Chapter 1

Produced by Tapio Riikonen

HISTORIALLINEN LUKUKIRJA

Vanha ja keski-aika

Kirj.

OTTO SJÖGREN

Suomentanut ["Historisk läsebok för skolan och hemmet"] Aatto S.

Kuvilla kaunistettu.

Werner Söderström, Porvoo, 1888.

SISÄLLYS:

Esipuhe. Johdatus.

VANHA AIKA.

_Itämaiset kansat_

Egyptiläiset _Memfiin valtakunta_ Egyptin jumalanpalvelus Memfis. Pyramiidit. Katakombit Yhteiskunnallinen elämä ja tavat _Teben ja Saisin valtakunnat_ Ramses II. Pentaur Valtakunnan temppelit Egyptiläisten kuvakirjoitus ja kirjallisuus

Assyrialaiset ja babylonialaiset _Assyria ja Ninive_ _Babylonia ja Babylon_

Foinikialaiset

Persian valtakunta. Persialaisten alkuperä ja uskonto Kyrön tarina Dareios Hystaspis. Xerxes

_Muinaisklassilliset kansat_

Helleniläiset eli kreikkalaiset _Taruaika_. Jumalamaailma Sankaritarina. Herakles Teseus Argonautain retki Trojau sota _Lainsäätämisen aika_. Lykurgos Solon _Hellaan kukoistusaika._ Tyrannien aika Persialaissotien aikakausi _Atenan kukoistusaika_. Perikles Taiteen kukoistus Atenassa _Peloponneson sota_ Sen syyt ja alku Rutto Atenassa Alkibiades _Helleniläisen vapauden viime ajat_. Sokrates. Platon. Aristoteles Kymmenentuhannen paluumatka Epaminondas Makedonian Filippos _Elämä ja tavat_

Makedonialainen helleniläisyys. _Aleksander suuri_. Nuoruus Persian valtakunnan valloitus Indian retki. Aleksanderin kuolema _Diadokein aika_. Helleniläinen sivistyspiiri Aleksandrian mahtavuus.......... 122

Roomalaiset. _Tarumainen aika_. Kuninkaat Tasavallan perustus _Tasavallan nuoruus_. Patrisit ja plebejit Cincinnatus Decemvirit. 12:n taulun laki Gallialaisten hyökkäys Liciniuksen lait Samnilaissodat Sota Pyrroa vastaan _Tasavallan mahtavuusaika_. Ensimmäinen punilaissota Toinen punilaissota Kartagon häviö Rooman sotalaitos Roomalaisten elintapa _Tasavallan häviö_. Grakkus-veljekset Marius Marius ja Sulla Pompejus ja Caesar Antonius ja Oktavianus _Caesarein aika_. Augustus Augustuksen seuraajat Trajanus. Hadrianus. Antoninukset Diokletianus

_Germanialaiset_. Vanhimmat olot Ensi taistelut roomalaisia vastaan

_Kristinusko ja Kristillinen kirkko_. Vainojen aika Konstantinus ja valtion kirkko Julianus ja Teodosius Kirkon sisällinen tila

KESKIAIKA.

Sen luonne _Kansainvaellukset_. Germanialainen kansainvaellus. Hunnilaiset Alarik Attila Teodorik Klodvig Keisari Justinianus Alboin ja Rosamunda _Kirkon miehiä_. Benediktus Gregorius Suuri Winfrid (Bonifacius) Arabialainen kansainvaellus. Muhammed ja hänen oppinsa Kalifien valloitukset Kalifien mahtavuus ja loisto

_Länsimaat ennen ristiretkiä_. Kaarle Suuri ja hänen valtansa Skandinavialaisten retket Gånge Rolf Alfred Suuri. Tanskalaiset Englannissa Knut Suuri Robert Guiskard Ryssäin valtakunta Venäjällä Ansgarius, Pohjan apostoli Saksilaiset keisarit. Henrik I Otto Suuri Otto II. Otto III. Henrik II Läänityslaitos ja sen leviäminen Vilhelm Valloittaja Gregorius VII

_Ristiretkien aika_. Turkkilaiset ja byzantionilaiset _Ristiretket Aasiaan_. Ensimmäinen ristiretki Toinen ristiretki Kolmas ristiretki _Ristiretket Europassa_. Ristiretket Pohjolassa Neljäs ristiretki Ristiretki Espanjassa Hohenstaufit Fredrik I Barbarossa Fredrik II Ensimmäiset Plantagenetit Englannissa. Henrik II ja Tuomas Becket Rikard Leijonanmieli Johan Maaton. Magna charta Ritarilaitos Vapaat kaupungit. Italian Saksan valtakunnan-kaupungit Keskiajan tiede ja taide

_Keskiajan loppu_: Habsburg-suvun nouseminen valtaan Rudolf Habsburgilainen Sweitsin valaliiton perustus Wilhelm Tell ja valaliiton synnyn tarina Sempachin taistelu Satavuotinen sota. Musta prinssi Orleansin neitsyt Suuren sodan päätös Ludvig XI, Ranskan kuningas Turkkilaisten hyökkäys Europpaan Konstantinopolin valloitus Keksinnöt Löytömatkat Portukalilaisten matkat Amerikan löytö

Esipuhe.

Historiallisen lukukirjan tarve suomenkielisten koulujen oppilaille lienee yleisesti tunnustettu. Tähän asti on yksinomaan ollut käytettävänä Gruben Kertomuksia. Mutta vaikka ne suomalaisessa puvussaan ovatkin hyvin ansiokkaat, täytyy kuitenkin myöntää, että ne koululaisille ovat liian laveat, samoin kuin ne kokonaisuudessaan ovat heille myöskin liian kalliit. Ainiaan tarkoittaen suomenkielisen kirjallisuuden edistystä pyysi kustantaja allekirjoittanutta valitsemaan jotakin teosta, joka soveltuisi suomennettuna nuorison käytettäväksi lukukirjana historian oppikirjan ohella. Valinta oli varsin helppo, kun monessa maamme ruotsinkielisessä opistossa _Otto Sjögrenin_ teosta "Historisk läsebok för skolan och hemmet" jo kauan on hyvällä menestyksellä käytetty ja se myöskin esitystapansa sujuvaisuuden, hyvän valintansa ja jotenkin soveliaan kokonsa tähden puolusti itseään. Tämä lukukirja onkin siis yleensä vain suomennos mainitusta teoksesta. Ainoastaan huomaamattomuuden virheet sekä sitä tätä muuta, joka ei näyttänyt aivan luotettavalta, on oiaistu, ja muutamia kappaleita, joita katsottiin tarpeellisiksi, pantu lisäksi, enimmäkseen Grubesta. Toivottavasti ei kirja näistä muutoksista ja lisäyksistä ole ainakaan tullut huonommaksi. Sen ansioita on sekin, että, vaikka sen laajuus on suurempi kuin ruotsalaisen, hinta kuitenkin on asetettu melkoista huokeammaksi kuin sen. Suomennostyön on Aatto S. tehnyt taitavalla kädellä. Hänen omansa on myöskin tässä käytetty vanhain nimien kirjoitustapa, jonka pitäisi luonnollisuudellaan ja selvyydellään voivan tyydyttää.

Elokuussa 1888.

Axel Bergholm.

JOHDATUS.

Useimpien kansain sadut ja uskonnolliset tarut mainitsevat Keski-Aasiaa sen ihmiskunnan yhteiseksi kodiksi, jonka kehityksestä historia puhuu. Kuitenkin on löydetty ihmisten olinmerkkejä monestakin eri maanpaikasta, varsinkin Europasta, jo niin vanhoilta ajoilta, että silloin vielä elivät ne muinaismaailman eläinlajit, jotka sitte ovat sukupuuttoon kuolleet ennen historian alkua.

Sivistyneimmätkin kansat ovat kerran kaukaisessa muinaisuudessa olleet _villiyden_ luonnontilassa, jolloin ihmiset saivat elatuksensa ainoastaan metsästyksen ja kalastuksen tuotteista, jolloin he käyttivät pukiminaan eläinten nahkoja ja asuivat vuortenrotkoissa tai maaluolissa. Tässä taikka samanlaisessa tilassa elää vielä tänäkin päivänä suuri osa ihmiskuntaa. Vähitellen oppivat ihmiset muutamissa paikoissa kesyttämään kotieläimiä; silloin alkoi _paimentolaiselämä_. Koira, lammas, härkä ja lehmä ovat hyvin kaukaisessa muinaisuudessa tulleet kotokesyiksi; sittemmin on hevonenkin tullut ihmisen kotieläimeksi. Paimentolaisheimot, joita vieraalla nimityksellä sanotaan _nomaadeiksi_, kuljeksivat ilman vakinaisia asumuksia laidunmaalta toiselle. Monessa maanpaikassa, varsinkin Ylä-Aasiassa, ovat ihmiset ainiaan pysyneet siinä tilassa.

Sellaisissa seuduissa, joissa eri viljat kasvavat itsestään eli villinä, neuvoi itse luonto ihmistä kokoomaan ja käyttämään hyväksensä noita kylvämättömiä laihoja. Niinpä kertoo raamattu Kainin olleen metsä- ja _peltomiehen_. Kun aljettiin tehdä kylvöjä, aidata peltoja ja säilyttää laihoja, tuli _maanviljelys_ pian etevimmäksi elinkeinoksi. Siitä seurasi myöskin, että ihmiset täst'edes alkoivat asettua kiinteihin asumuksiin; samalla, aljettiin myöskin harjoittaa monenlaista ammattia, ja säännöllinen yhteiskunta tuli perustetuksi ja järjestetyksi.

Mikäli ihmisten kokemus laajeni ja elintapa muuttui, paranivat sekä aineeltaan että muodoltaan myöskin kalut ja aseet, joita he käyttivät. Kanget ja nuijat, tehdyt katkomalla puiden oksista, olivat varmaankin ihmisten alkuperäisessä luonnontilassa, etevimpinä kaluina ja aseina. Luusta tekevät vieläkin monet Sisä-Afrikan luonnonkansat nuoliensa kärjet. Tietysti ruvettiin aikaisin käyttämään hiomatonta kiveä, varsinkin piitä. _Kivikaudeksi_ on sanottu aikaa, joka alkaa silloin, kuin villi-ihminen rupesi hiomaan tai muuten valmistelemaan kiveä itselleen aseiksi ja kaluiksi. Kivestä teki hän kärjet metsästysnuolihinsa ja kalastusneuvoihinsa; hän käytti kiviveistä ja kivikirvestä, jonka terä oli eläinten jäntäreillä sidottu puuvarteen; kivinaskalin avulla teki hän valmiiksi nahkavaatteensa ja piiaseilla hän puhdisti ja valmisti nahat. Monella heimolla seurasi _pronssikausi_ lähinnä kivikautta. Metalleista tietysti ensin käytettiin notkeaa vaskea, jota oli helpoin valmistella. Alussa sitä epäilemättä käytettiin luonnollisessa tilassaan. Pohjois-Amerikan indiaaneilla oli erääsen aikaan vaskikirveitä, jotka oli muodosteltu ainoastaan takomalla tulen avutta. Mutta kun vaski on luonnollisessa tilassaan liian pehmeä, keksittiin piankin tinan seoittaminen siihen, ja silloin saatiin jonkinlaista pronssia, josta paremmin voitiin tehdä aseita ja kaluja. _Rautakausi_ alkoi, mikäli ihmiset rupesivat tutustumaan rautaan ja siitä tekemään aseita ja kovempia kaluja, kuin pronssista voitiin saada. Näyttää siltä, kuin olisi rautaa ensinnä kaivettu Ylä-Aasian vuoristoista ja Kaukasosta. Raudan yleisempi käyttäminen tehokkaasti edisti ja helpotti itse sivistyksen kehitystä.

Luonto on jakanut ihmiset rotuihin: kaukaasilaiseen, mongolilaiseen, malaijilaiseen ynnä muihin, joilla kullakin on erimuotoinen ruumis ja erilainen ihonväri. Kaikki vanhan maailman varsinaiset sivistyskansat kuuluvat kaukaasilaiseen rotuun. Siinä on kielen erilaisuuden mukaan erotettu kaksi pääheimoa: _semiläis-hamilainen_, johon luetaan _egyptiläiset, hebrealaiset, assyrialaiset, babylonialaiset, foinikialaiset_ y.m., ja _arjalais-europpalaiseen_, johon luetaan _hindulaiset, medialaiset_ ja _persialaiset_ sekä useimmat Europan kansat.

Mongolilaisen rodun kansoista ovat _kiinalaiset_ ja _japanilaiset_ hyvin aikaisin kohonneet jonkinlaiseen sivistykseen. Noin 2000 vuotta e.Kr., jolloin useimmat Europan ja Aasian asujamet vielä viettivät villin tai paimentolaisen elämää, oli Kiinassa jo jotenkin kehittynyt yhteiskunta-laitos. Metallit olivat siellä jo siihen aikaan käytetyt ja maanviljelys hyvin vaurastunut. Kaukaisessa muinaisuudessa keksittiin siellä ruuti ja ruvettiin käyttämään omituista kirjoitusta, jossa on eri merkki kutakin sanaa varten. Mutta vaikka Kiina ei olekaan ollut aivan ilman yhteyttä muun ihmiskunnan kanssa, on se kuitenkin sekä asemansa että teennäisten erottimien tähden pysynyt hyvin erillään muista. Siitä erillisyydestä on seurannut, että kehityksen edistyminen tuli aikaisin estetyksi. Samoin oli kauan Japanissakin.

Yleisessä historiassa, joka paraastaan esittelee semiläisten ja arjalaisten kansain kehitystä, on kolme suurta pääosaa: vanhan ajan, keskiajan ja uuden ajan historia. Vanhana aikana ilmestyi vierekkäin tai toinen toisensa jälkeen neljä eri sivistysmuotoa: _itämaisten_ ja _muinais-klassillisten_ kansojen, jotka ehtivät käydä sivistyskehityksensä läpi, _germanilaisten_ kansain, jotka alkoivat esiytyä, ja _kristinuskon_, joka sen lopulla vasta perustettiin. Keskiajan historia esittää nämä sivistysmuodot yhteen sattuneina, mutta keskenään riidassa ja eripuraisuudessa; uuden ajan historia kuvaa, miten ne ovat yhä enemmin pyrkineet sovintoon ja yhteyteen.

VANHA AIKA.

ITÄMAISET KANSAT.

Itämaiden hedelmällisen luonnon helmassa alkoi oikeastaan inhimillisen sivistyksen kehityshistoria. Siellä elettiin meidän sukukuntamme lapsuutta; mielikuvitus, jolla ei vielä ollut ymmärrystä ohjaajana, antoi muodon ja suunnan koko sielunelämän toiminnalle. Itsenäisyyden puutteessa kuin lapset, vaipuivat ihmiset ehdottomasti ulkonaisten voimain itsevaltiuden alle; pappisvalta (_hierarkia_) ja rajaton kuninkuus (_despotia_) olivat siis itämaisen yhteiskunta-rakennuksen molemmat pääpylväät. Yleisesti vallitsevasta monivaimoisuudesta sai perhe-elämä omituisen muodon. Taiteen tuotteet, ollen hillittömän mielikuvituksen lapsia, tulivat haaveellisuuden ja eriskummallisuuden ilmiöiksi; usein olivat ne hallitsijan käskystä tehtyä orjantyötä, joka muodottomalla suuruudellaan todisti tottelevain tahtojen paljoutta ja ainejoukkonsa jäykkyydellä itsenäisen elämän puutetta. Tutkimus, työskennellen mielikuvitus-voiman palveluksessa, kääntyi mielellään ihmeellisyyden ja salaperäisyyden alalle.

Egyptiläiset.

Niilin kostuttamana on Egypti siitä joesta saanut omituisen luonteensa. Niili tulee Sisä-Afrikan järvistä, saa Abessinian vuoristoista monta sivujokea ja kokoutuu suureksi leveäksi kymiksi Nubian pengermaassa, jossa se syöksyy alas monesta äkkijyrkästä koskesta. Tyynenä ja rauhallisena juoksee se sitte etelästä pohjoista kohti läpi Egyptin, joka on kummallakin puolella ikäänkuin tämän mahtavan kymin vehreänä kehyksenä; lähellä suutansa jakautuu joki moneen haaraan ja muodostaa matalan deltan eli suistomaan. Niilin vesi alkaa nousta kesäkuussa ja on tulvillaan yli maan heinäkuusta syyskuuhun asti. Siihen aikaan on maa järvenä, josta kaupungit ja korkeimmat kukkulat pistävät ylös kuin saaret. Kun vesi jälleen aleten vetäytyy joen äyrästen väliin, jää siitä jäljelle lihavaa mutaa, joka sangen suuresti edistää maan hedelmällisyyttä. Kanavilla ja keinotekoisilla suluilla leviteltiin jo vanhimpina aikoina tulvavettä ja sen siunausta etäisimpiinkin paikkoihin. Niinpä tuli Egypti aikaisin varsin viljavaksi maaksi; maanviljelys, varsinkin vehnän viljelys, oli jo historiallisen ajan alussa hyvin vaurastunut.

Egyptissä oli kolme pääosaa: Ylä-, Keski- ja Ala-Egypti. Ylä-Egyptissä oli kaupunki _Tebe_, Keski-Egyptissä _Memfis_ ja Ala-Egyptissä _Sais_, kaikki kolme olleet hallitsijain asuntoina, kukin eri aikanansa.

Asujamet olivat sekautuneet eri roduista. Vanhimmat asujamet olivat osaksi mustat iholtaan. Heidät kukisti aikaisin eräs Aasiasta tullut, valkoiseen rotuun kuuluva heimo, joka vähitellen levitti omaa sivistystänsä etelään päin pitkin Niilin rantoja. Kieli, jota muinoin puhuttiin, oli koptinkielen kaltaista, joka ei vieläkään ole kokonaan hävinnyt.

Memfiin valtakunta (4000-2100 e.Kr.).

Jo vuonna 4000 e.Kr. oli Egypti järjestettynä kuningaskuntana, jonka hallitsija asui Memfiissä. Siellä hallitsi toinen toisensa jälkeen kymmenen kotimaista hallitussukua, yhteensä toista tuhatta vuotta. Sitte oli jonkun aikaa sisällisiä levottomuuksia ja viimein ulkomaista herruutta.

Egyptin jumalanpalvelus.

Hallitsevaa heimoa itseään johti mahtava ja elämän kaikkiin suhteihin syvälle vaikuttava papisto, joka muiden asujanten rinnalla oli salaperäisenä, erotettuna säätynä. Pappien herruus oli rasittava, matta monessa kohdassa myöskin edullinen. He viimein vaivuttivat kansan taikuuteen ja sokeaan vääräuskoisuuteen. Mutta hurja vallattomuus kukistui alun-pitäin uskonnon kautta; korkeamman, yliaistillisen maailman ajatus heräsi ja totuttiin tottelemaan siveellisesti järjestäviä voimia. Täten kehittynyt uskonto oli hyvin kirjava luonnonpalvelus; jumalat näet olivat luonnon ja yksityisten luonnon-esineiden vertauskuvia (symbooleja). Niinpä kannettiin kiitollisuusuhria Niilille ja hedelmälliselle maalle, auringolle ja yön kirkkaille tähdille; pelosta kumarruttiin myöskin luonnon hävittävien voimain eteen. Etevimpiä jumaloita olivat _Osiris, Ftah_ ja _Amun_.

[Kuva: Egyptiläisen temppelin sisus.]

_Osiris_ on käsitetty Niilin ja hänen puolisonsa _Isis_ Egyptinmaan vertauskuvaksi. Voitollisena, niin kertoo jumalaistaru, hallitsi Osiris kauan puolisonsa kera maata, mutta hänen veljensä _Set_ eli _Tyfon_, joka oli mätäkuun polttavan kuumuuden hallitsija, hyökkäsi viimein hänen päällensä ja karkoitti hänet. Sitte hallitsee Set; 72 gasellia vaunujensa edessä, kulkee hän läpi maan, ajaen edellään tulta purskuvia hevosia. Vankeudessa kovasti kohdeltu Isis valittaa janoa. Osiris, joka on paennut, palaa takaisin; hänen paluupäiväänsä vietettiin joka vuosi Egyptissä suurena juhlana, jolloin sulut avattiin esiin vyöryville vesijoukoille. Mutta Set, liitossa Aitiopian kuninkaan kanssa, vangitsee Osiriin siten, että kavalasti taivuttaa hänet astumaan arkkuun ja sitte paiskaa kannen kiinni hänen päällensä. Jumalan ruumis hakataan kappaleiksi ja viedään kauas pois. Surren etsii Isis puolisonsa ruumista, löytää sen ja vie takaisin Egyptiin. Tällä välin on heidän molempain poikansa _Horus_ kasvanut; voitollisesti kukistaa hän Tyfonin ja kostaa isänsä puolesta. Hän perii maanpäällisen jumalais-valtakunnan, mutta Osiris, joka jälleen virkoaa henkiin, perustaa eri valtakunnan maan alle ja hallitsee siellä vainajain sieluja.

Osiriin tarun ovat kertoneet kreikkalaiset kirjailijat, jotka ehkä ovat sen huonosti käsittäneet ja väärin kirjoittaneet. Kuitenkin lienee se yksityiskohdissaankin alkuansa tarkoittanut Niiliä ja Egyptinmaata. Toisen selityksen mukaan on Osiris nouseva aurinko, Isis aamunkoitto ja Horus puolipäivän aurinko; heidän vihollisensa Set on silloin yön pimeys ja hänen puolisonsa _Neftys_ auringonlasku.

_Ftahia_, tulen jumalaa, palveltiin Memfiissä valon isänä, joka "vierittelee munaansa (aurinkoa) taivaalla". Hänen vertauskuvanansa oli kovakuoriainen, jota siis pidettiin pyhänä ja usein kuvattiin vierittämässä muniansa lannassa. Härkä oli _Apis_ nimellä hänelle pyhitetty, ja tästä kehittyivät omituiset uskonnolliset menot. Määrättyjen vuosien kuluttua tuotiin näet Apis esiin mustan härjän muodossa, jolla oli valkoinen nelikulma otsassa, kotkan kuva seljässä ja kuoriainen kielessä. Etelä-Egyptistä, jossa sitä ensin näytettiin, vietiin se suuren pappijoukon ympäröimänä suurilla juhlallisuuksilla Memfiisen Apis-temppeliin. Kalliita mattoja oli levitetty tielle, jota myöten härkä astui komeilla peitteillä verhottuna; papit, jotka sitä saattoivat, lauloivat pyhiä lauluja, ja yli koko maan vietettiin ilojuhlia. Apista elätettiin sitte temppelissä ja hänen kuoltuaan pidettiin surujuhlia.

_Amun-Ra_, auringon jumala, oli Ylä-Egyptissä jumalanpalveluksen pääesineenä. Jumalaistaru kertoo, mitenkä hän tarkoilla aseillaan kaatoi jättiläiskäärmeen _Apapin_, pimeyden jumalan. Aurinkoa ajateltiin hänen laivaksensa, jolla hän purjehti taivaan valtamerta. Kaksitoista kiertotähteä oli hänellä palvelijoina, ja tähtisikeröt (konstellatsionit) kuuluivat hänen taruunsa. Koska aurinko kulkee oinaan tähdistön läpi, kuvattiin Amun-Ralla olevan oinaan pää.

_Aurinkovuoteen_ perustuvan ajanluvun vertauskuvana oli _Foinix-lintu_, joka kuvasi kautta katoavien vuosisatain yhä jatkuvaa aikaa. Hän eli, kertoo tarina, 500 vuotta, joiden kuluttua hän itse teki rovionsa ja siinä poltti itsensä; mutta rovion liekeistä nousi uusi nuorentunut Foinix, yhtä kaunis kuin entinenkin.

Eläinmaailman katsottiin olevan yhteydessä jumaluuden kanssa ja esittävän vertauskuvia siitä. Niilin krokodiileja pidettiin muutamissa paikoissa pyhinä, ja Memfiissä oli niillä komea temppeli, mutta samalla kannettiin myöskin kiitollisuusuhria ikneumonille, joka syö krokodiilin munia. Pyhä oli ibis-lintu, joka näyttäytyy silloin, kuin Niilin vesi on korkeimmillaan, ja jota sentähden tervehdittiin palaavan Osiriin sanansaattajana. Pyhiä olivat myöskin kissat ja koirat; tulipaloissa egyptiläiset ennemmin huolehtivat kissojen pelastamista kuin tulen sammutusta; kun koira kuoli, ajelivat talon asukkaat päänsä, niinkuin rakasta sukulaista surressa.

Egyptin uskonnon etevimpiä vertauskuvia oli _sfinksi_, makaavan leijonan kuva, jolla oli ihmisen tai välistä oinaan pää. Tämän ihmeolennon merkitys oli salaperäinen. On huomautettu, että tuo omituinen ihmis- ja eläinmuotojen yhdistys osoittaa egyptiläisten uskonnon ja maailmankäsityksen laatua. Niinpä he ottivat eläinmuodot avuksi myöskin jumaliansa kuvatessaan. Osiris sai härjän, Isis lehmän ja Amun oinaan pään.

Egyptiläisillä vasta esiytyy ensi kertaa jonkinlainen käsitys sielun kuolemattomuudesta ja kostosta kuoleman jälkeen. Se oppi oli kerrottuna "Kuolemankirjassa", josta täydellisempi tai vajavampi ote tavallisesti pantiin haudatun ruumiin viereen. Sielun luultiin kuolinhetkenä eroavan ruumiistaan ja joutuvan "kuoleman valtakuntaan" (manalaan), jossa sen täytyi suorittaa monta eri työtä: taistella käärmeitä ja krokodiileja vastaan sekä viimein seisoa tekemässä elämästään tiliä manalan ankaralle tuomarille Osiriille ynnä hänen apulaisilleen, kahdelleviidettä jumalalle. Kukin näistä apulaisista tutki erilaatuisia syntejä; siispä luettiin kaksiviidettä kuolemansyntiä, joista sielu piti tunnustettaman vapaaksi, ennenkuin hän voi välttää manalan rangaistukset. Jos hänet vapautettiin, sai hän yhdessä auringonjumalan ja hänen seurueensa kanssa purjehtia aurinkoveneessä päivällä pitkin taivasta, yöllä maan alla. Viimein sielu jälleen yhdistettiin ruumiisensa, joka siten heräsi puhtaampaan ja parempaan elämään. Tämän uskonsa mukaan egyptiläiset pitivät erityistä huolta vainajain ruumeista, jotka hyvin huolellisesti palsamoitiin ja sitte säilytettiin lujissa hautakammioissa.

Kun joku kuoli, annettiin ruumis heti palsamoitavaksi. Talon erilaisen varallisuuden mukaan valmisteltiin ruumista kolmella eri tavalla. Kallein tapa oli sellainen, että otettiin pois aivot ja sisukset, täytettiin vatsa kalleilla yrteillä ja maustimilla ja ruumis pantiin natroniin eli lipeäsuolaan seitsemäksikymmeneksi päiväksi. Toiset tavat olivat yksinkertaisemmat ja helpommat. Papillinen tuomioistuin saattoi kieltää hautauksen, jos vainaja oli viettänyt häpeällistä elämää; kuninkaatkin pelkäsivät sitä rangaistusta.

Kun papit olivat laajaoppisia miehiä, kohteli kansa heitä taika-uskoisella kunnioituksella. Niinkuin heillä oli suuri vaikutusvalta hallitukseen, niin myöskin yksityishenkilöt olivat kaikissa asioissaan heidän holhouksensa alaiset. Papit olivat tuomareina kaikissa riidoissa, lääkitsivät kulkutauteja, sekä unenselittäjinä ja ihmeentekijöinä ympäröitsivät itsensä yliluonnollisella loistolla. He sääsivät koko joukon sääntöjä elintavasta, ruokajärjestyksestä ja puhtaudesta, joten egyptiläisten kotielämä oli täpö täynnä uskonnollisia, pappein valvonnan alaisia toimituksia.

Memfis, Pyramiidit. Katakombit.

_Memfis_, Egyptin vanha pääkaupunki, oli nykyisen Kairon paikoilla, jossa Niili alkaa jakautua seitsemään suuhaaraansa. Se oli melkoisen suuri, ja koko joukko muhkeita rakennuksia oli siinä. Kaikkia muita korkeammalle yleni Ftahin suunnattoman suuri temppeli, jonka rakentamisessa monikin Egyptin kuningas oli ollut osallisena. Eräs heistä pystytti siihen oman ja puolisonsa kuvapatsaan, jotka kumpikin ovat 18 metriä korkeat ja hakatut yhdestä ainoasta kallionkappaleesta. Lähellä oli Apis-härjän temppeli, jonka Psamatik rakennutti hyvin komeaksi; siihen saatettiin pyhä härkä juhlakulussa. Kaupungin länsi- ja pohjoispuolella oli kaivettuja järviä, niistä erittäin merkillinen Moiris, johon laskettiin Niilin liika tulvavesi. Keskellä järveä, jossa syvyys oli noin 90 metriä, kohosi veden pinnasta kaksi korkeaa pyramiidia, ja kumpaisenkin päällä istui suunnattoman suuri kivikuva valtaistuimella. Kuusi kuukautta juoksi Niilin tulvavesi järveen, jossa veden syvyyden mittoina pyramiidit seisoivat, ja kuusi kuukautta juoksi se taas takaisin Niiliin.

Moiris-järven rannalla oli ihmeellisesti rakennettu hallituspalatsi, jota on sanottu _labyrintiksi_. Siinä oli kaksitoista pihaa rakennuksilla ympäröitynä yhteisen muurin sisällä sekä 3,000 huonetta, joista puolet maan päällä. Herodotos, joka itse on kävellyt noissa maanpäällisissä huoneissa, kertoo niistä: "Ne ovat yliluonnollista työtä, sillä tiet saleista ja sokkelokäytävät pihojen läpi ovat varsin moninaiset ja ihmeelliset, kun astuu pihoista huoneihin, esikartanoihin, uusiin saleihin ja uusiin pihoihin. Katot ovat kivestä samoin kuin seinätkin, ja seinät täynnä hakattuja kuvia. Joka pihassa on valkokivinen pylväskäytävä, joka osa hyvin tarkkaan toiseensa liitettynä; ja nurkassa, johon labyrintti loppuu, seisoo pyramiidi, neljäkymmentä käsivarren pituutta korkea, ja sen päällä suuria kivikuvia. Sisälle on tehty tie, joka vie maan alle." Maanalaiset huoneet olivat enimmäkseen niiden kuningasten hautakammioita, jotka olivat pyramiidin rakentaneet, sekä pyhäin krokodiilien. Labyrintistä on nyt enää jäljellä ainoastaan mitättömiä jäännöksiä.