Part 10

6. Täten siis helleenit jäivät Euboian luo ja suorittivat meritaistelun. Ja siinä kävi näin. Saavuttuaan varhain iltapäivällä Afetaihin barbarit, jotka jo aikaisemmin olivat saaneet tietää vain muutamien harvojen helleeniläisten laivojen olevan sijoittuneina Artemisionin kohdalle ja nyt itse olivat sen nähneet, halusivat käydä niiden kimppuun, siinä toivossa, että ehkä voisivat ne vallata. Mutta suoraan edestä eivät he vielä katsoneet edulliseksi purjehtia helleenejä vastaan, jott'eivät nämä, nähdessään hyökkääjät, lähtisi pakoon, jolloin yö peittäisi pakenevat. Sillä tietysti helleenit tulisivat pakenemaan. Mutta eipä barbarien puheen mukaan edes "tulenkantajankaan" pitänyt jäädä eloon.

7. Tämän varalta he siis keksivät seuraavan juonen. Eroitettuaan koko laivojensa luvusta kaksisataa lähettivät he nämä Skiathos-saaren ulkopuolitse, jott'eivät viholliset niitä näkisi, niiden purjehtiessa Euboian ympäri Kafareus- ja Geraistos-nienten sivu Euripos-salmeen. Sieltä päin oli näet niiden määrä saapua, saartaen helleenit sekä sulkien heiltä paluun, kun taas päävoiman tuli hyökätä suoraan edestä. Näin päätettyään barbarit lähettivät matkaan tähän tarkoitukseen määrätyt laivat, mutta itse eivät he sinä päivänä, eivätkä, ennenkuin ympäri purjehtijat olivat merkillä ilmoittaneet tulleensa perille, aikoneet käydä helleenien kimppuun. Nämä laivat he lähettivät Euboian ympäri, mutta Afetaissa he panivat toimeen muitten laivojen katselmuksen.

8. Siihen aikaan, jolloin barbarit panivat toimeen laivojen katsastuksen, oli laivaleirissä Skyllias niminen skionelainen, joka aikalaistensa kesken oli paras sukeltaja. Hän oli myös Pelionin luona sattuneessa haaksirikossa pelastanut persialaisille paljon tavaraa, ja paljon hän oli itselleenkin anastanut. Tämä Skyllias oli kyllä jo ennenkin mielessään miettinyt karata helleenien puolelle, mutta hänellä ei ollut siihen saakka ollut tilaisuutta tähän. Millä lailla hän nyt sitten pääsi helleenien luo, en saata täsmälleen mainita, mutta ihmettelen, jos se, mikä kerrotaan, on totta. Kerrotaan näet, että hän Afetaissa sukelsi mereen eikä noussut pinnalle, ennenkuin saapui Artemisioniin, kulkien tämän noin kahdeksankymmenen stadionin pituisen matkan veden alitse. Tästä miehestä kerrotaan myös paljon muuta, mikä tuntuu epätodelta, mutta yhtä ja toista tottakin. Olkoon kuitenkin minun puolestani tästä miehestä se otaksuma lausuttu, että hän veneellä saapui Artemisioniin. Ja heti perille päästyään hän ilmoitti päälliköille, kuinka haaksirikossa oli käynyt ja että osa laivoista oli lähetetty Euboian ympäri.

9. Tämän kuultuaan helleenit alkoivat keskenään neuvotella. Ja niiden monien mielipiteiden joukosta, jotka esitettiin, pääsi voitolle se, että heidän tuli siksi päiväksi jäädä paikoilleen ja leiriytyä rannalle, mutta sitten, annettuaan keskiyön kulua, lähteä kohtaamaan Euboian ympäri purjehtivia laivoja. Mutta sittemmin, kun ei kukaan purjehtinut heitä kohti, laskivat he itse, myöhään iltapäivällä, barbareja vastaan, koetellakseen heidän taistelutapaansa ja kykyään tunkeutua rintaman läpi.

10. Nähdessään helleenien harvalukuisilla laivoillaan purjehtivan päin pitivät Xerxeen sekä sotamiehet että päälliköt heitä kerrassaan mielettöminä ja laskivat hekin laivansa ulapalle, toivoen huokeasti saavansa heidät valtaansa. Heidän toivonsa olikin vallan oikeutettu, kun he näkivät toisaalla helleenien harvat laivat, toisaalla omat lukuisat ja parempikulkuiset laivansa. Tässä vakaumuksessa he koettivat saartaa helleenit, muodostaen piirin heidän ympärilleen. Tällöin kaikki ne ioonilaiset, jotka olivat hyvänsuopia helleenejä kohtaan ja vastahakoisesti ottivat osaa sotaretkeen, olivat suuresti murheissaan, huomatessaan nämä saarretuiksi, sillä he eivät luulleet kenenkään heistä palajavan. Niin heikolta näytti heistä helleenien asema. Kaikki ne sitävastoin, jotka iloitsivat tapauksesta, kilpailivat keskenään siitä, kuinka itsekukin ensi maisena voisi vallata attikalaisen laivan ja saada kuninkaan lupaamat lahjat. Sillä atenalaisista oli heidän leirissään enimmin puhetta.

11. Mutta niin pian kuin merkki oli annettu, asettuivat he ensin, kokka barbareja vastaan, ja tunkivat peräkeulat keskustaa kohti; toisen merkin jälkeen he, vaikka olivat suljetut tiukkaan tilaan, kävivät käsiksi työhön, keula vasten keulaa. Siinä he valtasivat kolmekymmentä barbarien laivaa sekä vangitsivat salaminilaisten kuninkaan Gorgoksen veljen, Filaonin, Khersiin pojan, joka sotajoukossa oli huomattava mies. Ensimäisenä helleenien joukosta valloitti vihollislaivan atenalainen Lykomedes, Aiskhraioksen poika, ja hän sai voitonpalkinnon. Mutta heidän kamppaillessaan vaihtelevalla onnella tässä meritaistelussa yllätti ja hajoitti heidät yö. Niinpä helleenit purjehtivat takaisin Artemisioniin, barbarit taas Afetaihin, taisteltuaan aivan toisella menestyksellä kuin olivat odottaneet. Tässä meritaistelussa meni kuninkaan myötä tulleista helleeneistä ainoastaan lemnolainen Antidoros helleenien puolelle, ja atenalaiset lahjoittivat palkinnoksi siitä hänelle maatilan Salamiissa.

12. Mutta yön tultua syntyi, vaikka oli keskikesän aika, suunnaton sade. jota kesti läpi yön, ja kuului kumeita ukkosenjyrähdyksiä Pelionin puolelta. Ja ruumiit ja laivan hylyt ajautuivat Afetaihin, missä ne sotkeutuivat laivankeuloihin ja särkivät airojen lavat. Ja tämän kuullessaan sikäläiset sotamiehet joutuivat pelon valtaan, luullen kokonaan hukkuvansa, kun olivat moisiin onnettomuuksiin joutuneet. Sillä ennenkuin he vielä olivat toipuneet Pelionin kohdalla sattuneesta haaksirikosta ja myrskystä, oli heidän kestettävä ankara meritaistelu, ja meritaistelun jälkeen seurasi raju rankkasade ja voimakkaat tulvavedet, jotka syöksyivät mereen, sekä kumeat ukkosenjyrähdykset.

13. Sellaiseksi muodostui heidän yönsä. Mutta niille heistä, joitten oli määrä purjehtia Euboian ympäri, oli tämä sama yö vielä paljoa kauheampi, koska se yllätti heidät, heidän ajelehtiessaan ulapalla, ja heidän loppunsa koitui surkeaksi. Sillä kun myrsky ja rankkasade tapasi heidät Koilan kohdalla Euboiassa, ajelehtivat he tuulen varassa, ja tietämättä, minne kulkivat, he viskautuivat vasten kallioita. Kaiken tämän matkaansai jumala, jotta persialainen sotavoima tulisi tasaväkiseksi helleeniläisen kanssa eikä olisi sitä niin paljoa suurempi.

14. Niinpä nämä tuhoutuivat Koilan kohdalla Euboiassa. Mutta Afetaissa olevat barbarit pitivät, sittenkuin päivä heidän ilokseen oli valjennut, laivansa liikkumatta, ja heidän oli huonossa tilassaan tyytyminen pysymään alallaan toistaiseksi. Vaan helleeneille tuli avuksi viisikymmentäkolme attikalaista laivaa. Näiden tulo lisäsi heidän voimiaan, ja samalla saapui sanoma, että kaikki Euboian ympäri purjehtineet barbarit olivat heitä kohdanneessa myrskyssä tuhoutuneet. Ottaen taas vaaria samasta ajasta päivää kuin viimeksikin he läksivät vesille ja hyökkäsivät kilikialaisten laivojen kimppuun. Tuhottuaan nämä purjehtivat he yön tultua jälleen Artemisioniin.

15. Mutta kolmantena päivänä barbarien päälliköt, jotka panivat pahakseen, että niin vähäinen luku vihollislaivoja häpäisi heidän laivansa, ja myös pelkäsivät Xerxeen nuhteita, eivät enää odottaneet, kunnes helleenit alkaisivat taistelun, vaan rohkaisten toinen toistaan he laskivat laivansa keskipäivällä ulapalle. Ja sattui niin, että nämä meritaistelut ja Thermopylain maataistelut tapahtuivat samoina päivinä. Ja merellä olevien koko kamppailu tarkoitti Euriposta, samoinkuin Leonidaan ja hänen seuralaistensa taistelun tarkoitus oli vartioida pääsyä Hellaaseen. Toisella puolen oli kannustimena estää barbareilta pääsy Hellaaseen, toisella puolen tuhota helleeniläinen sotajoukko ja vallata Hellaaseen vievä kulkupaikka.

16. Järjestäydyttyään purjehtivat Xerxeen miehet vihollisiaan kohti, mutta helleenit pysyivät liikkumatta Artemisionin edustalla. Vaan barbarit asettivat laivansa puolikuun muotoon saartaakseen heidät. Vihdoin helleenit purjehtivat päin ja ryhtyivät käsikähmään. Tässä meritaistelussa joutuivat molemmat tasaväkisiksi. Sillä suuruutensa ja lukuisuutensa vuoksi Xerxeen laivasto vahingoitti itseään, kun laivat joutuivat hämmennyksiin ja syöksyivät toisiansa vasten. Kuitenkin se piti puoliaan eikä väistynyt. Sillä barbareja sydämystytti, että muutamien harvojen laivojen piti ajaa heidät pakoon. Niinpä monet helleenien laivat tuhoutuivat ja myös monet miehistä, mutta vielä useampia barbarien laivoja ja miehiä. Näin taisteltuaan he erkanivat toisistaan, kumpikin taholleen.

17. Tässä meritaistelussa kunnostautuivat Xerxeen sotilasten joukosta enimmin egyptiläiset, jotka useiden muiden suorittamiensa suurtöiden ohella myös valtasivat viisi helleeniläistä laivaa miehineen päivineen. Helleeneistä taas kunnostautuivat sinä päivänä atenalaiset, ja atenalaisten joukosta varsinkin Kleinias, Alkibiadeen poika, joka omalla kustannuksellaan otti osaa sotaretkeen, asettaen kaksisataa miestä ja oman laivan.

18. Erottuaan toisistaan molemmat laivastot kiiruhtivat ilomielin ankkuripaikkaansa. Ja helleenien erottua sekä meritaistelusta poistuttua oli heillä tosin hallussaan ruumiit ja laivanhylyt, mutta he olivat saaneet kokea kovia, erittäinkin atenalaiset, joitten laivoista puolet oli vioittunut. Sen vuoksi helleenit siis aikoivat vetäytyä pakoon Hellaan sisävesille.

19. Mutta Themistokles käsitti, että jos ioonilaiset ja kaarilaiset saataisiin erkanemaan barbarien sotavoimasta, niin he kyllä kykenisivät pääsemään voitolle muista. Senvuoksi hän, kun euboialaiset parhaiksi ajoivat karjansa samalle merenrannalle, kutsui kokoon sotapäälliköt ja lausui heille, että hän luuli tietävänsä keinon, jolla toivoi saavansa parhaimmat kuninkaan liittolaiset hänestä luopumaan. Niin pitkälle hän siis sillä kertaa paljasti tuumansa. Mutta asiain silloisessa tilassa hän sanoi, että heidän oli tehtävä näin: heidän tuli teurastaa euboialaisten elukoita, niin paljon kuin kukin tahtoi, sillä oli parempi, että ne sai heidän oma sotajoukkonsa kuin viholliset. Ja hän kehoitti itsekutakin päällikköä käskemään miestensä sytyttää tulia. Mutta lähtöhetkestä hän oli itse pitävä huolta, niin että he vahingoittumatta pääsisivät Hellaaseen. He suostuivat tekemään näin, ja kohta he sytyttivät tulet sekä kävivät karjan kimppuun.

20. Sillä euboialaiset, jotka olivat halveksineet Bakiin ennuslausetta muka tyhjänpäiväisenä, eivät olleet vieneet mitään omaisuudestaan turviin eivätkä olleet varanneet itselleen elintarpeita, ikäänkuin sota olisi kokonaan sivuuttava heidät. Mutta nyt he olivat itse kääntäneet asiansa turmiokseen. Sillä Bakiin näitä seikkoja koskeva ennuslause kuuluu näin:

"Vieras-ääninen mies meren bybloksella kun iestää, muistaos kätkeä pois Euboiasta määkyvät vuohet."

Ja siitä, että he silloisissa ja vastaodotettavissa onnettomuuksissaan eivät ensinkään olleet noudattaneet näitä neuvoja, he saivat mitä haikeimmin murehtia.

21. Helleenien tätä toimittaessa saapui vakooja Trakhiniasta. Artemisionin luona oli näet vakooja Polyas, syntyperältään antikyralainen, jonka oli määrä ilmoittaa Thermopylaissa oleville, jos laivasto joutuisi alakynteen, ja jolla oli sitä varten valmiiksi varustettu alus. Aivan samalla lailla oli myös Leonidaan tykönä atenalainen Abronikhos, Lysikleen poika, valmiina kolmikymmenairokkaalla viemään sanaa Artemisionin luona oleville, jos jotakin odottamatonta kohtaisi maasotajoukkoa. Tämä Abronikhos siis saapui ja ilmoitti, kuinka oli käynyt Leonidaan ja hänen sotajoukkonsa. Saatuaan tästä tiedon eivät helleenit enää lykänneet lähtöään, vaan laittautuivat matkaan, siinä järjestyksessä, mihin kukin osasto oli asetettu, korintolaiset ensiksi ja atenalaiset viimeiseksi.

22. Mutta silloin Themistokles valitsi itselleen atenalaisten parhaiten purjehtivat laivat, läksi vedenotto-paikoille ja hakkautti kiviin kirjoituksia, joita ioonilaiset seuraavana päivänä Artemisioniin saapuessaan lukivat. Mutta kirjoitukset kuuluivat näin: "Ioonian miehet, te ette tee oikein, kun lähdette sotaan isiänne vastaan, orjuuttaaksenne Hellaan. Vaan tulkaa kaikin mokomin meidän puolellemme. Mutta jos teidän on mahdoton tehdä näin, niin pysytelkää ainakin tästä puolin sekä itse erillänne taistelusta että pyytäkää kaarilaisia tekemään samoin. Vaan jos kumpikin näistä on mahdotonta ja teitä painaa liian ankara pakko voidaksenne luopua barbarista, niin esiintykää taistelussa tahallanne pelkureina, silloin kun iskemme yhteen, muistaen, että polveudutte meistä, ja että vihollisuutemme barbaria kohtaan alkuaan on teidän aiheuttamanne." Tämän Themistokles kirjoitti, mielessään luullakseni nämä molemmat mahdollisuudet: joko täytyi kirjoitusten jäädä kuninkaalta huomaamatta, jolloin he saisivat ioonilaiset luopumaan ja käymään helleenien puolelle, tai tulla ilmi ja joutua Xerxeen tietoon, jolloin ne saattaisivat ioonilaiset epäluulonalaisiksi ja poistaisivat heidät meritaisteluista.

23. Nämä kirjoitukset Themistokles kirjoitutti. Vaan barbarien luo tuli kohta tämän jälkeen aluksella histiaialainen mies, ilmoittaen helleenien lähteneen Artemisionista. Mutta he eivät uskoneet, vaan pitivät sanantuojaa vartioituna, ja lähettivät muutamia nopeakulkuisia laivoja tiedustelemaan. Näiden ilmoitettua asianlaidan läksi koko koottu laivasto auringonnousussa purjehtimaan Artemisioniin. Pysyteltyään siinä paikassa keskipäivään saakka he sitten purjehtivat Histiaiaan. Ja sinne saavuttuaan he ottivat haltuunsa histiaialaisten kaupungin ja ahdistivat kaikkia Histiaiotiin alueen rantakyliä Hellopian maakunnassa.

24. Heidän ollessaan siellä lähetti Xerxes laivastoon kuuluttajan, sitä ennen ryhdyttyään erääseen toimenpiteeseen vainajiinsa nähden. Ja toimenpide oli tämä. Kaikista sotaväkeensä kuuluvista, jotka olivat kaatuneet Thermopylaissa -- niitten luku nousi ainakin kahteenkymmeneen tuhanteen --, hän jätti paikoilleen noin tuhat ruumista, mutta muut hän hautautti kaivamiinsa hautoihin sekä antoi luoda niiden päälle maata ja levittää ylle lehtiä, jottei laivaston väki niitä näkisi. Kuljettuaan siis Histiaiaan kuuluttaja kutsui koko sotajoukon kokoon ja lausui näin: "Miehet, liittolaiset, Xerxes kuningas sallii sen teistä, joka haluaa, jättää paikkansa ja mennä katsomaan, kuinka hän taistelee noita mielettömiä ihmisiä vastaan, jotka luulivat pääsevänsä voitolle kuninkaan sotavoimasta."

25. Kuuluttajan ilmoitettua tämän ei senjälkeen mikään ollut niin harvinaista kuin alukset: niin monet tahtoivat mennä katsomaan. Perille päästyään he sitten katselivat ruumiita, kulkien niiden ohi. Ja jokainen uskoi kaikkien siinä makaavien olevan lakedaimonilaisia ja thespialaisia, vaikka näkivät joukossa helootejakin. Mutta eipä sinne kulkeneilta kuitenkaan jäänyt huomaamatta, mitä Xerxes oli tehnyt omien miestensä ruumiille. Ja sehän olikin naurettavaa: toisia näkyi vain tuhat ruumista makaamassa, toiset taas makasivat kaikki yhteen paikkaan koottuina, luvultaan neljätuhatta. Sen päivän he omistivat katselemiseen, mutta seuraavana päivänä toiset purjehtivat Histiaiaan laivojen luo, Xerxes taas miehineen lähti maitse etenemään.

26. Ja persialaisten luokse tuli Arkadiasta karkulaisina muutamia miehiä, jotka pyysivät elatusta ja tahtoivat työtä. Persialaiset veivät heidät kuninkaan eteen ja tutkiskelivat heiltä, mitä helleenit tekivät. Ja oli yksi, joka kaikkien puolesta tätä heiltä kyseli. Mutta he kertoivat persialaisille, että helleenit viettivät Olympia-juhlaa ja parhaillaan katselivat voimistelu- ja ratsukilpailuja. Hän kysyi edelleen, mikä palkinto heillä oli säädettynä, jonka voittamisesta he kilpailivat. Ja he sanoivat, että palkinnoksi annettiin öljypuunlehvä-seppele. Tällöin lausui Tigranes, Artabanoksen poika, mitä jaloimman sanan, vaikka kuningas häntä sentakia syytti pelkuruudesta. Saatuaan näet tietää palkintona olevan seppeleen, eikä rahaa, ei hän voinut pysyä ääneti, vaan lausui kaikkien kuullen näin: "Voi Mardonios, millaisia miehiä vastaan oletkaan vienyt meidät taistelemaan, he kun eivät kilpaile saavuttaakseen tavaraa, vaan hyvettä!" Näin siis hän lausui.

27. Sillä välin lähettivät tessalialaiset heti Thermopylain tappion jälkeen kuuluttajan fokilaisten luo, joita kohtaan he alati kantoivat vihaa, mutta varsinkin viimeisen vaurionsa jälkeen. Tessalialaiset itse ynnä heidän liittolaisensa olivat näet muutamia vuosia ennen tätä kuninkaan retkeä hyökänneet koko sotajoukollaan fokilaisten maahan, mutta joutuneet tappiolle ja kärsineet näiltä suuria vaurioita. Fokilaiset tungettiin tosin Parnassokseen, mutta heillä oli mukanaan Elis-maalainen, Tellias niminen tietäjä, joka heidän hyväkseen keksi tämän sotajuonen. Hän siveli kipsillä kuusisataa urhoollisinta fokilaista aseineen päivineen ja käski heidän yöllä käydä tessalialaisten kimppuun, neuvottuaan heitä tappamaan jokaisen kohtaamansa, joka ei ollut valkoinen. Nähtyään heidät pelästyivät ensiksi tessalialaisten vartiastot, pitäen heitä joinakin kummituksina, ja vartiastojen jälkeen itse sotajoukko, niin että fokilaiset saivat haltuunsa neljätuhatta ruumista ynnä kilpeä, joista jälkimäisistä he vihkivät puolet Abaihin, puolet Delfoihin. Mutta tästä taistelusta saatujen tavarain kymmenyksistä tehtiin ne suuret kuvapatsaat, jotka esittävät taistelua kolmijalan omistamisesta ja sijaitsevat Delfoin temppelin edessä. Ja muita samanlaisia pyhitettiin Abaihin.

28. Näin fokilaiset tekivät tessalialaisten jalkaväelle, kun se heidät saartoi. Ja heidän maahansa hyökänneelle ratsuväelle taas he tuottivat korvaamattoman vaurion. He tekivät näet Hyampoliin kohdalla olevaan solaan suuren kaivannon, asettivat siihen tyhjiä ruukkuja ja loivat niiden päälle maata sekä tekivät sen muun paikan näköiseksi. Sitten he asettuivat ottamaan vastaan tessalialaisten hyökkäystä. Kun nyt nämä, muka tallatakseen fokilaiset maahan, ajaa karauttivat näitä vastaan, suistuivat he ruukkuihin. Ja siinä taittoivat hevoset jalkansa.

29. Näitten molempien tapausten vuoksi siis kantaen kaunaa fokilaisia kohtaan, tessalialaiset lähettivät kuuluttajan, joka julisti näin: "Oi fokilaiset, myöntäkää nyt jo, ett'ette ole meidän vertaisiamme. Sillä jo ennenkin, niin kauan kuin meitä halutti pitää helleenien puolta, oli meillä heidän keskuudessaan aina paljoa enemmän vaikutusvaltaa kuin teillä. Ja nyt on meillä barbarin luona niin suuri valta, että meidän varassamme on, riistetäänkö teiltä maa, vieläpä joudutteko orjiksi. Mutta vaikka meillä onkin käsissämme niin suuri mahti, emme mieti kostoa. Vaan annettakoon meille korvaukseksi viisikymmentä hopeatalenttia, ja me lupaamme torjua teidän maatanne uhkaavat vaarat."

30. Tämän tessalialaiset ilmoittivat fokilaisille. Sillä nämä olivat ainoat sikäläisistä asukkaista, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta; ja sen he, kuten minä olen päätellyt ja havainnut, tekivät yksinomaan vihasta tessalialaisia kohtaan. Mutta jos tessalialaiset olisivat kannattaneet helleenien asiaa, olisivat fokilaiset minun luullakseni olleet meedialaismielisiä. Kun siis tessalialaiset ilmoittivat tämän, eivät fokilaiset sanoneet antavansa rahaa: olihan heillä itselläänkin, samoinkuin tessalialaisilla, tilaisuus pitää meedialaisten puolta, jos muuten vain sitä tahtoisivat. Mutta ehdoin tahdoin he eivät aikoneet ruveta Hellaan kavaltajiksi.

31. Ja kun tämä puhe tuotiin perille, vihastuivat tessalialaiset fokilaisille ja näyttivät barbareille tien. Niinpä nämä Trakhiniasta hyökkäsivät Doris-maahan. Doris-maasta pistäytyy näet tältä kohtaa kapea, noin kolmenkymmenen stadionin levyinen kaistale, sijaiten Malis- ja Fokis-maitten välillä. Se oli muinainen Dryopis. Ja tämä Doris on Peloponnesoksessa asuvien doorilaisten emämaa. Tätä Doris-maata siis barbarit eivät ryöstelleet, siihen tunkeuduttuaan. Sillä asukkaat pitivät meedialaisten puolta, eivätkä tessalialaiset tahtoneet sitä ryöstettävän.

32. Hyökätessään Doris-maasta Fokis-maahan he eivät saaneet käsiinsä fokilaisia itseään. Sillä osa fokilaisia oli noussut Parnassoksen kukkuloille. Ja Parnassoksen huippu, joka sijaitsee erillänsä, lähellä Neonin kaupunkia, on kyllin laaja antaakseen tilaa ihmisjoukolle. Sen nimi on Tithorea. Sinne olivat he siis toimittaneet tavaransa sekä itse nousseet. Mutta useimmat heistä olivat laittautuneet ozolilaisten lokrilaisten maahan, Krisan tasangon yläpuolella sijaitsevaan Amfissan kaupunkiin. Vaan barbarit risteilivät kautta koko Fokis-maan. Siten näet tessalialaiset opastivat sotajoukkoa. Ja kaiken, minkä vain barbarit saivat haltuunsa, he polttivat ja ryöstivät, sytyttäen sekä kaupunkeja että pyhättöjä.

33. Sillä matkaten tätä tietä, pitkin Kefisos-joen vartta, he hävittelivät kaiken, polttivat poroksi Drymos-kaupungin, polttivat Kharadran, Erokhoksen, Tethronionin, Amfikaian, Neonin, Pedieain, Triteain, Elateian, Hyampoliin, Parapotamioin ja Abain, missä oli rikas Apollonin pyhättö, täynnään aarrekammioita ja vihkilahjoja. Silloin jo, samoinkuin vielä nytkin, siellä oli ennuspaikka. Ja tämän pyhätön he ryöstivät sekä sytyttivät tuleen, jonka ohella he vuoristossa ottivat kiinni muutamia takaa-ajamiansa fokilaisia sekä raiskasivat paljoudellaan joitakuita naisia kuoliaiksi.

34. Sivuutettuaan Parapotamioi-kaupungin barbarit saapuivat panopeolaisten alueelle. Siitä alkaen heidän sotajoukkonsa jakaantui osastoihin ja hajaantui. Suurin ja vahvin osa sotajoukkoa matkasi itse Xerxeen keralla Atenaan ja hyökkäsi Boiotiaan sekä siellä orkhomenolaisten alueeseen. Koko Boiotian väestö oli meedialaismielistä, ja heidän kaupunkejaan suojelivat niihin sijoitetut makedonialaiset, jotka Alexandros oli sinne lähettänyt. Ja nämä suojelivat heitä sillä, että ilmoittivat Xerxeelle boiotilaisten olevan meedialaisten puolella.

35. Nämä barbarit siis kääntyivät sinne päin, mutta muut heistä läksivät oppaiden johdolla Delfoin pyhättöön, jättäen Parnassoksen oikealle puolelleen. Ja kaiken, minkä nämäkin Fokis-maasta ottivat haltuunsa, he hävittivät. Niinpä he polttivat panopeolaisten, daulilaisten ja aiolidien kaupungit. Ja he erosivat muusta sotajoukosta ja matkasivat tänne, ryöstääkseen Delfoin oraakelin ja tuodakseen Xerxes kuninkaan nähtäväksi sen aarteet. Ja Xerxes tunsi, kuten olen kuullut, kaikki pyhätön merkilliset kalleudet paremmin kuin kotiin jättämänsä, syystä että monet aina niistä puhuivat, ja varsinkin hän tunsi Kroisoksen, Alyatteen pojan, vihkilahjat.

36. Saatuaan tästä tiedon delfolaiset joutuivat kauhuihinsa, ja suuressa pelossaan he kysyivät oraakelilta neuvoa, mitä tehdä pyhille esineille, kaivaako ne kätköön vai viedä toiseen maahan. Mutta jumala kielsi heitä liikuttamasta niitä, sanoen itse kyllä kykenevänsä suojelemaan omaisuuttaan. Tämän kuultuaan delfolaiset huolehtivat vain itsestään. Lapsensa ja vaimonsa he lähettivät salmen poikki Akhaiaan, mutta useimmat itse miehistä nousivat Parnassoksen huipuille ja veivät omaisuutensa Korykionin luolaan; toiset väistyivät Amfissaan Lokris-maahan. Sanalla sanoen, kaikki delfolaiset jättivät kaupunkinsa kylmilleen, lukuunottamatta kuuttakymmentä miestä ynnä ennuspappia.

37. Mutta silloin kun saapuvat barbarit olivat läheisyydessä ja jo matkan päästä näkivät pyhätön, huomasi Akeratos niminen ennuspappi, että temppelin edustalla makasi pyhiä aseita, jotka oli tuotu ulos temppelistä, vaikka ei kenenkään ihmisen ollut lupa niihin koskea. Ja hän meni ilmoittamaan ihmeestä läsnäoleville delfolaisille. Mutta kun barbarit kiiruhtaen saapuivat Athene Pronaian pyhätön kohdalle, yllätti heidät äskeistä vielä suuremmat ihmeet. Onhan tämäkin jo hyvin suuri kumma, kun sota-aseet ilmestyvät maahan, temppelin ulkopuolelle. Mutta se, mikä äskenmainitun jälkeen tapahtui, on kaikkia muita ilmestyksiä ihmeellisempi. Sillä samalla hetkellä, kun barbarit jo olivat lähestyneet Athene Pronaian pyhättöä, iski heihin taivaasta salamoita, ja Parnassoksen huipulta lohkesi kaksi kallionkärkeä, jotka suurella jyskeellä vyöryivät heidän päälleen ja murskasivat useita heistä. Ja Pronaian pyhätöstä kuului ääniä ja sotahuutoja.