Part 13

"Minulla oli isän kanssa jälleen kohtaus tähtesi", kirjoitti tyttö. "Riitelimme ensi kerran, ja olen sen takia aivan sairas. Kaikki sellainen kauhistuttaa minua, ja me sovimmekin, ettemme enää kajoa asiaan. En ymmärrä, mistä hän saattoi niin raivostua."

Mutta Boyd tiesi, eikä tuo tietoisuus ollut omansa lisäämään hänen mielensä rauhaa.

Näytti todellakin siltä, että trusti oli merkinnyt hänet koko rahamaailman silmissä, sillä kaikki pankit, joissa hän kävi, kieltäytyivät myöntämästä luottoa ja tavalla, joka sisälsi neuvon, ettei enempi yrittäminen maksanut vaivaa. Esitetyt syyt olivat kyllä sangen hämärät ja ylimalkaiset, mutta ratkaisevat, koska kaikki todistelut olivat olleet hyödyttömät, ja kun ilta alkoi hämärtyä, oli tilanteen arveluttava ja yllättävä kärjistyminen, mikä kaikki oli tapahtunut vain kolmenkymmenenkuuden tunnin kuluessa, säikähdyttänyt Emersonin melkein suunniltaan. Henkilöt, jotka olivat sijoittaneet rahojaan hänen yritykseensä, olivat kaikki hänen henkilökohtaisia ystäviään, jotka olivat luovuttaneet vaivalla ansaitut dollarinsa vain hänen vakuutuksiensa ja laskelmiensa houkuttelemina ja niihin varmasti luottaen. Hän oli saanut heidät luovuttamaan suurempia summia kuin heillä oli varojakaan, ja vaikka lopullinen romahdus voitiinkin välttää, niin täytyihän tuntua enemmän rikolliselta välinpitämättömyydeltä kuin ajattelemattomuudelta luopua kaikesta tärkeimmällä ajankohdalla, voimatta tarjota velkojille muuta kuin laivanlastillisen tarpeettomia koneita Seattlen laiturilla. Häntä uhkasi tuho.

Hädässään hän kiiruhti tietysti Cherryn luo, joka kuunteli hänen vastoinkäymistensä selostusta kulmat rypyssä harkiten tilannetta niin vakavasti, että olisi luullut hänen olleen kaikesta vastuunalaisen.

"Taistelu on alkanut ennemmin kuin luulinkaan", virkkoi hän lopuksi. "En osannut uneksiakaan, että he saisivat pankit niin pian puolelleen."

"En usko sittenkään, että tämä on trustin ansiota. Miten he olisivat voineet näin lyhyessä ajassa aikaansaada niin paljon?"

"Toivon erehtyväni", vastasi Cherry, "mutta jotakin odottamatonta on täytynyt tapahtua, kun herra Hilliard muutti niin äkkiä mielensä. Voisiko se olla mitään muuta kuin painostusta ylempää?"

"Onko hän vihjaissut teille jotakin sellaista?"

"Ei suinkaan. Hän vahtii salaisuuksiaan kuin saituri aarteitaan."

"Samaa on minullekin kerrottu. Hän kuuluu tuohon merkilliseen luokkaan ihmisiä, jotka ovat virkavelvollisuuksiensa täyttämisessä yhtä säännölliset ja tinkimättömät kuin he ovat yksityisessä elämässään, niin periaatteissa kuin tavoissaankin, huikentelevaiset."

"Niinkö!" Cherry näytti hyvin uteliaalta.

"Mutta kun tuo näyttämöntakainen meno alkaa vasta kello 10 illalla ja päättyy kello 10 aamulla, ei se vaikuta mitään hänen yhteiskunnalliseen asemaansa. Mutta on aivan tarpeetonta, että tuhlaamme kallista alkaa järkeilemällä hänen luonteenominaisuuksistaan; onhan meillä muutakin ajattelemista yllin kyllin. Tuletteko kanssani päivälliselle, niin että saamme jatkaa neuvottelua?"

"Syön päivällistä herra Hilliardin kanssa", vastasi tyttö.

"Herra Hilliardin!" Boydin äänessä oli pettynyt sävy, mutta salatakseen mielipahansa hän lisäsi huolettomasti: "Sittenpä olette pian tervetullut kaupungin hienoimpiin piireihin. Olen kuullut, että hänen palatsinsa on suurenmoinen."

"En -- en minä hänen kotiinsa." Cherry epäröi ja Boyd katsahti häneen terävästi. Tytön poskille kohosi heikko puna, kun hän selitti: "Hänellä ei ollut tänään aikaa puhutella minua konttorissaan, minkätähden hän pyysi minua syömään päivällistä kanssaan."

"Ymmärrän." Boyd huomasi äänessään jonkun aivan oudon sävyn. "Aion huomenna koettaa onneani Tacoman pankeissa ja olisin hyvilläni, jos tahtoisitte tulla mukaani retkelle. Lähden aamulla ja salmi on todeltakin näkemisen arvoinen."

"Sehän olisi hauskaa", huudahti Cherry. "Ja minulla on ehkä jotakin kerrottavaa, jos vain saan Hilliardin puhumaan."

"En ole lainkaan utelias, mutta tahtoisinpa mielelläni tietää hänen vaikutteensa." Kaikki naiset ovat enemmän tahi vähemmän epäluuloisia, tuumi hän, ja toisilla on sangen terävä havaintokyky, mutta sittenkään hän ei voinut uskoa, että Willis Marsh oli tähän kaikkeen syypää. Mietteissään hän lehteili verkalleen erästä kuvalehteä ja aikoi juuri hellittää sen kädestään, kun hänen kasteensa osui samassa kasvoihin, jotka hän niin hyvin tunsi. Hän hätkähti ja katsahti päivämäärään. Lehti oli sama, joka oli tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen Cherryn kodissa Kalvikissa. Hän kohotti päätään ja kohtasi tytön tutkivan katseen.

"Ei, nyt ette saa irroittaa tuota lehteä", sanoi tämä nauraen hieman väkinäisesti.

"Mistä saitte tämän?"

"Eräästä kirjakaupasta; etsiskelin sitä koko aamupäivän. Tiedättehän, että uteliaisuus on naisluonteen erikoinen ominaisuus?"

"Pelkään, etten oikein käsitä --"

"Tuo puuttuva lehti ei ole suonut minulle yön eikä päivän rauhaa, mutta nyt olen kuitenkin yhtä ymmälläni kuin konsanaan. Siinä onkin kaksi kuvaa, yksi kummallakin puolella, ja molemmat viehättäviä. Kumpi se on -- tuo juuri kukkaan puhkeava hienostokaunotarko, vai tämä primadonna?"

"En ymmärrä, mitä tarkoitatte", vastasi Boyd hieman jäykästi. Hänen rakkautensa Mildred Waylandiin oli aina ollut jotakin niin pyhää ja loukkaamatonta, että Cherrynkin suora ja vilpitön kysymys tuntui sopimattoman tunkeilevalta. "Tulen niin hyvissä ajoin aamulla, että ehdimme yhdeksän laivaan", lisäsi hän nousten. "Ja koettakaa nyt saada herra Hilliard puhumaan; pieninkin vihjaus voi olla meille suureksi hyödyksi."

Illan hän vietti mieltäsynkistävässä yksinäisyydessä miettien miettimästä päästyäänkin jotakin keinoa, millä päästä pälkähästä, mutta samalla vaivasi häntä koko ajan ajatus, että Cherry oli Hilliardin seurassa. Tuo ajattelematon teko oli ehkä aivan viatonta laatua, mutta hänen oli joka tapauksessa sangen vaikea antaa tytölle anteeksi pieninkään poikkeus soveliaisuuden vaatimuksista. Täytyihän tämän itsensäkin ymmärtää, että kahdenkeskinen seurustelu tuon pankkimiehen kanssa oli jotakin aivan sopimatonta. Ja Cherry oli liian hyvä joutuakseen millään tavalla huonoon valoon. Hän koetti kyllä todistella itselleen, ettei tytöllä voinut tietystikään olla mitään muita vaikutteita kuin pelkät liikeasiat, mutta katsoipa hän asiaa miltä kannalta tahansa, hän ei päässyt tulokseen, joka olisi häntä tyydyttänyt. Ei, Cherryn käytöstä hän ei voinut missään suhteessa hyväksyä.

Mutta kun hän aamulla jälleen kohtasi Cherryn, oli tuon tuomitsevan kannan säilyttäminen hänelle sula mahdottomuus. Tyttö oli jo lopettanut aamiaisensa, kun hän tuli, ja odotti häntä yllään tummanruskea samettileninki, joka sai solakan vartalon sulavat ääriviivat näkymään kaikessa viehkeydessään. Ruskeat kengät, samanlaiset hansikkaat ja aistikkaasti kiedottu turbaani, jossa loisti kultafasaanin heleä sulka, täydensivät taulun. Hän oli yhtä ihastuttava kuin aamukin.

"Ilmaisikos Hilliard pankkimaailman kätkettyjä salaisuuksia?" kysyi Boyd matkalla rantaan.

"Kyllä. Nyt tiedän kaikki."

"Tuo sanomalehtikirjoitus oli siis säikähdyttänyt hänet."

"Välillisesti ehkä, mutta siitä hän ei puhunut mitään."

"Mitä hän sanoi?"

"Eipä juuri mitään."

"Eikö mitään! Mistä sitten --"

"Hän kertoi teidän olevan rakastunut tuohon hienostotyttöön eikä näyttelijättäreen. Hän sanoi, että olette kihloissa neiti Waylandin kanssa."

"Aivan niin, mutta mitä hän sanoi lainahommastani?"

"Vain sen, mitä jo olen teille kertonut, ja jos olisitte ollut hiukankin avomielisempi, olisin heti tiennyt, mistä kaikki nämä ikävyydet olivat lähtöisin. Wayne Wayland ja Willis Marsh työskentelevät yhteisvoimin, ja koska te olette _persona non grata_ --"

"Kuka on teille sanonut, että olen _persona non grata_?"

"Te itse, vaikka tahtomattanne. Jos olisitte ollut tervetullut sulhanen, olisitte saanut ilman mitään vaivaa vaikka kaksinkertaisesti tuon tarvitsemanne summan Chicagosta, ja sitäpaitsi muistan aivan hyvin tarinanne, jonka kerroitte minulle Kalvikissa -- silloisen mielentilanne ja monta muuta seikkaa. Olihan kaikki niin selvää."

"No, entä sitten? Mitä tuolla kaikella on tekemistä tämän pulani kanssa."

"Kuulkaahan! Aiotte mennä naimisiin naisen kanssa, jonka isä on maan mahtavimpia trustien luojia eikä huoli teitä vävypojakseen. Sitten ryhdytte yritykseen, joka vakavasti uhkaa hänen omia etujaan, minkä yrityksen avulla, jos se onnistuu, voitte uhmata häntä tuohon toiseenkin seikkaan nähden, ja kaikki käy hyvin, kunnes hän saa vihiä suunnitelmistanne, jolloin hän iskee vastaan omilla aseillaan. Sana sinne ja toinen tänne, pieni vihjaus pankeille, ja ylväs linnanne sortuu päällenne tuokiossa. Luulin teillä olevan enemmän huomiokykyä."

Ääni oli terävä ja kasvoilla tuo sama väsähtänyt ilme, jonka Boyd oli ennenkin pannut merkille, eikä hän voinut olla ihmettelemättä, mitkä katkerat kokemukset olivat opettaneet tytön ajattelemaan noin kylmästi ja missä merkillisessä ympäristössä hän oli hankkinut niin syvän elämäntuntemuksen.

"Marshin läsnäoloa emme ole kuitenkaan missään tunteneet", sanoi hän ärsytellen.

"Hän on siitä huolimatta ohjaksissa, minkä aion teille tänään todistaa. Olkaa ensiksikin niin hyvä ja kiinnittäkää huomionne tuohon vaatimattoman näköiseen mieheen tuolla, jolla on harmaa puku -- ei nyt! Älkää kääntäkö päätänne. Näette hänet muutenkin kadun toisella puolella."

Boyd vilkaisi sinne ja näki erään kapeakasvoisen ja vastenmielisen näköisen mieshenkilön, joka oli kaikesta päättäen myös matkalla Tacomaan lähtevälle laivalle.

"Seuraileeko hän meitä?"

"Näen hänet kaikkialla, mihin menen."

Boydin kasvot synkkenivät ja silmissä leimahti, jolloin Cherry huudahti: "Älkää nyt vain ruvetko jäljittelemään Isoa-Georgea, sillä siinä tapauksessa emme saa enää milloinkaan mitään tietää."

"Vakoilijoita en kärsi."

"Tahdotte siis joutua vankilaan?"

"En suinkaan. Otaksumanne voi ehkä olla oikea, mutta sitä teidän ei tarvitse pelätä, että minut pantaisiin rautoihin jonkun Willis Marshin kätyrin pieksämisestä."

Cherry katsahti häneen tutkivasti ikäänkuin jotakin selitystä etsien ja huomautti sitten hiljaa: "Neiti Wayland lienee teille hyvin rakas?"

Boyd huokaisi syvään ja käänsi hitaasti päätään mitään virkkamatta, ja nähtyään katseen ei tyttö tarvinnutkaan muuta vastausta. Hän sanoi vain: "Toivottavasti hän on niitä aniharvoja, joiden tähden kannattaa kärsiä teidän laillanne, Boyd." Sitten hän ei puhunut enää mitään, mutta hänen sydämensä oli niin sanomattoman raskas.

He saapuivat rantalaiturille näkemättä urkkijaa enää missään, mutta heti laivan lähdettyä ilmestyi tämä jälleen, ja vaikka he eivät kumpikaan puhuneet hänestä, tunsivat he kuitenkin miehen läsnäolon koko ajan.

Heidän edessään kohosi majesteettinen Rainier-vuori korkealle pilviin, rosoiset rinteet punertavan autereen peitossa ja luminen huippu aamuauringossa kultaisena hehkuen. Alapuolella kimalteli lahti kuin suunnaton välkkyvä hopealevy metsäisten harjanteiden helmassa, jotka ulottuivat kauas tuntemattomaan etäisyyteen hurmaavana ja aina vaihtelevana maisemana, ja tyynenä päilyvään pintaan kuvastuvat saaret, joiden sankka metsä ulottui aivan vedenrajaan saakka, näyttivät aivan kuin kumartaen tervehtivän kuvastinkuvaansa. Hymyilevistä salmista näkyi heleitä hiekkarantoja ja tuossa liukui ohi synkästi tuijotteleva, tumma kallionseinämä, joka siinä ikäänkuin syviin mietteisiin unhottuneena katseli yksinäistä ja tyyntä kuvaansa. Päivä oli ihana, hurmaava, ja seutu, jonka halki matkattiin, kauneudessaan niin suurenmoinen, ettei Boyd voinut olla huomauttamatta:

"Jos esivanhempamme olisivat osuneet ensin tänne, niin ei Uutta Englantia olisi konsanaan keksittykään", huomautus, johon Cherry päännyökkäyksestä päättäen täydellisesti yhtyi.

Tacomassa Boyd jätti hänet yksikseen asioilleen mennäkseen, palaten välipalan aikaan ilosta loistaen.

"Nyt minulla oli parempi onni Rahat luvattiin, ja huomenna saan kuulla lopulliset ehdot."

"Näkikö tuo Haukansilmä teidän käyvän pankissa?"

"Luultavasti."

"Huomispäivällä on sitten suru itsellään."

"Tarkoitatteko, että pankki kieltäytyy?"

"Aivan niin, jos vain olen käsittänyt tilanteen oikein. Lyön vaikka vetoa, että täällä ollaan yhtä varovaisia kuin Seattlessakin, eikä tarvita muuta kuin pari sanaa puhelimessa, niin asia on selvä."

"Luulenpa, että kiinnitän tuohon varjoon hiukan enemmän huomiota", tuumi nuorukainen, mutta kun Cherry tiedusteli, mitä hän oikein tarkoitti, hymyili hän vain vakuuttaen olevansa varovainen.

Paluumatkalla oli mies jälleen matkustajien joukossa, mutta Boyd ei näyttänyt huomaavan mitään, ennenkuin laiva läheni laituria, jolloin hän asettui Cherryn kanssa maihinnousuaukolla tunkeilevaan joukkoon aivan tuon harmaapukuisen miehen taakse, ja tyttö huomasi, että vaikka Emerson keskusteli vilkkaasti, oli katse nauliintunut koko ajan edessä seisovan miehen selkään. Hän ei voinut sanoa, mitä tämä oikein merkitsi, ja vasta sitten kuin maihinmenoportaat oli saatu paikoilleen, aikoi hän aavistaa mitä Boydilla oli mielessä. Laivan ja laiturin välissä oli nyt noin metrin levyinen aukko, ja kun he astuivat portaille, luiskahti Boydin jalka, niin että hän melkein kaatui. Cherry ei tiennyt, mitä oikeastaan tapahtui, paitsi että Boyd hellitti äkkiä hänen käsivartensa ja horjahti raskaasti tuota harmaapukuista miestä vasten vieressään. Kaikki kävi silmänräpäyksessä, kuten todellinen onnettomuustapaus ainakin, ja samassa suistui tuo tuntematon laivan ja laiturin väliin koettaen epätoivon vimmalla iskeytyä kiinni laivan sileään kylkeen Boydin saadessa kiinni käsinojaköydestä, ikäänkuin hänkin olisi ollut vaarassa menettää tasapainonsa.

Äänekäs loiskahdus ja miehen surkea hätähuuto aiheuttivat hetkellisen pakokauhun, jolloin Cherry ja Boyd tyrkättiin laiturille, mutta häiriö asettui heti kun eräs laivamies heitti köyden onnettomalle, joka puhalteli ja pärskyi alhaalla. Hetkistä myöhemmin tuo närkästynyt ja syljeksivä urkkija seisoi laiturilla.

"Olen hyvin pahoillani, sir", pyyteli Boyd anteeksi; "kaikki oli minun syytäni. Kompastuin ja menetin tasapainoni, sillä päätäni rupeaa aina huimaamaan, kun minua seuraillaan ihan kintereillä -- jonkinlaista heikkoutta, näettekös."

Mies herkesi kiroilemasta ja katsahti puhujaan terävästi, mutta oli vielä niin äskeisen kylmän kylvyn tyrmistyttämä, ettei voinut muuta kuin raivoisasti änkyttää. Boyd jätti hänet siihen ja kiiruhti tapauksen aiheuttamaa hämminkiä hyväkseen käyttäen Cherryn keralla kaupunkiin, jonne päästyä tyttö kääntyi katsomaan häneen vavahdellen pidätetystä naurusta.

"Boyd", huudahti hän järkytetyllä äänellä, "te -- tehän olisitte voinut tappaa hänet! Otaksutaanpa, että hänen päänsä olisi sattunut johonkin hirteen?"

"Olisihan se ollut ikävää", sanoi Boyd vakavasti, mutta purskahti samassa nauruun nähdessään tytön ilmeen. "Luulenpa hänen pysyvän nyt minusta erillään, sillä ensi kerralla en enää leikittele hänen kanssaan."

"Älkää! Älkää! En ole nähnyt teitä milloinkaan sellaisena. Tuollainen tekohan on murha!"

"Entä sitten?" Hän katsoi tyttöön uteliaasti.

"En -- en luullut sitä teistä." Tyttö värisi, mutta Boyd kohautti vain olkapäitään ja sanoi äänellä, joka lopetti enemmän väittelyn:

"Hän on urkkija! En siedä, että minua vakoillaan."

* * * * *

Saateltuaan Cherryn Hilliardin pankkiin Boyd meni hotelliinsa, jossa iso George tervehti häntä kiihtyneesti.

"Helvetti! Emme saakaan tuota laivaa."

"_Margaretiako?_ Miten niin? Olihan asia jo sovittu."

"Välittäjä soitti, ettemme saa sitä."

"Ilmoittiko hän mitään syitä?"

"Ei. Hän sanoi vain, että ei, ja sillä hyvä."

"_Margaret_ on salmen ainoa käyttökelpoinen alus ja tavaramme ovat täällä parin viikon kuluttua."

"Osaksi ainakin."

"Osaksi --?"

"Kattilat viivästyvät."

"Kattilat?"

"Niin. Kas tässä, lukekaa." Balt ojensi hänelle erään sähkösanoman.

"'Lähetys viivästynyt'", luki Boyd. "Tämähän alkaa jo huvittaa." Hän sieppasi puhtaan kaavakkeen ja kirjoitti nopeasti sanoman, jolla tilaus peruutettiin. "Onpa hyvä, että tavaroita saa muualtakin", sanoi hän sitten. "Luulenpa Cherryn olevan oikeassa. Marsh koettaa saada meidät myöhästymään." Hän alkoi selostaa aamun tapahtumia, mutta ennenkuin hän ehti lopettaa, pyydettiin häntä puhelimeen.

"Lisää huonoja uutisia", huudahti hän palatessaan. "The Jackson-Nebur Company ilmoittaa, ettei tilauksiamme voida suorittaa. Mikähän lienee seuraava."

"Riittää jo", sanoi George.

"Näistä iskuista on jokainen erikseen kyllin voimakas meidät tuhoamaan."

Noin tuntia myöhemmin astui Cherry huoneeseen ilmoittamatta edeltäpäin tulostaan.

"Kiiruhdin kertomaan teille jotakin uutta. Toimitettuani asiani pankissa menin asuntooni, mutta hissipoika vei minut erehdyksessä yhtä kerrosta ylemmäksi, ja kun mitään huomaamatta menin eteishallin läpi, niin kukas muu syöksyy eräästä ovesta melkein minuun pahki, ellei meidän urkkijamme! Kuulin hänen sanovan ovella, että 'hyvä on, sir, ilmoitan huomenna'."

"Kenelle?"

"En tiedä. Pari minuuttia myöhemmin soitin teille, ja kun odottelin keskuksen vastausta, kuulin seuraavan merkillisen keskustelun. Johdot olivat varmaankin jotenkin keskenään yhteydessä.

"'Sopimuksemme käsittää viisikymmentätuhatta rasiaa, viisi dollaria kappale. Arvelimme hintamme olevan ainakin kaksikymmentä senttiä yleistä hintaa halvemman.'"

"Aioin juuri soittaa uudelleen, kun samassa muistin, että olitte myynyt viisikymmentätuhatta rasiaa viidellä dollarilla kappaleen Bloc & Kumppanille, minkä tähden kuuntelin edelleen ja kuulinkin erään toisen äänen vastaavan --"

"Kenen äänen?"

"En tiedä. Vastaus kuului: 'Hintamme, jonka olemme jo määränneet, on dollaria halvempi'."

"'Hyvä Jumala!' huudahti ensimmäinen puhuja, 'siinä tapauksessahan on tappiomme --' ja sitten en kuullut enää mitään. Arvelin olevan viisaampaa tulla itse kertomaan teille asiasta kuin luottaa puhelimeen."

"Ja te ette tuntenut kumpaakaan puhujaa?"

"En. Mutta konttorissa näin, että huoneet 610 ja 612 -- josta näin urkkijan tulevan -- on luovutettu eräälle herra Jones'ille New Yorkista, joka saapui kolme päivää sitten, ja uskallanpa lyödä vaikka kuinka suuren vedon, ellette kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa kuule jotakin Bloc & Kumppanin taholta ja ellei tuo noiden hotelli Bullerin huoneiden asukas ole itse Willis Marsh."

Iso-George alkoi murista uhkaavasti. "He näyttävät saaneen tiedon kaikesta, mistä hyvästä saamme kiittää vain Fraserin kielevyyttä."

"Oli miten oli, mutta pelin aion pelata loppuun saakka ja voittaa"; sanoi Boyd lujasti. "Jos saan rahat Tacomasta --" Puhelin soi jälleen äänekkäästi.

"Bloc & Kumppani", ennusti Cherry, mutta erehtyi kerrankin.

"Puhelu Tacomasta", lausui Boyd kuulotorvi korvaa vasten painettuna; "varmaankin Kansallispankista. Eivätpä malttaneetkaan antaa minun odottaa huomiseen saakka." Ovi oli raollaan, joten sanat kuuluivat selvästi toisten kuunnellessa jännittyneinä.

"Halloo! Kyllä! Puhelimessa Boyd Emerson." Sitten seurasi vaitiolo, jolloin etäisen puhujan ohut ja räsähtelevä ääni kuului käsittämättömänä, yhtäjaksoisena muminana.

"Kuinka niin? Ja mistä syystä? Luulin teidän sanoneen --. No, hyvä. Hyvästi."

Emerson ripusti kuulotorven varovasti paikoilleen ja kääntyi hitaasti ympäri ystäviinsä päin. Hän nyökäytti päätään ja heilautti käsiään tavalla, jota ei voinut väärin ymmärtää.

"Mitä! Nytkö jo?" huudahti Cherry.

"Asia on varmaankin järjestetty puhelimessa."

"Ehkäpä tuo urkkija soitti jo sieltä Marshille."

"Tacomassa ei siis enää kannata yrittää, sillä toiset pankit ovat tietenkin saaneet myös varoituksen tahi saavat ennen pitkää. Jos pääsen pujahtamaan tieheni kenenkään huomaamatta, koetan heti Vancouverissa, mutta toiveeni ovat sangen heikot."

"Tilanne alkaa näyttää arveluttavalta, eikö totta?" sanoi Cherry.

"Tällä haavaa kyllä", myönsi Boyd. "Hallussamme on nyt sadantuhannen dollarin arvosta hyödyttömiä koneita ja varusteita, joita ei kukaan osta eikä tarvitse."

XV.

EPÄTOIVON PARTAALLA.

"Sanohan, vanha veikko, miten me kaikesta tästä selviydymme?" kysyi Alton Clyde kun hän joitakin päiviä myöhemmin oli saanut Boydin istahtamaan hetkiseksi. "Enhän peijakas vie tiedä mitään, mitä on tekeillä."

"Sen saamme pian nähdä."

"Kuinka niin?"

"Tuota sanomalehtikirjoitusta saamme kiittää kaikesta." Emersonin hampaat kirskahtivat vihaisesti, ja Clyde hätkähti. "Fraser ei pitänyt kieltään kurissa, ja pankit sulkivat minulta heti ovensa. Olen käynyt niissä jokaisessa tässä kaupungissa samoin kuin Tacomassa, Vancouverissa ja Viktoriassakin, mutta näyttää siltä, että ne ovat kaikki samalla kielteisellä kannalla kalasäilykkeiden valmistukseen nähden. Laivamme vietiin, ja vaikka olenkin saanut toisen, en tohdi lastata sitä, ennenkuin olen tulevaisuudesta varma. Tilaamani tavaratkin -- hiilet, tina, kattilat ja sen semmoiset -- ovat myös viivästyneet. Sinua emme ole kaikilla noilla ikävillä asioilla huolineet kiusata. George ja minä olemme melkein unhottaneet, mitä yön lepo on. Bloc & Kumppani tahtoo nyt kaikin mokomin saada puretuksi sopimuksen ostaa saaliimme." Emerson huokaisi raskaasti ja vaipui syvemmälle tuoliinsa kasvoillaan äärimmäisen väsynyt ja masentunut ilme. "Pelkään, ettemme voi enää mitään. En ainakaan minä."

"Amen"! lausui Clyde juhlallisesti otsallaan hullunkurinen huolestunut ryppy. "Kun sinä väistyt, niin on aika korjata luunsa."

"En aio väistyä, vaan teen kaiken voitavani, mutta tilanne, johon olemme nyt joutuneet, on kerrassaan pirullinen. Osa varusteita on täällä, toiset mikä missäkin, ja osa näyttää kokonaan joutuneen harhaan, joiden tilalle meidän on täytynyt hankkia uusia. Laskelmat on jo ylitetty, ja -- mutta eihän se puhumalla parane! Tarvitsemme rahaa. Rahaa! Ilman sitä emme kykene mihinkään. Kun Hilliard kielsi meiltä luoton, nousi tiemme heti pystyyn."

"Siihen ne minunkin kymmenentuhatta sitten hupenivat", virkkoi Clyde surullisesi!. "Kymmenentuhatta sydänvereni punaisinta pisaraa! Hyvä Jumala"!

"Entä ne hankkimasi kaksikymmentäviisituhatta dollaria?" muistutti Emerson.

Clyde naurahti kimeästi.

"Niitä en muistanutkaan. Onpa tämä sentään hiton hullunkurista."

"Kaikkea muuta", huomautti Emerson kuivasti.

"Olisit kanssani varmasti samaa mieltä, jos vain tietäisit kaikki, mutta kuten muistanet, lupasin olla ilmaisematta, mistä nuo rahat ovat kotoisin, ja kun annan sanani, olen äänetön kuin sfinksi. Mutta hullua se vain on!" Hetkisen kuluttua hän lisäsi vakavasti: "Jos yrityksemme rahoittaminen on vain Hilliardin vallassa, niin miksi et turvaudu Cherryn apuun?"

"Cherryn! Miten hän voisi auttaa?"

"Häneltä ei Hilliard kiellä mitään",

"Mitä tarkoitat?"

"Raha-asioista en ehkä tiedä mitään", huomautti Clyde, "mutta kun tulee naisista kysymys, olen ovela kuin rotta. Olen pitänyt häntä silmällä ja hän on todellakin suurenmoinen; kaupungilla on jo alettu siitä puhua. Loisteliaita päivällisiä ja teattereissa käyntejä joka päivä ja orchideoja ja muita harvinaisia kukkia kasoittain ja niiden keralla silloin tällöin kalliita jalokivikoristeita. Hilliardin auto on aina hänen käytettävänään, ja kuljettajaa kohtaan hän on ylenkatseellisen välinpitämätön. Ellei tuo kaikki merkitse --"

"Lorua!" huudahti toinen närkästyneesti. "Cherry on sellaiseen liian hyvä ja kunnollinen. Olet tulkinnut väärin Hilliardin kohteliaisuuden."

Clyde, joka ei kärsinyt, että hänen elämäntuntemustaan epäiltiin, puolustautui itsepintaisesti. "Vannon sinulle, että Hilliard on horjahtanut tasapainostaan; vanha tohtori Clyde tuntee oireet hyvin."

"Sanoit sen herättäneen yleistä huomiota?"

"Niin sanoin. Kaupungissa tietävät asian kaikki muut paitsi sinä ja tuo sokea sanomalehtien myyjä tuolla kulmassa."

Emerson nousi tuolissaan ja alkoi kävellä edestakaisin hitain askelin. "Jos Hilliard on huomaavaisuudellaan pannut tytön pään pyörälle, niin --"

Clyde purskahti raikuvaan nauruun. "Hänen tähtensä sinun ei tarvitse olla huolissasi -- surkuttele paremminkin Hilliardia, joka saa huvin maksaa."

"Cherry ei ole sitä lajia", epäsi Emerson suuttumuksen puna poskillaan.