Part 5

Sitten lähtivät Kenosen pojat Valioon, jossa ennen heitä odotti vuoroaan sataviisikymmentä henkeä. Omituisinta kuitenkin oli, että joka viides tai kuudes ostaja oli Kenosen poika, vaikka ainoastaan kolme vanhinta poikaa toimi ostajana. Neljäs toimitti varastomestarin ja kotiinkuljettajan virkaa Esplanadin kulmassa. Mutta Kenosen pojat vääristivät aina uudelleen esiintyessä uudella tavalla naamansa, niin etteivät myyjät, joilla oli tavallisuuden mukaan hirmuinen kiire, voineet heitä tuntea. Varmuuden vuoksi asettivat he sitäpaitsi lakkinsa joka kerta eri asentoihin ja käänsivät ne joskus nurinkin. Näillä tempuilla olisivat he voineet vetää nenästä vaikka Sherlock Holmesia.

Illalla oli hra Kenosella voita kokonainen dritteli ja sitäpaitsi vielä kolme kiloa.

Kenosen naapuri Hyrylä ei ollut syönyt voita nokarettakaan kahteen päivään. Mutta kun hän kuuli, että Kenosella oli voita aivan mahdottomasti, meni hän pyytämään, että hra Kenonen myisi hänelle neljänneskilon.

Hra Kenonen sanoi, että Hyrylän tarkoitus oli näännyttää nälkään Kenonen ja hänen viaton perheensä, riistämällä siltä viimeisenkin vaivoin hankitun voipalan.

Sitten ajoi hra Kenonen Hyrylän ulos ovesta.

Rva Kenonen, joka oli Tikkurilassa vierailemassa sukulaisissaan, kuuli siellä, että Helsingissä vallitsi voipula, ja aavistaen Kenos-parkojen kyyneleillä kostuttavan kuivaa, voitonta leipäänsä, osti hän mailta astian voita ja lähetti sen kiireesti Helsinkiin.

Kenosilla oli nyt voita yli kaksi astiaa, ja hra Kenosen kotkankatse tarkasti terävästi, ettei kukaan saanut ruokapöydässä levittää voita leivälleen enempää kuin oli aivan välttämätöntä.

Parin päivän kuluttua kuuli hra Kenonen eräältä asiantuntijalta, että voipula olikin jo lopussa. Koko Helsinki oli itse asiassa täynnä voita, ja uutta tuli niin paljon kuin veturit jaksoivat vetää.

Hra Kenonen vaipui syviin mietteisiin ja meni sitten Valioon kysymään, ostettaisiinko sinne häneltä kaksi astiaa hyvää voita.

Valiossa vastattiin, että heillä on voita enemmän kuin tarpeeksi. Sitten kysyttiin hra Kenoselta, miten hänelle oli sattunut karttumaan niin paljon voita.

Hra Kenonen pureskeli sikarinpätkäänsä, punastui vähän ja kertoi kautta rantain poikainsa viimeiset liiketoimet.

Hra Kenosta pyydettiin hyväntahtoisesti painamaan lakki päähänsä ja astumaan ulos ovesta, minkä hän ääneti tekikin.

Hra Kenonen kuljeskeli sitten pitkin kaupunkia ja kysyi jokaiselta vastaantulevalta vähänkin tuttavannäköiseltä henkilöltä, eikö tämä ostaisi voita hinnan alennuksella.

HRA KENONEN KEINOTTELEMASSA

Hra Kenonen keinottelee vaihtelevalla menestyksellä ja huomaa ilokseen, etteivät omenat ole pudonneet kauas puusta

Joka tapauksessa oli hra Kenosen huomio nyt tullut kiintyneeksi voikaupan alalle, ja pian alkoikin uusi voipula, entistä paljon vakavampi ja pitkäikäisempi! Hra Kenonen lähti silloin pitkille matkoille maaseudulle, matkusteli useamman kuukauden ja osti yhteensä 12,000 kiloa voita. Mihin se voi on joutunut, sitä ei tiedä kukaan muu kuin hra Kenonen itse, ja hän ei ole sitä sanonut.

Olipa sen asian laita miten tahansa. Meidän velvollisuutemme on vain todeta, että hra Kenonen ilmestyi lopuksi jälleen kotilietensä ääreen Helsingin kaupunkiin ja pisti ensi työkseen lompakkonsa kassakaappiin, jolloin rva Kenonen huomasi lompakon olevan niin täynnä, että ompelukset olivat ratkenneet kahdesta kohden.

-- Saitko voita? kysyi rva Kenonen.

Hra Kenonen kohotti ylevästi kulmakarvojaan, loi puolisoonsa paljonpuhuvan katseen ja vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi:

-- Kaksitoistatuhatta kiloa!

Rva Kenonen vaipui istumaan lähimpään tuoliin ilonkyyneleet silmissä ja painoi vasemman kätensä sydämelleen, ettei hänen sydämensä riemusta pakahtuisi, ja sanoi perheen olleen kaksi viikkoa voitta ja poikien mielentilan olevan sen johdosta arveluttavan sekä palvelustytön muuttaneen pois, ja pyysi hra Kenosta heti noutamaan asemalta yhden drittelin kotitarpeiksi.

Silloin hra Kenonen, jolla ei ollut asemalla yhtään dritteliä, koska hän ei ollut ehtinyt eikä suoraan sanoen muistanutkaan varata kotitarpeiksi yhtään grammaa voita, hyökkäsi epätoivoissaan Valion myymälään, saadakseen edes neljänneskilon, mutta Valion herrat hymyilivät kalpeina ja laihtuneina aavemaista hymyä ja sanoivat, etteivät he ole itsekään nähneet voita muuta kuin unissaan, ja silloinkin enintään parinkymmenen pennin edestä.

Viiden minuutin kuluttua nähtiin hra Kenonen silmät narrillaan kävelevän pitkin Etelä-Esplanadikatua. Passissa oleva poliisi huomautti hänelle kiukkuisesta, ettei saa kävellä ihmisten päälle, jolloin hra Kenonen vaistomaisesti, päällystakin napit auki, siirtyi keskikadulle, ollen kävellä kumoon ensimmäisen vastaantulevan issikkahevosen.

Rattailla istui hänen hyvä tuttavansa, liikemies R--nen, joka huomattuaan hra Kenosen olevan joutumaisillaan tappeluun ajurin kanssa hyppäsi alas rattailta, puristi kauan ja lämpimästi hra Kenosen kättä ja kysyi, missä veli Kenonen on ollut, kun ei häntä ole pitkään aikaan näkynyt kaupungissa.

Siihen hra Kenonen hieman vitkastellen vastasi, että hän on vain vähän hommaillut voialalla, ja hra R--nen sanoi, että hän on menetellyt perin ajattelemattomasti kömpiessään maaseuduilla siihen aikaan, jolloin kaikki muut etevät liikemiehet ansaitsevat omaisuuksia Helsingin pörssissä.

Ja kun hra Kenonen oli puolen tuntia kuunnellut, mitä hra R--nen kertoi hänelle pörssissä saaduista satumaisista voitoista, unhotti hra Kenonen voin ja pienet, voinnälässä olevat poikaraukkansa ja kiiruhti kotiin, huutaen siellä ohimennen vaimolleen, ettei ole enää silmänräpäystäkään hukattavissa, jos mieli voittaa osakekaupoilla, tempaisi kassakaapista paksun lompakkonsa ja katosi sen tiensä.

Rva Kenonen, joka oli rva R--seltä kuullut, että rva R--nen oli voittanut pankkiosakkeillaan 220 mk., muisti, että hänellä oli 10 pankkiosaketta, ja soitti heti pankkiiriliike X:lle, ostaisivatko he 10 kappaletta mainittuja osakkeita. Pankkiiriliike osti ne heti, ja rva Kenonen laski ansainneensa 300 mk.

Mutta hra Kenonen oli sillä välin saapunut erään vanhan leskirouvan luo, jolla hän tiesi olevan melkoisen määrän eräitä osakkeita, ja huusi jo ovelta, että nyt on juuri viimeinen hetki, sillä huomenna ne laskevat arvossa, ja silloin hän kärsii suuren vahingon, mistä leskirouva niin säikähti, että myydä pöläytti heti kaikki osakkeensa hra Kenoselle, joka puolestaan toimitti ne pörssiin myytäväksi.

Sen valitettavan häiriön, joka sitten tapahtui pörssin lehterillä, aiheutti ikävä kyllä hra Kenonen. Sillä kuten hän oli leskirouvalle ennustanut, alenivat edellä mainitut osakkeet pörssissä, mutta hra Kenosen onnettomuudeksi ja rahalliseksi vahingoksi alenivatkin ne jo samana päivänä eikä seuraavana, ja kun hra Kenonen, joka oli lehterillä tämän tapauksen sattuessa, mutta ei ollut saanut oikein selvää huutokaupan menosta, vierustoveriltaan kuuli, mitä oli tapahtunut, kalpeni hän, kumartui lehterin kaidepuun yli ja honkasi:

-- Sikamaista!

Silloin taluttivat vahtimestarit hra Kenosen ulos, ja hän käveli tahdottomana vahtimestarien välissä pyyhkien kylmää hikeä otsaltaan, mutta ulos päästyään oli hän jo tointunut sen verran, että pysähtyi erään tuntemattoman, silinterihattuisen herran eteen ja sanoi katkerasti naurahtaen:

-- No ei se jumalaut sentään köyhään koskenut!

Se herra katsoi häneen hyvin pitkään ja meni sitten menojaan.

Mutta pörssitalon porttiholvista tuli hra Kenosta vastaan liikemies R--nen, ja hra Kenonen tarttui oitis hänen kaulukseensa ja huusi, että kyllä sinä nyt...!

Kun hra R--nen kuuli, mitä oli tapahtunut, alkoi hän pyörittää päätään ja vannoa, että hra Kenoselle olisi mitä pikimmin varattava paikka Lapinlahden keskuslaitokseen, ja kysyi, mitä hän oikein oli ajatellut ostaessaan juuri sellaisia papereita, joita kohta myydään kilokaupalla, 1 mk. 20 penniä kilo. Hra R--nen sanoi, että koska hra Kenonen ei näy tuntevan osakekaupan aakkosiakaan, niin on hänen toistaiseksi varminta pysyä pankkiosakkeissa, sillä niissä ei tottumatonkaan voi hävitä, ja kun masentunut Kenonen kysyi, mitä osakkeita hän erikoisesti suosittelisi, niin vastasi hänen ystävänsä, että sen ja sen pankin osakkeita, jotka erityisesti sopivat aloittelevalle pörssikeinottelijalle. Hra Kenonen lähti heti kaupungille niitä etsimään, muistaen ilokseen, että hänellä oli niitä kotonaankin kymmenkunta kappaletta, huokealla ostettuja.

Koko päivän hän kierteli kaupungilla, metsästäen noita osakkeita. Aluksi huonolla menestyksellä, mutta kun hän illalla tuli kotiin, niin oli hänellä sentään noita osakkeita kymmenen kappaletta, ja hän kehui rva Kenoselle ostaneensa pankkiiriliike Z:ltä kymmenen edullista pankkiosaketta, kaivoi ne taskustaan ja heilutti niitä rouvansa nenän edessä, lohduttaen poikiaan, jotka vihamielisinä muljottivat mikä mistäkin nurkasta:

-- Olkaa pojat iloisia, ettei susi ole teitä pieninä syönyt! Isä ostaa kohta meijerin, ja sitten te saatte voita!

Mutta hätäytynyt rva Kenonen oli heti alkanut vertailla osakekirjojen numeroita muistikirjassaan oleviin numeroihin. Ne olivat täsmälleen samat. Kuului kiljahdus ja rva Kenonen oli vaipunut tainnoksissa 575 mk. maksavalle matolle.

Pankkiiri X. oli myynyt rva Kenoselta ostamansa osakkeet pankkiiri Y:lle, pankkiiri Y. oli ne myynyt pankkiiri Z:lle, ja pankkiiri Z. hra Kenoselle.

Hra Kenonen sanoi, ettei hän tahtoisi olla näiden pankkiirien housuissa viimeisellä tuomiolla.

Mutta hetken kuluttua hän lisäsi, että menetetyt rahat olivat vain oppirahoja.

Sitten vetäytyi hän yksityishuoneeseensa.

Hetken kuluttua hän kuitenkin muisti jotain ja huusi ukkosenkaltaisella äänellä:

-- Pojat!

Vallitsi hiljaisuus.

Silloin pullistuivat hra Kenosen silmät, ja talon perustuksia tärisytti karjahdus:

-- _Pojat!_

Koska ikkuna oli auki, kääntyi seuraavan kadunkulman ympäri juuri pyörähtämässä oleva poliisikonstaapeli takaisin, loi ihmettelevän katseen ympärilleen ja käveli sitten sinnepäin, mistä huuto oli kuulunut, kiinnittäen epäluuloisen huomionsa hra Kenosen hallitseman huoneiston ikkunoihin.

Erinäisiä Kenosen poikia ilmestyi vähitellen eri tahoilta hra Kenosen yksityiskabinettiin, jääden epäröiden ja kunnioitettuun isäänsä kulmien alta vilkuillen seisomaan erinäisiin nurkkiin.

-- Astukaa lähemmäksi! sanoi hra Kenonen syvällä äänellä.

Nurkissa seisovat nuoret henkilöt noudattivat saamaansa määräystä, ottaen yhden, kaksi, jopa puolen kolmattakin askelta eteenpäin.

-- Kenen on tuo eteisessä oleva uusi polkupyörä? kysyi hra Kenonen ilman pitempiä esipuheita.

-- _Meidän!_ huusivat Kenosen pojat.

Hra Kenonen sytytti sikarin, asettui selkäkenoon kirjoitustuoliinsa, ojensi jalkansa suoriksi, katseli kenkäinsä kärkiä ja kysyi sitten rauhallisesti:

-- Mistä te olette sen saaneet?

-- Me olemme sen _ostaneet!_ huusivat nuoret Kenoset, silmät loistaen.

-- Vai niin, sanoi hra Kenonen.

Äänettömyys.

Hra Kenonen karisti sikariaan tuhkakuppiin, kiinnitti sitten jälkeläisiinsä lujan, järkähtämättömän katseen ja kysyi:

-- _Millä rahoilla?_

Kenosen pojat katselivat toisiinsa, jonka jälkeen vanhin vastasi:

-- Me olemme perustaneet osakeyhtiön... oo yy Pyörä aa pee...

-- Vai niin, sanoi hra Kenonen.

Sitten karisti hän taas sikariaan ja kysyi:

-- Mistä te olette saaneet _rahat?_

Pojat katselivat lattiaan ja liikuttelivat hermostuneina jalkojaan.

-- Älkää raapiko koroillanne naarmuja minun hienoon parkettilattiaani! huusi hra Kenonen ankarasti. -- _Saanko_ minä tietää, mistä herrat ovat saaneet _rahoja_, vai _enkö_ minä saa tietää?

Kalle Kenonen pyyhki hikeä otsaltaan ja sanoi matalalla äänellä:

-- Me on tehty afääriä...

-- Mitä afääriä? kysyi hra Kenonen epäluuloisesti, mutta uteliaana.

Kenosen pojat huoahtivat helpotuksesta, nähdessään kunnioitetun isänsä diktaattorikasvoille leviävän ystävällisemmän ilmeen, ja selittivät tehneensä afääriä aspiriinipulvereilla ynnä muutamilla muilla pienillä, tuottavilla tavaroilla. Mutta varsinkin aspiriinipulvereilla.

-- Aspiriinipulvereista saa nyt 80 ja 90 penniä, huomauttivat pojat.

-- Saako niistä niin paljon? hämmästyi hra Kenonen.

-- Saa! ilmoittivat pojat, ja kertoivat ostaneensa niitä jo ennen joulua toista tuhatta pulveria. Silloin sai 20 pennillä kappaleen.

-- Toista tuhatta pulveria! huusi hra Kenonen, -- Mistäs te saitte niihin rahat?

Pitkä, kiusallinen äänettömyys.

-- Me panttasimme isän frakkipuvun, sanoi vanhin pojista vaisusti.

-- Ja isän vanhemman turkin, mutisi toinen poika.

-- Ja isän vaalean kesäpuvun, kuiskasi Napoleon Kenonen, vetäytyen vanhempien veljiensä selän taakse.

-- _Mitä?_ huusi hra Kenonen raivostuneena ja näytti olevan valmis hyökkäykseen.

-- Mutta ne on jo _lunastettu!_ kiljaisivat pojat hädissään.

-- Onko _kaikki_ lunastettu? kysyi hra Kenonen, vetäen syvään henkeään.

-- _On!!_ huusivat pojat.

Hra Kenonen nousi ylös, jolloin hänen perillisensä, vetäytyivät kaksi askelta taaksepäin.

Mutta hra Kenonen menikin vain vesikarahvin ääreen, kaatoi lasin täyteen ja tyhjensi sen yhdellä henkäyksellä.

-- Ja muitakin kauppoja olette tehneet? kysyi hra Kenonen ystävällisesti.

-- Niin! vakuuttivat pojat.

-- Vai niin, vai niin, toisteli hra Kenonen, naputteli sormillaan ikkunaruutuun ja katseli ulos pimeälle Fredrikinkadulle.

-- Paljonko olette tähän asti voittaneet? tiedusteli hra Kenonen kohteliaasti ja puhui huomaamattaan samanlaisella äänellä, jolla hän puhutteli liiketuttaviaan.

-- Viisisataa kolmekymmentä kahdeksan markkaa neljäkymmentä penniä! huusivat pojat.

-- Onko siitä jo vähennetty pois panttienlunastus?

-- On! Se on puhdas voitto! ilmoitti Kalle Kenonen.

Hra Kenonen katseli poikiaan syvällä ihmetyksellä ja salaisella kunnioituksella. Sitten viittasi hän pojilleen, että he saisivat poistua, jota lupaa nuoret liikemiehet viivyttelemättä käyttivät hyväkseen.

Hra Kenosen silmissä välkkyi omituinen, riemuitseva kiilto.

HRA KENONEN KIRJAILIJANA

Hra Kertonen aikoo ensin itse kirjailijaksi, mutta päättää sitten avustaa muita kirjailijoita laajoilla kokemuksillaan

Eräänä päivänä luki hra Kenonen muutamasta lehdestä ilmoituksen, että "kirjailija, jolla on tekeillä avioeroromaani, haluaisi kuulla onnettomien aviopuolisojen kokemuksia".

Vastaus Bulev. postit, nimim. "Vaitelias".

Hra Kenonen oli joskus ihmetellyt, mistä kirjailijat saavat aiheita romaaneihinsa. Olihan hänellä kyllä jonkinlainen käsitys siitä, että kirjoissa oli noin 99 prosenttia valhetta, mutta kuitenkin...

Ja mistä ne keksivät kaikki valheensa?

Nyt alkoi tämä arvoitus selvitä hra Kenoselle. Kirjailijat urkkivat tietonsa muilta ihmisiltä, pistävät vähän omaa valhetta sekaan ja kirjoittavat kirjan. Ovat ne aika veijareita.

Hra Kenosen kasvot kirkastuivat. Hän hymyili. Hän oli päässyt kirjailijain suuren salaisuuden perille.

Sitten päätti hra Kenonen kirjoittaa avioliittoromaanin itse, otti esille kynän ja mustepullon sekä muutamia isoja arkkeja virallista paperia, pureskeli kynän pään möyhyksi ja tuhersi puolen päivän kuluessa puolen arkkia täyteen harakanvarpaita, töhri sormensa, pöydän ja nenänsä musteeseen sekä kävi kaksi kertaa antamassa pojille ruumiillista kuritusta sen johdosta, että näiden melu häiritsi hänen kirjallisia töitään, repi lopuksi käsikirjoituksensa kappaleiksi ja luopui yrityksestään.

Mutta koska hänellä on melkoinen määrä arvokkaita avioliittokokemuksia, joista painettuina voisi olla paljon hyötyä ihmiskunnalle, niin kirjoitti hän kirjoituskoneella seuraavan kirjeen:

"Arv. Nimim. 'Vaitelias'.

Bulev. Postitoimisto.

Olisin halukas antamaan Teille aiheita romaaniinne. Minulla on kokemuksia ainakin viittätoista romaania varten. Jos pistätte vähän omianne joukkoon, niin tulee niistä kaksikymmentä romaania. Missä voisi tavata Teitä?

Suurimmalla kunnioituksella:

Paljon kärsinyt Puoliso ja Isä".

Paljon kärsinyt puoliso ja isä juoksi joka päivä postitoimistossa kysymässä vastausta, mutta aluksi ei hän saanut mitään vastausta. Silloin suuttui hra Kenonen ja mutisi aina tietäneensä, että kirjailijat ovat suuria huijareita, ja toivoi saavansa joskus käsiinsä nimim. "Vaiteliaan", voidakseen puolessa tunnissa leipoa hänen niskaansa ja hartioihinsa niin paljon kokemuksia, että niistä riittäisi aihetta kahteen romaaniin ja yhteen murhenäytelmään.

Mutta eräänä perjantaina, kun hra Kenonen jo oli luopumaisillaan kaikista toiveistaan, sai hän postitoimistossa käydessään seuraavan kirjeen:

"Paljon kärsinyt Puoliso ja Isä!

Jos Teille soveltuu, niin tulkaa tänä iltana klo 6 kahvila Aamunkoittoon. Minä istun oven vieressä olevan pöydän ääressä. Siellä voimme rauhassa jutella.

Kunnioittaen: Vaitelias".

Hra Kenonen kiiruhti kotiin, ajeli partansa, antoi pojilleen 25 penniä kullekin eläviä kuvia varten, vihelteli tyytyväisenä, pukeutui vierailupukuun eikä suuttunut silloinkaan, kun kengännauha katkesi, vaan riisti nauhan vanhimman poikansa kengästä ja antoi Kallelle katkenneen nauhan, neuvoen häntä tekemään siihen solmun. Hän söi päivällisen ulkona kaupungilla parin hyvän tuttavan seurassa, tullakseen puheliaammalle ja avomielisemmälle tuulelle, tuli päivällisten lopulla hentomieliseksi ja kysyi ystäviltään, halusivatko he kuulla hra Kenosen surullisen elämäntarinan. Mutta kun ystävät sanoivat, etteivät he halunneet sitä kuulla, niin loukkautui hra Kenonen, sanoi irti tuttavuutensa, maksoi laskunsa ja lähti tiehensä, päättäen kehoittaa kirjailijaa sovittamaan äskeiset ystävänsä joihinkin lurjuksen osiin uudessa teoksessa, sekä antaa kirjailijalle muutamia hyödyllisiä viittauksia ja henkilökohtaisia tietoja siinä tarkoituksessa.

Hra Kenonen on erittäin täsmällinen mies. Kun kello Nikolainkirkon tornissa löi kuusi, astui hän sisään kahvila Aamunkoiton eteiseen.

Kahvila oli kirkkaasti valaistu. Siellä oli melkoisen paljon väkeä, ja perältä kuuluivat grammofoonin sävelet. Hra Kenonen riisui kalossit jaloistaan, ja alkaessaan avata päällystakkinsa nappeja kurkisti oven vieressä olevaan pöytään, nähdäkseen, oliko kirjailija jo saapunut.

Samassa kierähti kahvila muutaman kerran hra Kenosen silmissä kuin karuselli. Valot himmenivät ja grammofoonin ääni kuului kuin jostakin kaukaisuudesta...

Hra Kenonen syöksähti ulos valkoisena kuin palttina.

Hänen nähtiin samana iltana ajavan hurjaa vauhtia asemalle, ostavan piletin ja nousevan sitten Pohjanmaan junaan, joka lähti klo 6,20 i.p., vieden hra Kenosen mennessään. Senjälkeen ei hänestä muutamaan aikaan mitään kuulunut.

Naapurit ja tuttavat olivat huolissaan hänen salaperäisen katoamisensa johdosta, jota ei myöskään rva Kenonen voinut käsittää, mutta Kenosen pojat kuuluivat huolettomaan tapaansa sanoneen, että kyllä se ukko taas ilmestyy kaupunkiin silloin, kun häntä kaikkein vähimmän odotetaan.

Kirjailija, nimimerkki "Vaitelias", joka aikoi kirjoittaa avioliittoromaanin ja jonka hra Kenonen näki istuvan kahvila Aamunkoitossa, ovenvieressä olevassa pöydässä, oli rouva Kristiina Kenonen.

JOULUJUHLA HERRA KENOSEN PERHEESSÄ

Isä Kenonen valmistaa pojilleen pienen yllätyksen ja saa itse kokea vähän suuremman

Oli taas päästy jouluun, ja hra Kenonen, perässään kolme vanhinta poikaansa, käveli torilla joulukuusimarkkinoilla kuusia katsellen ja hintoja kysellen ja haukkuen kuuset huonoiksi ja niiden myyjät tunnottomiksi kiristäjiksi, jonka jälkeen hän pysähtyi erään harvanlaisen kuusenruipelon luo ja kysyi myyjältä, joka oli vanha ukontohelo, mitä hän aikoi yrittää kuusestaan nylkeä.

Ukko tarjosi kuusen keskihintoja huokeammalla, mutta hra Kenonen sanoi, ettei kukaan kunniallinen ihminen kehtaa pystyttää moista karahkaa saliinsa, ja moitti kuusta niin kauan, että ukkoa itseäänkin alkoi joulupuunsa hävettää, jonka johdosta hän tarjosi sen markkaa halvemmalla kuin ensin oli pyytänyt, ja hra Kenonen alkoi kaivaa kukkaroa taskustaan.

Mutta silloin esittivät Kenosen pojat äänekkään vastalauseensa, ja sanoivat, etteivät he ymmärrä, miksi heidän isänsä, joka on tunnetusti varoissaan oleva mies, ostaa kaikkein huonoimman kuusen.

Tästä hra Kenonen suuresti loukkaantui ja sydämistyi ja kysyi pojiltaan, mitä he oikeastaan luulivat olevansa, mutta pojat murjottelivat ja sanoivat, etteivät he kehtaa lähteä kantamaan noin pahannäköistä kuusta halki Helsingin kaupungin.

Jolloin hra Kenonen koroitti äänensä ja sanoi, että hänen poikansa olivat turmeltuneet ylellisyydessä ja loisteliaissa elämäntavoissa, ja huomautti niistä sadoista ja tuhansista ja sadoistatuhansista repaleisista pikku pojista, joilla ei ole minkäänlaista joulukuusta, vaan joiden joulu on pimeämpi ja ilottomampi kuin vuoden muut päivät... ja hra Kenonen kohosi niin lennokkaaseen kaunopuheisuuteen, että hän tapansa mukaan tuli liikutetuksi omista sanoistaan ja oli vähällä saada vedet silmiinsä ja tuuppasi poikiaan niskaan ja sanoi, että koska teille ei kelpaa sellainen kuusi kuin minulle kelpaa, niin en minä osta tänä jouluna mitään kuusta.

Ja hra Kenonen poistui ylpeänä ja arvokkaasti torilta, jättäen poikansa masentuneina ja murheellisina seisomaan torille, mistä he vähitellen vetäytyivät kotiin ja istuskelivat siellä mikä missäkin, päät riipuksissa ja ajatellen, että tulipas tästä nyt nolo joulu.

Kun rva Kenonen näki poikiensa hillityt ja surunvoittoiset asennot, liikkeet ja ilmeet, niin ei hän ollut tuntea näitä omiksi lapsikseen ja ryhtyi ottamaan asiasta selkoa, jolloin pojat vähitellen alkoivat vastailla hänen kysymyksiinsä ja murahdellen kertoivat, minkä ennen kuulumattoman tempun hra Kenonen oli tehnyt.

Rva Kenonen katseli poikiaan ja harkitsi asiaa, ja hänen äidillisen sydämensä täytti sääli, ja hän lähti kaupungille.

Jonkin ajan kuluttua alkoi Kenosen vanhin poika hymähdellä itsekseen kuin nuori shakaali, ja hetken perästä livahti hän ulos.

Neljännestunnin kuluttua lähti Heikki samaa tietä.

Napoleon Kenonen hautoi kauimmin synkkiä tuumiaan, jotka johtivat siihen, että hän kävi pistämässä terävän nupinaulan hra Kenosen aamutohveliin.

Sitten meni hän poikien huoneeseen, mursi suurella vaivalla auki hyllyllä olevan säästölaatikkonsa ja tyhjensi sen sisällön taskuunsa, lähtien senjälkeen kaupungille.

Hiljaisuus vallitsi nyt Kenosen huoneistossa. Ruokasalin uunin reunalla nakutteli harvakseen vanha herätyskello, ja lyhyt joulukuun päivä hämärtyi nopeasti illaksi.

Vihdoin ilmestyi Kalle Kenonen hiljaa ja salaperäisenä kuin varas eteiseen, raahaten perässään suurta joulukuusta, jonka hän asetti salin nurkkaan joulukuusen tavalliselle paikalle. Sitten vetäytyi hän huoneeseensa leikkelemään silkkipaperista koristeita.

Heikki tuli kuusineen viiden minuutin kuluttua, ja kymmenen minuutin kuluttua retuutti Napoleon Kenonen talonmies Pikkaraisen avustuksella huoneen korkuista kuusta saliin.

Myöhemmin tulleet olivat vähän hämmästyneet, nähdessään edelliset kuuset, mutta asettivat kuitenkin kuusensa toisiin nurkkiin ja alkoivat niitä koristella, koska ne nyt kerran oli ostettu.

Kun rva Kenonen toi kuusensa, jolla hän oli päättänyt valmistaa lapsukaisilleen iloisen yllätyksen, ei hän voinut puoleentoista minuuttiin muuta kuin hengittää raskaasti, suu auki.

Rva Kenosen kuusi täytyi asettaa uunin eteen, koska muut nurkat olivat "ylösotetut".

Tuli kuusien sytytyshetki, eikä Kenosen perheessä ollut nyt kuusista eikä kynttilöistä puutetta, sillä kynttilöitä oli hra Kenonen ostanut sodan sytyttyä varastoon toista leiviskää.

Ihanasti säteili neljä kuusta herrasväki Kenosen salissa, ja pojat esittivät intiaanitansseja niiden ympärillä. Hra Kenosta vain ei näkynyt eikä kuulunut, ja pojat arvelivat, että tuskinpa hän tänä iltana ähmissään näyttäytyisikään.

Silloin aukeni perheen kunnioitetun päämiehen ovi, ja viekkaalle kepposelleen tyytyväisenä hymyillen kantoi hra Kenonen keskelle permantoa huoneessaan valmiiksi koristelemansa joulukuusen. Aluksi ei hän ehtinyt huomata toisia kuusia, mutta luotuaan silmäyksen saliin tuntui hän jähmettyvän suolapatsaaksi kuin Lotin rouva ja tuijotti ympärilleen pöllömäisesti.