Part 17

41. Kymmeneen päivään ei nyt tapahtunut mitään sen enempää. Mutta kun molempien yhdettätoista päivää ollessa vastatusten leirissä Plataiain alueella helleenien luku yhä kasvoi ja Mardonios jo kävi kärsimättömäksi joutenolostaan, syntyi keskustelu Mardonioksen, Gobryaan pojan, ja Artabazoksen, Farnakeen pojan, välillä, joka jälkimäinen nautti aivan erikoista arvoa Xerxeen luona. Ja neuvottelussaan he lausuivat nämä mielipiteet. Artabazos arveli, että mitä pikimmin oli pantava sotajoukko liikkeelle ja mentävä Teeban muurien sisälle, mihin he olivat vieneet paljon muonavaroja itseänsä sekä rehua juhtia varten; siellä oli kaikessa rauhassa istuttava ja ryhdyttävä keskusteluihin vihollisten kanssa menettelemällä tällä tavoin. Koska persialaisilla oli paljon kultaa, sekä rahaksi lyötyä että lyömätöntä, ja paljon myös hopeata sekä juoma-astioita, tuli heidän säästämättä lähetellä niitä helleeneille, ja näiden joukosta varsinkin eri valtioiden johtomiehille, jotka silloin kyllä pian hylkäisivät vapauden asian. Mutta heidän ei tullut iskeä vihollisten kanssa yhteen ja siten antautua vaaraan. Hänen ajatuksensa oli siis sama kuin teebalaistenkin, koska hänkin oli kaukonäköisempi kuin Mardonios; sillä tämä oli raju ja varomaton eikä vähintäkään tahtonut antaa myöten. Mardonioksesta oli näet hänen oma sotajoukkonsa paljoa vahvempi helleenien sotajoukkoa, jonka vuoksi hänen mielestään viipymättä oli oteltava näiden kanssa eikä sallittava heitä kerääntyä vielä enemmän, kuin mitä heitä jo oli koolla. Mutta Hegesistratoksen uhrit hän jätti omaan arvoonsa eikä tahtonut pakoittamalla pakoittaa niitä onnistumaan, vaan arveli, että tuli noudattaa persialaisten tapaa ja käydä taisteluun.

42. Tätä Mardonioksen mielipidettä ei kukaan vastustanut, joten se pääsi voimaan. Sillä hänhän se oli kuninkaalta saanut sotajoukon päällikkyyden, eikä Artabazos. Noudatettuaan siis luokseen seurassaan olevien helleenien osastonpäälliköt ja johtajat hän kysyi, tunsivatko he mitään ennustusta, jonka mukaan persialaisten oli määrä tuhoutua Hellaassa. Kun kokoukseen kutsutut pysyivät ääneti -- toiset näet todella eivät tunteneet oraakelilauseita, toiset kyllä tunsivat, mutta pitivät arveluttavana puhua niistä --, lausui Mardonios itse: "Koska nyt te joko ette mitään tiedä tai ette uskalla puhua, niin tahdon minä mainita asian, sillä minä tunnen sen hyvin. On olemassa sellainen ennustus, että persialaisten on määrä, Hellaaseen saavuttuaan, ryöstää Delfoin pyhättö ja ryöstön tehtyään joutua järjestänsä perikatoon. Koska tunnemme tämän, emme aio mennä tuohon pyhättöön ja koettaa sitä ryöstää, joten me siitä syystä emme joudukaan hukkaan. Näin ollen kaikki ne teistä, jotka suotte persialaisille hyvää, voitte sen puolesta olla iloissanne, sillä me pääsemme voitolle helleeneistä." Näin sanottuaan hän käski heidän varustautua ja tehdä kaikki taisteluvalmiiksi, sillä seuraavana päivänä oli aikomus iskeä yhteen vihollisten kanssa.

43. Mutta sen oraakelilauseen, jonka Mardonios sanoi tarkoittavan persialaisia, tiedän varmasti sepitetyksi illyrialaisista ja enkheleiläisten sotajoukosta, eikä persialaisista. Sitävastoin on olemassa toinen, Bakiin sepittämä juuri tätä taistelua tarkoittava ennustus:

"... Kuulevi Thermodon ja Asopos heinäväranta rynnäköt helleenein sekä barbaarein sotahuudon. Sielläpä suistuva on moni jousenkantaja meedi, vastoin salliman säätöä, tultua turmion päivän."

Tämän ynnä muita samanlaisia ennustuksia tiedän Musaioksen sepittäneen persialaisista. Ja Thermodon-joki virtaa Tanagran ja Glisaan välitse.

44. Mutta senjälkeen kuin Mardonios oli tiedustellut oraakelilauseita ja pitänyt rohkaisevan puheensa, tuli yö, ja sotajoukot asettuivat vartijapaikkoihinsa. Vaan kun yötä oli pitemmälle kulunut ja näytti siltä kuin kautta leirien olisi vallinnut hiljaisuus ja ihmiset nukkuneet sikeimmässä unessaan, silloin ratsasti atenalaisten vartijastojen luo Alexandros, Amyntaan poika, makedonialaisten sotapäällikkö ja kuningas, ja pyysi päästä päällikköjen puheille. Useimmat vartijat jäivät paikoilleen, mutta jotkut juoksivat päällikköjen luo, ja sinne tultuaan he kertoivat, että meedialaisten leiristä oli ratsain saapunut muuan henkilö, joka ei ollut mitään muuta ilmaissut, kuin että mainitsi sotapäälliköt nimeltä ja sanoi tahtovansa päästä heidän puheilleen.

45. Tämän kuultuaan päälliköt heti seurasivat näitä vartijastoille. Ja heidän sinne saavuttuaan Alexandros lausui heille näin: "Atenan miehet, nämä sanani uskon salaisuutena teidän huostaanne ja kiellän teitä ilmaisemasta niitä kenellekään muulle kuin Pausaniaalle, jott'ette minua syöksisi turmioon. Sillä en minä puhuisi, ellen olisi kovin huolissani koko Hellaan puolesta. Olen näet itse syntyperältäni alkujaan helleeni enkä soisi näkeväni Hellaan vapaasta joutuneen orjuutetuksi. Niinpä minä siis ilmoitan, että uhrit eivät saata onnistua Mardoniokselle ja hänen sotajoukolleen, sillä muuten olisitte jo kauan sitten saaneet taistella. Mutta nyt hän on päättänyt jättää uhrit omaan arvoonsa ja päivän valjetessa ryhtyä taisteluun. Hän näet luullakseni pelkää, että teitä kokoontuisi vielä enemmän. Varustautukaa siis tämän varalle. Jos taas Mardonios lykkää yhteentörmäyksen toistaiseksi eikä siihen nyt ryhdy, niin jääkää kuitenkin itsepäisesti paikoillenne, sillä muutamassa päivässä ovat heidän ruokavaransa lopussa. Mutta jos tämä sota päättyy teille mieliksi, niin muistettakoon silloin minunkin vapauttamistani, minun, joka alttiudesta helleenejä kohtaan olen suorittanut näin uskalletun teon ja olen tahtonut teille ilmoittaa Mardonioksen aikeen, jott'eivät barbarit äkkiarvaamatta ja teidän mitään aavistamattanne hyökkäisi teidän kimppuunne. Minä olen makedonialainen Alexandros." Näin sanottuaan hän ratsasti takaisin barbarien leiriin ja paikallensa rintamaan.

46. Mutta atenalaisten päälliköt menivät oikealle sivustalle ja kertoivat Pausaniaalle, mitä olivat Alexandrokselta kuulleet. Tästä sanomasta säikähtäneenä hän, persialaisia peljäten, lausui näin: "Koska nyt taistelu on määrätty tapahtuvaksi aamunkoitossa, tulee teidän, atenalaisten, asettua persialaisia vastaan, meidän taas boiotilaisia ja teidän kohdallenne sijoitettuja helleenejä vastaan. Ja tämä siksi, että te tunnette meedialaiset ja heidän taistelutapansa, koska olette Marathonin luona taistelleet, me sitävastoin emme ole kokeneet emmekä oppineet tuntemaan näitä miehiä. Sillä ei yksikään spartalainen ole mitellyt voimiaan meedialaisten kanssa, mutta olemme kyllä koetelleet boiotilaisia ja tessalialaisia. Siispä tulee teidän lähteä liikkeelle ja mennä tälle sivustalle, meidän taas vasemmalle." Tähän virkkoivat atenalaiset näin: "Jo alusta saakka, kun näimme persialaisten asettuneen teitä vastaan, aioimme sanoa teille sen, minkä nyt itse ennätitte ennen meitä. Mutta me pelkäsimme, että tämä puhe ei olisi teille mieleen. Vaan koska nyt itse olette tästä muistuttaneet, olemme mielihyvällä kuulleet ehdoituksen ja olemme valmiit tekemään niin."

47. Koska tuuma miellytti molempia, vaihtoivat he aamun valjettua paikkansa. Mutta boiotilaiset huomasivat, mitä oli tekeillä, ja ilmoittivat asian Mardoniokselle. Sen kuultuaan tämäkin koetti muuttaa asentoaan ja vei persialaiset lakedaimonilaisia vastaan. Huomattuaan tämän Pausanias, joka ymmärsi aikeensa joutuneen ilmi, siirsi spartalaiset takaisin oikealle sivustalle. Ja samoin teki myös Mardonios persialaisiin nähden vasemmalla siivellään.

48. Kun kummatkin jälleen olivat asettuneet entisille paikoilleen, lähetti Mardonios spartalaisten luo kuuluttajan, joka lausui näin: "Oi lakedaimonilaiset, teitähän täkäläiset ihmiset sanovat urhoollisimmiksi miehiksi, kehuen, että te ette pakene sodasta ettekä jätä riviänne, vaan paikoillenne jääden joko tuhoatte vastustajanne tai itse tuhoudutte. Mutta tässä kaikessa ei ollutkaan mitään perää. Sillä jo ennenkuin iskimme yhteen ja antauduimme käsikähmään, näimme kuinka te pakenitte, jätitte paikkanne, ja annoitte atenalaisten koetella meidän urhoollisuuttamme, mutta itse asetuitte meidän orjiamme vastaan. Tämä ei suinkaan ole kelpomiesten työtä, ja me olemme mitä suurimmassa määrin teihin nähden pettyneet. Maineenne takia me näet odotimme, että te olisitte lähettäneet luoksemme kuuluttajan haastamaan meidät taisteluun ja olisitte tahtoneet otella vain persialaisia vastaan, ja me olimme valmistautuneet niin tekemään. Mutta emme olekaan mitään sellaista saaneet teistä kuulla, vaan pikemmin, että olette pötkineet pakoon. Koska siis te ette ole tätä ehdoitusta ensin tehneet, niin tahdomme me sen tehdä. Eikö nyt helleenien puolesta teidän, joita pidetään urhoollisimpina, ja barbarien puolesta meidän tulisi, yhtä monta kummallakin puolen, taistella toisiamme vastaan? Ja jos hyväksi nähdään, että muidenkin tulee taistella, niin taistelkoot he kernaasti sitten. Mutta jos ette niin katso hyväksi, vaan on kyllin, että me yksin taistelemme, niin ratkaiskaamme me taistelu. Ja kummat tahansa meistä voittanevatkin, niin he ovat koko sotajoukkonsa puolesta voittaneet."

49. Näin lausuttuaan ja jonkun aikaa odotettuaan kuuluttaja läksi takaisin, koska ei kukaan hänelle vastannut, ja perille saavuttuaan hän ilmoitti Mardoniokselle, kuinka hänen oli käynyt. Ylen iloissaan ja tyhjänpäiväisestä voitostaan ylpeänä tämä käski ratsuväkensä hyökätä helleenejä vastaan. Ja hyökätessään ratsumiehet tuottivat suurta vahinkoa koko helleenien sotajoukolle heittämällä keihäitään ja ampumalla nuoliaan. Sillä koska he olivat hevos-jousiväkeä, ei voinut päästä likelle heitä. Ja he hämmensivät ja loivat umpeen Gargafian lähteen, josta koko helleeniläinen sotajoukko otti vettä. Tämän lähteen kohdalle olivat ainoastaan lakedaimonilaiset asettuneet, mutta toisista helleeneistä lähde oli enemmän tai vähemmän etäällä, aina sen mukaan, mihin mikin osasto oli sijoitettu. Sitävastoin oli Asopos lähellä, vaan koska he olivat Asopoksesta suljetut, kulkivat he lähteellä. Joesta näet ei heidän ollut mahdollista noutaa vettä vihollisten ratsumiehiltä ja heidän nuoliltaan.

50. Kun asiain tällä kannalla ollessa sotajoukolta oli riistetty vedensaanti ja ratsuväki sitä häiritsi, kokoontuivat helleenien sotapäälliköt neuvottelemaan niin hyvin näistä kuin muistakin seikoista ja tulivat Pausaniaan tykö oikealle sivustalle. Sillä oli toinen seikka, joka, enemmän kuin tämä, heitä huolestutti. Heillä näet ei enää ollut ruokavaroja, syystä että heidän palvelijoiltaan, jotka olivat lähetetyt Peloponnesokseen hankkimaan muonaa, oli ratsuväki sulkenut tien, niin ett'eivät he voineet päästä leiriin.

51. Neuvotellessaan päättivät sotajoukot, siinä tapauksessa että persialaiset sinä päivänä lykkäisivät taistelun suorittamisen toistaiseksi, mennä "saareen". Tämä sijaitsee Asopoksesta ja Gargafian lähteeltä, minkä ääressä helleenit silloin olivat leirissä, kymmenen stadionin päässä, Plataiain kaupungin edustalla. Mainittu, keskellä mannermaata sijaitseva saaren tapainen muodostuu tällä tavoin. Virratessaan Kithaironin vuorelta alas tasangolle joki jakaantuu kahteen uomaan, jotka ovat toisistaan noin kolmen stadionin päässä, mutta yhtyvät sitten yhdeksi. Joen nimi on Oeroe, ja maanasukkaat sanovat sitä Asopoksen tyttäreksi. Tähän paikkaan siis helleenit päättivät siirtyä, jotta heillä olisi käytettävänään runsaasti vettä ja jott'eivät vihollisten ratsumiehet heitä vahingoittaisi, kuten tekivät nyt, jolloin he olivat suoraan vastapäätä helleenejä. Ja nämä katsoivat parhaaksi toimittaa siirtymisen toisen yövartion aikana, jott'eivät persialaiset näkisi heidän lähtevän liikkeelle ja niiden ratsuväki seuraisi ja saattaisi heitä epäjärjestykseen. Edelleen he päättivät, saavuttuaan tähän paikkaan, jonka ympäriltä Kithaironista virtaava Asopoksen tytär Oeroe juuri juoksee, samana yönä lähettää puolet sotaväestään Kithaironiin tuomaan kuormaväestön, joka oli lähtenyt hankkimaan ruokavaroja. Tämä oli näet suljettu Kithaironiin.

52. Näin he päättivät tehdä, ja koko sen päivän ahdisti heitä vihollisten ratsuväki, joten heillä oli kestettävänään hellittämätön työ. Vaan kun päivä päättyi ja ratsumiehet olivat herjenneet ahdistamasta, niin useimmat yön tultua ja lähtöön sovitun hetken saavuttua nousivat ja läksivät tiehensä. Mutta heiliä ei ollutkaan mielessä lähteä sovittuun paikkaan, vaan liikkeelle päästyään he iloissaan pakenivat vihollisten ratsuväen edestä plataialaisten kaupunkia kohti ja saapuivat pakomatkallaan Heran temppelille. Tämä sijaitsee plataialaisten kaupungin edessä, kahdenkymmenen stadionin päässä Gargafian lähteeltä. Ja sinne saavuttuaan he laskivat aseensa pyhätön eteen.

53. Niinpä nämä leiriytyivät Heran temppelin ympärille. Mutta huomatessaan heidän lähtevän leiristä käski Pausanias lakedaimonilaisiakin tarttumaan aseihinsa ja menemään muitten jälestä, jotka kulkivat edellä, arvellen heidän menevän sovittuun paikkaan. Tällöin suostuivat muut osastonpäälliköt tottelemaan Pausaniasta, mutta Amomfaretos, Poliadeen poika, pitanelaisten osaston päällikkö, sanoi, ettei hän ainakaan aikonut paeta muukalaisia ja vapaaehtoisesti häväistä Spartaa, ja kummasteli huomatessaan tekeillä olevan hankkeen, koska hän ei ollut edellisessä neuvottelussa ollut läsnä. Mutta Pausanias ja Euryanax pitivät arveluttavana, että hän ei totellut heitä, mutta vielä arveluttavampana, siinä tapauksessa että hän kieltäytyisi seuraamasta, jättää pitanelaisten osaston oman onnensa nojaan, sillä jos he sen tekisivät, oli Amomfaretos seuralaisineen yksikseen jättäytyneenä joutuva perikatoon. Näin he harkitsivat ja antoivat lakonilaisen sotajoukon pysyä alallaan, mutta koettivat vakuuttaa Amomfaretokselle, ettei tullut tehdä niin.

54. Niinpä he kehoittelivat Amomfaretosta, joka yksin lakedaimonilaisista ja tegealaisista oli jäänyt jälelle. Mutta atenalaiset taas tekivät näin. He pysyttelivät alallaan siinä paikassa, mihin olivat asettuneet, koska ymmärsivät, että lakedaimonilaiset puhuivat yhtä, ajattelivat toista. Vaan kun sotajoukko pantiin liikkeelle, niin atenalaiset lähettivät joukostaan ratsumiehen katsomaan, hankkivatko spartalaiset todella lähtöä vai eivätkö he ollenkaan aikoneetkaan poistua, sekä kysymään Pausaniaalta, mitä tuli tehdä.

55. Lakedaimonilaisten luo saavuttuaan kuuluttaja näki nämä sijoittuneiksi paikoilleen ja heidän ensimäiset miehensä ilmi riidassa. Sillä kun Euryanax ja Pausanias kehoittivat Amomfaretosta miehineen olemaan antaumatta vaaraan jäämällä yksin lakedaimonilaisten joukosta paikoilleen, eivät he häntä saaneet taivutetuksi. Lopulta syntyi heidän välillään riita, ja samassa saapui atenalaisten kuuluttaja ja seisahtui heidän viereensä. Riidan kestäessä Amomfaretos tarttuu molemmin käsin kiveen ja asettaa sen Pausaniaan jalkojen eteen, lausuen sillä äänestysliuskalla äänestävänsä, ettei paettaisi muukalaisia, tarkoittaen tällä barbareja. Mutta Pausanias sanoi häntä hulluksi ja mielensä menettäneeksi ja käski sitten atenalaisten kuuluttajan, kun tämä kysyi kysyttävänsä, kertoa millainen asiain tila heillä oli, ja pyysi atenalaisia vetäytymään heidän luokseen ja menettelemään lähtöönsä nähden niinkuin he itsekin.

56. Kuuluttaja läksi siis takaisin atenalaisten luo. Mutta toiset kiistelivät yhä, kunnes aamunkoitto heidät yllätti. Sill'aikaa Pausanias pysyi liikkumatta, vaan koska hän ei luullut, että Amomfaretos jäisi paikoilleen, jos muut lakedaimonilaiset lähtisivät pois, niinkuin todella kävikin, niin hän antoi merkin ja vei kukkuloita myöten pois kaikki muut. Ja tegealaiset seurasivat mukana. Mutta atenalaiset kulkivat taistelujärjestyksessä toiseen suuntaan kuin lakedaimonilaiset. Edelliset näet pysyttelivät penkereillä ja Kithaironin juurella, koska pelkäsivät vihollisten ratsuväkeä, atenalaiset taas kääntyivät alas tasangolle.

57. Amomfaretos, joka alussa ei luullut Pausaniaan ollenkaan uskaltavan jättää heitä, pysyi lujasti siinä päätöksessään, että hänen miehineen tuli jäädä paikoilleen eikä siitä lähteä minnekään. Mutta kun Pausanias ynnä hänen väkensä olivat jonkun matkaa edenneet, käsitti Amomfaretos heidän täydellä todella aikovan hyljätä hänet, jonka vuoksi hän käski osastoansa tarttumaan aseisiin ja kulkemaan askel askeleelta muun joukon luo. Vaan poistuttuaan noin kymmenen stadionin verran tämä jäi odottamaan Amomfaretoksen osastoa, asettuen Moloeis-joen ja Argiopion nimisen paikan lähistöön, missä myös on eleusiläisen Demeterin pyhättö. Ja se jäi siitä syystä odottamaan, että, jos Amomfaretos ynnä hänen joukkonsa eivät poistuisi siitä paikasta, mihin olivat asettuneet, vaan jäisivät sinne, se voisi tulla heidän avukseen. Siinä saavutti heidät Amomfaretos koko joukkoineen, ja samassa koko barbarien ratsuväki hyökkäsi heidän kimppuunsa. Sillä ratsumiehet tekivät niinkuin heidän aina oli tapana tehdä. Mutta nähtyään sen paikan tyhjäksi, mihin helleenit edellisinä päivinä olivat olleet sijoittuneina, he hoputtivat hevosiaan yhä vain eteenpäin, ja heti saavutettuaan helleenit he alkoivat ahdistaa näitä.

58. Saatuaan tietää helleenien yön suojassa poistuneen ja nähdessään paikan tyhjänä Mardonios kutsui luokseen larisalaisen Thorexin ynnä hänen veljensä Eurypyloksen ja Thrasydeioksen ja lausui heille näin: "Oi Aleuaan pojat, mitä te nyt enää sanottekaan, nähdessänne tämän paikan tyhjänä? Tehän, lakedaimonilaisten naapurit, väititte, että nämä eivät pakene taistelusta, vaan ovat ensimäisiä miehiä sodassa -- nuo, joiden aikaisemmin itse näitte siirtyneen paikaltaan rintamassa ja joiden nyt me kaikki näemme kuluneena yönä karanneen. Nyt kun heidän tuli suorittaa ratkaiseva taistelu maailman kieltämättä urhoollisimpia miehiä vastaan, he ovatkin osoittautuneet epatoiksi, jotka vain mitättömien helleenien kesken ovat voineet jotakin aikaansaada. Teille, jotka ette ole kokeneet persialaisia, olen mielelläni antanut anteeksi sen, että olette kiittäneet näitä, joista teillä toki oli jotakin tietoa. Mutta enemmän minä ihmettelin, että Artabazos pelkäsi lakedaimonilaisia ja peloissaan lausui sen perin arkamaisen ajatuksen, että tuli käskeä sotajoukon lähteä liikkeelle ja mennä teebalaisten kaupunkiin joutuakseen siellä saarroksiin. Sen on kyllä vielä kuningas minulta saapa tietää. Vaan toiste on siitä oleva puhe. Mutta nyt ei ole sallittava heidän tehdä näin, vaan on heitä ajettava takaa, kunnes he joutuvat kiinni ja kärsivät meiltä rangaistuksen kaikesta siitä, mitä he ovat persialaisille tehneet."

59. Näin lausuttuaan Mardonios vei persialaiset juoksujalassa Asopoksen yli helleenien jälestä, ikäänkuin ne olisivat olleet karkureita, mutta suuntautui ainoastaan lakedaimonilaisia ja tegealaisia vastaan. Atenalaisia taas, jotka olivat kääntyneet tasangolle, hän ei voinut kukkulain vuoksi nähdä. Vaan nähdessään persialaisten lähtevän liikkeelle ajaakseen takaa helleenejä nostivat heti kaikki muutkin barbari-osastojen päälliköt merkkinsä ja alkoivat ajaa helleenejä takaa täyttä jalkaa. Eivätkä he olleet asetetut mihinkään järjestykseen tai vakinaisiin riveihin rintamassa.

60. Niinpä nämä huudolla ja melulla kävivät helleenejä kohti muka sortaakseen heidät maahan. Kun nyt vihollisen ratsuväki ahdisti helleenejä, lähetti Pausanias atenalaisten luo ratsumiehen, joka lausui näin: "Atenan miehet, nyt kun edessämme on ratkaiseva kamppailu siitä, onko Hellas oleva vapaa vai orjuutettu, ovat liittolaiset pettäneet meidät, lakedaimonilaiset, ja teidät, atenalaiset, ja viimekuluneena yönä lähteneet karkuun. Nyt on siis päätetty asia, että tästä lähtien on tehtävä näin: meidän tulee puolustautua niin urhoollisesti kuin suinkin ja suojata toinen toistamme. Jos nyt vihollisten ratsuväki alussa olisi hyökännyt teidän päällenne, olisi tietysti meidän ja tegealaisten, jotka meidän kerallamme eivät petä Hellasta, pitänyt rientää teille avuksi. Mutta koska nyt koko ratsuväki on hyökännyt meidän päällemme, on kohtuullista, että te tulette enimmin ahdistetun osaston avuksi. Vaan jos teidän on mahdotonta itse tulla avuksemme, niin tehkää meille ainakin se palvelus, että lähetätte jousimiehenne. Mehän tiedämme, että te tämän sodan aikana olette olleet mitä alttiimpia, niin että uskomme teidän tässäkin meitä kuulevan."

61. Saatuaan tästä tiedon atenalaiset läksivät liikkeelle mennäkseen lakedaimonilaisten avuksi ja voimiensa takaa heitä puolustaakseen. Mutta atenalaisten jo parhaillaan kulkiessa sinne kävivät heidän kimppuunsa ne heitä vastaan asetetut helleenit, jotka olivat kuninkaan puolella, niin että he eivät enää voineetkaan päästä avuksi, sillä heidän kimppuunsa hyökännyt joukko ahdisti heitä. Siten siis jäivät lakedaimonilaiset ja tegealaiset, joita oli, edellisiä kevytaseisten keralla luvultaan viisikymmentätuhatta, tegealaisia taas kolmetuhatta, yksikseen; viimemainitut näet eivät koskaan luopuneet lakedaimonilaisista. Ollessaan nyt iskemäisillään yhteen Mardonioksen ja hänen sotajoukkonsa kanssa he juuri toimittivat uhreja. Mutta heidän uhrinsa eivät onnistuneet, ja sillä välin heitä kaatui useita ja vielä useampia haavoittui. Persialaiset muodostivat näet palmikoiduista kilvistään suojamuurin ja ampuivat suuren määrän nuolia. Ja kun nyt spartalaiset olivat tällaisessa ahdinkotilassa eivätkä uhrit onnistuneet, käänsi Pausanias katseensa plataialaistem Heran-temppeliin päin ja kutsui avukseen jumalatarta, rukoillen että hän ei sallisi spartalaisten pettyä toiveessaan.

62. Hänen vielä näin rukoillessaan nousivat ensiksi tegealaiset ja kävivät barbareja vastaan, ja heti Pausaniaan rukoiltua kääntyivät enteet uhraajille suotuisiksi. Kun tämä vihdoin viimeinkin tapahtui, kävivät spartalaisetkin persialaisia vastaan, ja persialaiset heittivät jousensa ja asettuivat torjumaan näitä. Aluksi taisteltiin kilpi-suojuksen ääressä. Mutta kun tämä oli kaatunut, syntyi ankara ottelu itse Demeterin pyhätön ympärillä, ja sitä kesti kauan, kunnes he joutuivat keskenään käsikähmään. Sillä barbarit tarttuivat heidän keihäisiinsä ja mursivat ne poikki Persialaiset eivät olleet rohkeudeltaan ja voimiltaan huonompia, mutta aseettomia kun olivat ja lisäksi ymmärtämättömiä eivätkä taidossa vastustajiensa vertaisia, he syöksyivät esiin yksitellen tai kymmenen kerrallaan, liittäytyen suuremmiksi tai pienemmiksi joukkueiksi, ja hyökkäsivät spartalaisten kimppuun, mutta tuhoutuivat.

63. Aina missä Mardonios itse taisteli, istuen valkoisen hevosen selässä ja ympärillään tuhat urhoollisinta valiopersialaista, barbarit myös kiivaimmin ahdistivat vastustajiaan. Ja niin kauan kuin Mardonios oli elossa, he pitivät puoliaan ja torjuessaan vihollisia kaatoivat useita lakedaimonilaisia. Mutta kun Mardonios oli saanut surmansa ja hänen ympärilleen asettunut joukko, joka oli kaikista vahvin, oli kaatunut, silloin kääntyivät muutkin ja väistyivät lakedaimonilaisten edestä. Erittäin suuressa määrin haittasi näet heitä heidän pukunsa, koska heillä ei ollut haarniskaa. He ottelivat näet kevytaseisina raskasaseisia vastaan.

64. Täällä saivat, kuten oraakelilause oli julistanut, spartalaiset Mardonioksen kuoleman kautta hyvityksen Leonidaan surmasta, ja Pausanias, Kleombrotoksen, Anaxandrideen pojan poika, saavutti kauniimman kaikista voitoista, mitä me tunnemme. Hänen esivanhempiensa nimet taaksepäin ovat mainitut Leonidaan yhteydessä. Heillä oli näet samat esi-isät. Ja Mardonios sai surmansa Aeimnestos nimisen huomattavan spartalaisen kädestä. Tämä iski jonkun aikaa meedialaissotien jälkeen, sodan vallitessa, kolmensadan miehen etunenässä Stenyklaroksessa yhteen messenialaisten koko sotavoiman kanssa, mutta kaatui itse kolmensadan miehensä keralla.