Part 16

20. Mutta koska helleenit eivät laskeutuneet tasangolle, lähetti Mardonios heitä vastaan koko ratsuväkensä. Sen päällikkönä oli muuan persialaisten kesken arvossa pidetty mies, Masistios, jolle helleenit ovat antaneet nimeksi Makistios, ja hänellä oli kultasuitsinen sekä muutenkin kauniisti koristettu nesalainen hevonen. Kun nyt ratsumiehet tällöin ajaa karauttivat helleenejä vastaan, hyökkäsivät he joukoissa ja aikaansaivat hyökkäyksellään näille suurta vauriota sekä herjasivat heitä naisiksi.

21. Sattumalta oli osunut niin, että megaralaiset olivat sijoittuneet siihen paikkaan, mikä enimmin oli rynnäkköjen alaisena ja miltä puolelta vihollisten ratsuväki teki useimmat hyökkäyksensä. Siksi megaralaiset, ratsuväen hyökkäyksen ahdistamina, lähettivät helleenien päällikköjen luokse kuuluttajan. Ja näiden luokse saavuttuaan lausui kuuluttuja heille tämän: "Näin sanovat megaralaiset: 'Me, liittolaiset, emme kykene yksin kestämään persialaisten ratsuväkeä, ollessamme tässä paikassa, mihin me alusta pitäen asetuimme. Mutta vaikka ahdistettuina, olemme kuitenkin sitkeästi ja miehuullisesti pitäneet puoliamme. Vaan jos te nyt ette lähetä joitakin muita meidän sijaamme rintamaan, niin tietäkää, että me jätämme paikkamme.'" Tämän hän siis ilmoitti heille. Siiloin Pausanias kyseli helleeneiltä, tahtoivatko jotkut muut vapaaehtoisesti mennä tuohon paikkaan ja asettua megaralaisten sijalle. Kun eivät muut tahtoneet sitä tehdä, ottivat atenalaiset sen tehdäkseen, ja heidän joukostaan kolmesataa valiomiestä, joiden päällikkönä oli Olympiodoros, Lamponin poika.

22. Nämä ne olivat, jotka suostuivat tähän tehtävään ja sijoittuivat muiden läsnäolevien helleenien edelle Erythraihin; sitä ennen he kuitenkin olivat ottaneet mukaansa jousimiehet. Heidän taisteltuaan jonkun aikaa sai taistelu tämmöisen päätöksen. Kun barbarien ratsuväki joukottain hyökkäsi helleenejä vastaan, ammuttiin Masistioksen hevosta, joka eteni muista edelle, nuolella kylkeen, jolloin se tuskasta kavahti pystyyn ja ravisti selästään Masistioksen. Tämän suistuttua maahan kävivät atenalaiset heti hänen kimppuunsa. Niinpä he ottivat hänen hevosensa ja surmasivat hänet itsensä, vaikka hän kyllä koetti puolustautua. Alussa he kuitenkaan eivät sitä voineet. Hänellä oli näet tällaiset varustukset. Alla oli hänellä kultainen suomuhaarniska ja haarniskan ylle hän oli pukenut purppuraisen ihopaidan. Senvuoksi eivät helleenit lyömällä haarniskaan saaneet aikaan mitään, ennenkuin joku huomasi asianlaidan ja iski Masistiosta silmään. Siten hän kaatui ja kuoli. Tämä tapaus oli jostakin syystä jäänyt muilta ratsumiehiltä huomaamatta. He näet eivät nähneet, kuinka hän suistui hevosen selästä, enempää kuin hänen kuolemaansakaan, vaan vetäytyessään takasin ja peräytyessään eivät he huomanneet tapausta. Mutta heti pysähdyttyään he alkoivat häntä kaivata, kun ei ollut ketään heitä järjestämässä. Huomattuaan nyt, mitä oli tapahtunut, he kaikki rohkaisten toisiaan kannustivat hevosiaan vihollisia kohti, saadakseen haltuunsa ruumiin.

23. Nähdessään, että ratsumiehet eivät enää hyökänneet joukottain, vaan kaikki yhdessä, huusivat atenalaiset muuta sotajoukkoa avukseen. Mutta sillä välin kun koko jalkaväki riensi heidän avukseen, syntyi kiivas taistelu kaatuneen ruumiista. Niin kauan kuin nuo kolmesataa olivat yksinään, taistelivat he vallan alakynnessä ja jättivät ruumiin sikseen. Mutta kun muu väki ennätti heidän avukseen, eivät vihollisten ratsumiehet enää voineet pitää puoliaan, eikä heidän ollut mahdollista saada ruumista valtaansa, vaan he kadottivat päällikkönsä lisäksi vielä muitakin ratsumiehiä. Niinpä he vetäytyivät takaisin noin kahden stadionin verran ja neuvottelivat, mitä oli tehtävä; ja tällöin he katsoivat parhaaksi ratsastaa takaisin Mardonioksen tykö, koska olivat menettäneet päällikkönsä.

24. Ratsuväen saavuttua leiriin herätti Masistioksen kuolema koko sotajoukossa ja varsinkin Mardonioksessa mitä haikeinta surua; he leikkasivat hiuksensa sekä hevosten ja juhtien harjat ja vaikeroivat suunnattomasti. Ja koko Boiotia kaikui tästä, sillä Mardonioksen jälkeen persialaisten ja kuninkaan luona suurinta arvoa nauttiva mies oli menetetty.

25. Niin barbarit omalla tavallaan kunnioittivat Masistios-vainajaa. Mutta kun nyt helleenit olivat kestäneet ratsuväen hyökkäyksen ja torjuneet sen, kävivät he vielä paljon rohkeammiksi ja asettivat ensin ruumiin vaunuihin sekä kuljettivat sitä pitkin rivejä. Ja ruumis ansaitsi kyllä kokonsa ja kauneutensa vuoksi katsomista, jonka vuoksi he myös tekivät näin: he jättivät paikkansa rintamassa ja kävivät katsomassa Masistiosta. Sitten he päättivät laskeutua Plataiaihin. Sillä Plataiain alue näytti heistä paljoa sopivammalta leiripaikaksi kuin Erythrain seutu, samalla kuin siellä myös oli runsaammin vettä. Tähän paikkaan ja siinä sijaitsevalle Gargafian lähteelle he siis katsoivat parhaaksi tulla ja asettua järjestykseen sekä leiriytyä. Niinpä he läksivät liikkeelle ja kulkivat, Kithaironin juurta kiertäen, Hysiaihin Plataiain maahan. Ja saavuttuaan perille he järjestäytyivät kansojen mukaan lähelle Gargafian lähdettä ja Androkrates nimisen puolijumalan temppelialuetta, sekä pitkin matalia töyräitä että tasaiselle maalle.

26. Tällöin syntyi järjestyttäessä sotarintaan ankara sanakiista tegealaisten ja atenalaisten välillä. Kummatkin katsoivat näet oikeudekseen johtaa toista siipeä ja toivat tämän tueksi esille sekä uusia että muinaisia tekojaan. Niinpä tegealaiset lausuivat näin: "Meidän ovat kaikki liittolaiset aina katsoneet ansaitsevan tämän paikan kaikilla niillä yhteisillä retkillä, jotka peloponnesolaiset sekä muinoin että nykyisin ovat suorittaneet, hamasta siitä ajasta saakka, jolloin herakleidit Eurystheuksen kuoltua koettivat palata Peloponnesokseen. Silloin me saimme sen oikeuden tällaisen teon kautta. Kun me yhdessä akhaialaisten ja siihen aikaan Peloponnesoksessa asuvien ioonilaisten kanssa olimme rientäneet Isthmokseen ja asetuimme leiriin vastapäätä kotiinpalaajia, julistutti Hyllos -- niin kertoo tarina, -- ettei sotajoukon ollut tarvis iskeä yhteen sotajoukon kanssa ja antautua alttiiksi vaaraan, vaan että peloponnesolaisten leiristä sen, jonka nämä itse katsoivat urhoollisimmakseen, tuli hänen kanssaan ryhtyä kaksintaisteluun sovituilla ehdoilla. Peloponnesolaiset päättivätkin menetellä näin, ja sotajoukot tekivät sellaisen valallisen sopimuksen, että jos Hyllos voittaisi peloponnesolaisten johtajan, saisivat herakleidit palata perintömaahansa, mutta jos hänet itsensä voitettaisiin, tuli herakleidien lähteä matkoihinsa ja viedä sotajoukkonsa pois, eivätkä he sataan vuoteen saisi koettaa palata Peloponnesokseen. Niinpä valitsivat kaikki liittolaiset vapaaehtoisesti Ekhemoksen, Eeropoksen pojan ja Fegeuksen pojanpojan, joka oli meidän sotapäällikkömme ja kuninkaamme, ja tämä suoritti kaksintaistelun Hylloksen kanssa sekä surmasi hänet. Tästä teosta me saimme silloisilta peloponnesolaisilta useiden muiden suurien kunniaetuuksien ohella, joita yhä vielä nautimme, ennen muita oikeuden aina johtaa toista siipeä, milloin yhteinen sotaretki tehdään. Teidän kanssanne nyt, oi lakedaimonilaiset, emme kiistele, vaan myönnämme teille oikeuden valita, kumpaako siipeä tahdotte johtaa. Mutta toisen siiven johdon väitämme kuuluvan meille, samoinkuin ennenkin. Ja yksinpä tästä kerrotusta teosta huolimattakin, me ansaitsemme paremmin kuin atenalaiset tämän paikan rintamassa. Sillä monta mainehikasta taistelua me olemme taistelleet teitä vastaan, Spartan miehet, monta taistelua myös muitakin vastaan. Näin ollen on siis oikeampi, että siipi on meidän hallussamme kuin atenalaisten, jotka eivät ole suorittaneet semmoisia tekoja kuin me, ei uudempina aikoina, enemmän kuin muinoinkaan."

27. Näin tegealaiset puhuivat. Siihen virkkoivat atenalaiset: "Me ymmärrämme kyllä, että olemme kokoontuneet tänne taistellaksemme barbaria vastaan emmekä riidelläksemme sanoista. Mutta koska tegealainen on ottanut esittääkseen niitä sekä muinaisia että nykyisiä urotöitä, joita me molemmat aikojen kuluessa olemme suorittaneet, on meidän välttämättä osoitettava teille, minkä nojalla ennemmin meillä, kuin arkadilaisilla, on isiltä peritty oikeus kelpomiehinä aina olla ensi sijalla. Kun herakleidit, joiden johtajan nämä väittävät Isthmoksessa surmanneensa, aikaisemmin olivat joutuneet kaikkien niiden helleenien karkoittamiksi, joiden luo he paetessaan mykenalaisten orjuutta olivat saapuneet, niin me yksin otimme heidät vastaan, siten suistaen Eurystheuksen kopeuden, ja voitimme yhdessä heidän kanssaan silloiset Peloponnesoksen valtiaat. Toiseksi väitämme, että kun Polyneikeen myötä seuraavat argolaiset olivat käyneet Teebaa vastaan, mutta sitten kaatuneet ja viruivat hautaamatta, me läksimme sotaan kadmolaisia vastaan, korjasimme haltuumme kaatuneitten ruumiit ja hautasimme ne omaan maahamme Eleusiiseen. Mainehikas on myös se teko, jonka suoritimme silloin kun amazonit Thermodonjoen rannoilta kerran hyökkäsivät Attikaan, emmekä me Troian sodassa jääneet kenestäkään jälelle. Mutta ei näitä seikkoja kannata muistella. Sillä ne, jotka silloin olivat kelpomiehiä, saattavat nyt olla kehnompia, ja ne, jotka silloin olivat kehnoja, voivat nyt olla parempia. Mutta kylliksi nyt muinaisista teoista. Sillä vaikka emme olisikaan muuta suorittaneet -- ja kuitenkin on meillä, jos keillään helleeneillä, useita mainehikkaita tekoja näytettävänä, -- niin ansaitsemme ainakin Marathonin taistelun nojalla tämän kunniaetuuden ynnä sen lisäksi muitakin me, jotka yksin helleenien joukosta ryhdyimme taisteluun persialaista vastaan ja kävimme käsiksi moiseen tehtävään, mutta kuitenkin säilyimme ja voitimme kuusi viidettä kansaa. Eikö meillä jo yksin tämänkin tekomme nojalla ole oikeutta pitää tätä paikkaa rintamassa? Mutta eihän tämmöisessä tilaisuudessa sovi paikan vuoksi riidellä. Olemme senvuoksi valmiit tottelemaan teitä, oi lakedaimonilaiset, ja asettumaan sinne, missä ja keitä vastaan tahansa te näette hyväksi meidät asettaa seisomaan. Sillä mihin paikkaan ikinä meidät asetettaneekin, tahdomme koettaa olla kunnon miehiä. Johtakaa siis meitä, me kyllä tottelemme." Näin he vastasivat. Ja koko lakedaimonilaisten sotajoukko huudahti ääneen, että atenalaiset paremmin ansaitsivat paikan siivellä kuin arkadilaiset. Siten atenalaiset pääsivät siivelle ja veivät voiton tegealaisista.

28, Tämän jälkeen järjestyivät myöhemmin saapuvat ja aikaisemmin tulleet helleenit näin. Oikealla sivustalla oli kymmenentuhatta lakedaimonilaista. Näitten joukossa oli viisituhatta spartalaista, joita ympäröi kolmekymmentäviisituhatta kevytaseista helootia, seitsemän kutakin spartalaista kohti. Lähimmiksi vierustovereikseen spartalaiset olivat valinneet tegealaiset, sekä kunnioittaakseen heitä että heidän urhoollisuutensa vuoksi. Heitä oli tuhatviisisataa raskasaseista. Näiden jälkeen asettuivat korintolaisten viisituhatta miestä. He olivat Pausaniaalta hankkineet poteidaialaisille luvan seisoa heidän vieressään, ja näitä oli Pallenesta saapunut kolmesataa. Näiden vieressä seisoi kuusisataa Arkadian orkhomenolaista ja näiden vieressä kolmetuhatta sikyonilaista. Näiden vieressä oli kahdeksansataa epidaurolaista. Näitten viereen asettui tuhat troizenilaista, troizenilaisten vieressä oli kaksisataa leprealaista, näiden vieressä neljäsataa mykenalaista ja tirynsiläistä, näiden vieressä tuhat fliuntilaista ja näiden vieressä kolmesataa hermionelaista. Lähinnä hermionelaisia seisoi kuusisataa eretrialaista sekä styralaista, näiden vieressä neljäsataa khalkidilaista, näiden vieressä viisisataa amprakialaista, näiden jälestä seurasi kahdeksansataa leukadilaista ja anaktorilaista, ja näitten vieressä oli kaksisataa palelaista Kefalleniasta. Näiden jälkeen tuli viisisataa aiginalaista, ja näiden jälkeen asettui kolmetuhatta megaralaista. Näihin liittyi kuusisataa plataialaista. Viimeksi ja etumaisina seisoivat atenalaiset, joilla oli hallussaan vasen sivusta, kahdeksantuhatta miestä. Heidän päällikkönään oli Aristeides, Lysimakhoksen poika.

29. Lukuunottamatta niitä, joita oli asetettu aina seitsemän kunkin spartalaisen ympärille, olivat helleenit raskasaseisia, luvultaan yhteensä kolmekymmentäkahdeksantuhatta seitsemänsataa miestä. Näin monta oli kaikkiaan barbaria vastaan kokoontuneita raskasaseisia. Kevytaseisten määrä taas oli tämä: spartalaisten riveissä oli kolmekymmentäviisituhatta miestä, seitsemän kutakin spartalaista kohti, ja niistä oli jokainen varustautunut kuten sotaan ainakin. Muiden lakedaimonilaisten ja helleenien kevytaseisia, joita oli yksi kutakin miestä kohti, oli kolmekymmentäneljätuhatta viisisataa.

30. Kaikkien taistelukuntoisten kevytaseisten luku teki siis kuusikymmentäyhdeksäntuhatta viisisataa, ja koko Plataiaihin kokoontuneen sotajoukon luku teki, raskasaseiset ja taistelukuntoiset kevytaseiset niihin luettuina, tuhatta kahdeksaasataa vaille satakymmenentuhatta miestä. Mutta eloonjääneiden thespialaisten kanssa teki luku täyteen satakymmenentuhatta. Eloonjääneet thespialaiset olivat näet myös saapuvilla leirissä, luvultaan noin tuhat kahdeksansataa. Mutta he eivät olleet raskasaseisia. Nämä nyt siis olivat asetetut leiriin Asopos-joen varrelle.

31. Mutta kun Mardonios ynnä hänen barbarinsa olivat kylliksi murehtineet Masistiosta, saapuivat hekin, kuultuaan helleenien olevan Plataiain alueella, niillä seuduin virtaavan Asopoksen rannalle. Ja heidän saavuttuaan määräpaikkaansa Mardonios järjesti heidät vihollisia vastaan tällä tavoin. Lakedaimonilaisia vastaan hän asetti persialaiset. Ja koska persialaisia oli lukumäärältään niin paljon enemmän, niin he olivat järjestetyt tavallista useampiin riveihin, mutta ulottuivat kuitenkin vielä tegealaistenkin kohdalle. Ja Mardonios asetti heidät tällä tavoin. Hän valitsi koko voimakkaimman osan heistä ja asetti sen lakedaimonilaisia vastaan, mutta heikomman osan hän sijoitti tegealaisten kohdalle. Tämän hän teki teebalaisten osoituksesta ja neuvosta. Lähimmäksi persialaisia hän järjesti meedialaiset. Nämä ulottuivat pitkin korintolaisia, poteidaialaisia, orkhomenolaisia ja sikyonilaisia. Meedialaisten viereen hän järjesti baktrialaiset. Nämä olivat epidaurolaisia, troizenilaisia, leprealaisia, tirynsiläisiä, mykenalaisia ja fliuntilaisia vastassa. Baktrialaisten jälkeen hän asetti indialaiset. Nämä olivat hermionelaisia, eretrialaisia, styralaisia ja khalkidilaisia vastassa. Indialaisten viereen hän sijoitti sakit, jotka olivat amprakialaisia, anaktorilaisia, leukadilaisia, palelaisia ja aiginalaisia vastassa. Sakien viereen hän asetti atenalaisia, plataialaisia ja megaralaisia vastaan boiotilaiset, lokrilaiset, malilaiset, tessalialaiset ja tuhat fokilaista. Kaikki fokilaiset näet eivät olleet meedialaismielisiä, vaan muutamat heistä myös kannattivat helleenejä ja olivat suljettuina Parnassoksen seutuihin, mistä käsin he ryöstivät ja raastoivat Mardonioksen sotajoukkoa ja häneen yhtyneitä helleenejä. Ja Mardonios järjesti myös makedonialaiset ja Tessalian asukkaat atenalaisia vastaan.

32. Täten ovat nimitetyt suurimmat ja samalla mainioimmat ja huomattavimmat niistä kansoista, jotka Mardonios asetti rintamaan. Näiden joukkoon oli sekoitettu väkeä muistakin kansoista, kuten fryygialaisia, traakialaisia, myysialaisia, paioneja ynnä muita, sitäpaitsi myös etiopilaisia ja egyptiläisistä niinsanotut hermotybit ja kalasirit, jotka käyttävät aseenaan väkipuukkoa ja ovat egyptiläisten ainoat soturit. Näiden, jotka palvelivat merisotilaina, hän vielä Faleronissa ollessaan oli antanut astua laivoista pois, sillä egyptiläisiä ei oltu määrätty siihen maasotajoukkoon, joka Xerxeen keralla saapui Atenaan. Näitä barbareja siis oli kolmesataatuhatta miestä, kuten ennenkin olen osoittanut. Mutta niiden helleenien lukumäärää, jotka olivat Mardonioksen liittolaisia, ei kukaan tiedä, sillä niitä ei laskettu. Arviolta päättäisin niitä kerääntyneen viiteenkymmeneentuhanteen mieheen. Nämä näin järjestetyt olivat jalkaväkeä, mutta ratsuväki oli erikseen asetettuna.

33. Kun nyt siis kaikki olivat järjestyneet kansoittain ja osastoittain, panivat he seuraavana päivänä kummallakin puolella toimeen uhreja. Helleenien puolella oli Teisamenos, Antiokhoksen poika, uhraajana. Hän seurasi näet tietäjänä tämän sotajoukon myötä. Tämän miehen, joka oli elis-maalainen ja iamidien sukua, olivat lakedaimonilaiset tehneet omaksi kansalaisekseen. Kun näet Teisamenos kerran Delfoissa kysyi, oliko hän saava lasta, julisti Pytia, että hän oli voittava viidessä mitä ankarimmassa ottelussa. Erehtyen oraakelilauseen tarkoituksesta hän silloin antautui voimisteluharjoituksiin, saavuttaakseen voittoja voimistelukilpailuissa. Ja Teisamenos harjoitteli viisiottelua ja voittikin Olympiassa kaikissa, paitsi yhdessä kilpailussa, jolloin hän kiisteli androlaisen Hieronymoksen kanssa. Mutta lakedaimonilaiset, jotka älysivät, että Teisamenoksen saama ennustus ei tarkoittanut voimistelukilpailuja, vaan taisteluja, koettivat maksusta taivuttaa häntä rupeamaan heidän herakleidi-syntyisten kuningastensa keralla heidän johtajakseen sodassa. Kun nyt Teisamenos huomasi spartalaisten pitävän tärkeänä, että saisivat hänet ystäväkseen, niin hän korotti hintaa, ilmoittaen, että jos he tekisivät hänet kansalaisekseen ja osalliseksi kaikista tähän kuuluvista oikeuksista, oli hän sen tekevä, mutta muusta hinnasta ei. Kuullessaan tämän spartalaiset ensiksi suuttuivat ja heittivät kokonaan sikseen pyyntönsä, mutta lopulta, kun suuri pelko valtasi heidät persialaissotajoukon uhatessa, he antoivat myöten ja suostuivat ehtoon. Mutta huomattuaan heidän muuttaneen mielensä ei Teisamenos enää sanonut tyytyvänsä vain tähän, vaan vaati, että myös hänen veljensä Hegias pääsisi Spartan kansalaiseksi samoilla ehdoilla, kuin hän itsekin.

34. Näin sanoessaan hän jäljitteli Melampusta, jos nimittäin saattaa keskenään verrata kuninkuuden ja kansalaisoikeuden vaatijoita. Sillä kun Argoksen naiset olivat sairastuneet raivotautiin ja argolaiset palkkasivat Melampuksen Pyloksesta parantamaan heidän naistensa tautia, niin tämä vaati palkakseen puolet kuningaskunnasta. Argolaiset eivät siihen suostuneet, vaan läksivät tiehensä. Mutta kun yhä useammat naiset joutuivat raivoihinsa, ottivat argolaiset suorittaakseen, mitä Melampus vaati, ja menivät antamaan sen. Nähdessään nyt heidän muuttaneen mielensä tämä vaati yhä enempää, sanoen, että elleivät he antaisi hänen veljelleen Biaallekin kolmannesta kuningaskunnasta, hän ei aikonut tehdä, mitä he tahtoivat. Niinpä argolaiset ahdingossaan suostuivat siihenkin.

35. Samalla tavoin myös lakedaimonilaiset, jotka hartaasti halusivat Teisamenosta, myöntyivät kaikkiin hänen pyyntöihinsä. Ja heidän suostuttuaan hänen viimeiseenkin vaatimukseensa tuli elis-maalainen Teisamenos spartalaiseksi ja auttoi näitä, heidän tietäjänään, saavuttamaan viisi mitä suurinta voittoa. Teisamenos ynnä hänen veljensä ovat kaikkien vierasten joukosta ainoat, jotka ovat tulleet Spartan kansalaisiksi. Ja nuo viisi ottelua olivat seuraavat: ensimäinen tässä mainittu Plataiain taistelu, toinen se, joka suoritettiin Tegeassa tegealaisia ja argolaisia vastaan, sitten Dipaiassa kaikkia arkadilaisia, paitsi mantineialaisia vastaan käyty, ja edelleen messenialaisia vastaan Isthmoksessa suoritettu; viimeinen näistä viidestä ottelusta oli se, joka tapahtui Tanagrassa atenalaisia ja argolaisia vastaan.

36. Silloin nyt siis tämä Teisamenos seurasi spartalaisten mukana ja toimi tietäjänä Plataiain alueella. Ja uhrit lupasivat menestystä helleeneille, jos he puolustautuisivat, mutta silloin eivät, jos he astuisivat Asopos-joen yli ja itse aloittaisivat taistelun.

37. Mardoniokselle taas, joka innokkaasti halusi aloittaa taistelua, eivät uhrit onnistuneet, mutta lupasivat menestystä siinä tapauksessa, että hänkin vain puolustautuisi. Sillä Mardonioskin käytti helleeniläisiä uhreja, ollen hänellä tietäjänä muuan elis-maalainen Hegesistratos, joka oli huomatuin mies telliadien suvussa. Hänet olivat spartalaiset ennen näitä tapauksia ottaneet vangiksi ja sitoneet surmatakseen hänet, syystä että olivat hänen puoleltaan kärsineet paljon kiusaa. Tässä onnettomassa tilassa, kun kysymyksessä oli henki ja häntä ennen kuolemaa vielä odottivat monet surkeat kärsimykset, hän suoritti uskomattoman teon. Hän oli kytkettynä raudoitettuun jalkapuuhun, mutta sai kerran jollakin tavoin käsiinsä huoneeseen tuodun rauta-aseen ja päätti heti panna toimeen teon, joka on miehuullisin kaikista meille tunnetuista teoista. Hän mittasi näet ensin, kuinka pitkälle hän voisi saada jalkansa pölkystä irti, ja sitten hän leikkasi loput jalkaterästä pois. Tämän tehtyään hän, koska vartijat häntä valvoivat, kaivoi puhki seinän ja karkasi Tegeaan, matkaten öisin, mutta päivin piiloutuen metsiin ja pysytellen alallaan. Ja vaikka lakedaimonilaiset miehissä häntä etsivät, pääsi hän kolmantena yönä Tegeaan. Ja he ihmettelivät suuresti hänen rohkeuttaan, kun näkivät toisen puolen jalkaa paikoillaan, mutta eivät voineet häntä itseään löytää. Sillä kertaa hän täten pääsi lakedaimonilaisten käsistä ja pakeni Tegeaan, joka ei niihin aikoihin ollut ystävyydessä lakedaimonilaisten kanssa. Mutta terveeksi tultuaan hän laittoi itselleen puujalan ja nyt hän julkisesti esiintyi lakedaimonilaisten vihollisena. Tämä vihollisuus lakedaimonilaisia vastaan, johon hän oli joutunut, ei kuitenkaan koitunut hänelle onneksi. Hänen näet ennustellessaan Zakynthoksessa nämä ottivat hänet vangiksi ja surmasivat hänet.

38. Hänen kuolemansa tapahtui kuitenkin vasta Plataiain taistelun jälkeen. Mutta nyt Hegesistratos, joka Mardoniokselta oli saanut melkoisen rahasumman palkaksi, Asopoksen varrella uhrasi suurella innolla sekä vihasta lakedaimonilaisia kohtaan että voitonhimosta. Kun nyt taistelua tarkoittavat uhrit eivät olleet hyväenteiset persialaisille itselleen, enemmän kuin heidän mukanaan oleville helleeneillekään -- näilläkin näet oli oma vasituinen tietäjänsä, muuan leukadilainen Hippomakhos -- ja toiselta puolen tulvimistaan tulvi ja karttui helleenejä, neuvoi eräs teebalainen Timegenides, Herpyksen poika, Mardoniosta vartioimaan Kithaironin solia, huomauttaen, kuinka helleenejä joka päivä siitä tulvi, ja että hän voisi ottaa suuren joukon heitä vangiksi.

39. Kahdeksan päivää sotajoukot jo olivat olleet leirissä vastatusten, kun Timegenides antoi tuon neuvon Mardoniokselle. Tämä käsitti, että neuvo oli hyvä, minkä vuoksi hän yön tultua lähetti ratsuväkensä Kithaironin soliin, jotka vievät Plataiaihin ja joita boiotilaiset sanovat "Kolmeksi pääksi", atenalaiset taas "Tammenpäiksi". Eivätkä paikalle lähetetyt ratsumiehet turhaan sinne saapuneet. He saivat näet haltuunsa viisisataa juhtaa, jotka kuljettivat ruokavaroja Peloponnesoksesta helleenien leiriin, ynnä juhtia seuraavat ihmiset, näiden juuri astuessa solista tasangolle. Tämän saaliin saatuaan persialaiset säälimättä tappoivat kaikki, ollenkaan säästämättä juhtia, yhtä vähän kuin ihmisiäkään. Ja kyllikseen murhattuaan he saartoivat loput ja ajoivat ne Mardonioksen luo leiriin.

40. Tämän tapauksen jälkeen molemmat sotajoukot taas kuluttivat toimettomuudessa kaksi päivää, koska ei kumpikaan tahtonut aloittaa taistelua. Barbarit tunkivat näet Asopos-joelle saakka, koetellen helleenejä, mutta ei kumpikaan sotajoukko astunut sen yli. Kuitenkin Mardonioksen ratsuväki alati ahdisti ja häiritsi helleenejä. Sillä teebalaiset, jotka olivat erittäin meedialaismielisiä, kävivät innokkaasti sotaa ja opastivat aina barbareja siihen saakka, kunnes taistelu alkoi, mutta sitten astuivat persialaiset ja meedialaiset heidän sijalleen, ja ne etenkin osoittivat kuntoa.