Part 2

No, panit sinä ja juuri lujaan panitkin. Ja ilman sitä panemista en minä milloinkaan olisi sinua ajatellut.

MANTA

Valehtelet.

Äänettömyys.

MATTI

Mennään maata. (Istuutuu haukotellen sängynlaidalle.)

MANTA

Minä tahdon sinusta eron. Sinä et usko tätä todeksi, on muka ennenkin riidelty. Mutta tämä on vakava paikka. Nyt on rumsteeraus ja toinen kurssi. Ja sinä et enää tätä yötä nuku minun pirtissäni. Että tiedätkin... (Ottaa ämpärin hakeakseen kaivolta vettä. Menee ulos.)

Matti on sängyltä tullut etupenkille ja asettuu siihen nukkumaan. Kun Manta palaa, kuorsaa hän.

MANTA

Vai taas hirren vedossa! (Hyvin kiukkuisena.) Pääsetkö ylös. Vai pitääkö minun mennä hakemaan halkoa.

Matti nousee, hieroo silmiään, selkiää äkkiä unestaan ja alkaa harvinaisella tarmolla kerätä tavaroitaan. Mantan kiukku lauhtuu nopeasti. Katumapää valtaa hänet, ja vaikka hän sanelee: »sillä lailla, sillä lailla. No noin, no noin!» ovat kyyneleet tunkemaisillaan hänen silmiinsä. Kun Matti korjaa mällin muurinkorvalta, tekisi Mantan mieli karata hänen kaulaansa. Matti ei katso häneen, puuhaa vain yksivakaisena. Pilliskuru ja Miina astuvat sisään.

MIINA nopeasti.

Niin se kävi niinkuin minä sanoin, että Alitalon emäntä lähetti... Ja sitten minä unohdin tänne koppani... Iltaa, Matti!

PILLISKURU yhtaikaa Mantan kanssa.

Iltaa.

MANTA on nähdessään Pilliskurun voittanut takaisin mielenmalttinsa ja vastaa hymyillen hänen tervehdykseensä. Miinalle:

Iltaa. Tuoss' on koppa nurkassa ja häät saavat alitalolaiset laittaa itse. Pilliskuru tekee hyvin ja istuu.

MATTI joka ei ole tervehtinyt kumpaakaan tulijaa, Miinalle:

Mahtaakohan sinne Alitaloon päästä yöksi?

MIINA tunnustellen.

Miksei sinne... Kuka sinne...? Että Mattiko itse?

MATTI lyöden lakin päähänsä.

Minä.

MIINA

Jaa Matti?

MANTA hermostuneesti nauraen.

Juuri Matti. Miina voi nyt kertoa kylällä, että Koivulan Matti ja Koivulan Manta ovat eri leivissä.

MIINA ja PILLISKURU

Eri leivissä.

MANTA

Niin, avioerossa ja ajan hengessä. Ilman riitaa erotaan. Sovinnossa vain ja hienotunteisuudessa.

MIINA

Voi nyt kuitenkin! Voi nyt kuitenkin! Voi nyt kuitenkin!

PILLISKURU

Mitäs siitä nyt haihattelee. Kai nämä ovat katsoneet sen sopivimmaksi.

MIINA vahingoniloisena.

Ovat kai, ovat kai!

Äänettömyys.

MATTI juhlallisena.

Hyvä aviopuoliso tämä Manta on ollut. Osaava ja tekevä. Ei tämä ero minun puoleltani tule. Se on Mantan tahto. Haltuun. (Ojentaa Mantalle kätensä. Lähtee.)

MANTA teeskennellyn reippaasti.

Haltuun, haltuun. Ja muista, että nuhdeltaviksi täytyy vielä yhdessä mennä.

MIINA on voivotellut pitkin matkaa, iloaan peittääkseen:

Voi nyt kuitenkin, voi nyt kuitenkin!

MATTI kääntyen ovessa.

Ehkä Miina tahtoisi auttaa minua kantamaan tavaroita?

MIINA ilon vallassa.

Mielelläni, hyvä Matti. Kyllä se Alitalon emäntä nyt tulee iloiseksi, kun saa Matin vieraakseen. Otetaankos kirstu aitasta? Me kannetaan se kahden kesken. Kyllä minä jaksan. Ja hevosta vielä...! (Katoavat ulos. Miinan ääni kuuluu tuon tuostakin aitalta.)

MANTA kiukkuaan hilliten heidän jälkeensä ja tarttuen Miinan koppaan ikäänkuin se polttaisi.

Koppa, koppa! Kyllä nyt tuli sellainen kiire auttamaan Mattia, ettei omista tavaroista väliä. Koppa, koppa!

MIINA ulkona.

Kas kun unehtui!

Manta on paiskannut kopan ovesta. Palaa huoneeseen, seisoskelee lieden ääressä ja pöydän luona, taistellen ikäväänsä vastaan.

PILLISKURU tupakoiden penkillä ikkunan luona.

Kas nyt kuinka helposti se kävi!

MANTA

Kävihän se.

Äänettömyys. Pilliskuru selailee paksua lompakkoaan.

PILLISKURU

Se minun tuttavani lakimies lupasi ajaa tämän asian ilmaiseksi. Nuhdeltaviksi vain täytyy mennä.

MANTA

Kuulihan Pilliskuru, että minä jo sanoin sen Matille.

Äänettömyys.

PILLISKURU katsellen ulos ikkunasta.

Saa nähdä vain eikö tuo Miina väkisinkin ota Mattia. Kas kas kuinka se sitä mielistelee.

MANTA kiiruhtaen ikkunaan katsomaan.

Mutta minä en kärsi tuollaista menoa pihamaallani. Minä sen...

PILLISKURU

Mitäs heistä! Antaa olla.

MANTA hilliten itseään ja istuutuen vuoteen laidalle.

Antaa vain. Antaa vain.

Äänettömyys.

PILLISKURU

Taitaa tästä ennättää ilta. Pitää kai lähteä.

Äänettömyys.

PILLISKURU

Mitäs saisi luvan olla kahvista?

MANTA kivahtaen.

Mitäs minä ennen olen ottanut!

PILLISKURU

Kiitoksia vain sitten. Ja hyvää voimista vain.

MANTA ojentaen kätensä.

Hyvästi vain.

Manta karkaa ikkunan ääreen, katselee jännittyneenä ulos ja lyö silloin tällöin ruutuun. Pilliskuru viivyttelee ovella, puoleksi selin huoneeseen.

PILLISKURU hitaasti ja merkitsevästi.

Minä vain sitä, että ehkä täällä tulee Mantan ikävä yksinään, kun on tottunut seuraan. Ja voi pelottaakin näin maantien laidassa.

Äänettömyys.

PILLISKURU hitaasti, hiljaa, merkitsevästi.

Minä vain, että voisin kyllä heittää menoni huomiseksi ja olla seurana, jos niinkuin...

MANTA karaten Pilliskurun eteen.

Vai luulee Pilliskuru, että minä olen mikä kuudennen käskyn ylitsekävijä! Pilliskuru saakin tietää, että jollei Mattia, niin ei ketään. Ja niille uusille rattaille en minä nouse ja niillä uusilla siloilla saa kuljetella ketä vain. Eikä Koivula ole mikään majatalo, että täältä tilataan kahvia kuin hotellista, enkä minä ole Sahranovin »linnun» puutteessa. Minä tavoitan Matin kiinni. Minä riistän hänet sen marakatin kynsistä. Hyvästi vain, Pilliskuru, ja haltuun! (Karkaa ulos.)

PILLISKURU joka pitkin Mantan sanatulvaa on pannut: »kas, kas, kas...»

Kylläpä siinä on muijaa. Olisi tainnut tulla kuumaksi olot täällä Koivulassa. (Panee lakin päähänsä, päästää vihellyksen ja jättää nauraen huoneen.)

Hetkisen näyttämö tyhjänä. Ulkoa kuuluu Mantan ja Miinan riiteleminen.

MANTA tulee näyttämölle raahustaen sylissään Matin suurta kirstua.

Ei Miina luulekaan, ei Miina luulekaan, että Miina saa tätä Mattia. Sitä ei saa kukaan, kun se on Huhtikuun-Mantan. On hän siksi vilkasluontoinen. (On päästänyt kirstun keskelle lattiaa, istuu sen kannelle ja alkaa pyyhkiä hikeä kasvoiltaan.)

MIINA

Tämä on pilkantekoa Mantan puolelta. Matti on käskenyt minua auttamaan. ja Mantalla ei enää ole mitään sanomista Matin asioissa.

MANTA

Ja Miinallako on?

MIINA käyden kiinni kirstun kantimeen.

Niin onkin. Ja minä en kärsi, että tullaan ja kiskotaan Matin kirstu minun käsistäni...

MANTA

Vaaai niin...

MIINA

Minä vien Mantan oikeuteen.

MANTA

Kuka vie kenen oikeuteen? Kuka on kyttäillyt toisen miestä? (Kivahtaa pystyyn kirstulta, karkaa ulos.)

MIINA

Aijai kun olisi vieraitamiehiä, aijai mitä tämä Manta puhuu! Mutta kyllä minä vielä näytän. (Lähtee nyrkkiä puiden ulos. Nauraa pahasti Mantalle.)

Ulkoa kuuluu vielä hetkisen heidän kiistansa. Sitten työntää Manta hellästi sisään Matin. Puhuu hänelle hellintä kieltään. Matti asettuu kankeana ja juhlallisena penkille istumaan. Manta häärää ympärillä ja taputtelee häntä.

MANTA

Että sinä yhtäkaikki tulit kotiin, oma kulta Matti. Ja kyllä se on ihan niinkuin sinä sanoit, että minä niissä pappilan talkoissa panin käteni sinun kaulaasi ja istuin sinun polvellesi. Ja minä muistan sen niinkuin eilisen päivän. Ja täällä Koivulassahan me asutaan niin kauan kuin eletään. En minä uskalla olla yötäkään ilman sinua. Enkä minä enää koskaan paiskaa sinun mälliäsi muurinkorvalta. Ja enkös minä ole sinun oma Mantasi — saat sanoa Huhtikuun-Mantaksi jos tahdot. Aprilliahan se on ollut koko eropuhe. Mitäs se tohtorinna rupesi puhumaan. Ajan henki — mikä se on? Hui hai! Ja minä uskon senkin, että otit minut hienotunteisuudesta etkä muuten. Ethän sinä puhu erosta enää koskaan. Ethän puhu? Eihän Matti tahdo eroon Mantasta, omasta Huhtikuun Mantastaan? (Asettuu Matin polvelle.) Eihän?

Äänettömyys.

MATTI puhjeten leveään hymyyn

Ei.

Äänettömyys.

MANTA

Ja hyvin eletään niinkuin tähänkin asti.

MATTI

Niinkuin tähänkin asti.

Pieni äänettömyys.

MANTA

Sovussa ja hienotunteisuudessa.

Hämärtyneen yön jälkeen lankeaa aamun ensi rusotus huoneeseen. Lintu alkaa laulaa.

MANTA ihastuksissaan.

Mitäs minä sanoin: että aprillikuuta seuraa toukokuu!

Matti kiikuttaa Mantaa polvellaan.

MATTI

Sydämellinen toukokuu!

MANTA

Sydämellinen toukokuu!

Nauravat molemmat.

Esirippu.