Part 24

108. Sillä tavoin Hippias päätti näyn toteutuneen. Mutta kun atenalaiset olivat asetettuina järjestykseen Herakleen temppelialueella, tulivat plataialaiset miehissä heitä auttamaan. Plataialaiset olivat nimittäin antautuneet atenalaisille, ja atenalaiset olivat jo heidän puolestaan nähneet paljon vaivaa. Ja he antautuivat atenalaisille seuraavalla tavoin. Teebalaisten ahdistamina plataialaiset ensiksi antautuivat Kleomeneelle, Anaxandrideen pojalle, joka sattumalta oli läheisyydessä, sekä lakedaimonilaisille. Mutta nämä eivät suostuneet siihen, vaan sanoivat heille näin: "Me asumme liian kaukana, ja teille tulisi tämmöinen apu kylläkin laimeaksi. Ehtisittehän te monta kertaa tulla orjuutetuiksi, ennenkuin kukaan meistä saisi siitä vihiäkään. Mutta me neuvomme teitä antautumaan atenalaisille, jotka asuvat lähellä teitä eivätkä ole huonoja auttamaan." Sen neuvon lakedaimonilaiset antoivat eivätkä sitä tehneet niin paljon hyväntahtoisuudesta plataialaisia kohtaan kuin siksi, että tahtoivat että atenalaiset joutuisivat sotaan boiotilaisten kanssa ja siitä saisivat vaivaa. Sen neuvon antoivat lakedaimonilaiset plataialaisille. Jälkimäiset noudattivatkin neuvoa, ja atenalaisten toimittaessa uhrejaan kahdelletoista jumalalle he istuutuivat alttarille sekä antautuivat heidän turviinsa. Saatuaan siitä tiedon teebalaiset lähtivät sotaretkelle plataialaisia vastaan, ja atenalaiset tulivat näille avuksi. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään taisteluun eivät korintolaiset, jotka sattumalta olivat läsnä, sitä sallineet. Ja kun molemmat uskoivat riidan ratkaisun näille, niin he määräsivät maan rajat ja sovittivat riidan sillä ehdolla, että teebalaiset jättäisivät rauhaan ne boiotilaiset, jotka eivät tahtoneet kuulua boiotilais-liittoon. Niin tuomittuaan korintolaiset läksivät matkoihinsa, mutta atenalaisten lähtiessä pois hyökkäsivät boiotilaiset heidän kimppuunsa, vaan joutuivat hyökkäyksensä jälkeen taistelussa tappiolle. Silloin atenalaiset menivät niitten rajojen yli, jotka korintolaiset olivat säätäneet plataialaisille; niitten rajojen yli he siis kulkivat ja tekivät itse Asopoksen teebalaisten rajaksi Plataiaa ja Hysiaita vastaan. Sanotulla tavalla plataialaiset olivat antautuneet atenalaisille, ja nyt he tulivat avuksi Marathoniin.

109. Atenalaisten sotapäälliköiden mielipiteet kävivät eri tahoille, toiset kun heidän harvalukuisuuteensa nähden neuvoivat, ettei iskettäisi yhteen meedialaisten kanssa, toiset taas, niiden joukossa myös Miltiades, kun kehoittivat siihen. Kun mielipiteet menivät kahtaanne ja pelkurimaisempi pääsi voitolle, oli yhdestoista äänestysliuska atenalaisten arvalla määrätyn polemarkin annettava; entisinä aikoina antoivat nimittäin atenalaiset saman äänestysoikeuden polemarkille kuin sotapäälliköille. Ja polemarkkina oli siihen aikaan afidnalainen Kallimakhos. Hänen luokseen tuli Miltiades ja lausui näin: "Sinun vallassasi, Kallimakhos, on nyt joko saattaa Atena orjuuteen tai vapauttamalla se ikipäiviksi jättää jälkeesi muisto semmoinen, jommoista eivät edes Harmodios ja Aristogeiton ole jättäneet. Sillä ovathan atenalaiset nyt joutuneet suurempaan vaaraan kuin kaikkena olinaikanaan. Jos he alistuvat meedialaisten valtaan, on ilmeistä, mitä he Hippiaan haltuun jääneinä tulevat kärsimään; mutta jos tämä kaupunki säilyy, niin se saattaa tulla ensimäiseksi Hellaan kaupunkien joukossa. Millä lailla siis tämä saattaa tapahtua, ja millä lailla näiden asiain ratkaisu kuuluu juuri sinulle, sen minä nyt aion ilmaista. Meidän kymmenen sotapäällikön kesken käyvät mielipiteet eri tahoille, kun toiset kehoittavat iskemään yhteen, toiset eivät. Jos me nyt emme iske yhteen, niin pelkään, että nousee jokin suuri eripuraisuus, joka siihen määrään järkyttää atenalaisten mielipiteet, että he menevät meedialaisten puolelle. Mutta jos me iskemme yhteen, jo ennenkuin atenalaisten kesken syntyy mitään hajaannusta, saatamme jumalain avulla yhteentörmäyksessä päästä voitolle. Kaikki tämä kohdistuu nyt sinuun ja riippuu sinusta. Sillä jos sinä yhdyt minun mielipiteeseeni, on isänmaasi oleva vapaa, ja kaupunkisi Hellaan kaupunkien joukossa ensimäinen. Mutta jos valitset niiden mielipiteen, jotka neuvovat karttamaan taistelua, on kaikkien niiden etujen vastakohta, joita olen luetellut, sinua odottava."

110. Näin puhumalla Miltiades voitti Kallimakhoksen puolelleen. Ja kun polemarkin ääni oli tullut lisäksi, tuli päätetyksi, että iskettäisiin yhteen. Sitten ne sotapäälliköt, joiden mielipide oli ollut, että piti taisteltaman, jättivät Miltiadeelle ylijohdon, aina milloin heidän päivänsä tuli johtaa. Hän otti kyllä vastaan ylijohdon, mutta ei vielä ryhtynyt taisteluun, ennenkuin hänen oma vuoronsa tuli.

111. Niin pian kuin Miltiadeen vuoro oli tullut, järjestäytyivät atenalaiset seuraavalla tavoin taisteluvalmiiksi. Oikeata siipeä johti polemarkki Kallimakhos; atenalaisilla oli nimittäin siihen aikaan tapana, että polemarkki piti oikeata siipeä. Tämän päällikön jälkeen seurasivat heti kaikki heimopiirit siinä järjestyksessä, mikä niillä oli, toinen toisensa jälestä. Viimeisiksi järjestyivät plataialaiset, jotka saivat vasemman siiven. Tästä taistelusta pitäen rukoilee atenalainen kuuluttaja, atenalaisten toimittaessa uhreja joka neljäs vuosi tapahtuvissa kansanjuhlissaan menestystä plataialaisillekin, samalla kertaa kuin atenalaisille. Mutta nyt kun atenalaiset järjestäytyivät Marathonissa, kävi näin. Kun sotajoukon rintaman pituus tehtiin yhtä suureksi kuin meedialais-sotajoukon, tuli sen keskusta vain muutaman rivin syvyiseksi, joten sotajoukko siltä kohtaa oli varsin heikko, mutta kumpikin siipi oli mieslukunsa vuoksi vahva.

112. Niin pian kuin he olivat järjestyksessä ja uhri oli tullut hyväenteinen, riensivät atenalaiset, heti valloilleen päästyään, juoksujalkaa barbareja vastaan. Heidän välillään ei ollut vähempää kuin kahdeksan stadionia. Nähdessään heidän pikamarssissa rientävän vastaansa persialaiset valmistautuivat heitä kohtaamaan ja luulivat atenalaisten olevan hulluja ja syöksyvän suoraan turmioonsa, kun näkivät heidän harvalukuisina, vieläpä juoksujalkaa, kiiruhtavan, vaikk'ei heillä ollut ratsuväkeä eikä jousimies-joukkoja. Niin arvelivat barbarit. Mutta sittenkuin atenalaiset taajoissa joukoissa olivat joutuneet käsikähmään barbarien kanssa, niin he taistelivat mainehikkaasti. Ensimäisinä näet kaikista helleeneistä, joita me tunnemme, he menivät juoksujalkaa vihollista vastaan, ja ensimäisinä he kestivät meedialais-puvun ja siihen puettujen miesten näön. Sillä siihen saakka oli yksin meedialaisten nimen kuuleminenkin herättänyt pelkoa helleeneissä.

113. Marathonin kedolla taisteltiin kauan aikaa. Ja sotajoukon keskustassa, mihin persialaiset itse sekä sakilaiset olivat asetettuina, voittivat barbarit. Siinä siis barbarit voittivat ja mursivat rintaman sekä ajoivat atenalaisia takaa sisämaahan, mutta kummallakin siivellä voittivat atenalaiset ja plataialaiset. Ja voitettuaan he antoivat barbarein pakosalle kääntyneen sotajoukon paeta, mutta vetivät molemmat siipensä yhteen ja taistelivat niitä vastaan, jotka olivat murtautuneet heidän keskustansa läpi, ja atenalaiset voittivat. Ja he seurasivat iskien persialaisia, kunnes saapuivat merenrantaan ja vaativat tulta sekä tarttuivat laivoihin.

114. Tässä taisteluntuoksinassa sai surmansa polemarkki Kallimakhos, joka oli esiintynyt kunnon miehen tavoin, ja sotapäällikköjen joukosta kuoli Stesileos, Thrasyleoksen poika. Edelleen kaatui siinä Kynegeiros, Euforionin poika, jolta kirveellä hakattiin poikki käsi, kun hän tarttui laivankeulan kärkeen. Ja sitäpaitsi kaatui monta muuta tunnettua atenalaista.

115. Sillä tavoin atenalaiset saivat valtaansa seitsemän laivaa. Mutta muut laivat barbarit työnsivät merelle ja otettuaan Eretriasta saamansa sotavangit siitä saaresta, johon olivat jättäneet heidät, he purjehtivat Sunionin ympäri ehtiäkseen ennen atenalaisia kaupunkiin. Ja atenalaisten kesken nousi semmoinen syytös, että barbarit alkmaionidien juonesta olivat saaneet sen päähänsä. Nämä olivat muka sopimuksesta näyttäneet kilpeä persialaisille, näiden jo ollessa merellä.

116. Persialaiset siis purjehtivat Sunionin ympäri. Mutta atenalaiset riensivät kiireesti, minkä jalat kestivät, kaupunkinsa avuksi ja ennättivät sinne, ennenkuin barbarit saapuivat. Ja samoinkuin he olivat lähteneet Herakleen pyhätön luota Marathonin kedolla, samoin he saavuttuaan perille asettuivat leiriin toisen Herakleen pyhätön, nimittäin Kynosargeessa olevan luo. Mutta päästyään laivoineen Faleronin kohdalle, joka silloin oli atenalaisten satamana ja oltuaan siinä ankkurissa barbarit purjehtivat takaisin Aasiaan.

117. Tässä Marathonin taistelussa kaatui barbareja noin kuusituhatta neljäsataa miestä, atenalaisia taas satayhdeksänkymmentäkaksi. Näin monta kaatui kummallakin puolen. Siinä sattui myös tällainen ihme. Miehuullisesti taistellessaan käsikähmässä menetti muuan atenalainen, Epizelos, Kufagoraan poika, silmänsä, vaikka hänen ruumiiseensa ei sattunut mitään iskua tai heittoa, ja pysyi sitten siitä hetkestä elämänsä loppuun saakka sokeana. Minä kuulin hänen siitä kohtauksesta kertoneen siihen tapaan, että hänestä tuntui kuin olisi häntä vastaan asettunut suuri, raskasaseinen mies, jonka parta varjosti koko hänen kilpensä. Tämä haamu oli kulkenut hänen ohitsensa, mutta tappanut hänen vierustoverinsa. Niin kuulin Epizeloksen kertoneen.

118. Mutta sittenkuin Datis, sotajoukkonsa keralla lähtiessään Aasiaan, oli joutunut Mykonokseen, niin hän unessa näki näyn. Mikä se näky oli, sitä ei kerrota. Mutta heti kun päivä oli valjennut, hän pani toimeen tutkimuksen laivoissa. Ja löydettyään foinikialaisesta laivasta kullatun Apolloninkuvan hän tiedusteli, mistä se oli ryöstetty. Saatuaan selville, mistä pyhätöstä se oli, hän purjehti omalla laivallaan Delokseen. Sitten hän laski jumalankuvan pyhättöön ja käski delolaisia, jotka siihen aikaan jo olivat tulleet takaisin saareensa, viemään kuvan teebalaisten Delioniin, joka on merenrannalla, vastapäätä Khalkista. Sen käskyn annettuaan Datis purjehti takaisin, mutta kuvapatsasta delolaiset eivät vieneetkään pois; vaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua teebalaiset itse oraakelilauseen nojalla toimittivat sen Delioniin.

119. Laskettuaan Aasian rantaan veivät Datis ja Artafrenes ottamansa eretrialaiset sotavangit Susaan. Ennenkuin eretrialaiset olivat joutuneet vangiksi, oli Dareios kuningas heitä kohtaan kantanut ankarata vihaa, syystä että eretrialaiset ensiksi olivat ryhtyneet vihollisuuksiin. Mutta kun hän nyt näki heidät tuotuina luokseen ja vallanalaisinaan, ei hän heille tehnyt muuta sen pahempaa, kuin että sijoitti heidät asumaan Arderikka nimiselle tilukselleen, joka on Kissianmaassa ja kahdensadankymmenen stadionin päässä Susasta sekä neljänkymmenen stadionin päässä siitä kaivosta, josta saadaan kolmenlaatuista ainetta. Siitä ammennetaan nimittäin maapihkaa, suolaa ja öljyä seuraavalla tavalla. Ne nostetaan pumpulla, mutta sangon sijasta pumppuun kiinnitetään säkin puolikas. Tämä työnnetään pohjaan, ja se, mikä nostetaan ilmoille, kaadetaan säiliöön. Ja kun se siitä kaadetaan, muuttuu se kolmella eri tavoin. Ja maapihka ja suola hyytyvät heti. Mutta öljy, jota persialaiset kutsuvat nimellä "radinake", on mustaa ja pahanhajuista. Sinne Dareios kuningas sijoitti eretrialaiset, jotka aina minun aikoihini saakka ovat pitäneet tätä maata hallussaan ja säilyttäneet muinaisen kielensä. Näin kävi eretrialaisten.

120. Mutta täysikuun jälkeen tuli Atenaan kaksituhatta lakedaimonilaista, joilla oli semmoinen kiire ehtiäkseen perille, että saapuivat Attikaan kolmantena päivänä siitä, kun olivat lähteneet Spartasta. Ja vaikka he saapuivat taistelun jälkeen, niin he kuitenkin halusivat katsella meedialaisia. Niinpä he menivät Marathoniin heitä katsellakseen. Sitten he kiittivät atenalaisia ja heidän tekoaan sekä läksivät takaisin.

121. Ihmeellinen ja uskomaton on minusta se puhe, että muka alkmaionidit ensinkään olisivat sopimuksesta näyttäneet kilpeä persialaisille siinä tarkoituksessa, että atenalaiset joutuisivat barbarien ja Hippiaan valtaan. Ovathan he ilmeisesti vihanneet yksinvaltaa enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin Hipponikoksen isä Kallias, Fainippoksen poika. Tämä Kallias oli nimittäin ainoa atenalainen, joka, silloin kun Peisistratos oli karkoitettu Atenasta, uskalsi ostaa hänen tavaransa, kun niitä kaupunginpalvelija kuulutti, ja muutenkin punoi mitä vihamielisimpiä juonia häntä vastaan.

122. Mainittu Kallias ansaitsee monessa kohden muistamista. Ensiksi näet sen nojalla mitä edellä kerrottiin, kun hän kunnosti itseään isänmaansa vapauttajana. Toiseksi siihen nähden, mitä hän teki Olympiassa, missä hän, voitettuaan hevosellaan ja päästyään nelivaljakollaan toiselle sijalle sekä sitä ennen saavutettuaan pythialais-kilpailuissa palkinnon, kaikkien helleenien kesken tuli kuuluisaksi uhkeitten pitojensa vuoksi. Ja vihdoin siihen nähden, miten hän käyttäytyi kolmea tytärtänsä kohtaan. Heidän päästyään näet naimaikään hän antoi heille mitä arvokkaimmat myötäjäiset ja noudatti siihen määrään heidän mielihalujaan, että antoi heidät sille miehelle, jonka kukin kaikkien atenalaisten joukosta tahtoi valita itselleen. [Tätä lukua ei pidetä Herodotokaen kirjoittamana.]

123. Ja alkmaionidit vihasivat itsevaltiaita yhtä paljon tai ainakaan ei vähemmän kuin Kallias. Siispä minä pidän ihmeellisenä enkä voi uskoa sitä parjausta, että he olisivat näyttäneet kilpeä, he, joiden kaiken aikaa täytyi itsevaltiaitten karkoittamina elää maanpaossa ja joiden toimesta peisistratidit menettivät itsevaltiuden. Niinpä he minun mielestäni paljoa suuremmassa määrässä kuin Harmodios ja Aristogeiton olivat ne, jotka vapauttivat Atenan. Nämä näet tekivät, tappamalla Hipparkhoksen, muut peisistratidit vieläkin katkerammiksi, eivätkä viimemainitut silti lakanneet olemasta itsevaltiaita. Alkmaionidit sitävastoin ilmeisesti vapauttivat Atenan, jos nimittäin he todella olivat ne, jotka taivuttivat Pytian käskemään lakedaimonilaisia vapauttamaan Atenan, kuten edellä olen osoittanut.

124. Mutta ehkä he, jostakin syystä atenalaisten kansalle suuttuneina, kavalsivat isänmaansa? Päinvastoin, eihän ollut atenalaisten kesken suuremmassa arvossa pidettyjä miehiä eikä keitään, joita olisi enemmän kunnioitettu. Niinpä ei ole todennäköistä, että he olisivat semmoisessa tarkoituksessa näyttäneet kilpeä. Nyt kuitenkin kilpi näytettiin, eikä sitä vastaan voi väittää mitään. Vaan kuka se oli joka sitä näytti, sitä en saata tämän enempää sanoa.

125. Alkmaionidit olivat jo vanhastaan Atenassa kuuluisat, mutta Alkmaionin ja sitten taas Megakleen ajoista he vasta oikein tulivat maineeseen. Ensiksi näet Alkmaion, Megakleen poika, auttoi Sardeesta Kroisoksen luota Delfoin oraakeliin saapuneita lyydialaisia ja teki heille alttiisti palveluksia. Nytpä Kroisos, saatuaan oraakelissa käyneiltä lyydialaisilta tietää, että Alkmaion oli tehnyt hänelle hyvää, noudatti hänet luokseen Sardeeseen. Ja hänen saavuttuaan sinne Kroisos lahjoitti hänelle niin paljon kultaa, kuin hän vain saattoi yht'aikaa päällään kantaa ulos. Katsoen tähän omituiseen lahjaan Alkmaion varustautui seuraavasti. Hän pukeutui väljään ihotakkiin, jättäen sen povustan pullottamaan, sitoi jalkoihinsa leveimmät hihnakengät, mitä saattoi löytää, ja meni siihen aarreaittaan, johon he hänet veivät. Kun hän siellä tapasi kultahiekkaläjän, sulloi hän ensiksi pohkeittensa ympäri niin paljon kultaa kuin kenkiin mahtui, sitten hän mätti povustansa täpötäyteen kultaa, siroitti hiuksiin kultahiekkaa, pisti osan suuhunsa ja läksi ulos aarreaitasta, vaivoin laahaten kenkiään ja näyttäen enemmän miltä muulta tahansa, kuin ihmiseltä. Sillä hänen suunsa oli tukittuna, ja kaikki oli pullollaan. Nähdessään hänet purskahti Kroisos nauruun ja antoi hänelle kaiken sen ja lahjoitti vielä toisen mokoman lisää. Näin rikastui mainittu huone suuresti, ja Alkmaion piti siten nelivaljakkoa ja saavutti voiton Olympiassa.

126. Sittemmin kohotti tätä huonetta seuraavassa polvessa Sikyonin itsevaltias Kleisthenes, niin että se tuli vielä paljoa kuuluisammaksi helleenien kesken, kuin mitä se ennen oli ollut. Kleistheneellä, Aristonymoksen pojalla, joka oli Myronin pojanpoika ja Andreaan pojanpojanpoika, oli Agariste niminen tytär. Tämän hän tahtoi antaa vaimoksi sille, jonka hän huomaisi parhaimmaksi kaikista helleeneistä. Kun siis vietettiin Olympian kilpaleikkejä ja Kleisthenes siinä voitti nelivaljakolla, niin hän antoi kuuluttaa, että sen helleeneistä, joka tahtoi ruveta hänen, Kleistheneen, vävyksi, tuli kuudenneksikymmenenneksi päiväksi tai sitä ennen saapua Sikyoniin, koska hän, Kleisthenes, oli pitävä häät, vuoden kuluttua tästä kuudennestakymmenennestä päivästä lukien. Tällöin tulivat helleenein joukosta kosijoina kaikki ne, jotka pöyhkeilivät itsestään sekä isänmaastaan. Ja heille Kleisthenes vartavasten teetti juoksuradan ja painitantereen.

127. Italiasta tuli sybarilainen Smindyrides, Hippokrateen poika, joka oli ylellisin mies maailmassa (siihen aikaan oli Sybaris mahtavimmillaan), ja Damasos Siris-kaupungista, Amyriin poika, hänen, jota sanottiin "viisaaksi". Nämä tulivat Italiasta, Ioonian lahden rannoilta taas tuli epidamnolainen Amfimnestos, Epistrofoksen poika; tämä tuli Ioonian lahden rannoilta. Aitoliasta tuli sen Titormoksen veli, Males, joka ruumiinvoimiltaan voitti kaikki helleenit ja pakeni ihmisiä Aitolianmaan viimeisiin ääriin. Peloponnesoksesta tuli Argoksen itsevaltiaan, Feidonin, poika Leokedes, sen Feidonin, joka laittoi peloponnesolaisille mitat ja kaikista helleeneistä esiintyi röyhkeimmin, hän kun karkoittaen elis-maalaisten kilpatuomarit itse järjesti Olympiassa kilpaleikit. Hänen poikansa siis tuli, ja tulivatpa myös arkadilainen Amiantos, Lykurgoksen poika, Trapezus-kaupungista, sekä azanialainen Lafanes, Euforionin poika, Paiopoliista, hänen, joka, niinkuin Arkadiassa kerrotaan, oli kodissaan vastaanottanut dioskurit ja siitä pitäen osoittanut vieraanvaraisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan, ja elis-maalainen Onomastos, Agaioksen poika. Nämä siis tulivat itse Peloponnesoksesta. Atenasta taas saapuivat Megakles, Alkmaionin poika, hänen, joka oli saapunut Kroisoksen luo, ja toiseksi Hippokleides, Teisandroksen poika, joka rikkaudessa ja kauneudessa voitti kaikki atenalaiset. Eretriasta, joka siihen aikaan kukoisti, tuli Lysanias; hän oli ainoa, joka tuli Euboiasta. Tessaliasta taas tuli muuan krannonilainen skopadi, Diaktorides, ja molossien maasta Alkon.

128. Näin monta oli kosijoita. Heidän saavuttuaan määräpäiväksi Kleisthenes ensiksikin tiedusteli heidän kotimaataan ja kunkin sukuperää ja sitten hän piti heitä vuoden ajan luonaan, jolla aikaa hän koetteli heidän miehuuttaan, luonnettaan, kasvatustaan ja käytöstään, seurustellen sekä yksityisesti kunkin kanssa että kaikkien kanssa yhdessä, ja vieden voimistelulaitoksiin kaikki ne, jotka olivat nuorempia; mutta enimmin hän koetteli heitä pidoissa. Sillä koko sen ajan, jolloin hän piti heitä luonaan, hän teki niin, ja samalla hän kestitsi heitä mitä suurenmoisimmin. Ja kosijoista häntä nähtävästi enimmin miellyttivät Atenasta saapuneet, ja näistä hän antoi etusijan Hippokleideelle, Teisandroksen pojalle, niin hyvin hänen miehuutensa takia kuin senvuoksi, että hän esivanhempiensa kautta oli sukua Korintosta hallitseville kypselideille.

129. Ja kun oli tullut se päivä, joka oli määrätty häitä varten ja jolloin Kleistheneen itsensä tuli ilmaista, kenenkä hän kaikkien joukosta valitsi, uhrasi hän sata härkää ja kestitsi kosijoita itseään ynnä kaikkia sikyonilaisia. Ja aterialta päästyään kosijat kilpailivat keskenään soitossa ja kertomistaidossa. Juominkien jatkuessa Hippokleides, joka oli joukossa ylimmäisenä, käski huilunsoittajaa soittamaan tanssisäveltä, ja kun huilunsoittaja totteli, niin hän alkoi tanssia. Ja kaiketi hänen tanssinsa miellytti häntä itseään, mutta sen nähdessään Kleisthenes katseli karsaasti koko menoa. Hetkeksi herettyään Hippokleides käski tuoda sisään pöydän, ja kun pöytä oli tuotu, alkoi hän ensiksi, sillä seisten, esittää lakonilaisia tanssivuoroja, sitten muita, nimittäin attikalaisia, ja kolmanneksi hän asettui päälaelleen pöytää vasten ja sätkytteli säärillään ilmassa. Jo silloin kun Hippokleides tanssi ensimäistä ja toista kertaa, luopui Kleisthenes hänen tanssinsa ja julkeutensa vuoksi inholla siitä ajatuksesta, että Hippokleideestä tulisi hänen vävynsä. Mutta hän pidätti kuitenkin itseään, koska ei tahtonut purkaa suuttumustaan tätä vastaan. Mutta nähdessään hänen sääriään sätkyttävän, hän voimatta enää hillitä itseään lausui: "Oi Teisandroksen poika, nyt olet kuin oletkin tanssinut hääsi myttyyn." Mutta siihen Hippokleides sanoa tokaisi: "Siitä välittää vähät Hippokleides!"

130. Siitä on tämä sananparsi saanut alkunsa. Mutta Kleisthenes vaati äänettömyyttä ja lausui kaikkien kuultavaksi näin: "Miehet, tyttäreni kosijat, minä sekä kiitän teitä kaikkia että soisin voivani teille kaikille osoittaa suosiotani, jos se olisi mahdollista, enkä valitsemalla joukostanne yhden tahtoisi hyljätä muita. Mutta koska minulla on vain yksi tytär annettavana enkä siis voi tehdä teille kaikille mieliksi, niin minä annan niille teistä, joilta tämä avioliitto menee hukkaan, kullekin lahjaksi hopeatalentin siitä kunniasta, että olette tahtoneet naida minun huoneestani ja matkustaneet tänne kotoanne; mutta Alkmaionille. Megakleen pojalle, minä kihlaan tyttäreni Agaristen atenalaisten lakien mukaan." Kun Megakles sanoi suostuvansa kihlaukseen, niin Kleisthenes piti häät.

131. Semmoisen päätöksen saivat kosijat, ja siten alkmaionidit joutuivat huutoon kautta Hellaan. Siitä avioliitosta syntyi se Kleisthenes, joka sääsi atenalaisille heimopiirit sekä kansanvallan ja joka oli saanut nimensä sikyonilaisen äidinisänsä mukaan. Hän ynnä Hippokrates olivat Megakleen poikia, Hippokrateen lapsia olivat toinen Megakles sekä toinen Agariste, joka oli saanut nimensä Kleistheneen tyttären Agaristen mukaan. Hän joutui naimisiin Xanthippoksen, Arifronin pojan kanssa, ja raskaana ollessaan hän näki semmoisen unen, että hän oli synnyttävinään leijonan; ja muutamien päivien perästä hän synnytti Xanthippokselle Perikleen.

132. Marathonin tappelun jälkeen Miltiades, joka jo ennenkin oli nauttinut suurta arvoa atenalaisten kesken, varsinkin kohosi kunniassa. Hän pyysi nyt atenalaisilta seitsemänkymmentä laivaa, sotajoukon ja rahaa, ilmoittamatta heille, mitä maata vastaan hän aikoi lähteä sotaretkelle, vaan sanoen ainoastaan, että he tulisivat rikastumaan, jos häntä seuraisivat. Hän oli näet vievä heidät semmoiseen maahan, mistä he helposti voisivat saada suunnattomasti kultaa. Näin sanoen hän pyysi laivoja. Ja sen toivon kiihoittamina atenalaiset antoivatkin laivat.

133. Saatuaan sotajoukon hän purjehti Parosta vastaan siitä syystä muka, että parolaiset ensiksi olivat alottaneet loukkaukset lähtiessään kolmisouduillaan Marathoniin yhdessä persialaisten kanssa. Se oli kuitenkin vain näennäinen syy, sillä hän kantoi kaunaa parolaisia kohtaan Lysagoraan, Teisiaan pojan vuoksi, joka syntyperältään oli parolainen ja oli panetellut häntä persialaisen Hydarneen edessä. Saavuttuaan määräpaikkaansa Miltiades tunki parolaiset muurin sisälle, piiritti heitä ja lähetti kuuluttajan vaatimaan sata talenttia, uhaten että, jolleivät antaisi, hän ei tulisi viemään sotajoukkoa pois, ennenkuin oli valloittanut heidän kaupunkinsa. Mutta parolaiset eivät ajatelleetkaan antaa mitään rahaa Miltiadeelle, vaan miettivät vain, millä keinoin voisivat suojella kaupunkiaan; ja muiden keksintöjen muassa he myös laittoivat niin, että se osa muuria, mistä kulloinkin saattoi parhaiten hyökätä, yön tullen kohosi kahta vertaa korkeammaksi entisestään.