Part 7

137. Persialaiset purjehtivat sieltä ajaakseen Demokedesta takaa ja saapuivat Krotoniin, jossa tapasivat hänet torilla ja tarttuivat kiinni häneen. Toiset krotonilaisista, jotka pelkäsivät persialaista valtaa, olivat valmiit luovuttamaan hänet, mutta toiset tarttuivat hekin puolestaan häneen ja pieksivät nuijillaan persialaisia. Nämä silloin lausuivat näin: "Krotonin miehet, katsokaa, mitä teette! Te riistätte pois miehen, joka on kuninkaan karannut orja. Kuinka voi Dareios kuningas tyytyä kärsimään tämän loukkauksen? Kuinka voi teidän tekonne päättyä teille hyvin, jos otatte hänet pois meiltä? Mitä kaupunkia vastaan me ennemmin kuin tätä teemme sotaretken? Mitä me ennemmin koetamme orjuuttaa?" Näin he sanoivat, mutta eivät kuitenkaan voineet taivuttaa krotonilaisia, vaan saivat purjehtia takaisin Aasiaan, menetettyään Demokedeen ja samoin kuormalaivan, jonka olivat kuljettaneet mukanaan, eivätkä enää pyytäneet päästä edemmäs Hellaaseen ja tutkia sitä, heiltä kun oli riistetty opas. Yhden tehtävän kuitenkin Demokedes antoi heille, heidän lähtiessään merille: hän käski nimittäin heidän sanoa Dareiokselle, että Demokedes oli nainut Milonin tyttären. Painiskelija Milon nautti nimittäin suurta mainetta kuninkaan luona. Ja minusta näyttää siltä kuin Demokedes siitä syystä olisi suorittamalla suuren rahasumman jouduttanut tätä avioliittoaan, että Dareios ymmärtäisi hänen kotonaankin olevan suuressa arvossa.

138. Lähdettyään Krotonista persialaiset ajautuivat laivoineen Iapygtaan. Mutta heidän ollessaan siellä orjina, pelasti heidät muuan Gillos niminen maanpakolainen Taras-kaupungista ja toimitti heidät pois kuningas Dareioksen luo. Tämä tarjoutui silloin palkinnoksi antamaan Gillokselle mitä hän vain tahtoi. Gillos kertoi onnettomuutensa ja valitsi sen, että kuningas auttaisi hänet takaisin kotiin Tarakseen. Mutta että hän ei tekisi Hellasta levottomaksi, jos hänen tähtensä suuri laivasto purjehtisi Italiaa vastaan, Gillos sanoi, että riittäisi, jos knidolaiset yksin veisivät hänet takaisin; hän näet arveli, että nämä, jotka olivat tarantolaisten ystäviä, paraiten voisivat tehdä niin, että hän pääsisi kotiin. Dareios suostui siihen ja täyttikin lupauksensa. Hän lähetti näet sanansaattajan Knidokseen ja käski knidolaisten viedä Gilloksen kotia Tarakseen. Nämä tottelivat Dareiosta, mutta eivät kuitenkaan saaneet tarantolaisia taivutetuiksi eivätkä myöskään kyenneet pakoittamaan heitä. Niin oli sen asian laita. Nämä olivat ensimäiset persialaiset, jotka saapuivat Aasiasta Hellaaseen, ja sellaisesta syystä he tulivat vakoilemaan.

139. Tämän jälkeen kuningas Dareios valloitti Samoksen, kaikista helleeni- ja barbarivaltioista ensimäisen, ja siihen hänet sai seuraava seikka. Kun Kambyses, Kyroksen poika, läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan, saapui myös useita helleenejä sinne, mitkä, niinkuin luonnollista olikin, harjoittaakseen kauppaa, mitkä taas katsellakseen itse maata. Niiden joukossa oli myös Syloson, Aiakeen poika, joka oli Polykrateen veli ja oli Samoksesta karkoitettu. Mainitulle Sylosonille sattui seuraava onnellinen tapaus. Hän otti kerran tulipunaisen viitan, viskasi sen ylleen ja liikuskeli sitten Memfiin torilla. Kun hänet siinä näki Dareios, joka oli Kambyseen henkivartijana eikä vielä nauttinut mitään erityistä arvoa, niin hänen teki mielensä viittaa. Hän tuli senvuoksi Sylosonin luo ostaaksensa sen. Nähdessään Dareioksen niin suuresti haluavan viittaa Syloson jostakin jumalallisesta vaikutuksesta virkkoi: "Minä en myy tätä mistään hinnasta, mutta annan sen ilmaiseksi, jos kerran niin pitää tapahtuman". Hartaasti kiittäen siitä Dareios niinmuodoin otti vaatekappaleen.

140. Sylosonpa luuli tehneensä typerästi, kun kadotti viittansa. Mutta kun ajan vieriessä Kambyses kuoli, seitsemän liittoutunutta nousi kapinaan maagia vastaan, ja näiden seitsemän joukosta Dareios sai kuninkuuden, niin Syloson sai tietää, että kuninkuus oli joutunut sille miehelle, jolle hän itse kerran Egyptissä oli hänen pyytäessään antanut vaatteensa. Hän läksi siis ylös Susaan ja istuutui kuninkaanlinnan eteiseen sekä väitti olevansa Dareioksen hyväntekijä. Sen kuultuaan ovenvartija ilmoitti asian kuninkaalle. Ihmeissään tämä lausui näin: "Ja kuka sitten on se helleeni, jolle minä olen kiitollisuuden velassa? Vasta äskenhän olen päässyt hallitukseen, ja tuskin vielä yksikään heistä on meidän luoksemme tullut, enkä tiedä mistään velasta kellekään helleenille. Tuokaa kuitenkin hänet sisälle, jotta saisin tietää mitä hän tahtoo, kun näin puhuu." Ovenvartija toi Sylosonin sisälle, ja kun hän seisoi kuninkaan edessä, kysyivät tulkit häneltä, kuka hän oli ja mitä hän oli tehnyt, kun väitti olevansa kuninkaan hyväntekijä. Syloson kertoi siis koko tapauksen viitasta ja että hän itse oli viitan antaja. Siihen Dareios vastasi: "Oi sinä miehistä jaloin, oletko sinä se, joka annoit minulle lahjan, silloin kun minulla vielä ei ollut mitään valtaa. Ja joskin se oli vähäinen, niin on hyvätyö kuitenkin sen arvoinen kuin jos nyt olisin jostakin suuren lahjan saanut. Niinpä minä siitä hyvästä annan sinulle yllin kyllin kultaa ja hopeaa, niin ettei sinun koskaan tarvitse katua tehneesi hyvää Dareiokselle, Hystaspeen pojalle." Siihen virkkaa Syloson: "Älä, oi kuningas, anna minulle kultaa äläkä hopeata, vaan pelasta ja anna minulle isänmaani Samos, jonka nyt hallussaan pitää meidän orjamme, senjälkeen kun veljeni Polykrates sai surmansa Oroiteen kautta. Anna minulle se, mutta murhaamatta ja orjuuttamatta ketään."

141. Tämän kuultuaan Dareios lähetti pois sotajoukon ja teki sen päälliköksi Otaneen, yhden noista seitsemästä, ja käski hänen panna toimeen kaikki, mitä Syloson oli pyytänyt. Otanes matkasi alas merenrantaan ja laittoi sotajoukkonsa lähtövalmiiksi.

142. Samoksessa vallitsi Maiandrios, Maiandrioksen poika, jolle Polykrates oli uskonut hallituksen. Hän tahtoi olla kaikista oikeamielisin, mutta se ei häneltä onnistunut. Sillä senjälkeen kun hänelle oli ilmoitettu Polykrateen kuolema, hän teki näin. Ensiksi hän pystytti alttarin Zeus Vapauttajalle ja rajoitti sen ympärille sen alueen, joka nyt on etukaupungissa. Sitten hän, tämän tehtyään, kutsui kokoon kaikki asujamet ja puhui näin: "Minulle on, kuten tekin tiedätte, uskottu koko Polykrateen valta ja mahti, ja minun asiani on nyt hallita teitä. Mutta sen, mitä minä lähimmäisessäni moitin, tahdon, mikäli voin, itse jättää tekemättä. Sillä en minä ollut tyytyväinen siihen, että Polykrates hallitsi vertaisiaan miehiä, enkä kehenkään muuhun, joka tekee samoin. Polykrateen kohtalo on nyt mennyt täytäntöön, mutta minä jätän hallituksen teidän haltuunne ja julistan teille yhdenvertaisuuden. Minä katson kuitenkin, että minun tulee saada seuraavat kunnialahjat: Polykrateen rahoista tulee minun erikseen saada kuusi talenttia, ja sitäpaitsi minä valitsen itselleni ja kaikille jälkeläisilleni Zeus Vapauttajan pappisviran, sillä itse olen hänelle perustanut pyhätön ja teille minä hankin vapauden." Tämän hän ilmoitti samolaisille. Mutta muuan heistä nousi ja virkkoi: "Etpä sinä ansaitsekaan hallita meitä, mokoma halpasyntyinen roisto! Vaan tee sinä mieluummin tili niistä rahoista, joita olet hoitanut."

143. Tämän lausui kaupunkilaisten kesken arvossapidetty mies, jonka nimi oli Telesarkhos. Maiandrios, joka käsitti, että jos hän luopuisi hallituksesta, joku toinen asettuisi itsevaltiaaksi hänen sijaansa, ei enää ajatellut luopumista, vaan vetäytyi linnaan, noudatti luokseen jokaisen yksitellen, muka tehdäkseen tiliä rahoista, ja otti kiinni sekä sitoi heidät kahleisiin. Niin he olivat vangittuina, mutta sittemmin Maiandrios itse sairastui. Silloin hänen veljensä, nimeltä Lykaretos, joka luuli hänen kuolevan, tappoi kaikki vangit, saadakseen helpommin käsiinsä hallituksen Samoksessa. Sillä samolaiset nähtävästi eivät tahtoneet olla vapaina.

144. Sittenkun siis persialaiset olivat saapuneet Samokseen vieden Sylosonin kotiinsa, ei yksikään kohottanut kättään heitä vastaan. Maiandrioksen puoluelaiset sanoivat näet olevansa valmiit tekemään sopimuksen, ja Maiandrios itse sanoi poistuvansa saaresta. Kun Otanes siihen suostui ja teki sopimuksen, niin arvokkaimmat persialaisista antoivat asettaa itselleen istuimet vastapäähän linnaa ja istuutuivat sinne.

145. Maiandrios hallitsijalla oli hourunsekainen veli, nimeltä Kharilaos. Tätä pidettiin jonkun hairahduksen vuoksi kahleissa maanalaisessa vankilassa, ja kun hän nyt kuuli, mitä oli tekeillä, ja vankilan aukoista kurkistaessaan näki, kuinka persialaiset kaikessa rauhassa siinä istuivat, niin hän huusi ja sanoi tahtovansa päästä Maiandrioksen puheille. Sen kuultuaan Maiandrios käski päästää irti ja tuoda hänet luokseen. Niin pian kun Kharilaos oli sinne tuotu, koetti hän heti herjaten ja haukkuen taivuttaa Maiandriosta käymään persialaisten kimppuun, sanoen näin: "Minut, joka olen sinun oma veljesi ja joka en ole tehnyt mitään semmoista rikosta, joka ansaitsisi kahleita, olet sinä, miehistä kurjin, vanginnut ja heittänyt maanalaiseen vankilaan. Mutta vaikka näet persialaisten karkoittavan ja tekevän itsesi kodittomaksi, et uskalla rangaista heitä, vaikka heidät olisi niin helppo kukistaa. Vaan jos todella heitä pelkäät, niin anna palkkasoturit minulle, ja minä tahdon kostaa heille heidän tänne tulonsa. Sinut itsesi taas olen valmis lähettämään saaresta pois."

146. Näin siis Kharilaos virkkoi. Maiandrios hyväksyi ehdotuksen eikä hän luullakseni siinä mennyt niin pitkälle mielettömyydessä, että olisi luullut oman valtansa voittavan kuninkaan mahdin, vaan hän teki sen pikemmin siksi, ettei rankaisematta suonut Sylosonille kaupungin joutuvan hänen valtaansa aivan vahingoittumatonna. Hän tahtoi siis ärsyttämällä persialaisia heikontaa Samosta niin paljon kuin suinkin ja sitten jättää sen käsistään, hyvin älyten, että jos persialaiset kärsisivät jotakin vahinkoa, he tulisivat vieläkin katkerammiksi samolaisia kohtaan. Omasta puolestaan hän tiesi turvassa pääsevänsä pois saaresta, milloin vain itse tahtoi. Hän oli näet ennakolta teettänyt salakäytävän, joka vei linnasta merelle. Siispä Maiandrios itse purjehti pois Samoksesta. Mutta Kharilaos asesti kaikki palkkasoturit, avasi portit ja hyökkäsi persialaisten kimppuun, jotka eivät odottaneet mitään semmoista, koska luulivat, että kaikki oli sovittuna. Ja palkkasoturit heittäytyivät niitten persialaisten kimppuun, joita kannettiin kantotuoleissa ja jotka nauttivat mitä suurinta arvoa, sekä tappoivat heidät. Niin he tekivät. Mutta muu persialainen sotajoukko tuli avuksi, joten ahdistetut palkkasoturit tungettiin takaisin linnaan.

147. Kun sotapäällikkö Otanes näki, että persialaiset kärsivät suurta vauriota, niin hän unohti ne ohjeet, jotka Dareios, lähettäessään hänet luotaan, oli hänelle antanut, että nimittäin hän ei saisi tappaa eikä tehdä orjaksi ketään samolaista, vaan että hänen tuli antaa saari loukkaamatonna Sylosonille. Nämä ohjeet hän tahallaan jätti noudattamatta ja komensi sotajoukkoa tappamaan jokaisen, jonka saivat kiinni, eroituksetta niin miehet kuin lapsetkin. Siinä osa sotajoukosta piiritti linnaa, toiset taas tappoivat jokaisen, joka vastaan tuli, yhtäläisesti pyhätössä ja pyhätön ulkopuolella.

148. Karattuaan Samoksesta, Maiandrios purjehti pois Lakedaimoniin. Saavuttuaan sinne ja vietyään sisämaahan ne tavarat, mitkä hän lähtiessään oli ottanut mukaansa, hän teki näin. Hän asetti esiin hopeaisia ja kultaisia juoma-astioita, joita hänen palvelijansa aina huuhtoivat puhtaiksi; sill'aikaa hän jutteli Spartan kuninkaan Kleomeneen, Anaxandridaan pojan kanssa ja vei hänet vähitellen kotiinsa. Kun Kleomenes näki juoma-astiat, ihmetteli hän ja oli hämmästyksissään. Mutta toinen käski hänen viedä pois niistä mitä vain tahtoi. Kun Maiandrios pari kolme kertaa oli näin lausunut, käyttäytyi Kleomenes mitä oikeamielisimmän miehen tavoin, hän kun ei katsonut itse voivansa ottaa vastaan tarjouksia. Ja kun Kleomenes käsitti, että Maiandrios antamalla muille porvareille lahjoja voisi saada apua, niin hän meni eforien luo ja sanoi, että oli Spartalle parempi, jos samolainen vieras lähtisi pois Peloponnesoksesta, ettei viettelisi joko häntä itseään tai jotakin muuta spartalaista huonoon tekoon. He tottelivatkin ja julistivat Maiandrioksen karkoitettavaksi.

149. Mutta persialaiset jättivät Sylosonin haltuun Samoksen, tyhjänä miehistä. Myöhemmin kuitenkin sotapäällikkö Otaneskin auttoi kansoittamaan sitä erään unennäön ja siittimeensä tulleen taudin johdosta.

150. Sotalaivaston ollessa poissa Samoksen luona, nousivat babylonilaiset kapinaan, erittäin hyvin valmistettuaan hankkeensa. Sillä koko sen ajan ja sen sekasorron vallitessa, jolloin maagi hallitsi, ja seitsemän liittoutunutta nousi häntä vastaan kapinaan, he varustautuivat piirityksen varalle. Ja nämä heidän toimensa jäivät kaiketi huomaamatta. Mutta julkisesti luovuttuaan he tekivät seuraavalla tavalla. Otettuaan ensin pois äitinsä, he valitsivat kukin talonväestään itselleen yhden naisen, sen, jonka jokainen tahtoi, mutta muut kaikki he veivät yhteen paikkaan ja kuristivat. Sen yhden, jonka jokainen itselleen valitsi, tuli leipoa hänen leipänsä. Ja he kuristivat naiset, jotteivät nämä kuluttaisi heidän ruokavarojaan.

151. Sen kuultuaan Dareios kokosi koko sotavoimansa ja läksi sotaretkelle heitä vastaan. Ja marssittuaan Babylonia vastaan hän alkoi piirittää sen asujamia, jotka eivät ollenkaan välittäneet piirityksestä. Babylonilaiset nousivat näet ylös muurin rintasuojuksille, hyppivät ja pilkkasivat Dareiosta ja hänen sotajoukkoaan; ja muuan heistä lausui näin: "Mitä te täällä kökötätte, persialaiset, ettekö mene matkoihinne? Vasta silloinhan te voitte meidät valloittaa, kun muulit synnyttävät." Näin virkkoi eräs babylonilaisista, joka ei ikinä saattanut uskoa, että muuli voisi synnyttää.

152. Vuosi ja seitsemän kuukautta oli jo kulunut, ja Dareios ynnä koko sotajoukko hänen kanssaan olivat kärsimättöminä, kun eivät voineet valloittaa Babylonia. Ja kuitenkin Dareios oli käyttänyt kaikkia juonia ja kaikkia temppuja babylonilaisia vastaan. Mutta eipä hän sittenkään voinut saada heitä haltuunsa. Ja muiden juonien muassa, joita hän käytti, hän myös koetti sitä, jolla Kyros oli heidät vallannut. Mutta babylonilaiset olivat varuillaan, eikä hän kyennyt heitä saamaan valtaansa.

153. Mutta silloin sattui kahdentenakymmenentenä kuukautena Zopyrokselle, Megabyzoksen pojalle, hänen, joka oli yksi noista seitsemästä maagin surmaajasta -- tälle Megabyzoksen pojalle Zopyrokselle siis sattui seuraava ihme: yksi hänen muonavaroja kantavista muuleistaan synnytti. Kun se ilmoitettiin, ei Zopyros sitä uskonut, ennenkuin itse näki varsan. Sitten hän kielsi näkijöitä ilmaisemasta tapausta kellekään, mutta mietti itsekseen sitä. Ja katsoen sen babylonilaisen lausuntoon, joka alussa oli sanonut, että kaupunki tulisi valloitetuksi, silloin kun muulit synnyttävät, Zopyros arveli, että Babylon nyt oli valloitettavissa. Sillä jumalallisesta vaikutuksesta oli mies puhunut, ja hänen oma muulinsa synnyttänyt.

154. Niin pian kun Zopyroksesta jo näytti tulleen kohtalon määräämä hetki, jolloin Babylon oli valloitettava, lähestyi hän Dareiosta ja tiedusteli häneltä, pitikö hän Babylonin valloittamista erittäin tärkeänä. Saatuaan tietää, kuinka tärkeäksi kuningas sen katsoi, hän edelleen mietti, miten itse voisi tulla siksi, joka kaupungin valloittaisi, ja se urotyö tulisi hänen omakseen. Sillä persialaisten kesken palkitaan suuresti ansioita virka- ja arvoylennyksillä. Mutta nytpä hän huomasi, ettei hän millään muulla keinoin voisi saada Babylonia käsiinsä, kuin että silpoisi itseänsä ja sitten karkaisi heidän puolelleen. Silloin Zopyros, pitäen vähäpätöisenä oman turmelemisensa, turmeli itsensä parantumattomalla tavalla. Hän leikkasi nimittäin pois nenänsä ja korvansa, ajoi hiukset yltympäri rumasti pois, ruoski itseään ja tuli sitten Dareioksen eteen.

155. Mutta Dareios pani kovin pahakseen nähdessään tämän mitä arvokkaimman miehen niin silvottuna, kavahti valtaistuimeltaan pystyyn, huudahti ja kysyi häneltä, kuka se oli, joka oli hänet silponut, ja mitä hän puolestaan oli tehnyt. Zopyros virkkoi: "Ei ole olemassa muuta miestä kuin sinä, jolla olisi niin suuri valta, että voisi kohdella minua tällä tavalla. Eikä kukaan muu ihminen, oi kuningas, ole tätä minulle tehnyt kuin minä itse. Sillä minusta on harmittavaa, että assyrialaiset näin pitävät persialaisia pilkkanaan." Kuningas vastasi: "Oi sinä hirvein mies, riettaimmalle teolle olet pannut mitä jaloimman nimen, väittäessäsi piiritettyjen vuoksi kohdelleesi itseäsi noin kauheasti. Miksi, oi sinä huimapää, viholliset pikemmin tulevat menemään puolellesi, jos olet silvottu? Etkö sinä ole joutunut vallan suunniltasi, kun näin olet itsesi turmellut?" Mutta Zopyros lausui: "Jos olisin sinulle ehdottanut sen, mitä minä aioin tehdä, et olisi sallinut minun sitä tehdä. Mutta nyt olen sen tehnyt omalla uhallani. Siis, jos vain sinä teet tehtäväsi, niin me otamme Babylonin. Minä aion nimittäin tässä tilassa mennä karkulaisena kaupungin muurin luo ja sanoa babylonilaisille, että olen sinun puoleltasi kärsinyt tämän. Ja luulen että jos minun onnistuu vakuuttaa heidät siitä, että niin on asianlaita, olen saava sotajoukon johdon. Mutta aseta sinä puolestasi kymmenentenä päivänä siitä päivästä lukien, jolloin minä tulen muurien sisälle, siitä sotajoukkosi osasta, jonka hukkumisesta ei ole mitään väliä, tuhat miestä niinkutsutulle Semiramiin portille. Aseta sitten taas seitsemäntenä päivänä, lukien kymmenennestä, minulle toiset kaksituhatta niinkutsutulle ninolaisten portille. Anna edelleen seitsemännestä päivästä kulua kaksikymmentä päivää ja vie sekä sijoita sitten toiset neljätuhatta niinkutsutulle kaldealaisten portille. Mutta älköön olko edellisillä älköönkä näillä jälkimäisilläkään muita puolustusaseita kuin tikari. Mutta se anna heidän pitää. Kahdennenkymmenennen päivän jälkeen käske muun sotajoukon suoraapäätä joka puolelta rynnätä muuria vastaan, mutta aseta persialaiset niinkutsutulle beliläiselle ja kissiläiselle portille. Sillä, niinkuin minä luulen, tulevat babylonilaiset, kun minä kerran olen suorittanut semmoisia suurtekoja, uskomaan minulle muun ohella myös portin avaimet. Ja siitä alkaen on oleva minun ja persialaisten huolena tehdä mitä tehdä tulee."

156. Nämä ohjeet annettuaan Zopyros meni portille, tavantakaa kääntyen ympäri, ikäänkuin todella olisi ollut karkuri. Kun hänet näkivät torneista ne, jotka vartavasten olivat sinne asetetut, niin he juoksivat alas, raottivat hiukan toista portinpuoliskoa ja kysyivät, kuka hän oli ja mitä hän oli tullut pyytämään. Hän ilmoitti heille olevansa Zopyros ja karanneensa heidän puolelleen. Sen kuultuaan portin vartijat veivät hänet babylonilaisten kansankokoukseen. Siinä seisoessaan kokouksen edessä hän vaikeroi ja väitti Dareioksen puolelta kärsineensä sen, minkä itse oli tehnyt, ja muka siitä syystä osakseen saaneensa tämmöistä kohtelua, että oli neuvonut kuningasta luopumaan sotaretkestä, koska ei näkynyt mitään mahdollisuutta Babylonin valloittamiseen. Ja puhuessaan hän virkkoi näin: "Ja nyt, oi babylonilaiset, minun tuloni tuottaa teille mitä suurimman edun, mutta Dareiokselle, sotajoukolle ja persialaisille mitä suurimman turmion. Eipä näet hän suotta ole minua näin silponut. Minähän tunnen tyystin kaikki hänen tuumansa."

157. Niin Zopyros puhui. Mutta nähdessään persialaisten kesken suurinta arvoa nauttivan miehen vailla nenää ja korvia, ruoskanjälkien rumentamana ja veren tahraamana, niin babylonilaiset, siinä lujassa uskossa, että hän puhui totta ja todella tuli heidän liittolaisenaan, olivat valmiit jättämään hänen huostaansa mitä hän heiltä pyysi. Ja hän pyysi sotajoukkoa. Saatuaan sen heiltä hän teki aivan niinkuin Dareioksen kanssa oli sopinut. Hän vei näet kymmenentenä päivänä babylonilaisten sotajoukon ulos ja saartoi sekä surmasi ne tuhat miestä, jotka hän oli neuvonut Dareioksen ensiksi asettamaan vastaansa. Kun babylonilaiset huomasivat, että Zopyros suoritti tekoja, jotka vastasivat hänen sanojaan, niin he olivat erinomaisen iloiset ja valmiit kaikessa palvelemaan häntä. Sitten hän antoi sovittujen päivien kulua, valitsi taas itselleen muutamia babylonilaisia, vei ulos ne ja surmasi toiset kaksituhatta Dareioksen sotaväestä. Nähtyään tämänkin teon kaikki babylonilaiset kiittelivät häntä. Mutta hän antoi taas sovittujen päivien kulua ja vei miehensä ulos määräpäivänä, saartoi viholliset ja surmasi niistä neljätuhatta. Kun sekin teko oli suoritettu, oli Zopyros babylonilaisten kesken kaikki kaikessa, ja he nimittivät hänet sotajoukon ylipäälliköksi ja linnoitusten komentajaksi.

158. Mutta silloinpa vasta, kun Dareios sopimuksen mukaan teki hyökkäyksen joka puolelta muuria vastaan, Zopyros paljasti koko vilppinsä. Babylonilaiset näet nousivat muurille ja koettivat torjua Dareioksen päällehyökkäävää sotajoukkoa, mutta Zopyros avasi niinkutsutun kissiläisen ja beliläisen portin ja laski persialaiset muurin sisäpuolelle. Ne babylonilaisista, jotka näkivät mitä oli tapahtunut, pakenivat Zeus Beloksen pyhättöön. Ne taas, jotka eivät olleet sitä nähneet, jäivät kukin paikoilleen, kunnes hekin huomasivat tulleensa kavalletuiksi.

159. Sillä tavoin Babylon toisen kerran valloitettiin. Sittenkuin Dareios sai valtaansa babylonilaiset, hajoitti hän ensiksi heidän muurinsa ja kiskoi irti kaikki heidän porttinsa. Sillä kun edellisellä kerralla Kyros valloitti Babylonin, ei hän ollut tehnyt kumpaakaan. Edelleen Dareios seivästytti noin kolmetuhatta etevintä miestä, mutta antoi kaupungin muiden babylonilaisten asuttavaksi. Ja jotta babylonilaisilla olisi vaimoja, ja he saisivat jälkeläisiä, Dareios menetteli näin -- sillä, niinkuin jo alussakin on osoitettu, olivat babylonilaiset elatuksestaan huolehtiessaan kuristaneet naisensa. Dareios käski näet naapurikansoja tuomaan Babyloniin naisia, säätäen kullekin kansalle määrätyn luvun, niin että naisia tuli kaikkiaan viisikymmentätuhatta. Näistä naisista polveutuvat nykyiset babylonilaiset.

160. Dareioksen arvostelun mukaan ei yksikään persialainen, ei myöhemmin eikä aikaisemmin eläneistä, lukuunottamatta ainoastaan Kyrosta, voittanut Zopyrosta ansiokkaissa teoissa; sillä vain Kyrokseen ei kukaan persialainen vielä ole katsonut voivansa verrata itseään. Ja monasti kerrotaan Dareioksen lausuneen mieluummin tahtovansa, että Zopyros olisi jäänyt kärsimättä runtelunsa kuin että hänellä olisi kaksikymmentä Babylonia entisen lisäksi. Ja Dareios osoitti Zopyrokselle suurta kunniaa. Niinpä hän vuotuisesti antoi hänelle semmoisia lahjoja, jotka persialaisten mielestä ovat arvokkaimpia, jättipä hänelle Babylonin verotta hoidettavaksi koko hänen elinajakseen ja antoi vielä paljon muutakin. Mainitun Zopyroksen poika oli se Megabyzos, joka Egyptissä johti sotajoukkoa atenalaisia ja liittolaisia vastaan. Ja tämän Megabyzoksen poika oli se Zopyros, joka karkulaisena tuli Persiasta Atenaan.

NELJÄS KIRJA

1. Babylonin valloituksen jälkeen tapahtui Dareioksen retki skyytejä vastaan. Sillä kun Aasia väkilukunsa puolesta oli kukoistavimmillaan ja suuria rahasummia kertyi kokoon, teki Dareioksen mieli kostaa skyyteille se, että he aikaisemmin olivat hyökänneet Meedianmaahan ja taistelussa voitettuaan vastustajansa aloittaneet vihollisuudet. Sillä skyytit hallitsivat, niinkuin ennenkin olen maininnut, Ylä-Aasiata kahdeksankolmatta vuotta. Ajaessaan näet takaa kimmeriläisiä he hyökkäsivät Aasiaan ja tekivät lopun meedialaisten hallituksesta. Nämä hallitsivat nimittäin Aasiata, ennenkuin skyytit saapuivat. Mutta kun skyytit, oltuaan poissa kotoa kahdeksankolmatta vuotta, tämän ajan kuluttua palasivat omaan maahansa, odotti heitä siellä ottelu, joka ei ollut meedialaisia vastaan kestettyä vähäisempi. He tapasivat nimittäin vastassansa melkoisen sotajoukon. Sillä skyytien vaimot olivat, kun heidän miehensä olivat niin kauan poissa, menneet orjien tykö.