Part 2

Minä koetan vielä tänäkin hetkenä puolustaa teitä ja ymmärrän varsin hyvin, että nunna ei kuulu niihin naisiin, joille rakkaus pyhitetään. Mutta minusta tuntuu, että jos miehet rakastettuaan valitessaan käyttäisivät järkeään, niin antaisivat he nunnille etusijan muiden naisten rinnalla. Ei mikään estä heitä taukoamatta ajattelemasta rakkauttaan, heitä eivät häiritse tuhannet pikkuseikat, jotka elävien maailmassa vaativat aikansa. Minusta tuntuu, että mielellään ei näe rakastettunsa aina puuhailevan tuhansissa pikkuasioissa, eikä osoita mitään hienotunteisuutta se, että miehet sallivat naisten aina puhuvan seuroista, koristuksista ja kävelyistä; miesten täytyy aina tuntea mustasukkaisuuden oireita, kun naisten täytyy olla huomaavaisia, käyttäytyä ystävällisesti ja seurustella kaikkien kanssa. Kuka voi olla varma siitä, että he eivät tunne siinä jotain nautintoa ja suvaitsevat aviopuolisonsa lähentelemistä ainoastaan vastenmielisesti ja kyllästyneinä? Ja miten he mahtavatkaan tehdä pilkkaa rakastajastaan, joka ei vaadi heiltä tarkkaa tilitystä, joka helposti ja epäilemättä uskoo mitä tahansa hänelle puhutaan ja joka luottavaisena ja rauhallisena näkee naisen täyttävän seuraelämän velvollisuudet? Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole epäämättömien perusteitten nojalla saada teitä vakuutetuksi siitä, että teidän tulee minua rakastaa, nehän ovat aivan kelvottomia keinoja, ja olenhan käyttänyt paljoa parempia saavuttamatta mitään; tunnen kohtaloni siksi hyvin, etten koetakaan sitä muuttaa; tulen koko elämäni ajan olemaan onneton. Enkö ollut onneton jo silloin, kun näin teidät joka päivä? Minä olin kuolla pelosta, että voisitte olla minulle uskoton; tahdoin pitää teidät aina luonani, ja kun se oli mahdotonta, niin vapisin joka kerta ajatellessani sitä vaaraa, minkä alaiseksi jouduitte tulemalla luostariin; olin kuoleman tuskassa ollessanne sotakentällä; olin epätoivoinen siitä, etten ollut kauniimpi ja teidän arvoisenne; napisin alhaista syntyperääni vastaan; luulin, että se rakkaus, jota osoititte minulle, voisi jollain tavoin teitä vahingoittaa; en mielestäni rakastanut teitä kyllin tulisesti; pelkäsin teidän tähtenne vanhempieni vihaa -- lyhyesti sanoen, olin yhtä säälittävässä tilassa kuin sekin on, missä nyt olen. Jos te olisitte antanut minulle jotain todistuksia rakkaudestanne senkin jälkeen, kun läksitte Portugalista, niin olisin tehnyt kaiken voitavani päästäkseni täältä pois; olisin pukeutunut valepukuun tullakseni luoksenne. Ah, mitenkähän minun olisikaan käynyt, jos ette enää olisi välittänyt minusta Ranskaan tultuani? Kuinka neuvoton olisinkaan ollut? Minkä häpeän olisinkaan tuottanut suvulleni, joka minulle taas on tullut rakkaaksi sen jälkeen, kun en teitä enää rakasta.

Te voitte tästä huomata, että toisissa oloissa olisin ollut vieläkin säälittävämpi kuin mitä nyt olen. Puhun ainakin kerran eläissäni järkevästi teidän kanssanne. Kuinka minun itsehillitsemiseni mahtaakaan teitä miellyttää ja kuinka tyytyväinen te olettekaan minuun! En tahdo sitä kuitenkaan tietää; olenhan kerran pyytänyt teitä olemaan minulle kirjoittamatta, ja pyydän sitä uudelleen, entistä hartaammin.

Ettekö ole itseänne tuominnut sen johdosta, millä tavoin olette minua kohdellut? Ettekö koskaan ajattele sitä, että teillä on minua kohtaan suurempia velvollisuuksia kuin ketään muuta kohtaan maan päällä? Olenhan teitä rakastanut hulluuteen asti; ja minkä halveksimisen olenkaan saanut siitä osakseni? Te ette ole menetellyt kunnon miehen tavoin, teidän on täytynyt tuntea minua kohtaan enemmän kuin vaistomaista vastenmielisyyttä, koska rakkautenne ei ole tullut yhtä tuliseksi kuin minun. Olen antanut aivan keskinkertaisten ominaisuuksien lumota itseni. Mitä te sitten oikeastaan olette tehnyt ansaitaksenne suosioni? Minkä uhrin olette tehnyt minun tähteni? Ettekö ole etsinyt itsellenne vielä tuhansia muita huvituksia? Oletteko luopunut pelistä ja metsästyksestä? Ettekö ollut ensimäisenä valmis palaamaan armeijaan? Ettekö tullut takaisin myöhemmin kuin kaikki muut? Ettekö huimapäänä ole heittäytynyt vaaraan, vaikka olinkin teitä pyytänyt säästämään itseänne minun tähteni? Ette ole tehnyt pienintäkään yritystä tullaksenne Portugalin palvelukseen, vaikka kuitenkin täällä nautitte yleistä kunnioitusta. Veljenne kirje aiheutti heti lähtönne; ette hetkeäkään viivytellyt noudattaessanne tätä kutsua. Ja ettekö itse minulle kirjoittanut, että koko matkan ajan olitte mitä iloisimmalla tuulella?

Minun täytyy myöntää, että minun velvollisuuteni olisi teitä kuolettavasti vihata. Ah, minä olen itse ollut onnettomuuteeni syypää; olen paljastanut teille intohimoni liian selvästi, ja täytyyhän olla kaino herättääkseen rakkautta; täytyy taitavasti käyttää keinoja intohimon kiihoittamiseksi, rakkaus yksinään ei herätä vastarakkautta. Te tahdoitte voittaa rakkauteni, ja kun tämän päätöksen olitte tehnyt, niin ei ollut mitään keinoa, mitä ette olisi käyttänyt päästäksenne päämääräänne; te olisitte itse pakoittanut itsenne minua rakastamaan, jos se olisi ollut välttämätöntä. Mutta huomasittehan, että intohimottakin saavutitte tarkoituksenne, eikä teidän tarvinnut turvautua siihen. Mikä uskottomuus! Uskotteko voivanne rankaisematta minua pettää? Jos jokin sattuma toisi teidät tähän maahan, niin julistan täten teille, että jätän teidät omaisteni koston valtaan. Olen kauan aikaa suorastaan epäjumaloinut teitä, ja se kauhistuttaa nyt minua, ja omatuntoni vainoo minua säälimättömän ankarasti; tunnen selvästi hairahduksieni häpeän, joihin olette minut viekoitellut, ja intohimoni, ah! on kadonnut, joka tähän asti salasi minulta syyllisyyteni peloittavan suuren määrän. Milloin pääsen tästä kamalasta ristiriidasta vapaaksi?

Yhtäkaikki uskon, etten teille mitään pahaa tahdo, ja että mukautuisin näkemään teidät onnellisenakin. Mutta jos teillä todellakin on sydän, niin kuinka voisitte olla onnellinen?

Tahtoisin teille kerta vielä myöhemmin kirjoittaa, näyttääkseni vain teille, että minä kuitenkin ehkä ajan mittaan olen tullut rauhallisemmaksi. Mikä nautinto olisikaan minulle voida moittia teitä häpeällisestä menettelystänne minun suhteeni, kun se ei enää tuottaisi minulle tuskaa ja kun voisin teille osoittaa, että halveksin teitä, että aivan välinpitämättömästi puhun teidän petoksestanne, että olen unohtanut kaikki nautintoni ja tuskani ja että ainoastaan silloin muistan teitä, kun tahallani tahdon teidät johdattaa mieleeni.

Myönnän, että olitte minua voimakkaampi ja että herätitte minussa intohimon, joka oli vähällä viedä järkeni; mutta teidän ei tarvitse siitä erikoisesti ylpeillä. Olinhan kokematon, nuori, elin lapsuudestani asti luostarissa, olin oppinut tuntemaan ainoastaan vastenmielisiä ihmisiä, en koskaan ollut kuullut sellaisia imarteluja, joita te kaiken aikaa minulle lausuitte; luulin kaikesta tästä saavani kiittää ainoastaan kauneuttani ja suloisuuttani, josta minulle huomautitte; kuulin teistä ainoastaan hyvää, jokainen puhui edullisesti teistä. Te teitte kaiken herättääksenne minussa rakkautta.

Mutta vihdoinkin olen tästä lumouksesta herännyt; te olette paljon siihen vaikuttanut, ja myönnän, että tarvitsin tätä teidän apuanne hyvin suuressa määrässä. Lähettäessäni teille kirjeenne takaisin säilytän huolellisesti ne molemmat viimeiset, jotka minulle kirjoititte; minä luen niitä vielä useammin kuin ensimäisiä, jotta en vaipuisi uudelleen heikkouteni valtaan. Ah, kuinka kalliiksi ne tulevat minulle, ja miten onnellinen voisinkaan olla, jos menettelynne olisi aina ollut sellainen, että voisin teitä rakastaa! Tiedän liian paljon vielä mietiskeleväni moitteitani, ja uskottomuutenne koskee vielä kipeästi sydämeeni. Mutta muistakaa, että olen luvannut itselleni sielunrauhan ja että joko saavutan päämääräni tai teen epätoivoisen teon, joka jättää teidät kuitenkin jokseenkin kylmäksi.

Yleensä en odota enkä toivo enää mitään saavani teiltä. Olen hupakko uusiessani samoja asioita niin moneen kertaan teille. Minun täytyy riistäytyä teistä vapaaksi ja olla teitä enää ajattelematta. Luultavasti en enää teille kirjoitakaan. Olenko ehkä velvollinen tekemään teille tiliä kaikista vaihtelevista mielialoistani?

Jonathan Swift

_Jonathan Swift miss Jane Waryngille_

Hyvä neiti!

Olen kovasti säikähtynyt niistä tiedoista, jotka annoitte minulle terveydentilastanne; enoni kertoi minulle nähneensä teidät ulkomuodosta päättäen terveempänä, kuin mitä olette ollut näinä viime vuosina, ja elin siinä toivossa, että asian laita oli yhä vielä niin. Jumala varjelkoon minua koskaan antamasta teille aihetta suurempiin suruihin, niinkuin näytätte minulle viittaavan! Olen sen kirjeen, johon pyysitte minua vastaamaan, lukenut moneen kertaan ja uskon, että olen punninnut jo jokaisen eri kohdan. Mutta kun te suvaitsette moneen kertaan mainita ne yksityiskohdat, joista tahdotte päästä selville, niin koetan parhaani mukaan antaa teille selvityksen. Te tahdotte tietää, mikä on syynä siihen äkilliseen muutokseen mielialassani, joka viimeisen käyntini jälkeen teidän luonanne näkyy kirjeitteni muuttuneessa sävyssäkin. Jos minussa on tapahtunut tuo mainitsemanne muutos, niin olen minä sen jo lukemattomia kertoja teille selvitellyt. Olen tuhannet kerrat koettanut teille vakuuttaa, ettette mitenkään voi jäädä siihen ympäristöön ja paikkaan, jossa nyt olette, sekä terveytenne että mielialanne vuoksi, joka kärsii sellaisesta ilmasta ja seurustelupiiristä. Se, mitä teiltä sain vastaukseksi, ei ollut muuta kuin suurimmaksi osaksi moitteita, jotka toisinaan saivat niin käskevän muodon, etten ole mielestäni sitä ansainnut, ajatellessani, miten perin väärässä te olette. Toinen kohta, jonka tahdotte tietää, on kysymys, onko tähän kirjeitteni sävyn muuttumiseen syynä se, että ajattelen toista rakastettua. Vakuutan teille kristittynä ja kunnon miehenä, että niin ei ole asian laita; en koskaan ole ajatellut mennä kenenkään muun kuin teidän kanssanne naimisiin. Olin aina sitä mieltä, että teillä oli lempeä luonne ja mielensävy, ja sitä, mikä näytti todistavan päinvastaista, pidin rakastajaa kohtaan osoitettavana ehdottoman välttämättömänä menettelytapana. Sen jälkeen olen kirjeistänne saanut yllin kyllin niin perin loukkaavan kylmäkiskoisuuden todistuksia, että aloin uskoa minunlaisen vähillä hyvillä ominaisuuksilla varustetun miehen olevan aivan mahdottoman saamaan rakkauttanne osakseen. En tunne koko maailmassa ketään miestä, jota kohdellaan niin ankarasti ja vieläpä päällepäätteeksi asioissa, jotka koskevat yksinomaan teitä ja omaa parastanne. Kaiken tämän saatoin kestää niin kauan kuin olimme muodollisessa ja seurusteluelämän suhteessa toisiimme; mutta nyt voi teidän sietämättömän menettelynne minua kohtaan selittää ainoastaan sillä, että teiltä puuttuu tavallisin kunnioitus ja tavallisin ystävyydentunne.

Kun pyysin saada luoda silmäyksen teidän varallisuusoloihinne, niin ei minulla silloin ollut väittämiänne tarkoituksia. Olen useinkin selittänyt teille, että Englannissa voi jokainen terveellä järjellä varustettu nuori mies hankkia itselleen suuremman omaisuuden, kuin mitä te koskaan olette uneksinutkaan. Kysyin, punnitakseni asiaa, riittääkö teidän omaisuutenne yhdessä minun pienien tulojeni kanssa tekemään teidän vaatimuksiinne tottuneen nuoren tytön avioliitossa onnelliseksi. Luulen vuotuisten tulojeni nousevan sataan puntaan, ja olen samalla sitä mieltä, ettei varakas nainen, jolla on teidän tulonne ja teidän sukulaispiirinne, vaihtaisi elämäänsä niin yksinkertaiseen olemassaoloon. Eivät teidän kirjeenne ole voineet minulle vähääkään vakuuttaa, että te antaisitte mitään arvoa minun persoonalleni, koska panette niin vähän painoa sille, mitä olen jo usein sanonut teidän ympäristöstänne. Surulliseksi tiedonannoksi sanomanne selitys tuloistani vastaa, niinkuin saatan teille vakuuttaa, täydellisesti tosioloja, ja kun se teidän oman mielenne mukaan on niin perin surullinen, niin voittehan itse siitä kaikesta tehdä tarpeelliset johtopäätökset. Niihin tuloihin, jotka ovat tohtori Boltonilla, on liitetty tuomiorovastin arvo, mutta se paikka, joka minulle on annettu, on penikulman päässä kaupungista, jonka nimi on Trim, kahdenkymmenen penikulman päässä täältä, eikä minulla ole mitään muuta neuvoa kuin joko vuokrata talo Trimissä tai rakentaa oma talo seurakuntaani. Ensimäinen tuskin käy laatuun, ja toista varten olen nykyään liian köyhä. Tuskin voin ajatellakaan nyt päästä muuttamaan Belfastiin; meidän esimiehemme asema ei ole varma, ja muutaman kuukauden päästä tapahtuu muutos. Voittaako meidän puolueemme tämän kautta, en tiedä, vaikka olenkin hyvin taipuvainen sitä uskomaan, ja silloin vasta minulla on aikaa lähteä pienelle matkalle. Toivon kuitenkin, että teidän muut ystävänne, joilla on enemmän vaikutusvaltaa teihin kuin minulla, jo sitä ennen saavat teidät jättämään nykyisen olinpaikkanne. Toivon voivani käydä tervehtimässä äitiänne, koska hän aina on ystävällisesti minua muistanut; mutta muita tuttujanne en voi ikävä kyllä tavata, ja minä uskon minulla olevan enemmän syytä olla harmissani siitä, että toivotte minun tapaavan heidät, kuin teillä siitä, että vältän heitä. Jos te sellaista seuraa rakastatte, niin toivotan teille paljon onnea siihen; minä olen saanut toisenlaisen kasvatuksen. Enoni Adam kysyi eräänä päivänä, mitkä olivat aikeeni teidän suhteenne, koska teille syntyisi ikävyyksiä, ellen astuisi päättävää askelta. Se vastaus, jonka hänelle annoin ja jonka hän, niinkuin otaksun, on teille ilmoittanut, kuului näin: toivon, etten ole teidän ja onnenne tiellä; sillä se syy, jonka te olette tuonut esteeksi avioliittoon minun kanssani, johtuu sairaudestanne, mikä yhä vielä kestää; sitäpaitsi piditte tulojani liian pieninä, eikä minulla ole tähän aikaan tilaisuutta tarjota suurempia. Mutta jos teidän terveydentilanne ja minun varallisuuteni olisivat sellaiset kuin niiden tulisi olla, niin antaisin teille etusijan kaikkien sukupuoleenne kuuluvien joukossa, mutta nykyisissä oloissa uskon, että avioliitto minun kanssani olisi vastoin omaa toivomustanne ja tekisi teidät epäilemättä onnettomaksi; mutta jos teillä on toinen tarjous tiedossa, jota te ja ystävänne pitävät teille edullisempana, niin tekisin hyvin väärin asettuessani onnenne tielle.

Mitä nyt tulee varallisuuteeni, niin olette itse siihen vastannut. Toivon siis teidän ilmoittavan minulle, onko terveytenne laita nyt toinen kuin silloin, kun mainitsitte lääkäreitten varoittaneen teitä avioliitosta, koska se saattaisi henkenne ehdottomasti vaaraan. Ovatko lääkärit tai te tässä suhteessa nyt toista mieltä? Voitteko pitää taloutta, kun tulot ovat -- ehkä kolmesataa puntaa pienemmät? Onko teillä niin suuri tunne minun persoonaani ja luonnettani kohtaan, että elintavoissamme mukaannutte minun toivomuksiini ja koetatte tehdä meidät molemmat niin onnellisiksi kuin voitte? Oletteko valmis mukaantumaan niihin toimenpiteisiin, jotka katson tarpeellisiksi kehityksellenne, jolloin olemme toisillemme mieluisana seurana, olematta onnettomia, vaikka emme saa vieraita tai itse käy vieraissa? Oletteko rakkaudestanne, kunnioituksestanne, välinpitämättömyydestänne toisia kohtaan niin varma kuin minä olen? Voinko niin paljon vallita sydäntänne tai tahdotteko niin paljon hillitä intohimojanne, että yhdyselämässämme säilytätte henkisen tasapainonne? Oletteko niin hyvä, että koetatte lempeillä sanoilla karkoittaa jokaisen elämän kierojen olojen aikaansaaman harmittavan mielialan? Onko se paikka, johon puolisonne asettuu, teille rakkaampi kuin hovit ja suuret kaupungit? Lyhyesti, nämät ovat muutamia niistä välttämättömistä ehdoista, jotka täyttämällä voi sellaiset miehet tehdä tyytyväisiksi, mitkä tuntevat ihmiselämän siksi hyvin kuin minä teen; ja naiselle, joka yhdistäisi itseensä nämät ominaisuudet, ylpeänä palkitsisin kaiken rakkauden tekemällä hänet onnelliseksi. Nämät kysymykset olen jo aikoja sitten päättänyt tehdä sille, jonka kanssa aijon elämäni liittää yhteen, ja jos te puhtaalla sydämellä voitte niihin myöntävästi vastata, niin suurin autuuteni on sulkea teidät syliini välittämättä siitä, onko teillä kauneutta ja rikkautta. Puhtaus riittää minulle edellisessä ja riittävä toimeentulo toisessa suhteessa. Toivon todellakin suuria tuloja, mutta näkisin niiden mieluimmin tulevan minun kauttani; vaikka saisin maailman suurimman rikkauden, niin en tahtoisi tulla naisen soimausten alaiseksi.

Olen vastannut kaikkeen, mitä taidan, kirjeenne johdosta, ja olen selvästi ja suoraan selittänyt meidän välisen suhteemme. Asetin teidät alussa muiden naisten yläpuolelle, enkä odota, että te kohtelette minua tavallisten rakastajien tavoin. Jos pidätte soveliaana vastata tähän kirjeeseeni, niin tulen pitämään itseäni jokaisella teidän toivomallanne tavalla uskollisimpana ja alamaisimpana palvelijananne.

_Kirjeitä Stellalle (miss Esther Johnsonille)_

Chester, syyskuun 2 p:nä 1710.

Vaiheistani laivalle menoon asti kertoo teille Joe [Joseph Beaumond, trimiläinen kauppias, Swiftin ystävä, josta usein mainitaan näissä kirjeissä.]. Niin pian kuin olin astunut veneeseen, määräsivät nuo konnat toiset ehdot ja pakoittivat minut maksamaan heille kaksi kruunua enemmän. Heidän mielestään oli mahdotonta ennättää laivaan; mutta puolen tunnin päästä pääsimme jahtiin, sillä laivat olivat ankkuroineet odottaakseen lordi maaherran hovimestaria. Suoritimme matkan täsmälleen viidessätoista tunnissa. Eilisiltana tulin Chesteriin ja lähden kai maanantaina kaupungista. Ensimäinen ihminen, jonka tapasin Chesterissä, oli tohtori Raymond. Hän on rouvineen täällä hankkimassa niitä papereita, jotka hän tarvitsee myydäkseen maatilansa. Putosin hevosen selästä ajaessani Parkgatelta asuntooni, mutta en loukannut itseäni. Hevonen oli erinomaisesti tottunut sen selästä putoamiseen ja seisoi paikallaan siksi, kunnes olin noussut ylös. Minä pyydän teitä toteuttamaan aikeenne, matkustamaan Trimiin ja siellä ratsastamaan niin paljon kuin mahdollista. Mylord Mountjoy on sitä mieltä, että meidän täytyy tänään iltapäivällä lähteä matkalle, ja sen vuoksi pujahdin huoneeseeni lopettamaan tämän kirjeen, joka riippuen olosuhteista tulee pitkäksi tai lyhyeksi. Jumala kaikkivaltias suojatkoon teitä, ja jumalan tähden olkaa iloinen ja hoitakaa terveyttänne. Olen lujasti päättänyt palata niin pian kuin olen tehtäväni suorittanut, onnistun sitten tai en. En koskaan ole niin vastenmielisesti lähtenyt Englantiin kuin tällä kertaa. Juuri äsken tuli Lontoon posti ja lähtee heti, jonka vuoksi minulla ei ole muuta aikaa, kuin uskoa teidät Jumalan huomaan.

Lontoo, syyskuun 9 pnä 1710.

Viime tiistaina tulin viiden päivän matkan jälkeen tänne. Ensimäisen olin väsynyt, toisen puolikuollut, kolmantena voin siedettävän hyvin ja viimeisinä kahtena päivänä jokseenkin hyvin. Nyt iloitsen ponnistuksista, jotka ovat pakoittaneet minut harjoittamaan ruumiillisia voimiani, ja voin oikein hyvin. Whigit olivat iloissaan nähdessään minut; he takertuivat minuun aivan kuin hukkuva oljenkorteen, ja suuret miehet pyytelivät kömpelösti anteeksi. Mutta lordi valtiovarainhoitaja otti minut kylmästi vastaan, ja se suututti niin minua, että olen päättänyt kostaa. En ole vielä tehnyt puoliksikaan kiertokulkuani tuttavieni luona, mutta tapaan heidät kaikki samanlaisina kuin lähtiessäni. Kuulin, että lady Giffordilla [Sir William Templen sisar, jonka talossa Stellan äiti tähän aikaa asui.] on suuri vaikutusvalta hovissa, ja lady Wharton teki siitä hiljattain pilkkaa; olen siis kadottanut hänessä yhden ystävän. En ole häntä vielä nähnyt, enkä aijokaan mennä tapaamaan, mutta Stellan äidin aijon eräässä toisessa paikassa kohdata. Täällä on kaikki ylösalasin; jokainen whig, jolla on ylhäinen asema, kadottaa sen epäilemättä, ja me saamme talven, jommoista ei Englannissa ole vielä koskaan ollut. Jokainen kysyy minulta, mistä se johtuu, että minä niin kauan pysyn Irlannissa, ikäänkuin luonnollisin olinpaikkani olisi täällä Lontoossa; mutta ei ainoakaan olento tahdo tehdä mitään sen toteuttamiseksi, ja vakuutan silloin, että tyytyväisempänä kuin koskaan ennen palaan Dubliniin ja Laracorin kanavan luo. "Tatler" [Richard Steele "Tatlerin" julkaisija.] odottaa joka päivä kadottavansa paikkansa, ja Ormondin herttuasta kuuluu tulevan Irlannin maaherra. Toivon, että rauhallisesti asustatte nyt Prestonne [Swiftiä merkitsee näissä kirjeissä Presto, Stellaa ppt, miss Dingleytä, Stellan ystävätärtä D; DD merkitsee toisinaan Dingleytä, toisinaan molempia naisia. MD merkitsee tavallisesti molempia naisia, mutta myös Stellaa yksinään.] talossa, mutta aijon teidät sieltä jouluksi ajaa pois; siksi olen ennättänyt joko ajaa asiani tai huomaan, että en saa mitään aikaan. Pyydän teitä olemaan Trimissä, kun tämä kirje saapuu, ja antamaan pikku Johnsonin ratsastaa, joka mahtaa olla jo aika tanakka poika. Olen alkanut tämän kirjeen vastoin tapojani illalla ennen postin lähtöä, olen myöskin kirjoittanut arkkipiispalle, enkä voi tätä venyttää liian pitkäksi. Joka päivä aijon kirjoittaa jotain MD:lle, niin että siitä tulee jonkinmoinen päiväkirja; kun se on täynnä niin lähetän sen, joko MD minulle kirjoittavat tai eivät. Siitä syntyy hauskaa, sillä nyt minä voin aina lörpötellä MD:n kanssa ja MD Preston kanssa. Perikää heti Parvisolilta ne kymmenen puntaa, jotka määräsin teille maksettavaksi. Sanotaan minun tulleen entistä voimakkaammaksi ja näyttävän terveemmältä. Ensi maanantaina parantaa Jervas kuvani. Luulen Jack Templen ajaneen tänään rouvineen ohitseni; en heitä kuitenkaan huomannut ja olen iloinen siitä, että olen tämän perheen pudistanut niskoiltani. Sanokaa rovastille [Tohtori Pratt, sittemmin Downen tuomiorovasti.], että olen noudattanut hänen määräyksiään Ormondin herttuan suhteen; mutta ellette sitä tahdo tehdä, niin voitte olla tekemättäkin. Juuri äsken näin kahvilassa Jemmy Leighin, hän tiedusteli hyvin osaaottavaisesti kuulumisia teistä; hän sanoi noin kahden viikon päästä palaavansa Irlantiin. Sanokaa terveisiä tuomiorovastille sekä mrs. Wallsille ja teidän arkkidiakoonillenne. Will Franklandin rouva on synnyttämäisillään, ja minä olen luvannut kastaa lapsen. Otaksun teidän saaneen Chesteristä lähettämäni kirjeen lähettämispäivän jälkeisenä tiistaina. MD saavat ensi viikolla pitemmän kirjeen; lähetän tämän teille vain, jotta tietäisitte minun onnellisesti saapuneen Lontooseen, ja voikaa hyvin j.n.e.

* * * * *

19 p:nä. Olen koko tämän aamun kyhäillyt järjettömyyksiä ja luulen, etten tätä sivua kirjoita enää täyteen; lähetän kirjeen mieluimmin sellaisena kuin se on. Kyllä se kelpaa parille pahankuriselle tytölle, jotka eivät tahdo kellekään kirjoittaa, eivät edes niin hyvälle pojalle kuin Presto on. Aijoin lähettää tämän kirjeen tänä aamuna, mutta minua pidätettiin eräässä seurassa, ja totta puhuen halusin, MD:n kirjeen vuoksi, odottaa vielä seuraavaan postiin. Ormondin herttuan tytär on hyvin ystävällisellä tavalla etsinyt minua eräästä kolmannesta paikasta, minä teen huomenna vastavierailun hänen luonaan.

20 p:nä. Tänään kävin herttuan tyttärien luona. Nuo rohkeat veitikat suutelivat aivan keskelle suutani päivää sanoessaan. Lordi presidentti Somers, ylihovimestari, Devonshiren herttua ja valtionsihteeri Boyle ovat kaikki tänään saaneet eronsa. En koskaan vielä ole nähnyt hovin menettelevän niin häikäilemättömästi; tämä on mielestäni mieltäkuohuttavaa, vaikkakin minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että näkisin heidän riippuvan hirsipuussa. Me ihmettelemme kaikki sitä, että parlamenttia ei vielä ole hajoitettu ja että niin tärkeä toimenpide, lykätään sillä lailla tuonnemmaksi. Saamme elää kummallisen talven keskellä salakavalaa, häpeällisesti kohdeltua ja syöstyä puoluetta ja niiden riemua, joilla on voitto käsissään. Aijon asiaan kuulumattomana tarkastajana pitää molempia silmällä ja rauhallisesti palata Irlantiin, niin pian kuin olen minulle uskotussa asiassa tehnyt tehtäväni, joko sitten onnistun tai en. Jos huomenna vielä tapahtuu jotain, niin kirjoitan siitä.