Part 14

116. Tällöin teki myös bisaltilaisten ja Krestonian-maan kuningas hirmuisen teon. Hän oli itse selittänyt, ettei hän vapaaehtoisesti rupeaisi Xerxeen orjaksi, ja oli vetäytynyt Rhodopen vuoristoon. Olipa hän myös kieltänyt poikiaan lähtemästä sotaan Hellasta vastaan. Mutta nämä eivät siitä piitanneet, taikka sitten heidän muuten teki mieli katsella sotaa; ja he olivat persialaisen keralla ottaneet osaa sotaretkeen. Kun senvuoksi kaikki kuusi olivat vahingoittumatta palanneet, puhkaisi isä heiltä silmät.

117. Niinpä nämä saivat sen palkan. Mutta matkallaan Traakiasta saavuttuaan ylimenopaikalle kulkivat persialaiset kiireesti laivoillaan Hellespontoksen yli Abydokseen. Sillä he eivät enää tavanneet siltoja kunnossa, vaan ne olivat myrskyn hajoittamat. Sinne he pysähtyivät ja saivat enemmän ruokaa, kuin mitä matkan varrella olivat saaneet. Mutta kun he nyt hillittömästi ahmivat ja vaihtoivat juomavetensä toiseen, kuoli säilyneestä sotaväestä useita. Vaan muut saapuivat yhdessä Xerxeen kanssa Sardeeseen.

118. On myös olemassa toinen kertomus, että sittenkuin Xerxes Atenasta lähdettyään oli saapunut Eioniin Strymonin varrelle, ei hän enää matkustanut maitse, vaan uskoi sotajoukon Hydarneen vietäväksi Hellespontokseen ja astui itse foinikialaiseen laivaan sekä matkusti Aasiaan. Mutta hänen purjehtiessaan yllätti hänet ankara ja laineita nostava Strymonin-tuuli. Ja myrsky kävi sitä vaarallisemmaksi hänelle, kun laiva oli täpötäysi, syystä että kannella oli useita Xerxeen keralla matkustavia persialaisia. Tällöin oli kuningas joutunut pelon valtaan ja huutaen kysynyt perämieheltä, oliko heillä mitään pelastuksen toivoa, johon tämä oli vastannut: "Valtias, ei ole mitään toivoa, ellei jollakin tavoin päästä tästä lukuisasta miehistöstä." Tämän kuultuaan kerrotaan Xerxeen silloin lausuneen: "Persian miehet, osoittakoon nyt kukin teistä, että hän huolehtii kuninkaasta. Teistä näet näyttää minun pelastukseni riippuvan." Näin hän puhui, mutta he lankesivat maahan hänen eteensä ja heittäytyivät sitten mereen. Ja täten keventyneenä laiva pelastui Aasiaan. Mutta heti maihin astuttuaan oli Xerxes tehnyt näin. Hän lahjoitti perämiehelle kultaisen seppeleen siitä hyvästä, että oli pelastanut kuninkaan hengen; mutta koska hän oli syössyt perikatoon monta persialaista, käski kuningas leikata häneltä pään poikki.

119. Tämä on se toinen kertomus, joka Xerxeen paluusta on olemassa. Mutta minä en sitä saata uskoa, en muissa kohdin, enempää kuin mitä tulee tähän persialaisten onnettomuuteenkaan. Sillä jos perämies olisi näin puhunut Xerxeelle, en kymmenentuhannen henkilön joukosta voisi tavata yhtä ainoatakaan, joka olisi eri mielipidettä ja väittäisi kuninkaan semmoista tehneen; vaan hän olisi käskenyt kannella olevien, jotka olivat persialaisia, vieläpä persialaisten ensimäisiä, astua laivanruumaan ja heittänyt soutajista, jotka olivat foinikialaisia, mereen yhtä suuren määrän kuin oli persialaisia. Mutta, kuten jo ennenkin olen maininnut, palasi Xerxes muun sotajoukon keralla maitse Aasiaan.

120. Siitä on tärkeänä todistuksena myös tämä seikka. On näet tunnettua, että Xerxes paluumatkallaan saapui Abderaan, teki asukasten kanssa kestiystävyysliiton ja lahjoitti heille kultaisen tikarin ynnä kultakirjaisen hiippalakin. Ja, kuten abderalaiset itse kertovat, vaikka tosin minä puolestani en saata sitä uskoa, irroitti Xerxes siellä ensi kerran, Atenasta takaisin paetessaan, vyönsä, koska vasta siellä katsoi olevansa turvissa. Mutta nytpä Abdera sijaitsee lähempänä Hellespontosta kuin Strymon ja Eion, missä juuri väitetään hänen astuneen laivaan.

121. Mutta kun helleenit eivät kyenneet valloittamaan Androsta, kääntyivät he Karystokseen, ja hävitettyään tämän alueen he läksivät takaisin Salamiiseen. Ensi työkseen he nyt muusta saaliista eroittivat esikoislahjat jumalille; muiden muassa he pyhittivät kolme foinikialaista kolmisoutua, yhden Isthmokseen, joka on ollut siellä aina minun aikoihini saakka, toisen Sunioniin, kolmannen Aiaalle itse Salamiiseen. Tämän jälkeen he jakoivat saaliin ja lähettivät esikoislahjat Delfoihin, ja näistä tehtiin kuva, joka esittää miestä, keulankärki kädessä, ja on kahdentoista kyynärän korkuinen. Se sijaitsee samassa paikassa, missä makedonialaisen Alexandroksenkin kultapatsas.

122. Lähetettyään esikoislahjat Delfoihin kysyivät helleenit yhteisesti jumalalta, oliko hän saanut riittävän määrän ja mieleisiänsä esikoislahjoja. Ja jumala vastasi muilta helleeneiltä kyllä saaneensa, mutta ei aiginalaisilta, vaan vaati heiltä itselleen kunniapalkinnon Salamiin meritaistelusta. Saatuaan tämän tietää aiginalaiset pyhittivät Delfoihin kolme kultatähteä, jotka ovat kiinnitetyt vaskisen maston nenään ja sijaitsevat nurkassa, aivan lähellä Kroisoksen sekoitusastiaa.

123. Saaliinjaon toimitettuaan helleenit purjehtivat Isthmokseen antaakseen kunniapalkinnot niille helleeneille, jotka sodassa olivat esiintyneet urhoollisimmin. Kun sotapäälliköt sinne saavuttuaan jakoivat äänestysliuskansa Poseidonin alttarin ääressä ratkaistakseen, ketkä kaikkien joukosta saisivat ensimäisen ja toisen palkinnon, silloin antoi jokainen heistä itselleen ensimäisen äänen, katsoen kukin itse esiintyneensä urhoollisimmin, mutta toisen sijan yhtyivät useimmat antamaan Themistokleelle. Siten he siis jäivät yksikseen, mutta toiseen palkintoon nähden Themistokles pääsi paljon edelle muita.

124. Vaikka helleenit kateudesta eivät tahtoneet ratkaista tätä kysymystä, vaan purjehtivat kukin kotiinsa sitä ratkaisematta, joutui kuitenkin Themistokles suureen huutoon ja häntä pidettiin kautta koko Hellaan kaikkein viisaimpana miehenä helleenien joukossa. Mutta koska, Themistokleen voitosta huolimatta, Salamiin luona taistelleet eivät häntä kunnioittaneet, saapui hän kohta tämän jälkeen Lakedaimoniin saadaksensa kunnioitusta osakseen. Ja lakedaimonilaiset ottivat hänet komeasti vastaan ja kunnioittivat häntä suuresti. Ja urhoollisuuden palkintona he tosin antoivat Eurybiadeelle öljypuunlehvä-seppeleen, mutta viisauden ja taitavuuden palkinnon he antoivat Themistokleelle, ollen sekin öljypuunlehvä-seppele. Ja he lahjoittivat hänelle kauniimmat vaunut, mitä Spartassa oli. Ja lakedaimonilaisten paljon ylistettyä vierastaan saattoi häntä kolmesataa valiospartalaista, nuo, joita nimitetään ratsumiehiksi, aina Tegean rajoille saakka. Ja hän on kaikista meille tunnetuista ihmisistä ainoa, jolle spartalaiset ovat suoneet kunniasaaton.

125. Themistokleen saavuttua Lakedaimonista Atenaan soimasi afidnalainen Timodemos, joka oli hänen vihamiehiään, mutta muuten ei mikään huomattava henkilö, kateudesta aivan hurjistuneena Themistoklesta. Hän veti esille tämän tekemän matkan Lakedaimoniin ja väitti hänen Atenan vuoksi saaneen lakedaimonilaisilta nuo kunnianosoitukset eikä suinkaan oman itsensä vuoksi. Kun nyt Timodemos ei herjennyt näin puhumasta, lausui Themistokles: "Asianlaita on näin. En minä spartalaisten puolelta olisi näin paljon kunniaa osakseni saanut, jos olisin belbinalainen, yhtä vähän kuin sinä, hyvä mies. vaikka oletkin atenalainen." Sen verran tapahtui silloin.

126. Vaan Artabazos, Farnakeen poika, joka jo ennestäänkin oli persialaisten kesken huomattava mies, mutta Plataiain taistelun jälkeen tuli vieläkin huomattavammaksi, saattoi, mukanaan kuusikymmentätuhatta miestä Mardonioksen valitsemasta sotaväestä, kuninkaan ylimenopaikalle saakka. Mutta kun nyt kuningas oli Aasiassa, matkasi Artabazos takaisin ja saapui Pallenen kohdalle. Ja koska hänellä ei vielä ollut mitään kiirettä lähteä toiseen leiriin -- Mardonios talvehti näet Tessaliassa ja Makedoniassa --, ei hän katsonut voivansa jättää valtansa alle laskematta kuninkaasta luopuneita poteidaialaisia, koska he kerran olivat hänen tielleen joutuneet. Sillä kuninkaan marssittua heidän ohitseen ja persialaisten laivaston lähdettyä pakoon Salamiista, he olivat julkisesti luopuneet barbareista. Niin myös muut Pallenen asukkaat.

127. Silloin siis Artabazos piiritti Poteidaiaa. Mutta koska hän epäili myös olyntholaisten luopuvan kuninkaasta, piiritti hän heidänkin kaupunkiaan. Se oli bottiaiïlaisten hallussa, jotka makedonialaiset olivat karkoittaneet Thermen lahden ääreltä. Ja piiritettyään sekä vallattuaan kaupungin hän antoi viedä asukkaat järven rannalle ja teurastutti heidät siellä, mutta kaupungin hän uskoi toronelaisen Kritobuloksen ja Khalkidiken väestön hoidettavaksi, ja siten saivat khalkidikelaiset haltuunsa Olynthoksen.

128. Valloitettuaan tämän Artabazos innokkaasti puuhasi Poteidaian valloittamista. Ja hänen tätä hartaasti puuhatessaan teki skionelaisten päällikkö Timoxeinos hänen kanssaan sopimuksen kavalluksesta -- millä tavoin hän aluksi sen teki, sitä en saata mainita, sillä sitä ei kerrota. Lopulta kuitenkin kävi näin. Aina milloin Timoxeinos tahtoi lähettää kirjeen Artabazokselle ja Artabazos Timoxeinokselle, käärivät he kirjoittamansa kirjeen nuolen uurteiden viereen ja sulittivat sen, jonka jälkeen he ampuivat sovittuun paikkaan. Mutta Timoxeinos joutuikin ilmi Poteidaian kavaltamisesta. Sillä ampuessaan kerran sovittuun paikkaan Artabazos ampui siitä harhaan ja osasikin erästä poteidaialaista olkapäähän. Ammutun ympärille kertyi, kuten sodassa tapa on, pian paljon väkeä, jotka heti poistivat nuolen, jolloin he huomasivat kirjeen ja veivät sen sotapäälliköille. Ja saapuvilla oli myös muiden pallenelaisten liittolaisjoukko. Mutta luettuaan kirjeen ja saatuaan selville kavallukseen syyllisen sotapäälliköt päättivät Skionen vuoksi olla murskaksi musertamatta hänet kavalluksesta, jottei skionelaisia vastaisuudessa aina pidettäisi kavaltajina.

129. Tällä tavoin siis hän joutui ilmi. Mutta Artabazoksen kolmatta kuukautta piirittäessä kaupunkia syntyi sattumalta meressä vahva luode, jota kesti kauan aikaa. Huomattuaan, että oli muodostunut matalikko, alkoivat barbarit samota sitä myöten Palleneen. Mutta kun he olivat kulkeneet kaksi viidennestä koko matkasta ja vielä oli jälellä kolme, heidän päästäkseen Palleneen, nousi meressä ankara vuoksi, jommoista ei vielä monasti, kuten maan asukkaat kertovat, ollut sattunut. Niinpä ne persialaiset, jotka eivät osanneet uida, tuhoutuivat, uimataitoisten kimppuun taas purjehtivat aluksillaan poteidaialaiset ja tekivät heistä lopun. Ja syyksi vuokseen ja persialaisten tapaturmaan mainitsevat poteidaialaiset sen, että juuri ne persialaiset, jotka meri tuhosi, olivat rikkoneet Poseidonin temppeliä ja etukaupungissa olevaa jumalankuvaa vastaan. Ja mainitessaan tämän syyn he mielestäni puhuvat hyvin. Mutta henkiin jääneet Artabazos vei Tessaliaan Mardonioksen luo. Siten kävi näiden, jotka olivat saattaneet kuningasta matkalle.

130. Kun Xerxeen säilynyt laivasto pakomatkallaan Salamiista oli laskenut maihin Aasiaan ja oli kuljettanut kuninkaan ynnä sotajoukon Khersonesoksesta Abydokseen, piti se talvea Kymessä. Mutta aikaisin, kevään tultua, se kokoontui Samokseen, mihin myös muutamat laivoista olivat jääneet talvehtimaan. Useimmat laivasoturit olivat persialaisia ja meedialaisia, ja heidän päällikköinään olivat Mardontes, Bagaioksen poika, ja Artayntes, Artakhaieen poika. Heidän mukanaan oli päällikkönä myös Artaynteen veljenpoika Ithamitres, jonka Artayntes itse oli ottanut myötänsä. Mutta koska heitä oli niin ankarasti lyöty, eivät he edenneet kauemmas länteen -- eikä myöskään kukaan heitä siihen pakoittanut, -- vaan he jäivät Samokseen pitämään silmällä, ettei Ioonia luopuisi; ja heillä oli kolmesataa laivaa, ioonilaiset niihin luettuina. Eivätkä he edes odottaneetkaan helleenien tulevan Iooniaan, vaan luulivat näiden tyytyvän suojelemaan omaa maatansa. Ja sen he päättivät siitä, että helleenit eivät olleet persialaisia ajaneet takaa, näiden paetessa Salamiista, vaan olivat iloisina lähteneet taistelusta pois. Niinpä persialaiset mielestään olivat merellä joutuneet tappiolle, mutta maalla luulivat he Mardonioksen suuresti pääsevän voiton puolelle. Samoksessa ollessaan he nyt miettivät, voisivatko he tuottaa jotakin vauriota vihollisille, samalla kuin he myös pitivät silmällä, mihin päin Mardonioksen hankkeet kallistuisivat.

131. Mutta helleenit pani liikkeelle kevään tulo ja Mardonios, joka oleskeli Tessaliassa. Heidän maavoimansa ei vielä ollut kokoontunut, mutta laivasto, luvultaan satakymmenen laivaa, saapui Aiginaan. Sotapäällikkönä ja laivaston johtomiehenä oli Leutykhides, Menarcen poika, Hegesilaoksen pojanpoika. Tämän isä oli Hippokratides, tämän Leutykhides, tämän Anaxilaos, tämän Arkhidemos, tämän Anaxandrides, tämän Theopompos, tämän Nikandros, tämän Kharilaos, tämän Kunomos, tämän Polydektes, tämän Prytanis, tämän Euryfon, tämän Prokles, tämän Aristodemos, tämän Aristomakhos, tämän Kleodaios, tämän Hyllos ja tämän isä Herakles. Ja Leutykhides kuului toiseen kuningashuoneeseen. Kaikki nämä, paitsi niitä seitsemää, jotka ensiksi lueteltiin Leutykhideestä taaksepäin, olivat olleet Spartan kuninkaita. Atenalaisten päällikkönä taas oli Xanthippos, Arifronin poika.

132. Kaikkien laivojen saavuttua Aiginaan tuli ioonilaisilta lähettiläitä helleenien laivaleiriin. He olivat vähän tätä ennen myös saapuneet lakedaimonilaisten tykö ja pyytäneet näitä vapauttamaan Ioonian. Heidän joukossaan oli muiden muassa Herodotos, Basileideen poika. Nämä ioonilaiset olivat keskenään tehneet salaliiton ja väijyivät Strattiin, Khioksen itsevaltiaan henkeä, ollen alkujaan luvultaan seitsemän. Mutta kun yksi yritykseen osallisista antoi sen ilmi ja heidän salajuonensa siten tuli tunnetuksi, väistyivät muut kuusi Khioksesta ja saapuivat Spartaan sekä sitten myös Aiginaan, missä pyysivät helleenejä purjehtimaan Iooniaan. Kuitenkin he töin tuskin saivat nämä houkutelluiksi Delokseen saakka. Sillä kaikki, mikä oli edempänä, oli helleeneistä peloittavaa, koska nämä eivät tunteneet paikkoja, vaan otaksuivat kaiken siellä olevan täynnä sotaväkeä; ja Samoksen luulivat he olevan yhtä kaukana kuin Herakleen patsaat. Niinpä sattui sillä tavoin, että barbarit peloissaan eivät uskaltaneet purjehtia Samosta edemmäksi länteen päin ja että helleenit, khiolaisten pyynnöistä huolimatta, eivät uskaltaneet purjehtia Delosta edemmäksi itään. Siten pelko varjeli heidän välillään olevaa aluetta.

133. Siispä helleenit purjehtivat Delokseen, mutta Mardonios talvehti Tessaliassa. Sieltä käsin hän lähetti oraakeleihin Mys nimisen miehen, joka oli syntyisin Europos-kaupungista, ja antoi hänelle toimeksi käydä kysymässä neuvoa joka paikassa, missä persialaisten oli lupa kysellä. Mitä hän nyt tämän tehtävän antaessaan tahtoi oraakeleilta saada selville, sitä en saata mainita, sillä sitä ei kerrota. Mutta minä puolestani luulen hänen lähettäneen kysymään neuvoa silloisista hankkeistaan, eikä muista asioista.

134. On tunnettua, että tämä Mys saapui Lebadeiaan ja sai palkalla taivutetuksi erään kotimaisen miehen astumaan alas Trofonioksen luo ja että hän myös saapui Fokis maassa olevaan Abaihin. Ensiksi hän tuli Teebaan ja sinne päästyään hän kysyi neuvoa ismenolaiselta Apollonilta; siellä kysytään oraakelia tarkastamalla uhriteuraita, kuten on laita Olympiassakin. Toiseksi hän rahalla taivutti erään muukalaisen, joka ei ollut teebalainen, menemään nukkumaan Amfiaraoksen pyhättöön. Sillä ei kenenkään teebalaisen ole lupa sieltä pyytää ennustusta. Ja siihen on syynä tämä. Amfiaraos käski antamallaan oraakelilauseella teebalaisten valita, kumpaako näistä kahdesta he halusivat, käyttääkö häntä ennustajana vai liittolaisena; sillä jommastakummasta heidän täytyi luopua. Ja he valitsivat sen, että saisivat Amfiaraoksen liittolaisekseen. Tästä syystä ei kenenkään teebalaisen ole lupa siellä nukkua.

135. Mutta seuraava teebalaisten kertoma tapaus on minusta mitä suurin ihme. Tämä Europoksesta oleva Mys oli, kierrettyään kaikki oraakelipaikat, tullut Apollon Ptooksen temppelikartanoon. Tämän pyhätön nimenä on Ptoon, se on teebalaisten oma ja sijaitsee Kopais-järven yläpuolella erään vuoren luona, aivan lähellä Akraifian kaupunkia. Kun mainittu Mys tuli tähän pyhättöön, hänellä oli seurassaan kolme miestä, jotka valtion puolesta olivat kansalaisten joukosta valitut kirjoittamaan muistiin, mitä jumala oli julistava, -- alkoi ennuspappi heti ennustaa barbarikielellä. Ja mukana seuranneet teebalaiset olivat ihmeissään, kun kuulivat barbarikieltä Hellaan kielen sijasta, eivätkä osanneet mitään siihen asiaan. Mutta europolainen Mys tempaisi heidän käsistään kirjoitustaulun, joka heillä oli mukanaan, ja kirjoitti siihen ennuspapin sanat, selittäen hänen antavan vastauksen Kaarian kielellä. Ja kirjoitettuaan tämän muistiin hän läksi matkoihinsa Tessaliaan.

136. Luettuaan oraakelien lauseet Mardonios lähetti sitten Atenaan sanansaattajana makedonialaisen Alexandroksen, Amyntaan pojan. Sen hän teki osaksi siitä syystä, että persialaiset olivat sukua Alexandrokselle. Muuan persialainen Bubares oli näet nainut Alexandroksen sisaren, Gygaian, Amyntaan tyttären, josta hänelle oli syntynyt aasialainen Amyntas; tälle, jolla oli äidinisänsä nimi, antoi kuningas suuren Alabandan kaupungin Fryygiassa asuttavaksi. Osaksi Mardonios lähetti Alexandroksen siksi, että oli saanut tietää hänen olevan Atenan valtion kestiystävän ja hyväntekijän. Täten näet hän luuli parhaiten voittavansa puolelleen atenalaiset, joiden hän tietenkin kuuli olevan lukuisan ja uljaan kansan ja joiden hän ennen muita tiesi tuottaneen persialaisille merellä kärsityt vauriot. Jos hän saisi nämä puolelleen, toivoi hän varmaan helposti pääsevänsä meren valtiaaksi, niinkuin todella olisikin käynyt. Ja koska hän maalla katsoi olevansa paljoa voimakkaampi, laski hän niin, että hän täten oli pääsevä helleeneihin nähden voiton puolelle. Kenties myös oraakelit julistivat hänelle tämän, neuvoen häntä tekemään Atenan kansan liittolaisekseen, jossa tapauksessa hän siis niitä totellen olisi lähettänyt Alexandroksen Atenaan.

137. Tämän Alexandroksen seitsemäs esi-isä oli Perdikkas, joka oli hankkinut itselleen makedonialaisten itsevaltiuden. Ja se tapahtui tällä tavalla. Argoksesta pakeni Illyriaan kolme veljestä, jotka olivat Temenoksen jälkeläisiä, Gauanes, Aeropos ja Perdikkas. Illyriasta he kulkivat rajan toiselle puolelle Ylä-Makedoniaan ja saapuivat Lebaian kaupunkiin. Siellä he palvelivat kuninkaan palkkalaisina, yksi paimentaen hevosia, toinen härkiä ja nuorin heistä, Perdikkas, pientä karjaa. Ja kuninkaan vaimo keitti itse heille ruuat; muinoin näet olivat ihmisten hallitsijatkin rahoista köyhiä. Mutta aina milloin hän leipoi leivän, tuli Perdikkas pojan leipä kaksinkertainen. Kun joka kerta kävi samalla tavoin, ilmoitti hän sen miehelleen. Sen kuultuaan juolahti kuninkaalle heti mieleen, että tapaus oli ihme ja että se merkitsi jotakin suurta. Niinpä hän kutsui luokseen päiväpalkkalaiset ja käski heidän poistua maastaan. He sanoivat, että heillä oli oikeus saada palkkansa ja vasta sen saatuaan he lupasivat mennä pois. Ja juuri silloin paistoi päivä savureiästä huoneeseen. Kun kuningas tällöin kuuli palkasta puhuttavan, lausui hän jumalain sokaisemana: "Palkaksi annan minä ansionne mukaan tämän." Ja samalla hän viittasi auringonpaisteeseen. Sen kuultuaan jäivät molemmat vanhemmat veljekset, Gauanes ja Aeropos, siihen ällistyneinä seisomaan. Mutta poikanen, jolla sattui olemaan kädessään veitsi, lausui: "Me otamme, oi kuningas, vastaan, mitä sinä annat", ja piirsi samassa veitsellään huoneen permantoon piirin päivänpaisteen ympäri. Ja sen tehtyään hän kolmasti ammensi poveensa auringonpaistetta, jonka jälkeen hän läksi matkaansa, ja muut hänen kanssaan.

138. Siispä he läksivät tiehensä. Mutta eräs kuninkaan neuvoksista huomautti hänelle, kuinka epäviisaasti hän oli menetellyt ja kuinka mielevästä nuorin veljeksistä oli ottanut, mitä annettiin. Tämän kuultuaan kuningas vihastuneena lähetti veljesten jälkeen ratsumiehiä surmaamaan heidät. Tässä maassa on joki, jolle näiden Argoksesta tulleiden miesten jälkeläiset uhraavat kuten pelastajalleen. Kun nyt temenidit olivat kulkeneet joen yli, paisui se niin suureksi, että ratsumiehet eivät kyenneet pääsemään sen poikki. Vaan veljekset saapuivat toiseen osaan Makedoniaa ja asettuivat lähelle niinsanottuja Midaan, Gordiaan pojan, puutarhoja, missä itsestään kasvaa ruusuja, joissa kussakin on kuusikymmentä terälehteä ja joitten tuoksu voittaa kaikkien muiden tuoksun. Näissä puutarhoissa vangittiin myös, kuten makedonialaiset kertovat, Silenos. Puutarhojen yläpuolella sijaitsee Bermion niminen vuori, joka talvisen ilmanalansa vuoksi on pääsytön. Otettuaan tämän maan haltuunsa veljekset sieltä käsin laskivat valtaansa muunkin Makedonian.

139. Tästä Perdikkaasta polveutui Alexandras näin. Alexandras oli Amyntaan poika, Amyntas Alketeen; Alketeen isä oli Aeropos, Filippoksen poika, Filippoksen isä Argaios, ja hänen isänsä taas Perdikkas, joka hankki itselleen hallituksen.

140. Tämä siis oli Alexandroksen, Amyntaan pojan, sukujohto. Vaan saavuttuaan nyt Mardonioksen lähettämänä Atenaan hän lausui: "Atenan miehet, Mardonios sanoo näin: Minulle on kuninkaalta tullut täten kuuluva viesti: 'Minä annan atenalaisille anteeksi kaikki heidän minua kohtaan tekemänsä rikokset. Mutta tee nyt, Mardonios, tämä. Anna heille ensiksi takaisin heidän maansa, ja valitkoot he sitten itse tämän lisäksi vielä toisen maan, minkä hyvänsä tahtovat, ja olkoot itsenäisiä. Ja jos he tahtovat tehdä kanssani sovinnon, niin pystytä jälleen kaikki heidän pyhättönsä, mitkä minä olen polttanut.' -- Ja koska nyt kerran tämä käsky on minulle tullut, täytyy minun välttämättömästi tehdä näin, jollei teidän puoleltanne ole mitään estettä. Ja minä lausun teille tämän. Miksi te nyt olette mielettömät ja nostatte sodan kuningasta vastaan? Ettehän te kuitenkaan pysty häntä voittamaan ettekä te kaikiksi ajoiksi voi häntä vastustaa. Olettehan nähneet Xerxeen sotajoukon lukuisuuden ja teot, olettehan myös kuulleet, mikä sotavoima minulla tätä nykyä on, niin että, vaikka pääsisittekin voitolle ja etukynteen -- josta teillä tosin ei voi olla mitään toivoa, jos olette ymmärtäväisiä, -- on heti oleva käsillä toinen monta vertaa suurempi sotajoukko. Älkää siis, koettamalla vetää vertoja kuninkaalle, laittako niin, että menetätte maanne ja saatte henkenne kaupalla puolustautua, vaan sopikaa hänen kanssaan. Teillä on tilaisuus mitä kunniakkaimmalla tavalla tehdä sovinto, koska kerran kuningas on tälle kannalle asettunut. Olkaa vapaat, tehkää meidän kanssamme aseliitto vilpittä ja petoksetta!' Tämän, oi atenalaiset, Mardonios käski minun sanoa teille. Omasta hyväntahtoisuudestani teitä kohtaan taas en tahdo puhua mitään, sillä ette kaiketi nyt ensi kertaa sitä huomaa. Mutta minäkin pyydän teitä tottelemaan Mardoniosta. Näenhän minä, ett'ette kaikiksi ajoiksi kykene sotimaan Xerxestä vastaan. Jos olisin teissä tämän kyvyn havainnut, en näet olisi koskaan teidän luoksenne tullut esittämään näitä ehdoituksia. Sillä kuninkaan mahti käy yli ihmisten voimain, ja hänellä on pitkä käsi. Mutta jos te nyt ette kohta tee sovintoa, vaikka he tarjoavat näin edullisia rauhanehtoja, niin pelkään teidän puolestanne, jotka enimmin kaikista liittolaisista asutte valtatien varrella ja yksin joudutte kärsimään vaurioita, koska te omistatte erikoisen, sotajoukkojen välisen riitamaan. Vaan taipukaa! Teillehän tuottaa suurta kunniaa, jos suurkuningas yksin teille kaikista helleeneistä antaa rikoksenne anteeksi ja tahtoo tulla ystäväksenne."