Part 19

95. Heidän sotiessaan sattui taisteluissa kaikenmoisia kohtauksia, niinpä muun muassa Alkaios runoilija muutamassa ottelussa, missä atenalaiset voittivat, pakeni ja pelastui tosin itse, mutta kadotti aseensa, jotka atenalaiset saivat haltuunsa ja ripustivat Athenen pyhättöön Sigeionissa. Tästä sepitti Alkaios runon, jonka hän lähetti Mytileneen, kertoen siinä tapaturmastaan Melanippos nimiselle ystävälleen. Mutta mytileneläiset ja atenalaiset sovitti keskenään Periandros, Kypseloksen poika. Tämän ratkaistavaksi näet he olivat uskoneet asiansa. Ja hän sovitti heidät niin, että kumpienkin piti saada pitää, mitä heillä oli.

96. Siten joutui Sigeion atenalaisten valtaan. Mutta saavuttuaan Lakedaimonista Aasiaan Hippias pani liikkeelle kaikkensa parjatakseen atenalaisia Artafreneen edessä ja teki, mitä voi, jotta Atena joutuisi hänen oman ja Dareioksen vallan alle. Näin Hippias puuhasi. Saatuaan siitä tiedon atenalaiset taas lähettivät sanansaattajia Sardeeseen ja kielsivät persialaisia kuuntelemasta atenalaisia maanpakolaisia. Mutta Artafrenes käski heidän, jos tahtoivat ehoina säilyä, jälleen ottaa vastaan Hippiaan. Vaan atenalaisetpa eivät suostuneet moisiin esityksiin. Ja ne hyljätessään he tiesivät asettuneensa persialaisten ilmi vihollisiksi.

97. Juuri siihen aikaan, jolloin he näin ajattelivat ja riitaantuivat persialaisten kanssa, saapui miletolainen Aristagoras, lakedaimonilaisen Kleomeneen karkoittamana Spartasta Atenaan. Tämä kaupunki näet oli mahtavampi kaikkia muita. Astuttuaan kansankokoukseen Aristagoras puhui samaa, mitä hän oli puhunut Spartassa Aasian rikkauksista ja persialaisten sotatavasta, ja mainitsi, kuinka persialaiset eivät käyttäneet kilpeä eivätkä keihästä, ja kuinka helppo oli kukistaa heidät. Näin hän kertoi ja lisäksi, että miletolaiset olivat atenalaisten siirtolaisia, jonka vuoksi oli kohtuullista, että nämä, ollessaan niin mahtavia, heitä suojelivat. Ja hän lupaili jos mitä, kunnes sai heidät taivutetuiksi. Näyttääpä näet olevan huokeampi pettää useita kuin yhtä, koska hän ei kyennyt pettämään lakedaimonilaista Kleomenesta yksinään, mutta teki sen kolmellekymmenelle tuhannelle atenalaiselle. Niinpä atenalaiset taipuivat tuumaan ja päättivät äänestettyään lähettää ioonilaisten avuksi kaksikymmentä laivaa, joiden päälliköksi he nimittivät kaupunkilaisten kesken erittäin suurta arvoa nauttivan miehen nimeltä Melanthios. Näistä laivoista johtui sitten onnettomuuksia sekä helleeneille että barbareille.

98. Mutta Aristagoras purjehti edeltä ja saapui Miletokseen. Ja siellä hän keksi tuuman, josta ioonilaisille ei ollut koituva mitään hyötyä, -- eikä hän tässä tarkoituksessa sitä tehnyt, vaan suututtaakseen Dareios kuningasta. Hän lähetti nimittäin miehen Fryygiaan, paionien luo, jotka Megabazos oli tehnyt orjiksi ja vienyt pois Strymon-joen varsilta; nyt he itsekseen asuivat eräässä paikassa Fryygiassa, missä heillä oli oma kylänsä. Paionien luo saavuttuaan tämä mies virkkoi näin: "Paionilaiset miehet, minut lähetti Miletoksen itsevaltias Aristagoras esittämään teille pelastuskeinon, jos nimittäin tahdotte totella neuvoani. Nyt on näet koko Ioonia luopunut kuninkaasta, ja teillä on tilaisuus pelastua omaan maahanne. Mereen saakka täytyy teidän itse pitää matkastanne huolta, mutta siitä perin me kyllä aiomme sen tehdä." Tämän kuultuaan paionit tervehtivät ehdotusta ilolla, ottivat myötänsä lapsensa ja vaimonsa ja läksivät karkuun meren rannalle; muutamat heistä kuitenkin olivat peloissaan ja jäivät paikoilleen. Meren rannalle saavuttuaan paionit kulkivat salmen poikki Khiokseen. Ja heidän jo Khiokseen päästyään tuli lukuisa persialainen ratsujoukko, ajaen kintereillä paioneja takaa. Kun he eivät siis näitä saavuttaneet, niin he lähettivät Khiokseen paioneille käskyn palata takaisin. Mutta paionit eivät suostuneet vaatimukseen, vaan Khioksesta veivät heidät khiolaiset Lesbokseen, lesbolaiset taas toimittivat heidät Doriskokseen, ja sieltä he jalan matkaten saapuivat Paioniaan.

99. Sillävälin saapuivat atenalaiset kahdellakymmenellä laivalla ja tuoden matkassaan viisi eretrialaisten kolmisoutua, jotka eivät atenalaisten vuoksi ottaneet osaa sotaretkeen, vaan miletolaisten itsensä vuoksi. Ja siinä he maksoivat vanhan velkansa. Miletolaiset olivat näet aikaisemmin auttaneet eretrialaisia sodassa khalkidilaisia vastaan, silloin kun samolaiset tulivat khalkidilaisten avuksi eretrialaisia ja miletolaisia vastaan. Sittenkuin nyt nämä olivat saapuneet, ja muutkin liittolaiset jo olivat koolla, pani Aristagoras toimeen sotaretken Sardeeseen. Itse hän ei kuitenkaan sotaretkelle lähtenyt, vaan jäi Miletokseen, mutta määräsi miletolaisten päälliköksi muita, nimittäin Kharopinos veljensä ja erään toisen, Hermofantos nimisen kaupunkilaisen.

100. Tällä laivastolla saavuttuaan Efesokseen ioonilaiset jättivät aluksensa Efesoksen alueella olevaan Koresokseen, mutta läksivät itse efesolaisten opastamina lukuisalla sotavoimalla sisämaahan. He matkasivat pitkin Kaystrios-joen vartta, astuivat sitten Tmolos-vuoren yli ja saapuivat Sardeeseen. Ja kun ei kukaan heille tehnyt vastarintaa, niin he valloittivat Sardeen kokonaan, lukuunottamatta linnaa. Mutta linnaa suojeli Artafrenes itse, jolla oli melkoinen miesvoima.

101. Mutta seuraava seikka esti heitä ryöstämästä kaupunkia, sittenkuin olivat sen vallanneet. Sardeessa olivat useimmat rakennukset kaisloista tehdyt, ja kaikissa niissäkin, jotka olivat tiilestä, oli kaislakatto. Yhden näistä sytytti muuan sotamies tuleen, ja heti levisi tuli kautta koko kaupungin, kulkien talosta taloon. Siinä nyt kaupungin palaessa lyydialaiset ja kaikki kaupungissa olevat persialaiset joka puolelta joutuivat saarroksiin, kun tuli levisi ylt'ympärinsä, eikä heidän ollut mahdollista päästä kaupungista ulos. Niinpä he juoksivat kokoon torille ja Paktolos-joelle, joka kuljettaen kultahiekkaa Tmoloksesta virtaa torin halki ja sitten yhtyy Hermos-jokeen, joka taas laskee mereen. Tämän Paktolos-joen varrelle ja torille kerääntyivät lyydialaiset ja persialaiset joukottain ja olivat siellä pakoitetut puolustautumaan. Mutta nähdessään muutamien vihollisista puolustautuvan, toisten lukuisassa joukossa rientävän päin, säikähtyivät valloittajat ja vetäytyivät niinsanotulle Tmolos-vuorelle; ja sieltä he yön tullen läksivät tiehensä laivoille.

102. Ja Sardes paloi poroksi ja siinä myös kotimaisen Kybele jumalattaren pyhättö. Tähän vedoten sytyttivät persialaiset myöhemmin kostoksi helleenien pyhätöt tuleen. Saatuaan tapahtumasta tiedon ne persialaiset, jotka tällä puolen Halys-jokea hallitsivat maaherrakuntia, kokoontuivat ja riensivät lyydialaisten avuksi. Mutta osuikin niin, että he eivät enää tavanneet ioonilaisia Sardeesta; he siis seurasivat näiden jälkiä ja yllättivät heidät Efesoksessa. Ioonilaiset kyllä asettuivat vastarintaan, mutta käsikähmässä he kärsivät suuren tappion. Ja paitsi useita muita kreikkalaisten mainioita miehiä, persialaiset surmasivat myös eretrialaisten päällikön Eualkideen, joka oli saanut voitonseppeleitä kilpailuissa ja jota keolainen Simonides paljon oli ylistänyt. Mutta ne heistä, jotka pääsivät taistelusta pakoon, hajaantuivat sinne tänne kaupunkeihinsa.

103. Näin he silloin kamppailivat. Vaan sittemmin atenalaiset kokonaan hylkäsivät ioonilaiset eivätkä enää sanoneet tulevansa näille avuksi, kun Aristagoras lähettien kautta hartaasti heitä kutsui. Mutta vaikka ioonilaiset olivatkin menettäneet atenalaisten liittouden, varustautuivat he yhtäkaikki sotaan kuningasta vastaan, koska he jo olivat niin paljon Dareiosta vihoittaneet. He purjehtivat Hellespontokseen, panivat valtansa alle Byzantionin ynnä kaikki muut sikäläiset kaupungit ja purjehdittuaan jälleen Hellespontoksesta ulos he saattoivat puolellensa enimmän osan Kaariata. Niinpä Kaunos-kaupunkikin, joka aiemmin ei tahtonut olla heidän kanssaan liitossa, yhtyi nyt heihin.

104. Ja kaikki kyprolaiset liittyivät vapaaehtoisesti heihin, paitsi amathusilaiset. Nämäkin luopuivat meedialaisista, ja se tapahtui näin. Oli muuan Onesilos, salaminiläisten kuninkaan Gorgoksen nuorempi veli, Khersiin poika, Siromoksen pojanpoika ja Euelthonin pojanpojanpoika. Tämä mies oli jo monasti ennenkin kehoitellut Gorgosta luopumaan kuninkaasta, mutta kun hän nyt kuuli ioonilaistenkin luopuneen, niin hän varsin kiihoittamalla kiihoitti häntä siihen. Mutta kun Onesilos ei saanut Gorgosta taivutetuksi, käytti hän kerran tilaisuutta, kun veli oli poistunut Salamiin kaupungista, ja sulki puoluelaistensa avulla hänet porttien ulkopuolelle. Kaupunkinsa menetettyään Gorgos pakeni Meediaan, mutta Onesilos hallitsi Salamista ja kehoitti kaikkia kyprolaisia luopumaan yhdessä hänen kanssaan. Ja muut hän saikin taivutetuiksi, mutta Amathus-kaupungin asukkaat, jotka eivät tahtoneet häntä totella, hän saartoi ja alkoi piirittää heitä.

105. Niinpä Onesilos piiritti Amathus-kaupunkia. Mutta niin pian kun Dareios kuninkaalle oli ilmoitettu, että atenalaiset ja ioonilaiset olivat vallanneet ja polttaneet Sardeen, ja että tämän kapinahankkeen oli punonut miletolainen Aristagoras, niin kerrotaan, ettei hän aluksi ollenkaan välittänyt ioonilaisista, hän kun hyvin tiesi, että he luopumisestaan kyllä saisivat palkkansa. Mutta hän kysyi, keitä atenalaiset olivat, ja saatuaan sen tietää hän pyysi jousta. Otettuaan jousen asetti hän siihen nuolen ja lennätti sen kohti taivasta. Ja ampuessaan ilmaan hän virkkoi: "Oi Zeus, suo minun kostaa atenalaisille!" Sen sanottuaan hän käski yhtä palvelijoistaan, aina kun ateria oli valmiina, kolmasti lausumaan: "Valtias, muista atenalaisia!"

106. Käskettyään tämän hän kutsutti eteensä miletolaisen Histiaioksen ja lausui: "Olen saanut tietää, Histiaios, että sinun viransijaisesi, jolle olet uskonut Miletoksen, on ryhtynyt vehkeilemään minua vastaan. Hän on näet toiselta mantereelta tuottanut luokseen miehiä, yllyttänyt ioonilaisia, jotka minä kyllä aion rangaista heidän teostaan, seuraamaan heidän mukanaan ja sitten riistänyt minulta Sardeen. Onko nyt tämä siis sinusta kaunista? Ja kuinka sellaista on voinut tapahtua ilman sinun neuvonpiteitäsi? Varo vain, ettet vielä saa syyttää itseäsi!" Siihen virkkoi Histiaios: "Kuningas, millaisen sanan lausuitkaan! Minäkö olisin keksinyt hankkeen, josta voisi koitua sinulle jotakin ikävää, oli se sitten suurta tai pientä? Mitä tavoitellen ja minkä puutteessa minä sen tekisin? Minä, jolla on tarjona kaikki, mitä sinullakin on, ja jonka sinä olet katsonut kyllin arvokkaaksi kuulemaan kaikkia päätöksiäsi. Vaan jos viranhaltijani todella toimittaa jotakin semmoista, kuin olet maininnut, niin tiedä, että hän on tehnyt sen omalla uhallaan. Mutta minä en ollenkaan saata uskoa todeksi, että miletolaiset ja minun viranhaltijani vehkeilisivät sinun valtaasi vastaan. Vaan jos he todella tekevät jotakin semmoista, ja sinä, oi kuningas, olet kuullut totuuden, niin katso nyt, kuinka pahoin teit muuttaessasi minut tänne meren luota. Ioonilaiset ovat kaiketi tehneet sen, mitä heidän kauan aikaa on tehnyt mieli, koska minä olin joutunut pois heidän näkyvistään. Sillä jos minä olisin ollut Iooniassa, ei olisi yksikään kaupunki liikahtanut. Anna nyt siis minun mitä pikimmin matkustaa Iooniaan sovittamaan kaikki sikäläiset asiat entiselleen ja saattamaan käsiisi tuo Miletoksen haltija, joka nämä vehkeet on pannut toimeen. Ja minä vannon kautta kuninkaallisten jumalien, että kun olen toimittanut nämä asiat mieltäsi myöten, en ole riisuva yltäni sitä ihotakkia, joka minulla on päälläni astuessani Ioonian maahan, ennenkuin olen tekevä suuren Sardo-saaren veronalaiseksesi."

107. Näin puhui Histiaios petollisella mielellä. Ja Dareios suostuikin hänen sanoihinsa ja lähetti hänet menemään, käskien häntä saapumaan luoksensa Susaan, lupauksensa täytettyään.

108. Sillävälin kun sanoma Sardeen kohtalosta saapui kuninkaalle, ja Dareios teki joutsellaan ylläkerrotulla tavalla sekä rupesi puheisiin Histiaioksen kanssa, ja Histiaios Dareioksen lähettämänä matkusti merenrannalle -- sillävälin kun kaikki tämä tapahtui, sattui seuraava seikka. Salaminilaisen Onesiloksen piirittäessä Amathusia, ilmoitettiin hänelle, että muuan Artybios niminen persialainen, joka laivoissaan kuljetti suurta persialaista sotajoukkoa, oli odotettavissa Kyprokseen. Saatuaan tästä tiedon lähetti Onesilos kuuluttajia Iooniaan kutsumaan ioonilaisia avukseen. Ja sen pitemmältä arvelematta ioonilaiset tulivat lukuisalla sotajoukolla. Niinpä ioonilaiset saapuivat Kyprokseen, ja persialaiset kulkivat laivoillaan Kilikiasta saareen ja menivät sitten jalkaisin Salamista vastaan. Foinikialaiset taas purjehtivat laivoillaan sen niemenkärjen ympäri, jota nimitetään "Kyproksen avaimiksi".

109. Kun tämä oli näin tapahtunut, kutsuivat Kyproksen itsevaltiaat kokoon ioonilaisten päälliköt ja virkkoivat heille: "Ioonian miehet, me kyprolaiset annamme teidän valita, kumpiako vastaan tahdotte hyökätä, persialaisiako vai foinikialaisia. Sillä jos te tahdotte maalla asettua taistelujärjestykseen mittelemään voimianne persialaisten kanssa, olisi teidän nyt aika astua laivoista ja asettua rintamaan maalla, meidän taas astua teidän laivoihinne otellaksemme foinikialaisten kanssa. Mutta jos te mieluummin tahdotte taistella foinikialaisten kanssa, täytyy teidän, kumman tahansa näistä valitsettekin, tehdä niin, että mikäli teistä riippuu, Ioonia ja Kypros tulevat vapaiksi." Siihen virkkoivat ioonilaiset: "Meidät lähetti ioonilaisten liittoneuvosto matkaan vartioidaksemme merta, mutta ei luovuttaaksemme kyprolaisille laivoja ja itse hyökätäksemme maalla persialaisia vastaan. Niinpä me aiomme kunnostaa itseämme siinä paikassa, mihin meidät on asetettu. Teidän taas tulee, muistaen mitä orjina ollessanne olette meedialaisten puolelta kärsineet, esiintyä kunnon miehinä."

110. Näillä sanoin vastasivat ioonilaiset. Kun sittemmin persialaiset tulivat salaminilaisten kentälle, järjestivät kyprolaisten kuninkaat muut kyprolaiset muita sotamiehiä vastaan, mutta asettivat salaminilaisten ja soloilaisten valiomiehistön persialaisia vastaan. Ja persialaisten ylipäällikköä Artybiosta vastaan asettui vapaaehtoisesti Onesilos.

111. Artybios ratsasti hevosella, jota oli opetettu raskasaseisen edessä nousemaan pystyyn takajaloilleen. Nytpä oli Onesiloksella aseenkantaja, syntyperältään kaarilainen, erittäin sotakuntoinen ja muuten lujaluontoinen mies. Saatuaan siis tietää Artybioksen hevosesta Onesilos virkkoi aseenkantajalleen: "Kuulen, että Artybioksen hevonen nousee pystyyn ja etujaloillaan sekä suullaan tekee lopun jokaisesta, jota vastaan se karkaa. Mieti nyt siis ja lausu sitten kohta, kumpaako tahdot pitää silmällä ja iskeä, hevostako vai Artybiosta itseänsä?" Tähän virkkoi hänen palvelijansa: "Oi kuningas, olen valmis tekemään kumpaisenkin tai jommankumman, ja ylimalkaan, mitä sinä vain määräät. Tahdon kuitenkin ilmaista sinulle, mikä sinun asemallesi on edullisinta. Minun mielestäni kuninkaan ja ylipäällikön tulee käydä kuninkaan ja ylipäällikön kimppuun. Sillä jos surmaat ylipäällikön, koituu sinulle siitä suuri kunnia, ja toisekseen, jos hän sinut, mikä älköön tapahtuko, on onnettomuus puolta vähempi, jos vertaisensa kädestä kuolee. Meidän, palvelijoiden, taas tulee hyökätä muita palvelijoita ja myös hevosta vastaan. Äläkä sinä yhtään pelkää tämän temppuja. Sillä minä lupaan sinulle, ettei se tästä puolen enää nouse ketään miestä vastaan."

112. Näin hän virkkoi, ja kohta joutuivat sotajoukot käsikähmään sekä maalla että merellä. Laivoilla esiintyivät sinä päivänä ioonilaiset erinomaisesti ja saivat voiton foinikialaisista, ja yli muiden kunnostivat itseään etenkin samolaiset. Maalla taas ryntäsivät sotajoukot toisiansa vastaan, iskivät yhteen ja taistelivat. Mutta molempien ylipäälliköiden kävi näin. Kun hevosen selässä istuva Artybios hyökkäsi Onesilosta kohti, iski Onesilos, niinkuin oli aseenkantajansa kanssa sopinut, itse hyökkäävätä Artybiosta. Mutta silloin kun hevonen löi etujalkansa Onesiloksen kilpeen, iski kaarilainen sirpillään ja leikkasi hevoselta etujalat poikki.

113. Siten persialaisten ylipäällikkö Artybios sortui yhdessä hevosensa kanssa siihen paikkaan. Mutta muiden vielä parhaillaan taistellessa petti heidät Stesenor, joka oli Kurionin itsevaltias ja jolla oli ympärillään melkoinen miesvoima. Näiden kurionilaisten sanotaan olevan argolaisten siirtolaisia. Kun nyt kurionilaiset olivat pettäneet, tekivät myös salaminilaisten sotavaunut samalla tavoin kuin kurionilaiset. Tämän johdosta pääsivät persialaiset voitolle kyprolaisista. Niinpä koko sotajoukko kääntyi pakosalle, ja siinä kaatuivat useiden muiden muassa myöskin Onesilos, Khersiin poika, joka juuri oli aikaansaanut kyprolaisten luopumisen, sekä Soloi-kaupungin kuningas Aristokypros, Filokyproksen poika, saman Filokyproksen, jonka luo atenalainen Solon saapui Kyprokseen ja jota hän runoelmissaan kiitti kaikista itsevaltiaista enimmin.

114. Ja koska Onesilos oli piirittänyt Amathus-kaupungin asukkaita, leikkasivat nämä pois hänen päänsä ja ripustivat sen kaupungin portin yläpuolelle. Kun nyt pää siinä riippui ja jo oli tullut ontoksi, pujahti sen sisälle mehiläisparvi, joka täytti sen vahakakuilla. Kun amathusilaiset tämän tapauksen johdosta kysyivät neuvoa oraakelilta, vastattiin heille, että heidän tuli ottaa alas ja haudata pää ja joka vuosi uhrata Onesilokselle kuten puolijumalalle ainakin; jos nimittäin niin tekisivät, olisi heidän käyvä hyvin.

115. Amathusilaiset tekivätkin sen ja tekevät niin yhä vielä minun aikoihini saakka. Mutta kun ne ioonilaiset, jotka Kyproksessa suoritettuaan meritaistelun saivat tietää Onesiloksen joutuneen perikatoon ja kaikkia Kyproksen kaupunkeja piiritettävän, paitsi Salamista, jonka salaminilaiset olivat luovuttaneet entiselle, Gorgos nimiselle kuninkaalle, niin he heti paikalla purjehtivat matkoihinsa Iooniaan. Ja Kyproksessa olevista kaupungeista kesti kauimman ajan piiritystä Soloi, jonka persialaiset, kaivamalla ylt'ympäri puhki muurien perustan, viidentenä kuukautena valloittivat.

116. Vain vuoden ajan vapaina oltuaan kyprolaiset toistamiseen joutuivat orjuuteen. Mutta Daurises, joka oli nainut Dareioksen tyttären, ja Hymaies sekä Otanes, jotka nekin olivat naineet Dareioksen tyttäret, ajoivat takaa Sardesta vastaan lähteneitä ioonilaisia ja tunkivat heidät takaisin laivoihin. Ja lyötyään heidät taistelussa he jakoivat keskenään kaupungit ja hävittivät ne.

117. Mutta Daurises, joka oli kääntynyt Hellespontoksen rannalla sijaitsevia kaupunkeja vastaan, valloitti Dardanoksen ja valloitti myös Abydoksen, Perkoten, Lampsakoksen ja Paisoksen. Nämä hän valloitti, yhden kunakin päivänä. Mutta hänen marssiessaan Paisoksesta Parion-kaupunkia vastaan tuli viesti, että kaarilaiset olivat yhtyneet ioonilaisiin ja luopuneet persialaisista. Hän kääntyi siis Hellespontoksesta poispäin ja marssitti sotajoukkonsa Kaariata vastaan.

118. Mutta ennenkuin Daurises saapui, ilmoitettiin tämä jollakin tavoin kaarilaisille. Saatuaan siitä tiedon kerääntyivät kaarilaiset niinsanottujen "Valkoisten pylväitten" luo Marsyas-joen varrelle, joka virraten Idrias-maasta laskee Maiandros-jokeen. Kaarilaisten kokoonnuttua esitettiin siinä useita mielipiteitä, ja sen, joka minusta näyttää parhaalta, lausui muuan kindyeläinen Pixodaros, Mausoloksen poika, joka oli nainut kilikialaisten kuninkaan Syennesiin tyttären. Tämän miehen mielipide oli, että kaarilaisten tuli kulkea Maiandros-joen yli ja, saatuaan näin joen selkänsä taakse, sitten iskeä yhteen, jotta kaarilaiset esiintyisivät vieläkin urhoollisempina kuin mitä luonnostaan olivat, kun heillä ei olisi tilaisuutta paeta takaisin, vaan olisivat pakoitetut jäämään paikoilleen. Tämä mielipide tosin ei päässyt voitolle, vaan päinvastoin se, että Maiandros-joen pikemmin tuli joutua persialaisten kuin heidän itsensä taakse, tietenkin siksi, että jos persialaiset lähtisivät pakoon ja kahakassa joutuisivat alakynteen, he eivät voisi palata, vaan sortuisivat jokeen.

119. Kun sittemmin persialaiset saapuivat ja olivat kulkeneet Maiandroksen yli, iskivät kaarilaiset persialaisten kanssa yhteen Marsyas-joen varsilla, taistelivat siellä ankaran taistelun ja kauan aikaa, mutta lopulta he sortuivat ylivoiman alle. Persialaisia miehiä kaatui noin kaksituhatta, kaarilaisia noin kymmenentuhatta. Sieltä paenneet tungettiin Labraundaan Zeus Stratioksen temppelitarhaan, joka on suuri ja pyhä plataanilehto. Kaarilaiset ovat, mikäli me tiedämme, ainoat, jotka toimittavat uhreja Zeus Stratiokselle. Kun heidät siis oli tänne tungettu, neuvottelivat he, miten pelastuisivat, ja olisiko heidän parempi antautua persialaisille vai kokonaan lähteä Aasiasta.

120. Heidän tästä neuvotellessaan saapuivat miletolaiset ynnä näiden liittolaiset avuksi. Tällöin kaarilaiset heittivät aikaisemmat tuumansa ja valmistautuivat jälleen taistelemaan alusta alkaen. Ja he iskivät hyökkäävien persialaisten kanssa yhteen, mutta taistelussa he kärsivät vieläkin suuremman tappion kuin ennen. Ja kaikista kaatui useita, vaan suurimman tappion kärsivät miletolaiset.

121. Mutta sittemmin kaarilaiset korjasivat tämän vamman ja rupesivat jälleen taistelemaan. Saatuaan näet tietää, että persialaiset lähtivät liikkeelle heidän kaupunkejansa vastaan, he asettuivat väijyksiin Pedasokseen vievän tien varrelle. Ja kun persialaiset yön aikaan joutuivat sille paikalle, tuhoutuivat he itse sekä heidän päällikkönsä, Daurises, Amorges ja Sisamakes. Yhdessä heidän kanssaan kaatui myös Myrsos, Gygeen poika. Mutta tämän väijytysjoukon päällikkönä oli muuan mylasalainen, Herakleides, Ibanolliin poika.

122. Sillä tavoin nyt tuhoutuivat nämä persialaiset. Hymaies, joka hänkin oli Sardesta vastaan lähteneitten ioonilaisten takaa-ajajia, kääntyi Propontis-merelle päin ja valtasi Kios-kaupungin Mysiassa. Niin pian kuin hän tämän vallattuaan sai tietää Dauriseen Hellespontoksesta lähteneen Kaariata vastaan, niin hän Propontiin luota poistuen vei sotajoukkonsa Hellespontosta vastaan ja kukisti kaikki Ilionin alueella asuvat aiolit, samoinkuin myös gergithit, jotka ovat muinaisten teukrolaisten jäännöstä. Mutta näitä kansoja kukistaessaan sairastui Hymaies itse ja kuoli Troas-maakunnassa.

123. Siten hän kuoli. Mutta Sardeen käskynhaltija Artafrenes ja kolmas sotapäällikkö, Otanes, määrättiin lähtemään Iooniaa ja sen viereistä Aiolista vastaan. Ja Iooniassa he valtasivat Klazomenain, Aioliissa Kymen.

124. Sillä aikaa kuin nyt kaupunkeja vallattiin, osoittautui, ettei miletolainen Aristagoras ollut mikään rohkea mies, vaikka hän oli nostattanut Ioonian kapinaan ja matkaansaanut suurta hämminkiä. Nähdessään näet tämän hän mietti pakoa. Sen lisäksi hänestä myös näytti mahdottomalta päästä voitolle Dareios kuninkaasta. Tämän johdosta hän siis kutsui kokoon puoluelaisensa ja neuvotteli heidän kanssaan. Ja siinä hän lausui, että olisi edullista, jos heillä olisi tarjona joku pakopaikka siinä tapauksessa, että heidät häädettäisiin Miletoksesta; ja hän kysyi, tuliko hänen viedä siirtokunta tästä paikasta Sardoon vai edonien maassa sijaitsevaan Myrkinokseen, jonka ympäri Histiaios oli alkanut rakentaa muuria, saatuaan sen lahjaksi Dareiokselta.

125. Näin kysyi Aristagoras. Silloin esitti historiansepittäjä Hekataios, Hegesandroksen poika, sen mielipiteen, ettei hänen tulisi lähteä kumpaankaan näistä paikoista, vaan rakentaa itselleen linnoitus Leros-saareen ja siellä pysyä alallaan, jos hän joutuisi Miletoksesta karkoitetuksi; sitten hän voisi sieltä käsin palata Miletokseen.

126. Tämän neuvon siis antoi Hekataios. Mutta Aristagoraan itsensä teki enimmin mieli lähteä Myrkinokseen. Niinpä hän uskoi Miletoksen Pythagoraan, erään arvossapidetyn kaupunkilaisen huostaan, otti itse mukaansa jokaisen, joka halusi tulla, purjehti Traakiaan ja otti haltuunsa sen maan, johon oli matkalle suoriutunut. Sieltä käsin liikkeelle lähtiessään Aristagoras itse ynnä hänen sotajoukkonsa saivat surmansa traakialaisten kautta, kun hänen piirittäessään erästä kaupunkia traakialaiset välirauhan tehtyään tahtoivat vapaasti lähteä kaupungista.

KUUDES KIRJA.