Part 14

"Älä nyt ole lapsellinen, aika mies. Hänellä on jo Hilliard-ukon kassaholvin avaimet hallussaan, eikä tarvitse muuta kuin pyytää häntä pistämään salkkuunsa meidänkin varalle muutamia nippuja."

"Ellen suoriudu muuten, niin heitän koko homman."

Clyden silmiin ilmestyi sama omituinen katse, jonka Boyd oli kerran ennenkin huomannut ja jonka hän olisi nyt ehkä tulkinnut sanoiksi, ellei Cherry itse olisi samassa astunut huoneeseen "sormeton" Fraser kintereillään.

"Miten Vancouverissa kävi"? kysyi tyttö.

"Kehnosti. Pankeissa ei puheitani otettu kuuleviin korviinkaan."

"Miksi ette usko minulle osakkeiden myyntiä?" esitti Fraser. "Tarkoitan täyttä totta."

Emerson pyörähti ympäri. "Sen olette osoittanutkin. Jos olisitte pitänyt suunne kiinni, olisimme jo merellä."

Miehen kasvot kalpenivat hieman, kun hän vastasi: "Olenhan jo sanonut, etten ole tehnyt mitään sellaista, josta nyt minua syytätte."

"Vaiti!" ärjähti Emerson voiden enää tuskin hillitä kiukkuaan. "Muusta en välitä, mutta valhetta en kärsi."

Huomaten rajuilman lähestyvän Clyde soluttautui nojatuolistaan ja sanoi hätäisesti: "Luulenpa, että menen nyt." Hän sieppasi hattunsa ja keppinsä ja kiiruhti huoneesta Fraserin vihaisen katseen saattelemana. Seikkailija näytti olevan räjähtämäisillään.

"En usko sepustuksen perustuvan Fraserin puheisiin", virkkoi Cherry.

"Siitä voitte mennä vaikkapa valalle", sanoi tämä luoden tyttöön kiitollisen katseen. "Lurjus ehkä olen, mutta en raukka enkä petturi, ja sanani osaan varoa, milloin tarvitaan. Istuin kerran viisi vuotta linnassa aivan syyttömästi, kun en ilmaissut erästä kunnon miestä, joka oli todellinen syyllinen, ja saman voin vieläkin tehdä -- jos niin tarvitaan." Hän painoi hatun syvään korvien yli ja poistui arvokkaasti.

"Hän puhuu varmasti totta", sanoi tyttö, "ja on hirveän loukkautunut siitä, että epäilette häntä."

"Ehkä", vastasi Emerson astellen hermostuneesti edestakaisin. "Kun ajattelen mikä järjettömyys tämän kaiken aiheutti, voisin kuristaa hänet, minkä tekisinkin, ellen olisi itsekin syyllinen." Hän vaikeni ja tuijotti tyttöön näkemättömin katsein. "Odotan romahduksen tapahtumista, ennenkuin menen hotelli Bulleriin neuvottelemaan 'herra Jones'in kanssa New Yorkista'."

"Suunnitteletteko oikein tosissanne sellaista dramaattista loppua?" kysyi tyttö.

"Kun kohtasin teidät ensi kerran Kalvikissa, sanoin, etten kavahtaisi mitään menestyksen saavuttamiseksi. Tarkoitin, mitä sanoin. Ja nyt olen kaikista vastoinkäymisistä aivan suunniltani. Olisin voinut aivan kylmästi nähdä tuon miehen, tuon urkkijan, hukkuvan, koska hän rohkeni asettua tielleni. Voisin mennä Marshin huoneeseen ja hirttää hänet, jos vain tietäisin, että sillä jotakin voittaisin. Niin" -- hän ei sallinut tytön puhua -- "tiedän olevani väärässä, mutta sille en mitään voi. Olen pusertanut itseni kuiviin. Olen raatanut, hikoillut ja kärsinyt kolme vuotta ja koko ajan olen kiemurrellut kirotun huonon onnen julmassa otteessa. Olen useamman kerran ollut aivan onnistumaisillani, mutta joku pieni seikka, yhtä mitätön kuin tämäkin, on saanut kaikki raukeamaan. Ihmetyttääkö se teitä, että käsitteeni ovat sekaantuneet ja hämärtyneet? -- etten enää välitä keinoista eteenpäinpyrkiessäni? Tähän saakka olen ollut rehellinen ja kunniastani arka, mutta nyt on jouduttu siihen kohtaan, etten enää välitä mistään saadakseni sen mitä haluan -- tytön, jota kaipaan."

"Olette hermostunut ja liiaksi rasittunut", virkkoi Cherry hiljaa. "Ette tarkoita sitä, mitä puhutte. Tämän yrityksen menestyminen, tehköönpä se teidät miten onnelliseksi hyvänsä, ei ole ihmishengen veroinen; ei edes kärsimystenne arvoinen."

"Ehkäpä ei, teidän kannaltanne katsoen", sanoi Boyd jurosti iskien sitten nyrkkinsä kämmeneensä. "Mikä idiootti olinkaan, kun ryhdyin koko hommaan -- ajatellen, että voittaisin aseitta ja apunani vain eräs puolihullu kalastaja ja aivojenpehmenemistä poteva tyhjäntoimittaja --"

"Ja eräs nainen", lisäsi Cherry. "Syyttäkää minua, sillä minähän olen oikeastaan kaiken tämän pahan alku ja juuri."

"Syytän vain itseäni, ja mitä hyvänsä te lienettekin tehnyt, olette vahingoittanut vain yhtä ainoata henkilöä -- teitä itseänne."

"Mitä tarkoitatte?" kysyi Cherry ymmällään.

"Olkaamme avomieliset", sanoi Boyd. "On parasta puhua tällaiset asiat kerralla selviksi ja siten päästä niistä. Kaupittelin ystävyyttäni rahasta ja olen nyt puilla paljailla, ja te pelaatte kunniastanne Hilliardin pankkiosoituksia vastaan." Tytön katse pyysi, rukoili ja käski häntä lopettamaan, mutta toinen vain kiihtyi. "Oh, en ole nyt sillä päällä, että puhuisin lempeästi", sanoi hän, lisäten, äänessään pistävän halveksiva sävy: "En uskonut teidän maksavan juuri sitä hintaa kuparikaivoksestanne."

Cherry Malotte kalpeni huulia myöten, ja ääni oli omituisen käheä, kun hän sanoi: "Selvemmin, olkaa niin ystävällinen; en tiedä, mistä puhutte."

"On parempi, että alatte ymmärtää, oman itsenne takia, sillä on olemassa jotakin, mitä kukaan nainen ei saisi kaupaksi tarjota."

"Jatkakaa."

"Olette päättänyt kietoa Hilliardin lumoihinne, ja mikäli olen kuullut, olette onnistunut. Hän on naimisissa ja teitä kaksi kertaa vanhempi. Hän on yleisesti tunnettu henkilö -- mikä kaikki teidän täytyy tietää, ja kuitenkin olette myynyt itsenne hänelle jostakin hinnasta."

Tyttö seisoi samassa hänen edessään silmät liekehtien ja koko ruumis vavisten.

"Millä oikeudella te latelette minulle tuommoisia syytöksiä?" huusi hän. "Hetkinen sitten myönsitte olevanne murhaaja -- ainakin ajatuksissanne -- ja sanoitte, ettette välitä mistään päämaalinne saavuttaaksenne. Luuletteko, että minäkin olen samanlainen, vai voidaanko menettelytapani leimata ilman muuta häpeällisiksi, kun omanne ovat rikokselliset? Ja entäpä jos olisinkin! Luuletteko te, että te ja teidän rakkautenne tuohon tunnottomaan naiseen, joka sallii teidän raataa, kärsiä ja hikoilla sielunne kuivaksi tuon hirveän maan kaameassa yksinäisyydessä, olette piste, jonka ympäri koko maailma kieppuu?"

"Hänestä emme nyt puhu", keskeytti Boyd terävästi.

"Puhummepas. Sanotte, että olen määrännyt hintani Hän se on määrännyt hintansa, vaikka ette sitä huomaa. Kunnianne, joka on himmentynyt, oli hänen hintansa, ja omatuntonne, joka on mädäntynyt. Olette maksanut sen, ja maksaisitte kerran vielä, jos hän sitä vaatisi. Tehkää mitä tahdotte, mutta tähän älkää puuttuko; teillä ei ole mitään oikeutta arvostella käytöstäni tahi tekojani eikä päätellä, mitä olen tälle tahi tuolle miehelle maksanut."

Boyd ei ollut milloinkaan ennen nähnyt suuttumuksen aikaansaavan sellaista muutosta kenessäkään naisessa. Silmät olivat melkein kiinni, kasvojen pingoittunut ilme kova ja järkähtämätön ja koko olemus uhmailevan kiivauden jännittämä. Naamio oli irtautunut ja Boyd näki vilahdukselta tytön sielun, alastoman ja intohimoisen, joka oli nyt pohjiaan myöten kuohuksissa, -- näky, joka, omituista kyllä, häntä kummallisesti viehätti.

"Pyydän anteeksi", sanoi hän. "Olette oma herranne ja teillä on oikeus tehdä, mitä parhaaksi näette."

Tyttö kääntyi ja meni ikkunan luo pysähtyen tuijottamaan vilkasliikkeiselle kadulle koettaen rauhoittua. Huoneessa oli hetkisen aivan hiljaista lukuunottamatta ääniä, jotka vaimentuneina kuuluivat alhaalta; sitten hän kääntyi jälleen, ja Boyd näki, että hänen silmänsä olivat kyynelistä kosteat. "Olen koko ajan tahtonut saada teidät käsittämään", lausui Cherry, "että ymmärrän asemanne täydellisesti. Ellette onnistu, ette vain menetä tyttöä, vaan olette muutenkin mennyttä miestä, sillä ettehän voi milloinkaan hyvittää henkilöitä, jotka luottivat teihin. Kaikki tuo merkitsee miehelle äärettömän paljon, sen tiedän, ja joku keino, mikä pelastaa teidät pälkähästä, täytyy olla olemassa -- kuten aina on. Ehkäpä se ilmaantuu ennenkuin aavistattekaan." Hän katsahti Boydiin väsyneesti hymyillen ja veti hunnun kasvoilleen.

Boyd nousi ja pani kätensä hänen käsivarrelleen. "Antakaa anteeksi karkea suorasukaisuuteni. Sellaisia asioita käsittelemään olen sangen kömpelö, mutta samat sanat olisin sanonut sisarellenikin jos minulla olisi sellainen."

Vilpitön yritys lohduttaa tyttöä, mutta tulokseton. "Hyvästi", sanoi Cherry; "älkää menettäkö rohkeuttanne."

Koko matkan hotelliinsa hän toisteli katkeralla mielellä Boydin viimeisiä sanoja. "Hänen sisarensa! hänen sisarensa!" kertasi hän yhä uudelleen. "Hyvä jumala! Eikö hän jo ymmärrä?" Jos Boyd olisi osoittanut olevansa hivenenkään mustasukkainen Hilliardia kohtaan, olisi elämä tuntunut paljon kevyemmältä, mutta tuo puolueeton suhtautuminen asiaan saattoi tehdä toisen aivan mielettömäksi! Tuolla miehellä oli elämässä vain yksi ainoa päämaali, eräs unelma, näky -- eräs toinen nainen. Huoneeseensa päästyään tunsi Cherry vieläkin käsivarttaan polttavan kohdalta, johon Boyd oli kädellään koskettanut, ja tuon unhottuneen suudelman muisto värisytti häntä jälleen. Kuinka usein hän oli tuntenutkaan sen poltteen huulillaan ja mitä ihania tuulentupia hän olikaan rakennellut sitä muistellessaan! Mutta Boydin välinpitämättömyys oli niin jyrkkä vastakohta hellyydelle, joka oli pakottanut häntä auttamaan tätä hinnalta millä hyvänsä. Mikä esti häntä nyt kaiken tämän jälkeen ottamasta vastaan sen, mitä hänelle tarjottiin, ja jättämästä tuon miehen oman onnensa nojaan? Miksi ei muodostaa elämänsä sellaiseksi kuin hän oli suunnitellut ennen tämän ilmestymistä? Korvauksen hetki oli tullut -- hänen ei tarvinnut muuta kuin käyttää sitä hyväkseen ja antaa miehen tuhoutua tuon jäänaisen uhrina, jota tämä niin sokeasti jumaloi.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun hän vihdoin lopetti kävelynsä edestakaisin ja meni puhelimeen kasvoillaan jäykkä ja uhmaileva ilme. Hän soitti Rainier-klubiin pyytäen tavata herra Hilliardia.

"Olen ehdotustanne tarkemmin harkittuani nyt toista mieltä", sanoi hän; "voitte lähettää auton kello seitsemän." Sitten ikäänkuin vastaukseksi johonkin, pyyntöön hän naurahti ja virkkoi kalpein huulin: "Niin -- sininen puku, jos se teitä miellyttää. Kyllä. Sama sininen ja avokaulainen." Hän hellitti kuulotorven ja seisoi hetkisen paikallaan kädet yhteen puristuneina tuskallisen väristyksen vavahduttaessa hänen solakkaa vartaloaan. Sitten hän avasi vaatesäiliön oven ja kiskaisi välinpitämättömästi erään leningin koukustaan.

"Tähänkö siis kaikki hyvät päätökseni raukenevatkin", naurahti hän silmäillen pukua. "Mutta olkoon menneeksi; eihän kaupassa keinoista välitetä."

XVI.

WILLIS MARSH ILMAANTUU PIILOSTAAN.

Kun Emerson seuraavana iltana astui hotellin kahvilaan, istuivat George Balt, Clyde ja Fraser siellä eräässä nurkkauksessa synkeän äänettömyyden vallitessa laseihinsa tuijottaen, mutta ennenkuin hän kerkesi mitään sanoakaan, aavistivat toiset jotakin tapahtuneen, sillä hän oli niin hajamielisen näköinen ja käyttäytyi niin omituisesti, että toiset kysyivät kuorossa:

"Mitä nyt? Oletko sairas?"

"En", vastasi hän. "Mutta olen luultavasti tullut -- tullut hulluksi."

"Kuinka niin?"

"On tapahtunut käänne."

"Käänne?"

"Niin. Olen saanut rahat."

Balt ja Clyde hypähtivät ylös kiljahtaen niin, että muut kahvilavieraat säikähtyivät pahanpäiväisesti, ja alkoivat sitten rajattomassa riemussaan hurjasti hyppien tanssia pöydän ympäri. "Sormettoman" Fraserinkin ilmeettömät kasvot revähtivät hämmästyksestä leveään hymyyn.

"Hilliard soitti yhdeksän tienoissa ja pyysi minua heti saapumaan pankkiin puheilleen. Hän sanoi vielä kerran tuumineensa asiaa ja oli nyt halukas luovuttamaan rahat. Kaikki on reilassa. Hän antaa rahat, mistä minulla on jo mustaa valkoisella -- satatuhatta dollaria ja enemmänkin, jos tarvitsemme."

"Sinun on täytynyt olla kerrassaan loistavan kaunopuhelias", virkkoi Clyde.

"Eikö mitä. Hän se vain puhui tarjoutuen luovuttamaan summan yksityisenä lainana, jolla ei ole pankin kanssa mitään tekemistä."

"No jopa jotakin!" huudahti Iso-George.

"Nyt menen ilmoittamaan uutisen Cherryllekin. Hän tulee varmasti hyvin iloiseksi."

"Sanoinhan jo sinulle, että hän kyllä asian järjestää", sanoi Clyde nauraa hihittäen.

"Tämän teki Hilliard aivan omasta aloitteestaan", huomautti Boyd jäykästi. "Hän vain tarkisti päätöksensä, ja --"

"Ja muutti mielensä."

"Niin. Puhelin Cherryn kanssa viimeksi eilen illalla, ja tohdin vaikka vannoa, ettei hän ole tavannut Hilliardia senjälkeen."

"Mutta minäpä satun tietämään, että hän on. Näin heidät yhdessä, kun tulin illalla kotiin. He tulivat juuri tuosta kadun toisella puolella olevasta ranskalaisesta kahvilasta ja nousivat Hilliardin autoon. Tyttö oli korea kuin ponihevonen."

"Mitä ihmettä tuo kaikki tähän asiaan kuuluu?" kummasteli Fraser.

"Sitä vain, että hän nipisti ukkoa säärestä", selitti Alton.

"Antaapa nipistää. Eihän se ollut teidän säärenne, vai oliko?" murahti Fraser äreästi.

"Eipä suinkaan. Tarkoitan vain, että hän on hiton ovela."

"Jos voisin epäillä, että hän on kaiken tämän takana", sanoi Emerson harvakseen, "niin en koskisi rahoihin sormellanikaan."

"En välitä rahtuakaan, mistä tahi miten rahat on saatu", murisi Balt.

"Mutta minä välitän ja aion ottaa asiasta selvän."

"Älä nyt vain pilaa hyvää asiaa", varoitteli Clyde pelästyneesti. "Ethän ole tässä ainoa asianomainen, niin että ajattelehan hiukan meitä muitakin ja hillitse ajoista tuo vanhurskauden puuskasi, ja muista aina kun tulet tuommoiselle Martti Lutherus-tuulelle, että minäkin olen alttarillesi uhrannut kymmenentuhatta hiellä ja tuskalla haalittua ropoa."

"Niin juuri!" vahvisti George; "ja ajatelkaa Cherryä ja minuakin. Yrityksemme menestys merkitsee hänelle aivan yhtä paljon kuin meille muillekin, ja jos hän on saattanut asiat oikealle tolalleen jälleen, niin olkaa varma, että hän kyllä tiesi, mitä teki. Eikä teillä ole sitäpaitsi mitään oikeuttakaan asettua nyt poikkiteloin."

Mutta Boyd seisoi kannallaan niin itsepintaisesti, että hänen oli vaikea sitä itsekin ymmärtää, ja toisten väitteet vain ärsyttivät häntä. Matkalla Cherryn luo hänellä oli aikaa ajatella asiaa, niin että vaikka epäluulot vahvistuivatkin, ehti hänen kärsimättömyytensä haihtua, joten hän ei voinutkaan perillepäästyään käydä asiaan käsiksi niin häikäilemättä kuin oli aikonut. Hänet valtasi merkillinen arkuus, ja pelko saada kuulla totuus vei häneltä rohkeuden. Tyttö näytti sitäpaitsi melkein sairaalta. Surulliset kasvot olivat kalpeat ja ilme välinpitämätön, ja kun Boyd kertoi iloiset uutisensa, hymyili hän vain heikosti ja virkkoi:

"Sanoinhan teille, että älkää menettäkö rohkeuttanne. Apu on aina lähinnä silloin kun kaikki toivo näyttää turhalta."

"Oliko tämä aivan odottamatonta -- teillekin?" kysyi Boyd jurosti.

"On melkein aina odottamatonta -- kun jotakin hyvää tapahtuu."

"Ei sille, joka sen aiheuttaa."

"Mistä päättelette, että minulla on tämän kanssa jotakin tekemistä?"

"Olitte Hilliardin seurassa eilen illalla."

Tyttö nyökäytti päätään. "Päätimme eilen kaupan, josta olemme jo kauan neuvotelleet."

"Onnistuitteko pitämään puolenne?"

"Hän ottaa valtaukset haltuunsa ja huolehtii, että työt sujuvat säännöllisesti."

"Mikä siis merkitsee sitä, että olette nyt täysin riippumaton; voitte heittää pohjolalle hyvästit ja tehdä mitä haluatte. Ette näytä kuitenkaan lainkaan iloiselta."

"En! Mutta älkäämme nyt puhelko minusta. Olen -- olen tänään sangen väsynyt."

"Olen pahoillani, ettette enää tule Kalvikiin", sanoi Boyd todella suruissaan.

"Mutta minähän tulen", vastasi Cherry nopeasti. "Teidän ja Georgen keralla, jos vain sallitte. Haluan nähdä, miten yrityksemme päättyy."

"Cherry, toivottavasti ette puhunut siitä sanaakaan Hilliardille?"

"Mitä pahaa siinä olisi ollut?"

"Koska en ole vielä menettänyt kaikkea miehuuttani", vastasi Boyd tylysti. "Eilen sanoitte olevanne syypää kaikkeen tähän hermoille käypään levottomuuteen ja puhuitte uhrauksista -- ja -- no niin, en tunne naisia; mutta kaiken sen nojalla, mitä tiedän, olen melkein varma, että kauppaa päättäessänne teitte jotakin sellaista, jota --"

"Mitä?"

"Jota vielä kadutte." Hän huomasi vihdoinkin heikon välähdyksen tytön silmissä.

"Entäpä jos teinkin. Eikö se olisi teille aivan samantekevää?" Tutkiva katse sai Boydin kiusallisen hämilleen.

"Otaksutaanpa, että Hilliard vaati minulta jonkun suuren uhrin, ennenkuin hän antoi nuo rahat. Sallisitteko sen vaikuttaa asioiden kulkuun?"

"Luonnollisesti", vastasi Boyd, ja voimatta enää istua hiljaa hän nousi kasvot punaisina.

Tyttö jatkoi:

"Entäpä jos siten joutuisitte puille paljaille, menettäisitte rahat, jotka ystäviltänne keräsitte, rahat, jotka haltuunne uskottiin, ja -- ja neiti Waylandinkin? Eiköhän äskeinen kysymykseni esiintyisi siinä tapauksessa teille aivan eri valossa, vai olisiko tuokin kaikki siihen verraten samantekevää? Vastatkaa nyt rehellisesti" -- hänen äänensä soinnahti pehmeämmin -- "olisiko?"

"Ei tietenkään!"

"Kuinka niin?"

"Asemani on sangen tukala", vastasi Boyd hitaasti, "ja kuten tietysti ymmärrätte, en voi noudattaa omaa päätäni, kun olen toisista riippuvainen ja kaikesta vastuussa."

Cherry naurahti hieman pilkallisesti. "Suokaa anteeksi tuhmat kysymykseni", sanoi hän sitten sydämellisesti. "En olisi niitä tehnytkään, mutta tahdoin auttaa teitä selviytymään pulastanne." Boyd alkoi tehdä kiivaita vastaväitteitä, mutta hän jatkoi niistä välittämättä:

"Ajattelette useimpien miesten lailla, ettei naisella ole mitään muuta kuin tuo äsken tarkoittamanne, mitä kaupaksi tarjota, mutta jos siitä huolimatta tunsin olevani vaikeuksistanne vastuunalainen, niin sehän oli minun asiani, ja jos olin päättänyt auttaa teidät tielle jälleen, niin sehän ei liikuta ketään muita." Boyd astui eteenpäin jotakin sanoakseen, mutta tyttö käski hänen olla vaiti polkaisemalla pientä jalkaansa kiivaasti permantoon. "Tämä vanhurskaudenpuuskanne on sitäpaitsi aivan hetkellistä" -- Boyd aikoi keskeyttää -- "se on -- joten voitte nyt olla aivan levollinen sydämenne kevennettyänne. Ette ole lainkaan johdonmukainen, sillä olettehan alati toistanut, ettette kavahda mitään keinoja saadaksenne neiti Waylandin omaksenne. Olisin teihin paljon tyytyväisempi, jos olisitte rahapulan selviydyttyä ryhtynyt empimättä jatkamaan keskeytynyttä työtänne, välittämättä rahtuakaan, mistä tuo käänne johtui. Se olisi ollut alkuperäistä -- jotakin aivan luonnollista -- sellaista, joka on kaikille naisille mieluista."

Boyd, joka oli sangen huono väittelijä, kuunteli äänettömänä, voimatta sanoa sanaakaan. Hänen vaikuttimiensa terävällä arvostelulla oli tyttö kumonnut kaikki, mitä hän oli aikonut sanoa, auttamatta häntä kuitenkaan sen enempää ymmärtämään omaa itseään, ja asioiden ilahduttavasta käänteestä huolimatta hän oli poistuessaan sangen huonolla tuulella. Hotellinsa eteisessä hän kohtasi saman sanomalehtimiehen, joka oli heidän Alaskasta tullessaan joutunut heti Fraserin lumoihin. Mies tervehti häntä kiihkeän sydämellisesti.

"Mitä kuuluu, herra Emerson? ja mitä uutta kalastamoilta?"

"Ei mitään!"

"Luulen, näettekös, saavani kuulla hieman uutisia tuon kirjoitukseni nojalla."

"Tosiaankin! Teidänkö kynästänne tuo sepustus olikin lähtöisin?"

"Niin. Hyvä, vai mitä?"

"Epäilemättä, sanomalehden kannalta katsoen. Mistä saitte ainehiston?"

"Herra Clydeltä."

"Clydeltä! Fraser -- Frobisherllta, -- tarkoittanette."

"Ei suinkaan. Haastattelin eräänä iltana Alton Clydeä, joka oli silloin sangen puheliaalla tuulella." Reportteri naurahti merkitsevästi.

"Toisin sanoen päissään?"

"No, ei nyt aivan, mutta aika hiprakassa kuitenkin. Sanottavansa hän joka tapauksessa tiesi. Ehkä voitte nyt antaa hiukan lisätietoja?"

"En", Boyd kiiruhti huoneeseensa harmistuneena ja katumoissaan. Fraser oli sittenkin puhunut totta ja kärsinyt kaikki epäluulot, ennenkuin ilmaisi ystävänsä, mikä oli täydellisesti hänen omituisen luonteensa mukaista. Boyd tapasi molemmat miehet yhdessä, joille hän heti kertoi kuulemansa.

"Ja nyt pyydän teiltä anteeksi", lopetti hän Fraseriin kääntyen, joka hymyili leveästi ja oli niin merkillisen häpeissään, ettei saanut sanaa suustaan. Emerson kääntyi Clydeen päin. "Miten saatoit sallia minun tekevän sellaista vääryyttä?"

"Tar-tarkoitukseni ei ollut ilmoitella mitään salaisuuksia -- e-enkä muista sitä tehneenikään", puolusteli Alton heikosti. "Tiedäthän minun sietävän niin kirotun vähän. Vannon, etten muista siitä mitään." Boyd silmäili häntä kylmästi, mutta kun nuorukainen näytti niin surkealta, niin säälittävän avuttomalta, ja hänen katumuksensa niin rehelliseltä, ei hänellä ollut sydäntä lisätä taakkaa. Vain vastarinta saa veren kiehumaan, eikä mielenkuohu voi luonteen puutteita korjata.

"Kun silloin joit itsesi juovuksiin, et vain aiheuttanut meille raskaita vastoinkäymisiä, vaan sallit jälkeenpäin minun tuomita väärin erään sangen uskollisen toverin", sanoi Boyd. "Fraserilla on tosin omat tiensä ja kiukuissani olen välistä sanonut hänelle sangen säälimättömiä sanoja, mutta palveluksista, joita hän on minulle tehnyt, ja osoittamastaan uhrautuvaisuudesta en ole kiittämätön. Olet nyt, Alton, yhtynyt meihin erästä hurjaa suunnitelmaa toimeenpanemaan, ja kuta pitemmälle menemme sitä raivokkaammaksi käy vastustajaimme vastarinta. Ellet siis voi hillitä kieltäsi, kuten sinulle on sanottu, niin on parasta, että palaat heti Chicagoon. Tällä kerralla auttoi harvinainen onnenpotkaus meidät pulasta, mutta vastaisuudessa en usko olevani niin onnellinen."

"Eiköhän riitä jo", välitti Fraser; "hän on osansa saanut. Uskallan kahdeksan yhtä vastaan, ettei hän enää tee töistä samanlaista erehdystä."

"En varmastikaan. Olin silloin niin täysi, etten muista edes puhuneenikaan koko lohensuolaushommasta, mutta nyt särjen korkkiruuvin, ja tästä hetkestä alkaen aina siihen saakka, kunnes palaamme tänne jälleen, olemme minä ja tuo rommipaholainen vihan veljet. Hyvä uutinen, vai?"

"Otat kaikki leikin kannalta, eikö totta?" huomautti Boyd. "Mutta ellei tämä retki tee sinusta miestä, niin on tilasi totisesti toivoton. Nyt minulla on työtä meille kaikille -- teillekin, Fraser."

"Mitä sitten?"

"Menkää johonkin ajuritoimistoon ja tehkää sopimus koneiston laivauksesta, sillä aikaa kuin minä --"

"Siitä ei tule mitään. Jos tarvitsette rahaa ja aivan viipymättä, niin otan veitseni ja ryövään summan joltakin heikkouskoiselta tahi keksin jonkun muun sukkelan juonen, mutta tämä ajureiden käännyttäminen ei kuulu alaani. Pilaisin vain koko asian."

"Luulin teidän tahtovan auttaa."

"Sen teenkin, ihan varmasti teenkin, ja olen sangen iloinen, kun kaikki on hyvin, mutta kaikista kuormauslaskuista ja laivauspapereista pysyttelen kunnioittavan välimatkan päässä."

"Sulaa laiskuutta", hymyili Emerson. "Mutta jos tiukka kohta tulee, niin panen teidät työhön kaikesta huolimatta."

"Olen tarvittaessa aina käytettävänänne", virkkoi Fraser hilpeästi sytyttäen uuden sikarin. "Mutta lasten askareista en välitä."

Kumppaneita seurasi nyt pysyväinen menestys, ikäänkuin keskustelu Hilliardin kanssa olisi todellakin ollut käänteentekevä. He ryhtyivät työhön uudella tarmolla, ja onni suosi heitä monella aivan odottamattomallakin tavalla. Boyd yhdytti erään tarkoitukseen sopivan höyrylaivan, joka juuri purki lastiaan Tacomassa, Balt hankki kiinalaiset käden käänteessä, ja nuo sinne tänne hajautuneet tarveaineet, jotka olivat hukkuneet tielle tahi jollakin salaperäisellä tavalla unhottuneet jonnekin, alkoivat saapua kuin itsestään. Tavarat, joita heidän oli ollut mahdoton hankkia, saatiin nyt vaivatta ja useinkin paikoista, joista he eivät tienneet mitään, ja ennenkuin he aavistivatkaan oli _The Bedford Castle'n_ lasti purettu ja laiva hiiliä ottamassa.