Part 12

120. Niin pian kuin skyytit olivat saaneet tiedon tästä, päättivät he olla julkisesti ryhtymättä mihinkään avonaiseen taisteluun, koska yllämainitut kansat eivät olleet heihin liittyneet, vaan, kulkien ja ratsastaen aina tieltä pois, itse luoda umpeen kaivot ja lähteet, joiden ohi kulkivat, nyhtää ruohon maasta ja jakaantua kahteen osastoon, joista sauromatien tuli yhtyä toiseen, nimittäin siihen, jonka kuninkaana oli Skopasis. Näiden tuli vähitellen vetäytyä edestä pois, jos persialainen kääntyisi sille taholle, ja verkalleen pitkin Maietis-järven rantaa paeta suoraan Tanais-jokea kohti, mutta persialaisten marssiessa pois ajaa takaa hyökkääjiä. Tämä oli kuninkaallisten skyytien yksi osasto, joka oli määrätty kulkemaan sitä tietä, mikä juuri mainittiin. Mutta kahden muun osan kuninkaallisia skyytejä, sekä sen suuren, jota hallitsi Idanthyrsos, että kolmannen, jonka kuninkaana oli Taxakis, tuli kokoontua samaan paikkaan. Ja gelonien sekä budinien liityttyä heihin tuli heidänkin aina kulkea yhden päivämatkan verran persialaisten edellä väistyen tieltä pois ja tehden niinkuin oli päätetty. Heidän tuli nyt ensin vetäytyä suoraa päätä niiden maihin, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta skyytien liittolaisiksi, siten sekoittaakseen nekin sotaan. Sillä joskaan nämä eivät vapaaehtoisesti olleet antautuneet sotaan persialaisia vastaan, tulisivat he kuitenkin vasten tahtoaan siihen kiedotuiksi. Senjälkeen tuli heidän kääntyä omaan maahansa ja käydä vihollisten kimppuun, jos nimittäin neuvotellessaan sen hyväksi näkisivät.

121. Niin päätettyään skyytit menivät Dareioksen sotajoukkoa vastaan, lähetettyään sitä ennen etujoukkona parhaimmat ratsumiehensä. Mutta kaikki vankkurit, joissa heidän lapsensa ja vaimonsa elelivät, he lähettivät edelleen ja vankkurien keralla kaikki elukat, paitsi mitä tarvitsivat elatuksekseen ja minkä he pidättivät itselleen, käskien aina ajamaan pohjoista kohti.

122. Nämä lähetettiin siis edeltä. Mutta niin pian kuin skyytien etujoukko tapasi persialaiset noin kolmen päivän matkan päässä Istroksesta, niin he, ollen päivän matkan verran edellä, asettuivat leiriin ja hävittivät kaiken, mitä maasta kasvoi. Ja kun persialaiset näkivät skyytien ratsuväen ilmaantuvan, niin he seurasivat näiden jälkiä, samalla kuin nämä alati vetäytyivät tieltä pois. Ja näin persialaiset, suuntautuen tuota yhtä osaa vastaan, ajoivat heitä takaa itään päin ja suoraan Tanaista kohti. Ja heidän mentyään Tanais-joen yli menivät persialaisetkin heti jälestä yli ja ajoivat heitä takaa, kunnes he tultuaan sauromatien maan läpi saapuivat budinien alueelle.

123. Niin kauan kuin nyt persialaiset kulkivat Skyytian ja Sauromatian maan läpi, ei heillä ollut mitään ryöstettävänään, koska maa oli autiota. Mutta hyökättyään budinien maahan he tapasivat puisen kaupungin, jonka budinit sitä ennen olivat hyljänneet ja jättäneet aivan tyhjilleen, sekä sytyttivät sen tuleen. Sen tehtyään he kulkivat eteenpäin seuraten aina jälkiä, kunnes kuljettuaan sen maan läpi saapuivat ylempänä mainittuun erämaahan [vrt. luku 22]. Tässä erämaassa ei asu ketään ihmistä, se sijaitsee budinien maan tuollapuolen ja on seitsemän päivämatkan laajuinen. Erämaan tuollapuolen asuvat thyssagetit, ja heidän maastaan virtaa neljä suurta jokea, jotka laskevat maietien alueen läpi niinkutsuttuun Maietis-järveen; niiden nimet ovat Lykos, Oaros, Tanais ja Syrgis.

124. Kun Dareios siis oli tullut erämaahan, niin hän lakkasi pikamarssistaan ja sijoitti sotajoukon Oaros-joen luo. Sen tehtyään hän rakensi kahdeksan suurta linnoitusta, yhtä pitkän matkan päähän toisistaan, nimittäin noin kuudenkymmenen stadionin. Ja niiden jäännökset ovat säilyneet minun aikoihini saakka. Mutta sillä välin kun Dareioksen huomio oli kääntynyt tähän, kiersivät takaa-ajetut skyytit taampana olevien maiden kautta ja palasivat Skyytiaan. Kun he täten olivat kadonneet jäljettömiin eivätkä enää näyttäytyneet persialaisille, niin Dareios heitti linnoitukset keskeneräisiksi ja palasi itse kulkien länteen päin, siinä luulossa, että siinä olivatkin kaikki skyytit ja että he pakenivat länteen päin.

125. Niin pian kuin Dareios suorinta tietä marsittaen sotajoukkoaan oli saapunut Skyytiaan, tapasi hän skyytien molemmat osastot, ja kohdattuaan heidät hän ajoi heitä takaa, jolloin he väistyivät, aina pysytellen päivämatkan päässä. Ja koska hän ei tauonnut ahdistamasta, pakenivat skyytit päätöksensä mukaan niiden luo, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta heidän liittolaisikseen, ja ensiksi melankhlainien maahan. Ja niin pian kuin skyytit ja persialaiset hyökkäämällä heidän maahansa olivat saattaneet heidät liikkeelle, johdattivat skyytit takaa-ajajansa androfagien alueelle. Kun nämätkin oli saatu liikkeelle, niin he veivät persialaiset neurien maahan. Ja kun nämäkin saatiin liikkeelle, pakenivat skyytit edelleen ja menivät agathyrsien tykö. Mutta nähdessään naapuriensakin pakenevan skyytien edestä näiden liikkeelle ajamina, lähettivät agathyrsit, ennenkuin skyytit olivat heidän maahansa tunkeutuneet, kuuluttajan ja kielsivät skyytejä astumasta heidän rajojensa yli sekä julistivat ennakolta, että jos he yrittäisivät tunkeutua maahan, niin agathyrsit aikoivat ensiksi otella heidän kanssaan. Näin siis selittäen agathyrsit riensivät puolustamaan rajojaan, torjuakseen päällekarkaajat. Mutta silloin kun persialaiset ynnä skyytit olivat hyökänneet maahan, eivät melankhlainit, androfagit eivätkä neurit asettuneet vastarintaan, vaan unohtaen uhkauksensa he pakenivat hämmennyksissään erämaahan pohjoista kohti. Mutta skyytit eivät enää saapuneet agathyrsien maahan, koska nämä olivat sen kieltäneet, vaan neurien maasta he johdattivat persialaiset omaan maahansa.

126. Mutta kun tätä oli kauan jatkunut eikä siihen loppua tullut, niin Dareios lähetti ratsumiehen skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen tykö näin sanoen: "Kummallinen mies, miksi aina pakenet, vaikka sinulla on tilaisuus tehdä näistä kahdesta jompikumpi? Jos näet luulet olevasi kyllin voimakas tekemään minun mahdilleni vastarintaa, niin pysähdy, lakkaa harhamatkoistasi ja taistele. Jos taas myönnät olevasi heikompi, niin lakkaa siinäkin tapauksessa juoksustasi ja tule puheilleni tuoden herrallesi lahjoina maata ja vettä."

127. Siihen vastasi skyytien kuningas Idanthyrsos sanoen: "Näin on minun laitani, oi persialainen. Minä en ole vielä ennen pelosta ketään ihmistä paennut enkä nytkään sinua pakene; enkä minä nyt tee mitään outoa, vaan samaa, mitä olen rauhan aikana tottunut tekemään. Mutta tahdon ilmoittaa senkin, minkä vuoksi en heti paikalla kanssasi taistele. Meillä ei ole kaupunkeja eikä viljeltyä maata, joitten valloittamisen ja hävittämisen pelosta meidän tarvitsisi nopeammin ruveta teidän kanssanne taisteluun. Mutta jos kaikin mokomin täytyy pian niiksi tulla, onhan meillä esi-isiemme haudat. Niinpä siis, etsikää ne ilmi ja koettakaa niitä turmella: silloin saatte kyllä tuntea, tulemmeko hautojen puolesta kanssanne taistelemaan vai emme. Mutta sitä ennen, taikka jollemme niin hyväksi näe, emme aio ryhtyä otteluun. Sen verran olkoon taistelusta sanottuna, mutta herroikseni tunnustan ainoastaan esi-isääni Zeusta ja Hestiaa, skyytien kuningatarta. Mutta maan ja veden sijasta aion lähettää sinulle semmoisia lahjoja, kuin sinulle sopiikin tulla, ja siitä että väitit olevasi minun herrani, sanon että olet itkevä."

128. Kuuluttajapa läksi matkaan ilmoittamaan tämän Dareiokselle. Mutta kuultuaan sanan "orjuus" skyytien kuninkaat suuttuivat silmittömästi. Niinpä he lähettivät sen osaston, joka oli määrätty menemään sauromatien kanssa, ja jota Skopasis johti, niitten ioonilaisten puheille, jotka vartioivat Istrosta ynnä siltaa. Ne taas heistä, jotka olivat jääneet jälelle, katsoivat parhaaksi olla enää viemättä persialaisia harhaan ja käydä heidän kimppuunsa, aina kun nämä keräsivät elintarpeita. Siispä he, milloin vain havaitsivat Dareioksen väen keräävän elintarpeita, tekivät niinkuin oli päätetty. Ja skyytien ratsuväki käänsi aina pakosalle persialaisten ratsuväen, mutta näiden ratsumiehet pakenivat ja syöksyivät jalkaväen sekaan, joka silloin tuli auttamaan. Mutta ajettuaan ratsuväen pakosalle skyytit palasivat, koska pelkäsivät jalkaväkeä, öisinkin skyytit tekivät samanlaisia päällekarkauksia.

129. Mutta minä tahdon mainita mitä suurimman ihmeen, mikä oli edullinen persialaisille, mutta haitaksi skyyteille. Monasti kun kesken hyökkäystä persialaisia vastaan hevoset kuulivat aasien äänen, niin ne hämmentyivät ja kääntyivät ihmeissään takaisin, korviaan heristäen, koska eivät olleet ennen semmoista ääntä kuulleet eivätkä semmoista ulkomuotoa nähneet. Sillä Skyytianmaa ei tuota aasia eikä muulia, niinkuin ennenkin olen osoittanut, eikä ylimalkaan koko Skyytianmaassa ole pakkasten vuoksi ollenkaan aaseja eikä muuleja. Siten aasit riuhtomisellaan saattoivat skyytien ratsuväen hämmennyksiin.

130. Tämä oli se etu, jonka persialaiset vähäksi aikaa saivat sodassa. Mutta aina milloin skyytit näkivät persialaisten hämmentyneen, he tekivät seuraavalla tavalla, jotta persialaiset jäisivät pitemmäksi aikaa Skyytianmaahan ja siellä viipyessään joutuisivat ahdinkoon, kaiken puutteessa kun olivat. He jättivät näet jälkeensä osan karjaansa paimenineen, ja aina milloin niin tekivät, he lähtivät pois toiseen paikkaan. Mutta persialaiset hyökkäsivät karjan kimppuun, ottivat aina elukat ja sen tehtyään ylvästelivät teostaan.

131. Kun tämä monasti uudistui, ei Dareios viimein tietänyt mitä tehdä. Ja huomattuaan sen skyytien kuninkaat lähettivät kuuluttajan, joka toi Dareiokselle lahjaksi linnun, hiiren, sammakon ja viisi nuolta. Persialaiset kysyivät lahjojen tuojalta, mitä antimet merkitsivät. Mutta hän sanoi, ettei ollut muuta toimekseen saanut kuin antaa ne ja sitten heti mennä matkoihinsa. Vaan persialaisia itseään hän käski, jos olivat viisaita, harkitsemaan, mitä lahjat tiesivät. Ja sen kuultuaan persialaiset neuvottelivat.

132. Dareioksen mielipide oli tällöin, että skyytit antoivat sekä itsensä että maata ja vettä, ja sen hän arvasi siitä, että hiiri elää maassa ja syö samaa viljaa kuin ihminenkin, mutta sammakko vedessä; lintu taas näyttää enimmin hevoselta, ja nuolet muka tiesivät, että he jättivät pois puolustusaseensa. Tämän mielipiteen esitti Dareios, mutta sitä vastaan soti Gobryaan mielipide, hänen, joka oli yksi niistä seitsemästä miehestä, jotka surmasivat maagin. Hän nimittäin arvasi, että lahjat tiesivät tämän: "Jollette te, oi persialaiset, lintuina taivaalle lennä tai hiirinä maan alle pujahda tai sammakkoina lätäkköihin sukella, niin ette palaja, vaan näillä vasamoilla teidät ammutaan."

133. Sitenpä persialaiset arvailivat lahjoja. Mutta se skyytien osasto, joka aikaisemmin oli määrätty vartioimaan Maietis-järven luona, vaan nyt oli saanut käskyn mennä Istrokselle ioonilaisten puheille, puhui sillalle saavuttuaan näin: "Ioonian miehet, me olemme tulleet tuomaan teille vapauden, jos nimittäin tahdotte meitä kuunnella. Tietoomme on tullut, että Dareios on antanut toimeksenne ainoastaan kuusikymmentä päivää vartioida siltaa, ja jollei hän tämän ajan kuluttua tule saapuville, saatte lähteä matkoihinne omaan maahanne. Niinmuodoin, jos te tämän teette, tulette hänen silmissään olemaan syyttömiä ja syyttömiä myös meidän silmissämme. Viipykää siis säädetyt päivät ja lähtekää niiden kuluttua tiehenne!" Kun nyt ioonilaiset lupasivat tehdä näin, kiiruhtivat skyytit pikimmiten takaisin.

134. Sen jälkeen kuin lahjat olivat tulleet Dareiokselle, järjestyivät paikoilleen jääneet skyytit persialaisia vastaan, jalka- ja ratsuväellään iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Mutta skyytien jo ollessa järjestyneinä, kiiti jänis rivien keskitse. Ja aina sitä myöten kuin kukin heistä sen näki, he alkoivat ajaa jänistä takaa. Kun skyytit olivat joutuneet epäjärjestykseen ja huutelivat, kysyi Dareios syytä vihollisten meluun. Saatuaan tietää heidän ajavan takaa jänistä, lausui hän niille, joille hänen oli tapana muutenkin puhua: "Nämä miehet halveksivat meitä paljon, ja nyt näyttää minusta Gobryas ilmeisesti puhuneen oikein mitä skyytien lahjoihin tulee. Koska niinmuodoin minä itsekin jo olen sitä mieltä, on tarvis hyvää neuvoa, jotta paluumatkamme voisi turvassa tapahtua." Siihen virkkoi Gobryas: "Oi kuningas, jo kertomuksesta minä jotakuinkin ymmärsin, että näiden miesten kimppuun on mahdoton päästä, mutta tänne tultuani olen minä vielä täydellisemmin sen huomannut, nähdessäni, miten he meitä pitävät pilkkanaan. Minusta näyttää nyt siis parhaalta, heti kun on tullut yö, sytyttää nuotiotulet, niinkuin meillä on tapana muulloinkin tehdä, viekoitella niitä sotamiehiä, jotka ovat heikoimmat rasituksia kestämään, jäämään tänne sekä kytkeä kiinni kaikki aasit ja sitten lähteä tiehemme, ennenkuin skyytit suuntaavat kulkunsa Istrostakin kohti hajoittaakseen sillan, taikka myös ioonilaiset tekevät jonkun päätöksen, joka on omiaan tekemään meistä lopun."

135. Sen neuvon antoi Gobryas. Sitten tuli yö, ja Dareios noudatti tätä neuvoa. Raihnaat miehistön joukosta ja ne, joiden hukkumisesta oli vähimmin väliä, sekä kaikki kiinni kytkettämänsä aasit hän jätti siihen paikkaan leiriin. Ja hän jätti sinne aasit sekä sotaväen heikot sitä varten, että aasit kirkuisivat; ihmiset taas jätettiin sinne heikkoutensa vuoksi, mutta syyksi ilmoitettiin, että Dareios itse muka taistelukuntoisella osalla sotajoukkoaan aikoi käydä skyytien kimppuun, ja sill'aikaa tuli heidän suojella leiriä. Ilmoitettuaan sen paikoilleen jääneille Dareios sytytti nuotiotulet ja kiiruhti pikimmiten Istrokselle. Mutta väkijoukosta yksikseen jääneet aasit päästivät nyt vielä paljoa enemmän ääntä. Ja kuultuaan aasien kiljunnan uskoivat skyytit vallan varmasti persialaisten olevan paikoillaan.

136. Niin pian kuin päivän tultua leiriin jätetyt huomasivat, että Dareios oli kavaltanut heidät, kurottivat he käsiään skyytejä kohti ja kertoivat, missä tilassa olivat. Sen kuultuaan nämä pikimmiten vetäytyivät yhteen, sekä skyytien molemmat muut osastot että yksinäinen osasto, ynnä sauromatit, budinit, gelonit ja ajoivat takaa persialaisia suoraan Istrosta kohti. Mutta koska persialainen sotajoukko enimmäkseen oli jalkaväkeä eikä tuntenut teitä, kun ei ollut mitään raivattuja teitä, mutta skyytiläinen taas oli ratsuväkeä ja tunsi lyhyimmän tien, niin he eivät tavanneetkaan toisiaan, vaan skyytit ennättivät paljon ennen persialaisia sillalle. Huomattuaan, että persialaiset eivät vielä olleet saapuneet, he lausuivat laivoissaan oleville ioonilaisille: "Ioonian miehet, päivien luku on kulunut umpeen, ettekä te tee oikein enää viipyessänne täällä. Mutia jos te aikaisemmin olette pelosta viipyneet, niin purkakaa nyt silta ja lähtekää pikimmiten kaikessa rauhassa, vapaina, kiittäen jumalia ja skyytejä. Mutta hänet, joka ennen oli teidän herranne, me tulemme masentamaan niin, ettei hän enää lähde sotaretkelle keitään ihmisiä vastaan."

137. Tämän johdosta ioonilaiset neuvottelivat keskenään. Niinpä oli atenalainen Miltiades, joka hoiti sotapäällikön virkaa sekä oli Hellespontoksen khersonesolaisten itsevaltiaana, sitä mieltä, että tuli totella skyytejä ja vapauttaa Ioonia. Mutta miletolaisen Histiaioksen mielipide oli vastainen tälle; hän näet sanoi, että nyt kukin heistä Dareioksen avulla oli kaupungissaan itsevaltiaana, mutta jos Dareioksen mahti kukistuisi, ei hän kykenisi hallitsemaan miletolaisia eikä kukaan muukaan keitään muita. Sillä jokainen kaupunki tulisi mieluummin haluamaan kansanvaltaista kuin itsevaltaista hallitusta. Kun Histiaios esitti tämän mielipiteen, kääntyivät kaikki heti paikalla sen puoleen, vaikka aikaisemmin olivat omaksuneet Miltiadeen kannan.

138. Ja ne, jotka ottivat osaa äänestykseen ja nauttivat arvoa kuninkaan puolelta, olivat hellespontolaisten itsevaltiaat, nimittäin abydolainen Dafnis, lampsakolainen Hippoklos, parionilainen Herofantos, prokonnesolainen Metrodoros, kyzikolainen Aristagoras ja byzantionilainen Ariston. Nämä olivat Hellespontoksesta tulleet. Iooniasta olivat khiolainen Strattis, samolainen Aiakes, fokaialainen Laodamas ja miletolainen Histiaios, jonka mielipide oli vastakkainen Miltiadeen esittämälle. Aiolilaisten joukosta oli läsnä ainoastaan yksi huomattava mies, kymeläinen Aristagoras.

139. Omaksuttuaan Histiaioksen neuvon he katsoivat hyväksi siihen liittää seuraavat teot ja sanat: he päättivät nimittäin purkaa skyytien puoleisen osan siltaa, ja purkaa sen jousen kantomatkan verran, jotta he myös näyttäisivät jotakin tekevän, vaikk'eivät mitään tehneet, ja jott'eivät skyytit yrittäisi väkivaltaa; ja purkaessaan Skyytiaan vievän sillan he aikoivat sanoa tulevansa tekemään kaiken, mikä skyyteille oli mieleen. Sen he lisäsivät ehdoitukseen. Sitten vastasi kaikkien puolesta Histiaios näillä sanoin: "Skyytian miehet, oivallisia neuvoja olette tullessanne tuoneet ja otolliseen aikaan te pidätte kiirettä. Te olette meitä oivallisesti opastaneet, ja me täytämme huolellisesti palveluksemme teitä kohtaan. Sillä, niinkuin te näette, me sekä puramme sillan että tulemme osoittamaan kaikkea alttiutta, koska tahdomme olla vapaita. Mutta sillävälin kuin me tämän hajoitamme, on teillä otollinen tilaisuus etsiä persialaisia, ja heidät löydettyänne sekä meidän että omasta puolestanne kostaa heille ansion mukaan."

140. Skyytit puolestaan uskoivat nyt toisen kerran, että ioonilaiset puhuivat totta, kääntyivät takaisin etsiäkseen persialaisia, mutta hairahtuivat kokonaan näiden kulkusuunnasta. Ja syypäinä siihen olivat skyytit itse, he kun olivat turmelleet sikäläiset hevoslaitumet ja luoneet vedet umpeen. Jos he näet eivät olisi tätä tehneet, olisi heidän, jos olisivat tahtoneet, ollut mahdollista huokeasti löytää persialaiset. Mutta nyt heidän hankkeensa jäi epäonnistuneeksi juuri sen tuuman takia, joka heistä oli näyttänyt parhaimmalta. Skyytit kulkivat nimittäin siltä kohtaa omaa maataan, missä oli rehua hevosille sekä vettä, ja etsivät sieltä vihollisiaan, koska luulivat heidänkin samojen seutujen läpi peräytyvän. Mutta persialaiset kulkivatkin noudattaen entisiä jälkiään ja löysivät siten vaivalla ylimenopaikan. Vaan koska he saapuivat yöllä ja tapasivat sillan purettuna, niin he joutuivat mitä suurimpaan pelkoon, että ioonilaiset olivat heidät hyljänneet.

141. Dareioksen ympäristössä oli muuan egyptiläinen mies, jolla oli vahvin ääni maailmassa. Tämän miehen Dareios käski asettua Istroksen äyräälle ja kutsua miletolaista Histiaiosta. Hän tekikin niin, ja Histiaios, joka ensimäisestä huudosta kuuli, toimitti saapuville kaikki laivat sotajoukon kuljettamiseksi ylitse ja laittoi sillan eheäksi.

142. Siten siis persialaiset pääsivät pakoon, mutta skyytit, etsiessään persialaisia, jäivät toistamiseen heitä tapaamatta. Ja ioonilaisista skyytit lausuivat sen arvostelun, että he, ollakseen vapaita, olivat pelkurimaisimmat kaikista ihmisistä, mutta, orjina heistä puhuen, mitä suurimmassa määrin herroillensa uskollisia ja heihin kiintyneitä. Tämän moitteen ovat skyytit ioonilaisia vastaan syytäneet.

143. Matkatessaan Traakian kautta Dareios saapui Khersonesos-niemelle Sestokseen. Sieltä hän itse meni laivoillaan Aasian puolelle, mutta jätti päälliköksi Megabazoksen, erään persialaisen miehen, jolle Dareios kerran Persiassa oli osoittanut suurta kunniaa, lausuessaan seuraavaa. Kun Dareios näet kerran ryhtyi syömään kranaattiomenia ja juuri ikään oli avannut ensimäisen omenan, kysyi hänen veljensä Artabanos häneltä, mitä hän soisi saavansa yhtä suuren paljouden kuin oli kranaattiomenassa kiviä. Siihen Dareios virkkoi haluavansa saada yhtä monta Megabazosta mieluummin kuin Hellaan käskynalaisekseen. Sillä lausumallaan hän kunnioitti Megabazosta Persiassa, mutta nyt hän jätti hänet päällikkönä komentamaan kahdeksaakymmentätuhatta miestä sotajoukostaan.

144. Tämä Megabazos jätti jälkeensä kuolemattoman muiston hellespontolaisten kesken lausumalla seuraavan sanan. Kun hän näet Byzantionissa ollessaan oli saanut kuulla kalkhedonilaisten asettuneen tähän seutuun seitsemäätoista vuotta ennen byzantionilaisia, niin hän väitti kalkhedonilaisten siihen aikaan olleen sokeita. Sillä eivät he olisi valinneet rumempaa paikkaa, kun heidän oli tilaisuus asettua kauniimpaan, elleivät olisi olleet sokeita. Mainittu Megabazos jätettiin siis ylipäälliköksi hellespontolaisten maahan ja laski valtansa alle ne, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta. Tämän hän nyt toimitti.

145. Tähän samaan aikaan tehtiin Libyaa vastaan toinen suuri sotaretki syystä, jonka tulen kertomaan, sitä ennen kerrottuani toisen seikan. Niiden pelasgien Lemnoksesta karkoittamina, jotka Brauronista olivat ryöstäneet itselleen atenalaisten naisia, olivat Argo-laivassa kulkijain jälkeläiset purjehtineet matkoihinsa Lakedaimoniin ja asettuneet Taygetos-vuorelle sekä siellä tehneet tulen. Sen nähtyään lakedaimonilaiset lähettivät sanansaattajan tiedustelemaan, keitä ja mistä he olivat. Sanansaattajan kysymykseen he sanoivat olevansa minyejä ja Argo-laivassa purjehtineitten sankarien lapsia; nämä olivat näet laskeneet maihin Lemnoksessa ja siittäneet heidät. Kuultuaan jutun heidän syntyperästään lakedaimonilaiset lähettivät uudestaan kysymään, missä aikomuksessa he olivat tulleet maahan ja sytyttäneet tulen. He väittivät pelasgien karkoittamina tulleensa isiensä tykö, ja olihan vallan oikein, että näin tapahtui. Ja he pyysivät lupaa asua yhdessä heidän kanssaan sekä saada osaa heidän kunniaviroistaan ynnä maapalstoja. Lakedaimonilaiset suostuivatkin ottamaan vastaan minyit niillä ehdoilla, millä nämä itse pyrkivät. Ja varsinkin saattoi heidät tekemään näin se seikka, että tyndaridit olivat olleet mukana Argon matkalla. He ottivat vastaan minyit ja antoivat heille maata sekä jakoivat heidät heimopiiriensä kesken. Minyit taas solmivat heti avioliittoja, mutta antoivat muille ne vaimot, jotka olivat Lemnoksesta mukanaan tuoneet.

146. Kohta jonkun ajan kuluttua minyit alkoivat käyttäytyä röyhkeästi vaatien osallisuutta kuninkuuteen ja tehden muitakin häijyyksiä. Lakedaimonilaiset päättivät niinmuodoin tappaa heidät; niinpä he ottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Ja lakedaimonilaiset tappavat yöllä ne, jotka he tappavat, mutta päivällä ei ketään. Mutta kun he siis aikoivat ottaa minyit hengiltä, pyysivät näiden vaimot, jotka olivat vapaasyntyisiä ja etevinten spartalaisten tyttäriä, saada mennä sisälle vankilaan ja päästä kukin oman miehensä puheille. Spartalaiset antoivat heidän tehdä niin, mitään vilppiä heidän puoleltaan aavistamatta. Mutta sittenkuin vaimot olivat tulleet sisälle, niin he tekivät näin. He antoivat miehilleen kaikki vaatteet, mitkä heillä oli yllään, ja ottivat itse miestensä vaatteet. Ja minyit, puettuina naisten vaatteisiin, läksivät ulos kuten naiset ainakin, ja päästyään sillä tavoin pakoon he jälleen asettuivat Taygetos-vuorelle.

147. Samaan aikaan hankki Theras, Autesionin poika, Teisamenoksen pojanpoika, Thersandroksen pojanpojanpoika ja Polyneikeen pojanpojanpojanpoika, lähtöä Lakedaimonista pois. Tämä Theras, joka sukuperältään oli kadmolainen, oli Aristodemoksen lasten, Eurystheneen ja Prokleen, eno. Näiden alaikäisyyden aikana Theras hoiti holhous-kuninkuutta Spartassa. Mutta sisarenpoikien vartuttua ja otettua vastaan hallituksen Theras piti ikävänä joutua muiden hallittavaksi kerran päästyään hallituksen makuun eikä sanonut enää aikovansa jäädä Lakedaimoniin, vaan purjehtivansa pois heimolaistensa tykö. Nykyisessä Theran saaressa, jonka nimi aikaisemmin oli Kalliste, oli näet erään foinikialaisen Membliaroksen, Poikileen pojan, jälkeläisiä. Etsiessään Europaa oli näet Kadmos, Agenorin poika, laskenut maihin Therassa, niinkuin sen nykyinen nimi on. Ja hänen laskettuaan sinne maihin, joko maa häntä miellytti tai hän jostakin muusta syystä tahtoi tehdä näin. Hän jätti näet tähän saareen useita foinikialaisia, niiden muassa oman sukulaisensa Membliaroksen. Nämä asuivat tässä niinsanotussa Kallistessa kahdeksan miespolvea, ennenkuin Theras tuli Lakedaimonista.