Chapter 5

Jesu, kautta kuoleman Riennä, riennä auttamaan, Koska iltakello soi, Eikä pääni nousta voi!

XXI.

Kansa rientää kohden korpimaita, Lehdot kelkkaa, vilkkuu vaaleet auhtot, Laaksot vilvakoitsee kukkaisista, Kummut kaikuu lintuin lauleloista, Vilisevät karjat metsistöissä, Vuorten kotkat kohoo taivahilla.

Herran silmä kääntyy pilven luota, Lempeänä katsoo lapsilaumaa, Joka väsymättä, voipumatta Pilven liikenteitä seurajaapi. Tuhat silmää tähtää pilveen päin, Sieltä vastaa Herran silmä yksin.

-- Miten lempeä on isän silmä, Konsa tarkastaa Hän lapsilaumaa, Jonka ottanut on omaksensa! Lasten horjahdust' ei isä huomaa, Langetessa antaa auttaa toisten Koska hyöty kahdenkertaisena

Koituu siitä: -- apu nostetulle, Varoitus ja neuvo nostajalle. -- Vaan ken tuolla joukon etupäässä Miehukkaasti aatelmoiden astuu! Ken tuo sorja, reima asussansa, Joll' on toivon valo kulmillansa? --

Sill' on käsi vankka, vahva varsi, Suora, käskeväinen käytösparsi. -- Etkö tunne kansan johtajata, Jonk' on silmänluonti leimuvainen, Pyhää kiivautta katseet toistaa, Taivaan tuli otsallansa loistaa.

Se on Mooses, miesi yleväinen, Jok' on salaisesti säilytetty, Sitten kohotettu kaislikosta -- Kasvoi kuningasten kartanossa. Se on Mooses, jota metsätiellä Puhutteli Herra pensahasta.

Käski viestit viedä Faaraolle Ett' on Herran kansan uhriaika, Aika tullut rientää Jumaloihin. Se on Mooses, joka seikat suorii Selvillensä päästä vainokansan Vapahaksi vieraan orjuudesta.

XXII.

Impi, jonka Luoja soi Tulla luoksein lausuin armon sanaa, Helmen seppeliini loi, Sirkut kukkaisiini toi, Oi nyt onnen riemun aikaa! Öin ja päivin laulut kaikaa; "Jumala, Karitsa!" -- Noin se kaikuu taukoomatta.

Impi puhtaan karitsan Veressä on valkaistuna vallan, Muodon kantaa hohtosan, Sanan lausuu laupeaan: "Kaikkein tähden astui kerran Kirouksen puulle Herra -- Lunastus Vapahdus Seuras siitä valituille.

Soihan kaunis kutsumus, Kaikuu pitkin mailman lakeutta; Juhlii Luojan asumus, Sulhon pääll' on kaunistus -- Tulkaa! säästäkäätte työtä! Oma työ ei kelpaa myötä; Piikaset, Neitsyet Hääpukuun sen vaatettavat!

Nuopa Yljän impyset Tekee Herran työtä kallihinta: Kuolleen uskon rääpäleet Sadoilt' on he riisuneet -- Haavat huuhtoo kirkas viina, Ruumiin verhoo puhdas liina, Vaatteissa Kalleissa Käyt sä sorjan sulhon luokse!"

Noin se kuiski Impynen Kun mä saavuin kutsuttuna kerran Herran huoneen portille, Hän mun auttoi huoneesen -- Monta pitkää päivää, yötä Olin tehnyt turhaa työtä; Laupius, Rakkaus Meit' ei kohtaa ansiosta.

Kiitoslauluun soinnu suu! Karitsan on virsi veisattava -- Taivaan puistot kajahuu, Pyhäin joukko ilmaantuu, Koko taivaan riemussansa Perinnöksi armostansa Lahjoitti Luojani -- vaijentaa jo suun.

Lepään, olen huoleton, Konsa horjahdin ma Herran helmaan. -- Herran lauma suuri on Käynyt riemuun, karkeloon; Ne voi kiittää kun mä vaivun Jos vaan Herran tahtoon taivun; Kohtapa Taivaassa Miekin laulan lakkaamatta.