Part 15

141. Näin puhui Alexandras. Mutta saatuaan tietää Alexandroksen tulleen Atenaan saattaakseen atenalaiset tekemään sovinnon barbarin kanssa, pelkäsivät lakedaimonilaiset kovasti, että atenalaiset sopisivat persialaisen kanssa. He muistelivat näet niitä ennuslauseita, joiden mukaan meedialaisten ja atenalaisten oli määrä karkoittaa heidät ynnä muut doorilaiset Peloponnesoksesta. He päättivät senvuoksi heti lähettää sanansaattajia. Nytpä osui niin, että molempien lähetystöjen esiintyminen sattui samaan aikaan. Atenalaiset olivat näet vitkastelleet ja venytelleet aikaa, hyvin ymmärtäen, että lakedaimonilaiset saisivat tietää kuninkaan luota saapuneesta sanansaattajasta, jonka tuli keskustella sopimuksesta. Ja he käsittivät, että lakedaimonilaiset, siitä tiedon saatuaan, kiireimmiten tulisivat lähettämään sanansaattajia. Siksi he olivat tahallaan näin menetelleet, siten osoittaakseen lakedaimonilaisille kantansa.

142. Mutta kun Alexandros oli lakannut puhumasta, lausuivat vuorostaan Spartasta tulleet sanansaattajat näin: "Meidät lähettivät lakedaimonilaiset pyytämään teitä, ett'ette panisi toimeen selkkauksia Hellaalle ettekä barbarilta ottaisi vastaan ehdoituksia. Sillä se ei ole suinkaan oikeata eikä soveliasta kenellekään helleenille, ja monesta syystä kaikkein vähimmin teille. Tehän olette tämän sodan herättäneet, vaikka me emme sitä ensinkään tahtoneet, ja teidän maastanne on alusta alkaen kamppailu ollut, jos kohta se nyt koskee koko Hellastakin. Mutta, puhumatta tästä kaikesta, ei ole suinkaan siedettävä, että helleenien orjuuteen joutuvat syypäiksi atenalaiset, te, jotka alati ja ammoisista ajoista saakka olette olleet tunnettuja siitä, että olette useita heimoja saattaneet vapaiksi. Me suremme kanssanne ahdinkotilaanne samoinkuin sitä, että teiltä jo on mennyt kaksi satoa hukkaan ja niin kauan jo olette elannonpuutetta kärsineet. Korvaukseksi tästä ilmoittavat lakedaimonilaiset ynnä liittolaiset aikovansa elättää teidän vaimojanne ja kaikkea sotaan kykenemätöntä kotiväkeänne koko sen ajan, jonka tämä sota kestää. Mutta älköön makedonialainen Alexandras, joka näin siloittelee Mardonioksen sanoja, teitä taivuttako. Hänen on kyllä niin tehtävä. Sillä koska hän on itsevaltias, niin hän auttaa toista itsevaltiasta. Mutta teidän ei tule niin tehdä, jos nimittäin olette mielevät; ymmärrättehän, että barbareihin ei ole mitään luottamista ja ettei heissä ole mitään totuutta." Näin puhuivat sanansaattajat.

143. Atenalaiset vastasivat Alexandrokselle näin: "Me ymmärrämme kyllä itsekin sen, että meedialaisen mahti on monta vertaa suurempi kuin meidän, niin ettei tarvitse meitä siitä herjata. Mutta kuitenkin me, innolla vapauden puolesta taistellen, voimiemme takaa aiomme puolustautua. Älä sinä koeta taivuttaa meitä tekemään sovintoa barbarin kanssa, sillä me emme aio siihen suostua. Vaan ilmoita Mardoniokselle, että niin kauan kuin aurinko kulkee tätä samaa rataansa, jota se nyt kulkee, me emme milloinkaan aio tehdä sovintoa Xerxeen kanssa. Vaan me menemme häntä torjumaan, luottaen jumalien ja puolijumalien apuun, joiden asumukset ja kuvat hän poltti, vähintäkään heistä välittämättä. Älä sinä vastedes tämmöisiä ehdoituksia tuoden näyttäydy atenalaisille, äläkä, muka tehdäksesi meille hyviä palveluksia, kehoita tekemään rikollisia tekoja. Sillä me emme tahdo, että sinä, joka olet kestituttavamme ja ystävämme, atenalaisten puolelta kärsisit jotakin ikävyyttä."

144. Näin he vastasivat Alexandrokselle, mutta Spartasta tulleille sanansaattajille he lausuivat: "Oli vallan inhimillistä, että lakedaimonilaiset pelkäsivät meidän aikovan tehdä sovinnon barbarin kanssa. Mutta kuitenkin näyttää teidän pelkonne olevan häpeällinen, koska hyvin tunnette atenalaisten mielenlaadun ja tiedätte, ettei missään koko maailmassa ole niin paljon kultaa eikä mitään kauneudessa ja hyvyydessä niin erinomaista maata, jonka tahtoisimme ottaa vastaan sillä ehdolla, että kävisimme meedialaisten puolelle ja orjuuttaisimme Hellaan. On näet monta tärkeätä syytä, jotka estävät meitä tätä tekemästä, vaikka tahtoisimmekin. Ensiksi, ja ennen muita, poltetut ja hävitetyt jumalien kuvat ja asumukset, joiden puolesta meidän on pakko mieluummin kostaa kuin tehdä sopimus sen kanssa, joka tämän teon on tehnyt. Toiseksi Hellaan heimo, joka on yhtä verta ja yhtä kieltä, yhteiset jumalien sijat ja uhrit sekä samankaltaiset tavat, joitten kaikkien kavaltajiksi rupeaminen ei olisi atenalaisille onneksi. Tietäkää siis, joll'ette ennestään sitä tiedä, että niin kauan kuin yksikään atenalainen on hengissä, me emme milloinkaan aio tehdä sovintoa Xerxeen kanssa. Mitä kuitenkin teihin tulee, niin me kiitämme huolenpitoanne meistä, kun siihen määrään olette meistä murhetta nähneet, että tahdotte elättää meidän kotiväkeämme. Niinpä te olette kylliksi osoittaneet suosiotanne, mutta kuitenkin tahdomme edelleen pysyä samalla kannalla kuin tähänkin asti, tuottamatta teille mitään rasitusta. Mutta kun nyt asiat ovat tällä kannalla, niin lähettäkää mitä pikimmin sotajoukko. Sillä, niinkuin me arvelemme, ei ole kauan aikaa viipyvä, ennenkuin barbari hyökkää maahamme, vaan sen hän tekee heti saatuaan sanoman, että me emme aio täyttää mitään hänen pyyntöään. Ennenkuin hän siis saapuu Attikaan, on tärkeätä, että sitä ennen riennämme puolustamaan Boiotiaa." Atenalaisten tällä tavoin vastattua läksivät lähettiläät kotia Spartaan.

YHDEKSÄS KIRJA

1. Kun Alexandros palattuaan oli Mardoniokselle ilmoittanut atenalaisten vastauksen, läksi Mardonios liikkeelle ja vei kiireesti sotajoukkonsa Atenaa vastaan. Ja mistä hän kulki, otti hän asukkaat liittolaisikseen. Eivätkä Tessalian johtomiehet ensinkään katuneet, mitä ennen olivat tehneet, yllyttivät vain yllyttämistään persialaista, ja larisalainen Thorex, joka oli saattanut Xerxestä hänen pakomatkallaan, antoi nyt julkisesti Mardonioksen kulkea Hellasta vastaan.

2. Mutta kun sotajoukko matkallaan oli joutunut Boiotiaan, koettivat teebalaiset pidättää Mardoniosta. He selittivät näet, ettei ollut sopivampaa leiripaikkaa kuin heidän maansa, eivätkä sallineet Mardonioksen mennä edemmäs, vaan neuvoivat häntä asettumaan Boiotiaan ja menettelemään niin, että hän taistelutta laskisi koko Hellaan valtansa alle. Sillä jos helleenit pysyisivät yhtä yksimielisinä kuin tähänkin asti, olisi kenenkä hyvänsä oleva vaikeata asevoimin heidät voittaa. "Mutta jos teet, niinkuin me neuvomme", sanoivat he, "olet vaivatta saava tietää kaikki heidän ankarat tuumansa. Lähetä rahaa vaikuttaville miehille eri kaupunkeihin; jos sen teet, olet saattava Hellaan eripuraiseksi. Sitten sinä helposti puoluelaistesi avulla olet laskeva valtasi alaisiksi ne, jotka eivät pidä sinun puoltasi."

3. Näin he neuvoivat Mardoniosta, mutta tämä ei totellut, sillä hänessä oli herännyt kiihkeä halu toinen kerta valloittaa Atena. Ja siihen oli syynä osaksi uhkamielisyys, osaksi hän tahtoi merkkitulilla saaresta saareen ilmoittaa Sardeessa oleskelevalle kuninkaalle valloittaneensa Atenan. Attikaan saavuttuaan hän ei kuitenkaan silloin tavannut atenalaisia, vaan sai tietää useimpien heistä olevan Salamiissa ja saarissa. Ja niin hän valloitti aution kaupungin. Mutta kuninkaan valloituksesta oli tähän myöhempään, Mardonioksen sotaretkeen, kulunut kymmenen kuukautta.

4. Atenaan päästyään Mardonios lähetti Salamiiseen Murykhides nimisen hellespontolaisen tekemään samoja esityksiä, kuin mitä makedonialainen Alexandros oli tehnyt atenalaisille. Tämän sanan hän uudestaan lähetti atenalaisille, vaikka ennestään tunsikin atenalaisten epäystävällisen mielialan, sillä hän toivoi heidän herkeävän ymmärtämättömyydestään, kun kerran Attikan maa oli valloitettu ja Mardonioksen vallan alaisena.

b. Tästä syystä hän lähetti Murykhideen Salamiiseen, ja tämä saapui neuvoston eteen sekä esitti Mardonioksen tarjouksen. Neuvoston jäsenten joukosta lausui Lykides mielipiteenään, että hänestä tuntui edullisemmalta ottaa vastaan Murykhideen tekemä ehdoitus ja esittää se kansalle. Tämän mielipiteen siis hän lausui, joko sitten Mardonioksen lahjomana tai koska se häntä todella miellytti. Vaan atenalaiset, sekä neuvoston jäsenet että sen kuultuaan ulkopuolellakin olevat, ympäröivät Lykideen ja kivittivät hänet, mutta laskivat hellespontolaisen Murykhideen vahingoittumattomana menemään. Lykideen vuoksi syntyi Salamiissa hälinä, ja kun atenalaisten vaimot saivat tietää, mitä oli tapahtunut, kehoittivat he toinen toistaan ja menivät joukossa kenenkään käskemättä Lykideen talolle sekä kivittivät hänen vaimonsa ja lapsensa.

6. Salamiiseen olivat atenalaiset muuttaneet tästä syystä. Niin kauan kuin he odottivat sotajoukon Peloponnesoksesta tulevan heidän avukseen, viipyivät he Attikassa. Mutta kun peloponnesolaiset lykkäämistään lykkäsivät tulonsa ja vitkastelivat, ja toiselta puolen taas vihollisen jo kerrottiin olevan Boiotiassa, toimittivat atenalaiset turviin kaiken omaisuutensa ja siirtyivät itse Salamiiseen, mutta lähettivät samalla sanansaattajia Lakedaimoniin moittimaan lakedaimonilaisia siitä, että olivat sallineet barbarin hyökätä Attikaan eivätkä yhdessä atenalaisten kanssa olleet menneet heitä vastaan Boiotiaan; ja samalla sanansaattajien tuli muistuttaa lakedaimonilaisia siitä, mitä persialainen oli luvannut atenalaisille, jos nämä muuttaisivat kantansa, ja julistaa, että jos lakedaimonilaiset eivät puolustaisi atenalaisia, nämäkin kyllä voisivat löytää jonkun mahdollisuuden pelastua.

7. Tähän aikaan viettivät näet lakedaimonilaiset parhaillaan Hyakinthia-juhlaa, he kun aina pitivät jumalan palvomista tärkeimpänä. Mutta samalla valmistui valmistumistaan heidän Isthmokseen rakentamansa muuri, ja oli jo ehditty rintasuojukseen. Niin pian kuin nyt Atenasta tulleet sanansaattajat Megaran ja Plataiain lähettilästen kera olivat saapuneet, menivät he eforien puheille ja lausuivat näin: "Meidät lähettivät atenalaiset sanoen, että meedialaisten kuningas antaa meille takaisin maamme sekä tahtoo tehdä meidät liittolaisikseen kohtuullisilla ja tasapuolisilla ehdoilla, tahtoopa hän oman maamme lisäksi antaa vielä toisenkin maan, minkä vain itse valitsemme. Mutta kunnioituksesta Zeus Helleniosta kohtaan ja koska pidämme Hellaan kavaltamista kauheana, emme ole tähän myöntyneet, vaan olemme hyljänneet tarjouksen, vaikkakin helleenit ovat meille tehneet vääryyttä ja meidät pettäneet ja vaikka ymmärrämmekin, että on edullisempi tehdä sovinto persialaisen kanssa kuin sotia häntä vastaan. Vaan emme silti vapaaehtoisesti aio tehdä sovintoa. Niin vilpittömästi me menettelemme helleenejä kohtaan. Te sitävastoin pelkäsitte silloin mitä ankarimmin, että me tekisimme sovinnon persialaisen kanssa. Mutta kun olitte selvästi huomanneet meidän kantamme, että nimittäin me emme milloinkaan aio kavaltaa Hellasta, ja teidän Isthmoksen poikki rakentamanne muuri nyt on valmistumaisillaan, ette ollenkaan välitä atenalaisista. Vaan vaikka olitte meidän kanssamme sopineet siitä, että läksisitte persialaista vastaan Boiotiaan, petitte te ja sallitte barbarin tunkeutua eteenpäin Attikaan. Atenalaiset ovat nyt siis tätä nykyä vihoissaan teille, sillä te ette ole menetelleet, niinkuin olisi pitänyt. Mutta nyt he ovat käskeneet teitä mitä pikimmin meidän kerallamme lähettämään sotajoukon kohdataksemme barbaria Attikassa. Sillä Boiotian menetettyämme on meidän maassamme Thrian tasanko sopivin taistelupaikaksi."

8. Kuultuaan nyt tämän lykkäsivät eforit vastauksen antamisen seuraavaan päivään, seuraavana päivänä taas sitä seuraavaan. Näin he tekivät kokonaista kymmenen päivää, lykäten aina asian päivästä päivään. Sillä välin kaikki peloponnesolaiset rakensivat suurella kiireellä Isthmoksen muuria, ja työ oli heillä jo lähellä loppuaan. Mutta siihen seikkaan, että he makedonialaisen Alexandroksen saavuttua Atenaan tekivät kaiken voitavansa, jott'eivät atenalaiset menisi meedialaisten puolelle, kun he sitävastoin nyt eivät siitä ensinkään välittäneet, -- siihen seikkaan en saata mainita muuta syytä, kuin että Isthmoksen muuri nyt oli heillä valmiina, jonka vuoksi eivät katsoneet enää ollenkaan tarvitsevansa atenalaisia. Siihen aikaan sitävastoin, jolloin Alexandros saapui Attikaan, ei muuri vielä ollut rakennettu, vaan he työskentelivät parhaillaan, koska suuresti pelkäsivät persialaisia.

9. Vihdoin kuitenkin spartalaiset antoivat vastauksen ja lähtivät liikkeelle. Ja se tapahtui tällä tavoin. Viimeisen esittelyn edellisenä päivänä sai muuan tegealainen Khileos, joka muukalaisten joukosta oli vaikuttavin mies Lakedaimonissa, eforeilta tietää koko asianlaidan. Sen kuultuaan hän lausui täten: "Näin on laita, miehet eforit. Jos atenalaiset eivät ole meidän kanssamme sovussa, vaan barbarin liittolaisia, on, huolimatta Isthmoksen poikki rakennetusta vahvasta muurista, persialaisella oleva laaja portti selkoselällään avoinna Peloponnesokseen. Vaan totelkaa atenalaisia, ennenkuin he tekevät toisen päätöksen, semmoisen, joka tuottaa Hellaalle tuhon."

10. Tämän neuvon hän antoi lakedaimonilaisille. He ottivatkin sen heti varteen, puhumatta kuitenkaan siitä mitään eri kaupungeista saapuneille sanansaattajille. Mutta he lähettivät vielä samana yönä viisituhatta spartalaista matkalle, määräten kunkin mukaan seitsemän helootia, ja jättivät heidät Pausaniaan, Kleombrotoksen pojan johdettaviksi. Ylijohto oli tosin Leonidaan pojalla, Pleistarkhoksella, mutta tämä oli vielä lapsi, ja Pausanias oli hänen holhoojansa ja serkkunsa. Sillä Kleombrotos, Pausaniaan isä ja Anaxandrideen poika, ei enää ollut elossa, vaan oli kuollut vähän aikaa senjälkeen, kuin oli Isthmoksesta tuonut takaisin sen sotajoukon, joka oli rakentanut muurin. Ja Kleombrotos oli tuonut sotajoukon Isthmoksesta takaisin tästä syystä. Kun hän marssiessaan persialaista vastaan toimitti uhria, oli aurinko pimennyt taivaalla. Ja Pausanias otti mukaansa myös Euryanaxin, Dorieuksen pojan, joka oli samaa huonetta.

11. Nämä siis läksivät Pausaniaan keralla Spartasta sotaan. Mutta päivän valjettua sanansaattajat, jotka eivät tietäneet mitään spartalaisten lähdöstä, tulivat eforien luo, aikoen palata itsekukin kotiinsa. Ja näiden eteen astuttuaan he lausuivat näin: "Te lakedaimonilaiset vain pysytte täällä kotosalla, viettäen Hyakinthia-juhlaa sekä leikkejä, ja petätte siten liittolaisenne. Mutta koska te olette loukanneet atenalaisia, ja he ovat liittolaisten puutteessa, aikovat he mikäli mahdollista tehdä sovinnon persialaisen kanssa. Ja jahka olemme heidän kanssaan sopineet -- onhan ilmeistä, että meistä tulee kuninkaan liittolaiset --, niin lähdemme sotaan mihin maahan vain he meitä johdattavat. Ja te saatte huomata, mitä teille siitä on koituva." Tähän sanansaattajien puheeseen eforit vastasivat vannoen, että luulivat spartalaisten jo Orestheionissa astuvan "muukalaisia" vastaan. He sanoivat näet barbareja "muukalaisiksi". Mutta sanansaattajat, jotka eivät asiasta tienneet, kysyivät mitä tarkoitettiin. Saatuaan kyselemällä tietää koko totuuden he ihmeissään läksivät pikimmiten matkoihinsa, seuraten spartalaisia kintereillä. Ja heidän mukanaan oli viisituhatta lakedaimonilaisten perioikien joukosta valittua raskasaseista miestä.

12. Nämä siis riensivät Isthmokseen. Mutta heti tiedon saatuaan siitä, että Pausanias seuralaisineen oli lähtenyt Spartasta pois, lähettivät argolaiset Attikaan parhaimman päiväjuoksijansa, mikä oli saatavissa; he olivat näet aikaisemmin Mardoniokselle luvanneet itse estää spartalaisia lähtemästä liikkeelle. Atenaan saavuttuaan viestinviejä lausui näin: "Mardonios, meidät lähettivät argolaiset ilmoittamaan sinulle, että Lakedaimonin nuori miehistö on marssinut kotoaan ja että argolaiset eivät kykene estämään heitä lähtemästä matkalle. Onnistukoon sinun keksiä joku hyvä neuvo tämän varalle."

13. Näin siis lausuttuaan sanansaattaja läksi takaisin. Mutta kun Mardonios kuuli tämän, ei häntä ollenkaan enää haluttanut jäädä Attikaan. Ennenkuin hän oli saanut tämän tietää, pysyi hän alallaan, koska tahtoi päästä selville siitä, miten atenalaiset tulisivat menettelemään. Siksi hän ei vahingoittanut eikä hävittänyt Attikan maata, koska toivoi heidän aikaa myöten tekevän sovinnon hänen kanssaan. Mutta kun hän ei saanut heitä taivutetuiksi ja nyt kuuli koko asianlaidan, niin hän vetäytyi pois, ennenkuin Pausanias joukkoineen oli saapunut Isthmokseen. Sitä ennen hän kuitenkin poltti Atenan ja hajoitti sekä tasoitti maata myöten kaiken, mitä muureista ja rakennuksista mahdollisesti enää oli pystyssä. Ja hän marssi tiehensä siitä syystä, että Attikan maa ei ollut sovelias hevosväen liikkeille ja että, jos hän vihollisen kanssa yhteen iskiessään olisi joutunut tappiolle, hänellä ei olisi ollut muuta pääsöpaikkaa kuin sola, missä muutamat harvat miehet saattoivat pidättää hänen väkensä. Hän päätti siis väistyä Teebaan ja kohdata vihollista ystävällisen kaupungin läheisyydessä ja hevosväelle sopivalla paikalla.

14. Siispä Mardonios vetäytyi takaisin. Ja hänen jo ollessaan tiellä saapui sanoma, että toinen, tuhannen lakedaimonilaisen suuruinen sotajoukko oli etujoukkona tullut Megaraan. Saatuaan tietää tämän hän itsekseen neuvotteli, voisiko hän jollakin tavoin ensiksi vangita nämä. Niinpä hän käänsi sotajoukkonsa takaisin ja vei sen Megaraan. Ja ratsuväki, joka kulki edellä, hävitti tallaamalla koko Megaran maan. Se oli etäisin kohta lännessä, mihin tämä Persian sotajoukko Europassa saapui.

15. Mutta sitten tuli Mardoniokselle sana, että helleenit olivat kokoontuneet Isthmokseen. Senvuoksi hän läksi takaisin Dekeleian kautta. Siliä boiotarkit olivat noudattaneet luokseen asopolaisten naapurit, ja nämä opastivat hänet Sfendaleaihin sekä sieltä Tanagraan. Oltuaan Tanagrassa yötä ja käännyttyään seuraavana päivänä Skolokseen Mardonios jo pääsi teebalaisten alueelle. Tällöin hän havitteli teebalaisten maita, vaikka he olivatkin meedialaismielisiä. Eikä hän tehnyt sitä vihamielisyydestä heitä kohtaan, vaan ankarasta pakosta; hän tahtoi näet sinne tehdä suojavarustuksen leirilleen, ja laittaa turvapaikan itselleen siltä varalta, että hänen kävisi taistelussa toisin, kuin hän toivoi. Ja hänen leirinsä ulottui Erythraista alkaen Hysiain sivu aina Plataiain alueeseen saakka pitkin Asopos-jokea. Sen muuria ei kuitenkaan tehty näin laajaksi, vaan kukin sivu tehtiin noin kymmenen stadionin pituiseksi.

16. Barbarien tätä puuhatessa valmisti muuan teebalainen Attaginos, Frynonin poika, komeat vieraspidot ja kutsui niihin Mardonioksen itsensä ynnä viisikymmentä huomattavinta persialaista. Nämä noudattivatkin kutsua, ja ateria oli järjestetty Teebaan. Mutta sen, mikä nyt tästä puolen seuraa, kuulin itse eräältä Thersandros nimiseltä orkhomenolaiselta, joka oli innokkaimpia miehiä Orkhomenoksessa. Tämä Thersandros kertoi, että Attaginos oli kutsunut hänetkin samoihin pitoihin, joihin myös oli kutsuttu viisikymmentä teebalaista; eikä hän ollut molempia kansoja sijoittanut erilleen toisistaan, vaan aina kulloinkin persialaisen ja teebalaisen samalle leposijalle. Mutta heidän jo aterialta päästyään, vaan vielä juodessaan oli Thersandroksen persialainen vierustoveri alkanut puhua Hellaan kieltä ja kysynyt häneltä, mistä päin hän oli, jolloin hän oli vastannut olevansa orkhomenolainen. Siihen oli persialainen virkkanut: "Koska nyt olet ollut pöytä- ja juomatoverini, tahdon jättää sinulle muiston ajatuksistani, jotta myös voisit katsoa eteesi ja tehdä itsellesi edullisimman päätöksen. Sinä näet nämä aterioivat persialaiset ja sotajoukon, jonka jätimme leiriin joen rannalle. Näistä kaikista olet vähän ajan kuluttua näkevä aniharvojen jääneen eloon." Näin lausuessaan oli persialainen samalla viljalti vuodattanut kyyneleitä. Ihmeissään moisesta puheesta Thersandros oli sanonut hänelle: "Eikö siis tule tästä mainita Mardoniokselle ja niille persialaisille, jotka ovat häntä lähinnä kunniassa?" Mutta persialainen virkkoi siihen: "Vieras, sitä, minkä Jumala tahtoo tapahtuvaksi, on ihmisen mahdoton torjua. Sillä ei kukaan tahdo uskoa, vaikka puhunkin uskottavia. Ja jos kohta monet meistä persialaisista tämän ymmärrämme, niin me kuitenkin seuraamme mukana, koska meitä sitoo pakko. Niinpä tuottaa ihmiselle mitä katkerimman tuskan se, että vaikka ymmärtää paljon, ei ole voimaa estää mitään." Tämän keskustelun kuulin orkhomenolaiselta Thersandrokselta ja lisäksi sen, että hän itse heti oli kertonut sen muille ihmisille, jo ennenkuin Plataiain taistelu oli tapahtunut.

17. Mardonioksen leiriydyttyä Boiotiaan asettivat kaikki siellä päin asuvat helleenit, jotka olivat meedialaismielisiä, sotaväkeä. He olivat myös hyökänneet Attikan alueelle. Ainoastaan fokilaiset, jotka nekin täydellisesti olivat meedialaisten puolella, eivät olleet muiden mukana hyökänneet; sitä he eivät kuitenkaan vapaaehtoisesti olleet tehneet, vaan pakosta. Mutta muutamia päiviä siitä, kuin Mardonios oli saapunut Teeban alueelle, tuli fokilaisia, tuhat raskasaseista miestä, ja heitä johti muuan kansalaistensa kesken erittäin suuressa arvossa pidetty mies, Harmokydes. Näidenkin saavuttua Teebaan Mardonios lähetti ratsumiehiä, jotka käskivät heitä asettumaan erikseen omaan leiriinsä. Fokilaisten niin tehtyä saapui paikalle heti koko ratsuväki. Silloin levisi kautta koko meedialaisten mukana olevan helleeniläisen sotajoukon huhu, että ratsuväki aikoi ampua fokilaiset kuoliaiksi, ja tämä sama huhu liikkui myös itse fokilaisten keskuudessa. Tällöin heidän päällikkönsä Harmokydes rohkaisi heitä näillä sanoin: "Oi fokilaiset, on päivän selvää, että nämä ihmiset aikovat syöstä meidät ilmeisen surman suuhun, sillä tessalialaiset ovat meitä panetelleet, kuten minä arvelen. Nyt täytyy jokaisen teistä esiintyä urhoollisena. Sillä parempi on jotakin toimittaa ja henkeään puolustaen lopettaa elämänsä, kuin mitä hyvänsä sietäen saada tuhonsa häpeällisimmän kohtalon kautta. Ja huomatkoon kukin heistä, että ne, joitten pään varalle he, barbarit, ovat surmaa punoneet, ovat helleeniläisiä miehiä."

18. Näin hän heitä rohkaisi. Mutta ratsumiehet saartoivat fokilaiset, ajaa karauttivat heitä kohti, ikäänkuin surmatakseen heidät, ja ojensivat jousiaan muka ampuakseen heitä, ja ehkäpä joku ampuikin. Mutta fokilaiset asettuivat vastarintaan, joka puolelta vetäytyen yhteen ja muodostaen niin taajan joukon kuin suinkin. Silloin ratsumiehet peräytyivät ja ratsastivat takaisin. En saata täsmälleen sanoa, tulivatko he tessalialaisten pyynnöstä todella surmatakseen fokilaiset, mutta ratsastivat takaisin, nähdessään näiden käyvän puolustautumaan, koska he itse pelkäsivät siitä kärsivänsä jotakin vauriota -- niin oli näet Mardonios heille määrännyt --, vai tahtoiko tämä vain koetella, oliko heissä uljuutta. Ratsumiesten ajettua takaisin Mardonios lähetti kuuluttajan, jonka hän käski sanoa näin: "Olkaa huoleti, fokilaiset. Te olette osoittautuneet urhoollisiksi miehiksi ettekä semmoisiksi, kuin miksi minä olin teitä kuullut. Niinpä käykää nyt innolla tätä sotaa, sillä hyvien töiden teossa te ette ole voittavat minua ettekä kuningasta." Niin kävi fokilaisten.

19. Mutta Isthmokseen tultuaan lakedaimonilaiset leiriytyivät sinne. Saatuaan tästä tiedon muut peloponnesolaiset, jotka kannattivat parempaa asiaa ja jotka myös näkivät spartalaisten marssivan maastaan, eivät katsoneet oikeaksi jäädä pois sotaretkeltä. Siispä he, suoritettuaan hyväenteiset uhrit, matkasivat kaikki Isthmoksesta ja saapuivat Eleusiiseen. Sielläkin toimitettuaan onnekkaita uhreja he marssivat eteenpäin, ja heidän muassaan atenalaiset, jotka olivat siirtyneet Salamiista ja Eleusiissä olivat heihin yhtyneet. Ja saavuttuaan Boiotian Erythraihin huomasivat helleenit barbarien olevan leirissä Asopos-joen rannalla, jonka vuoksi he asettuivat leiriin vastapäätä vihollisia Kithaironin juurelle.