Part 24

Minua melkoisesti kummastuttaa, että tämmöinen kysymys asetetaan minulle, vieläpä tällä juhlallisella tavalla. Minä en huomaa mitään tuossa kirjeessä, jota en ole toistanut ja vakuuttanut monta monituista kertaa yksityisissä keskusteluissa ja useasti julkisissa tiloissa. Kirjeenne sisällyksestä näkyy kuitenkin, että mikä erittäin herättää hyvien naapurieni mielipahaa, ja mitä, niinkuin minulle ilmoitetaan, ennen kaikkia moitittiin eilisessä kokouksessa, on se arveluni, että tuhat väkivallan työtä on harjotettu tässä kongressin vaalipiirissä. Mitä tähän tulee, sallikaat minun muistuttaa, että minä olen täydellisesti vakuutettu siitä, että tämä lasku on kerrallaan liian alhainen. Koska minua ei päästetä Klan'in salaisiin arkistoihin, minulla tietysti ei ole tätä nykyä mitään keinoa, millä näyttää tätä arveluani todeksi. Teidän tulee huomata, että laskuuni on otettu kaikki ne laittomat työt, joita aseelliset ja järjestetyt joukot valepuvussa ovat tehneet. Tunkeminen taloihin ja tiloille, asuntojen saartaminen uhkauksilla asukkaita vastaan; aseitten takavarikkoon ottaminen ja hävittäminen taikka anastaminen; miesten, vaimojen ja lasten laahaaminen heidän kodistaan taikka pakoon ajaminen; miesten ja vaimojen sitominen, suusta kapuloitseminen ja piekseminen; ampuminen erityisiä henkilöitä kohden taikka umpimähkään asuttuihin huoneisin; miesten ja vaimojen silpoaminen niin hirveällä ja raa'alla tavalla, ettei sitä käy tässä kertominen; kartanoitten polttaminen; karjan hukuttaminen; yön saattaminen kammoksuttavaksi rauhallisille kansalaisille monen ja mietityn murhan aaveentapaisen kauhun kautta -- kaikki nämät kuuluvat 'väkivallan töitten' julmaan lukuun. Minulla on syytä luulla, että suurinta osaa näistä teoista uhrit itse huolellisesti salaisivat, jolleivät ne olisi niin vaikeata laatua, että salaaminen käy mahdottomaksi, sillä heille aina uhataan ankarampaa rangaistusta, jos valituksia tehdään. Minä tiedän monta esimerkkiä, kuinka eri osista tätä maakuntaa miehiä on tullut minun luokseni saadaksensa lailta korvausta, mutta kuinka he, kun heille on selitetty, ettei sitä voi saada, ovat pyytäneet minua olemaan asiasta puhumatta, etteivät joutuisi hengellänsä maksamaan siitä, että olivat asian ilmoittaneet.

Minä tiedän, gentlemanit, että useat niistä, joita luetaan 'meidän parhaiksi kansalaisiksemme', ovat ennen väittäneet ja ehkä vielä nytkin, että nämät asiat eivät ansaitse mitään suurempaa huomiota; ja minun täytyy tunnustaa, että olen aina luullut semmoisilla henkilöillä olevan erityisen tiedon noista rikoksista, johon päästi ainoastaan salainen yhteys niitten harjottajien kanssa. Te voitte itse, gentlemanit, todistaa, etten ole laiminlyönyt mitään soveliasta tilaisuutta ilmoittaa näitä tekoja ja varoittaa sekä niitten toimittajia että yhteiskuntaa kokonaisuudessaan, että semmoinen hirveä petomaisuus, semmoinen inhimillisen oikeuden ja inhimillisen elämän ylenkatsominen varmaan kantavat jotakin katkeraa hedelmää läheisessä tulevaisuudessa. Että minä olin oikeassa, todistakoon tuo kaikkein kauheimmilleen kohonnut tahallinen ja pelkurimainen petomaisuus, jonka näkymöinä teidän katunne taannoin olivat! Sitä todistakoon Oikeuden Temppeli eräässä likeisessä maakunnassa, joka tahrattiin kurjalla kavaluudella ja kylmäverisellä hankkeella murhatun virkamiehen verellä!

Todistukset arveluni oikeudesta karttuvat joka päivä ja vakuuttavat kaikkein uskottomimmille, ettei laskuni edes saavuta kauheata todellisuutta. Ja kuitenkin tahdotte tietää, pidänkö yhä kiinni tästä arvelustani! Minä olen ymmällä, kuinka tulee käsittää tätä pyyntöä. Se näyttää liian päättömältä ollaksensa totinen, ja liian kohteliaalta ollaksensa uhkaus. Jos luultiin, että äskeiset tapaukset taikka eilis-illan kokous olisivat niin pelottaneet eli huolestuttaneet minua, että nyt olisin taipusa peruuttamaan väitökseni sillä hinnalla, että pääsisin kaikesta edesvastauksesta, niin erehdyttiin. Minä lausuin siinä kirjeessä, johon olette kääntäneet huomionne, sen ajatuksen, että minä milloin hyvänsä voisin joutua saman kohtalon alaiseksi, kuin John Walters. Vaikka teidän pyyntönne vahvistaa tätä ajatustani, minä yhä toistan väitökseni ja toivon, että minulla olisi kylläksi miehuutta tehdä sitä, vaikkapa sillä lausuisin kuolemantuomioni, joka hyvin voisi tapahtua, koska ei sovi katsoa ketään semmoista miestä salamurhasta turvatuksi, joka on saattanut itsensä vastenmieliseksi tälle kristittyjen Thugs'ien joukolle.

Nämät näkö-alat edessäni olen tehnyt ja aion vastakin tehdä kaikki, mitä voin, kääntääkseni hallituksen huomiota ja vaikutusta tähän hirveään vammaan.

Ja nyt, gentlemanit, koska olen vastannut teidän kysymyksiinne näin täydellisesti, sallitteko minun omaksi tiedokseni asettaa teille pari kolme samanlaista? Jos 'tämän maakunnan kelpo asukkaat' ovat niin halukkaat näyttämään censorin roolia, mikseivät ole saavuttaneet mitään sanoja yhteiseen vastalauseesen niitä väkivallan töitä vastaan, joita valepukuiset konnajoukot ovat toimittaneet tässä maakunnassa? Jo on toista vuotta aivan 'Verdenton'in ja sen ympäristön kansan' silmien edessä vähä väliin jokainen kansalaisen oikeus tullut loukatuksi naamioitettujen rosvokuntien kautta; vaan kuitenkin he ovat antaneet tämän tapahtua ilman 'tarkastusta' taikka 'tuomiota'. Muutamia mitä kamalimpia tuhotöitä, joista olkoonpa vaikka tämän nyky-ajankin barbarilaisuuden vuosikirjat voivat kertoa, tehtiin juuri tässä maakunnassa; vaan eipä kuitenkaan yhtäkään ainoata moitteen sanaa kuulunut 'Verdenton'in ja sen ympäristön kansan' suusta. Ei mitään osan-oton kokousta, ei mitään suuttumuksen lausuntoa, ei mitään kauhistuksen ilmoitusta lähde 'Verdenton'in ja sen ympäristön kansan' puolelta. Heillä ei ole mitään 'velvollisuutta isänmaata kohtaan' suoritettavana, kun miehiä ruoskitaan, vaimoja piestään melkein mähyksi (myöskin valkoisia vaimoja), lapsia pelotetaan heikkopäisiksi ja muita ylläkön töitä tehdään kansalaisille, jotka 'Jumalan ja valtion rauhassa' asuvat aivan tämän maakunnan rajojen sisäpuolella. Mutta tuskin ehtii joku näihin summattomiin ilkitöihin päästämään yhtä varoituksen huutoa, yhtä avun huokausta, yhtä vastalausetta, pusertuneena ulos itse hänen sielustansa niitten lukuisuuden ja julmuuden tähden, kuin jo 'Verdenton'in ja sen ympäristön kansalla' on velvollisuuksia isänmaata kohtaan eikä se voi antaa tämmöisen huudon jäädä ilman 'tarkastusta' ja 'tuomiotä'. Suomituilla ja silvotuilla uhreilla ei ollut mitään oikeutta heidän myötätuntoisuuteensa; mutta ne naamioitetut ja valepukuiset uskalikot ja salamurhaajat, jotka toimittivat nuot kauheat veriset työt -- ah! --

'Huolella _heitä_ hoitele, Hellien _heitä_ kohtele'.

Jokainen, joka lujemmin, kuin kuiskaten puhuu näistä rikoksista, on 'tarkastettava ja tuomittava'. Ah, 'Verdenton'in ja sen ympäristön kansa', vaikka minä varsin suuresti kunnioitan monta teistä, minun täytyy 'kummastuksella ja mielipahalla' sanoa, että monen teidän käytöksellänne tässä asiassa on semmoinen haju, jota epäilen nimittämästä!

Velvollisuus on hyvä asia, gentlemanit. Pahan tarkastaminen ja tuomitseminen, huonouden moittiminen on niin jalo ave, että liiallistakin intoa sen harjottamisessa sopii antaa anteeksi taikka ihmetellä. _Amor patriae_[91] on niin kunniakas asia, että runoiliat sen ylistystä kaikkina aikoina laulavat. Mutta minä olen kuullut, gentlemanit, että arvokkaita leimoja joskus painetaan vääristettyyn tavaraan. Velvollisuus on välisti vaan kunnottoman tarkoituksen verhona; huonouden moittiminen ainoastaan se pölypilvi, jonka vääryys nostaa pakoansa peittääkseen; ja _amor patriae_ -- noh, sillä on erilaiset kasvot: 'toisinaan hyvän kuningatar Bess'in[92] muoto, toisinaan Verisen Marian. Löytyy ihan lähellä muutamia rumia tosi-asioita ja siitä olisi hyötyä teille, jos tähän aikaan ottaisitte niitä ajatellaksenne.

Älkäät niin tätä ymmärtäkö, että näillä muistutuksilla tarkoittaisin kaikkea 'Verdenton'in ja sen ympäristön kansaa'. Muutamat heistä ovat aivan alusta astuneet esiin ja ilmoittaneet noita väkivallan töitä; mutta heitä on kuitenkin harvassa.

Surkutellen sekä niitä tapauksia, jotka alkuansa aikaan saivat minun kirjeeni ja ovat tehneet valtiostamme oikein kauhujen kasvi-lavan, että myöskin sitä menetystapaa, jota 'Verdenton'in ja sen ympäristön kansa' on katsonut soveliaaksi noudattaa niitten suhteen,

Olen, gentlemanit, teidän nöyrä palvelianne

_Comfort Servosse_.

XXXV LUKU.

Viisauden sato.

Se huuto, jonka Hullu oli päästänyt, oli kuitenkin ainoastaan kaiku siitä, joka jo oli tullut kummastuneen kansakunnan korviin niitten tuhansittain tuhansien suista, jotka olivat nähneet ja kärsineet niitä pahoja, joita hän kuvasi, ja toisien tuhansien mykästä suusta, jotka puhuivat kuoleman äänettömästä tuskasta.

Tämä uusi Hirmun Valtakunta oli koittunut maailmaan niin hiljaa ja huomaamatta, ettei kukaan käsittänyt, kuinka pelottava ja laaja se oli. Ensiksi tuo suuri, vapaa, viaton Pohja oli huolettomasti nauranut sitä, sitten halveksien pilkannut sitä ja lopullisesti katsonut sitä epäilevällä kauhistuksella. Kaksi asiaa oli puolestaan vaikuttanut tämän viimeisen tunteen synnyttämiseksi. Ne, jotka olivat kärsineet, olivat yleensä olleet alhaista kansaa. Sanomalehdistö ei uhkunut heidän kärsimistään vääryyksistä, koska ei löytynyt ketään, joka olisi kertonut ne sille. He olivat myöskin semmoista kansaa, jonka vääryyden satu oli soinut niin kauan yleisön korvissa, että se oli väsynyt koko nuottiin. Se oli taipunut, vaikka kovin verkalleen ja vastahakoisesti, siihen vakuutukseen, että orjuus oli jotakin pahaa ja musta mies liian likeistä sukua valkoiselle ihmiskunnalle, että häntä oikeudella kävisi pitäminen kahleissa ja toisen tahdon alla. Se oli vähitellen ja empien joutunut välityksen kannalle, kun sota-asiat kapinaa kukistettaessa pakoittivat siihen, ja ristiriitaisten aatteitten rajun taistelun jälkeen lopullisesti sääntynyt siihen päätökseen, että vapauttaminen oli kaikki, mitä tarvittiin kaikkien niitten vammojen parantamiseksi, jotka tähän asti olivat vaivanneet taikka tulevaisuudessa ehkä vaivaisivat tuota tukalaa ja rutontapaista Afrikalaista. Tämä oli nyt saavutettu. Kansakunnan omatunto oli tyydytetty, ja se teki uljaan päätöksen, että se tästälähin tahtoi pitää rauhaa; ettei neekerillä enää _voinut_ olla mitään valituksen syytä, ja ettei se huolinut kuulla sen enempää nurisemista. Se tukki siis korvansa, ja kun etelä-tuuli toi tuskan viestit, se pudisti vaan päätänsä ja sanoi: "minä en kuule mitään, en mitään! Kaikki on rauhassa".

Mutta kun huudot kävivät niin kovaksi, ettei voinut olla niistä tietämättä, valitsivat viisaat miehet toimikunnan, jonka tulisi tutkia asiaa ja kuulla kaikki, mitä voitiin sanoa sekä _pro et contra_.[93]

Oi! kummallinen ja kolkko on se kertomus, joka täyttää ne kolmetoista nidosta todistuksia, asiakirjoja ja päätöksiä, joita tämä toimikunta kokosi; kummallinen selitys kristitystä sivistyksestä; kummallinen tarina rauhallisista vuosista; -- verinen kuin Marian hallitus, barbarinen kuin Comanchien[94] aikakirjat!

Tapetuita löytyi kylläksi täyttämään kokonaisen tappelutanteren, ja kaikki olivat noita kolmea luokkaa: neekereitä, scalawag'eja ja carpet-bagger'eita -- kaikki surmatut tyvenen tuuman jälkeen, kukistetut ylivoiman kautta, herätetyt unesta pimeänä sydän-yönä, yleisen kokouksen saleissa, virran-reunoilla, yksinäisillä metsäpoluilla, julkisen mestauksen tavalla -- ammutut, puukolla pistetyt, hirtetyt, hukutetut, sanoiksi saamattomalla tavalla silvotut, käsittämättömästi rääkätyt.

Ja melkein kaikki tuntemattoman käden kautta! Ainoastaan _kuoleman_ kauhea, salamyhkäinen tosi-asia oli varma. Kanteita salaisen syytöksen kautta; tuomioita ilman puolustusta; mestauksia ilman varoitusta, armoa tai vetoamista. Kuolema jo itsestään sanomattoman hirveä; mutta kuolintapa -- tuo salainen, näkymätöin tuomio, josta turmio kumpuaa -- vielä hirveämpi: kavaluus, joka naapurista teki valepukuisen salamurhaajan, kaikkein hirvein kaikista vainoista ja vihoista, mitä historia kuvaa.

Ja haavoitetut sitten -- nuot, jotka välttivät kovemman kohtalon -- ruoskitut, paloitetut, verta vuotavat, raadeltut! miehet raastetut miehuuttomaksi! vaimot raskaat kuolleista sikiöistä! hurmeiset selät! taitetut jäsenet! Voi! haavoitettuja tässä äänettömässä sodassa oli useampia tuhansia kuin niitä, jotka vaikeroivat Gettysburg'in vieremillä. Kartanot ja koulut ja kirkot poltetut! Ihmiset ajetut huoneistaan ja asuen metsissä ja kedoilla! Köyhät, heikot, halveksitut, pahoin pideltyt ja hätyytetyt -- kenenkä kautta? Aina sama koskematon olento, sama näkymätön voima. Hyvin se sai nimittää itseänsä "Näkymättömäksi Valtakunnaksi". Näkymätön ja tuntematon! Yhdessä valtiossa kymmenen tuhatta, toisessa kaksikymmentä tuhatta, kolmannessa neljäkymmentä tuhatta; kaikkiansa armeija, suurempi, kuin minkä Kapina, jonka lahoavista jäännöksistä se yleni, koskaan saatti lähettää sotaan! Näkymätön Valtakunta, sen harjoitettuna ja järjestettynä armeijana vale-vaatteiset keski-yön marodöörit,[95] käyden sotaa niitä hennokkaita "valtoja" vastaan, joita viisaat miehet olivat asettaneet äsken kapinoitsevaan maan-osaan!

Entä puollustus! -- ei, ei _puollustus_ -- kaunistelu, väite, keksittynä syytöksen torjumiseksi, rikoksen lieventämiseksi! Voi minua! Se on surkea, melkein surkeampi, kuin itse nuot veriset teot. Mimmoiselta se kuuluu?

"Me olimme aseellisia kapinoitsioita: me antausimme, ja antaumisen ehdot lupasivat meille vapautta rangaistuksesta niin kauan, kuin lakeja noudatimme. Tämä tarkoitti, että me saisimme hallita itseämme, niinkuin ennen. Sen sijaan he asettivat sotilas-virkamiehiä meidän ylitsemme; rajoittivat parhaitten ja urhoollisimpien miestemme oikeuksia; vapauttivat orjamme ja antoivat heille vallan meidän ylitsemme. Pohjassa syntyneitä miehiä tuli meidän keskuuteemme, ja heille myönnettiin asema ja valta orjien ja luopioitten äänestyksen kautta. Ilmestyi kykenemättömiä virkamiehiä. Valtion tulot tuhlattiin. Meitä veroitettiin mustien kasvatuksen hyväksi. Suunnattomia velkoja koottiin. Me emme tehneet noita väkivallan töitä valtiollisista syistä, vaan ainoastaan sen vuoksi, että nuot henkilöt olivat tehneet itsensä vastenmielisiksi meille".

Voi! voi, että kansa, joka oli vihkinyt itsensä suureen sotaan ja saattanut sen perille, joutui pitämään mitä hyvänsä järjestetyn Thuggismin puollustuksena.

Kuitenkin se oli komea tunne, joka oli kaiken tämän perustuksena -- järkähtämätön lujuus, kukistamaton uhma kaiken suhteen, joka näytti pakolta tai sorrolta. Ei voi muuta kuin ylpeydellä ja myötätuntoisuudella katsoa noita taipumattomia miehiä, jotka, tultuansa voitetuksi sodassa, kuitenkin vastustivat jokaisen voittajan yritystä muuttaa heidän lakejansa, heidän tapojansa taikka vaan heidän hallitsevan luokkansa palveliastoa; ja tätä he lisäksi tekivät ei ainoastaan hellittämättömällä jäykkyydellä, vaan myöskin menestyksellä. Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä upeata rohkeutta, jolla he syyttivät sitä kansakuntaa, joka oli voittanut heidät, -- vieläpä vasten sen lainsäätäjien kasvoja -- sanapattoisuudesta, pahansuonnista ja kunnottomasta ja halvasta kostonhimosta. Kuinka he nauroivat noita Uudestaan rakentamisen sääntöjä, joista viisaat miehet rehentelivät! Kuinka uljaasti he lausuivat, että taistelo oli mahdoton asettaa ja ettei valkoinen ja musta mies voisi eikä saisi elää yhdessä yhdenvertaisina hallitsevina aineksina! Kuinka keveästi he kertoivat veri-vainon kertoelmat -- Naamioitetuista Yö-ratsureista, Pyssy-Klub'ien ja Sapeli-Klub'ien Näkymättömästä Valtakunnasta (kaikki järjestetyt rauhallisia tarkoituksia varten), varoituksista ja pieksemisistä ja murhista! Voi, se on kummastuttavaa!

Ja itse laitos sitten, niin täydellinen, vaan kuitenkin niin liikkuva ja venyväinen! Niin täydellinen valepukujen puolesta, että tuhansista uhreista tuskin kymmenkunta pystyi osottamaan yhtä vainoojatansa siksi, mikä hän todella oli! Ja sen satojen tuhansien jäsenten joukossa tuskin kukaan niistä harvoista, jotka tunnustivat ja paljastivat sen seikat, tiesi mitään muuta, kuin mitä jo oli saatettu julki; _taikka, jos hän tiesi sen, ei ilmoittanut sitä!_ Se on kaikki kummastuttavaa, mutta surkeata ja kauheata. Jospa se vaan tulisi pois pyhkäistyksi taikka haihtuisi niinkuin kuumeinen unelma uuden päivän kirkkauden edestä.

Kuitenkin saatamme siinä nähdä ne ainekset, joista suuri ja kuninkaallinen kansa voisi syntyä. He tunsivat itsensä loukatuksi ja sorretuksi. Vähät siitä, olivatko he todella sitä vai ei, oliko asian laita semmoinen taikka tämmöinen, se ei ensinkään koske heidän käytökseensä. Jos Uudestaan rakentaminen, jonka viisaat miehet säätivät, oli väärä; jos Pohja oli Etelän ahdistaja ja oikeutta rikkova päällekarkaaja sodassa; jos sen vastustajien nöyryyttämiseksi ja halventamiseksi antaumisen ehdot muutettiin ja uusia ja kiusaavia määräyksiä lisättiin; jos Pohjaisen elämän hylkyjä lähetettiin tai he itse menivät sinne kehoittamaan ja houkuttelemaan entistä orjaa toimimaan entistä isäntäänsä vastaan -- jos kaikissa näissä _olisi_ todellinen perä, se ei puollustaisi taikka oikeuttaisi sitä menetystä, jota noudatettiin, enemmän kuin sekään teko-asia, että ne joukot, jotka muodostivat tuon eriskummallisesti puetun puolue-ratsuväen syvät rivit, rehellisesti _uskoivat_ näitä asioita todenperäisiksi. Heidän tointansa täytyy katsoa ainoastaan uljaan, urhoollisen ja laajan kansan hurjaksi yritykseksi puollustaa ja säilyttää mitä se _piti oikeuksinansa_.

Välisti ovat ne, jotka eivät käsitä tämän laitoksen tarkoitusta, sanoneet, että se oli alhainen, pelkurimainen ja julma barbarismi. "Kuinka!" sanoo Pohjan mies, joka on seisonut kaukana kaikesta ja farisealaisella otaksumisella taikka mukavalla tietämättömyydellä arvostellut "Ku-Klux'eja", "carpet-bagger'eita", "scalawag'eja" ja "niggereitä" samanlaisiksi, -- "oliko miehuullista, sopiko miehuullisen ja ritarillisen kansan hätyyttää köyhiä, heikkoja, turvattomia miehiä ja vaimoja varsin kukistavalla ylivoimalla, pelottaa, rääkätä ja murhata? Onko tämä miehuullista ja ylistettävää?"

Ah, ystäväni! te erehdytte kokonaan. Jos siinä olisi ollut kaikki, mitä tarkoitettiin ja tehtiin: ei, se ei ollut miehuullista eikä ylistettävää. Mutta se ei ollut ainoastaan köyhä musta mies, johon tuo rohkea yö-ratsurein parvi iski, niinkuin haukka iskee varpuseen; se olisi todella ollut pelkurimaista: vaan se oli Kansakunta, joka oli antanut uhrille kansalais-oikeuden ja vallan, johon isku sattui. Se ei ollut mitään miehuullista itsessään, kun vanha John Brown valloitti Harper's Ferry'n asehuoneen; jos ajattelee sitä hyökkäykseksi tuohon melkein yksinäiseen vartioon, se oli erittäin pelkurimaista: mutta, kun ajattelemme, mikä voima seisoi tuon pienen sotamiesjoukon takana, ihmettelemme Ossawattomie'n sankarin rohkeutta. Sama oli tuon loistavan laitoksen laita.

Se ei ollut yksityistä neekeriä, scalawag'ia tai carpet-bagger'ia vastaan, kuin isku tähdättiin, vaan sitä valtaa -- Hallitusta -- sitä aatetta vastaan, jota he edustivat. Usein kyllä yksityinen uhri oli semmoinen, jota kohtaan niillä yksityisillä Klan'in jäsenillä, jotka panivat sen tuomion toimeen, oli sangen paljon ystävällistä taipumusta ja kunnioitusta, mutta jonka vaikutus, jäntevyys, uskallus tai virallinen asema oli semmoinen, että se vaati "käymistä hänen luonansa". Useimmissa hyökkäyksissä Klan'ia ei yllyttänyt julmuus eikä kostonhalu; vaan ne olivat yksinkertaisesti suorimmat, ehkä ainoat, keinot, joitten avulla se voi saavuttaa tarkoitusperänsä. Etelän aivoja, varallisuutta ja ritarillista henkeä raukaisi, mitä se katsoi halvennukseksi ja sorroksi. Tämä yhdistys tarjosi valmiin ja voimakkaan keinon poistaa päältänsä vierasvaltaisen painajaisen ja kumota sen hallituksen, jota oli tyrkytetty heille. Ensi hetkestä se sentähden levisi kulovalkean tavalla. On sanottu, että ensimmäinen laitos perustettiin Toukokuulla, taikka kukaties niin myöhään kuin Kesäkuun 1 päivänä 1868; kuitenkin oli se jo saman vuoden Elokuulla lujasti asetettu jokaiseen Etelän valtioon. Sen perustuksena oli sammumaton viha neekeriin _valtiollisena kokonaishenkilönä_, ynnä hurja päätös, että Etelän valkoinen kansa taikka joku tämän rodun enemmistö oli vallitseva -- jollei vaali-uurnan voimalla, niin ky'yn, tiedon ja hallitsemisen tottumuksen avulla. Etelän urhoollisimmat, lujimmat ja parhaat miehet antoivat sille suostumuksensa ja kannatuksensa -- useimmissa tapauksissa teossa ja toimessa, muutamissa vaan sallimalla. Tuhannet pitivät sitä tarpeellisena, jos tahtoi välttää anarkiiaa ja kaiken arvokkaan sivistyksen häviötä; toiset katsoivat sitä keinoksi, jolla sopi kostaa hallitukselle, joka heidän mielestään oli sortanut heitä; samalla kuin toiset arvelivat sitä aseman ja vallan hankkimisen välikappaleeksi.

Että se kasvoi paljon suuriläntäisemmäksi, kuin miksi sen alkuunpanijat olivat sitä aikoneet, on varsin arvattavaa; mutta tämä kehkeytyminen oli luonnollinen ja välttämätön. On luultavaa, että sillä yritettiin ensin ainoastaan vaikuttaa taitamattoman ja aran mustan kansan taika-uskoiseen pelkoon. Muutos siveellisestä pakosta ruumiilliseen on helppo ja luonnollinen, erittäinkin semmoisessa kansassa, jonka mielestä mustalla miehellä ei ollut mitään _syntyperäistä_ oikeutta vapauteen ja itsehallintoon eikä sitä seuraavat personalliset privilegiumit,[96] vaan ainoastaan semmoiset oikeudet, jotka annettiin heille lainsäädännön kautta, jonka mahdollisuutta katsottiin ainakin kysymyksen alaiseksi. Niitä Etelässä syntyneitä valkoisia, jotka olivat yhtyneet tuohon liikkeesen, joka tuotti poliitillisen vallan mustille, pidettiin ei ainoastaan palkkalaisina ja maansa heittäneinä, vaan myöskin kavaltajina omaa rotuansa vastaan. Niitä Pohjan miehiä, jotka tekivät samaten, katsottiin kutsumattomiksi vieraiksi ja maahan tunkijoiksi ja heitä arveltiin yllyttävän ei ainoastaan mitä huonoimmat personalliset syyt, vaan myöskin tuo koottu viha, jonka Eteläläinen aina luuli olevan orjuuden vastustajilla Pohjassa. Tottumattomana maahan siirtymiseen kuin Etelä oli, tottuneena todella katsomaan kaikkia vieraita epäluulolla, siksi kuin se oli varma siitä, ettei heistä lähtenyt mitään vahinkoa maan tärkeimmälle laitokselle, ei tarvittu muuta, kuin vakuutus sorrosta ja tappion harmi, ennenkuin se jo piti jokaista henkilöä vihollismielisestä maan-osasta vireänä ja myrkyllisenä vastustajana, jonka sikäläisen kansalais-oikeuden vaatimus oli vaan teko-syy, valtuuttaen omistajaa itse asiassa vihollisen lähettilääksi, joka ansaitsi ainoastaan vakoojan arvostelua ja kohtelua.