Part 17

52. Tämän tien laita on seuraava. Kaikkialla on kuninkaallisia asemapaikkoja ja mitä kauneimmat majatalot, ja koko tie kulkee asutun ja turvallisen seudun kautta. Pitkin Lyydiaa ja Fryygiaa on jonossa kaksikymmentä asemapaikkaa, ja matkaa on yhdeksänkymmentäneljä ja puoli parasangia. Fryygian jälestä seuraa Halys-joki; sen varrella on sola, jonka läpi välttämättömästi on kuljettava, ja vasta sitten pääsee joen yli, jonka vieressä on suuri vartiasto. Kun on tullut joen yli Kappadokiaan ja edelleen matkustaa kilikialaisten rajoille asti, on sillä välillä kahdeksankolmatta asemapaikkaa sadanneljän parasangin matkalla. Näiden rajoilla on kuljettava kahden solan läpi ja sivuutettava kaksi vartiastoa. Niiden läpi kuljettua ja Kilikian kautta matkattaessa on kolme asemapaikkaa, viidentoista ja puolen parasangin matkalla. Kilikian ja Armenian rajana on laivoilla kuljettava joki, jonka nimi on Eufrates. Armeniassa on viisitoista asemapaikkaa majataloineen viidenkymmenenkuuden ja puolen parasangin matkalla ynnä vartiasto. Kun sieltä on mennyt Matienen maan puolelle, on siellä kolmekymmentäneljä asemapaikkaa sadankolmenkymmenenseitsemän parasangin matkalla. Sen läpi virtaa neljä laivoilla kuljettavaa jokea, joitten yli välttämättömästi täytyy kulkea; ensimäinen on Tigris, toinen ja kolmas ovat sitten samannimiset, vaikka eivät ole samaa jokea eivätkä virtaa samasta paikasta. Sillä ensinmainittu virtaa Armeniasta, jälkimäinen Matienestä. Neljäs joki on nimeltään Gyndes, jonka Kyros kerran jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Sieltä taas Kissian maahan tullessa on yksitoista asemaa, ja neljäkymmentäkaksi ja puoli parasangia on Khoaspes-joelle, joka sekin on laivoilla kuljettava. Ja sen varrelle on Susan kaupunki rakennettu. Kaikkia näitä asemia on yhteensä satayksitoista. Niin monta majataloa ynnä asemaa siis on Sardeesta Susaan noustessa.

53. Jos nyt kuninkaallinen valtatie on oikein mitattu parasangeissa, ja parasangi tekee kolmekymmentä stadionia, niinkuin se todella tekeekin, on Sardeesta niinsanottuun memnonilaiseen kuninkaanlinnaan kolmetoistatuhatta viisisataa stadionia eli neljäsataaviisikymmentä parasangia. Ja jos joka päivää kohti tulee sataviisikymmentä stadionia, kuluu matkaan juuri yhdeksänkymmentä päivää.

54. Siten miletolainen Aristagoras puhui oikein sanoessaan lakedaimonilaiselle Kleomeneelle, että kuninkaan tykö oli kolmen kuukauden matka. Ja jos kuka haluaa tietää vielä tarkemmin, tahdon ilmoittaa senkin. Täytyy näet laskea tähän lisäksi vielä matka Efesoksesta Sardeeseen. Niinpä minä sanon olevan Hellaanmerestä Susaan asti siksi nimittäin sanotaan memnolaista kaupunkia -- kaikkiaan neljätoistatuhatta neljäkymmentä stadionia. Efesoksesta Sardeeseen on nimittäin viisisataa neljäkymmentä stadionia, joten kolmikuukautinen matka pitenee kolmella päivällä.

55. Lähtiessään pois Spartasta Aristagoras meni Atenaan, joka seuraavalla tavalla oli päässyt vapaaksi itsevaltiaista. Aristogeiton ja Harmodios, jotka esi-isiensä puolelta olivat gefyralaisia, olivat surmanneet Peisistratoksen pojan Hipparkhoksen, Hippias tyrannin veljen, joka unessa oli nähnyt vallan selvään, kuinka hänen oli käyvä. Mutta vielä senkin jälkeen atenalaiset neljän vuoden ajan kärsivät itsevaltiudesta yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin ennen.

56. Hipparkhoksen unennäkö oli tällainen. Panathenaia-juhlan edellisenä yönä Hipparkhos oli näkevinään, kuinka hänen viereensä seisahtui kookas ja komea mies, joka lausui seuraavat hämärät sanat:

"Sietämätöntäkin sietäös, leijona, sietävin mielin. Rikkoja ainoakaan ei vältä rankaisijaansa."

Tiettyä on, että hän ilmoitti tämän unenselittäjille, heti kun päivä valkeni. Mutta sitten hän heitti mielestään unen ja otti osaa siihen juhlasaattoon, jossa kuolikin.

57. Gefyralaiset, joihin kuuluivat Hipparkhoksen surmaajat, polveutuivat, niinkuin he itse väittävät, alkujaan Eretriasta, mutta, niinkuin minä tutkiessani olen havainnut, ne olivat niitä foinikialaisia, jotka Kadmoksen keralla olivat saapuneet nyt niinsanottuun Boiotiaan ja asuivat siinä maassa, saatuaan osakseen Tanagran alueen. Mutta sittenkuin ensin argolaiset sieltä olivat karkoittaneet kadmolaiset, ja sitten boiotialaiset mainitut gefyralaiset, niin viimemainitut kääntyivät Atenaan päin. Ja atenalaiset ottivat heidät määrätyillä ehdoilla kansalaisikseen, sulkemalla kuitenkin pois heidät useista oikeuksista, joista ei kannata mainita.

58. Tähän maahan asetuttuaan toivat mainitut Kadmoksen keralla saapuneet foinikialaiset, joita olivat gefyralaisetkin, useiden muiden taitojen muassa helleenien keskuuteen kirjoitusmerkit, joita ei ollut ennen helleeneillä ja jotka minun luullakseni aluksi olivat samoja kuin ne, joita kaikki foinikialaiset käyttävät. Myöhemmin he ajan edetessä muuttivat, samalla kertaa kuin kielensä, myös kirjainten muodon. Siihen aikaan asui heidän ympärillään enimmäkseen helleeniläisiä ioonilaisia, jotka opittuaan foinikialaisilta kirjaimet käyttivät niitä hiukan muunneltuina, ja käyttäessään he tekivät yleiseksi nimityksen "foinikialaiset merkit", niinkuin kohtuus vaatikin, syystä että foinikialaiset olivat tuoneet ne Hellaaseen. Ja kirjoja ioonilaiset vanhastaan kutsuvat nahoiksi, sen vuoksi että muinoin byblos-niinen puutteessa käyttivät vuohen- ja lampaannahkoja. Ja vielä minun aikoinani kirjoittavat monet barbarit semmoisiin nahkoihin.

59. Minä olen itsekin nähnyt kadmolaisia kirjaimia ismenolaisen Apollonin pyhätössä Boiotian Teebassa; ne ovat uurretut kolmijalkoihin ja enimmäkseen samanlaiset kuin ioonilaiset. Kolmijalkoihin tehty päällekirjoitus kuuluu näin:

"Amfitryon minut vihki, kun teleboein tuli maasta."

Tämä olisi siis Laioksen, Labdakoksen pojan, Polydoroksen pojanpojan ja Kadmoksen pojanpojanpojan, ajoilta.

60. Toinen kolmijalka sanoo kuusimittarunossa näin:

"Skaios, voittaen nyrkillään, minut sulle, Apollon, kauas-ampuja, vihkinyt on, ylen kaunihin lahjan."

Skaios olisi kaiketi Hippokoonin poika, jos nimittäin tämä on se, joka lahjan vihki, eikä kukaan muu samanniminen, ja Laioksen pojan, Oidipuksen aikalainen.

61. Kolmas kolmijalka, sekin kuusimittasäkeellä, sanoo:

"Valtias Laodamaalta, Apollon sattuva-nuoli, kolmijalka on tää, ylen kaunis, lahjana sulle."

Mainitun Laodamaan ollessa yksinvaltiaana karkoittivat argolaiset kadmolaiset, ja nämä kääntyivät enkheleiläisten puoleen. Mutta gefyralaiset, jotka jäivät paikoilleen, läksivät myöhemmin boiotilaisia paeten Atenaan. Ja he ovat Atenaan perustaneet pyhättöjä, joissa muilla atenalaisilla ei ole mitään osaa, vaan jotka ovat muista pyhätöistä erilaiset, ja niinikään akhaialaisen Demeterin pyhätön salaismenoineen.

62. Olen siis kertonut Hippiaan unennäöstä ja mistä olivat peräisin gefyralaiset, joita olivat Hipparkhoksen surmaajat. Mutta nytpä täytyy minun tämän lisäksi vielä uudestaan ryhtyä siihen kertomukseen, jota aloin esittää, nimittäin mitenkä atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaista. Hippiaan ollessa itsevaltiaana ja katkeroituneena atenalaisia kohtaan Hipparkhoksen kuoleman vuoksi, koettivat alkmaionidit, jotka sukuperältään olivat atenalaisia, mutta olivat peisistratidien vainoamina lähteneet maanpakoon, yhdessä muiden atenalaisten maanpakolaisten kanssa väkivoimalla päästä takaisin. Mutta he kärsivät suuren tappion koettaessaan palata ja vapauttaa Atenan, sitä ennen varustettuaan Leipsydrion nimisen paikan Paionian tuollapuolella. Tällöin alkmaionidit, jotka tekivät kaiken voitavansa peisistratideja vastaan, ottivat amfiktyoneilta urakalla rakentaakseen sen Delfoin temppelin, joka nyt on olemassa, mutta jota silloin ei vielä ollut. Mutta varakkaita ja vanhastaan arvossa pidettyjä miehiä kun olivat, niin he rakensivat temppelin sekä muissa kohdin kauniimmaksi kuin malli oli, että laativat sen etupuolen Paroksen marmorista, vaikka olivat tehneet semmoisen välipuheen, että tekisivät temppelin karstakivestä.

63. Niinkuin siis nyt atenalaiset kertovat, olivat mainitut miehet Delfoissa oleskellessaan lahjomalla taivuttaneet Pytian, joka kerta kun tuli spartalaisia joko yksityisasioissa tai valtion puolesta, vaatimaan näitä vapauttamaan Atenan. Kun lakedaimonilaisille aina julistettiin samaa, niin he lähettivät Asterin pojan Ankhimolioksen, joka kansalaisten kesken oli arvossa pidetty mies, sotajoukkoineen karkoittamaan peisistratidit Atenasta, huolimatta siitä, että nämä olivat heidän hyvin läheisiä kestiystäviään; sillä he pitivät jumalan tahtoa ihmis-suhteita korkeampana. Nämä he lähettivät laivoilla merta myöten. Ankhimolios purjehti Faleroniin ja laski siellä sotajoukon maihin. Mutta peisistratidit, jotka ennakolta olivat saaneet siitä vihiä, kutsuivat Tessaliasta itselleen apua. He olivat nimittäin ennen tehneet liiton tessalialaisten kanssa. Heidän pyynnöstään viimemainitut yhteisestä päätöksestä lähettivät tuhat ratsumiestä ynnä kuninkaansa Kineaan, joka oli kotoisin Kytinasta. Saatuaan nämä liittolaiset avukseen peisistratidit keksivät tällaisen juonen. He raivasivat faleronilaisten kentän tasaiseksi ja tekivät sen paikan hevosilla kuljettavaksi, jonka jälkeen antoivat ratsuväkensä hyökätä leiriä vastaan. Ja päällekarkauksellaan se tuhosi useita lakedaimonilaisia, muiden muassa myös Ankhimolioksen, eloonjääneet taas he tunkivat laivoihin. Siten päättyi ensimäinen Lakedaimonista tehty retki; ja Ankhimolioksen hauta sijaitsee Attikan Alopekessä, lähellä Kynosargeessa olevaa Herakleen pyhättöä.

64. Myöhemmin lakedaimonilaiset varustivat ja lähettivät Atenaa vastaan suuremman sotajoukon, jonka päälliköksi nimittivät Kleomenes kuninkaan, Anaxandrideen pojan; mutta tätä he eivät enää lähettäneet meritse, vaan mannermaata myöten. Ja heidän hyökättyään Attikan maahan joutui ensiksi tessalialaisten ratsuväki heidän kanssaan käsikähmään, mutta kääntyi vähän ajan perästä pakosalle, ja heitä kaatui viidettäkymmentä miestä. Eloonjääneet läksivät ilman muuta suoraapäätä Tessaliaa kohti. Mutta Kleomenes saapui yhdessä niiden atenalaisten kanssa, jotka tahtoivat olla vapaita, kaupunkiin ja alkoi piirittää pelargilaislinnaan suljettuja vallanpitäjiä.

65. Mutta yhtäkaikki eivät lakedaimonilaiset olisi voineet karkoittaa peisistratideja. Sillä heillä ei ollut mielessä panna toimeen säännöllistä piiritystä, ja toiselta puolen olivat peisistratidit hyvin varustautuneet ruoalla ja juomalla. Ensinmainitut olisivat niinmuodoin muutamien päivien saarron jälkeen lähteneet tiehensä Spartaan. Mutta nytpä sattui tapaus, joka toisille oli vahingollinen, mutta toisille edullinen. Kun nimittäin koetettiin salaa toimittaa peisistratidien lapset ulos maasta, niin ne joutuivat vangiksi. Tämä saattoi kaikki heidän asiansa hämmennyksiin, ja sitä vastaan, että saisivat takaisin lapset, he suostuivat atenalaisten asettamaan ehtoon, nimittäin lähtemään pois Attikasta. Senjälkeen he läksivät pois Skamandroksen luona olevaan Sigeioniin hallittuaan atenalaisia kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan, ja olivat hekin alkujaan pylolaisia ja neleidejä, polveutuen samoista esi-isistä kuin Kodroksen ja Melanthoksen sukukin, jotka olivat muualta tulleet ja aikaisemmin olivat heidän kuninkainaan. Sen johdosta myös Hippokrates antoi pojalleen nimen Peisistratos, Nestorin pojan Peisistratoksen muistoksi.

Sillä tavoin atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaistaan. Ja nyt tahdon ensiksi ilmoittaa, mitä kaikkea kertomista ansaitsevaa he vapaiksi päästyään suorittivat ja kokivat, ennenkuin Joonia luopui Dareioksesta, ja miletolainen Aristagoras saapui Atenaan.

66. Atena, joka jo ennestäänkin oli suuri, tuli silloin, itsevaltiaista vapauduttuaan, vieläkin suuremmaksi. Siinä oli kaksi mahtavaa miestä, alkmaionidi Kleisthenes, josta tarina tietää, että hän oli lahjonut Pytian, ja Isagoras, Teisandroksen poika, arvossa pidettyä sukua, jonka alkujuurta en kuitenkaan saata ilmoittaa. Hänen heimolaisensa uhraavat kaarilaiselle Zeulle. Mainitut miehet kiistelivät keskenään vallasta, ja kun Kleisthenes joutui tappiolle, niin hän otti kansan puolelleen. Senjälkeen hän jakoi atenalaiset, jotka muodostivat neljä heimoa, kymmeneen heimoon sekä poisti Ionin poikien, Geleonin, Aigikoreuksen, Argadeen ja Hopleen nimet, keksien sijaan toisten puolijumalien nimiä, jotka, lukuunottamatta Aiasta, ovat kotimaisia. Viimemainitun, joka oli vieras, hän lisäsi, syystä että tämä oli naapuri ja liittolainen.

67. Sen tehdessään mainittu Kleisthenes minun luullakseni jäljitteli äidinisäänsä Kleisthenestä, Sikyonin itsevaltiasta. Sillä jouduttuaan sotaan argolaisia vastaan tämä Kleisthenes ensiksikin kielsi ja lakkautti rapsodien laulukilpailut Sikyonissa; ja sen hän teki homerolaisten runoelmien vuoksi, koska niissä yltä yleensä laulellaan argolaisista ja Argoksesta. Ja toiseksi, koska oli ja vieläkin on olemassa itse Sikyonin torilla Talaoksen pojalle Adrastokselle omistettu puolijumalan-pyhättö, niin Kleisthenes halusi karkoittaa hänet maasta pois, syystä että hän oli argolainen. Siksi hän tuli Delfoihin ja kysyi, tuliko hänen karkoittaa Adrastos. Mutta Pytia julisti hänelle, että Adrastos oli sikyonilaisten kuningas, mutta Kleisthenes heidän teloittajansa. Kun nyt jumala ei tätä sallinut, niin Kleisthenes, tultuaan kotiin, uudestaan mietti keinoa, miten Adrastos itsestään lähtisi pois. Niin pian kuin hän luuli keksineensä sen, lähetti hän sanan Boiotian Teebaan ilmoittaen tahtovansa tuottaa tykönsä Astakoksen pojan Melanippoksen. Ja teebalaiset antoivat hänet. Tuotettuaan kotiin Melanippoksen Kleisthenes määräsi hänelle temppelialueen itse prytaneionin viereen ja pystytti hänelle pyhätön parhaiten varustettuun paikkaan. Ja Kleisthenes tuotti maahansa Melanippoksen -- sillä sekin täytyy kertoa --, siitä syystä että viimemainittu muka oli Adrastoksen verivihollinen, joka oli tappanut sekä hänen veljensä Mekisteen että vävynsä Tydeuksen. Määrättyään hänelle temppelialueen hän otti Adrastokselta pois uhrit ja juhlat sekä antoi ne Melanippokselle. Mutta sikyonilaisilla oli ollut tapana suuresti kunnioittaa Adrastosta, sillä tämä maa oli Polyboksen oma, Adrastos taas oli Polyboksen tyttärenpoika; ja kun Polybos kuoli jättämättä jälkeensä poikaa, niin hän antoi Adrastokselle hallitukeen. Ja sikyonilaiset kunnioittivat Adrastosta monella tavoin, muun muassa he viettivät hänen kärsimystensä muistoa traagillisilla kuorotansseilla, niillä kunnioittaen, ei Dionysosta, vaan Adrastosta. Mutta Kleisthenes omisti kuorotanssit Dionysokselle, vaan kaikki muut uhrijuhlallisuudet Melanippokselle.

68. Niin hän oli menetellyt Adrastokseen nähden. Ja doorilaisten heimonimet taas hän muutti toisiksi, jotteivät ne olisi samat sikyonilaisilla ja argolaisilla. Tällöin hän vasta oikein teki pilaa sikyonilaisista. Muuttaessaan näet näitä nimiä hän johti ne siasta, aasista ja porsaasta ja lisäsi niihin ainoastaan itse päätteet -- paitsi mitä tulee hänen omaan heimoonsa; viimemainitulle hän antoi nimen oman hallituksensa mukaan. Näitä nimitettiin arkhelaeiksi (kansanvaltiaiksi), toisia hyateiksi, toisia oneateiksi ja vielä toisia khoireateiksi [sika on kreikankielellä "hys", aasi "onos" ja porsas "khoiros"]. Näitä heimojen nimiä sikyonilaiset käyttivät niin hyvin Kleistheneen hallitessa kuin hänen kuoltuaan vielä kuudenkymmenen vuoden ajan. Myöhemmin he kuitenkin keskenään harkiten muuttivat ne, nimittäen itsensä hylleeiksi, pamfyleiksi ja dymanateiksi, ja neljänneksi he niihin lisäsivät aigialeit, jotka saivat nimensä Adrastoksen pojan Aigialeuksen mukaan.

69. Näin siis oli sikyonilainen Kleisthenes menetellyt. Atenalainen Kleisthenes taas, joka oli ensinmainitun tyttärenpoika ja oli nimitetty hänen mukaansa, halveksi minun luullakseni hänkin ioonilaisia, niinkuin edellinen doorilaisia, ja jäljitteli kaimaansa Kleisthenestä, jottei heillä olisi samoja heimoja kuin ioonilaisilla. Sillä kun hän oli voittanut puolellensa atenalaisten rahvaan, joka silloin oli suljettuna pois kaikista oikeuksista, niin hän muutti heimojen nimet ja lisäsi niiden luvun. Ja hän asetti kymmenen heimonpäämiestä neljän sijaan ja jakoi kunkin heimon kohdalle kymmenen kuntaa. Ja voitettuaan rahvaan puolelleen hän oli paljon voitolla vastustajistaan.

70. Mutta kun nyt Isagoras vuorostaan oli alakynnessä, niin hän ryhtyi tällaiseen vastajuoneen. Hän kutsuu avukseen lakedaimonilaisen Kleomeneen, joka oli hänen kestiystävänsä peisistratidien piirityksen ajoilta; muuten Kleomenesta syytettiin siitä, että hän muka oli suhteissa Isagoraan vaimon kanssa. Aluksi nyt siis Kleomenes lähetti Atenaan kuuluttajan julistaen Kleistheneen ja hänen kerallaan useita muita atenalaisia maasta karkoitetuiksi, syyttäen heitä samalla veripattoisiksi. Tämän sanan hän lähetti Isagoraan neuvosta. Alkmaionideja ja heidän puoluelaisiaan syytettiin nimittäin murhateosta, mutta Isagoras itse ei ollut siihen osallinen eivätkä myöskään hänen ystävänsä.

71. Mutta muutamia atenalaisia kutsuttiin seuraavasta syystä veripattoisiksi. Kylon oli muuan atenalainen ja olympialainen voittaja. Saadakseen itsevaltiuden hän esiintyi pöyhkeästi ja koetti, voitettuaan liittoonsa ikätoverinsa, anastaa linnan. Mutta kun hän ei voinut sitä vallata, niin hän istuutui turvananojana jumalankuvan ääreen. Vaan laivakuntien päällysmiehet, jotka silloin hoitivat Atenaa, ajoivat heidät pois, mutta takasivat heille hengen. Siitä huolimatta heidät murhattiin ja heidän murhastaan syytetään alkmaionideja. Tämä tapahtui ennen Peisistratoksen aikaa.

72. Niin pian kuin Kleomenes oli julistanut karkotetuiksi Kleistheneen ja nuo veripattoiset, väistyi Kleisthenes itse. Mutta yhtäkaikki Kleomenes saapui Atenaan muassaan vähäinen sotavoima, ja sinne saavuttuaan hän karkoitti veripattoisina seitsemänsataa atenalaista perhettä, jotka Isagoras oli hänelle ilmoittanut. Sen tehtyään hän sitten koetti hajoittaa neuvoston ja jätti hallintovirat kolmellesadalle Isagoraan puoluelaiselle. Mutta kun neuvosto asettui vastarintaan eikä tahtonut totella, anastivat Kleomenes ja Isagoras puoluelaisineen linnan. Silloin kaikki muut atenalaiset yksissä neuvoin piirittivät heitä kahden päivän ajan. Mutta kolmantena päivänä tekivät välirauhan ja läksivät maasta pois kaikki ne heistä, jotka olivat lakedaimonilaisia. Niinpä kävi Kleomeneelle toteen ennustus. Sillä kun hän oli noussut linnaan ottaakseen sen haltuunsa, meni hän jumalattaren pyhättöön muka häntä tervehtimään. Mutta ennenkuin hän oli ovesta astunut sisälle, virkkoi papitar, istuimeltaan nousten: "Oi lakedaimonilainen vieras, väisty takaisin äläkä tule sisälle pyhättöön! Sillä tänne ei ole lupa doorilaisten astua." Mutta hän lausui: "Oi nainen, minäpä en olekaan doorilainen, vaan akhaialainen." Ja ollenkaan noudattamatta kehoitusta hän käytti väkivaltaa, mutta tuli silloin yhdessä lakedaimonilaisten kanssa karkoitetuksi. Vaan atenalaiset vangitsivat muut mestattaviksi, niiden joukossa myös delfolaisen Timesitheoksen, jonka kätten töistä ja rohkeudesta voisin hyvinkin paljon kertoa.

73. Nämä nyt vangittiin ja saivat surmansa. Mutta atenalaiset noudattivat sen jälkeen takaisin Kleistheneen ynnä nuo seitsemänsataa Kleomeneen karkoittamaa perhettä; sitten he lähettivät sanansaattajia Sardeeseen, koska tahtoivat tehdä liiton persialaisten kanssa. Sillä he ymmärsivät, että lakedaimonilaiset ja Kleomenes olivat ärsytetyt sotaan heitä vastaan. Sanansaattajien saavuttua Sardeeseen ja ilmoittaessa asiansa, kysyi Sardeen käskynhaltija Artafrenes, Hystaspeen poika, mitä väkeä he olivat ja missä he asuivat, kun tahtoivat päästä persialaisten liittolaisiksi. Saatuaan sanansaattajilta tietää sen, hän vastasi heille lyhyesti näin. Jos atenalaiset antavat Dareios kuninkaalle maata ja vettä, suostuu hän rupeamaan liittoon, mutta jolleivät anna, niin hän käski heidän mennä matkoihinsa. Silloin sanansaattajat, jotka tahtoivat tehdä liiton, omalla vastuullaan sanoivat antavansa. Mutta kotimaahan palattuaan he saivat tästä kärsiä suurta moitetta.

74. Mutta Kleomenes, jota hänen mielestään atenalaiset sanalla ja teolla olivat ankarasti loukanneet, keräsi koko Peloponnesoksesta kokoon sotajoukon, ilmoittamatta kuitenkaan, mitä varten hän sen keräsi. Hän tahtoi nimittäin kostaa Atenan kansalle ja asettaa Isagoraan itsevaltiaaksi; viimemainittu oli nimittäin seurannut hänen mukanaan ulos linnasta. Ja Kleomenes hyökkäsi suurella sotajoukolla Eleusiiseen, samalla kun boiotilaiset sopimuksen mukaan valtasivat Attikan äärimmäiset kunnat, Oinoen ja Hysiain, ja toisella puolen khalkidilaiset hyökkäsivät Attikan alueelle ja ryöstivät sitä. Mutta vaikka atenalaisia ahdistettiin kahtaalta, niin he aikoivat vasta myöhemmin kostaa boiotilaisille ja khalkidilaisille, mutta asettuivat nyt tekemään vastarintaa Eleusiissä oleville peloponnesolaisille.

75. Mutta kun he olivat hyökkäämäisillään toisiansa vastaan, alkoivat ensiksi korintolaiset keskenään arvella, etteivät tehneet oikein, jonka vuoksi kääntyivät takaisin ja läksivät tiehensä. Ja sitten teki samoin Aristonin poika Demaratos, joka hänkin oli spartalaisten kuningas ja niinikään oli johdattanut sotajoukkoa Lakedaimonista eikä sitä ennen ollut Kleomeneen kanssa ollut eri mieltä. Tämän eripuraisuuden johdosta säädettiin Spartassa semmoinen laki, etteivät molemmat kuninkaat saisi seurata mukana sotajoukon lähtiessä sotaan; sillä siihen asti olivat molemmat seuranneet. Samalla säädettiin, että koska toinen heistä vapautettiin päällikkyydestä, myös toinen tyndarideista jäisi kotiin. Sitä ennen näet molemmat nämäkin olivat apulaisiksi kutsuttuina seuranneet mukana.

76. Kun silloin muut liittolaiset Eleusiissä näkivät, että lakedaimonilaisten kuninkaat eivät olleet yksimielisiä, ja että korintolaiset olivat jättäneet paikkansa rintamassa, niin hekin läksivät matkoihinsa. Tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset saapuivat Attikaan. Kahdesti nimittäin he hyökkäsivät maahan vihollisessa tarkoituksessa ja kahdesti he tulivat Atenan kansan hyväksi, ensimäisen kerran, silloin kun he myös asuttivat Megaran -- tätä retkeä voitanee syystä kutsua atenalaisten kuninkaan Kodroksen aikuiseksi --, toisen ja kolmannen kerran, silloin kun he, Spartasta lähtien olivat saapuneet karkoittamaan maasta peisistratidit, ja neljännen kerran, silloin kun Kleomenes, peloponnesolaisten kera, hyökkäsi Eleusiiseen. Siten tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset hyökkäsivät Atenan alueelle.

77. Senjälkeen kuin nyt tämä retki näin kunniattomasti oli mennyt myttyyn, ryhtyivät atenalaiset, jotka tahtoivat kostaa, ensiksi sotaretkeen khalkidilaisia vastaan. Mutta boiotilaiset tulivat Euripoksen rannalle khalkidilaisten avuksi. Vaan huomattuaan sen atenalaiset päättivät ennemmin käydä boiotilaisten kuin khalkidilaisten kimppuun. Niinpä atenalaiset iskivät yhteen boiotilaisten kanssa ja saivat suuren voiton; ja surmattuaan varsin monta heistä he ottivat seitsemänsataa vangiksi. Sinä samana päivänä atenalaiset kulkivat salmen poikki Euboiaan ja iskivät yhteen khalkidilaistenkin kanssa. Ja voitettuaan heidätkin he jättivät neljätuhatta palstasiirtolaista hippobotien tiluksille. Hippoboteiksi (s.o. ratsunpitäjiksi) sanottiin varakkaita khalkidilaisia. Kaikki ne, jotka he näiden joukosta ottivat vangiksi, he kahlehtivat ja pitivät vartioituina yhdessä vangittujen boiotilaisten kanssa. Jonkun ajan kuluttua nämä vangitut kuitenkin lunastivat itsensä maksamalla kukin puolestaan kaksi minaa. Mutta heidän kahleensa, joihin he olivat olleet kytkettyinä, atenalaiset ripustivat linnaan. Ja ne ovat säilyneet aina minun päiviini saakka ja riippuvat siinä muurin seinässä, jonka meedialainen ylt'ympärinsä tulella kärvensi, vastapäätä sitä temppelisalia, joka antaa länteenpäin. Ja kymmenykset lunnaista he pyhittivät teettämällä niistä vaskisen nelivaljakon. Se seisoo vasemmalla kädellä, heti kun käy sisälle linnan esikartanoon. Ja siinä on tämä päällekirjoitus:

"Boiotian sekä Khalkiin kansaa kamppaelussa poiat Atenan löi, sortelivat sotatöin, rautaisiin polokahleisiin heilt' uhman he kytki; kymmenyslahjana tään Pallas valjakon sai."