivällisille ja me pidimme sangen paljon heistä'.

'Todella! Minä en tiedä mitään heistä, ei hyvää eikä pahaa. Tietysti kuulen paljon puhuttavan, mutta sitä ei käy kertominen. Muutamat ihmiset pitävät paljon menoa jokaisesta seikasta; mutta minä olen niitä, jotka antavat muiden olla rauhassa, kun he vaan eivät minua häiritse. Se on oikein tehty, eikö niin, översti? He, he!'

'Minä en ymmärrä, miksi jotakin sanottaisiinkaan näitä nuoria ladyjä vastaan', sanelin minä.

'Noh', vastasi hän, 'te tiedätte, mimmoiset me Eteläläiset olemme, Meillä on omat käsityksemme'. Ja hän vilkutti silmillänsä ja nauroi itseksensä; ja minä sanoin jokseenkin tylysti: --

'Minä en ymmärrä, mitä teidän käsityksillänne on tekemistä näitten nuorten ladyjen kanssa, jotka varmaan tekevät Jumalalle otollista työtä, kun opettavat tätä mustaa kansa raukkaa, vanhoja ja nuoria'.

'Oh, varmaan! siltä se näyttäisi; mutta' --

'Mutta mitä?' kysyi Comfort niin osottavaisesti, että vanha mies hypähti tuolillansa.

'Oh -- ei mitään -- ei mitään tärkeätä -- ainoastaan -- tiedättehän, översti, meidän on mahdoton ajatella muuta, kuin että se, joka Pohjasta tulee alas tänne ja seurustelee niggerien kanssa -- ei voi -- noh -- ei voi olla missään arvossa kotona'.

'Ja te sanotte mustan kansan opettamista seurustelemiseksi heidän kanssaan?' kysyi Comfort.

'No, tietysti, tavallansa', vastasi Squire miettiväisesti.

'Ja epäilemättä pidätte seurustelemista semmoisten opettajien kanssa häpäisevänä?'