Part 18

65. Vaan kun persialaiset Plataiain luona kääntyivät lakedaimonilaisten edestä pakosalle, pakenivat he epäjärjestyksessä leiriinsä ja sen puisen muurin sisäpuolelle, jonka he olivat itselleen rakentaneet Teeban alueelle. Mutta ihmeellistä minusta on, että vaikka he taistelivat Demeterin lehdon ääressä, ei havaittu ainoankaan persialaisen astuneen temppelikartanoon eikä siinä kuolleen, vaan useimmat kaatuivat pyhätön ympärille vihkimättömään maahan. Ja luulenpa -- jos nimittäin on lupa jumalallisista asioista lausua jotakin arvelua --, että jumalatar itse ei laskenut heitä sisälle siitä syystä, että he olivat polttaneet hänen pyhän temppelinsä Eleusiissä.

66. Niin kävi siis tämän taistelun. Mutta Artabazos, Farnakeen poika, oli jo alusta saakka ollut tyytymätön siihen, että kuningas jätti Mardonioksen Hellaaseen, ja oli nytkin vastustanut taistelua, vaikka hän kovasta epäämisestään huolimatta ei voinut sitä estää. Ja koska Mardonioksen toimenpiteet eivät häntä miellyttäneet, oli hän itse tehnyt näin. Kun sotajoukot iskivät yhteen, johdatti Artabazos ennakolta harkitun suunnitelman mukaan joukkojaan -- hänellä ei ollut mikään vähäinen joukko, vaan kokonaista neljäkymmentätuhatta miestä ympärillään ja koska hän hyvin ymmärsi, minkä tuloksen taistelu oli saava, hän käski heitä kaikkia menemään sinne, mihin vain hän heidät johdattaisi ja milloin näkisivät hänen ponnistavan voimiaan. Tämän käskyn annettuaan hän johdatti väkensä ikäänkuin taisteluun. Mutta jonkun matkaa edettyään hän jo näki persialaisten pakenevan. Siksi hän ei enää johdattanutkaan heitä samassa järjestyksessä kuin ennen, vaan riensi kiireimmän kautta pakoon, vetäytymättä puisen muurin turviin, enemmän kuin Teebankaan muurien sisäpuolelle, vaan läksi fokilaisten maahan, koska hän niin pian kuin suinkin tahtoi päästä Hellespontoksen rannalle.

67. Niinpä he pakenivat Hellespontokseen päin. Ja muut kuninkaan mukana olevat helleenit esiintyivät tahallaan pelkurimaisesti, mutta boiotilaiset taistelivat kauan aikaa atenalaisia vastaan. Sillä ne teebalaiset, jotka pitivät meedialaisten puolta, osoittivat taistelussa melkoista intoa eivätkä tahtoneet olla pelkureita, niin että kolmesataa heidän etevintä ja urhoollisinta miestään siinä sai surmansa atenalaisten kädestä. Kun nämä teebalaisetkin olivat kääntyneet, pakenivat he Teebaan, eikä sinne, mihin persialaiset ja koko muiden liittolaisten suuri joukko, ketään vastustamatta ja mitään urotyötä suorittamatta, pakenivat.

68. Ja minusta on ilmeistä, että koko barbarien mahti riippui persialaisista, koskapa he silloinkin, ennenkuin ryhtyivät ottelemaan vihollisten kanssa, pakenivat heti nähdessään persialaisten niin tekevän. Näin he pakenivat kaikki, lukuunottamatta ratsuväkeä, varsinkin boiotilaista. Tämä turvasi heidän pakoaan siten, että se aina oli lähinnä vihollisia ja hääti helleenit pois pakenevista ystävistään.

69. Mutta voittajat seurasivat Xerxeen väkeä, ajaen takaa ja surmaten. Tämän paon alkaessa ilmoitettiin muille helleeneille, jotka olivat sijoittuneet Heran temppelin ympärille eivätkä olleet ottaneet osaa taisteluun, että se oli suoritettu ja että Pausanias joukkoineen oli voittanut. Tämän kuultuaan helleenit läksivät täydessä epäjärjestyksessä liikkeelle, korintolaiset ja heidän seurassaan olevat vuorenvierustaa ja kukkuloita myöten sitä tietä pitkin, joka vei suoraan ylös Demeterin pyhätölle, megaralaiset ja fliuntilaiset taas tovereineen kulkivat tasaisinta tietä poikki kentän. Mutta kun megaralaisten ja fliuntilaisten jouduttua lähelle vihollisia teebalaisten ratsumiehet näkivät heidät kaukaa, heidän epäjärjestyksessä rientäessään eteenpäin, niin he ajaa karauttivat näitä vastaan, johtajanaan Asopodoros, Timandroksen poika. Ja hyökkäyksellään he löivät heitä maahan kuusisataa miestä sekä ajoivat heitä takaa, tunkien heidät Kithaironiin.

70. Siten siis nämä hukkuivat, sen enempää huomiota herättämättä. Mutta paettuaan puisen muurin turviin persialaiset ynnä muu joukko ennättivät nousta torneihin, ennenkuin lakedaimonilaiset saapuivat, ja niihin noustuaan he parhaimpansa mukaan vahvistivat muuria. Ja kun nyt atenalaiset lähestyivät, syntyi varsin ankara linnataistelu. Sillä niin kauan kuin atenalaiset olivat poissa, puolustautuivat barbarit ja olivat kokonaan voitolla lakedaimonilaisista, koska nämä eivät olleet perehtyneet linnataisteluun. Mutta atenalaisten tultua saapuville syntyi ankara linnataistelu, jota kesti kauan aikaa. Lopulta kuitenkin atenalaisten miehuus ja itsepintaisuus sai voiton, he nousivat muurille ja repivät sen maahan. Ja siitä sitten muut helleenit tulvivat sisälle. Ensiksi syöksyivät tegealaiset muurin sisäpuolelle, ja nämä ne ryöstivät Mardonioksen teltan, vieden sieltä muun muassa myös sen hevosseimen, joka oli kokonaan vaskesta ja näkemistä ansaitseva. Tämän Mardonioksen seimen tegealaiset pyhittivät Athene Alean temppeliin, vaan kaikki muut ottamansa esineet he veivät helleenien yhteiseen varastoon. Mutta muurin sorruttua eivät barbarit enää liittyneet taajaksi parveksi, eikä kukaan heistä ajatellut puolustautumista, vaan he joutuivat kerrassaan pois suunniltaan, koska olivat ajetut niin tiukkaan tilaan ja niin monia kymmeniä tuhansia ihmisiä tungettu yhteen kohtaan. Ja helleeneillä oli tilaisuus surmata heitä niin paljon, että koko sotajoukon kolmestasadastatuhannesta miehestä ei kolmeakaantuhatta jäänyt henkiin, lukuunottamatta niitä neljääkymmentätuhatta, joiden keralla Artabazos pakeni. Spartan lakedaimonilaisia kuoli ottelussa kaikkiaan yhdeksänkymmentäyksi, tegealaisia kuusitoista ja atenalaisia viisikymmentäkaksi.

71. Barbarien joukosta kunnostautui persialaisten jalkaväki ja sakien ratsuväki, yksityisistä sotureista Mardonios. Helleeneistä taas olivat kyllä tegealaiset ja atenalaiset urhoollisia, mutta uljuudessa voittivat kuitenkin lakedaimonilaiset. Tätä tosin en saata mistään muusta päättää -- kaikki nämä näet voittivat vastassaan olevat --. kuin siitä, että lakedaimonilaiset hyökkäsivät vihollisten vahvinta osaa vastaan ja kuitenkin voittivat heidät. Ja kaikkein urhoollisimmin esiintyi mielestäni Aristodemos, joka yksin noiden kolmensadan joukosta oli pelastunut Thermopylaista ja siitä saanut kärsiä herjausta ja kunniattomuutta. Hänen jälkeensä kunnostautuivat Poseidonios, Filokyon ja spartalainen Amomfaretos. Tästä huolimatta, kun oli puhe siitä, kuka heidän joukostaan oli ollut urhoollisin, päättivät läsnäolevat spartalaiset, että Aristodemos ilmeisesti oli häntä painavan syytöksen vuoksi tahtonut kuolla ja siitä syystä raivona jättänyt paikkansa rivissä ja suorittanut suurtekoja, jota vastoin Poseidonios oli esiintynyt urhoollisesti, vaikka hän ei tahtonut kuolla. Tämä oli siis ollut urhoollisempi. Mutta niin he kaiketi lausuivat kateudesta. Kaikki nämä tässä taistelussa kaatuneet, jotka olen maininnut, saivat osakseen kunniata, lukuunottamatta Aristodemosta. Vaan Aristodemos, joka tahtoi kuolla, ei tästä syystä saavuttanut kunniata.

72. Nämä ne olivat, jotka Plataiaissa saivat suurimman maineen. Sillä Kallikrates kuoli syrjässä taistelusta, hän, joka oli kaunein mies kaikista silloin helleenien leiriin saapuneista, ei ainoastaan itse lakedaimonilaisten, vaan muittenkin helleenien joukosta. Silloin kun Pausanias uhrasi, niin tämä Kallikrates, joka istui rivissään, sai nuolenhaavan kylkeensä. Niinpä hänet toisten taistellessa kannettiin pois, ja kuolinkamppailussa hän lausui Arimnestos nimiselle plataialaiselle, että häntä ei surettanut kuolla Hellaan puolesta, vaan se, että ei ollut saanut käyttää käsivarttaan ja että hän ei ollut suorittanut mitään arvoistansa tekoa, vaikka hartaasti oli sitä halunnut.

73. Atenalaisten joukosta kerrotaan Sofaneen, Eutykhideen pojan, joka oli kotoisin Dekeleian kunnasta, saavuttaneen kiitosta. Hän oli siis dekeleialaisia, niitä, jotka kerran olivat suorittaneet kaikiksi ajoiksi hyödyllisen teon, kuten atenalaiset itse kertovat. Kun nimittäin tyndaridit muinoin suurella sotajoukolla hyökkäsivät Attikan maahan tuodakseen Helenan kotiinsa ja havittelivat kuntia, koska eivät tietäneet, missä Helena piili, kerrotaan dekeleialaisten, toisten mukaan Dekeloksen itsensä, suuttuneina Theseuksen röyhkeydestä ja peloissaan koko atenalaisten maan puolesta, ilmoittaneen heille asianlaidan ja johdattaneen heidät Afidnaihin, jonka sitten muuan sen asujamista, Titakos, kavalsi tyndarideille. Ja tästä teosta alkaen on aina näihin saakka dekeleialaisilla yhä ollut verovapaus ja kunnia-istuin Spartassa. Vieläpä siihen sotaan saakka, joka monta vuotta myöhemmin syntyi atenalaisten ja peloponnesolaisten kesken, lakedaimonilaiset jättivät Dekeleian rauhaan, vaikka he ryöstelivät muuta Attikaa.

74. Tästä kunnasta oli Sofanes, joka silloin kunnostautui atenalaisten kesken. Hänestä on olemassa kaksi eri kertomusta. Toisen mukaan hän kantoi rauta-ankkuria, joka vaskivitjoilla oli sidottu haarniskan vyöhön, ja aina milloin hän tuli lähelle vihollisia, hän viskasi sen maahan, jott'eivät viholliset, syöksyessään esiin rintamasta, voisi saada häntä liikahtamaan paikaltaan; kun taas viholliset pakenivat, oli tarkoitus nostaa ankkuri maasta ja sitten ajaa heitä takaa. Näin kuuluu toinen kertomus. Toinen kertomus taas, joka poikkeaa edellisestä, mainitsee, että Sofaneella oli ankkurin kuva kilvessään, joka alati heilui sinne tänne, milloinkaan pysymättä alallaan, mutta ei haarniskaan kiinnitettyä rauta-ankkuria.

75. On myös toinen loistava teko, jonka Sofanes suoritti, kun hän nimittäin atenalaisten piirittäessä Aiginaa haastoi kaksintaisteluun Eurybates nimisen argolaisen, joka oli voittanut viisiottelussa, sekä surmasi hänet. Itse Sofaneen kohtaloksi tuli, että kun hän näitä tapauksia myöhemmin yhdessä Leagroksen, Glaukonin pojan, kanssa johti atenalaisia, hän urhoollisen vastarinnan jälkeen sai surmansa edonien kädestä, Datoksessa taistellessaan kultakaivoksista.

76. Helleenien lyötyä Plataiain luona barbarit tuli heidän luokseen karkulaisena eräs nainen. Saatuaan tietää persialaisten tuhoutuneen ja helleenien voittaneen pukeutui tämä nainen, joka oli erään persialaisen Farandateen, Teaspiin pojan, jalkavaimo, palvelijattarineen runsaasti kultiin ja mitä kauniimpiin vaatteisiin, astui vaunuista maahan ja kulki lakedaimonilaisten luo, näiden vielä parhaillaan tehdessä surmatyötään. Ja nähdessään, kuinka Pausanias johti kaikkea, nainen, joka useasti oli kuullut mainittavan tämän nimeä ja synnyinmaata ja siksi ennakolta ne hyvin tiesi, tunsi hänet ja tarttui hänen polviinsa näin lausuen: "Oi Spartan kuningas, pelasta minut, joka sinulta turvaa anon vankeuden orjuudesta! Olethan sinä tähän saakka minua auttanut, tuhotessasi nämä, jotka eivät piittaa haltioista eivätkä jumalista. Minä olen sukuperältäni Kos-saaresta ja Hegetorideen, Antagoraan pojan, tytär. Väkivallalla otti minut Kos-saaressa haltuunsa persialainen, joka on minua pitänyt vankinaan." Siihen Pausanias vastasi näin: "Ole hyvässä uskalluksessa, nainen, koska olet turvananoja ja varsinkin, jos tämän lisäksi puhut totta ja olet Hegetorideen tytär Kos-saaresta, hänen, joka on paras kestiystäväni kaikista sielläpäin asuvaisista." Näin lausuttuaan Pausanias uskoi naisen läsnäolevien eforien huostaan, ja myöhemmin hän lähetti hänet Aiginaan, johon hän itse tahtoi päästä.

77. Kohta senjälkeen kuin nainen oli saapunut, tulivat mantineialaiset perille, jolloin kaikki jo oli loppuun suoritettu. Huomattuaan myöhästyneensä taistelusta he olivat siitä kovin pahoillaan ja sanoivat ansaitsevansa tästä rangaistuksen. Ja saatuaan tietää Artabazoksen meedialaisineen pakenevan he alkoivat ajaa näitä takaa Tessaliaan saakka. Mutta lakedaimonilaiset eivät sallineet ajaa pakenevia takaa. Niinpä he vetäytyivät takaisin omaan maahansa ja karkoittivat sotajoukon johtajat maanpakoon. Mantineialaisten jälkeen tulivat elis-maalaiset, jotka, samoinkuin mantineialaisetkin, panivat tapauksen pahakseen ja läksivät sitten matkoihinsa. Kotiin palattuaan nämäkin karkoittivat johtajansa. Sen verran mantineialaisista ja elis-maalaisista.

78. Plataiain luona oli aiginalaisten sotajoukossa ensimäisiä miehiä Lampon, Pytheaan poika. Tämä riensi Pausaniaan luo ja teki mitä jumalattomimman ehdoituksen. Saavuttuaan näet perille hän kiihkoissaan puhui näin: "Oi Kleombrotoksen poika, sinä olet suorittanut suunnattoman suuren ja ihanan teon, ja jumala on suonut sinun pelastaa Hellaan ja siten, mikäli me tunnemme, saavuttaa suurimman kunnian, minkä helleeni milloinkaan on voittanut. Mutta tee tämän lisäksi se, mikä vielä puuttuu, jotta joutuisit entistä suurempaan huutoon, ja että vastedes jokainen barbari kavahtaisi alkamasta harjoittaa ilkitöitä helleenejä kohtaan. Leonidaan näet kaaduttua Thermopylaissa Mardonios ja Xerxes leikkauttivat poikki hänen päänsä ja seivästivät sen. Maksa sinä hänen puolestaan samalla mitalla, ja sinä olet saapa kiitosta ensiksikin kaikilta spartalaisilta ja sitten myös muiltakin helleeneiltä. Sillä jos seivästät Mardonioksen, kostat setäsi Leonidaan."

79. Näin Lampon lausui siinä luulossa, että hän puhui Pausaniaalle mieliksi. Mutta tämä vastasi näin: "Oi aiginalainen vieras, minä kiitän sinun hyväntahtoisuuttasi ja huolenpitoasi, mutta sinä olet kuitenkin erehtynyt siitä, mikä on oikeata. Sillä kun juuri olit pilviin kohottanut sukuperääni ja tekoani, sinä samassa syöksitkin minut mitättömyyteen, kehoittaessasi minua häväisemään vainajaa, ja väität minun joutuvan parempaan huutoon, jos sen teen. Moinen menettelyhän sopii pikemmin barbareille kuin helleeneille, ja heissäkin me sitä paheksumme. En minä tällä tavoin soisi saavuttavani aiginalaisten enkä niiden suosiota, joille tämmöinen teko on mieleen, vaan minulle riittää tehdä spartalaisten mieliksi, hurskaasti toimien ja hurskaasti myös puhuen. Mutta Leonidaan, jota käsket minun kostamaan, väitän saaneen täyden koston, ja näiden vainajain lukemattomat henget ovat häntä itseään sekä muita Thermopylain luona kaatuneita kunnioittaneet. Älä sinä enää tämmöisillä ehdoituksilla minua lähesty äläkä minulle neuvoja anna, vaan kiitä onneasi, että rankaisematta pääset menemään."

80. Tämän kuultuaan Lampon läksi tiehensä. Mutta Pausanias kuulututti, ettei saisi käydä käsiksi saaliiseen, ja käski helootien toimittaa tavarat kokoon. Nämä hajaantuivat kautta leirin ja löysivät kullalla ja hopealla koristeltuja telttoja, kullattuja ja hopeoituja lepovuoteita, kultaisia sekoitusmaljoja ja kulhoja ynnä muita juoma-astioita. Vaunuista he löysivät säkkejä, joissa huomattiin olevan kultaisia ja hopeisia kattiloita. Maassa makaavilta vainajilta he ryöstivät rannerenkaat ja kaulakäädyt sekä heidän kultaiset lyhyet miekkansa, mutta kirjavista puvuista ei ensinkään välitetty. Tällöin helootit varastivat paljon ja möivät varastamansa aiginalaisille, paljon he myös toivat näytteille, nimittäin semmoista, mitä ei saattanut kätkeä. Siitä saivat alkunsa aiginalaisten suuret rikkaudet, he kun ostivat helooteilta kullan vasken arvosta.

81. Kerättyään kokoon rahat he asettivat Delfoin jumalaa varten erikseen kymmenykset, joista pyhitettiin se vaskinen kolmijalka, mikä seisoo kolmipäisen vaskikäärmeen päällä lähinnä alttaria, ja eroittivat niinikään Olympian jumalalle kymmenykset, joista he teettivät ja pyhittivät kymmenkyynäräisen vaskisen Zeun kuvan, sekä vihdoin Isthmoksen jumalalle kymmenykset, joista tehtiin seitsenkyynäräinen vaskinen Poseidonin kuva. Tämän he eroittivat pois ja jakoivat sitten keskenään muun saaliin, ottaen kukin ansionsa mukaan persialaisten jalkavaimot, kullan, hopean ynnä muut tavarat sekä juhdat. Mitä nyt erittäin annettiin Plataiain luona kunnostautuneille, sitä ei kukaan kerro, mutta luulen kuitenkin heillekin annetun joitakin erikoisia palkintoja. Pausaniaalle taas eroitettiin ja annettiin kymmenkertaisesti kaikkea, naisia, hevosia, rahaa, kameleja, ja samalla lailla muutakin tavaraa.

82. Kerrotaan myös tämmöinen tapaus. Paetessaan Hellaasta Xerxes oli jättänyt Mardoniokselle koko matkakalustonsa. Havaitessaan nyt Mardonioksen teltan koristeltuna kullalla, hopealla ja kirjavilla peitteillä Pausanias käski leipojia ja keittäjiä valmistamaan aterian samalla lailla kuin Mardoniokselle. Nämä tekivät niinkuin määrättiin. Ja nähdessään kauniisti peitetyt kultaiset ja hopeiset leposijat sekä kultaiset ja hopeiset pöydät ynnä uhkeat aterianvalmistukset Pausanias käski, hämmästyksissään kaikesta siitä hyvästä, mikä oli tarjona, piloillaan omia palvelijoitaan valmistamaan lakonilaisen aterian. Kun Pausaniaan kestitys oli valmis ja molempien aterioiden välillä oli suuri ero, noudatti hän naurahtaen luokseen helleenien sotapäälliköt ja lausui näiden kokoonnuttua, viitaten kumpaisenkin aterian valmistuksiin, näin: "Hellaan miehet, olen kutsunut teidät kokoon osoittaakseni teille tämän meedialaisten johtajan ymmärtämättömyyden, miehen, joka tämmöistä elintapaa noudattaen on tullut luoksemme riistämään tämän näin kurjan omaisuutemme." Näin kerrotaan Pausaniaan lausuneen helleenien sotapäälliköille.

83. Mutta paljoa myöhemmin löysivät useat plataialaiset arkkuja täynnään kultaa, hopeata ynnä muuta tavaraa. Myös tällainen merkillisyys tuli myöhemmin ilmi, kun ruumiit jo olivat mädänneet lihattomiksi. Plataialaiset kasasivat näet luut yhteen paikkaan. Silloin tavattiin pääkallo, jossa ei ollut mitään saumaa, vaan joka oli yhtä ainoata luuta, tulipa myös ilmi yläleuka, jossa kaikki hampaat, sekä etu- että poskihampaat, olivat kasvettuneet yhteen ja olivat yhtä luuta. Myös ilmestyivät viiden kyynärän pituisen miehen luut.

84. Mutta Mardonioksen ruumis katosi seuraavana päivänä -- kenenkä toimesta, sitä en saata täsmälleen mainita. Olen kyllä kuullut mainittavan useita, mikä mistäkin olevia henkilöitä, jotka muka olivat haudanneet Mardonioksen, ja tiedän monen tästä teosta saaneen suuria lahjoja Artonteelta, Mardonioksen pojalta. Mutta kuka näistä todella oli se, joka korjasi pois ja hautasi Mardonioksen ruumiin, siitä en ole voinut saada tarkkaa tietoa; onpa myös olemassa sellainenkin huhu, että muuan efesolainen Dionysofanes olisi haudannut Mardonioksen. Joka tapauksessa hän kuitenkin haudattiin tällä tavalla.

85. Vaan jaettuaan Plataiain luona keskenään saaliin helleenit hautasivat kuolleensa, kukin kansa omansa eri paikkaan. Lakedaimonilaiset loivat itselleen kolme hautaa. Yhteen he hautasivat nuoret miehensä, joiden joukossa myös olivat Poseidonios, Amomfaretos, Filokyon ja Kallikrates. Yhteen paikkaan haudattiin siis nuoret miehet, toiseen muut spartalaiset, kolmanteen helootit. Tällä tavoin lakedaimonilaiset hautasivat kuolleensa, tegealaiset taas hautasivat omansa eri paikkaan ja kaikki yhteen, niinikään atenalaiset kaikki kuolleensa samaan paikkaan, sekä megaralaiset ja fliuntilaiset ne, jotka ratsuväki oli tuhonnut. Kaikkien näiden haudat ovat siis täysiä, mutta ne kaikkien muiden kansojen hautakummut, jotka ovat Plataiain alueella nähtävänä, ovat tyhjiä, ja ne loi, kuten olen kuullut, kukin kansa vastaisten sukupolvien varalle, häpeissään siitä, että olivat olleet poissa taistelusta. Niinpä siellä myös on niinsanottu aiginalaisten hauta, jonka olen kuullut erään plataialaisen Kleadeen, Autodikoksen pojan ja aiginalaisten kestiystävän, näiden pyynnöstä vielä kymmenen vuotta myöhemmin luoneen.

86. Haudattuaan nyt siis vainajansa Plataiain luona helleenit päättivät heti neuvotellessaan lähteä sotaan Teebaa vastaan ja vaatia pois ne, jotka olivat pitäneet meedialaisten puolta, ja etupäässä Timegenideen ja Attaginoksen, jotka ennen muita olivat olleet johtomiehinä. Ja jos teebalaiset eivät näitä luovuttaisi, eivät he aikoneet poistua kaupungin luota, ennenkuin he sen valloittaisivat. Näin he päättivät, ja niinpä he, yhdentenätoista päivänä taistelusta saapuivat saartamaan teebalaisia ja käskivät heitä luovuttamaan miehet. Kun teebalaiset eivät tahtoneet näitä luovuttaa, hävittelivät helleenit heidän maataan ja tekivät hyökkäyksen muuria vastaan.

87. Mutta kun helleenit eivät lakanneet vahinkoa tekemästä, lausui teebalaisille kahdentenakymmenentenä päivänä Timegenides näin: "Teeban miehet, koska helleenit ovat niin päättäneet, etteivät lakkaa piirityksestä, ennenkuin olette jättäneet meidät heidän käsiinsä, niin älköön siis meidän tähtemme Boiotian maa enempää kärsikö. Jos he sitävastoin vain näennäisesti meitä vaativat, mutta itse teossa tavoittelevat rahojamme, niin antakaamme heille valtion varoista rahaa -- olemmehan me koko yhteiskunnan kanssa pitäneet meedialaisten puolta, emmekä vain me yksin. Vaan jos he piirityksellään todella meitä tarkoittavat, aiomme me itse tarjoutua menemään ja vastaamaan puolestamme." Koska hän näytti puhuvan varsin hyvin ja sattuvasti, julistuttivat teebalaiset heti Pausaniaalle tahtovansa luovuttaa miehet.

88. Vaan kun he näillä ehdoilla olivat tehneet keskenään sopimuksen, karkasi Attaginos kaupungista, mutta hänen lapsensa tuotiin Pausaniaalle. Tämä kuitenkin julisti heidät syyttömiksi, sanoen, että lapset eivät ollenkaan olleet vikapäitä meedialaismielisyyteen. Muut teebalaisten luovuttamat taas luulivat voivansa puolustautua ja luottivat myös siihen, että rahalla saattaisivat torjua rangaistuksen. Mutta saatuaan heidät valtaansa Pausanias, joka epäili juuri tätä samaa, lähetti koko liittolaisten sotajoukon pois ja vei miehet Korintokseen, missä hän mestautti heidät. Näin kävi Plataiaissa ja Teebassa.

89. Mutta Artabazos, Farnakeen poika, oli pakomatkallaan Plataiaista jo ennättänyt kauas. Hänen saavuttuaan tessalialaisten luo nämä kutsuivat hänet vieraakseen ja kyselivät muusta sotajoukosta, tietämättä mitään siitä, mitä oli tapahtunut Plataiain luona. Mutta Artabazos käsitti, että jos hän totuuden mukaisesti kertoisi otteluista, häntä itseään ynnä hänen sotajoukkoaan uhkaisi tuho, sillä hän luuli, että jokainen karkaisi hänen kimppuunsa, jos saisi tietää, mitä oli tapahtunut. Tätä silmällä pitäen hän ei ollut fokilaisille mitään kertonut, ja nyt hän lausui tessalialaisille näin: "Minä, oi Tessalian miehet, riennän, kuten näette, pikimmiten marssiakseni Traakiaan, ja minulla on kiire, kun olen lähetetty näiden keralla sotajoukosta erään toimen vuoksi. Itse Mardonios joukkoineen marssii kintereilläni ja on kohta odotettavissa. Kestitkää häntäkin hyvin ja osoittakaa tekevänne hänellekin hyvää. Sillä ei teidän vastaisuudessa tarvitse katua, jos niin teette." Näin lausuttuaan hän kiireesti marssitti sotajoukkonsa Tessalian ja Makedonian kautta oikopäätä Traakiaa kohti, ikäänkuin hänellä todella olisi ollut kiire, ja kulki suorinta tietä sisämaan halki. Ja hän saapui Byzantioniin, jätettyään tielle jälkeensä suuren osan sotaväestään, osaksi traakialaisten surmaamia, osaksi nälkään ja rasituksiin nääntyneitä. Byzantionista taas hän kulki aluksilla salmen poikki. Siten hän palasi Aasiaan.