Part 16

30. Silläpä tavoin parolaiset sovittivat miletolaiset. Mutta silloin alkoi mainittujen kaupunkien puolelta koitua onnettomuuksia Joonialle. Naxoksesta läksi rahvasta pakoon muutamia miehiä hyvinvoipien joukosta, ja pakoon lähdettyään he saapuivat Miletokseen. Miletoksen hallitusmiehenä sattui silloin olemaan Molpagoraan poika Aristagoras, joka oli Lysagoraan pojan, Histiaioksen, vävy ja serkku, hänen, jota Dareios pidätteli luonansa Susassa. Histiaios oli näet Miletoksen itsevaltias, mutta sattui juuri siihen aikaan olemaan Susassa, jolloin Histiaioksen entiset kestiystävät naxolaiset saapuivat. Miletokseen saavuttuaan naxolaiset pyysivät Aristagoraalta, että hän, jos mahdollista, hankkisi heille jonkun sotavoiman, niin että voisivat palata omaan maahansa. Mutta tämä laski niin, että jos he hänen avullaan palaisivat kaupunkiinsa, hän itse pääsisi Naxoksen hallitsijaksi, ja piti heille Histiaioksen kestiystävyyden varjolla seuraavan puheen: "Itse puolestani en voi taata voivani hankkia teille niin suurta sotavoimaa, että vastoin niiden naxolaisten tahtoa, joilla on kaupunki vallassaan, saattaisin toimittaa teidät jälleen kotiinne. Sillä olen saanut tietää naxolaisilla olevan kahdeksantuhatta raskasaseista ja useita sotalaivoja. Mutta minä tahdon ponnistaa kaikki voimani auttaakseni teitä. Minä tuumin nimittäin tällä tavoin. Minulla sattuu olemaan ystävänä Artafrenes. Ja Artafrenes, tietäkää se, on Hystaspeen poika ja Dareios kuninkaan veli. Hän hallitsee kaikkia Aasian rannikolla asuvia, ja hänellä on suuri sotajoukko ja suuri laivasto. Luulenpa, että tämä mies siis tulee tekemään, mitä vain häneltä pyydämme." Sen kuultuaan naxolaiset antoivat Aristagoraalle tehtäväksi toimia parhaimman kykynsä mukaan ja käskivät hänen luvata lahjoja ja kuluja sotajoukkoa varten, mitkä he itse tulisivat suorittamaan; heillä oli nimittäin vahvat toiveet siitä, että kun he vain ilmestyisivät Naxokseen, naxolaiset tulisivat tekemään kaikkea, mitä he vain käskisivät, ja niin myös muut saarelaiset. Sillä näistä Kykladisaarista ei vielä yksikään ollut Dareioksen vallan alainen.

31. Sardeeseen saavuttuaan Aristagoras lausui Artafreneelle, että Naxos oli saari, joka ei ollut kooltaan suuri, mutta muuten kaunis ja viljava sekä lähellä Iooniaa; ja siellä oli muka paljon rahaa ja orjia. "Lähde siis sotaretkelle tätä maata vastaan ja vie sinne takaisin ne, jotka sieltä ovat karkoitetut. Ja jos sen teet, on minulla ensin sinulle tarjottavana suuria rahasummia, lukuunottamatta sotakulunkeja. On näet kohtuullista, että me johtajat hankimme ne. Toiseksi olet kuninkaalle hankkiva lisäksi sekä itse Naxos-saaren että sen alaiset Paros- ja Andros-saaret ynnä muut niinkutsutut Kykladit. Sieltä käsin voit helposti käydä Euboian kimppuun, joka on suuri ja varakas saari, ei pienempi Kyprosta ja erittäin helppo valloittaa. Ja näitä kaikkia valtaamaan riittää sata laivaa." Artafrenes vastasi hänelle näin: "Sinä osoitat, miten kuninkaan huoneelle on koituva etuja, ja neuvot tätä kaikkea hyvin, paitsi mitä tulee laivojen lukumäärään. Vaan sadan laivan sijasta on sinulla kevään tullen oleva valmiina kaksisataa laivaa. Mutta kuninkaan itsensä täytyy myös tähän antaa suostumuksensa."

32. Niin pian kuin Aristagoras tämän kuuli, niin hän ylen iloissaan läksi Miletokseen. Mutta kun Artafrenes oli lähettänyt sananviejän Susaan ilmoittamaan, mitä Aristagoras oli sanonut, ja Dareios itse oli siihen suostunut, niin edellinen varusti kaksisataa kolmisoutua sekä erittäin suuren joukon persialaisia ynnä muita, nimittäin liittolaisia, ja nimitti näiden päälliköksi erään Megabates nimisen persialaisen, joka oli akhaimenideja ja itse Dareioksen serkku ja jonka tyttären -- jos nimittäin se puhe on tosi -- lakedaimonilainen Pausanias, Kleorabrotoksen poika, myöhemmin kihlasi, silloin kun hänen teki mieli ruveta Hellaan itsevaltiaaksi. Niinpä Artafrenes nimitti Megabateen päälliköksi ja lähetti sotajoukon Aristagoraan luo.

33. Otettuaan Miletoksesta mukaansa sekä Aristagoraan että ioonilaisen sotajoukon ja naxolaiset Megabates oli purjehtivinaan Hellespontosta kohti. Mutta Khioksen kohdalle päästyään hän laski laivat satamaan Kaukasassa, sieltä kulkeakseen pohjatuulella Naxokseen. Vaan koska ei ollut niin sallittu, että naxolaisten sen retken kautta piti tuhoutuman, sattui seuraava tapaus. Megabateen kulkiessa ympäri tarkastamassa laivoilla olevia vartijastoja, ei myndolaisella laivalla sattunut olemaan ketään vartioimassa. Kovin suuttuneena siitä hän käski henkivartijoitaan hakemaan esille laivan päällikön, jonka nimi oli Skylax, sitomaan hänet ja vetämään hänet laivan aironreijän läpi sillä tavoin, että pää tuli olemaan ulkopuolella ja ruumis sisäpuolella. Kun Skylax oli sidottu, ilmoitti joku Aristagoraalle, että Megabates oli sitonut ja häväissyt hänen myndolaista kestiystäväänsä. Aristagoras tuli ja rukoili persialaista, mutta koska hänen pyyntöjään ei otettu mihinkään kuuloon, meni hän itse ja vapautti miehen. Tämän kuultuaan Megabates pani sen kovin pahakseen ja vimmastui Aristagoraaseen. Vaan tämä virkkoi: "Mitä sinulla on tämänkin asian kanssa tekemistä? Eikö Artafrenes lähettänyt sinua tottelemaan minua ja purjehtimaan sinne, mihin minä käsken? Mitä sinä sekaannut toisten asioihin?" Näin virkkoi Aristagoras. Mutta tästä sydäntyneenä toinen heti yön tultua lähetti Naxokseen aluksessa miehiä ilmaisemaan naxolaisille kaiken, mikä heitä uhkasi.

34. Naxolaiset näet eivät ollenkaan odottaneet mainitun sotajoukon lähtevän liikkeelle heitä vastaan. Mutta saatuaan siitä kuitenkin tietää he heti toivat muurin sisäpuolelle, mitä heillä oli maaseudulla, varustivat piirityksen varalle itselleen ruokaa ja juomaa sekä parantelivat muuria. Niinpä nämä varustautuivat heitä lähestyvän sodan varalle. Ja kun sitten persialaiset olivat laivoineen kulkeneet Khioksesta Naxokseen, niin he sinne laskiessaan tapasivat heidät hyvin suojattuina ja piirittivät heitä neljä kuukautta. Mutta niin pian kuin ne rahat, jotka persialaisilla tullessaan oli ollut, heiltä olivat kuluneet loppuun, lisäksi Aristagoraalta itseltään oli mennyt paljon rahaa, ja piiritys vaati vielä enemmän, niin he rakensivat varustuksen karkoitettujen naxolaisten suojaksi ja läksivät huonossa tilassa matkoihinsa mannermaalle.

35. Mutta Aristagoras ei voinut täyttää lupaustaan Artafreneelle. Samalla häntä ahdistivat sotaväen kustannukset, joita vaadittiin pois, ja hän oli myös tuskissaan huonoon tilaan joutuneen sotajoukon sekä Megabateen vuoksi, jonka kanssa oli riitaantunut; luulipa hän myös, että häneltä riistettäisiin Miletoksen hallitus. Kaikesta tästä tuskissaan hän mietti luopua kuninkaasta. Samaan aikaan sattui myös, että Histiaioksen luota Susasta saapui tuo orja, jonka päähän oli piirrelty pilkkuja, ja joka ilmoitti, että Aristagoraan piti luopuman kuninkaasta. Sillä kun Histiaios tahtoi kehoittaa Aristagorasta luopumaan, mutta ei millään muulla keinoin saattanut turvallisesti sitä tehdä, tiet kun olivat vartioituina, niin hän ajoi uskollisimman orjansa pään, piirsi siihen pilkkuja ja odotti, kunnes hiukset jälleen olivat kasvaneet. Ja heti kun ne olivat jälleen kasvaneet, niin hän lähetti orjan Miletokseen, antamatta hänelle mitään muuta toimeksi kuin että, sittenkuin hän saapuisi Miletokseen, käskisi Aristagorasta ajamaan hänen hiuksensa ja senjälkeen tarkastamaan hänen päätään. Mutta pilkut merkitsivät, niinkuin ennenkin olen maininnut, että Aristagoraan piti luopuman kuninkaasta. Sen Histiaios teki, suuresti harmissaan kun oli siitä, että häntä pidätettiin Susassa. Siinä tapauksessa nimittäin, että syntyisi kapina, oli hänellä vahvat toiveet päästä meren rannalle, mutta jos Miletos ei panisi toimeen mitään levottomuuksia, ei hän otaksunut milloinkaan enää pääsevänsä sinne takaisin.

36. Siinä aikeessa nyt Histiaios lähetti luotaan sanansaattajan. Ja sattui niin, että kaikki tämä kohtasi yht'aikaa Aristagorasta. Hän neuvotteli niinmuodoin puoluelaistensa kanssa, ilmaisten niinhyvin oman mielipiteensä kuin sen viestin, mikä Histiaiokselta oli saapunut. Kaikki muut lausuivat samaan suuntaan ja käskivät luopumaan. Mutta historiankirjoittaja Hekataios koetti ensiksi estää heitä alottamasta sotaa persialaisia vastaan, mainitsemalla kaikkia niitä kansoja, joita Dareios hallitsi, ja hänen valtaansa. Vaan koska hän ei saanut heitä taivutetuiksi, niin hän sitten neuvoi heitä tekemään niin, että tulisivat valtiaiksi merellä. Sillä muuten hän ei sanonut käsittävänsä, kuinka se voisi tapahtua. Hän sanoi ymmärtävänsä, että miletolaisten mahti itsessään oli heikko, mutta jos otettaisiin Brankhidain pyhätöstä pois ne aarteet, jotka lyydialainen Kroisos sinne oli pyhittänyt, niin hänellä oli vahvat toiveet, että he pääsisivät meren valtijaiksi; ja sillä tavoin sekä he itse saisivat rahoja käytettäväkseen, että viholliset eivät voisi niitä ryöstää. Nämä olivat nuo suuret aarteet, joista ensimäisissä kertomuksissani olen maininnut. Tämä mielipide kyllä ei päässyt voitolle, mutta kuitenkin he päättivät luopua, antaa yhden joukostaan purjehtia Myus-kaupunkiin Naxoksesta tulleen laivaston luo, joka nyt oli ensinmainitussa paikassa, ja koettaa ottaa vangiksi laivoilla palvelevat päälliköt.

37. Ja Ietragoras, joka siinä tarkoituksessa oli lähetetty, otti petoksella vangiksi mylassalaisen Oliatoksen, Ibanolliin pojan, termeralaisen Histiaioksen, Tymneen pojan, Koeen, Erxandroksen pojan, jolle Dareios oli lahjoittanut Mytilenen, kymeläisen Aristagoraan, Herakleideen pojan, ynnä lukuisia muita. Silloin Aristagoras julkisesti luopui Dareioksesta ja vehkeili kaikella mahdollisella tavalla häntä vastaan. Ensiksi hän näennäisesti luopui itsevaltiudestaan ja sääsi tasa-arvoisuuden Miletokseen, jotta miletolaiset vapaaehtoisesti yhdessä hänen kanssaan luopuisivat; ja senjälkeen hän muussakin Iooniassa teki samoin, karkoittaen muutamia itsevaltiaista; ne itsevaltiaat taas, jotka hän oli ottanut vangiksi Naxosta vastaan purjehtineista laivoista, hän, saavuttaakseen kaupunkien ystävyyden, antoi pois, luovuttaen minkä mihinkin kaupunkiin, aina mistä kukin oli.

38. Heti kun nyt mytileneläiset olivat ottaneet vastaan Koeen, niin he veivät hänet ulos ja kivittivät, mutta kymeläiset antoivat oman hallitsijansa mennä menojaan. Niin useimmat muutkin antoivat heidän mennä. Siten lakkautettiin itsevaltius kaupungeissa. Ja niin pian kun miletolainen Aristagoras oli tehnyt lopun itsevaltiaiden hallituksesta, niin hän käski kaikkia asettamaan kuhunkin kaupunkiin hallitusmiehiä, ja sitten hän itse läksi kolmisoudulla lähettinä Lakedaimoniin. Hänelle oli näet tarpeen ruveta liittoon jonkun mahtavan hallitsijan kanssa.

39. Spartassa ei enää ollut kuninkaana Leonin poika Anaxandrides, hän kun ei enää ollut elossa, vaan oli jo kuollut. Mutta Kleomenes, Anaxandrideen poika, piti hallitusta, jota hän ei ollut saanut kunnollisuutensa, vaan syntyperänsä vuoksi. Anaxandrideella oli nimittäin puolisona oma sisarentyttärensä, joka oli hänen mielensä mukainen. Mutta heille ei syntynyt lapsia. Näin ollen eforit kutsuivat hänet luokseen ja lausuivat: "Jos todella et itse välitä itsestäsi, niin me ainakaan emme voi sallia Eurystheneen suvun sammuvan. Koska nyt se vaimo, joka sinulla on, ei synnytä, niin eroa hänestä ja nai toinen. Ja jos niin teet, olet oleva spartalaisille mieleen." Mutta hän vastasi ja sanoi, ettei hän aikonut tehdä kumpaakaan, ja että he eivät antaneet hyvää neuvoa kehoittaessaan häntä eroamaan siitä vaimosta, joka hänellä oli ja joka ei ollut häntä vastaan rikkonut, sekä ottamaan toisen. Ei hän missään tapauksessa mielinyt heitä totella.

40. Neuvoteltuaan tämän johdosta eforit ja gerontit tekivät Anaxandrideelle seuraavan ehdoituksen: "Koska nyt siis näemme, kuinka kiintynyt olet vaimoosi, niin tee ainakin näin äläkä vastustele tätä, jotteivät spartalaiset sinuun nähden tekisi jotain ikävää päätöstä. Emme nyt vaadi sinua eroamaan nykyisestä vaimostasi, vaan suo hänelle kaikkea, mitä tähänkin asti olet suonut. Mutta ota hänen lisäkseen toinen vaimo, joka lapsia synnyttää." Heidän puhuessaan tähän suuntaan Anaxandrides suostui ehdoitukseen, ja hänellä oli sittemmin kaksi vaimoa ja kaksinkertainen talous, mikä ei suinkaan ollut spartalaisten tavan mukaista.

41. Jonkun ajan kuluttua myöhemmin tullut vaimo synnyttää juuri tämän Kleomeneen. Mutta juuri silloin kun hän spartalaisille antoi vallanperillisen, sattui sellainen tapaus, että entinenkin vaimo, joka aikaisemmin oli ollut hedelmätön, joutui raskaaksi. Vaan kun vastatulleen vaimon sukulaiset saivat tietää, että hän todella oli siunatussa tilassa, niin he rupesivat meluamaan ja väittivät hänen ilman aikojaan kerskailevan ja aikovan ottaa vaihdokkaan. Koska he olivat kovin suutuksissaan, ja aika läheni, istuutuivat eforit lapsensaajan ympärille häntä vartioiden, syystä että epäilivät häntä. Mutta hän synnytti Dorieuksen, ja pian senjälkeen hän sai Leonidaan ja tämän jälestä Kleombrotoksen. Toiset sanovat myös Kleombrotoksen ja Leonidaan olleen kaksoiset. Mutta se vaimo, joka Kleomeneen oli synnyttänyt, ja oli Demarmenoksen pojan, Prinetadeen, tytär, ei enää toista kertaa synnyttänyt.

42. Kleomenes, niinkuin kerrotaan, ei ollut täysjärkinen, vaan raivohullu, jotavastoin Dorieus oli ensimäinen kaikkien yhdenikäistensä joukossa, ja oli siinä varmassa toivossa, että kunnollisuuden puolesta hänen piti saada hallitus. Niin hän siis ajatteli ja siksi, kun Anaxandrides oli kuollut, ja lakedaimonilaiset lakia noudattamalla olivat asettaneet kuninkaaksi vanhimman, Kleomeneen, hän pani sen pahakseen ja katsoi arvolleen alentavaksi olla Kleomeneen hallittavana. Senvuoksi hän pyysi spartalaisilta väkeä ja vei heidät siirtolaan, kysymättä Delfoin oraakelilta neuvoa, mihin maahan lähtisi perustamaan sen, ja suorittamatta mitään muitakaan tavanmukaisia menoja. Vaan närkästynyt kun oli, hän antoi alusten mennä Libyaa kohti, ja oppaina oli theralaisia. Libyaan saavuttuaan hän sitten asettui libyalaisten kauniimpaan paikkaan Kinyps-joen varrelle. Mutta kun libyalaiset, makilaiset ja karkhedonilaiset kolmantena vuotena hänet karkoittivat sieltä, niin hän saapui Peloponnesokseen.

43. Mutta tällöin muuan eleonilainen, Antikhares, Laiosta koskevien oraakelilauseitten nojalla käski hänen asuttamaan Herakleian aluetta Sikeliassa, väittäen koko Eryxin maan olevan herakleidien, koska Herakles itse oli ottanut sen haltuunsa. Sen kuultuaan Dorieus läksi Delfoihin kysymään oraakelilta, tulisiko hän valloittamaan sen maan, johon hankki lähtöä. Ja Pytia julisti, että hän tulisi sen valloittamaan. Otettuaan mukaansa saman sotajoukon, jonka oli vienyt Libyaankin, Dorieus laittautui Italiaan.

44. Siihen aikaan aikoivat, niinkuin sybarilaiset kertovat, he itse ja heidän kuninkaansa Telys lähteä sotaretkelle Krotonia vastaan, mutta krotonilaiset pelästyivät ja pyysivät Dorieusta heitä puolustamaan; ja hän suostuikin heidän pyyntöönsä. Niinpä Dorieus lähtikin heidän mukanaan sotaretkelle Sybarista vastaan ja valloitti Sybariin. Näin kertovat puolestaan sybarilaiset Dorieuksen seuralaisineen tehneen. Krotonilaiset taas väittävät, ettei yksikään vieras ollut heidän kerallaan ryhtynyt sotaan sybarilaisia vastaan, lukuunottamatta ainoastaan elis-maalaista Kallias tietäjää, joka oli iamideja; ja hän oli sen tehnyt seuraavasta syystä. Hän oli nimittäin karannut Sybaris-kaupungin itsevaltiaan Telyksen luota ja saapunut heidän luokseen, sentähden että hänen uhratessaan Krotonin retken puolesta uhrit eivät olleet onnistuneet.

45. Näin he kertovat. Ja molemmat esittävät siihen todistuksia. Sybarilaiset puolestaan mainitsevat erään Krathis-joen kuivuneen uoman varrella sijaitsevan temppelin pyhine alueineen, jonka he kertovat Dorieuksen perustaneen krathilaiseksi nimitetylle Athenelle, senjälkeen kuin oli hävittänyt kaupungin. Ja toiseksi he pitävät itse Dorieuksen kuolemaa mitä tärkeimpänä todistuksena, koska hän tekemällä vastoin oraakelin neuvoja joutui turmioon. Sillä jos hän ei olisi tehnyt asiaan kuulumatonta, vaan olisi tehnyt sen, mitä varten läksi matkaan, olisi hän vallannut Eryxin alueen ja sen vallattuaan saanut sen pitääkin, eikä hän itse eikä sotajoukko olisi joutunut turmioon. Krotonilaiset taas näyttävät Krotonin alueella useita elis-maalaiselle Kalliaalle annettuja valtiotiloja, joita Kalliaan jälkeläiset aina minun aikoihini saakka ovat omistaneet, mutta ei mitään Dorieukselle ja Dorieuksen jälkeläisille annettua. Ja kuitenkin, jos Dorieus olisi ottanut osaa Sybariin sotaan, olisi hänelle annettu monta vertaa enemmän kuin Kalliaalle. Nämä todistukset siis he molemmat esittävät, ja kunkin on tilaisuus kallistua siihen näistä kahdesta, jota uskoo.

46. Dorieuksen kanssa purjehti muitakin spartalaisia siirtolanperustajia, nimittäin Thessalos, Paraibates, Kelees ja Euryleon. Saavuttuaan koko laivastoineen Sikeliaan he joutuivat tappiolle taistelussa foinikialaisia ja egestalaisia vastaan ja kaatuivat. Ainoastaan Euryleon jäi siirtolanperustajista eloon tästä onnettomuudesta. Koottuaan sotajoukosta jälelle jääneet tämä otti haltuunsa Selinus-kaupungin siirtolan Minoian ja auttoi selinuntilaisia vapautumaan yksinvaltiaansa Peithagoraan ikeestä. Mutta myöhemmin, kukistettuaan tämän, hän itse anasti saman kaupungin itsevaltiuden ja oli lyhyen ajan yksinvaltiaana. Sillä selinuntilaiset nousivat kapinaan ja tappoivat hänet, vaikka hän oli paennut Zeus Torinsuojelijan alttarin turviin.

47. Dorieuksen mukana seurasi ja yhdessä hänen kanssaan kuoli krotonilainen Filippos, Butakideen poika, joka kihlattuaan sybarilaisen Telyksen tyttären oli paennut Krotonista. Mutta kun avioliitosta ei tullut mitään, niin hän läksi purjehtimaan Kyreneen, ja sieltä käsin hän seurasi mukana omalla kolmisoudullaan itse kustantaen miehistönsä. Hän oli olympialainen voittaja ja kaunein aikalaisistaan helleeneistä. Ja kauneutensa tähden hän egestalaisten puolelta sai osakseen sellaista kunnioitusta, mitä ei yksikään muu; hänen haudalleen näet he ovat pystyttäneet puolijumalan pyhätön ja lepyttelevät häntä uhreilla.

48. Siten Dorieus päätti päivänsä. Mutta jos hän olisi sietänyt olla Kleomeneen hallittavana ja olisi jäänyt paikoilleen Spartaan, olisi hän päässyt Lakedaimonin kuninkaaksi. Sillä Kleomenes ei hallinnut pitkää aikaa, vaan kuoli ilman poikaa, jättäen jälkeensä ainoastaan Gorgo nimisen tyttären.

49. Miletoksen itsevaltias Aristagoras saapui siis Spartaan Kleomeneen pitäessä siellä hallitusta. Hän meni, kuten lakedaimonilaiset kertovat, tämän puheille, mukanaan vaskitaulu, johon oli kaiverrettu koko maanpiiri, koko meri ja kaikki joet. Hänen puheilleen saapuessaan Aristagoras virkkoi hänelle näin: "Kleomenes, älä ihmettele, että pidän niin tärkeänä tänne tuloani. Meidän nykyinen tilamme on nimittäin tämmöinen. Ioonian lapset ovat vapaista joutuneet orjiksi, suurimmaksi häpeäksi ja tuskaksi meille itsellemme ja vielä muiden muassa teillekin, sikäli kuin olette Hellaan ensimäiset. Niinpä siis, nimessä Hellaan jumalien, pelastakaa orjuudesta veriheimolaisenne ioonilaiset. Helposti on tämä teille onnistuva. Sillä barbarit eivät ole taistelukuntoisia, jota vastoin te, mitä tulee uljuuteen sodassa, olette korkeimman asteen saavuttaneet; ja heidän taistelutapansa on tämmöinen: heillä on jouset ja lyhyet keihäät, ja he menevät taisteluun, yllään roimahousut ja päässään suippolakit. Niinpä on helppoa kukistaa heidät. Onpa myös tuon mannermaan asujamilla etuja semmoisia, joita ei ole kellään muilla: alkaen kullasta hopeata, vaskea, kirjavia pukuja, juhtia ja orjia, joista te voitte saada, mitä ikänä haluatte. Ja he asuvat toistensa vieressä siinä järjestyksessä kuin olen mainitseva. Ioonilaisten vieressä ovat nämä lyydialaiset, jotka asuvat hyvässä ja metallirikkaassa maassa." Niin hän sanoi osoittaen maanpiiriin, joka hänellä oli mukanaan, tauluun kaiverrettuna. "Lyydialaisiin taas", lausui puhuessaan Aristagoras, "rajoittuvat nämä fryygialaiset, jotka asuvat itään päin ja joilla on suurimmat karjalaumat ja runsaimmin hedelmiä kaikista kansoista, joita tunnen. Fryygialaisiin rajoittuvat nämä kappadokialaiset, joita me kutsumme syyrialaisiksi. Näiden naapureina ovat kilikialaiset, jotka ulottuvat tähän mereen saakka, missä tämä Kypros-saari sijaitsee. Ne suorittavat kuninkaalle vuotuisena verona viisisataa talenttia. Näihin kilikialaisiin rajoittuvat nämä armenialaiset, nekin omistaen suuria karjalaumoja, ja armenialaisiin matienelaiset, joilla on hallussaan tämä maa. Näihin rajoittuu tämä Kissian maa, jossa sijaitsee tämän Khoaspes-joen varrella tämä Susa, missä suurkuningas elelee, ja siellä nuo raha-aarteet ovat. Jos te sen kaupungin saatte haltuunne, voitte jo huoleti kilpailla Zeus jumalan kanssa rikkaudessa. Mutta nythän teidän täytyy vähäisen, eikä varsin oivallisen maan ja ahtaitten rajojen puolesta ryhtyä sotaan sekä messenialaisia vastaan, jotka ovat vertaisianne, että arkadilaisia ja argolaisia vastaan, joilla ei ole vähintäkään kultaa eikä hopeata, jonka tähden toki saattaa viehättyä taistelemaan ja kuolemaan. Kun teillä siis on tilaisuus huokeasti hallita koko Aasiata, niin miksi te valitsette itsellenne jotakin muuta?" Niin lausui Aristagoras, Kleomenes taas vastasi seuraavin sanoin: "Oi miletolainen vieras, vastauksen antamisen lykkään kolmanteen päivään."

50. Niin pitkälle he sillä kertaa pääsivät. Mutta kun vastausta varten määrätty päivä oli joutunut, ja he tulivat sovittuun paikkaan, niin Kleomenes kysyi Aristagoraalta, kuinka monen päivän matka oli ioonilaisten mereltä kuninkaan tykö. Tällöin Aristagoras, joka muuten oli ovela ja osasi hyvästi häntä pettää, teki erehdyksen. Vaikka hänen ei olisi pitänyt lausua, niinkuin asia todella oli, jos kerran tahtoi viedä spartalaiset Aasiaan, hän kuitenkin sanoi sinne saakka olevan kolmen kuukauden matkan. Mutta silloin Kleomenes keskeyttämällä Aristagoraan, kun tämä alkoi edelleen kertoa matkasta, lausui: "Oi miletolainen vieras, lähde matkoihisi Spartasta ennen auringon laskua! Sillä et esitä lakedaimonilaisille mitään mieluista ehdoitusta, kun tahdot viedä heidät kolmen kuukauden matkan merestä."

51. Näin sanottuaan Kleomenes meni kotiinsa. Mutta Aristagoras otti turvananojan oksan ja meni Kleomeneen taloon. Tultuaan sisälle kuten turvananoja ainakin hän käski Kleomenesta häntä kuulemaan, mutta sitä ennen lähettämään pois lapsen. Kleomeneen vieressä näet seisoi hänen tyttärensä, jonka nimi oli Gorgo; tämä olikin hänen ainoa lapsensa ja iältään kahdeksan- tai yhdeksänvuotias. Mutta Kleomenes käski Aristagoraan puhua, mitä halusi, eikä lapsen vuoksi pidättyä siitä. Siinä nyt Aristagoras lupasi rahaa, alkamalla kymmenestä talentista, jos Kleomenes täyttäisi hänen pyyntönsä. Vaan kuu Kleomenes hylkäsi ehdoituksen, meni Aristagoras rahantarjouksissaan yhä pitemmälle, kunnes hän jo lupasi viisikymmentä talenttia. Mutta silloin huudahti lapsi: "Isä, vieras lahjoo sinut, jollet nouse ja mene pois." Iloissaan lapsen neuvosta Kleomenes meni toiseen huoneeseen, ja Aristagoras läksi tykkönään tiehensä Spartasta saamatta tilaisuutta sen laveammin selvittää matkaa kuninkaan tykö.