Part 6

Mies-polot, oi mitä viivytte? Pois, pois maailman ääriin, taa kodit, korkeat taa jätä kaupungin kehämuurit, sillä sen ei pysy pystynä pää, ei vankkana varsi, ei jalat allaan, ei kädet, ei muu vyötärys säily, tyhjiin raukenevat, tuli kaataa kaikki ja tuima Ares, kiidättäin sotavaunuin syyrialaisin. Sortaa myös monet muut hän linnat, ei sinun yksin, suojat kuolematonten suo rajun valkean raastaa. Kaiketi kammoissaan jopa huojunevat, hiki tihkuu virtana heistä, jo mustan hurmehtii katonharjat hurmeen, ennustain tuhopäivää torjumatonta. Vaan pyhätöstäni pois, epätoivoon valmihit olkaa!

141. Tämän kuultuaan joutuivat atenalaisten tiedustelijat mitä suurimman murheen valtaan. Mutta heidän ollessaan ennustetusta onnettomuudesta epätoivoissaan neuvoi Timon, Androbuloksen poika, delfolaisten kesken suurta arvoa nauttiva mies, heitä ottamaan käteensä turvananojan-oksat ja, kuten turvananojat ainakin, uudestaan kääntymään oraakelin puoleen. Atenalaiset tottelivat neuvoa ja lausuivat: "Oi ruhtinas, anna meille parempi vastaus isänmaahamme nähden kunnioituksesta näitä turvananojan-oksia kohtaan, jotka sinulle tuomme tullessamme, sillä muuten emme poistu pyhästä suojastasi, vaan jäämme tänne hamaan kuolemaan saakka." Heidän näin lausuttuaan julisti papitar heille tämän toisen vastauksen:

Zeusta Olympon ei rukoukset taivuta Pallaan, vaikk' ylen runsaat hällä ne lie sekä mielevät neuvot. Tää toki säilyvä on sana kuin teräs särkymätönnä: muun vihamies kun on kaiken vallannut, mitä äärtää kallio Kekropsin ja Kithaironin pyhä rotko, Tritogeneialle turvan kestävän Zeus jylylaaja lahjoittaa: puumuuri on sun sekä lastesi suoja, ällös vartoamaan toki tyynnä sä sankkoja jääkö joukkoja miesten ja ratsuin, saavia manteren puolta, väistyös, selkäsi kääten, viel' olet iskevä päinkin. Oi Salamis jumalainen, sa kuoletat saamia vaimoin, kun Demeterin antimet kootaan tai sirotellaan.

142. Koska tämä vastaus heistä näytti suotuisammalta, niinkuin se olikin, kirjoittivat he sen muistiin ja läksivät matkoihinsa Atenaan. Kun tiedustelijat palattuaan ilmoittivat vastauksen kansalle, lausuttiin useita eri arveluja ennustuksen tarkoituksesta. Mutta varsinkin nämä kaksi keskenään vastakkaista ajatusta esitettiin. Muutamat iäkkäämmät arvelivat jumalan julistaneen, että linna oli säilyvä. Atenalaisten muinainen linna oli näet pensasaitauksen ympäröimä. Toiset päättivät siis, että tämä juuri oli tuo puinen muuri, toiset taas väittivät jumalan tarkoittavan laivoja ja käskivät varustamaan näitä sekä jättämään kaiken muun sikseen. Mutta niitä, jotka sanoivat puisen muurin merkitsevän laivoja, arvelutti kaksi Pytian viimeksi lausumaa säettä:

"Oi Salamis jumalainen, sa kuoletat saamia vaimoin, kun Demeterin antimet kootaan tai sirotellaan."

Nämä säkeet hämmensivät niiden mielipidettä, jotka väittivät laivoilla tarkoitettavan puista muuria. Ennuslauseidenselittäjät tekivät näet tästä lausunnosta sen johtopäätöksen, että heidän oli joutuminen tappiolle Salamiin luona, jos hankkiutuisivat meritaisteluun.

143. Atenalaisten kesken oli eräs äskettäin ensimäisten riviin kohonnut mies, jonka nimi oli Themistokles ja joka mainittiin Neokleen pojaksi. Tämä mies väitti, että ennuslauseidenselittäjät eivät päätelleet vallan oikein, ja hän puhui näin: jos tuo sana todella olisi atenalaisia tarkoittanut, ei se hänen mielestään olisi niin lempeässä muodossa lausuttu, vaan kuuluisi: "Oi Salamis, sinä hirveä", eikä: "Oi Salamis jumalainen" -- koska kerran asukkaiden oli määrä siinä paikassa saada surmansa. Mutta jos oikein ymmärsi oraakelilauseen, oli jumala lausunut tämän sanan vihollisista. Hän neuvoi siis näitä varustautumaan meritaisteluun, koska muka juuri laivat olivat tuo puinen muuri. Tätä Themistokleen neuvoa katsoivat atenalaiset itselleen otollisemmaksi kuin ennustustenselittäjäin käsitystä, nämä kun epäsivät varustautumasta meritaisteluun ja sanalla sanoen tahtoivat, ettei kohotettaisi kättäkään, vaan että lähdettäisiin Attikasta pois ja siirryttäisiin asumaan johonkin toiseen maahan.

144. Mutta jo tätä ennen oli eräs toinen Themistokleen ehdoitus kaikeksi onneksi pantu täytäntöön. Kun nimittäin atenalaisten valtiorahastoon oli kertynyt paljon rahaa, jota heille tuli Laureionin metallikaivoksista, ja heidän piti itse kunkin vuoroonsa saaman kymmenen drakmaa, taivutti Themistokles atenalaiset lakkaamaan tuosta jakelusta ja näistä rahoista teettämään kaksisataa laivaa Aiginan sotaa varten, kuten hän sanoi. Tämän sodan syttyminen siis sillä kertaa pelasti Hellaan, koska se pakoitti Atenan rupeamaan merivallaksi. Laivoja tosin ei käytetty siihen tarkoitukseen, jota varten ne oli tehty, mutta Hellaan menestykseksi ne täten saatiin aikaan. Nämä laivat olivat siis atenalaisilla jo valmiiksi tehtyinä, mutta toisia oli niiden lisäksi rakennettava. Ja neuvoteltuaan oraakelivastauksesta he päättivät miehissä lähteä laivoillaan Hellaaseen hyökkäävää barbaria vastaan, luottaen jumalaan ja yhdessä niiden helleenien kanssa, jotka tahtoivat seurata.

145. Nämä oraakelilauseet olivat siis atenalaiset saaneet. Ja kun nyt kaikki Hellaan menestyksestä huolehtivat helleenit olivat kokoontuneet ja antoivat toisilleen lupauksia ja uskollisuuden-vakuutuksia, katsoivat he neuvotellessaan parhaaksi kaikkein ensiksi sovittaa omat vihollisuutensa ja keskenäiset sotansa. Useatkin heistä olivat selkkauksissa toistensa kanssa, mutta ankarin oli atenalaisten ja aiginalaisten välinen sota. Saatuaan sitten tietää Xerxeen olevan sotajoukkoineen Sardeessa päättivät he lähettää miehiä Aasiaan vakoilemaan kuninkaan toimia ja laittaa sanansaattajia Argokseen tekemään aseliittoa persialaisia vastaan sekä toisia Sikeliaan, Gelonin, Deinomeneen pojan, luo ja Kerkyraan kutsumaan kumpiakin Hellaan avuksi ja vielä toisia Kreetaan. Heillä oli näet huolenaan, että kaikki, mitä vain helleenejä oli, liittyisivät yhteen ja toimisivat yksissä tuumin, koska vaarat yhtäläisesti uhkasivat kaikkia helleenejä. Mutta Gelonin mahtia sanottiin suureksi, jopa paljoa suuremmaksi kaikkein muitten helleenien valtaa.

146. Tämän päätöksen tehtyään he sovittivat keskenäiset vihollisuutensa ja lähettivät ensiksi kolme miestä vakoojina Aasiaan. Saavuttuaan Sardeeseen nämä ottivat selvän kuninkaan sotajoukosta, mutta joutuivat ilmi, jonka jälkeen maasotajoukon päälliköt antoivat kiduttaa heitä ja viedä heidät surmattavaksi. Niinpä heillä oli varmasti kuolema edessään. Mutta saatuaan tietää tämän Xerxes paheksui sotapäällikköjen tuumaa ja lähetti muutamia henkivartijoistaan matkaan, käskien näiden, jos tapaisivat vakoojat hengissä, tuoda heidät hänen luoksensa. He tapasivatkin heidät vielä hengissä ja toivat heidät kuninkaan eteen. Kuultuaan sitten, mitä varten he olivat tulleet, käski Xerxes henkivartijoiden kuljettaa heitä ympäri ja näyttää heille koko jalka- ja ratsuväkensä; ja kyllältään kaikkea ihailtuansa olivat he vahingoittumatta lähetettävät mihin maahan vain itse tahtoivat.

147. Ja antaessaan tämän käskyn hän lisäsi, että jos vakoojat tuhoutuisivat, eivät helleenit ennakolta saisi tietoa hänen valtansa suuruudesta, jota ei saattanut kielin kertoa, eivätkä he toiselta puolen sanottavasti vahingoittaisi vihollisia, jos surmaisivat heistä kolme miestä. Jos sitä vastoin nämä palaisivat Hellaaseen, arveli hän helleenein luovuttavan hänelle vapautensa, kun ennen suunniteltua sotaretkeä kuulisivat hänen mahdistaan. Siten ei hänen tarvitsisi nähdä vaivaa lähtemällä sotaretkelle. Samantapaisen ajatuksen hän lausui toisenkin kerran. Ollessaan näet Abydoksessa Xerxes näki Pontoksesta viljaa kuljettavia aluksia purjehtimassa Hellespontoksen kautta, matkalla Aiginaan ja Peloponnesokseen. Saatuaan tietää alusten olevan vihollisten omia valmistautuivat Xerxeen seuralaiset ottamaan ne valtaansa ja katsoivat kuninkaaseen, odottaen tämän käskyä. Mutta Xerxes kysyi laivamiehiltä, minne he purjehtivat. He vastasivat: "Me viemme viljaa sinun vihollisillesi, oi valtias." Siihen kuningas virkkoi: "Emmekö me itsekin, varustettuina sekä viljalla että muillakin tarpeilla, purjehdi juuri sinne, mihin nämäkin? Mitä vahinkoa siis nämä meille tekevät, kun toimittavat meille viljaa?"

148. Saatuaan siten katsella kaikkea vakoojat lähetettiin matkoihinsa ja palasivat Europpaan. -- Mutta vakoojat lähetettyään laittoivat persialaista vastaan valaliiton tehneet helleenit toiseksi sanansaattajia Argokseen. Ja argolaiset kertovat näille käyneen tällä tavoin. Argolaiset olivat näet heti alussa kuulleet barbarin keräävän sotavoimia Hellasta vastaan. Ja sen tiedon saatuaan ja käsittäen, että helleenit koettaisivat voittaa heidät puolelleen sodassa persialaista vastaan, lähettivät he tiedustelijoita Delfoihin kysymään jumalalta, kuinka heidän oli parasta tehdä. Heitä oli näet äskettäin kaatunut kuusituhatta miestä taistelussa lakedaimonilaisia ja Kleomenesta, Anaxandrideen poikaa, vastaan. Siitä syystä he siis lähettivät Delfoihin sanan. Ja Pytia antoi heidän kysymykseensä tämän vastauksen:

"Naapuries vihamies, vaan suosima kuolematonten, Vartiopaikallas pysy peitsin varjelu-valmiin, Päätäsi varjellos, näet pää on ruumihin turva."

Näin oli Pytia aikaisemmin julistanut. Mutta sanansaattajat tulivat Argokseen ja saapuivat neuvostoon sekä lausuivat sanottavansa. Lausuman johdosta neuvosto selitti argolaisten olevan valmiit noudattamaan sitä, jos lakedaimonilaiset kolmeksikymmeneksi vuodeksi tekisivät välirauhan heidän kanssaan ja argolaiset itse saisivat toisen puolen koko liiton johdosta. Oikeastaan olisi koko johdon pitänyt joutuman heidän käsiinsä, mutta yhtäkaikki he tyytyivät puoleen johtoon.

149. Näin he kertovat neuvoston vastanneen, vaikka oraakeli oli kieltänyt heitä yhtymästä helleenien liittoon. Mutta ennuslauseen pelosta he halusivat saada aikaan sotalakkoa kolmeksikymmeneksi vuodeksi, jotta heidän poikansa näiden vuosien kuluessa ehtisivät miehistyä. Siinä tapauksessa taas, että sotalakkoa ei saataisi aikaan, pelkäsivät he vastaisuudessa joutuvansa lakedaimonilaisten alamaisiksi, jos jo tapahtuneen onnettomuuden lisäksi heitä vielä kohtaisi joku toinen vaurio, nimittäin persialaisten puolelta. Näihin neuvoston sanoihin virkkoivat Spartasta tulleet lähetit näin: mitä välirauhaan tuli, aikoivat he siitä tehdä esityksen kansankokoukselle, mutta ylijohdosta oli heitä käsketty itse vastaamaan; niinpä he siis lausuivat spartalaisilla olevan kaksi kuningasta, argolaisilla vain yhden. Näin ollen ei käynyt päinsä riistää jommaltakummalta Spartan kuninkaalta johtoa, mutta ei mikään estänyt argolaista saamasta yhtäläistä äänioikeutta, kuin mikä heidän kahdella kuninkaallaan oli. Tämän johdosta siis argolaiset selittävät, etteivät he voineet sietää spartalaisten vallanhimoa, vaan valitsivat mieluummin barbarien herruuden kuin sen, että jossakin kohden olisivat antaneet myöten lakedaimonilaisille. Ja he julistivat sanansaattajille, että näiden ennen auringon laskua oli poistuttava argolaisten alueelta; muutoin heitä kohdeltaisiin vihollisina.

150. Näin kertovat argolaiset itse näistä tapauksista. Mutta helleenien kesken kerrotaan myös toisin, nimittäin että Xerxes oli lähettänyt kuuluttajan Argokseen, ennenkuin hän lähti sotaretkelle Hellasta vastaan. Ja perille tultuaan kerrotaan airuen lausuneen: "Argoksen miehet, kuningas Xerxes lausuu teille näin: me olemme sitä mieltä, että kantaisämme on Perses, Perseuksen, Danaen pojan, poika, joka syntyi Kefeuksen tyttärestä Andromedasta. Siten polveudumme tavallaan teistä. Ei ole siis kohtuullista, että lähdemme sotaretkelle esi-isiämme vastaan ja että te, muita auttaen, asetutte meitä vastaan, vaan tulee teidän pysyä erillänne ja alallanne. Sillä jos minulle käy mieltäni myöten, en ole kunnioittava keitään enemmän kuin teitä." Tämän kuultuaan kerrotaan argolaisten, jotka pitivät asiaa tärkeänä, aluksi olleen lupaamatta tai pyytämättä mitään. Mutta kun helleenit koettivat saattaa heidät liittoonsa, niin he, käsittäen, että lakedaimonilaiset eivät antaisi heille osaa päällikkyydessä, vaativat tätä, jotta siten saisivat tekosyyn pysyäkseen alallaan.

151. Tämän esityksen kanssa pitää yhtä myös seuraava, helleenien kertoma kohtaus, joka sattui useita vuosia näiden tapausten jälkeen. Memnonilaisessa Susassa osuivat jollakin asialla olemaan atenalaisten sanansaattajina Kallias, Hipponikoksen poika, ynnä hänen seurassaan sinne matkanneet. Samaan aikaan lähettivät myös argolaiset sanansaattajia Susaan kysymään Xerxeen pojalta Artaxerxeeltä, vieläkö heidän Xerxeen kanssa solmimansa ystävyys, josta he itse pitivät kiinni, pysyi voimassa, vai katsoiko kuningas heitä vihollisikseen. Siihen kuningas Artaxerxes virkkoi, että ystävyys kyllä pysyi voimassa ja ettei hän pitänyt mitään kaupunkia Argosta rakkaampana.

152. Lähettikö nyt todella Xerxes tuolla tavoin puhuvan kuuluttajan Argokseen ja lähtivätkö argolaisten sanansaattajat Susaan kysymään Artaxerxeeltä heidän ystävyydestään, sitä en saata täsmälleen sanoa enkä siitä esitä mitään arvelua, vaan ilmoitan juuri sen, mitä argolaiset itse kertovat. Mutta sen verran minä ymmärrän, että jos kaikki ihmiset toisivat yhteen paikkaan nähtäväksi omat onnettomuutensa, vaihtaakseen niitä lähimmäistensä kanssa, niin kukin tarkastettuaan lähimmäistensä onnettomuuksia mielellään veisi omat tuomansa takaisin. Niinpä ei ole argolaistenkaan menettely niinkään paljoa häpeällisempi kuin muitten. Minä olen velvollinen kertomaan, mitä kerrotaan, mutta en suinkaan ole velvollinen kaikkea uskomaan; ja tämä sanani pitäköön paikkansa joka kertomukseeni nähden. Kerrotaanhan niinkin, että juuri argolaiset ne olivat kutsuneet persialaisen Hellaaseen, koska heidän oli käynyt huonosti sodassa lakedaimonilaisia vastaan ja he siis halusivat vaikka mitä ennemmin kuin jäädä silloiseen surkeaan tilaansa.

153. Näin on argolaisista sanottu. Mutta Sikeliaan tuli niiden muiden, liittolaisten lähettämien sanansaattajien muassa, joitten tuli ryhtyä keskusteluihin Gelonin kanssa, myös lakedaimonilaisten luota Syagros. Tämän Gelonin esi-isä, Gelan asuttaja, oli kotoisin Triopionin ääressä sijaitsevasta Telos-saaresta. Hän näet ei jäänyt kotiinsa, silloin kun Rhodoksen lindolaiset ja Antifemos perustivat Gelan. Aikaa myöten pääsivät hänen jälkeläisensä maanalaisten jumalatarten ylipapeiksi ja pysyivät tässä toimessa, sittenkuin Telines oli sen hankkinut itselleen seuraavalla tavalla. Muutamat puolueriidassa tappiolle joutuneet gelalaiset olivat paenneet Maktorionin kaupunkiin. Heidät Telines toi takaisin Gelaan, käyttämättä mitään sotavoimaa, vaan ainoastaan mainittujen jumalatarten pyhien esineiden avulla. Mistä hän ne oli saanut tai hankkinut itselleen, sitä en saata sanoa. Joka tapauksessa hän, niihin luottaen, toi gelalaiset takaisin. Ja hän teki sen sillä ehdolla, että hän itse ja hänen jälkeläisensä pääsisivät jumalatarten ylipapeiksi. Ja katsoen siihen, mitä Telineestä olen saanut tietää, on ihme sekin, että hän moisen teon suoritti. Sillä sellaisia tekoja en luule joka miehen toimittavan, vaan ne vaativat rohkeata mieltä ja miehekästä voimaa. Mutta nytpä Sikelian asukkaat kertovat hänen päinvastoin olleen naisellisen ja jotenkin hempeähkön miehen.

154. Niin siis Telines oli saanut tämän kunniatoimen. -- Mutta Kleandroksen, Pantareen pojan kuoltua, joka seitsemän vuotta oli ollut Gelan itsevaltiaana ja oli saanut surmansa erään Sabyllos nimisen gelalaisen kädestä, anasti yksinvaltiuden Hippokrates, Kleandroksen veli. Hippokrateen itsevaltiaana ollessa oli Gelon, Telines ylipapin jälkeläinen, samoinkuin monet muut, kuten Ainesidemos, Pataikoksen poika, Hippokrateen henkivartijana. Mutta jonkun ajan kuluttua hänet urhoollisuutensa vuoksi nimitettiin koko ratsuväen päälliköksi. Sillä Hippokrateen piirittäessä kallipolilaisia, naxolaisia, zanklelaisia, leontinoilaisia ja lisäksi vielä syrakusalaisia ynnä lukuisia barbareja Gelon esiintyi näissä sodissa mitä loistavimmalla tavalla. Eikä mainitsemistani kaupungeista yksikään, lukuunottamatta Syrakusaa, välttynyt joutumasta Hippokrateen orjuuteen. Syrakusalaiset taas, jotka olivat kärsineet tappion Eloros-joen rannalla, pelastuivat korintolaisten ja kerkyralaisten avulla, ja nämä pelastivat heidät aikaansaamalla sellaisen sovinnon, että syrakusalaiset luovuttivat Kamarinan Hippokrateelle. Kamarina kuului näet vanhastaan syrakusalaisille.

155. Mutta Hippokrateen oltua itsevaltiaana yhtä monta vuotta kuin hänen veljensä Kleandros, kohtasi kuolema hänetkin Hyblan kaupungin luona, kun hän oli lähtenyt sotaretkelle sikelialaisia vastaan. Silloin Gelon oli puolustavinaan Hippokrateen poikien, Eukleideen ja Kleandroksen oikeutta näiden maanmiehiä vastaan, jotka eivät enää tahtoneet olla heidän alamaisinaan; mutta tosiasiassa hän, masennettuaan taistelussa gelalaiset, riisti Hippokrateen pojilta hallituksen ja hallitsi itse. Tämän myötäkäymisen jälkeen hän vei rahvaan ja omien orjiensa, niin sanottujen kyllyrien karkoittamat, gamoreiksi nimitetyt syrakusalaiset Kasmene-kaupungista takaisin Syrakusaan, jolloin hän sai haltuunsa tämänkin. Sillä Gelonin lähestyessä jätti syrakusalaisten rahvas Gelonin haltuun kaupunkinsa ja oman itsensä.

156. Mutta saatuaan valtaansa Syrakusan Gelon vähemmän välitti Gelan hallituksesta ja jätti sen veljelleen Hieronille. Sen sijaan hän vahvisti Syrakusaa, ja Syrakusa oli hänelle kaikki kaikessa. Ja ennen pitkää se alkoi kohota ja kukoistaa. Sillä ensiksikin Gelon toi kaikki kamarinalaiset Syrakusaan ja antoi heille kansalaisoikeudet sekä hävitti Kamarinan kaupungin; sitten hän teki useammille kuin toiselle puolelle gelalaisista maanmiehistään samoin kuin kamarinalaisille. Ja kun piiritetyt Sikelian megaralaiset sopimuksen nojalla olivat antautuneet, niin hän toi heidän varakkaansa, jotka juuri olivat panneet vireille sodan häntä vastaan ja siitä syystä odottivat joutuvansa tuhon omiksi, Syrakusaan ja antoi heille kansalaisoikeudet. Megaralaisten rahvaan taas, joka ei ollut syypää tähän sotaan eikä odottanut mitään pahaa kärsivänsä, hän niinikään toi Syrakusaan, mutta möi sen vietäväksi muuanne Sikeliasta. Samoin hän myös teki Sikelian euboialaisille, kohdellen eri kansanluokkia eri tavoin. Näin hän teki kummankin kaupungin asukkaille, koska piti rahvasta mitä hankalimpina asuintovereina.

157. Moisella tavalla oli siis Gelonista tullut mahtava itsevaltias. Mutta nyt, kun helleenien sanansaattajat saapuivat Syrakusaan, niin he menivät hänen puheilleen ja lausuivat näin: "Meidät ovat lakedaimonilaiset ynnä näiden liittolaiset lähettäneet pyytämään sinua kanssansa liittoon barbaria vastaan. Varmaankin olet jo kuullut, että hän lähestyy Hellasta, että Persian mies aikoo tehdä sillan Hellespontoksen poikki, tuoda koko itämaisen sotajoukkonsa Aasiasta, ja lähteä sotaretkelle Hellaaseen, näennäisesti marssiakseen Atenaa vastaan, mutta todellisuudessa aikoen saattaa koko Hellaan valtaansa. Koska nyt olet kohonnut suureen mahtavuuteen etkä, Sikelian hallitsijana ollen, vallitse vähintä osaa Hellaasta, niin tule niiden avuksi, jotka aikovat pelastaa Hellaan, ja ota itse osaa sen pelastamiseen. Sillä koko Hellaan kokoontuminen on aikaansaanut suuren sotavoiman, ja me vedämme vertoja niille, jotka meitä vastaan hyökkäävät. Mutta jos toiset meistä pettävät, toiset eivät tahdo auttaa, ja se osa Hellasta, mikä on terveenä, on vähäinen, niin silloin kyllä pyörii vaara, että koko Hellas sortuu. Sillä älä toivo, että kun persialainen taistelussa on meidät kukistanut, hän ei tule sinun luoksesi, vaan pidä sinä vain sitä ennen varasi. Jos meitä autat, puolustat näet itseäsi. Ja hyvin harkittua hanketta seuraa tavallisesti hyvä loppu."

158. Näin he puhuivat. Mutta Gelon vastasi kiivaasti näin sanoen: "Hellaan miehet, te pidätte julkeata puhetta, kun olette uskaltaneet tulla pyytämään minua liittolaiseksi barbaria vastaan. Silloin kun oli syttynyt sota minun ja karkhedonilaisten välillä ja minä pyysin teitä kerallani käymään barbari-sotajoukon kimppuun sekä panin sydämellenne, että kostaisitte egestalaisille Dorieuksen, Anaxandrideen pojan surman, ja lupasin avustaa teitä kauppapaikkojen vapauttamisessa, joista teille on koitunut suurta hyötyä ja voittoa, silloin te itse ette tulleet auttamaan minua ja kostamaan Dorieuksen surmaa. Ja, teidän varaanne jääden, olisi nyt kaikki tämä barbarien vallassa. Mutta asiat ovat kääntyneet meille onneksi ja parempaan päin. Vaan nyt vasta, kun sota on tehnyt kiertokulkunsa ja saapunut teillekin, muistuu mieleen Gelon. Mutta vaikka teidän puoleltanne olen kohdannut halveksumista, en tahdo olla teidän kaltaisenne, vaan olen valmis auttamaan ja asettamaan kaksisataa kolmisoutua, kaksikymmentätuhatta raskasaseista, kaksituhatta hevosmiestä, kaksituhatta jousimiestä, kaksituhatta linkoojaa ja kaksituhatta kevytaseista ratsastajaa. Ja minä sitoudun hankkimaan viljaa koko helleenien sotajoukolle siksi ajaksi, minkä sota kestää. Ja tämän minä lupaan sillä ehdolla, että minä pääsen helleenien ylipäälliköksi ja johtajaksi barbaria vastaan. Mutta muulla ehdolla en tahtoisi itse tulla enkä lähettää muitakaan."

159. Tämän kuultuaan ei Syagros voinut itseään hillitä, vaan lausui näin: "Kyllä tosiaan pelopidi Agamemnon kovasti vaikeroisi, jos kuulisi Gelonin ja syrakusalaisten riistäneen spartalaisilta johdon. Mutta älä enää mainitse mitään siitä ehdoituksesta, että meidän tulisi sinulle luovuttaa ylijohto. Vaan jos tahdot auttaa Hellasta, niin tiedä, että olet oleva lakedaimonilaisten johdon alaisena. Jos siis et tahdo alistua hallittavaksi, niin älä tule avuksikaan."

160. Kun Gelon kuuli Syagroksen tylyt sanat, lausui hän lopuksi näin: "Oi spartalainen vieras, kun ihmistä kohtaan syydetään herjauksia, joutuu tavallisesti hänen mielensä kuohuksiin. Mutta vaikka puheesi on osoittanut röyhkeyttä, et kuitenkaan ole saattava minua vuorostani esiintymään sopimattomasti. Vaan koska te niin kiivaasti pidätte kiinni ylijohdosta, olisi luonnollista, että minä, vielä enemmän kuin te, siitä pitäisin kiinni, minä, joka olen paljoa suuremman sotajoukon ja monta vertaa lukuisampien laivojen johtaja. Mutta koska tämä ehdoitus on niin kovin vastenmielinen teille, tahdomme mekin jossakin kohden peräytyä entisestä vaatimuksestamme. Jos siis te johdatte maasotajoukkoa, johdan minä laivastoa. Mutta jos teitä haluttaa johtaa merellä, tahdon minä johtaa maajoukkoa. Ja teidän täytyy joko tyytyä tähän tai mennä matkoihinne, vailla tämmöisiä sotatovereita."

161. Tämän esityksen siis Gelon teki. Mutta atenalaisten sanansaattaja ehätti lakedaimonilaisen edelle ja vastasi näin: "Oi syrakusalaisten kuningas, ei johtajan, vaan sotajoukon tarpeessa on Hellas meidät luoksesi lähettänyt. Mutta näyttää siltä kuin et sinä tahtoisi lähettää sotajoukkoa muulla ehdolla, kuin että itse pääset Hellaan ylijohtajaksi, ja että vain halusta tähän olet tuova sotajoukkosi. Niin kauan kuin nyt pyysit johtaa koko helleeniläistä sotajoukkoa, oli meille atenalaisillo kyllin pysyä alallamme, koska ymmärsimme lakonilaisen jaksavan puhua meidän molempienkin puolesta. Mutta koska luovut koko sotajoukon johdosta ja pyydät vain laivaston päällikkyyttä, niin on asianlaita tämä. Vaikkakin lakonilainen sallisi sinun olla sen päällikkönä, niin me emme kuitenkaan ole sitä sallivat. Sillä se on meidän, jos nimittäin eivät lakedaimonilaiset itse sitä halua. Jos siis nämä tahtovat sitä johtaa, emme me pane vastaan, mutta kenenkään muun emme aio sallia olla laivaston päällikkönä. Suottahan olisimme silloin itsellemme hankkineet suurimman merivoiman helleenein kesken, jos myöntäisimme johdon syrakusalaisille -- me atenalaiset, jotka muodostamme vanhimman kansan ja olemme ainoat helleenit, jotka emme ole muualta siirtyneet. Atenalaisten keskuudestahan runoilija Homeroskin sanoi sen miehen tulleen Ilioniin, joka parhaiten osasi asettaa taistorintamaan ja järjestää sotajoukon. Niinpä ei meitä ollenkaan voi moittia, kun näin puhumme."