Part 4

Uskokaa, että olen hyvin pahoillani, kun jälleen täytyy teitä valituksillani vaivata, koska tunnen hyvän sydämenne ja tiedän, ettette voi nähdä kenenkään kärsivän tulematta siitä liikutetuksi. Mutta millä minä voin sitä vastustaa? Minun täytyy joko keventää sydämeni raskasta taakkaa ja kertoa teille kaikki huoleni tai vaipua sanomattoman murheen valtaan, mikä minuun on tullut sen jälkeen, kun näen teidän selittämättömällä tavalla lyövän minut laimin, ja koko tänä aikana olen saanut teiltä ainoastaan yhden kirjeen ja pienen kirjelipun, jossa oli anteeksipyyntö. Oi, oletteko minut unohtanut? Te koetatte kylmäkiskoisuudella karkoittaa minut luotanne. En voi sen vuoksi teitä soimata; sillä syvästä alakuloisuudestani ja suuresta sieluni ristiriitaisuudesta huolimatta tiedän, että minä olen antanut teille aihetta tuskallisiin mietiskelyihin. En voi teitä kuitenkaan auttaa, mutta voin tässä teille selittää, etteivät mitkään ponnistukset, mikään aika, mikään satunnainen tapaus voi koskaan heikontaa sitä suunnatonta intohimoa, jota tunnen -- kohtaan. Käyttäkää vaikka äärimmäisiä pakkokeinoja minun intohimoani vastaan, lähettäkää minut vaikka maailman ääreen: niin ette kuitenkaan voi karkoittaa niitä lumoavia ajatuksia, jotka aina pysyvät minulle uskollisina, niin kauan kuin säilytän muistamisen kyvyn. Rakkauteni ei rajoitu yksinomaan sieluuni; tuskin on ruumiissani ainoatakaan atomia, joka ei olisi täynnä teitä. Elkää sen vuoksi lohduttako itseänne sillä petollisella unelmalla, että mikään ero voisi muuttaa mielipiteitäni; sillä kesken syvintä vaitioloakin tunnen kuolettavan levottomuuden itsessäni ja samalla kertaa rakkaus ja tuska raatelevat sydäntäni. Sanokaa jumalan tähden, mikä on saanut aikaan tämän kummallisen muutoksen, jonka olen teissä huomannut jo jonkun aikaa? Jos teissä vielä on jäännöskään sääliä minua kohtaan, niin sanotte sen minulle varovaisesti. Ei, elkää sanoko sitä minulle sittenkään, se voisi surmata minut. Elkääkä antako minun enää elää elämää, joka muistuttaa hidasta kuolemaa, sillä onhan se ainoa laji elämää, jota saatan viettää, jos olette kadottanut jotain hellästä rakkaudestanne minua kohtaan.

Osa kirjeestä vuodelta 1720.

Onko mahdollista, että taas tahdotte tehdä sen, josta aivan äskettäin varoitin teitä? Te arvelette minun laskeneen leikkiä sanoessani äskettäin, että kirjeilläni kidutan teidät kuoliaaksi. Vielä kerran neuvon teitä, jos rauhanne on teille jonkin arvoista, kiireesti muuttamaan menettelynne, sillä vakuutan teille, että minulla on siksi tulinen luonne, etten tyydy tällaiseen kohteluun. Rakastan avomielisyyttä ennen kaikkea muuta ja sanon sen vuoksi teille panevani maan ja taivaan liikkeelle saadakseni vaatimukseni teidän suhteenne täytäntöön, ja ellei tästä ole apua, niin olen päättänyt tarttua mustimpiin keinoihin, joiden sanotaan aina auttavan. Nyt näette mihin ikävään asemaan saatatte sekä itsenne että minut. Ajatelkaa asiaa rauhallisesti; eikö ole parempi tulla vapaaehtoisesti kuin väkipakolla, ja mahdollisesti vielä sellaisena aikana, jolloin haudotte mitä suloisimpia unelmia? Sillä kun kerran johonkin ryhdyn, niin en tee sitä puolinaisesti.

_Swift miss Vanhombrighille_

Jos te sillä tavoin jatkatte kirjoittamistanne, niin tulen harvemmin kuin ennen, jotten kadottaisi sitä nautintoa, minkä kirjeittenne saaminen minulle tuottaa, sillä ihmettelemättä en voi nähdä, miten pikku tyttö, joka ei osaa lukea, taitaa niin hyvin kirjoittaa. Te erehdytte täydellisesti; lähettäkää minulle kirje, jonka päällekirjoitus ei ole teidän käsialaanne, ja minä voin lyödä vetoa siitä kruunun, etten sitä lue. Mutta leikki sikseen, sadoista eri syistä pidän sopimattomana tehdä teidän talostanne itselleni jotain säännöllistä oleskelupaikkaa. Tietysti minä tulen niin usein kuin säädyllisyys sen myöntää; mutta heikko terveyteni ja alinomainen huono ilma kieltävät minua aamupäivällä lähtemästä ulos, ja iltapäiväni kuluvat niin, etten sitä itsekään tiedä, ja olen joutunut paitsi teidän kanssanne vielä tusinan ystäväni kanssa riitaan siitä, etten käy heidän luonaan. Sitäpaitsi ei teidän tarvitse ryhtyä muuhun mustaan keinoon kuin musteeseenne. Vahinko kyllä eivät silmänne ole mustat, muuten olisin sanonut samaa teillekin. Mutta olettehan hyvä haltijatar ettekä voi saada mitään pahaa aikaan. Jos te olette siirtänyt taikavoimanne mustaan harsoonne, niin uhmailen teitä eräästä määrätystä syystä; arvatkaahan mistä! Voikaa hyvin!

Sain kirjeenne lauantai-iltana, jolloin luonani oli pieni seura koolla, ja jouduin sen johdosta niin hämilleni, etten tietänyt, mitä sen johdosta oli tehtävä. Tänä aamuna sanoi muuan vaimo, joka käy minun ostoksillani, kuulleensa minun rakastuneen erääseen nuoreen tyttöön -- hän mainitsi nimenne ja samalla kertoi joukon yksityisseikkoja, että pikku -- ja minä käymme hänen luonaan, että arkkipiispa tekee samoin, että olette hyvin älykäs j.n.e. Olen aina pelännyt tämän kurjan pesän pahoja kieliä ja olen sen teille sanonutkin. Tämä oli syynä, miksi jo aikoja sitten ilmoitin käyväni harvemmin luonanne, niin kauan kuin olette Irlannissa, ja minun täytyy pyytää teitä olemaan järkevä, ellen vastaisuudessa voi käydä luonanne niin usein ja niin huomattavalla tavalla kuin ennen. Viikon lopulla, jos on mahdollista, tulen puhelemaan kanssanne. Ihmiselämässä on tapauksia, joita ei voi välttää ja joihin on mukauduttava; jos on varovainen, niin pahat kielet kyllä itsestään vaikenevat.

_Miss Vanhomrigh Swiftille_

Selbridge, 1720.

Sanokaahan suoraan, oletteko kertaakaan toden teolla aikonut käydä luonani sen jälkeen, kun viimeksi teille kirjoitin? Ei, te olette niin kaukana siitä, ettette kertaakaan ole tuntenut sääliä minua kohtaan, vaikka kirjoitinkin teille, kuinka surullinen ja alakuloinen olin. Rauhattomuuden silpoma sielu ei voi kestää yksinäisyyttä. Olen käyttänyt päiväni huokailemiseen ja yöni ----:n ajattelemiseen, joka ei minua ajattele. Kuinka monta kirjettä minun täytyykään teille kirjoittaa, ennenkun saan vastauksen? Voitteko tuskassani kieltää ainoan lohdutuksen, jota tällä hetkellä odotan? Oi, jospa voisin toivoa näkeväni teidät täällä luonani tai voisin tulla teidän luoksenne! Olen syntyessäni saanut tuliset intohimot ja ne kärjistyivät siihen, mitä tunnen teitä kohtaani Ajatelkaahan, miten kuolemanvaarallisia ovat ne mielenliikutukset, jotka teidän kylmäkiskoisuutenne saa aikaan, osoittakaa minulle hellyyttä, muuten kadotan järkeni. Ettehän voi yksinomaan olla minun seurassani, mutta voittehan varata itsellenne silmänräpäyksen kirjoittaaksenne minulle ja pakoittaaksenne itsenne tähän laupeudentyöhön. Jos olisin varmasti vakuutettu tuntevani teidän ajatuksenne, joka on mahdotonta kellekään kuolevaiselle, sillä kukaan ei ajattele sillä tavoin kuin te, niin huomaisin, että te usein raivostutte, toivotte minun tulevan jumaliseksi, jotta kaipaukseni silloin kääntyisi taivaaseen päin, mutta tämä ei teitä auttaisi; sillä jos olisin haaveilija, niin olisitte te kuitenkin aina se jumaluus, jota palvelen. Onko mitään muuta jumaluuden merkkejä kuin ne, jotka huomaan teissä? Te olette aina läsnäoleva; aina väikkyy kuvanne edessäni. Usein tunnen teitä kohtaan pyhää kunnioitusta, joka täyttää minut pelolla, mutta toisinaan taas loistaa silmistänne lumoava armahdus, joka virkistää sieluani. Eikö ole järkevämpää kunnioittaa säteilevää olentoa, jonka on nähnyt, kuin sitä, joka meille ainoastaan kuvataan?

_Swift miss Vanhomrighille_

Lokakuun 15 p:nä 1720.

Ensimäisenä vapaana hetkenä istun kirjoittamaan teille, ja taivas tietää, milloin tarjoutuu sopiva tilaisuus lähettää tämä kirje; koko aamupäivän käy luonani ikävystyttäviä vieraita, jotka jokainen järkevä ja kunniallinen mies pudistaisi päältään, jos se vain kävisi päinsä; iltapäivällä menen kävelemään karkoittaakseni kaikki tyhmät houreet niin hyvin kuin voin. Ellen sen vuoksi ole niin ahkera kirjeitten kirjoittaja kuin te tahtoisitte, niin ei teidän heti sen vuoksi tarvitse ruveta minua soimaamaan ja komentelemaan, vaan täytyisi teidän ymmärtää asemani ja varmasti luottaa siihen, että säilytän saman ystävällisen tunteen ja kunnioituksen teitä kohtaan kuin olen aina vakuuttanut tuntevani ja tulen sen pitämään, sillä te ansaitsette parhaimman, mitä teille voi antaa, jos yhä tutkitte ja kehitätte niitä lahjoja, jotka luonto on teille antanut. Teidän tulee meidän molempien tähden olla niin iloinen kuin voitte, lukea hauskoja kirjoja, jotka saattavat teidät nauramaan, eikä miettiväisenä istua pää kyynärpäiden nojassa tuolilla lieden ääressä. Epäilemättä ratsastaminen tekisi Mobkielle parempaa kuin kaikki muu, lukuunottamatta kauniita päiviä ja lämpimiä vaatteita, ja samoin on teidänkin laitanne. Minä olen jo liikunnon puutteessa saanut päänsäryn tässä kirotussa kaupungissa. Toivoisin kanssanne voivani kävellä viisikymmentä kertaa puutarhanne ympäri ja sitten juoda kanssanne kahvia. Olin eilisillan kymmenen kahdentoista henkilön seurassa ja olin väsynyt kuin koira. Jokainen käy lopulta vastenmieliseksi ja sietämättömäksi, tai minä tulen äreäksi ja oikulliseksi, joka on sama asia. Keskustellaan etelämerestä, kuningaskunnan sortumisesta ja rahanpuutteesta.

Gallstown Kinnegadin luona, heinäk. 5 p:nä 1722.

Ei ollut sopivaa ja tuskin mahdollistakaan kirjoittaa teille, vaikka minulla olikin kova halu siihen, kun ajattelin sitä mielialaa, johon teidät viime kerralla jätin; mutta toivon teidän olevan nyt paremmalla tuulella. Minun täytyy kehoittamalla kehoittaa teitä ajattelemaan enemmän terveyttänne, käymään seurapiireissä ja liikuskelemaan ulkona; muuten saatte keuhkotaudin, joka on kamalin ja vaivalloisin tauti mikä voi olla ja jolle eivät mitkään elämän suloisuudet voi tarjota korvausta. Cadenus [Swiftin itsestään käyttämä nimi.] vakuuttaa minulle, että hän yhä vielä kunnioittaa ja rakastaa teitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa ja että hän tulee sen tekemään elämänsä loppuun asti; samalla hän pyytää, ettette tekisi itseänne ja häntä onnettomaksi turhilla kuvitteluilla. Kaikkien aikojen viisain mies on selittänyt, että suurin viisaus on käyttää jokaista hetkeä hyväkseen ja muodostaa jokainen viattominkin teko nautinnokseen. Jospa tietäisitte, kuinka saan taistella tullakseni hiukankaan terveeksi ja mitä tuskia tunnen ratsastaessani ja kävellessäni, ja miten minun täytyy pidättäytyä kaikesta siitä, mikä maistuu hyvältä, niin pitäisitte vähäpätöisenä seikkana silloin tällöin nousta vaunuihin ja keskustella narrien ja hävyttömien kanssa välttääksenne keuhkotautia ja sairautta. Menettäessänne terveytenne katoo teiltä kaikki kahvinjuonnin nautinto, ja tulette niin huonoksi, että teillä ei ole mitään elämänrohkeutta. Minä pyydän, kirjoittakaa minulle ilman moitetta ja valituksia; muuten saa Cadenus sen tietää, ja silloin hän taas rankaisee teitä. Minkä arvoinen on maailma, ellei siinä elä sillä tapaa kuin viisaus ja kohtalo sen suinkin sallivat! Mielestäni on se päivä päivältä typerämpi ja tyhjempi, ja kuitenkin mukaudun siihen saadakseni sielunrauhani. Minä istutan täällä paljon ja kaivelen ojia muiden hyväksi, aivan kuin tekisin itseni tähden; tyytyväisyydellä ajattelen poissaolevia ystäviäni ja toivon ne onnellisina näkeväni ja olevani onnellinen heidän kanssaan. Menettelisittekö te, jolla on niin paljon järkeä ja kunniantuntoa toisin tehdäksenne Cadin -- ja itsenne onnettomaksi? Järjestäkää asianne ja jättäkää tämä onneton saari, silloin muodostuu olonne paremmaksi kuin uskottekaan. Minun täytyy lopettaa sillä minua kutsutaan. Mais soyez assurée, que jamais personne au monde n'a été aimée, honorée, estimée, adorée par votre ami que vous [Mutta olkaa vakuutettu siitä, että ketään ihmistä maailmassa ei ole niin rakastettu, kunnioitettu ja pidetty arvossa, kuin mitä ystävänne tekee teidän suhteenne.]. En ole juonut kahvia sen jälkeen kuin teidät jätin, enkä aijokaan sitä tehdä, ennenkuin näen teidät jälleen; paitsi teidän kahvianne ei minun arvosteluni mukaan ole mikään muu kahvi juomisen arvoista. Voikaa hyvin!

Loughgall, Armaghin kreivikunta, heinäkuun 13 p:nä 1722.

Kuvauksenne käynnistänne ja tuosta naisesta ovat minua suuresti huvittaneet. Näen joka päivä paljon hullutuksia molempien sukupuolien välillä, eikä siitä kuitenkaan tule loppua, sillä ihmiset odottavat siitä hupia itselleen. Pahinta meissä kummassakin on se, että meitä on niin vaikea tyydyttää, ja emmeköhän itse ole siihen syypäitä; ainakin luulen, että meillä kummallakin on sama syy siihen. Eräässä suhteessa eroan kuitenkin teistä, nimittäin siinä, etten alinomaa riitele parhaitten ystävieni kanssa. Luullakseni on kirjeessänne ainakin kymmenen kiukkuista kohtaa, ja jokainen niistä riittää hävittämään kahden päivän ratsastuksen ja kävelemisen seuraukset. Eräässä suhteessa me eroamme vielä ihmeellisemmällä tavalla: minä pakenen keuhkotautia maailman ääreen asti, te juoksette omalta tieltänne pois sitä etsimään. Ruma ilma on varmaankin pidättänyt teitä paljon niistä huvituksista, jotka maatalonne muuten teille tarjoo, ja pakoittanut teidät olemaan huoneessanne, jossa vain istutte ja mietiskelette. Minä käytin aikaani lukemalla en muistakaan kuinka monta hupaista historiakirjaa ja matkakertomusta. Toivon, että ostaisitte hevosen, pitäisitte aina kaksi palvelijaa käytettävänänne ja kävisitte naapureittenne luona; jota pahempia he ovat, sitä parempi. Tuollaisessa kunnioittavassa vastaanottamisessa on aina oma viehätyksensä, ja tämä on teille mahdollista siksi, että olette älykäs ja teillä on sievoinen omaisuus. Paras elämänohje, minkä tässä elämässä tunnen, on se, että juotte kahvianne niin kauan kuin voitte, ja kun ette sitä enää voi, niin olette ilman sitäkin tyytyväinen. Niin kauan kuin mietiskelette joutavia, niin kauan saarnaankin teille, luottakaa siihen. Siinä olen samaa mieltä teidän kanssanne, etten ole kirjeen kirjoittamista varten kylliksi iloisella tuulella, sillä minä uskon, että kerran viikossa tarvitaan siihen ehdottomasti kahvia. Voisin suoraan vastata kaikkiin kysymyksiinne, niinkuin tapani on, mutta silloin kadottaisin kaiken iloisuuteni, mikä luonteessani on, sekä terveyteni, ja vailla terveyttä ja hyvää tuulta olen mieluummin koira. Olen vaihtanut asuinpaikkaani useammin kuin koskaan ennen elämässäni ja olen kai kolmessakymmenessä vuoteessa maannut kaupungista lähdettyäni. Pukuni olen myöskin aina vasemmalla kädellä järjestänyt; tämä on taikauskoinen tapa, jonka olen oppinut viimeisinä kymmenenä vuotena. Tahtoisin mielelläni nähdä teidät täydessä komeudessanne ja vaunuissanne. Elkää kadottako innostustanne siihen. Voikaa hyvin!

Elokuun 7 p:nä 1722.

Tällä hetkellä jätän nykyisen asuntoni, ja kun taas jonnekin asetun, niin ilmoitan siitä teille.

Pitkiä loma-aikoja! -- Rumaa ilmaa. Miten te aikaanne vietätte? Maatilanne lehdoissa ja niityillä vai sukulaistenne luona kaupungissa vai mietiskelemällä asioita, jotka tekevät teidät ärtyiseksi, lukemalla vai tekemällä kiusaavia johtopäätöksiä väärinkäsitetyistä ajatuksista? Paras seura teille on filosofi, jota teidän samalla täytyisi pitää sielunpaimenena. Eromme jälkeen olen lukenut enemmän järjettömyyksiä kuin teidän kaikissa kirjeissänne on yhteensä, ja voin sen vuoksi kohtalaisen paremmin, vaikka en niistä muista sanaakaan. Kuinka hassunkurinen onkaan nykyaika, ja kuinka hassunkurinen onkaan ihminen, joka pysyisi yhtä järjettömänä, vaikka aika seisoisi, kuin jos se vierii eteenpäin. Mutta en tahdo tällä tapaa jatkaa, sillä olen tekemäisilläni itseni pahantuuliseksi, ja se on ainoa asia, jossa en aijo teitä matkia. Voikaa siis hyvin siksi, kunnes seuraavasta olinpaikastani annan teille tietoja.

Jean-Jacques Rousseau

_Rousseau neiti Suzanne Serrelle_

1741.

Antauduin vaaraan rohjetessani kohdata teitä jälleen, ja nähdessäni teidät huomasin kaikki huoleni oikeutetuiksi, sillä kaikki sydämeni haavat aukenivat uudelleen. Teidän luonanne kadotin sen hiukkasenkin järkeä, mikä minulla vielä oli, ja tunnen, että tässä tilassa, mihin minut olette saattanut, en kykene mihinkään muuhun kuin teitä jumaloimaan. Ja tämä tautini on sitäkin surullisempi, kun minulla ei ole parantumisen toivoa eikä halua, ja minun täytyy teitä ikuisesti rakastaa, käyköön minun kuinka tahansa. Ymmärrän kyllä, että teidän puoleltanne ei voi mikään muutos tulla kysymykseen; olenhan varaton nuori mies; en voi teille tarjota muuta kuin sydämeni, ja olkoon tämä kuinka hehkuva, kuinka tunnerikas, kuinka hellä tahansa, niin eihän se ole sen arvoinen, että voisitte sen vastaanottaa. Minä tunnen, että tunteeni loppumattomassa aarteessa, yhäti vilkkaassa ja yhäti lujassa luonteessani ovat sellaiset onnen mahdollisuudet, että jokaisen hiukankaan herkemmän naisen silmissä ne korvaisivat minulta puuttuvan rikkauden ja kauniin ulkomuodon. Mutta olettekin minua kohdellut uskomattoman kylmästi, ja jos toisinaan olette ollut hiukankaan ystävällinen, olette antanut minun sen maksaa sitä kalliimmin, josta syystä voisin vannoa teidän halunneen yksinomaan kiusata minua. Tämä kaikki ei minua kummastuta, mutta se saattaa minut epätoivoon. Onhan minulla niin paljon vikoja, että välinpitämättömyytenne on aiheutettu, mutta elkää luulko minun todella uskovan teitä tunteettomaksi. Ei, teidän sydämenne on yhtä paljon luotu rakkautta varten kuin kasvonnekin. Olen epätoivoissani ainoastaan sen vuoksi, etten minä ole voinut tuota tunnetta teissä sytyttää. Varmalta taholta olen saanut tietää teillä olleen suhteita, tunnenpa sen onnellisen kuolevaisen nimenkin, joka on osannut voittaa suosionne; ja antaakseni teille jonkinmoisen käsityksen siitä, mitä ajattelen, niin sanon, että, saatuani sen tietää sattumalta ja mitään tiedustelematta, ei kunnioitukseni teitä kohtaan salli minun hankkia mitään muita tietoja käytöksestänne, kuin mitä vapaaehtoisesti minulle ilmoitatte. Sanalla sanoen siis, jos lausuin, että teidän ei koskaan pitäisi ruveta nunnaksi, niin tein sen siksi, etten pitänyt teitä millään tavoin tälle alalle sopivana; ja kun intohimoisena rakastajana katselen tätä turmiollista päätöstä, niin suorana ystävänä ja kunnon miehenä täytyy minun kehoittaa teitä olemaan koskaan suostumatta näihin tuumiin, sillä kun teillä on taipumukset aivan päinvastaiselle alalle, niin valmistaisitte itsellenne vain tarpeettomia huolia ja pitkällisen katumuksen. Jos toisin ajattelisin, niin sanoisin senkin teille suoraan, sillä kun en persoonallisesti voi olla onnellinen, niin löytäisin onneni edes teidän onnestanne. Rohkenen teille vakuuttaa, että kaikessa saatte nähdä minut yhtä avomieliseksi ja suoraksi kuin tähänkin asti, ja vaikka hellyyteni ja intohimoni ovatkin suuret, niin rohkenen väittää, että rehellisyyteni on niitäkin suurempi. Ah, jos tahtoisitte olla omani, niin opettaisin teidät täydellistä onnea tuntemaan; ei kukaan voisi sitä tuntea paremmin kuin minä, eikä kukaan, sen tohdin otaksua, voisi opettaa teitä paremmin sitä tuntemaan. Hyvät jumalat! Jos tämän hurmaavan aarteen olisin saanut omakseni, niin varmaankin olisin kuollut; ja miten ihmissielussa olisi kylliksi voimia vastustamaan tätä nautintojen tulvaa? Mutta jos rakkaus saamalla ihmeitä aikaan olisi minut elämässä säilyttänyt, niin ennestään jo voimakas sydämeni hehku olisi tullut kahta kertaa voimakkaammaksi, ja estääkseen minua kuolemasta kesken nautintoani olisi se kiihoittanut vertani entistään enemmän; tämä ainoa ajatus saa vereni kiehumaan; en voi vastustaa lumoavan harhakuvan ansoja; hurmaava kuvanne vainoo minua kaikkialla; en pääse siitä vapaaksi edes antautumalla sen valtaan; se seuraa minua uniinikin ja kiihoittaa sydäntäni ja sieluani; se kalvaa mielensävyäni, ja tunnen, sanalla sanoen, että tahtomattanne surmaatte minut, ja olkoon julmuutenne minua kohtaan millainen tahansa, minun kohtaloni on kuolla rakkaudesta teihin. Oli se sitten todellista julmuutta tai kuviteltua hyvyyttä, niin rakkauteni kohtalo on tuottaa minulle kuoleman. Mutta oi, valittaessani tuskiani valmistankin itselleni uusia; ajatellessani rakkauttani, sydämeni ja mielikuvitukseni kiihoittuvat, ja vaikka kirjeeni alussa päätinkin totella teitä, niin tunnen kuitenkin pian, että minun täytyy rikkoa vaatimuksenne. Olisitteko niin julma, että siitä minua rankaisisitte? Taivas antaa anteeksi ne synnit, joita ei ihminen tahallaan ole tehnyt; ette kai ole taivasta ankarampi ja ymmärrätte voittamattoman tunteen kiivaat ilmaisut, jotka vievät minut pitemmälle kuin itse tahdon, jopa niinkin pitkälle, että jos minun vallassani olisi saada pitää jumaloitu kuningattareni minuutin ajan omanani sillä ehdolla, että neljännes sen jälkeen minut hirtettäisiin, niin suostuisin tähän tarjoukseen suuremmalla ilolla kuin jos minulle tarjottaisiin maailman kaikkeuden valtaistuin. Nyt ei minulla ole enää mitään teille sanottavaa; olisitte peloittavan raakamaisen julma, jos vielä tämän jälkeen ette tuntisi hiukan sääliä minua kohtaan.

Kunnianhimo ja maine eivät minun sydäntäni kiihoita. Olin päättänyt viettää elämäni lopun filosofina turvapaikassa, joka minulle tarjottiin; te olette kaikki nämät kauniit tuumat tuhonnut; tunsin, että minun olisi mahdotonta elää loitolla teistä, ja hankkiakseni itselleni tilaisuuden päästä teidän lähellenne päätän matkustaa ja laadin tuumia, jotka tavallinen kiero onneni varmaankin jälleen tuhoo. Mutta kun olen määrätty pettämään itseäni harha-ajatuksilla, niin tahdon antautua ainakin mieluisimman valtaan, ajatella nimittäin teitä; suvaitkaa osoittaa hyvyyttänne intohimoisesti rakastavalle, joka ei mitenkään muuten ole rikkonut teitä vastaan kuin että on pitänyt teitä miellyttävänä; antakaa minulle osoite, jolla voin kirjoittaa teille, ja sallikaa minun antaa teille osoite niitä vastauksia varten, jotka suvaitsette minulle lähettää; sanalla sanoen, suokaa säälistä minulle yksi ainoa toivonsäde, vaikkapa ei muun vuoksi niin lieventääksenne niitä mielettömyyksiä, joita olen mahdollinen tekemään.

Elkää tuomitko minua täällä ollessani siitä, että niin harvoin haen seuraanne; en voisi kestää sitä; suokaa sinä aikana minulle edes se lohdutus, että saan kirjoittaa teille ja saan teiltä vastauksia, muuten tulen useammin, tapahtukoon mitä tahansa! Asun leski Petitin luona, Genti-kadun varrella, L'Épée royalissa.

_Rousseau rouva Dupinille_

Huhtikuun 9 p:nä 1743.

Suureksi surukseni näen ansainneeni teidän epäsuosionne, tunnen sen vaikutuksen silloinkin, kun saan nauttia hyvyyttänne, ja huomaan, että ainoastaan jalomielisyytenne estää teitä kohtelemasta minua niin kuin ansaitsisin. Suvaitsevaisuutenne, madame, on tehnyt minut katuvaiseksi ja halveksumisenne on mieleeni siinä määrin koskenut, että rohkenen tänään pyytää teiltä armoa, en varmana niinkuin mies, joka ei ole enää syyllinen, vaan pahoitellen niinkuin mies, joka katuu olleensa syyllinen. Siinä tilassa, missä nykyään olen, en luullut panevani enää mitään vaaraan; mutta, madame, nyt tiedän, että vasta kadotettuani auttavaisuutenne ja kunnioituksenne voin pitää itseäni todella onnettomana. Olisin valmis mihin ponnistukseen tahansa voittaakseni ne takaisin; näin puhtaat syyt ovat intoni ja pyyntöjeni perustuksena. Jos te tämän armollisesti tunnustatte, niin tyydytykseksenne tiedätte varjelleenne maailman onnettomimman ihmisen epätoivosta, ja tulevaisuudessa näette kunnioituksestani ja käytöksestäni, että kunnialle ja kiitollisuudelle herkät mielet voivat hairahduksensakin muuttaa velvollisuuttaan palvelemaan. Pyydän teitä, madame, myöskin antamaan anteeksi sen, että kirjoitan teille tämän kirjeen lähettäen samalla muistokirjoituksen [Muistokirjoitus rouva Dupinin pojan kasvattamisesta.], jonka suvaitsitte minulta pyytää; luotan täydellisesti siihen seikkaan, joka sen on aiheuttanut, enkä pelkää uudelleen joutuvani epäsuosioon. Suvaitkaa, madame, vastauksen sijasta jälleen suunnata minuun suosiolliset tunteenne, joilla tätä ennen kunnioititte minua; hyvyytenne on velkapää sitä osoittamaan onnettomuuteni tähden ja oikeudentuntonne katumukseni tähden. Minulla on kunnia pysyä syvimmällä kunnioituksella,

Madame, teidän nöyrimpänä palvelijananne J-J. Rousseau.

_Rousseau rouva d'Épinaylle_

(Pariisi 1754? 1755?)