Part 13

94. Atenalaiset kertovat, että korintolainen sotapäällikkö Adeimantos heti alussa, kun laivat iskivät yhteen, oli hämmentyneenä ja perin peloissaan nostanut purjeensa ja lähtenyt pakoon; ja nähdessään päällikkölaivan pakenevan olivat korintolaiset niinikään lähteneet tiehensä. Mutta heidän päästyään pakomatkallaan Athene Skiraan pyhätön kohdalle Salamiissa oli heitä jumalallisesta vaikutuksesta kohdannut pikapursi, jonka lähettäjästä ei koskaan saatu mitään tietoa. Se oli laskenut korintolaisia kohti, jotka eivät ollenkaan vielä tienneet, kuinka taistelussa oli käynyt. Ja tästä seikasta he päättävät tapauksen olleen yliluonnollisen. Pikapurren näet tultua lähelle korintolaisten laivoja oli sen miehistö puhunut näin: "Adeimantos, sinä olet kääntänyt laivasi poispäin ja lähtenyt pakoon, pettäen helleenit. Vaan nämä saavat nyt vihollisista niin loistavan voiton, kuin mitä ikinä ovat toivoneet." Kun Adeimantos ei uskonut heidän sanojaan, lausuivat he uudestaan voivansa vaikka antautua panttivangeiksi ja kuolla, jollei ilmenisi helleenien voittaneen. Niinmuodoin olivat siis Adeimantos ynnä muut kääntäneet laivansa takaisin, mutta tulleet laivaston luo, kun kaikki jo oli suoritettu. Tämmöinen huhu liikkuu heistä atenalaisten kesken. Korintolaiset itse kuitenkaan eivät tätä myönnä, vaan katsovat olleensa ensimäiset meritaistelussa. Heidän puolestaan todistaa myös muu Hellas.

95. Mutta atenalainen Aristeides, Lysimakhoksen poika, josta vähän aikaisemmin mainitsin, sanoessani häntä mitä parhaimmaksi mieheksi, teki tässä Salamiin luona syntyneessä hämmingissä näin. Hän otti mukaansa useita raskasaseisia, jotka olivat sijoitetut pitkin Salamiin maan rantaa ja olivat syntyperältään atenalaisia, sekä vei ja laski heidät maihin Psyttaleian saareen. Nämä surmasivat kaikki tällä luodolla olevat persialaiset.

96. Ja kun meritaistelu oli tauonnut, vetivät helleenit maihin Salamiiseen kaikki ne laivahylyt, joita vielä sattui siellä olemaan, ja valmistautuivat uuteen meritaisteluun, siinä luulossa, että kuningas vielä aikoi käyttää säilyneitä laivojaan. Mutta suuren joukon laivahylkyjä tempasi länsituuli ja ajoi niinsanottua Kolias-nientä kohti Attikaan. Siten kävi kaiken muun ohella, mitä Bakis ja Musaios tästä meritaistelusta olivat ennustaneet, toteen myös se, minkä tähän paikkaan ajautuneista laivahylyistä monta vuotta tätä ennen eräässä ennuslauseessa oli maininnut muuan atenalainen oraakelinselittäjä Lysistratos. Tämä ennustus, jonka merkitys oli jäänyt kaikille helleeneille käsittämättömäksi, kuului:

"Airoill' ohria kerran, Kolias, naisesi paahtaa."

Tämä oli nyt kuninkaan lähdettyä toteutuva.

97. Saatuaan tiedon kärsimästään tappiosta Xerxes pelkäsi, että joko joku ioonilaisista neuvoisi helleenejä tai he itsestään purjehtisivat Hellespontokseen purkamaan sillat, joten syntyisi vaara, että hänen paluunsa katkaistaisiin ja hän joutuisi Europassa perikatoon. Hän mietti senvuoksi pakoa. Mutta koska hän ei tahtonut, että tämä tulisi tunnetuksi helleeneille, yhtä vähän kuin hänen omallekaan väelleen, koetti hän luoda padon salmen poikki Salamiiseen ja kiinnitti toisiinsa foinikialaisia kauppalaivoja, jotta ne kävisivät samalla kertaa sekä sillasta että linnoituksesta, sekä teki sotavarustuksia ikäänkuin pannakseen toimeen uuden meritaistelun. Nähdessään hänen tätä puuhaavan uskoivatkin kaikki varmasti, että hän täydellä todella oli valmistautunut jäädäkseen taistelemaan. Mutta Mardoniokselta, joka parhaiten tunsi Xerxeen mielenlaadun, ei jäänyt huomaamatta, mikä oli kaikkien näiden hankkeiden tarkoitus.

98. Samalla kuin Xerxes tämän teki, lähetti hän myös Persiaan viestinviejän ilmoittamaan heitä kohdanneen onnettomuuden. Ei ole olemassa mitään kuolevaista olentoa, joka nopeammin tulisi perille kuin nämä sanansaattajat. Ja sen ovat persialaiset saaneet aikaan tällä tavoin. Kerrotaan näet, että määrätyn välimatkan päähän toisistaan on sijoitettuina yhtä monta hevosta ja miestä, kuin koko matkaan menee päiviä, niin että hevonen ja mies on asetettuna kutakin päivämatkaa kohti. Heitä ei estä lumi, ei rankkasade, ei helle eikä yö erinomaisen kiireesti suorittamasta heille säädettyä pikamatkaa. Riennettyään määrämatkansa ensimäinen jättää sanan toiselle, toinen taas kolmannelle. Siitä perin viesti kulkee niin, että toinen aina uskoo sen toiselle, aivan kuten on laita helleenien soihtujuhlassa, jota he viettävät Hefaistoksen kunniaksi. Tälle hevospostille persialaiset ovat antaneet nimeksi "angareion".

99. Ensimäisen sanoman saavuttua Susaan siitä, että Xerxes oli vallannut Atenan, herätti se kotiin jääneissä persialaisissa niin suurta riemua, että he levittivät myrtinoksia pitkin kaikkia katuja, polttivat suitsutusta ja panivat toimeen uhrijuhlia ja kemuja. Mutta toinen heille saapunut sanoma hämmensi heidät siihen määrään, että he kaikki repivät vaatteensa ja huusivat sekä vaikeroivat suunnattomasti, syyttäen Mardoniosta. Eivätkä persialaiset niin paljon tätä tehneet murheissaan laivoista, kuin peloissaan itse Xerxeen puolesta.

100. Ja Persiassa vallitsi tämä mieliala koko ajan, aina siihen saakka, kunnes Xerxes itse tulollaan teki siitä lopun. Mutta nähdessään Xerxeen olevan kovasti pahoillaan meritaistelun takia Mardonios, joka epäili hänen ajattelevan lähtöä Atenasta, harkitsi itsekseen, että hän tulisi kärsimään rangaistuksen, koska oli taivuttanut kuninkaan lähtemään sotaan Hellasta vastaan. Ja hänestä näytti edullisemmalta yrittää joko kukistaa Hellas tai itse suurien tarkoitusperien puolesta antautua vaaraan ja jalosti kuolla. Enemmän kuitenkin kallistui hänen luulonsa sille puolelle, että hän oli saava Hellaan kukistetuksi. Ottaen tämän huomioon hän siis esitti kuninkaalle tämmöisen ehdoituksen: "Valtias, älä murehdi äläkä ensinkään ole kovin pahoillasi äskeisestä tapahtumasta. Sillä ei sotaamme ratkaise puu-, vaan mies- ja hevostaistelu. Ei kukaan näistä, jotka luulevat jo kaiken tehneensä, ole astuva laivoista ja yrittävä tehdä sinulle vastarintaa, eikä myöskään kukaan tältä mantereelta. Ja ne, jotka ovat meitä vastaan tulleet, ovat kärsineet rangaistuksensa. Mutta jos nyt hyväksi näet, niin käykäämme heti Peloponnesoksen kimppuun. Jos taas katsot parhaaksi toistaiseksi pidättyä siitä, saattaa niinkin tehdä. Mutta älä ole alakuloinen. Sillä helleeneillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua kärsimästä rangaistusta siitä, mitä he ovat tehneet nyt ja ennen, ja joutumasta sinun orjiksesi. Tee nyt mieluummin sillä tavoin. Mutta jos olet vakaasti päättänyt itse lähteä pois ja viedä sotajoukon mukaasi, on minulla siltäkin varalta neuvo. Älä anna, kuningas, persialaisten joutua helleenien silmissä naurettaviksi. Sillä ei sinun mahtisi persialaisten toimesta ole kärsinyt mitään vauriota, etkä saata mainita, missä kohden me olisimme olleet huonoja. Vaan jos foinikialaiset, egyptiläiset, kyprolaiset ja kilikialaiset ovat pelkurimaisesti esiintyneet, ei niiden tuottama tappio persialaisille kuulu. Koska nyt siis persialaiset eivät ole sinua kohtaan rikkoneet, niin tottele minua. Jos olet hyväksi nähnyt olla tänne jäämättä, niin lähde kotia ja vie mukaasi enin osa sotajoukkoa; minun velvollisuuteni taas on valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostasi ja saattaa Hellas orjuutettuna valtaasi."

101. Tämän kuultuaan Xerxes, mikäli hän onnettomuuksiensa jälkeen vielä saattoi, ihastui ikihyväksi ja sanoi vastaavansa Mardoniokselle, kummanko ehdoituksen hän oli paneva toimeen, ensin siitä neuvoteltuaan. Mutta neuvotellessaan koolle kutsuttujen persialaisten kanssa hän päätti noudattaa neuvotteluun myös Artemisian, koska tämä aikaisemmin oli osoittautunut ainoaksi, joka ymmärsi, mitä oli tehtävä. Artemisian saavuttua Xerxes käski kaikkien muiden, sekä persialaisten neuvonantajien että henkivartijoiden, poistua, jonka jälkeen hän puhui näin: "Mardonios kehoittaa minua jäämään tänne käydäkseni Peloponnesosta vastaan, väittäen, että persialaiset ja maasotaväki eivät ole syypäitä mihinkään minun tappiooni, ja että tilaisuus tämän seikan osoittamiseksi olisi heille tervetullut. Siispä hän joko kehoittaa minua tekemään tämän tai tahtoo itse valita kolmesataatuhatta miestä sotajoukostani, saattaakseen valtaani Hellaan orjuutettuna, ja käskee minua itseäni lähtemään muun sotajoukon keralla kotia. Neuvo nyt siis minua, kumminko minun tulee menetellä, tehdäkseni hyvän päätöksen. Sillä sinähän annoit niin hyvän neuvon äsken tapahtuneeseen meritaisteluun nähden, kieltäessäsi siihen ryhtymästä."

102. Näin Xerxes kysyi Artemisialta neuvoa, ja tämä vastasi täten: "Kuningas, vaikeata on minun antaa parasta neuvoa, kun sitä kysyt; nykyisessä asemassa minusta kuitenkin näyttää edullisimmalta, että itse lähdet takaisin, mutta jätät Mardonioksen tänne niitten keralla, jotka hän haluaa pitää, jos hän nimittäin niin tahtoo ja lupaa tämän tehdä. Sillä toiselta puolen, jos hän kukistaa sen, minkä hän väittää tahtovansa kukistaa, ja hänelle onnistuvat ne aikomukset, joista hän puhuu, on kaikki oleva sinun työtäsi, oi valtias. Sillä silloinhan sinun orjasi ovat sen toimittaneet. Toiselta puolen taas, jos käy päinvastoin kuin Mardonios ajattelee, ei vahinko ole oleva kovinkaan suuri, kun vain sinä säilyt sekä sinun apuvarasi tuolla Aasiassa. Sillä jos sinä ja sinun huoneesi säilytte, saavat helleenit omasta puolestaan vielä useasti kestää monet kamppailut. Mutta jos Mardoniosta jokin onnettomuus kohtaa, ei siitä ensinkään välitetä, eivätkä helleenit mitään voita, jos voittavatkin, koska vain ovat tuhonneet sinun orjasi. Ja koska nyt olet polttanut Atenan ja siten saavuttanut retkesi tarkoituksen, voit lähteä takaisin."

103. Tästä neuvosta ihastui Xerxes, sillä Artemisia osui puhumaan juuri niin, kuin hän itsekin ajatteli. Mutta vaikka kaikki miehet ja kaikki naiset olisivatkin neuvoneet Xerxestä jäämään, ei hän luullakseni sittenkään olisi jäänyt. Siihen määrään hän oli peloissaan. Mutta nyt hän kiitti Artemisiaa ja lähetti tämän viemään hänen lapsensa Efesokseen. Sillä muutamat Xerxeen äpäräpojista olivat seuranneet hänen mukanaan.

104. Lastensa keralla Xerxes lähetti niiden vartijaksi Hermotimoksen, joka syntyperältään oli pedasalainen ja kuohilasten joukosta nautti suurinta arvoa kuninkaan luona. [Pedasalaiset asuvat Halikarnassoksen tuolla puolen. Ja Pedasassa tapahtuu tällä tavoin. Aina milloin tämän kaupungin naapureita, keitä hyvänsä, jonkun ajan kuluttua on kohtaava joku kova isku, kasvaa sikäläiselle Athenen papittarelle pitkä parta. Tämä on jo kahdesti heille tapahtunut.]

[Hakasten välinen kappale on aikaisemmin (I. 175) esiintynyt, vieläpä osaksi samoilla sanoilla, ja on nähtävästi tässä paikassa myöhempi lisäys.]

105. Näitä pedasalaisia oli siis Hermotimos, joka ankarammin kuin kukaan muu ihminen, jonka me tunnemme, kosti kärsimänsä vääryyden. Hän joutui näet vihollisten vangiksi ja myytiin, jolloin hänet osti muuan khiolainen Panionios, joka eli mitä jumalattomimmasta toimesta. Hän hankki nimittäin itselleen kauniita poikia, jotka hän aina kuohitsi ja vei suurista rahasummista myytäväksi Sardeeseen ja Efesokseen. Sillä barbarien keskuudessa ovat kuohilaat uskollisuutensa vuoksi kaikissa kohdin suuremmassa arvossa kuin kuohitsemattomat. Niinpä Panionios useiden muiden muassa -- tästä ammatista hän näet sai toimeentulonsa -- myös kuohitsi Hermotimoksen. Mutta eipä tämä kuitenkaan kaikessa ollut onneton; hän saapui näet Sardeesta kuninkaan tykö muiden lahjojen myötä, ja jonkun ajan vierittyä hän oli kaikkein kuohilasten joukosta saavuttanut suurimman arvon Xerxeen luona.

106. Silloin kun kuningas pani liikkeelle persialaisen sotajoukon Atenaa vastaan ja oleskeli Sardeessa, matkusteli Hermotimos jossakin asiassa Myysian maahan, jossa khiolaiset asuvat ja jolla on nimenä Atarneus. Siellä hän tapasi Panionioksen. Tunnettuaan tämän hän lausui hänelle monta ystävällistä sanaa, luetellen ensiksi kaikkia niitä etuja, mitkä hän Panionioksen toimesta oli saavuttanut. Ja sitten hän, palkaksi tästä, lupasi tehdä hänelle hyvää, jos hän toisi talonväkensä Hermotimoksen luo ja asettuisi sinne asumaan. Panionios otti ilolla vastaan tarjouksen ja toimitti sinne lapsensa ja vaimonsa. Kun nyt Hermotimos oli saanut hänet koko huonekuntineen käsiinsä, lausui hän näin: "Oi sinä, joka kaikkein ihmisten joukosta olet jumalattomimmalla toimella hankkinut elatuksesi, mitä pahaa olin minä itse tai joku minun esi-isistäni tehnyt sinulle tai jollekin sinun esi-isistäsi, ettäs teit minut miehestä epatoksi? Sinä luulit jumalilta jäävän huomaamatta tekosesi. Mutta oikeutta noudattaen he ovat saattaneet sinut, jumalattomien töiden tekijän, minun käsiini, niin että sinun ei tarvitse moittia sitä palkkaa, minkä minulta olet saapa." Näin hän ilkkui Panioniosta, ja sitten hän tuotti eteensä tämän pojat. Ja Panionios pakoitettiin kuohitsemaan neljä poikaansa; ja hänen oli pakko tehdä se. Mutta hänen tehtyään tämän pakoitettiin hänen poikansa tekemään hänelle itselleen samoin. Siten tapasi Panionioksen samalla kertaa Hermotimos sekä kosto.

107. Uskottuaan poikansa Artemisian huostaan Efesokseen vietäviksi Xerxes kutsui luokseen Mardonioksen ja käski hänen valita sotaväestä ne, mitkä hän tahtoi, ja koettamaan tehdä, niinkuin oli sanonut. Sinä päivänä tapahtui sen verran; mutta yöllä laskivat päälliköt kuninkaan käskystä laivoillaan Faleronista ulapalle Hellespontosta kohti niin kiireesti kuin kukin taisi, suojellakseen siltoja, niin että kuningas niitä myöten pääsisi kulkemaan Aasian puolelle. Mutta kun barbarit purjehtiessaan olivat lähellä Zosteria, missä tästä mantereesta pistäytyy mereen vähäisiä kallio-särkkiä, luulivat he näitä laivoiksi ja pakenivat kauas. Viimeiseltä kuitenkin huomattuaan, että ne eivät olleetkaan laivoja, vaan särkkiä, he kokoontuivat jälleen ja matkasivat edelleen.

108. Päivän tultua nähdessään maasotajoukon viipyvän paikoillaan luulivat helleenit laivojenkin olevan Faleronin seuduilla ja otaksuivat niiden aikovan ryhtyä meritaisteluun, jonka vuoksi he hankkiutuivat puolustautumaan. Mutta saatuaan tietää laivojen menneen menojaan he kohta päättivät ajaa niitä takaa. Niinpä he ajoivat takaa Xerxeen laivastoa Androkseen saakka, kuitenkaan näkemättä sitä. Mutta Androkseen saavuttuaan he neuvottelivat keskenään. Themistokles lausui nyt sen ajatuksen, että heidän tuli suunnata matkansa saarien välistä ja, ajaen laivoja takaa, purjehtia oikopäätä Hellespontosta kohti purkamaan sillat. Eurybiades taas esitti tälle vastakkaisen mielipiteen sanoen, että jos he purkaisivat sillat, tuottaisivat he sen kautta Hellaalle mitä suurimman onnettomuuden. Jos näet persialaisen paluu katkaistaisiin ja hänet pakoitettaisiin jäämään Europaan, ei hän mielisi pysyä levossa. Sillä jos hän jäisi lepoon, ei mikään hänen hankkeistaan voisi menestyä, eikä hänelle tarjoutuisi mitään tilaisuutta paluuseen, vaan hänen sotajoukkonsa menehtyisi nälkään; jos hän sitävastoin ryhtyisi toimeen ja kävisi käsiksi tehtäväänsä, joutuisi kaikki Europassa, niin kaupungit kuin kansatkin, hänen valtaansa, joko niin, että ne heti vallattaisiin, tai että ne ensin tekisivät välirauhan. Ja elatusta tulisivat barbarit aina saamaan helleenien vuotuisesta viljasadosta. Mutta Eurybiadeesta näytti siltä, kuin persialainen ei aikoisi jäädä Europaan, jouduttuaan voitetuksi meritaistelussa; oli siis sallittava hänen paeta, kunnes hän paeten pääsisi kotiinsa. Ja hän kehoitti sitten vasta ryhtymään taisteluun kuninkaan omasta maasta. Tähän mielipiteeseen yhtyivät muidenkin peloponnesolaisten päälliköt.

109. Huomattuaan, ettei hän voisi taivuttaa enemmistöä purjehtimaan Hellespontokseen, kääntyi Themistokles atenalaisten puoleen. Nämä olivat näet enimmin suutuksissaan vihollisten paosta ja paloivat halusta purjehtia Hellespontokseen omalla uhallaankin, vaikk'eivät muut sitä tahtoisikaan. Heille hän puhui näin: "Olen itsekin ollut läsnä monessa sellaisessa tapauksessa ja vielä useammin olen kuullut semmoista tapahtuneen, että kun ihmiset ovat joutuneet tappiolle ja ovat saatetut pakkotilaan, he uudistavat taistelun ja korjaavat aikaisemmin kärsimänsä vaurion. Niinpä älkäämme me, jotka olemme ikäänkuin löytäneet itsemme ja Hellaan, torjuessamme luotamme moisen ihmispilven, ajako takaa pakenevia miehiä. Sillä emme me ole tätä suorittaneet, vaan jumalat ja puolijumalat, jotka katsoivat karsaasti, että yksi ainoa mies, vieläpä jumalaton ja rikollinen, oli päässyt Aasian ja Europan hallitsijaksi -- mies, joka yhtälailla kohteli pyhiä ja yksityisiä esineitä, polttaen ja maahan syösten jumalten kuvia, joka myös ruoski merta ja laski siihen kahleita. Vaan koska tällä haavaa asiamme ovat hyvällä kannalla, on meidän edullisempi pysyä Hellaassa ja pitää huolta itsestämme ynnä talonväestämme. Ja rakentakoon kukin jälleen talonsa ja toimittakoon huolellisesti kylvön, koska täydellisesti olemme karkoittaneet barbarin maasta pois. Mutta kevään tullen purjehtikaamme Hellespontokseen ja Iooniaan." Näin hän lausui, siten ikäänkuin velvoittaaksensa persialaista kiitollisuuteen, jotta hänellä olisi turvapaikka, jos jokin onnettomuus atenalaisten puolelta häntä kohtaisi. Ja niin kävikin.

110. Näin puhumalla Themistokles petti atenalaiset, ja he tottelivat. Sillä kun hän, jota jo ennenkin oli pidetty viisaana, nyt oli osoittautunut todella viisaaksi ja hyväksi neuvonantajaksi, olivat he empimättä valmiit noudattamaan hänen ehdoitustaan. Ja kun nyt atenalaiset olivat suostuneet tuumaan, lähetti Themistokles heti aluksen ja miehiä, joitten hän varmasti tiesi pitävän salassa, mitä hän oli käskenyt heidän ilmoittaa kuninkaalle, vaikkakin heitä kidutettaisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Niiden joukossa oli taaskin hänen kotiväkeensä kuuluva Sikinnos. Attikan rantaan saavuttuaan jäivät toiset alukseen, mutta Sikinnos astui Xerxeen eteen ja lausui näin: "Minut lähetti Themistokles, Neokleen poika, atenalaisten sotapäällikkö ja kaikkien liittolaisten joukosta paras ja viisain mies, ilmoittamaan sinulle, että hän, tehdäkseen sinulle palveluksen, on pidättänyt helleenit, kun he tahtoivat ajaa laivojasi takaa ja purkaa Hellespontoksen sillat. Ja matkusta nyt kaikessa rauhassa." Tämän ilmoitettuaan he purjehtivat takaisin.

111. Mutta senjälkeen kuin atenalaiset olivat päättäneet olla enää kauemmas takaa ajamatta barbarien laivoja ja purjehtimatta Hellespontokseen purkamaan siltoja, saartoivat he Andros-saaren valloittaakseen sen. Themistokles oli näet saarelaisten joukosta ensiksi näiltä vaatinut rahaa, mutta he eivät olleet sitä antaneet. Hän huomautti silloin heille, että atenalaiset olivat tulleet, tuoden mukanaan kaksi mahtavaa jumalaa, Taivutuksen ja Pakon, jonka vuoksi androlaisten ehdottomasti oli annettava rahaa. Vaan nämä vastasivat siihen sanoen, että Atena luonnollisesti kyllä oli mahtava ja varakas ja että se oivallisten jumaliensa turvissa oli onnellinen, jota vastoin androlaiset itse olivat päässeet mitä pisimmälle puutteessa. Oli näet olemassa kaksi kelvotonta jumalaa, jotka eivät heidän saarestaan luopuneet, vaan alati siellä viihtyivät, nimittäin Köyhyys ja Mahdottomuus. Ja kun androlaisilla oli sellaiset jumalat, eivät he aikoneet antaa rahaa. Sillä atenalaisten voima ei milloinkaan ollut voittava heidän voimattomuuttaan.

112. Koska androlaiset siis näin vastasivat eivätkä antaneet rahaa, joutuivat he piiritetyiksi. Mutta Themistokles, joka ei herjennyt ahneudestaan, lähetti muihin saariin uhkaavia julistuksia ja vaati rahoja niiden samojen lähettilästen kautta, joita hän oli käyttänyt kuninkaankin luo toimittaessaan sanan. Ja hän käski lausua, että jos he eivät antaisi, mitä vaadittiin, niin hän oli vievä helleenien sotajoukon heitä vastaan ja piirittävä sekä hävittävä heidän kaupunkinsa. Näin puhumalla hän sai suuria rahasummia kerätyksi kokoon karystolaisilta ja parolaisilta. Kuullessaan näet Androsta kostoksi sen meedialaismielisyydestä piiritettävän ja Themistokleen nauttivan suurinta mainetta sotapäällikköjen joukossa, he peloissaan tästä lähettivät rahaa. En saata mainita, antoivatko jotkut muutkin saarelaiset rahaa, mutta luulen kuitenkin muutamien muidenkin antaneen, eikä ainoastaan näiden. Ei siltä kuitenkaan, ainakaan karystolaisiin nähden, onnettomuus lykkäytynyt toistaiseksi. Mutta parolaiset pelastuivat sotajoukon tulosta, rahoilla lepyttämällä Themistokleen. Niinpä Themistokles Androksesta käsin hankki itselleen rahoja saarelaisilta muiden sotapäällikköjen tietämättä.

113. Mutta viivyttyään muutamia päiviä meritaistelun jälkeen Xerxes ynnä hänen väkensä marssi samaa tietä takaisin Boiotiaan. Mardonios katsoi näet hyväksi saattaa kuningasta tielle, ja samalla hänestä näytti olevan liian myöhäinen vuodenaika sodankäyntiin. Hänestä oli nimittäin edullisempi talvehtia Tessaliassa ja sitten, kevään tullen, käydä Peloponnesoksen kimppuun. Ja sotajoukon saavuttua Tessaliaan Mardonios ensin valitsi itselleen kaikki niinsanotut kuolemattomat persialaiset, paitsi heidän päällikköään Hydarnesta -- tämä näet selitti, ettei hän aikonut luopua kuninkaasta --, sitten muista persialaisista haarniskapukuiset ja nuo tuhat ratsumiestä, sekä meedialaiset, sakit, baktrialaiset ja indialaiset, sekä jalkaväen että ratsuväen. Nämä kansat hän otti kokonaan mukaansa, mutta muista liittolaisista hän otti vain pieniä joukkoja, valiten semmoisia miehiä, joilla oli kaunis ulkomuoto, tai joiden tiesi suorittaneen jonkun kelpotyön. Enimmin hän kansojen joukosta valitsi persialaisia, nimittäin kaulakäätyjä ja rannerenkaita kantavia miehiä, toisessa sijassa meedialaisia. Nämä eivät olleet lukumäärältään persialaisia harvemmat, mutta voimiltaan he olivat heikommat. Ja heidän lukunsa teki kaikkiaan, ratsumiehet niihin luettuina, kolmesataatuhatta miestä.

114. Siihen aikaan, jolloin Mardonios muodosti itselleen eri sotajoukon ja Xerxes oleskeli Tessaliassa, oli lakedaimonilaisille Delfoista tullut sellainen oraakelilause, että heidän tuli vaatia Xerxeeltä hyvitystä Leonidaan surmasta ja ottaa vastaan se korvaus, minkä hän tarjosi. Niinpä spartalaiset kiireimmiten lähettivät kuuluttajan, joka saavutti koko sotajoukon Tessaliassa ja astui Xerxeen eteen sanoen näin: "Oi meedialaisten kuningas, lakedaimonilaiset ja Spartan herakleidit vaativat sinulta hyvitystä taposta, kun surmasit heidän kuninkaansa hänen puolustaessaan Hellasta." Xerxes naurahti ja pysyi kauan aikaa ääneti; sitten hän, viitaten Mardoniokseen, joka sattui seisomaan hänen vieressään, lausui: "Kyllä tämä Mardonios tässä on maksava heille sellaisen korvauksen, kuin heille sopii."

115. Tämän vastauksen saatuaan läksi kuuluttaja tiehensä. Mutta jätettyään Mardonioksen Tessaliaan Xerxes itse matkasi kiireesti Hellespontoksen rannalle ja saapui ylimenopaikalle viidessäviidettä päivässä, viemättä mukaansa sanalla sanoen ainoatakaan osaa sotajoukostaan. Mutta mihin tahansa persialaiset matkallaan joutuivat ja keiden ihmisten luo vain tulivat, he ryöstivät ja söivät näiden viljan. Ja milloin he eivät mitään viljaa löytäneet, niin he nyhtivät maasta versovan ruohon, koloivat puiden, sekä istutettujen että metsäpuiden, kuoren, riipivät niistä lehdet ja söivät ne, eivätkä jättäneet jälelle mitään. Tämän ne tekivät nälissään. Lisäksi tarttui sotaväkeen rutto ja vatsatauti, jotka tuhosivat sitä matkan kestäessä. Muutamia sairaita Xerxes myös jätti jälkeensä, käskien niitä kaupunkeja, joihin hän milloinkin marssiessaan joutui, hoitamaan ja elättämään näitä; niinpä hän jätti muutamia Tessaliaan ja Paionian Siris-kaupunkiin sekä Makedoniaan. Siris-kaupunkiin hän marssiessaan Hellasta vastaan myös oli jättänyt Zeun pyhät vaunut. Mutta poistuessaan Xerxes ei niitä saanutkaan takaisin. Hänen niitä vaatiessaan väittivät näet paionit, jotka olivat antaneet ne traakialaisille, että hevosten ollessa laitumella olivat Strymon-joen lähteillä asuvat ylämaan traakialaiset ryöstäneet ne vaunuineen päivineen.