Part 20

1. Saatuaan Ioonian nousemaan kapinaan Aristagoras siis kuoli tällä tavoin. Mutta Miletoksen itsevaltias Histiaios sai Dareiokselta luvan matkustaa ja saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Susasta kysyi Sardeen käskynhaltija Artafrenes häneltä, mistä syystä hänen mielestään ioonilaiset olivat tehneet kapinan. Histiaios ei sanonut tietävänsä sitä ja ihmetteli tapahtumaa, ikäänkuin muka olisi ollut tietämätön siitä, mitä oli tekeillä. Mutta Artafrenes, joka huomasi hänen teeskentelevän ja täsmälleen tunsi kapinan syyn, lausui: "Tämän asian laita on näin, Histiaios. Sinä se kengän ompelit, mutta Aristagoras pisti sen jalkaansa."

2. Artafrenes viittasi näillä sanoilla kapinaan. Mutta Histiaios, joka pelkäsi Artafreneen oivaltavan asianlaidan, lähti heti seuraavana yönä karkuun merelle päin ja petti siten Dareios kuninkaan. Sillä vaikka hän oli luvannut laskea valtansa alle suuren Sardo-saaren, otti hän vastaan johdon ioonilaisten sodassa Dareiosta vastaan. Mutta kun hän oli kulkenut Khiokseen, vangitsivat khiolaiset hänet, koska epäilivät hänen Dareioksen toimesta valmistavan heitä vastaan joitakin kapinahankkeita. Saatuaan tietää koko asianlaidan, että hän nimittäin oli vihollisissa väleissä kuninkaan kanssa, he kuitenkin laskivat hänet vapaaksi.

3. Tällöin ioonilaiset kysyivät Histiaiokselta, minkä vuoksi hän niin hartaasti oli kehoittanut Aristagorasta luopumaan kuninkaasta ja tuottanut niin suuren onnettomuuden ioonilaisille. Mutta hän ei paljastanutkaan heille todellista syytä, vaan sanoi heille, että Dareios kuningas oli päättänyt siirtää foinikialaiset heidän maastaan ja asettaa ne asumaan Iooniaan, ja ioonilaiset taas Foinikiaan; siitä syystä hän muka oli lähettänyt viestejä. Kuninkaalla kyllä ei ollut mitään sellaista mielessään, mutta sillä Histiaios kuitenkin säikähytti ioonilaisia.

4. Senjälkeen Histiaios, käyttäen sanansaattajanaan Hermippos nimistä miestä, joka oli kotoisin Atarneuksesta, lähetti kirjeitä Sardeessa oleville persialaisille, jotka ennestään olivat hänen kanssaan jutelleet kapinasta. Mutta Hermippos ei antanutkaan kirjeitä niille, joiden luo oli lähetetty, vaan vei ja jätti kirjeet Artafreneen käsiin. Saatuaan tietää kaiken, mitä oli tekeillä, tämä käski Hermippoksen viedä ja antaa Histiaiokselta saamansa kirjeet niille, joille hän oli saanutkin toimeksi viedä ne, mutta antaa hänelle itselleen ne vastakirjeet, jotka persialaiset lähettivät Histiaiokselle. Kun nämä siten tulivat paljastetuiksi, surmautti Artafrenes useita persialaisia.

5. Sardeessa tämä synnytti levottomuutta. Mutta Histiaioksen, joka tässä toiveessaan oli pettynyt, veivät hänen omasta pyynnöstään khiolaiset Miletokseen. Vaan iloissaan jo siitä, että olivat päässeet Aristagoraasta, eivät miletolaiset suinkaan olleet halukkaita vastaanottamaan toista itsevaltiasta maahansa, kun kerran olivat saaneet maistaa vapautta. Ja kun nyt Histiaios yöllä koetti väkivoimalla palata Miletokseen, haavoitti muuan miletolainen häntä reiteen. Kun hän nyt joutui karkoitetuksi omasta maastaan, niin hän saapui takaisin Khiokseen. Mutta koska hän ei voinut taivuttaa khiolaisia antamaan hänelle laivoja, niin hän kulki Mytileneen ja kehoitti lesbolaisia antamaan hänelle laivoja. Nämä miehittivätkin kahdeksan kolmisoutua ja purjehtivat yhdessä Histiaioksen kanssa Byzantioniin; sinne he asettuivat ja ottivat kiinni kaikki Pontoksesta ulos purjehtivat laivat, paitsi niitä, jotka sanoivat tottelevansa Histiaiosta.

6. Näin tekivät siis Histiaios ja mytileneläiset. Mutta itse Miletosta odotettiin suuren meri- ja maasotajoukon lähestyvän. Persialaisten sotapäälliköt olivat näet vetäytyneet yhteen ja muodostaneet yhden leirin sekä marssivat Miletosta vastaan, pitäen muita kaupunkeja vähäpätöisinä. Meriväestä olivat foinikialaiset innokkaimmat, ja sotaretkeen ottivat osaa myös kyprolaiset, jotka vast'ikään olivat kukistetut, sekä kilikialaiset ja egyptiläiset.

7. Nämä siis lähtivät sotaretkelle Miletosta ja muuta Iooniaa vastaan. Mutta sen kuultuaan ioonilaiset lähettivät edusmiehensä Panionioniin. Saavuttuaan mainittuun paikkaan ja neuvoteltuaan nämä katsoivat parhaaksi olla kokoamatta mitään maasotajoukkoa persialaisia vastaan, vaan olivat sitä mieltä, että miletolaisten itsensä oli suojeltava muurejaan. Sitävastoin tuli heidän miehittää laivasto, jättämättä kotiinsa yhtäkään laivaa, ja sen tehtyään mitä pikimmiten kokoontua Ladeen, meren puolelta puolustaakseen Miletosta. Lade on nimittäin vastapäätä Miletoksen kaupunkia sijaitseva pieni saari.

8. Tämän jälkeen saapuivat ioonilaiset miehitettyine laivoineen, ja heidän kanssaan myös Lesboksessa asuvat aiolilaiset. Ja he järjestyivät seuraavasti. Itäpuolisen siiven saivat miletolaiset itse, asettaen kahdeksankymmentä laivaa. Heidän jälestään tulivat prieneläiset, tuoden kaksitoista laivaa, ja myusilaiset, tuoden kolme laivaa. Myusilaisten jälestä tulivat teolaiset seitsemällätoista laivalla, ja teolaisten jälestä khiolaiset sadalla laivalla. Näiden viereen järjestettiin erythraialaiset ja fokaialaiset, erythraialaiset asettaen kahdeksan laivaa, fokaialaiset kolme. Fokaialaisten jälestä tulivat lesbolaiset, tuoden seitsemänkymmentä laivaa. Viimeiseksi asetettiin samolaiset, mukanaan kuusikymmentä laivaa läntiselle sivustalle. Kaikkien näiden laivojen yhteinen luku teki kolmesataa viisikymmentäkolme kolmisoutua.

9. Nämä olivat ioonilaisten laivat, mutta barbarien laivojen luku oli kuusisataa. Niin pian kuin viimemainitutkin saapuivat Miletoksen alueelle, ja myös koko heidän maasotajoukkonsa oli läsnä, niin persialaisten sotapäälliköt, saatuaan tietää ioonilaisten laivojen määrän, alkoivat pelätä, etteivät voisi päästä voitolle ja että siten eivät kykenisi valloittamaan Miletosta, koska eivät olleet merellä mahtavia, ja lisäksi joutuisivat vaaraan Dareioksen puolelta kärsiä jotakin pahaa. Tätä silmällä pitäen he kokosivat yhteen ioonilaisten itsevaltiaat, jotka olivat paenneet Meediaan, senjälkeen kuin miletolainen Aristagoras oli riistänyt heiltä vallan, ja jotka sillä haavaa ottivat osaa sotaretkeen Miletosta vastaan. Ne, jotka näistä olivat saapuvilla, he kutsuivat kokoon ja lausuivat heille näin: "Ioonian miehet, nyt on jokaisella teistä tilaisuus osoittaa palvelustaan kuninkaalle. Koettakaa nimittäin kukin eroittaa omat maanmiehenne muusta liittolais-sotajoukosta. Esittäkää heille tämä ja ilmoittakaa, että he eivät luopumisensa vuoksi tule kärsimään mitään ikävyyttä, ei heidän pyhättönsä eikä omaisuutensa tule poltettavaksi, eivätkä he tule saamaan osakseen sen ankarampaa kohtelua kuin tähänkään asti. Mutta jos he eivät tätä tee, vaan kaikin mokomin tahtovat taistella, niin sanokaa silloin heille ja uhatkaa, niinkuin todella heidän tuleekin käymään, että heidät, jouduttuaan taistelussa tappiolle, myydään orjiksi, että me teemme heidän poikalapsensa kuohilaiksi, kuljetamme heidän neitosensa Baktraan ja annamme heidän maansa muille."

10. Näin he lausuivat. Vaan ioonilaisten itsevaltiaat lähettivät kukin yöllä sanan omaistensa luo. Mutta ne ioonilaiset, joiden tykö nämä sanomat saapuivat, pysyivät lujina eivätkä taipuneet kavallukseen, luullen kutkin, että persialaiset ilmoittivat tämän yksistään heille.

11. Tämä tapahtui heti senjälkeen kuin persialaiset olivat saapuneet Miletoksen läheisyyteen. Kun sitten ioonilaiset olivat kerääntyneet Ladeen, pidettiin siellä neuvotteluja, ja niissä kaiketi puhuivat useatkin, mutta ennen muita fokaialainen päällikkö Dionysios, lausuen näin: "Nyt, oi loonian miehet, on ratkaistava, pysymmekö vapaina, vai joudummeko orjien, vieläpä karkulaisorjien kohtaloon. Siis, jos ette tahdo karttaa vaivoja, on teillä ensi aluksi kyllä oleva kovia kestettävänä, mutta sitten on teidän onnistuva voittaa vastustajanne ja päästä vapaiksi. Mutta jos heittäydytte veltoiksi ja huolimattomiksi, ei mielestäni ole mitään toivoa siitä, että pääsette kärsimästä kuninkaan puolelta rangaistusta kapinastanne. Vaan totelkaa minua ja uskokaa itsenne minun haltuuni. Ja jos jumalat noudattavat kohtuutta, niin lupaan teille, että joko viholliset eivät ollenkaan yhdy käsikähmään tai, jos sen tekevät, joutuvat he aivan alakynteen."

12. Tämän kuultuaan ioonilaiset antautuivat Dionysioksen johdon alaisiksi. Mutta tämä käski laivojen kulkea jonossa toinen toisensa jälestä, ja aina kun hän antoi niiden purjehtia toistensa välitse ja siihen käytti soutajia, hän antoi myös merisotilasten olla aseissa. Muun osan päivää hän piti laivat ankkurissa, ja ioonilaiset saivat olla työssä koko päivän. Seitsemän päivän ajan he tottelivat ja tekivät, mitä käskettiin. Mutta kahdeksantena päivänä ioonilaiset, tottumattomina sietämään semmoisia vaivoja ja uupuneina rasituksista ja päivän paahteesta, sanoivat toisilleen näin: "Ketä jumaluutta vastaan olemme rikkoneet, kun meidän täytyy kestää tämmöistä? Olimmehan mielettömiä ja järkeä vailla, kun uskoimme itsemme fokaialaisen kerskurin huostaan, joka tuo muassaan vain kolme laivaa. Mutta saatuaan meidät valtaansa hän tuottaa meille korvaamatonta vahinkoa, ja jo ovat monet meistä sairastuneet, ja monen tulee nähtävästi käymään samoin. Parempi on meidän kärsiä vaikka mitä hyvänsä kuin tätä kurjuutta, ja mieluummin tulee meidän odottaa orjuutta, oli se minkälainen tahansa, kuin kärsiä tätä tilaa. Niinpä siis, täst'edes älkäämme enää totelko häntä!" Niin he sanoivat, ja kohta tämän jälkeen ei kukaan tahtonut totella Dionysiosta, vaan maasotajoukon tavoin he iskivät saaressa telttansa maahan ja pysyttelivät varjossa eivätkä tahtoneet nousta laivoihin ja suorittaa meriharjoituksia.

13. Huomattuaan ioonilaisten tekevän näin punnitsivat samolaisten päälliköt niitä ehtoja, joita Aiakes, Sylosonin poika, oli persialaisten käskystä tarjonnut, pyytäessään heitä luopumaan ioonilaisten liittolaisuudesta. Niinpä, koska samolaiset huomasivat, kuinka suuri epäjärjestys vallitsi ioonilaisten keskuudessa, ja koska heistä niinikään oli ilmeistä, että heidän oli mahdoton voittaa kuninkaan mahtia, niin he hyväksyivät ehdoitukset. He näet ymmärsivät hyvin, että joskin he voittaisivat sillä haavaa uhkaavan laivaston, heillä kohta tulisi olemaan edessään viittä vertaa suurempi. Heti kun he siis näkivät, että ioonilaiset eivät tahtoneet esiintyä kunnon miesten tavoin, ottivat he siitä tekosyyn ja katsoivat edulliseksi pelastaa niin hyvin pyhättönsä kuin yksityisomaisuutensa. Ja se Aiakes, jolta samolaiset olivat vastaanottaneet yllämainitut ehdot, oli Aiakeen pojan, Sylosonin, poika ja oli, Samoksen itsevaltiaana ollessaan, miletolaisen Aristagoraan toimesta menettänyt hallituksensa, samoinkuin muutkin Ioonian itsevaltiaat.

14. Kun siis foinikialaiset silloin purjehtivat kohti, toivat myös ioonilaiset laivansa esille. Mutta siitä perin, kuin he tulivat lähelle toisiaan ja iskivät yhteen, en saata täsmälleen kuvailla, ketkä ioonilaisista tässä meritaistelussa esiintyivät pelkureina, ja ketkä kelpomiehinä. He syyttävät näet toisiaan. Kerrotaanpa, että tällöin samolaiset, niinkuin sovittu oli Aiakeen kanssa, nostivat purjeensa ja purjehtivat taistelurintamasta pois Samokseen, lukuunottamatta yhtätoista laivaa. Näiden kolmisoutujen päällysmiehet pysyivät paikoillaan ja tottelematta ylipäälliköitä suorittivat meritaistelun. Ja tämän teon tähden salli samolaisten neuvosto heidän nimensä ynnä kunkin isännimen piirrettäväksi patsaaseen, koska olivat olleet kunnon miehiä; ja tämä patsas on torilla. Mutta nähdessään vierustoveriensa pakenevan tekivät lesbolaisetkin samoin kuin samolaiset. Ja samalla tavoin tekivät myös useimmat ioonilaiset.

15. Mutta niitten joukosta, jotka jäivät meritaisteluun, saivat khiolaiset kestää kovimmat vauriot, he kun tekivät loistavia urotöitä eivätkä tahallaan käyttäytyneet pelkurimaisesti. Heillä oli näet, niinkuin ennemmin jo on mainittu, sata laivaa, ja jokaisessa niistä oli miehistönä neljäkymmentä valiomiestä heidän joukostaan. Vaikka he nyt näkivät useimpien liittolaisten pettävän, eivät he katsoneet asiakseen esiintyä yhtä raukkamaisesti, vaan jääden vain muutamien harvojen liittolaisten kanssa taisteluun he murtautuivat vihollislaivaston läpi ja taistelivat, kunnes olivat vallanneet useita vihollisten laivoja ja kadottaneet enimmät omistaan.

16. Jälellejääneillä laivoillaan khiolaiset pakenivat omaan maahansa. Mutta ne khiolaiset, joiden laivat saamistaan vammoista olivat tulleet kelpaamattomiksi, pakenivat, kun heitä ajettiin takaa, Mykaleen. Maihin laskettuaan he jättivät laivansa sinne ja kulkivat itse jalan mannermaata myöten. Mutta samotessaan tunkeutuivat khiolaiset Efesoksen alueelle. Ja koska he saapuivat yöllä, ja sikäläiset naiset parhaillaan viettivät Thesmoforia juhlaa, luulivat efesolaiset, jotka eivät ennen olleet kuulleet khiolaisten kohtalosta ja nyt näkivät sotajoukon hyökänneen heidän maahansa, varmasti, että ne olivat rosvoja, jotka tahtoivat ahdistaa heidän naisiaan. Niinpä he miehissä riensivät avuksi ja tappoivat khiolaiset.

17. Semmoisen kohtalon siis nämä saivat. Mutta kun fokaialainen Dionysios sai tietää, että ioonilaisilta oli kaikki mennyt hukkaan, niin hän vallattuaan kolme vihollislaivaa purjehti tiehensä, mutta ei enää Fokaiaan, hyvin tietäen, että se, yhdessä muun Ioonian kanssa, oli joutuva orjuuteen. Hän purjehti nimittäin oikopäätä Foinikiaan, ja upotettuaan siellä joukon rahtilaivoja mereen ja anastettuaan paljon rahaa hän läksi Sikeliaan, josta käsin hän harjoitti merirosvoutta karkhedonilaisia ja tyrsenejä, mutta ei ketään helleeniä vastaan.

18. Sittenkuin persialaiset meritaistelussa olivat voittaneet ioonilaiset, saartoivat he Miletoksen maan ja meren puolelta, kaivoivat puhki muurien perustat ja kuljettivat niiden luo kaikenmoisia piirityskoneita. Ja kuudentena vuotena Aristagoraan kapinasta he kokonaan valloittivat kaupungin ja tekivät sen asukkaat orjiksi, niin että näiden kohtalo tuli aivan sellaiseksi kuin Miletosta koskevassa oraakelilauseessa oli sanottu.

19. Sillä kun argolaiset Delfoissa olivat kysyneet neuvoa, miten pelastaisivat oman kaupunkinsa, annettiin yhteinen oraakelivastaus, joka varsinaisesti koski argolaisia itseänsä, mutta jossa samalla oli miletolaisiakin tarkoittava lisäys. Argolaisia koskevan osan aion mainita, kun ehdin siihen kohtaan kertomustani. Mutta se vastaus, mikä annettiin miletolaisille, huolimatta siitä, että nämä eivät olleet saapuvilla, kuului näin:

"Silloin, sa häijyjen juonten nostaja, korska Miletos, runsautes monen ruokana lie, jaloriistana joukkoin, vaimojes pestävä jalkoja miesten tuuheatukkain, muiden hoidettavaksi mun templini jää Didymassa."

Tämä kohtalo tuli miletolaisten osaksi silloin, kun heidän useimmat miehensä saivat surmansa pitkätukkaisten persialaisten kädestä, heidän vaimonsa ja lapsensa joutuivat orjiksi, ja Didymassa oleva pyhä alue temppeleineen ja ennuspaikkoineen ryöstettiin ja poltettiin poroksi. Ja tässä pyhätössä säilytetyistä aarteista olen usein muissa paikoin kertomustani maininnut.

20. Miletolaiset vangit vietiin sitten Susaan. Ja kuningas Dareios pani heidät asumaan niinsanotun Punaisen meren rannalla sijaitsevaan Ampe-kaupunkiin, jonka ohi Tigris-joki virtaa laskiessaan mereen. Mutta muuten hän ei tehnyt heille mitään pahaa. Miletoksen kaupungin ja sen osan sikäläistä aluetta, joka on tasankoa, persialaiset itse pitivät hallussaan, mutta ylämaan he antoivat Pedasoksen kaarilaisille asuttavaksi.

21. Kun tämä onnettomuus persialaisten puolelta kohtasi miletolaisia, eivät sybarilaiset, jotka, kadotettuaan oman kaupunkinsa, asuivat Laoksessa ja Skidroksessa, maksaneet heille samalla mitalla. Sillä silloin kun krotonilaiset olivat valloittaneet Sybariin, leikkasivat kaikki miletolaiset järjestänsä hiuksensa ja murehtivat suuresti. Nämä kaupungit olivat nimittäin kaikista kaupungeista, joita me tunnemme, läheisimmissä kestiystävyyssuhteissa keskenään. Vallan toisin käyttäytyivät atenalaiset. Nämä osoittivat näet Miletoksen valloituksen johdosta monella muotoa haikeata suruaan. Niinpä kun Frynikhos esitti "Miletoksen valloitus" nimistä näytelmäänsä, purskahtivat katsojat kyyneliin; ja atenalaiset tuomitsivat hänet maksamaan tuhat drakhmaa, koska hän heidän mielestään oli muistuttanut heitä heidän omista onnettomuuksistaan, ja he sääsivät, ettei kukaan enää saisi ottaa tätä näytelmää esitettäväksi.

22. Miletos jäi nyt tyhjäksi miletolaisista. Mutta ne samolaiset, joilla oli jotakin omaisuutta, eivät ensinkään olleet tyytyväisiä siihen, mitä heidän omat päällikkönsä olivat tehneet meedialaisten hyväksi. Siksi he heti meritaistelun jälkeen, ennenkuin vielä hallitsija Aiakes oli saapunut heidän maahansa, päättivät perustaa siirtolan eikä jäädä odottamaan persialaisia ja joutua Aiakeen orjiksi. Sikelian zanklelaiset lähettivät nimittäin juuri samaan aikaan sanansaattajia Iooniaan ja kutsuivat ioonilaisia saapumaan Kaleakteen, koska tahtoivat sinne perustaa ioonilais-kaupungin. Tämä niinsanottu Kaleakte (s.o. "Kaunoranta") on sikelialaisten oma, sijaiten siinä osassa Sikeliaa, joka on vastapäätä Tyrseniaa. Kun nyt siis zanklelaiset kutsuivat ioonilaisia, laittautuivat näistä ainoastaan samolaiset matkaan, ja heidän kerallaan miletolaiset pakolaiset. Sillävälin sattui seuraava tapaus.

23. Samolaiset saapuivat matkallaan Sikeliaan epizefyriläisten lokrilaisten luo. Siihen aikaan piirittivät parhaillaan zanklelaiset ynnä heidän Skythes niminen kuninkaansa erästä sikelialaisten kaupunkia, jonka he tahtoivat valloittaa. Saatuaan tietää tämän ryhtyi Regionin itsevaltias Anaxilaos, joka silloin oli riidassa zanklelaisten kanssa, keskusteluihin samolaisten kera ja vakuutti heille, että tuli jättää sikseen Kaleakte, jonne he olivat matkalla, mutta sensijaan ottaa haltuunsa miehistä tyhjäksi jäänyt Zankle. Samolaiset noudattivat neuvoa ja ottivat haltuunsa Zanklen. Mutta niin pian kuin zanklelaiset kuulivat, että heidän kaupunkinsa oli vallattu, riensivät he sitä puolustamaan ja kutsuivat avukseen Gelan itsevaltiaan Hippokrateen. Tämä näet oli heidän liittolaisensa. Vaan kun Hippokrates sotajoukkoineen todella oli tullut heidän avukseen, vangitsi hän zanklelaisten yksinvaltiaan Skytheen, koska tämä juuri oli ollut syypäänä kaupungin menetykseen, sekä hänen veljensä Pythogeneen, ja lähetti heidät Inyx-kaupunkiin. Mutta muut zanklelaiset hän jätti samolaisten haltuun, joitten kanssa hän teki sopimuksen ja molemminpuolisen valaliiton. Ja samolaiset määräsivät Hippokrateelle palkaksi kaikesta kaupungissa olevasta irtaimistosta ja kaikista orjista puolet, ja lisäksi kaiken, mikä oli maaseudulla. Itse hän vangitsi useimmat zanklelaisista ja kohteli heitä orjina, mutta kolmesataa heidän johtomiestään hän jätti samolaisten tapettaviksi. Tätä eivät samolaiset kuitenkaan tehneet.

24. Mutta zanklelaisten yksinvaltias Skythes karkasi Inyxistä Himeraan, josta hän saapui Aasiaan ja matkasi Dareios kuninkaan tykö. Ja Dareios piti häntä oikeamielisimpänä kaikista ihmisistä, jotka Hellaasta olivat hänen luokseen tulleet. Sillä saatuaan kuninkaalta luvan lähteä Sikeliaan hän saapui sinne, mutta tuli jälleen takaisin Dareioksen luo ja eleli siellä suuressa onnessa, kunnes hän vanhuuttaan kuoli Persiassa. -- Siten samolaiset pääsivät vapaiksi meedialaisten vallasta ja saivat vaivatta haltuunsa kauniin Zanklen kaupungin.

25. Miletoksen omistamisesta suoritetun meritaistelun jälkeen toimittivat foinikialaiset persialaisten käskystä takaisin Samokseen Aiakeen, Sylosonin pojan, jota he pitivät arvossa hänen suurten palvelustensa vuoksi. Niistä, jotka kapinallisesti olivat luopuneet Dareioksesta, olivat samolaiset ainoat, joitten kaupunkia ja pyhättöjä ei poltettu, ja se tapahtui siksi, että heidän laivansa lähtivät pois meritaistelusta. -- Ja heti Miletoksen valloitettuaan persialaiset ottivat haltuunsa Kaarian, jolloin muutamat kaupungit vapaaehtoisesti alistuivat; mutta toiset taas persialaiset saattoivat valtaansa väkivoimalla.

26. Niin oli siis tämän asian laita. Mutta miletolaisen Histiaioksen oleskellessa Byzantionin seuduilla ryöstellen ioonilaisten kuormalaivoja, niiden purjehtiessa ulos Pontoksesta, ilmoitettiin hänelle Miletoksen kohtalo. Silloin hän uskoi Hellespontoksen asiat abydolaiselle Bisalteelle, Apollofaneen pojalle, mutta purjehti itse, mukanaan lesbolaisia, Khiokseen. Ja kun khiolaisten vartiojoukko ei laskenut häntä lähelle, iski hän niinsanotussa Koilaissa (s.o. "Luolissa") Khioksen alueella yhteen heidän kanssaan. Khiolaisista Histiaios surmasi useita, ja muut, jotka meritaistelussa olivat kärsineet suurta vauriota, hän lesbolaisten keralla kukisti, lähtien liikkeelle Khioksen Polikhnesta.

27. Tavallisestihan sattuu enteitä, silloin kun on tulossa suuria onnettomuuksia joko jollekin kaupungille tai kansalle. Niinpä khiolaisillekin oli sitä ennen sattunut suuria ennemerkkejä. Ensiksi näet, kun he olivat lähettäneet Delfoihin sata nuorukaista käsittävän kuoron, oli ainoastaan kaksi niistä palannut, koska rutto oli temmannut ja vienyt pois muut yhdeksänkymmentäkahdeksan. Toiseksi sattui samoihin aikoihin, vähää ennen meritaistelua, että kouluhuoneen katto sortui ja putosi lukevien poikien päälle sillä seurauksella, että sadastakahdestakymmenestä lapsesta yksi ainoa pääsi pakoon. Nämä merkit jumala antoi heille. Kohta senjälkeen suoritettiin meritaistelu, joka mursi kaupungin, ja meritaistelun jälkeen tuli Histiaios lesbolais-joukkoineen. Ja kun nyt khiolaiset olivat kärsineet näin suuria vaurioita, niin hän vaivatta kukisti heidät.

28. Sieltä Histiaios teki sotaretken Thasosta vastaan, muassaan suuri luku ioonilaisia ja aiolilaisia. Hänen parhaillaan piirittäessään Thasosta tuli viesti, että foinikialaiset purjehtivat Miletoksesta muuta Iooniaa vastaan. Saatuaan tietää sen hän jätti hävittämättä Thasoksen, mutta kiiruhti itse Lesbokseen muassaan koko sotajoukkonsa. Mutta koska hänen sotajoukkonsa kärsi nälkää, niin hän kulki Lesboksesta meren poikki mannermaahan, korjatakseen viljan sekä Atarneuksesta että Kaikoksen kedolta Mysiassa. Näillä paikoin sattui olemaan persialainen Harpagos, melkoisen suuren sotajoukon päällikkönä. Kun nyt Histiaios astui maihin, iski Harpagos hänen kanssaan yhteen, otti hänet vangiksi ja tuhosi enimmän osan hänen sotajoukkoaan.

29. Ja Histiaios vangittiin seuraavalla tavalla. Taistellessaan persialaisia vastaan Malenessa Atarneuksen alueella kamppailivat helleenit kauan aikaa, mutta sitten lähti ratsuväki liikkeelle ja hyökkäsi heidän kimppuunsa. Ja ratsuväki ratkaisi asian. Silloin, helleenien kääntyessä pakosalle, Histiaios, joka ei luullut kuninkaan tämän uuden rikoksen vuoksi häntä surmaavan, turvautui tämmöiseen pelkuruuteen. Kuu näet hänen paetessaan muuan persialainen mies otti hänet kiinni ja juuri tarttui häneen pistääkseen hänet kuoliaaksi, niin hän persiankielellä ilmaisi olevansa miletolainen Histiaios.

30. Ja jos hän nyt jouduttuaan vangiksi olisi viety ja saatettu Dareios kuninkaan tykö, ei hän minun luullakseni olisi kärsinyt mitään pahaa, vaan kuningas olisi antanut anteeksi hänen rikoksensa. Mutta juuri tätä estääkseen ja jottei hän pujahtaisi tiehensä ja jälleen saavuttaisi kuninkaan luona suurta vaikutusta, seivästyttivät Sardeen käskynhaltija Artafrenes ja Histiaioksen vangitsija Harpagos, heti kun hänet oli tuotu Sardeeseen, siellä hänen ruumiinsa, mutta pään he palsamoivat ja lähettivät Dareios kuninkaalle Susaan. Saatuaan tästä tiedon Dareios nuhteli niitä, jotka olivat sen tehneet, etteivät olleet elävänä tuoneet Histiaiosta hänen eteensä. Ja hän käski pestä ja koristella pään sekä haudata sen, ikäänkuin se olisi ollut miehen, joka oli tehnyt suuria palveluksia sekä hänelle itselleen että persialaisille.