Part 23

84. Argolaiset väittävät siis, että Kleomenes tästä syystä tuli hulluksi ja sai niin surkean lopun. Spartalaiset itse sitävastoin väittävät, ettei Kleomenes minkään jumaluuden vaikutuksesta tullut hulluksi, vaan että hän seurustellessaan skyytien kanssa oli ruvennut juomaan sekoittamatonta viiniä ja siitä tullut hulluksi. Paimentolais-skyytit olivat nimittäin, senjälkeen kuin Dareios oli hyökännyt heidän maahansa, kiihkeästi halunneet kostaa hänelle, ja siitä syystä lähettäneet sanan Spartaan ja tehneet sotaliiton sekä semmoisen sopimuksen, että skyytien itsensä piti Fasis-joen kohdalta koettaa tunkeutua Meedianmaahan, mutta käskeä spartalaisten, Efesoksesta käsin, nousta sisämaahan ja sitten yhtyä heihin samassa paikassa. Niinpä he kertovat, että kun skyytit tässä tarkoituksessa olivat tulleet, Kleomenes seurusteli heidän kanssaan liian paljon, ja kohtuullista enemmän heidän kanssaan seurustellessaan hän muka heiltä oppi juomaan sekoittamatonta viiniä. Ja siitä arvelevat spartalaiset hänen tulleen hulluksi. Siitä perin, milloin he, kuten itse kertovat, tahtovat juoda jotakin väkevämpää, sanovat he: "Ota skyytin ryyppy!" Niin kertovat spartalaiset Kleomeneesta. Mutta minun luullakseni Kleomenes kärsi tämän rangaistuksen Demaratoksen vuoksi.

85. Saatuaan tietää Kleomeneen kuolemasta lähettivät aiginalaiset sanansaattajia Spartaan syyttämään Leutykhidestä niitten panttivankien vuoksi, joita pidätettiin Atenassa [ks. luku 73]. Lakedaimonilaiset asettivat tuomioistuimen, havaitsivat, että Leutykhides oli häpeällisesti kohdellut aiginalaisia, ja tuomitsivat hänet luovutettavaksi pois Aiginaan, Atenassa pidätettyjen miesten sijasta. Mutta kun aiginalaiset juuri olivat viemäisillään Leutykhideen pois, lausui heille Theasides, Leoprepeen poika, joka oli Spartassa arvossapidetty mies, näin: "Mitä aiotte tehdä, Aiginan miehet? Viedäkö Spartan kuninkaan, jonka kansalaisensa ovat luovuttaneet? Joskin spartalaiset vihoissaan nyt ovat näin päättäneet, niin katsokaa vain, etteivät, jos tämän panette toimeen, myöhemmin tuota turmiota ja onnettomuutta maahanne." Sen kuultuaan aiginalaiset luopuivat viemästä Leutykhideen pois, mutta tekivät semmoisen sopimuksen, että hän seuraisi heitä Atenaan ja siellä luovuttaisi miehet aiginalaisille.

86. Atenaan saavuttuaan Leutykhides vaati pois panttivankeja, mutta atenalaiset, jotka eivät tahtoneet niitä antaa, vetivät esille verukkeita sanoen, että koska kaksi kuningasta oli pantin heille jättänyt, niin he eivät pitäneet oikeana antaa sitä pois toiselle, toisen olematta läsnä. Kun atenalaiset eivät sanoneet aikovansa niitä luovuttaa, puhui Leutykhides heille näin: "Tehkää vain, atenalaiset, kummin itse tahdotte. Mutta jos luovutatte heidät, teette oikein, jos taas ette luovuta, päinvastoin. Tahdon kuitenkin mainita teille, kuinka kerran Spartassa kävi erään pantin. Meidän spartalaisten kesken käy kertomus, että kolme miespolvea ennen minua Lakedaimonissa eli Glaukos, Epikydeen poika. Tästä miehestä meillä mainitaan, että hän sekä kaikissa muissa kohdin oli ensimäinen että erittäin oli oikeamielisyydestään parhaimmassa huudossa kaikista, jotka siihen aikaan Lakedaimonissa asuivat. Hänelle nyt sattui, kuten meillä kerrotaan, sallimuksen määräämänä aikana tällainen tapaus. Muuan miletolainen mies saapui Spartaan, tuli hänen puheilleen ja teki tällaisen esityksen: 'Minä olen miletolainen ja olen tullut nauttiakseni hyötyä sinun oikeamielisyydestäsi, Glaukos. Sillä koska kautta koko suuren Hellaan ja myös Iooniassa on ollut paljon puhetta sinun oikeamielisyydestäsi, niin minä harkitsin itsekseni, kuinka vaaranalainen Ioonia vanhastaan on, kun sitävastoin Peloponnesos elelee rauhassa ja turvassa, ja kuinka meillä ei ollenkaan saa nähdä rikkauksien säilyvän samoissa käsissä. Tätä siis tuumiessani ja miettiessäni näytti minusta parhaalta muuttaa puolet koko omaisuudestani rahaksi ja uskoa se sinun huostaasi, hyvin ymmärtäen, että rahat sinun luonasi talletettuina tulevat säilymään. Ota nyt siis vastaan rahani ja ota sekä säilytä nämä tunnukset. Ja anna sille, jolla ne on mukanaan, rahat pois, hänen vaatiessaan.' Näin puhui Miletoksesta tullut vieras, ja Glaukos otti pantin vastaan äskenmainitulla ehdolla. Pitkän ajan kuluttua tulivat sitten Spartaan sen miehen lapset, joka oli Glaukokselle uskonut rahat. He tulivat hänen puheilleen, näyttivät tunnuksiaan ja vaativat pois rahoja. Mutta Glaukos hylkäsi vaatimuksen vastaten näin: 'En minä muista sellaista tapausta, eikä mieleeni johdu mitään semmoista, mitä te puhutte. Mutta jos se muistuu mieleeni, niin tahdon tehdä kaiken, mitä kohtuus vaatii. Sillä jos minä olen jotakin vastaanottanut, tahdon oikeudenmukaisesti antaa sen takaisin, ja jos minä en ensinkään ole mitään vastaanottanut, tahdon teihin nähden menetellä helleenien lakien mukaisesti. Minä annan teille siis neljän kuukauden ajan tästä lukien, näyttääksenne toteen vaatimuksenne.' Pahoillaan läksivät miletolaiset matkaansa, koska luulivat rahansa menetetyiksi. Glaukos taas matkusti Delfoihin kysymään neuvoa oraakelilta. Mutta kun hän siellä kysyi, voisiko hän valalla saada rahat omikseen, uhkasi Pytia häntä seuraavin sanoin:

"Hetkeksi hyödyttää, oi Glaukos, laps Epikydeen, vannoa väärin ja itselleen raha ryöstäen voittaa. Vanno'os siis! Valan täyttäjäkään ei kuoloa vältä. Vaan valan lapsi se jää, nimi puuttuvi, ei ole kätt', ei jalkoakaan, mut on nopsa se seuraamaan, koko heimon kunnes on raastanut pois, nukutellut huonehen kaiken. Vaan valakelvon vaurastuu suku suosima onnen."

"Tämän kuultuaan Glaukos pyysi, että jumala antaisi hänen puheensa anteeksi. Mutta Pytia virkkoi, että on yhdentekevää, kiusaako jumalaa vai tekeekö pahaa. Silloin Glaukos noudatti luokseen miletolaiset vieraat ja antoi heille pois rahat. -- Mutta minä tahdon mainita, minkä vuoksi ryhdyin teille kertomaan tämän tapauksen, atenalaiset: Glaukoksen suvusta ei tätä nykyä ole jälellä ketään, eikä ole olemassa mitään kotiliettä, jota pidettäisiin hänen omanaan, vaan on hänen muistonsa juurta myöten hävinnyt Spartasta. Niin tärkeätä on, ettei edes ajattelekaan muuta, kuin antaa pois pantin vaadittaessa."

87. Näin lausui Leutykhides. Mutta koska atenalaiset eivät sittenkään häntä kuunnelleet, läksi hän matkoihinsa. Vaan ennenkuin vielä aiginalaiset olivat antaneet hyvitystä atenalaisille niistä loukkauksista, joita he teebalaisten mieliksi olivat heille tuottaneet, tekivät he näin. Vihoissaan atenalaisille ja arvellen kärsineensä näiden puolelta loukkausta, he hankkiutuivat kostamaan heille. Ja kun nyt atenalaisilla oli viisisoutu Sunionin luona, asettuivat aiginalaiset väijyksiin ja valtasivat pyhän juhlalaivan, joka oli täynnään Atenan ensimäisiä miehiä, ja ottivat vangiksi sekä sitoivat miehet.

88. Saatuaan tämmöistä kohtelua aiginalaisten puolelta osakseen eivät atenalaiset enää vitkastelleet, vaan koettivat keksiä kaikkea, mitä vain voivat aiginalaisia vahingoittaakseen. Aiginassa oli muuan arvossapidetty mies, Nikodromos, jota sanottiin Knoithoksen pojaksi. Kun nyt tämä, joka oli suutuksissaan aiginalaisille siitä, että he aikaisemmin olivat ajaneet hänet saaresta pois, sai tietää atenalaisten juuri silloin olevan valmiina tuottamaan aiginalaisille vahinkoa, niin hän sopi atenalaisten kanssa Aiginan kavaltamisesta ja määräsi päivän, milloin hän aikoi käydä käsiksi asiaan ja milloin viimeistään atenalaisten oli tultava avuksi.

89. Senjälkeen hän atenalaisten kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti ottaa haltuunsa niinsanotun vanhan kaupungin. Mutta atenalaiset eivät saapuneetkaan oikeaan aikaan. Sillä heillä ei sattunut olemaan laivoja, jotka taistelussa olisivat voineet pitää puoliaan aiginalaisten laivoja vastaan. He pyysivät senvuoksi korintolaisilta laivoja lainaksi, mutta sillä välin meni heidän hankkeensa hukkaan. Korintolaiset, jotka siihen aikaan olivat erittäin ystävällisissä väleissä atenalaisten kanssa, luovuttivat näiden pyynnöstä heille kaksikymmentä laivaa, antaen ne vuokraksi viidestä drakmasta; sillä lain mukaan heillä ei ollut oikeutta antaa niitä lahjaksi. Saatuaan siis nämä ja otettuaan myötään omansa atenalaiset miehittivät kaikkiaan seitsemänkymmentä laivaa ja purjehtivat Aiginaa vastaan, mutta myöhästyivät yhden päivän.

90. Mutta kun atenalaiset eivät oikeaan aikaan tulleet saapuville, astui Nikodromos alukseen ja karkasi Aiginasta. Hänen mukanaan seurasi muitakin aiginalaisia, ja atenalaiset antoivat heille Sunionin asuttavaksi. Sieltä käsin he sitten ryöstelivät saaressa asuvia aiginalaisia.

91. Tämä tapahtui kuitenkin myöhemmin. -- Mutta aiginalaisten varakkaat pääsivät voitolle rahvaasta, joka yhdessä Nikodromoksen kanssa oli noussut kapinaan, ja saatuaan nämä kukistetuiksi veivät he heidät ulos kaupungista surmattavaksi. Tästä tapauksesta heihin jäi verisyy, jota he kaikista yrityksistään huolimatta eivät kyenneet sovittamaan, vaan ennenkuin jumalatar oli heihin leppynyt joutuivat he saarestaan karkoitetuiksi. He ottivat näet vangiksi seitsemänsataa rahvaanmiestä ja veivät heidät surmattavaksi. Mutta yksi näistä pääsi irti kahleistaan ja pakeni Demeter Thesmoforoksen temppelin esipihaan, tarttui ovirenkaaseen ja riippui siinä. Kun he silloin eivät saaneet häntä vedetyksi irti, niin he hakkasivat poikki hänen kätensä ja vetivät hänet siten pois, mutta kädet jäivät ovirenkaaseen kiinni.

92. Näin nyt aiginalaiset tekivät itselleen. Vaan kun atenalaiset tulivat seitsemälläkymmenellä laivallaan, taistelivat he merellä näitä vastaan, mutta joutuivat taistelussa tappiolle. He kutsuivat silloin avukseen entisiä liittolaisiaan, argolaisia. Mutta nämä eivät enää heitä auttaneet, suuttuneina siitä, että ne aiginalaiset laivat, jotka Kleomenes väkisin oli ottanut, olivat pysähtyneet Argolis-maakuntaan ja niitten miehistö mennyt maihin yhdessä lakedaimonilaisten kanssa. Tätä samaa hyökkäystä tehtäessä oli myös miehiä sikyonilaisista laivoista astunut yht'aikaa maihin. Siitä syystä olivat argolaiset asettaneet heidän maksettavakseen sakkoina tuhat talenttia, viisisataa kumpaistenkin. Sikyonilaiset puolestaan myönsivät tehneensä väärin ja suostuivat maksamaan sata talenttia ja saivat loput anteeksi, mutta aiginalaiset eivät myöntyneet, vaan olivat itsepäisempiä. Siitä syystä siis, heidän pyytäessään apua, ei valtion puolesta yksikään argolainen enää auttanut, mutta vapaaehtoisia tuli noin tuhat. Heidän päällikkönään oli Eurybates niminen mies, joka oli harjoittanut viisiottelua. Useimmat heistä kuitenkaan eivät palanneet takaisin, vaan saivat atenalaisilta surmansa Aiginassa. Itse päällikkö Eurybates kunnosti itseään kaksintaistelussa ja tappoi sillä tavoin kolme miestä, mutta sai neljännen, dekeleialaisen Sofaneen, kädestä surmansa.

93. Mutta kun atenalaiset olivat epäjärjestyksessä, iskivät aiginalaiset yhteen heidän kanssaan laivoillaan ja voittivat heidät sekä ottivat heiltä neljä laivaa miehineen päivineen.

94. Näin siis oli syttynyt sota atenalaisten ja aiginalaisten kesken. Mutta koska Persian kuninkaan palvelija aina kehoitti häntä muistamaan atenalaisia ja lisäksi peisistratidit häntä yllyttivät panettelemalla atenalaisia, niin hän pani toimeen aikeensa. Samalla Dareios, tätä tekosyytä käyttämällä, tahtoi laskea valtansa alle ne Hellaan valtiot, jotka eivät olleet antaneet maata ja vettä. Mutta Mardonioksen, jonka oli käynyt kehnosti sotaretkellä, hän eroitti ylipäällikkyydestä ja nimitti muita ylipäälliköltä sekä lähetti ne Eretriaa ja Atenaa vastaan, nimittäin Datiin, joka oli meedialainen syntyperältään, ja veljensäpojan Artafreneen, Artafreneen pojan. Hän lähetti heidät luotaan annettuaan heille toimeksi orjuuttaa Atenan ja Eretrian sekä tuoda orjat eteensä.

95. Niin pian kuin nämä olivat nimitetyt päälliköiksi, lähtivät he kuninkaan luota ja saapuivat aleiselle kentälle Kilikiaan, muassaan suuri ja hyvin varustettu maasotajoukko. Ja heidän ollessaan siellä leirissä tuli lisäksi koko laivasto, sen mukaan kuin itsekutakin oli käsketty sitä varustamaan. Sinne saapuivat myös hevostenkuljetus-laivat, joita Dareios edellisenä vuotena oli käskenyt veronalaistensa valmistaa. Sijoitettuaan niihin hevoset ja asetettuaan maasotajoukon laivoihin he purjehtivat kuudellasadalla kolmisoudulla Iooniaan. Sieltä he eivät suunnanneet laivoja pitkin mannermaata suoraan Hellespontusta ja Traakiaa vastaan, vaan lähtien Samoksesta käsin he kulkivat Ikaroksen sivu ja saarien kautta, kuten minusta näyttää, varsinkin koska pelkäsivät purjehdusta Athoksen ympäri, he kun edellisenä vuotena siitä matkatessaan olivat kärsineet suuren vaurion. Siihen pakoitti heitä sitäpaitsi myös Naxos, jota ei vielä oltu valloitettu.

96. Ikaroksen mereltä persialaiset kulkivat Naxokseen ja laskivat siellä maihin. Sillä tätä vastaan he, muistellen entisiä tapauksia, ensiksi ajattelivat lähteä sotaretkelle. Naxolaiset läksivät pakoon vuorille, koettamatta pitää puoliaan. Mutta persialaiset tekivät orjiksi ne, jotka he heistä saivat kiinni, ja sytyttivät tuleen sekä pyhätöt että kaupungin. Sen tehtyään he läksivät merille muita saaria vastaan.

97. Sillävälin kun persialaiset menettelivät näin, jättivät delolaisetkin Deloksen ja läksivät pakoon Tenokseen. Kun laivasto lähestyi Delosta, purjehti Datis esiin eikä sallinut laivojen laskea ankkuriin saaren tykö, vaan vastapäätä olevan Renaian rantaan. Mutta itse hän saatuaan tietää, missä delolaiset olivat, lähetti kuuluttajan ja julisti heille näin: "Pyhät miehet, miksi olette lähteneet pakoon, syyttäen minua epäystävällisestä mielialasta? Sillä osaksi minä itsestäni olen sen päättänyt, osaksi on kuningas niin määrännyt, etten siinä maassa, missä nuo kaksi jumalaa ovat syntyneet, ryöstä mitään, en itse maata enkä sen asujaimia. Lähtekää nyt siis omillenne ja hoitakaa saartanne." Niin hän käski kuuluttaa delolaisille ja sitten hän antoi pinota alttarille kolmesataa talenttia libanotosta ja poltti sen.

98. Sen tehtyään Datis purjehti sotajoukkonsa kera ensiksi Eretriaan, vieden mukanaan ioonilaisia ja aiolilaisia. Ja tämän sotajoukon lähdettyä sieltä liikkui Delos, niinkuin delolaiset kertovat, maanjäristyksen takia, ensimäisen ja viimeisen kerran minun aikoihini saakka. Ja sen kaiketi jumala teki, jotta se ihmisille olisi enteenä vastaisiin onnettomuuksiin. Sillä Dareioksen, Hystaspeen pojan, ja Xerxeen, Dareioksen pojan, sekä Artoxerxeen, Xerxeen pojan, aikana, eli kolmen miespolven aikana peräkkäin, sattui enemmän onnettomuuksia Hellaalle kuin kahdellakymmenellä muulla miespolvella ennen Dareiosta, ja niistä tuli osa persialaisten puolelta, osa ylivallasta sotivien johtovaltojen puolelta. Siten ei ollut ensinkään ihmeellistä, että Delos, joka ennen oli ollut liikkumaton, silloin liikkui. Hellaankielellä merkitsevät nämä nimet: Dareios "toimittajaa", Xerxes "soturia" ja Artoxerxes "suurta soturia". Näillä nimityksillä helleenit oman kielensä mukaan voisivat oikein nimittää näitä kuninkaita.

99. Lähdettyään Deloksesta pois barbarit laskivat laivansa muihin saariin, ottivat niistä sotaväkeä ja veivät panttivangeiksi saarelaisten lapsia. Purjehtiessaan saaresta toiseen he myös laskivat Karystokseen, sillä karystolaiset eivät olleet antaneet heille panttivankeja ja olivat kieltäytyneet lähtemästä sotaretkelle naapurikaupunkeja vastaan, tarkoittaen Eretriaa ja Atenaa. Näitä he tällöin piirittivät ja havittelivat heidän maataan, kunnes karystolaiset asettuivat persialaisten puolelle.

100. Kuullessaan, että persialainen sotajoukko purjehti heitä vastaan, eretrialaiset pyysivät atenalaisia avukseen. Atenalaiset eivät kieltäneet apuaan, vaan antoivat heille avuksi ne neljätuhatta miestä, jotka olivat saaneet osakseen khalkidilaisten hippobotien maan. Mutta eretrialaiset eivät tehneetkään mitään järkevää päätöstä; he tosin noudattivat luoksensa atenalaiset, mutta heidän keskuudessaan vallitsi kaksi mielipidettä. Toiset heistä ajattelivat nimittäin jättää kaupungin ja vetäytyä Euboian ylängöille, toiset taas hankkivat petosta siinä toivossa, että voittaisivat etua Persian kuninkaan puolelta. Selvillä siitä, millä kannalla molemmat puolueet olivat, ilmoitti Aiskhines, Nothonin poika, joka oli ensimäisiä miehiä eretrialaisten joukossa, sinne tulleille atenalaisille kaikki esilläolevat asianhaarat ja pyysi heitä lähtemään pois kotiinsa, jott'eivät samalla joutuisi tuhon omiksi. Ja atenalaiset noudattivatkin tätä Aiskhineen kehoitusta.

101. Niinpä atenalaiset kulkivat salmen poikki Oropokseen ja pelastuivat siten. Mutta persialaiset purjehtivat ja laskivat laivansa maihin Eretrian alueella Temenoksen, Khoiroain ja Aigilean kohdalla. Ja vallattuaan nämä paikat he heti toivat hevoset laivoista pois ja valmistautuivat hyökkäämään vihollisia vastaan. Mutta eretrialaiset eivät päättäneet tulla ulos taistelemaan, vaan heidän huolenaan oli suojella muureja, sittenkuin kerran se mielipide oli voittanut, ettei pitänyt jättää kaupunkia. Kun sitten tapahtui ankaria rynnäköitä, kaatui muurien luona kuuden päivän aikana useita kummaltakin puolen. Mutta seitsemäntenä päivänä kavalsivat kaupungin persialaisille Euforbos, Alkimakhoksen poika, ja Filagros, Kyneuksen poika, kaksi kansalaisten kesken arvossapidettyä miestä. Päästyään kaupungin sisään persialaiset ryöstivät ja sytyttivät pyhätöt tuleen, kostoksi Sardeessa poltetuista pyhätöistä, ja sitten he Dareioksen käskyn mukaisesti tekivät ihmiset orjiksi.

102. Masennettuaan Eretrian ja pysyteltyään siellä muutamia päiviä he purjehtivat Attikanmaahan, kovasti kiiruhtaen ja luullen atenalaisten tulevan tekemään samoin, kuin eretrialaisetkin olivat tehneet. Ja koska Marathon oli sopivin paikka Attikassa ratsuväen liikkeille ja lähinnä Eretriaa, johdatti Hippias, Peisistratoksen poika, heidät sinne.

103. Saatuaan tietää sen atenalaisetkin riensivät Marathoniin. Heitä johti kymmenen päällikköä, joista kymmenes oli Miltiades, hän, jonka isän, Kimonin, Stesagoraan pojan, oli täytynyt paeta Atenasta Peisistratoksen, Hippokrateen pojan, tieltä. Ja maanpakolaisuudessa ollessaan hänen oli onnistunut nelivaljakolla voittaa Olympian kilpaleikeissä, ja sen voiton saadessaan hän oli saanut saman voiton kuin hänen veljensä äidin puolelta, Miltiades. Sittemmin hän seuraavana olympiadina voitti samalla valjakolla, mutta salli kuuluttaa Peisistratoksen voittajaksi; ja koska hän luovutti viimemainitulle voiton, sai hän sopimuksen nojalla palata kotiinsa. Mutta sittenkuin hän samoilla hevosilla vielä kerran oli voittanut Olympiassa, kävi niin, että hän sai surmansa Peisistratoksen poikien toimesta; Peisistratos näet itse ei enää ollut elossa. Nämä surmauttivat hänet prytaneionin luona, yöllä lähettämiensä salamurhaajien kautta. Kimon on haudattuna kaupungin edustalle, toiselle puolen niinsanottua "Solatietä". Ja vastapäätä häntä ovat hänen hevosensa haudattuina, nuo, jotka saavuttivat kolme voittoa Olympiassa. Saman on jo tehnyt eräs toinenkin valjakko, nimittäin lakonilaisen Euagoraan, mutta paitsi näitä ei yksikään muu. -- Siihen aikaan kasvatettiin vanhempaa Kimonin pojista, Stesagorasta, setänsä Miltiadeen luona Khersonesoksessa, mutta nuorempaa Kimonin itsensä luona Aienassa, ja hän oli Khersonesoksen asuttajan, Miltiadeen, mukaan saanut nimekseen Miltiades.

104. Mainittu Miltiades siis oli atenalaisten päällikkönä tultuaan Khersonesoksesta ja pelastuttuaan kaksinkertaisesta kuolemasta. Ensiksi näet foinikialaiset ajoivat häntä takaa Imbrokseen saakka ja koettivat kaikin voimin ottaa kiinni ja viedä hänet kuninkaan tykö. Ja toiseksi, kun hän oli edellisten käsistä päässyt pakoon, saapunut kotiinsa ja jo luuli olevansa turvissa, ottivat hänen vihamiehensä hänet vastaan niin, että vetivät hänet oikeuteen ja syyttivät häntä itsevaltaisesta hallinnosta Khersonesoksessa. Päästyään näidenkin käsistä hän vihdoin kansan valitsemana oli nimitetty atenalaisten sotapäälliköksi.

105. Ja ensiksikin, vielä kaupungissa ollessaan, lähettivät sotapäälliköt Spartaan Feidippides kuuluttajan, erään atenalaisen miehen, joka muuten oli pikajuoksija ja hoiti tätä ammattia. Mainittu Feidippides kohtasi, kuten hän itse kertoi ja ilmoitti atenalaisille, Parthenion-vuoren seuduilla, Tegean yläpuolella, Panin. Pan oli muka huutanut Feidippidestä nimeltä ja käskenyt hänen kysyä atenalaisilta, minkä vuoksi nämä eivät ollenkaan välittäneet hänestä, vaikka hän oli heitä kohtaan suopea ja monasti jo oli ollut heille hyödyksi sekä vastakin aikoi olla. Atenalaiset uskoivat tämän todeksi, ja myöhemmin, kun heidän tilansa jo oli hyvällä kannalla, he pystyttivät linnan alapuolelle Panille pyhätön, ja tämän ilmoituksen johdosta he vuotuisilla uhreilla ja soihtujuhlalla suostuttelevat häntä.

106. Juuri tällä matkalla siis, jolloin mainittu Feidippides väitti Panin hänelle ilmestyneen, hän sotapäällikköjen lähettämänä saapui toisena päivänä Atenasta lähdettyään Spartaan. Ja perille saavuttuaan hän lausui hallitusmiehille: "Oi lakedaimonilaiset, atenalaiset pyytävät teitä auttamaan heitä eikä sallimaan Hellaan vanhimman kaupungin joutua barbarien orjuuteen. Sillä onhan jo Eretria orjuutettu, ja Hellas on joutunut yhtä huomattavaa kaupunkia köyhemmäksi." Näin hän ilmoitti heille sanottavansa, ja lakedaimonilaiset päättivät tulla atenalaisten avuksi; mutta heidän oli mahdoton heti paikalla tehdä se, koska eivät tahtoneet rikkoa lakia. Oli nimittäin kuluvan kuukauden yhdeksäs päivä, ja he selittivät, etteivät aikoneet maastaan marssia yhdeksäntenä päivänä, koska kuun kehä ei ollut täysi.

107. Niinpä he siis odottivat täysikuuta. Mutta barbareja opasti Marathoniin Hippias, Peisistratoksen poika, nähtyään edellisenä yönä sellaisen näyn, että hän oli lepäävinään äitinsä vieressä. Ja tämän unennäön nojalla hän päätti, että hän oli palajava Atenaan ja saapa takaisin hallituksen sekä vihdoin kotonaan iäkkäänä kuoleva. Tämän hän siis päätti unennäöstään. Mutta nyt hän johtajana ollen ensiksi laski Eretriasta otetut sotavangit maihin styralaisten saareen, jota nimitetään Aigleiaksi, ja sitten hän antoi laivojen laskea rantaan Marathonin luona ja ankkuroida, jonka jälkeen hän antoi barbarein astua ulos laivoista ja järjesti ne. Mutta tätä puuhatessaan hän alkoi aivastaa ja yskiä tavallista ankarammin. Ja vanhanpuoleinen kun hän oli, olivat useimmat hänen hampaistaan irrallaan. Kun hän nyt siis rajusti yskähti, niin hän pudotti yhden hampaistaan. Se putosi hiekkaan, ja hän näki siinä paljon vaivaa sitä etsiessään. Mutta kun hammasta ei näkynyt, niin hän huoahtaen virkkoi vieressä seisoville: "Tämä maa ei ole meidän, emmekä me saa pakoitetuksi sitä valtaamme, sillä sen verran kuin minulla vielä oli siinä osaa, sen on hampaani saanut."