Part 12

68. Kun Mardonios kulki ympäri kysymässä tätä jokaiselta, alkaen sidonilaisesta, esittivät kaikki muut saman ajatuksen ja kehoittivat ryhtymään meritaisteluun, mutta Artemisia virkkoi näin: "Lausupa, Mardonios, kuninkaalle tällä tavoin, kuin minä nyt puhun, minä, joka meritaisteluissa Euboian luona kunnostauduin yhtä paljon kuin muutkin enkä vähimmin urotöitä suorittanut. On kohtuullista, että minä, oi valtias, lausun todellisen mielipiteeni, ja sen, minkä luulen sinun eduillesi parhaimmaksi. Niinpä minä sanon näin. Säästä laivojasi äläkä pane toimeen meritaistelua. Sillä nämä miehet ovat merellä yhtä paljon sinun väkeäsi etevämmät kuin miehet naisia. Minkä vuoksi täytyy sinun kaikin mokomin antautua alttiiksi meritaisteluihin? Eikö sinulla ole vallassasi Atena, jonka takia juuri lähditkin sotaan, eikö muukin Hellas? Eihän tiellesi asetu yksikään. Ja niiden, jotka vastaasi ovat asettuneet, on käynyt ansion mukaan. Mutta minä tahdon ilmaista, kuinka luulen vastustajiemme asiain päättyvän. Jos et jouduta meritaistelun toimeenpanoa, vaan annat laivojesi jäädä tänne maan ääreen tai myös etenet Peloponnesokseen, on huokeasti käyvä sillä tavoin, kuin ajattelit tänne tullessasi, oi valtias. Sillä kauan aikaa eivät helleenit voi pitää puoliaan sinua vastaan, vaan sinä olet hajoittava heidät, ja he tulevat pakenemaan kukin kaupunkiinsa. Sillä, kuten olen kuullut, ei heillä tässä saaressa ole ruokavaroja, eikä ole todennäköistä, että jos marssitat maasotajoukkosi Peloponnesosta vastaan, ne heistä, jotka sieltä ovat tulleet, pysyvät alallaan; eivätkä he huoli merellä taistella Atenan puolesta. Mutta jos heti paikalla joudutat meritaistelua, niin pelkään, että laivastosi kärsii tappion ja vielä syöksee maasotajoukonkin turmioon. Pane vielä lisäksi, oi kuningas, mieleesi tämäkin, että kunnollisilla ihmisillä tavallisesti on huonot orjat, ja huonoilla hyvät. Mutta sinulla, joka kaikista miehistä olet paras, on niitten joukossa, jotka lukeutuvat sinun liittolaisiksesi, huonoja orjia, nimittäin egyptiläiset, kyprolaiset, kilikialaiset ja pamfylit, joista kaikista ei ole mitään hyötyä."

69. Artemisian puhuessa Mardoniokselle näin olivat kaikki ne, jotka soivat naiselle hyvää, pahoillaan hänen sanoistaan, koska pelkäsivät hänen kuninkaan puolelta kärsivän jotakin pahaa, syystä että hän kielsi panemasta toimeen meritaistelua. Mutta ne, jotka Artemisialle soivat pahaa ja kadehtivat häntä senvuoksi, että häntä kaikkien liittolaisten joukosta enimmin kunnioitettiin, iloitsivat hänen vastaväitteestään, koska muka hän sen takia oli joutuva turmioon. Mutta kun eri mielipiteet ilmoitettiin Xerxeelle, oli hän erittäin mielissään Artemisian lausunnosta, ja vaikka hän jo ennenkin oli pitänyt tätä arvossa, niin hän silloin kiitti häntä vielä entistä enemmän. Kuitenkin hän käski noudattaa enemmistön neuvoa. Ja koska hän varmasti uskoi väkensä Euboian luona tahallaan esiintyneen huonosti siksi, että hän itse ei ollut läsnä, oli hän nyt ryhtynyt toimenpiteeseen voidakseen omin silmin katsella meritaistelua.

70. Kun nyt annettiin käsky purjehtia esiin, veivät barbarit laivansa Salamista kohti ja asettautuivat kaikessa rauhassa taistelujärjestykseen. Sillä kertaa ei päivä heille riittänyt meritaistelun toimenpanoon, yö näet yllätti heidät. Mutta he varustautuivat seuraavaksi päiväksi. Vaan helleenit olivat pelon ja huolen vallassa, ja ennen muita peloponnesolaiset. Heitä näet huolestutti se, että heidän piti jääpyä Salamiiseen ja ryhtyä meritaisteluun atenalaisten maan puolesta; jos heidät voitettaisiin, joutuisivat he katkaistuiksi ja saarretuiksi saareen, samalla kuin olivat jättäneet oman maansa suojattomaksi. Mutta barbarien maasotaväki matkasi samana yönä Peloponnesosta kohti.

71. Täällä oli kuitenkin ryhdytty kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin, jotta barbarit eivät mantereen puolelta maahan tunkisi. Sillä heti tiedon saatuaan Leonidaan ja hänen seuralaistensa kuolemasta olivat peloponnesolaiset rientäneet kaupungeistaan kokoon Isthmokseen ja sinne asettuneet, ja heillä oli päällikkönään Kleombrotos, Anaxandrideen poika, Leonidaan veli. Asetuttuaan Isthmokseen ja luotuaan umpeen Skironin tien he rakensivat, niinkuin neuvotellessaan olivat parhaaksi havainneet, muurin Isthmoksen poikki. Ja koska heitä oli useita kymmeniä tuhansia ja joka mies teki työtä, saatiin työ valmiiksi. Sillä sinne kannettiin kiviä, tiilejä, hirsiä ja hiekkaa kantovaunuissa, eivätkä avuksi rientäneet hetkeäkään levähtäneet työstään, ei yöllä eikä päivällä.

72. Ja ne helleenit, jotka miehissä olivat rientäneet Isthmokseen avuksi, olivat nämä: lakedaimonilaiset, kaikki arkadilaiset, elis-maalaiset, korintolaiset, sikyonilaiset, epidaurolaiset, fliuntilaiset, troizenilaiset ja hermionelaiset. Nämä ne olivat, jotka olivat rientäneet avuksi, huolissaan vaaranalaisen Hellaan puolesta. Mutta muut peloponnesolaiset eivät ensinkään siitä välittäneet. Ja kuitenkin olivat jo Olympia- ja Karneia-juhlat ohi.

73. Peloponnesoksessa asuu seitsemän kansaa, joista kaksi on alkuväestöä ja asuu niissä maissa, missä ne ammoisista ajoista ovat eläneet, nimittäin arkadilaiset ja kynuralaiset. Yksi kansa, akhaialaiset, ei tosin ole poistunut Peloponnesoksesta, mutta kuitenkin omasta maastaan, ja asuu nyt vieraassa maassa. Mutta muut neljä noista seitsemästä kansasta ovat tulokkaita, nimittäin doorilaiset, aitolilaiset, dryopit ja lemnolaiset. Doorilaisilla on monta huomattavaa kaupunkia, aitolilaisilla ainoastaan Elis, dryopeilla Hermione ja Lakonian Kardamylen luona sijaitseva Asine; lemnolaisia ovat kaikki parorealaiset. Kynuralaiset taas ovat alkuasukkaita ja näyttävät olevan ainoat ioonilaiset; mutta aikaa myöten he, argolaisten vallan alle jouduttuaan, ovat doorilaistuneet ja ovat orneateja. [Argolaiset olivat saattaneet valtaansa Argoliin Orneai-kaupungin asukkaat, jotka silloin joutuivat samaan asemaan kuin Spartan perioikit. Sittemmin siirtyi nimitys "orneatit" muillekin Argoliin "perioikeille".] Näitten seitsemän kansan muut kaupungit, paitsi luettelemiani, pysyivät erillään taistelusta. Ja jos minun on lupa puhua suuni puhtaaksi, pysyttelivät ne erillään siitä syystä, että olivat meedialaismielisiä.

74. Niinpä Isthmoksessa olijat näkivät tällaista vaivaa, koska heidän mielestään jo oli kysymys elämästä tai kuolemasta ja koska he eivät toivoneet laivoilla saavansa mitään loistavaa tekoa aikaan. Saatuaan tästä tiedon Salamiissa olevat kuitenkin olivat huolissaan -- tosin ei niin paljon omasta puolestaan peläten kuin Peloponnesoksen. Jonkun aikaa he nyt kävivät toinen toisensa luona keskustelemassa hiljaa mies mieheltä ja kummeksivat Eurybiadeen ajattelemattomuutta. Mutta lopulta purkautui tyytymättömyys ilmi. Niinpä pantiin toimeen kokous, jossa keskusteltiin paljon noista samoista asioista; toiset olivat sitä mieltä, että tuli purjehtia pois Peloponnesokseen ja sen puolesta antautua vaaraan eikä jäädä taistelemaan jo valloitetun maan puolesta, mutta atenalaiset, aiginalaiset ja megaralaiset vaativat, että jäätäisiin paikoilleen puolustautumaan.

75. Kun nyt siinä peloponnesolaisten mielipide pääsi Themistokleen mielipiteestä voitolle, meni tämä huomaamatta kokouksesta pois. Ja tultuaan ulos hän lähetti meedialaisten leiriin aluksella Sikinnos-nimisen miehen, joka oli Themistokleen orja ja hänen lastensa opettaja, sekä antoi hänelle tehtäväksi sanoa, mitä oli sanottava. Saman miehen Themistokles toimitti näitä tapauksia myöhemmin Thespiain kansalaiseksi, silloin kun thespialaiset ottivat uusia kansalaisia, sekä teki hänet varakkaaksi. Saavuttuaan aluksellaan perille Sikinnos silloin lausui barharien sotapäälliköille näin: "Minut lähetti atenalaisten ylipäällikkö muiden helleenien tietämättä -- hän on näet kuninkaan puolella ja tahtoo mieluummin, että te pääsette voitolle kuin helleenit -- tänne ilmoittamaan, että helleenit peloissaan miettivät pakoa. Ja nyt on teidän tilaisuus suorittaa kaikista teoista kauniin teko, joll'ette salli heidän päästä karkuun. Sillä he eivät ole keskenään yksimielisiä eivätkä ole vastustavat teitä, vaan saatte nähdä heidän taistelevan keskenään, teidän puoltanne pitävien toisia vastaan."

76. Tämän barbareille ilmoitettuaan Sikinnos poistui. Ja koska sanoma tuntui uskottavalta, laskivat he ensiksi maihin suuren joukon persialaisia Salamiin ja mantereen välillä sijaitsevalle Psyttaleian luodolle. Sitten he sydänyön tultua antoivat läntisen sivustansa lähteä purjehtimaan ja muodostivat piirin Salamista vastaan, ja liikkeelle läksivät ne, jotka olivat sijoitetut Keoksen ja Kynosuran tienoille. Niinpä he ottivat laivoillaan haltuunsa koko salmen aina Munykhiaan saakka. Ja he veivät laivansa vesille siinä tarkoituksessa, ettei helleeneillä edes olisi tilaisuutta paetakaan, vaan he joutuisivat saarroksiin Salamiin luo ja saisivat palkkansa Artemisionin otteluista. Mutta niinsanotulle Psyttaleian luodolle laskivat persialaiset väkeä maihin siitä syystä, että kun meritaistelu oli suoritettu, sinne varsinkin oli ajautuva miehiä ja laivahylkyjä, koska saari sijaitsi siinä väylässä, missä meritaistelu aiottiin suorittaa. He toivoivat näet siten voivansa pelastaa toiset ja tuhota toiset. Ja tämän he tekivät hiljaisuudessa, jott'eivät vastustajat saisi siitä vihiä. Niinpä he, vain hiukan nukuttuaan yöllä, valmistelivat tätä hanketta.

77. Oraakelilauseitten todenperäisyyttä en saata kieltää, ja ottaessani huomioon seuraavan ennustuksen, en edes tahdo koettaakaan kumota niitä, ne kun puhuvat niin selvää kieltä:

"Miekan kultaisen kantaja, Artemis, sun pyhän rantas laivat kun silloittaa merenääreiseen Kynosuraan, sortanut sorjan Ateenan kun on raju vimma, jo uhkan, röyhkeyden pojan, on jumalainen suistava Dike, ääreti raivoavan, joka kaiken ahmata mieli. Lyö näet vaskeen vaski, ja veet verin ruskovi Ares. Silloin Zeus, Kronos-syntyinen, jylyn laatija laajan, Hellaan vapauspäivän tuo sekä korkea Nike."

Kun nyt Bakis puhuu tämmöistä ja näin sattuvasti, en uskalla itse väittää mitään oraakelilauseita vastaan enkä hyväksy muittenkaan vastaväitteitä.

78. Mutta Salamiissa olevien sotapäällikköjen kesken syntyi ankara sanasota. He näet eivät vielä tienneet barbarien saartaneen heidät laivoillaan, vaan luulivat heidän olevan samassa paikassa, mihin päivällä olivat nähneet heidät sijoittuneina.

79. Mutta päällikköjen parhaillaan riidellessä tuli Aiginasta muuan atenalainen, Aristeides, Lysimakhoksen poika, jonka kansa liuskaäänestyksellä oli ajanut maanpakoon. Häntä minä, kuultuani hänen luonteestaan, pidän Atenan parhaimpana ja oikeamielisimpänä miehenä. Tämä mies jäi seisomaan kokouksen edustalle ja kutsui sieltä pois Themistokleen, joka ei ollut hänen ystävänsä, vaan päinvastoin ankarin vihamiehensä. Mutta silloisten onnettomuuksien suuruus sai hänet unohtamaan tuon vihollisuuden, ja hän kutsui Themistokleen ulos keskustellakseen hänen kanssaan. Hän oli nimittäin ennestään kuullut, että peloponnesolaiset pyrkivät laivoineen laskemaan Isthmokseen. Themistokleen tultua ulos Aristeides lausui näin: "Meidän tulee joka tilaisuudessa, mutta varsinkin tässä, kilpailla siitä, kumpiko meistä saattaa tehdä suurempia palveluksia isänmaalle. Niinpä minä sanon, että on yhdentekevää, puhuuko peloponnesolaisille paljon vai vähän laivaston lähdöstä täältä. Sillä minä väitän silminnäkijänä, että vaikka korintolaiset ja Eurybiades itse nyt tahtoisivat purjehtia matkoihinsa, eivät he sitä kykene tekemään. Viholliset ovat näet saartaneet meidät piiriin. Mene nyt sinä sisälle ilmoittamaan heille tämä."

80. Themistokles vastasi näin: "Vallan oivallisen neuvon sinä annat ja hyvän sanoman olet tuonut. Sinä olet näet silminnäkijänä tullut kertomaan juuri sen, jonka minä tahdoin tapahtuvaksi. Sillä tiedä, että se, minkä meedialaiset ovat tehneet, on minun aloitteestani tapahtunut. Kun nimittäin helleenit eivät vapaaehtoisesti tahtoneet ryhtyä taisteluun, täytyi heidät saattaa puolellemme vasten heidän omaa tahtoaan. Mutta koska nyt olet tullut ilmoittaen näin oivallisen uutisen, niin ilmoita se heille itse. Sillä jos minä sen kerron, luulevat he minun sepittävän valheita, enkä voi saada heitä uskomaan barbarien näin tekevän. Vaan mene sinä itse saapuville ja osoita heille, kuinka asianlaita on. Parasta on, jos he uskovat ilmoituksesi, mutta jos he eivät sitä usko, on asia meille samantekevä. Sillä nyt he eivät enää pääse karkuun, koska kerran olemme joka puolelta saarretut, kuten sinä sanot."

81. Silloin Aristeides meni sisälle ja kertoi tulleensa Aiginasta sekä töin tuskin päässeensä huomaamatta vihollisten ankkurissa väijyvältä miehistöltä, kulkiessaan heidän laivojensa välitse. Sillä koko helleenien sotavoima oli Xerxeen laivojen saartama. Ja hän neuvoi heitä valmistautumaan torjuakseen viholliset. Tämän sanottuaan hän astui syrjään, mutta kokouksessa olijain sanakiista alkoi uudestaan. Sillä useimmat sotapäälliköistä eivät uskoneet koko sanomaa.

82. Mutta heidän ollessaan epäilevällä kannalla karkasi kuninkaan luota tenolaisten miehittämä kolmisoutu, jonka päällikkönä oli Panaitios, Sosimeneen poika, ja ne kertoivat koko totuuden. Tämän teon johdosta piirrettiin tenolaisten nimi siihen Delfoissa olevaan kolmijalkaan, johon barbarin kukistaneitten nimet kirjoitettiin. Tämän Salamiiseen karanneen ynnä aikaisemmin, Artemisioniin saapuneen lemnolaisen laivan kautta tuli helleenien laivojen määrä täyteen kolmeksisadaksikahdeksaksikymmeneksi. Sillä kaksi laivaa puuttui silloin tästä luvusta.

83. Helleenit uskoivat tenolaisten ilmoituksen ja valmistautuivat meritaisteluun. Ja aamunkoiton valjetessa he kutsuivat kokoon merisotilaansa. Tällöin lausui ennen muita Themistokles oivallisia ajatuksia, ja hänen puheessaan oli kauttaaltaan asetettuina vastakkain ihmisen luonnosta ja laadusta johtuvat paremmat ja huonommat vaikuttimet. Ja kehoitettuaan heitä valitsemaan näistä paremmat hän päätti puheensa käskemällä astumaan laivoihin. Niinpä he astuivat laivoihin, ja samalla tuli Aiginasta se kolmisoutu, joka oli lähtenyt hakemaan aiakideja.

84. Tällöin laskivat helleenit kaikilla laivoillaan esiin, mutta heidän laskiessaan kävivät barbarit kohta heidän kimppuunsa. Silloin muut helleenit alkoivat huovata taapäin ja ajaa kohti rantaa, mutta muuan atenalainen, pallenelainen Ameinias, laski rivistä ulos ja ajoi vihollislaivaa vastaan. Kun nyt molemmat laivat takertuivat toisiinsa eivätkä voineet irtautua, riensivät muut Ameiniaan avuksi ja joutuivat siten käsikähmään. Näin kertovat atenalaiset meritaistelun alkaneen, aiginalaiset taas väittävät, että Aiginaan aiakideja hakemaan lähtenyt laiva oli se, joka sen alkoi. Kerrotaan myös, että helleeneille oli näyttäytynyt naisen haamu, joka ilmestyttyään oli heitä rohkaissut, niin että koko helleenien laivasto sen kuuli; mutta ensin se oli nuhdellut heitä näillä sanoin: "Oi te kurjat, kuinka kauan aiotte huovata taapäin?"

85. Vastapäätä atenalaisia olivat nyt foinikialaiset asetetut -- näillä oli näet hallussaan Eleusiiseen ja länteen päin oleva siipi -- lakedaimonilaisia vastassa taas olivat ioonilaiset. Näillä oli itään ja Peiraieukseen päin oleva sivusta. Mutta vain harvat näistä esiintyivät, Themistokleen kehoituksia noudattaen, tahallaan pelkurimaisesti, vaan useimmat eivät sitä tehneet. Saatanpa luetella useita kolmisoudunpäälliköitä, jotka valloittivat helleeniläisiä laivoja, mutta en tahdo niistä mainita muita kuin Theomestorin, Androdamaan pojan, ja Fylakoksen, Histiaioksen pojan, molemmat samolaisia. Minä mainitsen ainoastaan nämä siitä syystä, että Theomestor tämän tekonsa johdosta persialaisten asettamana pääsi Samoksen itsevaltiaaksi. Fylakos taas kirjoitettiin kuninkaan hyväntekijäin joukkoon ja sai lahjaksi paljon maata. Ja kuninkaan hyväntekijöillä on persiankielellä nimenä "orosangit".

86. Näin oli siis heidän laitansa. Mutta enin osa laivoja hukkautui, mitkä atenalaisten, mitkä aiginalaisten tuhoamina. Sillä koska helleenit taistelivat järjestyksessä ja rintamassa, barbarit taas eivät enää olleet järjestyksessä, vaan tekivät kaikki umpimähkään, oli luonnollista, että heidän oli käyvä, niinkuin kävikin. Ja kuitenkin he sinä päivänä esiintyivät paljon urhoollisemmin kuin Euboian luona, koska itsekukin kohdastaan osoitti alttiutta ja pelkäsi Xerxestä, sillä jokainen luuli kuninkaan katselevan juuri häntä itseään.

87. Mitä nyt muihin tulee, en saata täsmälleen mainita, miten mikin barbarien tai helleenien osasto otteli. Mutta Artemisialle sattui tapaus, josta hän saavutti entisestään vielä enemmän arvoa kuninkaan puolelta. Silloin kun jo kuninkaan asiat olivat joutuneet suureen hämminkiin, ajoi näet attikalainen laiva Artemisian laivaa takaa. Ja kun hänellä ei ollut mahdollisuutta päästä pakoon hänen edessään oli näet muita oman laivaston laivoja ja hän itse sattui olemaan lähimpänä vihollislaivoja, päätti Artemisia menetellä tavalla, jonka toimeenpano koitui hänelle hyödyksi. Attikalaisen laivan takaa-ajamana se kiidätti kohti omia laivoja, iskien erääseen, jossa oli kalyndalainen miehistö ja jossa kulki itse kalyndalaisten kuningas Damasithymos. Oliko nyt Artemisialla siitä ajasta perin, jolloin he vielä olivat Hellespontoksen seuduilla, jotakin riitaa tämän kanssa, sitä en kuitenkaan saata mainita, enkä myöskään, tekikö hän sen tarkoituksella, vai joutuiko kalyndalaisten laiva sattumalta hänen tielleen. Mutta iskemällä siihen ja upottamalla sen saavutti kuningatar tämän onnellisen tapauksen kautta kaksinkertaisen edun. Sillä nähdessään hänen iskevän barbarilaivaan attikalaisen kolmisoudun päällikkö joko piti Artemisian laivaa helleeniläisenä tai luuli sen karanneen barbarien puolelta ja auttavan helleenejä, jonka vuoksi hän kääntyi siitä pois ja suuntausi muita vastaan.

88. Niinpä Artemisian ensiksi onnistui päästä pakoon ja pelastua hukkumasta ja toiseksi kävi niin, että juuri hänen aikaansaamansa vahinko tuotti hänelle enimmin kunnioitusta Xerxeen puolelta. Kerrotaan näet kuninkaan katsellessaan huomanneen, kuinka Artemisian laiva iski toiseen, jolloin joku läsnäolijoista lausui: "Näetkö valtias, kuinka hyvin Artemisia ottelee ja mitenkä hän äsken juuri upotti vihollislaivan?" Kun Xerxes kysyi, oliko Artemisia todella sen tehnyt, väittivät he varmasti tuntevansa laivan kokkamerkin, vaan tuhoutunutta he luulivat vihollislaivaksi. Mutta paitsi muuta, joka Artemisialle kääntyi parhaaksi, oli hänellä, kuten on mainittu, siinäkin onni, ettei yksikään kalyndalaisen laivan miehistöstä pelastunut ja voinut häntä syyttää. Vaan Xerxeen kerrotaan lisänneen: "Minun mieheni ovat tulleet naisiksi ja naiseni miehiksi." Näin mainitaan Xerxeen lausuneen.

89. Tässä taistelussa kaatui sotapäällikkö Ariabignes, Dareioksen poika ja Xerxeen veli, kaatuipa myös useita muitakin mainittavia persialaisia ja meedialaisia ynnä liittolaisia, mutta vain muutamia harvoja helleenejä. Sillä koska nämä osasivat uida, niin ne, joitten laivat tuhoutuivat ja jotka eivät käsikähmässä saaneet surmaansa, uivat Salamiiseen. Mutta barbareista hukkuivat useat mereen, koska eivät osanneet uida. Ja silloin kun ensimäiset kääntyivät pakosalle, tuhoutuivat useimmat. Sillä koettaessaan laivoillaan tunkeutua esiin, itsekin kuninkaan nähden suorittaakseen jonkun urotyön, törmäsivät taakse asetetut laivat pakenevien kanssa yhteen.

90. Tässä hämmingissä sattui myös seuraava tapaus. Muutamat foinikialaiset, joitten laivat olivat tuhoutuneet, tulivat kuninkaan tykö ja panettelivat ioonilaisia, väittäen laivojen heidän kavalluksensa kautta joutuneen hukkaan. Mutta kävikin niin, että ioonilaisten sotapäälliköt eivät joutuneetkaan turmioon, vaan että päinvastoin panettelevat foinikialaiset saivat tällaisen palkan. Heidän näet vielä näin puhuessaan syöksi samothrakelainen laiva attikalaista vastaan. Attikalainen laiva vajosi, mutta aiginalainen kävi samothrakelaisten laivan kimppuun ja upotti sen. Vaan samothrakelaiset, ollen taitavia heittokeihästen käyttäjiä, lennähyttivät ne sen laivan miehistöön, joka ajoi heidän omansa upoksiin, syöksivät heidät veteen, astuivat itse laivaan ja valtasivat sen. Tämä tapaus pelasti ioonilaiset. Sillä nähdessään heidän suorittavan tämän suurtyön kääntyi Xerxes foinikialaisia vastaan, koska oli perin pahoillaan ja syytteli kaikkia; ja hän käski hakata heiltä päät poikki, jott'eivät, itse pelkureina, parempiansa parjaisi. Sillä aina milloin Xerxes, istuessaan vastapäätä Salamista olevan Aigaleos nimisen vuoren juurella, näki jonkun väestään meritaistelussa suorittavan urotyön, tiedusteli hän sen tekijää, ja kirjurit merkitsivät muistiin laivanpäällikön nimen ynnä hänen isänsä ja kotikaupunkinsa. Tähän foinikialaisten vastoinkäymiseen vaikutti osaltaan myös muuan saapuvilla oleva persialainen Ariaramnes, joka oli helleenien ystävä. Niinpä teloittajat kävivät käsiksi foinikialaisiin.

91. Mutta kun barbarit kääntyivät pakoon, purjehtien Faleroniin päin, asettuivat aiginalaiset heidän tielleen kulkuväylään ja suorittivat siinä muistettavia tekoja. Sillä atenalaiset hävittivät taistelun tuoksinassa sekä vastarintaa tekevät että pakoon pyrkivät laivat, aiginalaiset taas ne, jotka purjehtivat taistelusta. Ja aina milloin jotkut vihollisista pääsivät atenalaisten käsistä pakoon, ajautuivat he aiginalaisia kohden.

92. Siinä tapasivat toisensa Themistokleen laiva, joka ajoi takaa erästä vihollislaivaa, ja muutaman aiginalaisen, Polykritoksen, Krioksen pojan, laiva, joka juuri iski sidonnaiseen laivaan. Tämä oli sama, joka oli vallannut Skiathos-saaren luona vartioivan aiginalaisen laivan, missä purjehti Pytheas, Iskhenooksen poika, hän, jota persialaiset pahasti haavoitettuna pitivät laivassaan, koska ihailivat häntä hänen urhoollisuutensa vuoksi. Nyt samainen sidonilainen laiva, joka persialaisten keralla kuljetti Pytheasta, vallattiin, joten tämä näin pelastui Aiginaan. Mutta nähdessään attikalaisen laivan, jonka tunsi merkistä päällikönlaivaksi, huusi Polykritos Themistoklesta nimeltä ja ilkkui häntä, ivallisesti viitaten aiginalaisten muka meedialaismielisyyteen. Tämän letkauksen siis Polykritos antoi Themistokleelle iskiessään vihollislaivaan. Mutta kaikki ne barbarit, joiden laivat säilyivät, pakenivat ja saapuivat maasotajoukon suojassa Faleroniin.

93. Tässä meritaistelussa saavuttivat helleenien joukosta aiginalaiset enimmin mainetta, toisessa sijassa atenalaiset; yksityisistä taas aiginalainen Polykritos ja atenalaiset Euraenes, Anagyruksen kunnasta, sekä pallenelainen Ameinias, joka myös oli ajanut takaa Artemisiaa. Ja jos hän olisi tietänyt Artemisian siinä laivassa kulkevan, niin eipä hän olisi herjennyt, ennenkuin joko olisi vanginnut tämän tai itse joutunut vangiksi. Sillä semmoinen käsky oli annettu kolmisoutujen päälliköille, ja lisäksi oli säädetty kymmenentuhannen drakman palkinto sille, joka hänet elävänä ottaisi kiinni; sillä atenalaiset pitivät sietämättömänä, että nainen oli mukana sotaretkellä Atenaa vastaan. Mutta Artemisia pääsikin pakoon, kuten ylempänä mainittiin. Ja myös muut, joiden laivat olivat säilyneet, olivat Faleronissa.