Part 4

Mies tuijotti eteensä hetkisen ja kysyi sitten: "Voisiko mikään estää minua ryhtymästä tuohon hommaan?"

"Monetkin seikat. Onko teillä rahaa?"

"Ehkä. Eikö muuta?"

"Tehtaan paikka?"

"Se lienee helposti saatavissa."

Cherry nauroi. "Päinvastoin. Tarkoitukseen kelvollisia palkkoja on hyvin vaikea saada, syystä että yrityksen menestykselle ovat muutamat luonnon tarjoamat edut välttämättömät -- kuten esimerkiksi raitis, juokseva vesi, ja yhtiö on jo sitäpaitsi vallannut ne kaikki."

"Minä ymmärrän." Emerson vaipui masentuneen näköisenä erääseen nojatuoliin ja tuijotti synkin katsein takkavalkean loimuun. "Jumaliste, olisinpa halunnut yrittää kerran vielä!" mutisi hän sitten hammasten välistä ja puristi lujasti tuolinsa käsinojia. Tyttö loi häneen nopean silmäyksen, mutta toinen ei näyttänyt enää huomaavankaan hänen läsnäoloaan.

"Voisikohan täältä palkata jonkun oppaan"? kysyi Emerson hetkisen kuluttua mietteistään havahtuen. "Jatkamme matkaa päivän tahi parin kuluttua."

"Constantine hankkii kyllä teille jonkun. Ettehän tietenkään aio mennä Katmal-solan kautta?"

"Kuinka niin?"

"Paikka on kovin vaarallinen, josta kuljetaan vain silloin, kun ei muuta keinoa ole. Sitä tietä on matka etelärannikolle kylläkin lyhin, mutta tuota solaa sanotaan kolmenkymmenen surman suuksi, minkätähden kehoittaisin teitä pyrkimään vuoriston poikki kauempana idässä, jossa se on matalampi. Postilaiva poikkeaa molempiin paikkoihin."

Toinen nyökäytti päätään myöntävästi. "Mitäpä turha uhkarohkeus hyödyttäisi; minulla on kyllä aikaa. Toivoisin vain voivani jotenkin korvata suuren ystävällisyytenne. Olimmehan aivan näännyksissä, kun osuimme luoksenne."

"Vain sulaa itsekkyyttä minun puoleltani!" huudahti tyttö. "Jos eläisitte tässä kuolettavassa yksitoikkoisuudessa muutamia kuukausia, niin ei selityksiä kaivattaisi."

Päivän mittaan tunsi Boyd useamman kerran tytön tutkivan katseen seurailevan häntä, ja kun he päivällisen jälkeen istuivat arkihuoneessa Fraserin jaarituksia kuunnellen, huomasi hän jälleen tuon tarkastelevan katseen, joka oli samalla merkillisen miettivä ja kysyvä. Cherry soitti jälleen ja kehoitti häntä laulamaan, mutta hän kieltäytyi istuen sitten koko illan äänettömänä ja syviin mietteisiin vaipuneena. Vieraiden toivotettua hyvää yötä valvoi tyttö vielä kauan kulmat rypyssä eteensä tuijottaen ikäänkuin jotakin pulmallista kysymystä pohtien. "Ihmettelenpä, tekisikö hän sen"! virkkoi hän vihdoin. "Ja kykenisikö hän siihen!" Hän nousi ja alkoi kävellä edestakaisin lisäten päättävästi: "_Jotakin_ täytyy tehdä, sillä tämä ei voi enää jatkua, ja -- kukapa tietää -- ehkäpä nyt on minun vuoroni; ehkäpä sallimus on lähettänyt hänet luokseni."

Elämässä on hetkiä, jolloin aivan mitättömät seikat aiheuttavat kohtalokkaita päätöksiä, jolloin äänensävy tahi vain kulmakarvain kohotus ratkaisee mitä tärkeimpiä kysymyksiä, hetkiä, jolloin joku havainto tahi mielijohde rikkoo lujankin liiton ja solmii uuden, ja tuo nuori nainen tunsi aivan vaistomaisesti, että nyt oli sellainen hetki tullut hänellekin. Oli jo myöhäinen, kun hän mietteistään vihdoinkin havahtuen meni levolle.

Seuraavana aamuna antoi hän Constantinelle käskyn ajaa valjakko portaiden eteen heti aamiaisen jälkeen. Ja kääntyen Emersoniin, joka samassa astui huoneeseen, hän lisäsi hiljaa:

"Jos tulette mukaani ajelemaan, niin näytän teille jotakin."

Äänen vakavuus sai Emersonin myöntymään empimättä ja puolta tuntia myöhemmin kietoi hän rekipeitteet tytön ympärille asettuen itse kannaksille ruoska kädessä. Constantine hellitti kätensä johtajan kaularemmistä ja samassa lähti valjakko liikkeelle kiitäen tuulen vauhdilla jyrkkää törmää alas joen jäälle.

"Valjakkonne on verraton", huomautti Boyd katsellessaan harmaita selkiä, jotka nousivat ja laskivat nopeassa tahdissa kahdessa säännöllisessä rivissä, ja heiluvia, tuuheita häntiä.

"Paras täälläpäin", hymyili tyttö. "Sata penikulmaa päivässä on niille vain leikkiä."

Raitis ilma ja nopea vauhti karkoittivat heti kaikki synkät mietteet nuoren miehen mielestä, ja olihan tämä matkakin tuntematta, massa seudussa tuntematonta päämaalia kohti ja viehättävän tytön seurassa, josta hän ei myöskään tiennyt mitään, tavallisuudesta poikkeava.

"Ettekö ole lainkaan utelias, sir?" Tyttö käänsi häneen päin pyöreän posken, joka punoitti viehättävästi pehmoisen turkispäähineen valkoista villaa vasten.

"En hituistakaan! Nautin vain sanomattomasti", vastasi Boyd.

Tuo kuulosti jo kohteliaalta, ja tyttö loi häneen kirkkaan, hyväksyvän silmäyksen, mutta kääntyi samassa poispäin otsalla pienoinen poimu. Hän oli tehnyt illalla erään suunnitelman, jonka toteuttamiseen hän tarvitsi tämän miehen apua, jos tämä nyt osoittautui tarkoitukseen soveliaaksi, minkä suunnitelman onnistuminen oli kuitenkin suuresti sen varassa, säilyikö tämä heidän ystävällinen suhteensa.

"Näytitte sangen innostuneelta, kun eilen puhelimme lohenkalastuksesta", alkoi hän kautta rantain ja välinpitämättömästi.

"Aivan oikein, mutta mielenkiintoni hävisi, kun kuulin, ettei yhtään tehtaan paikkaa ollut enää saatavissa."

"On yksi. Kun tulin tänne vuosi sitten, niin pälkähti päähäni hankkia sellainen, ja onnistuinkin saamaan parhaan, mikä oli jäljellä. Kuultuaan siitä valtasi Willis Marsh kaikki muut, ja vaikka minulla ei ole ollut mitään erikoisia suunnitelmia, en ole kuitenkaan luopunut omastani."

"Sinnekö olemme nyt matkalla?"

"Niin. Olitte eilen valmis ryhtymään johonkin uuteen yritykseen, niin että vien nyt teidät katsomaan paikkaa."

"Turha vaiva. Enhän voi ostaa sitä."

"Sitähän ei ole kukaan pyytänytkään", hymyili tyttö. "En möisi paikkaa, vaikka maksaisitte hinnan heti, mutta jos haluatte rakentaa tehtaan, niin luovutan maan kohtuullisesta voitto-osuudesta."

"En voi sanoa vielä sitä enkä tätä", vastasi Emerson hetkisen tuumittuaan. "Yritykseen tarvitaan suuri summa rahaa -- parisataa tuhatta dollaria, eikö niin?"

"Tarvitaan kyllä, mutta tilaisuus on myös suurenmoinen. Voitatte sata sadalta niinkuin ei mitään. Luuletteko voivanne hankkia rakentamiseen tarvittavat rahat?"

"Kyllä. Onhan minulla muutamia mahtavia ja vaikutusvaltaisia ystäviä", vastasi Boyd vältellen. "Mutta varma en ole."

"Voittehan ainakin yrittää. Senhän voi jokainen tehdä."

"Mutta en tiedä kerrassaan mitään tuosta hommasta. Pelkään, etten kykene siihen."

"Olen ottanut tuon kaiken huomioon, ja on eräs keino, joka takaa menestymisen. Uskon, että tulette hyvin toimeen miesten kanssa ja saatte työt sujumaan."

"Oh, kyllä, sen taidon osaan." Hänen leveät hartiansa kohosivat, kun hän veti syvän henkäyksen. "Kertokaahan suunnitelmanne."

"Täällä rannikolla on eräs mies, George Balt, joka tietää lohenkalastuksesta enemmän kuin kukaan muu Kalvikissa. Hän on ollut kalastaja kaiken elinaikansa. Hän löysi Kalvik-joen, perusti ensimmäisen säilyketehtaan, ja oli sen päällikkö, kunnes hän riitaantui Marshin kanssa, joka rupesi häntä komentelemaan. Balt on sitä lajia miehiä, joita ei komennella, ja kun yhteistoiminta kävi mahdottomaksi, rakensi hän aivan omasta aloitteestaan pienen suolaamon, sillä seurauksella että Marsh murskasi hänet vuoden kuluessa pyyhkäisten hänet tieltään samoin kuin hän aikoo karkoittaa minutkin, mitättömän tyttöraukan. George köyhtyi puille paljaille ja palasi Marshin luo, mutta ei saanut enää työtä. Hän omistaa arvokkaan apajan, näettekös, jonka Marsh tahtoo kaikin mokomin saada haltuunsa, ja työnsaannin ehdoksi pantiin, että hän luopuu tuosta apajasta eikä ryhdy enää yrittämään omin neuvoin. George kieltäytyi tietysti, minkätähden vaino alkoi entistä kiihkeämmin. Hän on jo pari vuotta nähnyt nälkää. Etujaan valvoessaan käyttää Marsh kumppaneineen aivan samoja keinoja kuin Hudson-yhtiö ennen: alkuasukkaat pidetään rautaisessa kurissa ja valkoisille miehille tehdään seudulle asettuminen mahdottomaksi.

"George Baltille ei tohdi kukaan antaa ruokaa ja yösijaa, eikä ainoakaan tehdas ota häntä työhön, minkätähden hänen täytyy hankkia välttämättömät tarpeensa aina Dutch Harbourista saakka. Ja poistuakaan hän ei tohdi eikä jättää oman onnensa nojaan rakennuksia, jotka ovat hänen omaisuutensa viimeinen tähde, vaan harhailee täällä orpona kuin henkipatto. Hän on rehellinen ja kunnollinen, oikea kunnian mies, mutta hänen elämänsä sisältyy kokonaan hänen ammattiinsa; muusta hän ei tiedä mitään eikä välitäkään. Omasta mielestään hän on kuin koko tämän alueen isä, ja kun hän näkee toisten hyötyvän ja rikastuvan alalla, jolle hän uran uursi, murtuu hänen sydämensä. Nousun alkaessa ilmestyy hän joka kesä soiden ja rämeiden takaa ja hiiviskelee jokea reunustavassa pensaikossa kuin pahantekijä tahtoen olla näkymättömänä, mutta silti lähellä. Yksinään hän seisoskelee ja kuuntelee hajamielisen näköisenä koneiden melua, nähden vihollistensa rikastuvan tuosta hopeisesta armeijasta, jota hän pitää omanaan. Häntä kaihdetaan kuin spitaalitautista. Kukaan ei saa häntä puhutella eikä osoittaa hänelle minkäänlaista toverillisuutta, mikä kaikki on tehnyt miehen melkein mielipuoleksi; hänestä on tullut leppymättömän vihan ja kiihkeän kostonhimon kalvama olento, joka elää vain tilaisuuttaan vaanien. Olen varma, että hän vielä kerran tappaa Marshin."

"Hm! Tuon Marshin näyttää kohtaavan täällä joka paikassa", huomautti Boyd, joka oli kuunnellut tarkasti.

"Aivan niin. Hän tahtoo olla koko tämän alueen herra, ja jos päätätte ryhtyä yritykseen, niin ottakaa huomioon, että saatte hänestä mitä häikäilemättömimmän ja kostonhimoisimman vihollisen; siitä saatte olla varma. Tämä ei ole todellakaan lasten leikkiä, mutta mies, joka kukistaa Marshin, tietää myös tehneensä jotakin." Hän vaikeni ikäänkuin punnitakseen sanansa ja lisäsi sitten harvakseen: "Ja minä olen varma, että te olette siihen kuin luotu."

Mutta Emersonin mietteet eivät kohdistuneet nyt tuohon kohtalon hänelle määräämään tehtävään ja Marshin vihollisuuteen, vaan ne kulkivat aivan toista latua.

"Balt tuntee siis tämän homman läpikotaisin?" sanoi hän.

"Joka otteen, niin sanoakseni. Hän on käytännöllinen ja rehellinen, ja hänen apajansa takaa meille varman menestyksen. Noustessaan seuraa lohi tarkoin määrättyjä kulkuteitä, näettekös, joka vuosi samoja, jotka muutamissa kohdissa poikkeavat niin lähelle rantaa, että voi rakentaa kiintonaisia pyydyksiä eli satimia, joihin niitä sulloutuu miljoonittain. Yksi sellainen pyydys tuottaa enemmän kuin kokonainen kalastaja-armeija, joka laskee verkkonsa syvälle vedelle, ja senpätähden onkin Marsh vainonnut Georgea niin säälimättömästi pakottaakseen hänet luopumaan apajastaan."

"Olisikohan tuo Balt halukas liittymään meihin?"

"Halukasko"! Cherry nauroi. "Odottakaahan, niin näette."

He saapuivat perille -- korkeiden äyräiden reunustaman puron suuhun, johon Cherry käänsi valjakon. Emerson hypähti kannaksilta ja juoksi valjakon eteen vieden koirat lähellä näkyvään näreikköön, johon hän sitoi ne lujasti runkoihin kiinni, sillä tämä valjakko oli kuin susilauma, jonka mieli paloi vain taipaleelle.

He nousivat yhdessä törmälle ja katsahtivat ympärilleen todeten, että paikka oli todellakin erinomainen, jonka kaikki edut Cherry sitäpaitsi kuvasi mitä valoisimmin värein, kuin kauppias, joka on joutunut tekemisiin hieman epäröivän ostajan kanssa.

"Tuo kaikki kuulostaa ihmeen houkuttelevalta ja todenmukaiselta", sanoi Boyd viimein, "mutta meidän täytyy ottaa myös tarkoin huomioon kaikki seikat, jotka vaikeuttavat suunnitelman toteuttamista, ja niitä on paljon. Ensimmäinen on luonnollisesti pääoman hankinta. Minulla on kylläkin pienoinen summa jo hallussani, mutta kaksisataatuhatta dollaria! Hirvittävä summa, jonka saaminen voi käydä mahdottomaksi kaikista mahtavista ystävistä huolimatta. Toinen tärkeä tekijä on aika. Nyt on joulukuu jo alullaan ja minun pitäisi ehtiä tänne takaisin huhtikuun lopussa, ja kolmanneksi, kykenisinkö saamaan kaikki tarkoituksenmukaiseen kuntoon ja osaisinko toimia niin, että yrityksemme onnistuisi? Tehtävä on varmaankin sangen monimutkainen, ala, josta en tiedä kerrassaan mitään. Sitten on vielä lukemattomia vaikeasti ratkaistavia kysymyksiä, kuten koneiden saaminen tänne ajoissa, kiinalaisen työvoiman palkkaaminen, sopivan laivan hankkiminen, saaliin rahaksimuutto ja --"

"George Balt on tehnyt tuon kaiken montakin kertaa, joten hän kyllä tietää kaikki nuo seikat", keskeytti Cherry päättävästi. "Vastoinkäymisten sattuessa on aina joku neuvo, johon turvautua, ja täytyneehän teidän suoriutua siitä, mistä toisetkin."

Mutta Emersonia ei voitettu niin helposti. Vaikka hän olikin nuori, oli hän jo saanut kokea, kuinka pettävät ihmistoiveet ovat, ja hänen periaatteensa oli pohtia kysymys joka puolelta, ennenkuin antoi lopullisen vastauksensa.

"Pieninkin laskuvirhe voi turmella kaikki", mietti hän, "sillä tämä maa on erilainen kuin muut. Täällä eletään melkein kokonaan eristettyinä, ja jos joku koneiston osa pettää, ei ole aikaa lähteä toista hakemaan."

"Vaikeudet ovat luonnollisesti suuret", myönsi tyttö, "mutta voitonmahdollisuudet ovat myös senmukaiset, eikä tässä ole millään muotoa uhkapelistä kysymys. Tilaisuus on todellakin edullinen. Jokainen, joka on maailmassa suorittanut jotakin, luottaa onnettaren suopeuteen, ja onnistumisen toiveethan juuri tekevätkin elämän elämisen arvoiseksi."

"Siltähän se kyllä voi tuntua, kun lähdetään otaksumien poluille", vastasi Emerson hieman ivallisesti, "mutta käytännössä huomaatte, että menestys on useimmiten tarkkojen laskelmien tulos. Kaikki nuo äsken mainitsemani seikat ovat sitä lajia, että niihin voi liittyä tuhansia asianhaaroja, jotka --"

"Maailmassa on vain yksi, joka voi murtaa teidät, ja se olette te itse, eikä kukaan voi tietää, miten joku yritys onnistuu, ennenkuin on ryhtynyt siihen", keskeytti tyttö toisen kerran katsoen kumppaniaan tiukasti silmiin otsallaan päättäväinen ryppy. "Voihan sattua, ettei yrityksemme onnistu; sellaisia mahdollisuuksiahan saattaa olla miljoonittain, mutta älkää nyt ruvetko niiden lukumäärää laskemaan. Ottakaa sen sijaan lukuun kaikki ne tosiasiat, jotka takaavat menestyksen, älkääkä olko heikkouskoinen, kun ei ole mitään pelon syytä. Eihän pelkoa ole olemassakaan. Se on vain rohkeuden puutetta, samoinkuin epäröinti on vaillinaisen päättäväisyyden merkki. En ole vielä nähnyt mitään, jota olisin pelännyt, ja -- te olette _mies_. Onneton on nainen, joka tahtoo, että hänet vallataan ilman liehittelyjä. Teidän täytyy käydä häneen käsiksi ja ryöstää hänet mukaanne, sen sijaan että huokailette hänen ikkunansa alla mandoliinianne näppäillen. Häntä kohtaan täytyy olla jyrkkä, taipumaton ja häikäilemätön. Tappelusta ei ole kukaan suoriutunut voittajana neuvottelemalla, vaan toimimalla, ja jos ihminen pohtii jotakin kysymystä kyllin kauan, kasvavat vaikeudet voittamattomiksi, olipa asia kuinka yksinkertainen hyvänsä. Ei, sattumat ne ovat, jotka ihmiskohtalon määräävät, ja kun viitoittaa itselleen tien, on se suunniteltava niin häikäisevän kirkkaaksi, että sitä voi pimeässäkin seurata; päämaalin lähetessä se valkenee jälleen. Älkää seisoko paikallanne pimeyteen tuijottaen ja ajatellen, että pyritte eteenpäin kun hämärä hälvenee, sillä siten ette pääse milloinkaan mihinkään."

Sanat lausuttiin vakaumukselta ja voimalla, joka sai nuoren miehen innostumaan. Hän olisi mielellään sanonut jotakin, mutta tyttö viittasi häntä vaikenemaan ja jatkoi:

"Odottakaa, en ole lopettanut vielä. Olen pitänyt teitä silmällä ja tiedän, että olette jostakin syystä menettänyt rohkeutenne ja luottamuksen tulevaisuuteen. Teillä on ollut vastoinkäymisiä, jotka ovat masentaneet ja katkeroittaneet mielenne, mutta olen varma, että teillä on kaikki menestyksen edellytykset, sillä te olette nuori ja järkevä, kylmäverinen ja päättäväinen. Tilaisuus, jonka nyt teille tarjoan, on elämänne suurin, jota hyväksenne käyttäen voitte kahdeksassa kuukaudessa poistaa kaikki entisten vastoinkäymisten ja pettymysten jäljet. Samalla valvon omia etujanikin, sillä en ole sentään niin yli-inhimillisen jalo. Uskon, että sallimus on lähettänyt teidät Kalvikiin omaa onneanne luomaan ja samalla vapauttamaan minut ja George Balt-raukan, jota ette ole milloinkaan nähnyt, yhteisestä vihollisestamme. Te kykenette siihen ja te voitatte."

Emerson ojensi vaistomaisesti kätensä ja tarttui tytön suureen kintaaseen, joka kätki tämän hennon käden. Silmät sädehtivät, ja kasvoilla, jotka olivat aina olleet synkän masentuneet, kuvastui nyt uuden toivon kirkas kajastus. Hartiatkin olivat kohonneet ja siirrähtäneet taaksepäin, ikäänkuin jokin äkillinen voiman pulpahdus olisi kirvoittanut huolten raskaan taakan.

"Olette oikeassa!" lausui hän lujasti. "Lähetämme vielä tänä iltana sanan Baltille."

V.

SOPIMUS TEHDÄÄN.

Toimintaan ryhtyminen vaikutti Emersonissa täydellisen muutoksen. Hän ei ollut enää tuo synkkämielinen ja harvasanainen jöröttäjä, vaan vilkas, avomielinen ja kiihkeän tiedonhaluinen nuori mies, jonka kärsivällisyyden pieninkin viivytys pani kovalle koetukselle. Kotimatkalla hän melkein tukahdutti Cherryn lukemattomien kysymysten vyöryyn, niin että tyttö oli heidän päästessään kotikynnykselle sekä henkisesti että ruumiillisestikin väsynyt.

Constantine lähetettiin Baltin luo, jonka hänen täytyi etsiä käsiinsä vaikkapa vuoriston toiselta puolelta, jos niin tarvittiin. Seuraavat päivät kuluivat kiihkeässä odotuksessa, mutta samalla tarkastettiin lähin säilyketehdas pienimpiä yksityiskohtia myöten, mihin Cherry oli saanut luvan vartijalta, joka oli hänelle velkaa. Mies oli alussa hyvinkin töykeä, mutta Emerson voitti vastarinnan pian saaden tietää kaikki, mitä halusi. Hän tutki tehtaan joka sopen eikä tyytynyt ennenkuin oli saanut selityksen, jonka hyväksyi. Hänen herkkä käsityskykynsä täytti tytön ihmetyksellä, ja hänen kykynsä säilyttää kaikki muistissaan oli suorastaan ihmeellinen.

"Tehän tunnette jo säilyketehtaan rakenteen tarkemmin kuin joku ammattimies", huomautti Cherry viikon kuluttua. "Uskon melkein, että osaatte jo rakentaa sellaisen."

Emerson hymyili. "Olen insinööri ammatiltani, joten tuo kaikki kuuluu alaani. Yrityksen toinen puoli on vielä kokonaan arvailun varassa."

"Siitä pitää taas Balt huolen."

"Mutta miksi hän ei tule jo?" Tuo kysymys oli uudistunut vähän väliä ja aina yhä kärsimättömämmin, niin että Cherryllä oli täysi työ saada hänet malttamaan mielensä.

Fraser oli myös huomannut kumppanissaan tapahtuneen merkillisen muutoksen ja seuraili tämän puuhia suuresti ymmällään.

"Mitä olette oikein tehnyt hänelle?" tiedusteli hän kerrankin Cherryltä. "Olette varmaankin juottanut hänelle jotakin taikajuomaa, sillä en ole nähnyt kenenkään vilkastuvan noin nopeasti. Hänhän oli ennen mitä toivottomin jöröttäjä, jossa ei ollut henkeä enemmän kuin sairaassa kissassa, millä en suinkaan tarkoita sitä, että hän olisi entistä nerokkaampi, kuten te näytätte luulevan, vaikka hän onkin välistä sangen toivorikkaan näköinen."

"Toivorikkaan? Mitä te oikein tarkoitatte?"

"Tarkoitan, että hänellä lienee hyvät toiveet ansaita paljon rahaa."

"Sitä se ei ole. Raha on hänelle sivuasia", selitti tyttö painolla. Hän olisi mielellään kysynyt Fraserilta, tiesikö tämä mitään tuosta kuvalehden salaperäisestä kaunottaresta, mutta maltti mielensä.

"Oikeastaan olen samaa mieltä", vastasi Fraser. "Näyttää aivan siltä, että hän toivoo tämän kalastushomman avaavan hänelle jonkun suljetun oven, jos se vain luonnistaa. Hän näkyy kohdistavan siihen kaikki toiveensa ja kaiken tarmonsa."

"Samoin on minunkin laitani", sanoi tyttö. "Väkeni on valmis luopumaan minusta, eikä -- eikä Willis Marsh toivokaan muuta kuin että joudun puille paljaille!"

"Vai niin. Tämä on siis viimeinen ja ainoa mahdollisuutenne", irvisteli Fraser. "Minulla oli toimintasyistänne aivan toinen käsitys." Silmät välähtivät viekkaasti.

"Minkälainen sitten, pyydän?"

"No, suoraan sanoen on tämä paikka, kovin yksinäinen teidänlaiselle naiselle, eikähän meidän yhteinen ystävämme ole sentään aivan mahdoton."

Cherryn posket karahtivat hehkuvan punaisiksi, mutta hänen äänensä oli jääkylmä.

"Tässä ei ole kysymys mistään muusta kuin liikeasiasta."

"Hm! En ole milloinkaan kuullutkaan muuta kuin että olette liikenainen", sanoi seikkailija.

"Oletteko siis" -- tytön posket kalpenivat ja sanat tulivat harvakseen -- "jolloinkin kuullut minusta keskusteltavan?"

"Tuo Emerson on, näettekös, niin arka kunniastaan, että hän tekee oloni välistä ihan kiusalliseksi", valitti Fraser ikäänkuin hän ei olisi kysymystä kuullutkaan. "Hän on todellakin omituinen, juuri sellainen, joista kerrotaan romaaneissa."

"Ette ole vastannut kysymykseeni", tiukkasi Cherry.

Fraser suisti jälleen puheen toisaalle. "Jos tuo Marsh käy tänä kesänä kimppuunne oikein toden teolla, niin miksi ette usko näitä puuhia minulle ja anna minun valvoa etujanne? Valmistan tuolle Marshille sellaisen helvetin, että hänen säilyketehtaansa ovat ennen syksyä minun hallussani."

"Kiitän, mutta kykenen itsekin hoitamaan asiani", vastasi tyttö äänellä, joka lopetti keskustelun.

* * * * *

Eräänä myrskyisenä iltana -- Constantine oli jo ollut toista viikkoa matkalla -- ilmestyi lumipyrystä hämärän tullessa työläästi eteenpäin pyrkivä valjakko ja kaksi kylmästä kohmettunutta ja uupunutta miestä. Nuo niin kiihkeästi odotetut olivat vihdoinkin saapuneet, ja kuopille vajonneet posket ja koirien verille hankautuneet jalat ilmaisivat, että matka oli ollut pitkä ja rasittava. Mutta vaikka heillä oli satojen penikulmien vaivalloinen taival takana, kieltäytyi Balt maistamasta suupalaakaan, ennenkuin oli saanut tietää, miksi Cherry oli lähettänyt hakemaan häntä.

"Mikä on hätänä?" tiedusteli hän luoden epäluuloisen katseen vieraisiin.

Tyttö selosti tilanteen mahdollisimman lyhyesti, Boyd Emersonin katsellessa ihmeissään kalastajaa, jonka kaltaista miestä hän ei ollut vielä milloinkaan kohdannut. Hän näki edessään jättiläismäisen olennon, jonka peloittavan suurten lihasten mahtavat ääriviivat näkyivät selvästi kovia kokeneen puvun alta. Tummuneet kasvot kertoivat pohjolan tuimista pakkasista ja rannikon purevista viimoista, ja karhea, punertava tukka varjosti silmiä, joiden katse oli vihamielinen ja hurja. Leuka oli pitkä ja nenän juuresta lähtevät ruokkoamattoman parransängen peittämät juovat tekivät kasvojen ilmeen niin järkkymättömän lujaksi, että kaikki piirteet olivat kuin graniittiin veistetyt. Kädet olivat känsäiset ja halkeamia täynnä ja käheässä äänessä oli taipumatonta uhmaa. Hän oli ehkä neljänkymmenen tahi kuudenkymmenen vuoden ikäinen, mutta jokainen vuosi oli omistettu merelle, sillä sen henkäykset olivat tunkeutuneet hänen keuhkoihinsa ja sen vaahtojen raivo hänen vereensä.

Kun Cherryn sanojen merkitys alkoi selvitä, levisi kalastajan kasvoille hymyä tavoitteleva, pirullinen irvistys, ja karvaiset nyrkit aukenivat ja sulkeutuivat ahnaasti.

"Tarkoitatteko täyttä totta?" hoilasi hän Emersonille.

"Kyllä."

"Osaatteko tapella?"

"Osaan kyllä."

"Tahdotteko tehdä, niitä teille sanon?"

"En. Pidän oman pääni ja teen, mikä minua miellyttää, antautumatta teidän tahi kenenkään muunkaan komennettavaksi. Toteutan suunnitelmani täysin itsenäisesti ja omalla tavallani."

"Mutta vastassamme on vihollinen, joka ei keinoista välitä", varoitti Balt.

"Sitä en aio minäkään tehdä", vastasi toinen kylmästi ja pahaaennustavan rauhallisesti. "Olen _päättänyt_ voittaa, niin että älkää tuhlatko kallista aikaa ihmettelemällä, miten pitkälle aion mennä. Haluan vain tietää, tuletteko mukaan."

Jättiläinen nauraa hykersi kuivasti. "No, vaikka henkeni heittäisin."

"Tiesinhän sen!" huudahti Cherry säihkyvin silmin.

"Ja ellemme voita Marshia, niin jumal'lauta minä tapan hänet!" kiljaisi Balt vetistävät silmät vihasta liekehtien. "Antakaa minulle jotakin syötävää", lisäsi hän sitten tyttöön kääntyen, "sillä olen nälissäni syönyt vain koirien kaloja, niin että vatsani on ruotoja täysi."

Hän sivalsi yltään repaleisen turkkinsa ja heitti sen lattialle kamiinan viereen mennen sitten tytön opastamana ruokailuhuoneeseen toisten seuratessa jäljessä.