Part 21

31. Näin kävi Histiaioksen. Mutta kun persialaisten merivoima, joka oli talvehtinut Miletoksen seuduilla, seuraavana vuonna lähti vesille, niin se vaivatta valtasi mannermaan ääressä olevat saaret, Khioksen, Lesboksen ja Tenedoksen. Ja joka kerta kun barbarit valloittivat jonkun saaren, panivat he aina toimeen ihmisajon. Ja he panevat sen toimeen tällä tavalla. He tarttuvat toinen toisensa käteen ja muodostavat ketjun, joka ulottuu pohjoisesta etelään, merestä mereen, ja sitten he kulkevat kautta koko saaren pyydystämässä ihmisiä. He valtasivat niinikään mannermaallakin olevat ioonilaiset kaupungit, vaikka eivät siellä panneet toimeen ihmisajoa; se näet ei käynyt päinsä.

32. Tällöin persialaisten päälliköt eivät jättäneet täyttämättä niitä uhkauksia, joita olivat lausuneet ioonilaisille, silloin kun nämä asettuivat leiriin heitä vastaan. Sillä niin pian kuin he olivat saaneet valtaansa kaupungit, valitsivat he hyvännäköisimmät pojat, salvoivat nämä ja tekivät heidät miehistä kuohilaiksi. Ja he kuljettivat kauniimmat neidot kuninkaalle. Näin he tekivät ja polttivat kaupungit pyhättöineen. Siten ioonilaiset kolmannen kerran joutuivat orjuuteen, ensimäisen kerran lyydialaisten ja nyt kaksi kertaa peräkkäin persialaisten.

33. Mutta laivasto lähti Iooniasta ja valloitti kaikki ne Hellespontoksen ääreiset paikat, jotka salmen suuhun purjehdittaessa jäävät vasemmalle kädelle. Sillä oikealla puolella sijaitsevat paikat olivat persialaiset itse saattaneet maan puolelta valtaansa. Europan puolella ovat Hellespontoksen alueella seuraavat paikat: Khersonesos, jossa on lukuisasti kaupunkeja, Perinthos, Traakiassa olevat linnoitukset, Selymbria ja Byzantion. Byzantionilaiset ja heitä vastapäätä asuvat kalkhedonilaiset puolestaan eivät jääneet odottamaan foinikialaisten tuloa, vaan jättivät kotinsa, läksivät menemään Pontos Euxeinokseen ja asettuivat asumaan Mesambrian kaupunkiin. Mutta poltettuaan nämä luetellut paikat foinikialaiset kääntyivät Prokonnesoksen ja Artaken puoleen, ja jätettyään nekin liekkien valtaan he purjehtivat jälleen Khersonesokseen hävittääkseen muutkin kaupungit, joitten luo edellisellä kerralla olivat laskeneet maihin, mutta jättäneet ne ryöstämättä. Vaan Kyzikoksen luo eivät he ollenkaan purjehtineet. Kyzikolaiset olivat nimittäin itse jo ennen foinikialaisten tuloa Pontos Euxeinokseen joutuneet kuninkaan vallanalaisuuteen ja tehneet sopimuksen Daskyleionin käskynhaltijan Oibareen, Megabazoksen pojan, kanssa.

34. Ja foinikialaiset ottivat haltuunsa kaikki muut Khersonesoksen kaupungit, paitsi Kardian kaupunkia. Niitten valtiaana oli siihen saakka ollut Miltiades, Kimonin poika, Stesagoraan pojanpoika, ja niiden hallituksen oli aikaisemmin saanut Miltiades, Kypseloksen poika, seuraavalla tavalla. Mainittu Khersonesos oli traakialaisten dolonkien hallussa. Kun nyt apsintholaiset sodalla ahdistivat näitä dolonkeja, niin jälkimäiset lähettivät kuninkaansa Delfoihin kysymään neuvoa oraakelilta. Ja Pytia julisti heille, että heidän tuli tuoda uutisasukkaana maahansa se, joka, heidän mennessään pois pyhätöstä, ensiksi kutsuisi heitä vieraiksi. Ja mennessään dolonkit kulkivat pyhää tietä myöten Fokiin ja Boiotian kautta.

36. Ja kun ei kukaan kutsunut heitä, niin he kääntyivät Atenaan päin. Atenassa oli tosin siihen aikaan kaikki valta Peisistratoksen käsissä, mutta mahtava oli myös Miltiades, Kypseloksen poika. Hän kuului näet huoneeseen, joka piti nelivaljakkoa, ja polveutui alkujaan Aiakoksesta ja Aiginasta, mutta myöhempien polvien kautta hän oli atenalainen, koska Aiaan poika Filaios oli ensimäinen mainitun huoneen jäsen, joka tuli atenalaiseksi. Tämä Miltiades istui kerran pylväspihassaan, kun hän näki dolonkien kulkevan ohi yllään ulkomainen puku ja kädessä keihäät. Silloin hän huusi heille, ja kun he olivat tulleet saapuville, tarjosi hän heille majapaikkaa ja kestitystä. He suostuivat siihen, saivat häneltä kestitystä ja ilmoittivat hänelle koko ennuslauseen. Ja sen tehtyään he pyysivät häntä noudattamaan jumalan kehoitusta. Miltiades suostui kohta ehdoitukseen, kyllästynyt kun oli Peisistratoksen hallitukseen ja koska ei tahtonut olla hänen tiellään. Kohta hän laittautui Delfoihin kysyäkseen oraakelilta, tuliko hänen tehdä se, mitä dolonkit häneltä pyysivät.

36. Kun Pytiakin kehoitti siihen, otti Miltiades, Kypseloksen poika, joka sitä ennen Olympiassa oli saanut voiton, silloin mukaansa jokaisen atenalaisen, joka tahtoi ottaa osaa retkeen, purjehti yhdessä dolonkien kanssa ja otti haltuunsa maan. Ja ne, jotka olivat vieneet hänet mukanaan, asettivat hänet itsevaltiaaksensa. Ja ensiksi hän eroitti Khersonesoksen kannaksen Kardian kaupungista Paktyeen menevällä muurilla, jotteivät apsintholaiset voisi heitä vahingoittaa hyökätessään heidän maahansa. Mainitun kannaksen leveys on kuusineljättä stadionia. Mutta tämän kannaksen sisäpuolella on koko Khersonesos neljänsadankahdenkymmenen stadionin pituinen.

37. Rakennettuaan siis muurin Khersonesoksen kannakselle ja torjuttuaan sillä tavoin apsintholaiset hän ensiksi sitten aloitti sodan lampsakolaisia vastaan. Ja siinä lampsakolaiset olivat väijyksissä ja ottivat hänet vangiksi. Mutta Miltiades oli rakas lyydialaiselle Kroisokselle. Niinpä tämä, saatuaan tietää asian, lähetti sanan lampsakolaisille ja käski heidän laskea Miltiadeen vapaaksi. Jolleivät he sitä tekisi, niin hän uhkasi juuria myöten hävittää heidät kuin petäjän. Lampsakolaiset arvailivat sinne tänne, mitä Kroisoksen uhkaus tarkoitti, kun hän sanoi juuria myöten hävittävänsä heidät kuin petäjän. Vihdoin sen sitten älysi muuan vanhemmista ja sanoi, niinkuin totuus oli, että petäjä on kaikista puista ainoa, joka kerran hakattuna ei enää työnnä mitään vesaa, vaan kuolee lopen. Peläten Kroisosta lampsakolaiset vapauttivat ja laskivat pois Miltiadeen.

38. Tämä siis pääsi Kroisoksen avulla pois, mutta kuoli senjälkeen lapsetonna, jätettyään hallituksen ja varansa Stesagoraalle, Kimonin pojalle, joka Kimon oli hänen veljensä äidin puolelta. Ja khersonesolaiset uhraavat hänelle, kuten tapa on uhrata uutisasutuksen perustajalle, ja panevat toimeen hänen muistokseen ratsu- ja voimistelukilpailuja, joihin ei yksikään lampsakolainen saa ottaa osaa. Mutta sodassa lampsakolaisia vastaan sattui, että Stesagoraskin kuoli lapsetonna; häntä iski nimittäin prytaneionissa kirveellä päähän mies, joka väitti karanneensa hänen puolelleen, mutta tositeossa oli hänen kiivain vihollisensa.

39. Kun Stesagoraskin tällä tavoin oli kuollut, lähettivät peisistratidit Miltiadeen, Kimonin pojan ja kuolleen Stesagoraan veljen, kolmisoudussa matkaan ottamaan haltuunsa hallituksen Khersonesos-niemellä. Nämä olivat jo Atenassakin tehneet hänelle hyvää, ikäänkuin eivät muka olisi mitään tienneet hänen isänsä kuolemasta, josta minä toisessa yhteydessä aion kertoa. Saavuttuaan Khersonesokseen Miltiades pysytteli kotosalla, silminnähtävästi kunnioittaakseen veljensä Stesagoraan muistoa. Saatuaan tietää sen kokoontuivat khersonesolaiset joka taholta ja saapuivat yhteisesti lausumaan osanottoaan; mutta Miltiades vangitsi heidät. Sitten hän otti haltuunsa Khersonesoksen ja elätti viittäsataa palkkasoturia sekä nai traakialaisten kuninkaan Oloroksen tyttären Hegesipylen.

40. Mainittu Miltiades, Kimonin poika, oli juuri äsken tullut Khersonesokseen, mutta hänen sinne tultuaan kohtasivat häntä vielä ankarammat vastukset kuin ne, jotka aikaisemmin olivat häntä kohdanneet. Kolmantena vuotena sitä ennen hänen oli täytynyt paeta skyytejä. Paimentolaisskyytit olivat näet Dareios kuninkaan kiihoittamina kerääntyneet yhteen ja samonneet tähän Khersonesokseen saakka. Heidän hyökkäystään Miltiades ei jäänyt odottamaan, vaan pysyi poissa Khersonesoksesta, siihen asti kunnes skyytit läksivät matkaansa ja dolonkit toivat hänet maahansa takaisin. Tämä siis oli tapahtunut kolmantena vuotena ennen niitä tapauksia, jotka silloin häntä kohtasivat.

41. Kun hän nyt sai tietää, että foinikialaiset olivat Tenedoksessa, niin hän täytti viisi kolmisoutua niillä tavaroilla, joita hänellä oli käsillä, ja purjehti pois Atenaan. Hän läksi liikkeelle Kardian kaupungista, purjehti Melaslahden poikki ja kulki Khersonesoksen sivu, mutta silloin foinikialaiset laivoineen kävivät hänen kimppuunsa. Miltiades itse pääsi pakoon Imbrokseen, mukanaan neljä laivoistaan, mutta viidennen laivan saivat foinikialaiset takaa ajaessaan valtaansa. Sen laivan päällikkönä sattui olemaan vanhin Miltiadeen pojista, Metiokhos, joka ei ollut traakialaisen Oloroksen tyttären, vaan erään toisen naisen poika. Hänet ottivat foinikialaiset samalla kuin laivan, ja saatuaan tietää, että hän oli Miltiadeen poika, he veivät hänet kuninkaan tykö, luullen saavansa palkakseen suurta kiitollisuutta, syystä että Miltiades, ioonilaisten neuvottelussa lausuessaan mielipiteensä, oli käskenyt tottelemaan skyytejä, kun viimemainitut vaativat heitä purkamaan laivasillan ja purjehtimaan kotiinsa. Mutta kun foinikialaiset olivat Dareioksen luo tuoneet Miltiadeen pojan Metiokhoksen, ei hän tehnyt tälle mitään pahaa, vaan sensijaan paljon hyvää. Niinpä kuningas antoi hänelle asunnon ja omaisuutta sekä persialaisen vaimon, josta hänelle syntyi lapsia, mitkä luetaan persialaisiin kuuluviksi. Mutta Miltiades saapui Imbroksesta Atenaan.

42. Sinä vuonna ei persialaisten puolelta koitunut mitään tämän enempää vihamielisyyttä ioonilaisille, mutta sen sijaan ryhdyttiin sinä vuonna seuraaviin ioonilaisille perin hyödyllisiin toimenpiteisiin. Sardeen käskynhaltija Artafrenes noudatti luokseen sanansaattajia eri kaupungeista ja pakoitti ioonilaiset tekemään keskenään semmoisen sopimuksen, että alistuisivat tuomioihin eivätkä ryöstelisi toisiltaan. Näin hän pakoitti heidät tekemään sekä mittasi heidän maansa parasangittain, niinkuin persialaiset kutsuvat kolmenkymmenen stadionin matkaa, ja määräsi sen mukaan kullekin ne verot, joita he muuttamatta ovat siitä alkain aina minun aikoihini asti kantaneet semmoisina, miksi Artafrenes ne sääsi. Ja ne säädettiin melkein semmoisiksi, kuin ne ennenkin heillä olivat.

43. Ja siten he saivat elää rauhassa. Mutta kevään tullen, kun kuningas oli eroittanut muut päälliköt, marssi Mardonios, Gobryaan poika, alas merenrannalle, muassaan erinomaisen suuri maasotajoukko ja suuri laivasto; hän oli iältään nuori ja oli äsken nainut Dareios kuninkaan tyttären Artozostren. Ja sittenkuin Mardonios, tuoden tämän sotajoukon, oli joutunut Kilikiaan, niin hän itse astui laivaan ja matkasi muiden laivojen keralla, mutta maasotajoukon johtivat muut päälliköt Hellespontoksen rannalle. Ja kun Mardonios purjehtiessaan Aasian rantaa myöten oli saapunut Iooniaan, niin tapahtui siellä jotakin sellaista, joka on mitä suurin ihme niistä helleeneistä, jotka eivät usko Otaneen noille seitsemälle persialaiselle esittäneen sen mielipiteen, että persialaisten tuli saada kansanvaltainen hallitus. Mardonios eroitti nimittäin ioonilaisten kaikki itsevaltiaat ja sääsi kaupunkeihin kansanvaltaisen hallituksen. Sen tehtyään hän kiiruhti Hellespontokseen. Ja niin pian kuin suuri määrä laivoja ja suuri maasotajoukko oli kokoontunut, kulkivat he laivoilla Hellespontoksen yli ja matkasivat Europan kautta Eretriaa ja Atenaa kohti.

44. Viimemainitut kaupungit olivat niinmuodoin ne, jotka näennäisesti olivat heidän retkensä päämääränä, mutta itse asiassa oli heillä mielessään laskea valtansa alle niin monta Hellaan kaupunkia kuin suinkin. Niinpä he ensiksi laivoillaan saattoivat valtaansa thasolaiset, jotka eivät kättänsä kohottaneet heitä vastaan, ja toiseksi he maasotajoukollaan entisten alamaistensa lisäksi tekivät makedonilaiset orjikseen. Sillä kaikki makedonilaisten ja persialaisten väliset kansat olivat jo joutuneet näitten vallanalaisuuteen. Thasoksesta he sitten kulkivat meren poikki mannermaalle, matkasivat Akanthokseen saakka, ja Akanthoksesta käsin he kiersivät Athoksen. Mutta heidän purjehtiessaan tämän ympäri yllätti heidät ankara ja raju pohjatuuli, joka runteli laivoja pahanpäiväisesti ja viskasi useita niistä Athosta vasten. Kerrotaan, että tuhoutuneitten laivojen luku teki kolmesataa ja että hukkui kolmattakymmentätuhatta ihmistä. Sillä koska Athosta ympäröivässä meressä on viljalti meripetoja, joutuivat toiset näiden saaliiksi ja saivat siten surmansa, toiset taas murskautuivat kallioita vastaan. Muutamat heistä eivät osanneet uida ja hukkuivat siitä syystä, toiset taas paleltuivat kuoliaaksi.

45. Näin kävi laivaston. Mutta Mardonioksen ja Makedoniaan leiriytyneen maasotajoukon kimppuun hyökkäsivät eräänä yönä traakialaiset brygit. Ja brygit surmasivat useita persialaisia ja haavoittivat Mardonioksen itsensä. Kuitenkaan eivät hekään pelastuneet persialaisten orjuudesta. Sillä Mardonios ei lähtenyt niiltä paikoilta liikkeelle, ennenkuin oli saattanut heidät käskynalaisikseen. Laskettuaan heidät valtansa alle hän kuitenkin vei sotajoukon takaisin, syystä että hänen maasotajoukkonsa oli kärsinyt suurta vauriota brygien puolelta ja laivastonsa taas Athoksen luona. Näin sotajoukko häpeällisesti kamppailtuaan läksi tiehensä Aasiaan.

46. Mainittujen tapausten jälkeisenä vuotena lähetti Dareios ensiksi sanansaattajan thasolaisten luo, joita heidän naapurinsa valheellisesti olivat syyttäneet kapinahankkeista, ja käski heidän repiä kaupunkinsa ympäriltä pois muurin ja toimittaa laivat Abderaan. Sillä kun miletolainen Histiaios piiritti thasolaisia, niin nämä käyttivät suuria tulojaan sotalaivojen rakentamiseen ja ympäröidäkseen kaupunkinsa vahvemmalla muurilla. Ja nämä tulot kertyivät heille sekä mannermaalta että kaivoksista. Skaptesylessä olevista kultakaivoksista heille näet tuli kaikkiaan kahdeksankymmentä talenttia, itse Thasoksessa olevista taas vähemmän, mutta kuitenkin siksi runsaasti, että thasolaisille, jotka sitäpaitsi olivat vapaat viljaveroista, joka vuosi kertyi kaksisataa talenttia, ja silloin kun tuli enimmin, kolmesataa.

47. Minä olen itsekin nähnyt nämä kaivokset, ja kaikkein ihmeellisimmät niistä olivat niiden foinikialaisten keksimät, jotka yhdessä Thasoksen kanssa olivat asuttaneet tämän saaren, minkä nykyinen nimi johtuu tästä foinikialaisesta Thasoksesta. Nämä foinikialaiset kaivokset sijaitsevat Thasoksessa, Ainyra ja Koinyra nimisten paikkojen välillä, vastapäätä Samothrakea; vuori on laaja ja metalleja etsittäessä on sitä paljon mylleröity. Semmoinen se on. Mutta kuninkaan käskystä thasolaiset sekä hajoittivat muurinsa että toimittivat kaikki laivansa Abderaan.

48. Senjälkeen Dareios koetti saada selville, mitä helleeneillä oli mielessään, sotiako häntä vastaan vai antautua hänen valtaansa. Hän lähetti siis kuuluttajia kautta Hellaan, määräten minkä minnekin ja käskien vaatimaan itselleen maata ja vettä. Nämä hän siis lähetti Hellaaseen, muita kuuluttajia hän taas lähetti veronalaisiinsa rannikkokaupunkeihin, käskien näiden asettaa sotalaivoja ja aluksia hevosten kuljettamista varten.

49. Ne siis varustivat nämä laivat. Hellaaseen saapuneille kuuluttajille taas antoivat monet mannermaalaisista sen, mitä persialainen esitti vaatimuksenaan, ja samoin kaikki saarelaiset, joiden luo lähettiläät tulivat samaa pyytämään. Niinpä muiden muassa myös aiginalaiset antoivat Dareiokselle maata ja vettä. Mutta heidän tehtyään tämän alkoivat atenalaiset heti ahdistaa heitä, arvellen aiginalaisten sillä tarkoittaneen atenalaisia, jotta nimittäin yhdessä persialaisten kanssa tekisivät sotaretken heitä vastaan. Ilolla he siis ottivat tästä itselleen tekosyyn, läksivät Spartaan ja syyttivät aiginalaisia siitä, että nämä olivat kavaltaneet Hellaan.

50. Tämän kanteen johdosta meni Spartan kuningas Kleomenes Aiginaan ottaakseen vangiksi syyllisimmät aiginalaisten joukosta. Mutta kun hän yritti vangita heitä, tekivät muut aiginalaiset hänelle vastarintaa; varsinkin häntä vastusteli Krios, Polykritoksen poika, joka sanoi, ettei Kleomenes rankaisematta olisi vievä yhtään ainoata aiginalaista muassaan pois. Sillä tämän hän teki Spartan kansan käskemättä, mutta atenalaisten lahjomana; olisihan hän muuten toisen kuninkaan keralla tullut heitä vangitsemaan. Tämän Krios lausui Demaratoksen kehoituksesta. Lähtiessään sitten Aiginasta pois Kleomenes kysyi Kriokselta, mikä hänen nimensä oli. Kun tämä ilmoitti, mikä se oli, virkkoi Kleomenes hänelle: "Vaskita nyt jo sarvesi, oinas, sillä kohta joudut voittosille kovan kohtalon kanssa." ["Krios" merkitsee oinasta.]

51. Sill'aikaa Demaratos, Aristonin poika, joka oli jäänyt Spartaan, panetteli Kleomenesta. Hänkin oli Spartan kuningas, mutta kuului halvempaan huoneeseen, joka tosin ei muussa kohden ollut halvempi, koska molemmat suvut polveutuivat samasta esi-isästä; mutta esikoisuutensa nojalla Eurystheneen huone tavallaan nautti suurempaa kunnioitusta.

52. Minkään runoilijan kanssa yhtä pitämättä lakedaimonilaiset kertovat, että heitä eivät tuoneet heidän nykyiseen maahansa Aristodemoksen pojat, vaan Aristodemos itse, joka oli Aristomakhoksen poika, Kleodaioksen pojanpoika ja Hylloksen pojanpojanpoika. Mutta vähän ajan kuluttua Aristodemoksen Argeia niminen vaimo, jonka kerrotaan olleen Autesionin, Tisameneen pojan, Thersandroksen pojanpojan ja Polyneikeen pojanpojanpojan tytär, muka synnytti. Ja hän synnytti kaksoiset, joiden syntymän Aristodemos vielä sai nähdä; mutta pian senjälkeen hän kuoli tautiin. Silloiset lakedaimonilaiset päättivät lakia noudattaen tehdä vanhemman lapsista kuninkaaksensa, mutta eivät tienneet, kummanko valitsisivat, ne kun olivat siihen määrään yhdenkaltaiset ja samankokoiset. Ja kun he eivät voineet ratkaista, kumpiko oli vanhempi, niin he -- joko nyt tai mahdollisesti jo sitä ennenkin -- kysyivät asiaa äidiltä. Mutta tämä väitti, ettei hän itsekään osannut heitä eroittaa. Näin hän, vaikka hyvinkin sen tiesi, lausui siinä aikeessa, että mahdollisesti molemmat voisivat tulla kuninkaiksi. Lakedaimonilaiset olivat niinmuodoin neuvottomina, ja tässä pulassaan he tiedustelivat Delfoin oraakelilta, kuinka heidän oli meneteltävä. Pytia silloin käski heidän pitää molempia lapsia kuninkainaan, mutta enemmän kunnioittaa vanhempaa. Näin vastasi Pytia heille, mutta kun lakedaimonilaiset yhtäkaikki olivat neuvottomina miten saada selville, kumpiko oli vanhempi, antoi heille neuvon muuan Panites niminen messenialainen. Tämä Panites antoi näet lakedaimonilaisille sen neuvon, että pitäisivät silmällä, kumpaako lapsista äiti ensin pesi ja ruokki; ja jos ilmeni, että tämä aina teki samalla tavalla, olivat lakedaimonilaiset saaneet tietää kaiken sen, mitä tahtoivatkin; mutta jos äitikin epäröi ja teki milloin mitenkin, oli selvää, ettei hänkään tiennyt mitään sen enempää, ja siinä tapauksessa oli lakedaimonilaisten käännyttävä muuanne. Kun sitten spartalaiset messenialaisen neuvoa noudattaen vakoilivat Aristodemoksen lasten äitiä, niin he huomasivat, että tämä, joka ei tiennyt, minkä vuoksi häntä pidettiin silmällä, aina samalla tapaa antoi etusijan vanhemmalle lapselle, joko sitten sitä ruokki tai kylvetti. He ottivat silloin sen lapsen, jolle äiti vanhempana oli antanut etusijan ja kasvattivat sitä valtion kustannuksella. Tälle pantiin nimeksi Eurysthenes, toiselle taas Prokles. Ja näistä kerrotaan, että he miehiksi vartuttuaan koko ikänsä olivat riidassa keskenään ja että heidän jälkeläisensä jatkavat samalla tapaa.

53. Näin kertovat lakedaimonilaiset yksin helleenien joukosta, mutta seuraavassa kirjoitan sen mukaan, mitä helleenit kertovat. Helleenit luettelevat nämä doorilaisten kuninkaat aina Perseukseen, Danaen poikaan saakka ja ovat siinä oikeassa, jos nimittäin jättää pois jumalan [s.o. Zeus jumalan, jota väitettiin Perseuksen isäksi]. Ja he osoittavat, että nämä olivat helleenejä, sillä jo siihen aikaan luettiin heidät helleenien joukkoon. Sanoin "aina Perseukseen saakka", enkä hakenut sukujohtoa vielä kauempaa, siitä syystä ettei mainita ketään kuolevaista Perseuksen isäksi, niinkuin Amfitryonia sanotaan Herakleen isäksi. Olen siis hyvällä syyllä sanonut: "aina Perseukseen saakka oikein". Jos taas Akrisioksen tyttärestä Danaesta alkaen luettelisi heidän esi-isänsä, niin kävisi ilmi, että doorilaisten johtajat ovat suoraan etenevässä polvessa egyptiläisiä.

54. Tämä on, sen mukaan kuin helleenit kertovat, heidän sukujohtonsa. Vaan niinkuin persialaisten kertoma tarina tietää, oli Perseus itse assyrialainen, mutta tuli helleeniksi; Perseuksen esi-isät sitävastoin eivät olleet helleenejä. Akrisioksen esi-isät taas, jotka eivät olleet missään sukulaissuhteissa Perseukseen, olivat persialaisten mukaan, samoinkuin helleenienkin, egyptiläisiä.

55. Tämä olkoon nyt mainittuna näistä asioista. Mutta minkä vuoksi he, vaikka olivat egyptiläisiä, ja minkä ansioiden nojalla he pääsivät doorilaisten kuninkaiksi, sen tahdomme jättää sikseen, koska muut jo ovat siitä puhuneet. Mutta sen, mitä muut eivät vielä ole kertoneet, tahdon minä mainita.

56. Spartalaiset ovat kuninkailleen antaneet seuraavat arvot ja valtuudet: kaksi pappisvirkaa, nimittäin Zeus Lakedaimonin ja Zeus Uranioksen, sekä oikeuden ryhtyä sotaan mitä maata vastaan ikänä tahtovat, josta ei yksikään spartalainen saa heitä estää; ja jos joku sen tekee, niin hän joutuu syypääksi veripattoisuuteen. Sotaan lähtiessä menevät kuninkaat ensimäisinä, mutta palaavat viimeisinä. Sotaretkellä vartioi sata valiomiestä heitä. Partioretkillä he saavat ottaa niin monta lammasta kuin haluavat, ja kaikista, jotka uhrataan, he saavat ottaa nahat ja selkäkappaleet.

57. Nämä etuudet ovat heillä sodassa, mutta muutoin, rauhan aikana, on heille annettu seuraavat. Jos valtion varoilla toimitetaan joku uhri, saavat kuninkaat istua ensimäisinä pöydässä, heille tarjotaan ensiksi ja kummallekin heistä annetaan kaikista ruo'ista kaksi vertaa niin paljon kuin muille pöytäkumppaneille. He saavat ensimäisen maljan ja myös uhrattujen eläinten nahat. Aina uutena kuuna ja kunkin kuukauden seitsemäntenä päivänä annetaan valtion kustannuksella kumpaisellekin Apollonin temppelissä täysikasvuinen uhriteuras, lakonilainen medimni jauhoja ynnä kortteli viiniä, ja sitäpaitsi kaikissa kilpaleikeissä erikoiset kunniasijat. Heidän oikeutenaan on nimittää vierasten valtioiden kestiystäviksi kansalaisten joukosta ne, joita vain tahtovat, ja he saavat kumpikin valita kaksi pytholaista. Pytholaiset ovat nimittäin sanan saattajia, jotka lähetetään Delfoihin kysymään neuvoa ja jotka yhdessä kuningasten kanssa valtion kustannuksella saavat elatuksensa. Jos kuninkaat eivät tule aterialle, lähetetään heille kotiin kaksi khoiniksia jauhoja ja kotyle viiniä kummallekin, mutta jos he ovat saapuvilla, annetaan heille kaikkea kaksin kerroin; sama kunnia heille osoitetaan myös silloin, kun joku yksityinen on kutsunut heidät aterialle. He säilyttävät saadut oraakelilauseet, joista sitäpaitsi vain pytholaiset saavat tietoa. Kuninkaat tuomitsevat yksin seuraavissa asioissa: siitä, kenenkä kanssa perijäneidon tulee mennä naimisiin, siinä tapauksessa että isä ei aikoinaan ole häntä kihlannut, sekä valtion maanteistä. Ja jos joku tahtoo ottaa jonkun ottolapsekseen, tulee hänen tehdä se kuningasten edessä. He saavat istua vanhusten neuvostossa, jossa on kahdeksankolmatta jäsentä. Mutta jos he eivät tule saapuville, saavat ne neuvosmiehistä, jotka ovat enimmin sukua kuninkaille, heidän etuoikeutensa, jolloin he antavat kaksi ääntä ja sitten kolmannen, omansa.