Part 23

William Paradise, vaikka nauttikin kauniimman sukupuolen ihailua, voimansa, urhoollisuutensa ja maineensa vuoksi, ei ollut Cashelin ja Skenen lailla kyllin viisas tai hyväonninen joutuakseen naimisiin kelpo vaimon kanssa. Hän joi niin tavattomasti, ettei hänellä ollut kuin muutamia raittiita välipäiviä lain kynsistä vapautumisen jälkeen. Hän vaati itselleen Englannin mestarin arvonimeä sittenkuin Cashel oli luopunut nyrkkeilystä, ja haastoi otteluun koko maailman. Maailma vastasi erinäisten nuorten työläismiesten muodossa, joilla oli maineenhimoa ja tappelutaipumusta. Paradise otteli ja piti puolensa kahdesti. Sitten hän joi treenausaikana ja hävisi. Tällöin oli jo nyrkkeilypiirikin vaipunut takaisin huonomaineisuuteen, josta Cashelin harvinainen nyrkkeilyneron ja rehellisyyden yhdistelmä oli sen tilapäisesti kohottanut; ja laki, siepaten Paradisen taas haltuunsa, kun hänet kannettiin voitettuna kentältä, sovitti aikaisemman lempeytensä sulkemalla hänet telkien taakse kuudeksi kuukaudeksi. Tämä pakollinen raittius palautti ennalleen hänen terveytensä ja tarmonsa, ja hän sai uuden voiton, ennenkuin onnistui juomaan itsensä entiseen tilaansa. Tämä olikin hänen viimeinen voittonsa. Luontaisen raakuutensa ja juoppouden yhteisvaikutuksesta hän luisui nopeaan alasmäkeä Nöyryytyksen laaksoon. Tullen tunnetuksi auliudestaan myymään voittoja, joita ei enää voinut saavuttaa, hän ilmestyi piiriin vain koettelemaan nuorten nousukkaitten kykyjä, jotka rökittivät häntä kaikella nuoruutensa innolla. Hän rupesi viinuriksi ja sai kohta eron juopottelijana. Hän oli luisunut jo keppikerjäläiseksi, kun hän, kuultuaan kurjuuteensa, että hänen entinen vastustajansa kilpaili parlamenttivaaleissa, tuli pyytämään häneltä almua. Cashel oli silloin Dorsetshiressä; mutta Lydia avusti tuota kurjaa tappelupukaria, jonka tila nyt oli paljon viheliäisempi kuin heidän viimeksi tavatessaan. Seuraavalla käynnillään, mikä tapahtui pian, hän kohtasi Cashelin, joka läksytti häntä tuimasti, uhkasi katkaista joka luun hänen nahoissaan, jos hän vielä uskaltaisi astua Lydian näkyviin, viskasi hänelle viisi shillinkiä ja käski hänen suoria tiehensä. Cashel tunsi nimittäin yhä Paradisea kohtaan sitä halveksivaa ja säälimätöntä vihaa, jolla laillisesti oikeutettu professori suhtautuu puoskariin. Mies-kurja, tottuneena saamaan herjauksia ja pahoinpitelyä miehiltä, jotka kerran olivat pelänneet hänen voimaansa enemmän kuin hän, antaaksemme hänelle sellaisen tunnustuksen, josta hän välitti, oli koskaan pelännyt Cashelin voimaa, katsoi haukkumisen luonnolliseksi ja annin runsaaksi. Hän poimi rahan taskuunsa ja laahusti ostamaan jonkun lantin edestä ruokaa, jota hän tuskin voi syödä, ja kuluttamaan loput viinaan, jonka hän joi niin nopeaan kuin hänen sisuksensa sietivät. Vähän aikaa jälkeenpäin jotkut sanomalehdet mainitsivat hänen tapahtuneesta kuolemastaan, ilmoittaen sen johtuneen "hivuttavasta taudista, joka oli aiheutunut niistä kauheista vammoista, joita hän sai kuuluisassa ottelussaan Cashel Byronin kanssa".