Part 12

Emersonin täytyi hymyillä.

"Mitä aiotte nyt tehdä", kysyi hän, "lepäillä laakereillanne, vai --?"

"Takaisin rannikolle. Täällä alkaa olla jo liian levotonta."

"Aiotteko tulla mukanamme länteen?"

"Tietysti. Pelihän on vasta alulla."

"Kuinka kauan saamme vielä nauttia apuanne?"

"Vaikea sanoa. Haluan nähdä teidän lähtevän taipaleelle kaikki kunnossa, olisin kovin pahoillani, jos laskelmanne pettäisivät."

"No, mutta kaikkea sitä --"

"Antakaa hänen olla. Meille hän ei voi mitään tyrkyttää."

"_Minä_ olen joka tapauksessa tehnyt, minkä lupasinkin", virkkoi Alton Clyde ojentautuen mukavaan asentoon nojatuolissaan huulillaan niin autuaallinen hymy, että Fraser huudahti:

"Nyt ei puutu muuta kuin että alatte kehrätä, mirriseni, ja nuoleskella noita kanarialinnun untuvan tapaisia viiksenalkujanne."

"Tämä onkin ensimmäinen yritykseni liikealalla. En ole milloinkaan ennen tehnyt mitään hyödyllistä, joten olen tietysti ylpeydestä pakahtumaisillani."

"Tarkoitukseni ei ole millään tavalla kerskailla", sanoi Fraser vaatimattomasti, "mutta sen sanon, että jokainen järkevä ihminen, joka osaa vähänkin ajatella, huomaa heti suuret ansioni menestykseemme nähden, ja --" hän loi toisiin profeetallisen katseen -- "pankaa se mieleenne, pojat, ettei yrityksen lopullinen menestys ole avuttani mahdollinen. Kun te riehutte ja raadatte, olen minä aina tarvittaessa käsillä öljypullon ja puhdistuslapun kanssa. Aivan totta, sir! Varastossani on neuvoja ja temppuja loppumattomiin saakka, ja tarpeen vaatiessa voin aina hankkia, mitä ikinä kaipaattekin, niin että ottakaa minut vain mukaanne. Olen mies, joka pystyn vaikka mihin."

Boyd kertoi heille uutisen Marshin säilyketrustista ja teroitti kaikille, että nyt oli heidän yrityksensä salassapysyminen menestykselle monin verroin välttämättömämpi, ilmaisematta kuitenkaan omia syitään, miksi tuo salaperäisyys oli nyt onnistumisen ainoa ehto, syitä, jotka olivat kaikista tärkeimmät ja vaikuttavimmat. Hänen kumppaninsa eivät siis ymmärtäneet lähimainkaan, mitä tuon uuden yhtiön perustaminen oikeastaan heille merkitsi, ei edes silloinkaan, kun he seuraavana päivänä junassa lukivat selostuksen sanomalehdistä. Balt vain raivostui suunniltaan vihollisensa hyvästä onnesta kuullessaan.

Alton Clyde oli taas ylpeämpi kuin konsanaan osallisuudestaan salaliittoon, jota niin peloittava vihollinen uhkasi, ja kun Emerson teki hänestä jonkinlaisen yksityissihteerin, jonka pääasiallinen tehtävä oli viedä ja noutaa sähkösanomia, oli hän ylen onnellinen. Hänestä tuli aivan sietämättömän itserakas, ja hänen suurenmoinen oman tärkeytensä tunto pani Fraserin monelle kovalle koetukselle, joka viimeksimainittu ei tehnyt muuta kuin mietti uusia ja mahdollisimman purevia ivasanoja tuon pöyhkeän keikarin nujertamiseksi. Seikkailija saattoi tunnittain etsiä sopivia vertauksia, millä todistaa tuon klubisankarin täydellinen tylsyys ja kelvottomuus, mitkä kuitenkin kaikki kilpistyivät tämän järkkymättömän omahyväisyyden lujaan haarniskaan.

Matka länteen oli tuskin alkanut, kun Emerson jo ryhtyi laskelmiensa ja suunnitelmiensa lopulliseen tarkistukseen. Georgen kanssa pohdittiin monet tärkeät yksityiskohdat ja useita sähkösanomia lähetettiin, niin että heidän saapuessaan Seattleen oli joukko eri liikkeiden edustajia heitä odottamassa. Boyd sijoitti aikaa tuhlaamatta kumppaninsa erääseen hotelliin, hankki taitavan ja luotettavan pikakirjoittajan ja kiiruhti pankkiin, jonka johtajan kanssa hän oli tehnyt alustavan sopimuksen ennen Chicagoon lähtöään. Herra Hilliard tervehti häntä sydämellisesti.

"Olette, näen mä, suorittanut osanne ohjelmasta", sanoi hän, "mutta ennenkuin teemme lopullisen sopimuksen, tahtoisimme mielellämme tietää, miten tuo uusi trusti vaikuttaa säilykkeiden valmistukseen."

"Tarkoitatte P. A. S. Y:tä?"

"Niin. Chicagossa oleva asiamiehemme ei tiedä muuta kuin mitä olemme lehdistä lukeneet -- nimittäin, että tuommoinen yhtymä on muodostettu. Meidän täytyy luonnollisesti olla hieman varovaisia samanlaatuisen yrityksen rahoittamisessa, kunnes saamme tietää trustin kannan kilpailuun nähden."

Tämä oli pulma, jota Boyd oli pelännyt, minkätähden hänen vastauksensa olikin hieman hätääntynyt.

"Trusti tarvitsee rahaa suunnattomasti eikä ole muodostunut tavalla, jonka voisitte hyväksyä. Olette sitäpaitsi jo rahoittanut niin monta samanlaista yritystä kuin minulla nyt on tekeillä, että tiedätte aivan yhtä hyvin kuin minäkin niiden suuren kannattavaisuuden."

"Nyt ei ole siitä kysymys. Emme epäröisi hetkeäkään, mutta tuo Wayland-Marsh-yllätys voi kumota kaikki laskelmat. Jos vain tietäisimme --"

"Tiedän kaikki!" sanoi Boyd rohkeasti. "Herra Wayland selitti minulle tarkoin suunnitelmansa, ennenkuin trustista tiedettiin julkisuudessa mitään."

"Niinkö? Tunnetteko Wayne Waylandin?" kysyi herra Hilliard uteliaasti.

"Tunnen hänet hyvin."

"Ah! Parhaimmat onnitteluni. Ehkäpä -- ehkäpä teillä onkin Waylandin rahoja käytettävänänne?"

"Siitä en ole oikeutettu keskustelemaan", vastasi Boyd huolettomasti. "Antaakseni lainastanne varmat takaukset olen ryhtynyt toimenpiteisiin myydäkseni koko ensi kalastuskauden saaliin etukäteen. Välittäjät saapuvat kaupunkiin näinä päivinä ja heille sitoudun luovuttamaan koko saaliin jostakin määrätystä hinnasta. Riittääkö se?"

"Aivan mainiosti", vastasi herra Hilliard sydämellisesti. "Hankkikaa koneet ja kaikki mitä tarvitsette." Kun Boyd nousi mennäkseen, lisäsi hän: "Voitteko sanoa, onko Kalvikin ympäristössä tavattu metallinpitoisia kivennäisiä ja missä määrin?"

"Eipä sanottavasti; alue on vielä niin tuntematon. Kalvikissa on muuten eräs -- nainen, joka on antanut toimittaa etsintöjä minun kuitenkaan tietämättä, millä tuloksella."

"Cherry Malotte?"

"Tunnetteko hänet"? kysyi Boyd hämmästyneesti.

"Kyllä ja oikein hyvin. Olen ollut hiljattain hänen kanssaan kirjeenvaihdossa, sillä olen sijoittanut rahoja useihin kaivosyrityksiin tuolla pohjoisessa -- aivan yksityisesti luonnollisesti", kiiruhti hän lisäämään, "sillä eihän pankki voisi tietystikään tehdä mitään sellaista. Tutkitutan parhaillaan muutamia uusia löytöjä."

"Onko neiti Malotte tehnyt jonkun löydön?"

"Ei nyt aivan, mutta eräitä sangen lupaavia kuparisuonia hän on keksinyt."

"Hm! Tuo on minulle jotakin aivan uutta. Maailma on sentään sangen pieni, eikö totta?" Hän olisi mielellään kysellyt enemmänkin, mutta malttoi mielensä syventyen hetkisen kuluttua tehtäviinsä sellaisella tarmolla, että asia häipyi kokonaan hänen mielestään.

Nyt oli George Baltin vuoro osoittaa, mihin hän kykeni, ja seuraavina päivinä olivat hän ja Boyd työssä aamusta iltaan, sillä nyt oli saatava kaikki valmiiksi käden käänteessä. Heillä ei ollut aikaa siekailla ja puutavara- ja konekauppiaat, hiilien hankkijat ja laivojen välittäjät, joiden kanssa he joutuivat tekemisiin, vannoivat, etteivät he olleet milloinkaan tavanneet miehiä, jotka olisivat tehneet nopeammin päätöksensä ja työskennelleet, ei vain niin hämmästyttävän joutuin, vaan myös sellaisella erehtymättömällä varmuudella. Hinnoista ei tingitty eikä aikaa hukattu eri tarjousten edullisuudesta väittelemällä, ja kun George tiesi aina tarkalleen, mitä tarvittiin, oli valikointi verraten helppo tehtävä. Hän tunsi alansa pienimpiä yksityiskohtia myöten pitkän kokemuksensa nojalla, eikä ollut sitä koneenosaa, jota hän ei tuntenut melkeinpä paremmin kuin sen tekijä. Valikoidessaan hän ei epäröinyt hetkeäkään eikä ostanut mitään tarpeetonta. Häntä huoletti vain se, ettei tilauksia suoritettaisi ajoissa ja täsmälleen silloin kun hän oli määrännyt.

Kolme viikkoa kului kuin siivillä, ja eräänä aamuna heräsivät kumppanukset tietoisina siitä, että kaikki oli melkein valmista. Tilaukset oli tehty, laiva vuokrattu ja lähtöpäivä määrätty. Olihan tosin vielä yhtä ja toista järjestelemistä, mutta työ oli käynnissä eikä se mitä oli jäljellä, merkinnyt mitään. Vimmatusta kiireestään huolimatta he eivät olleet tehneet mitään erehdyksiä, mikä oli pääasiallisesti Ison-Georgen ansiota.

Clyde oli ollut koko ajan kaikessa heidän innokas, vaikkakin heikko avustajansa, ja nyt kun jännitys oli ohi, ratkesi hän juomaan, katsoen sen ainoaksi sopivaksi tavaksi ilmaista suuren ilonsa. Ollen luonteeltaan vilkas hän kaipasi seuraa ja tietäen kohtaavansa jyrkkää vastarintaa ystäviensä puolelta hän keräsi ympärilleen muutamia tyhjäntoimittajia, joilla ei ollut mitään huolia ajan kulusta ja jotka olivat aina valmiit kuuntelemaan pitkiäkin puheita, etenkin kun niiden pitäjällä oli paksu kukkaro. Risteillessään kaupungilla keskiyön vaiheilla seikkailuja etsien näki "sormeton" Fraser hänen horjuvan kadunkulmassa parin herrasmiehen seurassa, ja kuullessaan mainittavan Kalvikin kalastamoita hän raastoi nuorukaisen kotiin ja tunki vuoteeseen, minkä tehtyään hän lukitsi oven ja heitti avaimen porraskaiteen yli poistumatta ennenkuin oli varma, että toinen nukkui.

Varhain seuraavana aamuna heräsi seikkailija siihen, että Emerson hakkasi hänen oveaan aivan raivoissaan.

"Mitä tämä on?" tiuskaisi Boyd tunkien erään aamulehden Fraserin nenän eteen.

"Sanomalehti", haukotteli toinen -- "aivan tavallinen sanomalehti."

"Mistä tämä juttu on lähtöisin?" Boyd osoitti sormellaan erästä lihavaa otsikkoa, joka kuului:

LOHITRUSTIN UUSI VIHOLLINEN!

Ensimmäinen laukaus ammuttu taistelussa kalastamoiden herruudesta! P.A.S.Y. vannoo taistelevansa viimeiseen saakka!

"En tiedä."

"Ette tiedä?"

"En. Luen sanomalehdistä vain pikku uutiset ja pilajutut. Mitä siinä sanotaan?"

"Yrityksemme täydellinen selostus, mutta naurettavasti vääristeltynä ja liioiteltuna. Väitetään, että olen perustanut uuden säilykeyhtiön nujertaakseni trustin. Georgen ja Marshin välinen vihamielisyys kuvataan tarkalleen ja että me molemmat olemme kaikessa hiljaisuudessa valmistautuneet tuhoamaan Marshin. Hyvä Jumala! Tämähän voi vaikuttaa sen, että pankki kieltää meiltä luoton ja koko suunnitelmamme raukeaa."

"Minä en ole lörpötellyt."

"Mutta koko tyyli ja kertomatapa viittaavat teihin", selitti Boyd harmistuneesti. "Alton vannoo, ettei hän tiedä tästä mitään, joten teidän on aivan turhaa pyrkiä pakoon. Sepustuksessa on niin paljon totta, että sen kirjoittajan on täytynyt haastatella jotakin, joka on asioistamme perillä."

"Niin?"

"Tehtyä ei enää tekemättömäksi saa, mutta minun täytyy saada tietää, kuka on syyllinen." Kun toinen vain tuijotti häneen uteliaasti sanaakaan virkkamatta, ärjäisi hän: "Miksi ette voi tunnustaa?"

Ensi kerran heidän tuttavuutensa aikana näytti "sormeton" Fraser nolostuvan niin, ettei hän kyennyt vastaamaan, Emersonin voimatta kuitenkaan sanoa, johtuiko se häpeän tunteesta vai jostakin muusta. Seikkailijan luonne oli niin kiero, että oli useimmiten aivan mahdotonta tietää, mitä tämän mielessä kulloinkin liikkui, ja hänen huomautuksiensa sisintä ajatusta oli sangen vaikea saada selville.

Nytkin hän murahti otsa rynkästi rypyssä: "Teille annan kaikki anteeksi", ja painautui takaisin vuoteeseen kasvot mielenosoituksellisesti seinään päin, välittämättä katsahtaakaan ovelle, kun Boyd syöksähti huoneesta siinä varmassa vakaumuksessa, että Fraser oli kaikkeen syypää.

Koko sen päivän odotteli Boyd pelko mielessä jotakin tiedonantoa Hilliardilta, mutta ilta tuli eikä mitään kuulunut, ja kun useampia päiviä kului mitään tapahtumatta, uskalsi hän hengittää hiukan keveämmin. Hän oli jo alkanut varmistua, ettei tuolla sepustuksella ollut ollut mitään merkitystä, kun eräänä iltana tuo peloittava kutsu saapui. Häntä pyydettiin puhelimessa saapumaan pankkiin kello yksitoista seuraavana aamuna.

"Jotakin hullusti", virkkoi hän synkästi Georgelle.

"Eihän sitä vielä tiedä", vastasi kalastaja. "Jos kirjoitus olisi jotenkin vaikuttanut Hilliardiin, olisi hän todennäköisesti käynyt kimppuunne jo seuraavana päivänä."

"Olemme jo tilanneet kaikki, mitä tarvitsemme. Käsitättehän, miten käy, jos hän nyt peräytyy?"

"Täydellisesti. Siinä tapauksessa menemme johonkin toiseen pankkiin."

"Väännän Fraserilta niskat nurin", murisi Emerson. "Meillä on ollut muutenkin vastoinkäymisiä riittävästi."

Hän oli sangen hermostunut kysyessään pankinjohtajaa määrätyllä kellonlyönnillä. Virkailija pyysi häntä odottamaan sanoen, että herra Hilliardin puheilla oli parhaillaan eräs toinen asiakas.

Himmeän lasioven takaa kuului jonkun naisen ääni ja naurua, mikä kaikki rohkaisi Boydia hieman, sillä olihan Hilliard kaikesta päättäen ainakin hyvällä tuulella, mutta ollen liian hermostunut voidakseen istua paikallaan hän meni ikkunan ääreen ja alkoi hajamielisesti katsella kadun ihmisvilinää. Toisella puolella oli erään sanomalehden konttori, jonka ikkunoissa oli paljon kaikenlaisia tiedonantoja, muiden muassa uutinen, että postilaiva _Kuningatar_ oli saapunut viime yönä Skagwaysta. Boyd ihmetteli miksi Cherry ei ollut kirjoittanut hänelle riviäkään. Hän oli varmaankin unhottanut ilmoittaa osoitteensa.

Samassa aukeni ovi Hilliardin huoneeseen ja hän kuuli naispuvun kahinaa ja sitten nimeään mainittavan. -- "Sisään, herra Emerson."

Hänen huomionsa oli nyt keskittynyt alkavaan neuvotteluun, niin ettei hän katsahtanutkaan poistuvaan henkilöön, kunnes tämä pysähtyi äkkiä ulko-ovelle ja lähestyi kädet ojennettuina.

"Boyd!"

Puhuteltu kääntyi ympäri ja näki edessään Cherry Malotten ilosta sädehtivät kasvot.

"Tekö, Cherry!" huudahti hän, "mitä maailmassa --" Hän tarttui tytön molempiin käsiin ja nauroi iloisesti. "Mistä ihmeestä te nyt ilmestyitte?"

"Saavuin viime yönä _Kuningattarella_", vastasi Cherry. "Ah, olen niin iloinen teidät nähdessäni!"

"Mutta mikä sai teidät tänne? Luulin teidän olevan Kal--"

"Sh--h!" Tyttö painoi sormen huulilleen katsahtaen sisähuoneen oveen. "Puhutaan siitä myöhemmin."

"Herra Hilliard pyytää teitä nyt puheilleen, sir", ilmoitti vahtimestari Emersonille.

"Minun täytyy saada heti puhutella teitä!" sanoi Boyd nopeasti. "En viivy kauan. Voittehan odottaa hetkisen?"

"Kyllä, odotan täällä. Mutta kiiruhtakaa, kiiruhtakaa!"

Jälleennäkemisestä vilpittömästi iloissaan hän puristi sydämellisesti tytön molempia käsiä ja astui hymy huulillaan Hilliardin pyhättöön. Se oli kuitenkin poissa, kun hän puolta tuntia myöhemmin ilmestyi jälleen näkyviin; vaihtunut ilmeeseen, joka sai tytön hätäisesti kysymään: "Mitä nyt? Onko jotakin hullusti?"

Hän nyökäytti päätään, mutta vastasi vasta ulko-ovella: "Niin, jotakin on varmasti hullusti", lisäten ikäänkuin vastaukseksi tytön seuraavaan kysymykseen: "Malttakaa hetkinen; olen liian vihainen voidakseni nyt puhua. Menkäämme johonkin välipalalle; kerron sitten kaikki. Mutta ennen kaikkea tahdon kuulla, miksi tulitte tänne tähän vuodenaikaan?"

"Olen ollut hiljattain paljon tekemisissä herra Hilliardin kanssa kaivosasioissa, ja tulin hänen pyynnöstään. Tiedän tuskin, mistä kertomukseni aloittaisin. Mutta muistanettehan minun kertoneen teille Kalvikissa ollessanne, että toimitutin etsintöjä."

"Kyllä."

"No niin, viime kesänä paljon ennen käyntiänne löysi eräs mieheni sangen lupaavan kuparisuonen."

"Siitä ette puhunut kertaakaan."

"Kun ei ollut mitään puhumista -- ei ainakaan silloin vielä. Olin lähettänyt näytteet tutkittaviksi ja odottelin tulosta, joten en tiennyt, olivatko ne edes minkäänarvoiset, mutta vähän sen jälkeen kuin olitte lähtenyt sain ilmoituksen, että löytöni oli näytteistä päättäen todellakin arvokas. Nyt seuraa kaikista merkillisin. Mies, joka teki löydön, oli tietämättäni lähettänyt toisiakin näytteitä ja kirjeen eräälle ystävälleen, joka asuu täällä Seattlessa. Tämä oli sitten tutkituttanut näytteet ominaan ja mennyt herra Hilliardin puheille tarpeelliset todistukset tuloksesta saatuaan sillä seurauksella, että hän ja eräs herra Hilliardin palkkaama asiantuntija saapuivat heti ensimmäisellä laivalla Katmaihin ja sieltä Kalvikiin postin mukana. Olimme sillä aikaa jo alkaneet murtaa malmia, eikä viipynyt kauan, ennenkuin nuo miehet olivat puuhistamme selvillä. Heillä olivat ehdotukset heti valmiit, ja kun kieltäydyin, houkuttelivat he minut mukaansa tänne -- tuo ovela herra Hilliard oli aavistanut kaikki ja kehoittanut miehiään suostuttelemaan minut tulemaan hänen puheilleen, ellen rupeaisi neuvottelemaan hänen edustajiensa kanssa. Olin verraten myöntyväinen uhri ja siten olen nyt täällä aikeissa ryhtyä työskentelemään yhdessä herra pankkiirin kanssa edellyttäen, että sovimme ehdoista. Mitä pidätte minusta liikenaisena?"

Boyd hymyili hänen innostukselleen. "Olette kaikinpuolin erinomainen ja toivon, että pelaatte häneltä kaikki hänen rahansa. Minä en saa häneltä kolikkoakaan."

"Vaadin kosolta sekä rahaa että aikaa täydentääkseni kaivokseni, enkä hellitä ennenkuin olen saanut valvontaoikeuden -- hän on jotakuinkin sitkeä, tuo ukko."

"Aivan niin", sanoi Emerson. "Hän on juuri sinkahuttanut leiriimme pommin, joka sai hampaani kalisemaan. Hän lupasi lainata minulle satatuhatta dollaria, mutta tänään hän peruutti sanansa, ja aivan ehdottomasti."

"Kertokaa kaikki ja alusta alkaen", käski tyttö. "Kuolen uteliaisuudesta saada tietää, mitä olette toimittaneet, mutta alusta saakka, muistakaa."

He olivat saapuneet Emersonin hotelliin, ja saateltuaan tytön ruokasaliin alkoi hän tilinteon siitä hetkestä alkaen, jolloin he olivat sanoneet toisilleen jäähyväiset Kalvikin hangilla, ja ateria, jonka hän tilasi, oli päättynyt kauan ennen kuin hänen kertomuksensa.

"Tänään kutsui Hilliard minut puheilleen ja ilmoitti kylmästi, ettei pankki voinut lainata summaa, jonka hän oli luvannut, vaikkakin olin hänen sanoihinsa luottaen tilannut kaikki, mitä tarvitsemme. Tavaratkin ovat jo alkaneet saapua."

"Eikö hän maininnut mitään syytä, miksi hän oli nyt muuttanut mielensä?"

"Kyllä. Syitä oli paljonkin, mutta ne hän kietoi kaikki suurenmoisella puheliaisuudellaan sellaiseen sumuvaippaan, että sain niistä vain hämärän aavistuksen. Pankissa ei ollut muka rahaa, ja johtokunta oli sitäpaitsi kieltänyt uusien lainojen myöntämisen."

"Ja te olette kuitenkin, mikäli ymmärrän oikein, myynyt saaliinne jo etukäteen sovitusta hinnasta?"

"Aivan niin."

"Tämäpä kummallista. Pankkihan voisi olla täysin levollinen."'

"Hän tahtoi päästä mahdollisimman pian erilleen minusta puhuen puuta heinää, ja kun yritin tehdä vastaväitteitä, suistuin ladulta.! Tunsin ilman jäähtyvän heti kun olin astunut hänen huoneeseensa, ja olen varma, että jotakin merkillistä on tapahtunut, mutta en tiedä, mitä."

"Meidän täytyy saada tuo summa jostakin, tahi muussa tapauksessa on asemamme toivoton", sanoi Cherry lujasti.

"Tietysti!" myönsi Boyd katkerasti hymähtäen.

Tyttö naurahti. "Äsken puhelin herra Hilliardin kanssa vain sen verran, että tutustuimme, mutta menen hänen luokseen jälleen kello neljä."

"Viettäkäämme sitten ilta yhdessä ja parannelkaamme toistemme haavoja", ehdotti Boyd. Cherryn läheisyys oli ihmeellisesti virkistänyt häntä ja tytön iloisten ja pirteiden kasvojen näkeminen antoi hänelle uutta rohkeutta ja luottamusta, jonka kaltaista hän oli tuskin tuntenut sitten Kalvikista lähtönsä. Huolet ja vastoinkäymiset olivat melkein unhottuneet, nauru helähti herkästi ja vilpittömästi ja nuoruus tuntui siunaukselta.

"En suostu vielä mihinkään", vastasi Cherry. Samassa hän muuttui vakavaksi ja lisäsi silmät sädehtien: "Herra Hilliard huolehtii kaivoksestani ja minusta tulee rikas -- rikas! En voi sanoa teille, mitä se minulle merkitsee -- ette ymmärtäisi. Saan jättää koko pohjolan taakseni ja olla mikä haluan -- ja mikä oikeastaan olen."

Boyd näki katseessa kuvastuvan kiihkeän kaipuun ja sanoi kätensä ojentaen hiljaa:

"Jos voin auttaa teitä jotenkin, niin teen sen suurimmalla mielihyvällä."

"Olette kunnon mies", vastasi tyttö luoden katseensa alas, "ja olen iloinen, että olette ystäväni. Antakaa anteeksi itsekkyyteni, annattehan? En tarkoittanut, että kohdistan harrastukseni vain omien etujeni valvomiseen, kun teillä on niin paljon vastoinkäymisiä."!

"Kaikki meni oikein hyvin", sanoi Boyd, "kunnes törmäsin tähän; -- tähän jäävuoreen."

"Mahtoikohan tuo sanomalehtisepustus säikähdyttää herra Hilliardin?"

"Siitä en saanut selvää."

"Katsokaamme! Tänään on melkein viikko siitä kun se oli lehdissä."

"Viisi päivää, tarkalleen."

"Ja matka Chicagosta tänne kestää kolme päivää, eikö niin?"

"Mitä sillä on tämän kanssa tekemistä."

"Eikö teistä ole tuntunut sangen omituiselta, että Hilliard antoi teidän kietoutua korvianne myöten kaikenlaisiin sitoumuksiin ja sopimuksiin, ennenkuin hän ilmoitti teille huonot uutisensa?"

"Jos tarkoitatte, että tämä on tuon Chicagolaisen yhtymän ansiota, niin miksi he odottivat näin kauan? Jos täkäläinen lehdistö lähetti uutisen Chicagoon, tahi jos he saivat asiasta muuten tiedon, niin miksi he eivät sähköttäneet? Tuo kaikkihan olisi järjestetty siten käden käänteessä."

"Sellaisia asioita ei voi toimittaa sähköteitse tahi postin välityksellä, eikä Willis Marsh menettele sitäpaitsi milloinkaan sillä tavalla. Jos tuo uutinen on ollut Chicagon lehdissä ja hän on nähnyt sen, niin sanonpa, että teidän on sangen vaikea saada luottoa Seattlessa."

"Sitä en usko, mutta aion joka tapauksessa ottaa heti asiasta selvän." Hän nousi. "Tulen luoksenne kello seitsemän ja uskallanpa lyödä vaikka vetoa, että pelkonne on aiheeton."

"Seitsemän täsmälleen", suostui tyttö. "Huvittelen sillä aikaa tekemällä hiukan ostoksia, sillä olenhan nykyisessä asussani kuin mikäkin kuvatus."

Kun hän kello seitsemän astui hotellin seurusteluhuoneeseen saatuaan ilmoituksen, että herra Emerson oli tullut, tapasi hän tämän harppailemassa pitkin askelin edestakaisin otsa tuimassa rypyssä.

"Mitä kuuluu?" kysyi hän.

"Puhuitte profeetan suulla. Seattlessa on raha huvennut äkkiä hyvin vähiin."

"Kuinka monessa pankissa kävitte?"

"Kolmessa. Jäljellä olevat koluan huomenna. Entä te? Oliko teillä parempi onni?"

"Olipa niinkin. Tunnen, että herra Hilliard on sangen pian nöyrä vankini. Mutta nyt jätämme liikeasiat, ymmärrättekö? Niistä ei tänään enää sanaakaan! Olette väsynyt ja levon tarpeessa Ette ehkä tiedäkään, että kasvonne ovat aivan kalpeat ja riutuneet?"

Boyd myönsi hetkisen kuluttua: "Taidattepa olla oikeassa. Olen -- olen hyvin iloinen, että tulitte, Cherry."

XIV.

VIHOLLINEN NÄYTTÄYTYY.

Boyd Emerson nukkui hyvin sinä yönä päivän häiritsevistä ja levottomuutta herättävistä tapahtumista huolimatta, sillä Cherry oli taitavasti saanut hänet unhottamaan kaikki liikeasiat, trustit ja säilyketehtaat, kuten jokainen ymmärtäväinen urheilijain neuvojakin antaa miestensä levätä kilpailupäivän aattona. Aivotkin ovat vain lihaa ja verta ja tarvitsevat kuten muutkin lihakset lepoa; taukoamaton kiinteä ajatteleminen johtaa auttamattomasti väsymykseen ja synkkämielisyyteen.

He olivat syöneet kahden hauskan päivällisen, josta tytön pulppuava hilpeys oli kartoittanut kaikki huolet ja kaiken jäykkyyden, ja kun he hiukan myöhemmin viettivät iltaa yhdessä Ison-Georgen ja Alton Clyden kanssa, oli Boydin henkinen virkistyminen Cherryn suureksi tyydytykseksi silminnähtävä.

Vaadittiin todellakin tytön koko taitavuus estämään tuota rotevaa kalastajaa puuttumasta asioihin ja kysymyksiin, jotka täyttivät hänen sydämensä ääriään myöten, mutta hän oli tytölle kuuliainen kuin koira ja käsitettyään, että hänen tavallinen puheenaiheensa oli nyt jyrkästi kielletty, hän mukautui nöyrästi ja alkoi muhoillen katsella kynsiään, joita hän silloin tällöin hieroi tarmokkaasti nenäliinallaan.

Alton Clydestä, tuosta hienosta ja välinpitämättömästä klubikeikarista oli heti tullut Cherryn harras ihailija, mikä vain todisti, että tytöllä oli suuri vaikutusvoima kaikkiin ja kaikenlaisiin miehiin. Fraser oli ainoa, joka ei ollut saapuvilla, jotta seurue olisi ollut täysilukuinen. Hän oli kyllä huomannut heidät ja tullut tervehtimäänkin Cherryä, mutta miehen suulauden harmilliset seuraukset olivat Boydilla vielä niin tuoreessa muistissa, ettei hän voinut pyytää tätä yhtymään joukkoon. Fraser olikin, merkillistä kyllä, poistunut heti ja mennyt sitten levolle hetkisen yksinään ja ikävissään harhailtuaan. Aamulla herätti eräs Mildred Waylandilta tullut kirje Boydin täyteen tietoisuuteen siitä, kuinka pulmallinen hänen nykyinen tilanteensa oli.