Part 8

158. Kymeläiset lähettivät siis tiedustelijoita brankhidien luo kysymään, miten heidän tuli menetellä Paktyaan suhteen, tehdäkseen jumalille mieliksi. Heidän tätä kysyessään he saivat sen oraakelinvastauksen, että heidän tuli antaa Paktyas pois persialaisille. Niin pian kuin kymeläiset kuulivat sen sanoman, he suoriutuivat jättämään pois hänet. Mutta sillä välin kun rahvas siihen suuntaan puuhasi, esti kymeläisiä sitä tekemästä muuan porvarien kesken arvossapidetty mies, Aristodikos, Herakleideen poika, joka ei luottanut oraakelinvastaukseen ja luuli, että tiedustelijat eivät puhuneet totta. Vihdoin läksivät toiset tiedustelijat toistamiseen kysymään neuvoa Paktyaan suhteen, ja niiden joukossa oli myös Aristodikos.

159. Heidän saavuttuaan Brankhidaihin, Aristodikos kaikkien puolesta kysyi oraakelilta neuvoa sanoen näin: "oi Herra, meidän luoksemme on turvananojana tullut lyydialainen Paktyas, paeten väkivaltaista kuolemaa persialaisten puolelta. Nyt nämä vaativat häntä pois, käskien kymeläisiä luovuttamaan hänet heille. Mutta vaikka me pelkäämmekin persialaisten ylivoimaa, emme kuitenkaan tähän saakka ole uskaltaneet antaa häntä pois, ennenkuin sinun puoleltasi varmasti osoitetaan, kumpaako meidän tulee tehdä." Niin hän kysyi, jumala taas antoi heille saman vastauksen, käskien heidän antaa Paktyaan pois persialaisille. Silloin Aristodikos tahallaan teki näin. Hän kulki yltympäri temppelin ja otti pois varpuset ja kaikki muunlaiset linnut, jotka pesivät temppelissä. Hänen tätä tehdessään kuului, niin kerrotaan, kaikkein pyhimmästä ääni, joka tunki Aristodikoksen korviin ja sanoi näin: "jumalattomin ihminen, kuinka rohkenet tehdä tätä? Tuhoatko temppelistäni turvananojani?" Aristodikos ei siitä joutunut ymmälle, vaan sanoi: "oi Herra, näinkö sinä autat turvananojiasi, mutta käsket kymeläisiä antamaan pois heidän turvananojansa?" Silloin oli jumala uudestaan vastannut näin: "totisesti niin minä käsken, jotta te jumalattomasti menettelemällä pikemmin joutuisitte hukkaan, ettette toista kertaa tulisi turvananojien antamisesta kysymään neuvoa oraakelilta."

160. Tämän sanoman kuultuaan kymeläiset, jotka eivät tahtoneet, luovuttamalla Paktyaan, syöstä itseänsä turmioon, mutta eivät myöskään, pitämällä häntä luonaan, joutua piiritystilaan, lähettivät hänet pois Mytileneen. Mazares lähetti ilmoittamaan mytileneläisille, että heidän tuli antaa pois Paktyas, ja he valmistautuivatkin siihen erästä palkkiota vastaan. En näet voi varmasti sanoa kuinka suuresta, sillä asiaa ei pantu toimeen. Niin pian kuin nimittäin kymeläiset saivat tietää mytileneläisten puuhaavan tätä, he lähettivät laivan Lesbokseen ja toimittivat Paktyaan pois Khiokseen. Sitten kiskoivat khiolaiset hänet ulos Atene Poliukhoksen pyhätöstä ja luovuttivat hänet pois. Palkaksi siitä khiolaiset saivat Atarneuksen. Tämä Atarneus-niminen paikka sijaitsee Myysiassa, vastapäätä Lesbosta. Saatuaan haltuunsa Paktyaan persialaiset pitivät häntä vartioituna, koska tahtoivat asettaa hänet Kyroksen eteen. Ja kuluipa melkoinen aika, jonka kestäessä ei kukaan khiolainen kellekään jumalista sirottanut tästä samaisesta Atarneuksesta saatuja ohrajauhoja eikä leiponut uhrikakkuja sikäläisestä viljasta; vaan kaikkea, mikä siitä maasta tuli, pidettiin erillään kaikesta pyhästä.

161. Niin khiolaiset antoivat pois Paktyaan. Mutta Mazares lähti senjälkeen sotaretkelle niitä vastaan, jotka yhdessä Paktyaan kanssa olivat piirittäneet Tabalosta, teki ensin prieneläiset orjiksi ja kuljeskeli sitten pitkin koko Maiandroksen kenttää, jättäen sen sotajoukkonsa ryöstettäväksi; sitten hän teki Magnesian suhteen samoin. Mutta senjälkeen hän äkkiä sairastui ja kuoli.

162. Mazareen kuoltua matkusti Aasian rannikolle Harpagos, joka seurasi tätä päällikkyydessä, syntyperältään hänkin meedialainen, sama mies, jota meedialaisten kuningas Astyages oli kestinnyt hirveällä ruualla ja joka oli auttanut Kyroksen hallitukseen. Tämän miehen siis Kyros oli nimittänyt päälliköksi. Ja kun hän nyt saapui Iooniaan, hän valtasi kaupungit maavalleilla. Sillä heti kun oli saattanut asujaimet piiritystilaan muurien taakse, hän luomalla maavalleja muurien ääreen saartoi heidät. Ja ensiksi hän kävi käsiksi Ioonian Fokaiaan.

163. Nämä fokaialaiset ovat helleenien joukossa ensimäiset, jotka tekivät pitkiä laivamatkoja ja he ensiksi tekivät Adrianmeren, Tyrsenian, Iberian ja Tartessoksen tunnetuiksi. He eivät purjehtineet pyöryläisissä laivoissa, vaan viisikymmensouduissa. Saavuttuaan Tartessokseen he tulivat ystäviksi tartessolaisten kuninkaan kanssa, jonka nimi oli Arganthonios, joka hallitsi Tartessosta kahdeksankymmentä vuotta ja eli kaikkiaan satakaksikymmentä. Tämän miehen kanssa fokaialaiset tulivat niin hyviksi ystäviksi, että hän ensiksi käski heidän jättää Ioonian ja asettua hänen omaan maahansa, mihin vain tahtoivat, ja sitten, kun ei voinut siihen taivuttaa fokaialaisia ja toiselta puolen kuuli heiltä, että meedialaisen mahti kasvoi, hän antoi heille rahoja, jotta rakentaisivat muurin kaupunkinsa ympäri. Ja hän antoi runsaasti. Sillä muurin ympärys on useita stadioneja pitkä ja toisekseen se on kokonaan laadittu suurista ja toisiinsa hyvin sovitetuista paasista.

164. Sillä tavoin siis fokaialaisten muuri rakennettiin. Niin pian kuin Harpagos sitten oli kuljettanut sotajoukkonsa kaupunkia vastaan, hän alkoi piirittää heitä. Mutta hän teki semmoisen esityksen, että hänelle riittää, jos fokaialaiset tahtovat repiä alas vain yhden rintasuojan muuristaan ja pyhittää yhden talon kuninkaalle. Vaan harmissaan orjuudesta fokaialaiset sanoivat tahtovansa yhden päivän neuvotella keskenään ja sitten vastata. Mutta siksi aikaa, jolloin itse neuvottelevat, he käskivät hänen viedä pois sotajoukkonsa muurin luota. Harpagos sanoi kyllä hyvin tietävänsä, mitä he aikoivat tehdä, mutta kuitenkin sallivansa heidän neuvotella. Sillä välin kun Harpagos siis oli vienyt sotajoukkonsa pois muurin luota, fokaialaiset työnsivät mereen viisikymmensoutunsa, asettivat niihin lapsensa, vaimonsa ja kaiken irtaimistonsa, lisäksi vielä jumalankuvat pyhätöistä ynnä muut vihkilahjat, paitsi sitä, mikä oli vaskea, kiveä tai maalattua; mutta kaiken muun he asettivat laivoihin, astuivat itse niihin ja purjehtivat Khiokseen. Vaan persialaiset ottivat miehistä tyhjäksi jääneen Fokaian haltuunsa.

165. Kun khiolaiset eivät tahtoneet myydä niinkutsuttuja Oinussai-saaria fokaialaisille, jotka niitä halusivat ostaa, pelosta että niistä tulisi kauppapaikka, ja heidän oma saarensa siitä syystä joutuisi suljetuksi kaupasta pois, niin fokaialaiset lähtivät matkalle Kyrnokseen [s.o. Korsikaan]. Kyrnokseen näet he erään oraakelinvastauksen johdosta kaksikymmentä vuotta sitä ennen olivat perustaneet kaupungin, jonka nimi oli Alalia. Siihen aikaan oli nimittäin Arganthonios jo kuollut. Matkatessaan Kyrnosta kohti he ensin purjehtivat Fokaiaan ja surmasivat persialaisen varusväen, joka Harpagokselta oli ottanut vastaan kaupungin ja sitä vartioi. Sen suoritettuaan he sitten julistivat ankarat kiroukset sille, joka heistä jättäytyisi pois retkeltä. Tämän lisäksi he myös upottivat rautamöhkäleen mereen ja vannoivat, etteivät tule Fokaiaan, ennenkuin se möhkäle nousee pinnalle. Mutta heidän matkatessaan Kyrnosta kohti, valtasi useammat kuin puolet porvareista kaipuu ja ikävä kotikaupunkiinsa ja synnyinseutuihinsa, niin että rikkoivat valansa ja purjehtivat takaisin Fokaiaan. Vaan ne heistä, jotka pitivät valansa, nostivat ankkurin ja purjehtivat Oinussai-saarilta.

166. Sittenkuin he olivat saapuneet Kyrnokseen, he asuivat yhteisesti ennen saapuneitten kanssa viisi vuotta ja perustivat itselleen pyhättöjä. Mutta koska he ryöstivät ja raastoivat kaikilta ympärillä asuvaisilta, niin alottivat yhteisestä sopimuksesta heitä vastaan sotaretken tyrseniläiset ja karkedonilaiset [s.o. etruskilaiset ja kartagolaiset], molemmilla kuusikymmentä laivaa. Fokaialaiset täyttivät hekin puolestaan laivansa, luvultaan kuusikymmentä, ja tulivat heitä vastaan niinkutsutulle sardonilaiselle merelle. Kun he meritaistelussa iskivät yhteen, niin fokaialaiset saavuttivat oikean kadmolaisen voiton [s.o. n.s. Pyrrhos-voiton]. Neljäkymmentä laivaa heiltä oli mennyt hukkaan, ja jälellejääneet kaksikymmentä olivat kadottaneet kokkakaransa. Fokaialaiset silloin poikkesivat ensin Alaliaan, ottivat mukaansa lapsensa, vaimonsa ja niin paljon tavaraa kuin heidän laivansa jaksoivat kantaa, jättivät Kyrnoksen ja purjehtivat Regioniin.

167. Mutta hukkaan joutuneitten laivojen miehistön karkedonilaiset ja tyrseniläiset ottivat vangiksi. Tällöin agyllalaiset saivat osalleen kaikkein useimmat vangit, jotka he veivät ulos kaupungista ja kivittivät. Senjälkeen tapahtui agyllalaisille, että kaikki, jotka menivät sen paikan ohi, missä fokaialaiset viruivat kivitettyinä, nyrjäyttivät jäsenensä ja saivat halvauksen, järjestänsä pikkukarja, juhdat ja ihmiset. Silloin agyllalaiset tahtoivat sovittaa rikoksensa ja lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa. Ja Pytia käski agyllalaisten tehdä sen, mitä yhä vieläkin suorittavat. He näet toimittavat vainajille suuria kuolinuhreja ja järjestävät voimistelu- ja ratsuleikkejä heidän kunniakseen. Semmoisen lopun nämä fokaialaiset saivat. Mutta ne heistä, jotka pääsivät pakoon Regioniin, läksivät sieltä käsin liikkeelle ja ottivat haltuunsa sen kaupungin Oinotrian maassa, jonka nimenä nyt on Hyele. Ja sinne he asettuivat asumaan, senjälkeen kuin olivat eräältä Poseidonian mieheltä saaneet tietää, että se Kyrnos, jonka perustamisesta Pytia oli puhunut, oli samanniminen puolijumala, vaan ei saari.

168. Niin kävi siis Iooniassa sijaitsevan Fokaian. Ja jotenkin samalla tapaa kuin fokaialaiset, tekivät myös teolaiset. Sillä sittenkuin Harpagos maavallin avulla oli valloittanut heidän kaupunkinsa, he astuivat kaikki laivoihin, lähtivät purjehtimaan Trakiaa kohti, ja perustivat sinne Abderan kaupungin, jonka sitä ennen klazomenailainen Timesios oli perustanut, vaikka ei ollut siitä nauttinut hyötyä, kun trakialaiset karkoittivat hänet. Mutta nyt Abderassa asuvat teolaiset kunnioittavat häntä puolijumalana.

169. Nämä olivat ainoat ioonilaisista, jotka eivät sietäneet orjuutta ja siitä syystä jättivät isänmaansa. Mutta muut ioonilaiset, paitsi miletolaisia, antautuivat taisteluun Harpagosta vastaan, samoin kuin maasta lähteneet, ja esiintyivät kelpo miehinä, taistellessaan kukin oman kotinsa puolesta; mutta he joutuivat alakynteen ja tappiolle, vaan jäivät kuitenkin kukin maahansa ja suorittivat mitä heidän tehtäväksensä pantiin. Sitävastoin miletolaiset, niinkuin ennenkin olen sanonut, olivat tehneet sopimuksen Kyroksen itsensä kanssa ja saivat senvuoksi olla rauhassa. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran joutui orjuuteen. Mutta niin pian kuin Harpagos oli kukistanut mannermaalla asuvat ioonilaiset, niin saarilla asuvat ioonilaiset, peläten tätä kohtaloa, antautuivat itse Kyrokselle.

170. Silloin kun ioonilaiset olivat ahdinkotilassa, mutta siitä huolimatta kokoontuivat Panionioniin, esitti, kuten olen kuullut, muuan prieneläinen mies, nimeltä Bias, ioonilaisille mitä hyödyllisimmän tuuman; ja jos olisivat sitä noudattaneet, olisi heidän ollut mahdollista olla onnellisimmat helleenien joukossa. Hän ehdotti nimittäin, että ioonilaiset yhteisellä laivastolla lähtisivät merille, purjehtisivat Sardoon [s.o. Sardiniaan] ja perustaisivat yhden yhteisen kaupungin kaikille ioonilaisille; siten he orjuudesta vapautuneina tulisivat olemaan onnellisina, he kun asuisivat suurinta kaikista saarista ja hallitsisivat toisia kansoja. Jos he sitävastoin jäisivät Iooniaan, ei hän sanonut voivansa käsittää, kuinka he enää voisivat saavuttaa vapautensa. Tämä prieneläisen Biaan tuuma esitettiin aikana, jolloin ioonilaiset jo olivat joutuneet perikatoon. Mutta hyödyllinen oli myös se ennen Ioonian perikatoon joutumista tehty ehdotus, minkä esitti miletolainen Thales, joka esi-isiensä kautta oli foinikialaista syntyperää. Hän nimittäin kehoitti ioonilaisia laittamaan itselleen yhden yhteisen neuvoskunnan, jonka sija olisi Teos -- Teos oli nimittäin Ioonian keskustana --; muut kaupungit saisivat yhtäkaikki pitää omat asetuksensa, mutta niitä katsottaisiin semmoisiksi, kuin jos olisivat maalaiskuntia. Sellaisia ehdotuksia nämä miehet siis tekivät heille.

171. Kukistettuaan Ioonian Harpagos teki sotaretken kaarilaisia, kaunolaisia ja lykialaisia vastaan, vieden mukaansa sekä ioonilaiset että aiolilaiset. Näistä ovat kaarilaiset saapuneet mannermaahan saarilta. Sillä muinoin, kun he olivat Minoksen alamaisia ja kutsuttiin lelegeiksi, oli heillä hallussaan saaret. Mutta he eivät suorittaneet mitään veroa, niin pitkälle kuin minä saatan päästä taapäin ajassa tiedustelemalla suusanallisia kertomuksia; vaan, joka kerta kun Minos pyysi, he täyttivät hänen laivansa miehillä. Ja koska Minos oli laskenut valtansa alle paljon maata ja oli onnellinen sodassa, niin kaarilainen kansa oli siihen aikaan samalla kertaa kaikista kansoista ehdottomasti huomattavin. He ovat tehneet kolme keksintöä, jotka helleenit ovat ottaneet käytäntöön. Kaarilaiset nimittäin ovat ne, jotka ottivat tavaksi sitoa kypäriin töyhtöjä sekä laittaa kilpiinsä merkkejä, ja he ovat ensimäiset, jotka ovat kilpiinsä laittaneet kädensijat; siihen asti kantoivat kilpiä ilman kädensijaa kaikki, jotka tapasivat kilpiä käyttää, ohjaten niitä nahkahihnoilla, jotka ripustivat kaulansa ja vasemman olkansa ympäri. Kauan aikaa myöhemmin doorilaiset ja ioonilaiset sitten häätivät kaarilaiset saarilta, ja siten nämä saapuivat mannermaalle. Näin väittävät kreetalaiset tapahtuneen kaarilaisten suhteen. Mutta itse kaarilaiset eivät kuitenkaan ole samaa mieltä näiden kanssa, vaan katsovat olevansa alkuasukkaita mannermaalla ja aina käyttäneensä samaa nimeä kuin nytkin. He viittaavat Mylasassa olevaan kaarilaisen Zeun vanhaan pyhättöön, jossa myysialaisilla ja lyydialaisilla, muka kaarilaisten veljinä, on osansa. He sanovat näet Lydoksen ja Myloksen olevan Karin veljiä. Näillä on siis siinä osa, jotavastoin niillä, jotka ovat toista kansallisuutta, vaikkakin puhuvat samaa kieltä kuin kaarilaiset, ei ole siinä osaa.

172. Kaunolaiset ovat minun nähdäkseni alkuasukkaita, mutta väittävät itse olevansa Kreetasta. Kielensä puolesta he ovat lähennelleet kaarilaista kansaa, tai sitten kaarilaiset kaunokista --, en näet osaa ratkaista, kummin on laita --; mutta heidän tapansa ovat vallan erilaiset kuin sekä muiden ihmisten että kaarilaisten. Heidän keskuudessaan näet on varsin jaloa ikäluokkien ja ystävyyden mukaan joukottain tulla yhteen juomaan, sekä miehet että naiset ja lapset. He olivat perustaneet vieraita jumalanpalveluksia, mutta luopuivat niistä myöhemmin ja päättivät palvella yksinomaan isiltäperittyjä jumaliaan. Silloin kaikki kaunolaiset järjestänsä pukeutuivat aseisiinsa, iskivät keihäillään ilmaa ja jatkoivat siten aina Kalyndan rajoille saakka, jolloin sanoivat karkoittavansa maastaan vieraat jumalat.

173. Semmoiset tavat näillä on. Lykialaiset taas ovat alkujaan peräisin Kreetasta -- koko Kreetaa näet pitivät muinoin hallussaan barbarit. Mutta kun Europan pojat Sarpedon ja Minos olivat riitaantuneet Kreetan kuninkuudesta, ja Minos kiistassa pääsi voitolle, niin hän ajoi Sarpedonin itsensä ja hänen puoluelaisensa pois, jolloin nämä maanpakoon joutuneina saapuivat Aasiaan Milyaan maahan. Sillä se maa, jota nykyään lykialaiset asuvat, oli muinoin nimeltään Milyas, ja milyalaisia kutsuttiin silloin solymeiksi. Niin kauan kuin heitä Sarpedon hallitsi, kutsuttiin heitä sillä nimellä, jonka toivat muassaan, ja jolla nimellä vielä nytkin lykialaisia kutsuvat heidän naapurinsa, s.o. termileiksi. Mutta niin pian kuin Pandionin poika Lykos, hänkin veljensä Aigeuksen karkoittamana, oli Atenasta saapunut termilien luo ja Sarpedonin tykö, niin heitä aikaa myöten ruvettiin Lykoksen nimen mukaan kutsumaan lykiaiaisiksi. Heillä on osaksi kreetalaiset, osaksi kaarilaiset tavat. Mutta tämä yksi tapa on heille ominainen, eivätkä siinä pidä yhtä keidenkään muiden ihmisten kanssa: he kutsuvat itseään äitiensä eikä isiensä mukaan, ja jos toinen kysyy lähimäiseltään, kuka hän on, niin tämä luettelee sukujohtonsa äidin puolelta ja laskee järjestänsä äitinsä äidit. Ja jos porvarisnainen menee naimisiin orjan kanssa, pidetään lapsia jalosukuisina. Mutta jos porvarismies, olipa vaikka ensimäinen heidän joukossaan, pitää ulkomaalaista vaimoa tai jalkavaimoa, tulevat lapset olemaan kunniattomia.

174. Niinpä Harpagos saattoi orjuuteen kaarilaiset, jotka eivät olleet suorittaneet mitään loistavaa tekoa, he, yhtä vähän kuin kaikki ne helleenit, jotka siinä maassa asuivat. Siellä asuivat muiden muassa lakedaimonilaisten siirtolaiset, knidolaiset. Heidän maansa, jota kutsutaan Triopioniksi, antaa merelle päin ja alkaa Bybassoksen niemimaasta. Ja koska koko Knidian alue, paitsi vähäistä väliä, on veden ympäröimä -- pohjoispuolelta sitä rajoittaa Kerameikos-lahti, eteläpuolelta Symen ja Rodoksen kohdalla oleva meri --, niin knidolaiset koettivat, siihen aikaan kun Harpagos laski valtansa alle Ioonian, kaivaa puhki sen vähäisen välin, joka on noin viisi stadionia, tehdäkseen maansa saareksi. Sillä kaikki, mikä sen sisäpuolella oli, tuli olemaan heidän. Sillä kohdalla näet, mihin Knidoksen alue päättyy mannermaahan, on se kannas, jonka läpi he kaivoivat. Sillaikaa kun nyt knidolaiset työskentelivät suurella innolla, niin työmiehet, ikäänkuin jostain yliluonnollisesta vaikutuksesta ja tavallista enemmän, saivat kallioita louhittaessa vammoja sekä muihin kohtiin ruumista että erittäin silmiin. He lähettivät senvuoksi tiedustelijoita Delfoihin kysymään, mikä heillä oli vastuksena. Pytia vastasi heille, niinkuin knidolaiset itse kertovat, kolmimittarunossa näin:

"varustamasta, kaivamasta herjetkää; ois saaren luonut Zeus, jos niin ois tahtonut."

Tämän vastauksen Pytialta saatuaan knidolaiset lopettivat kaivamisen ja antautuivat taistelutta Harpagoksen valtaan, hänen hyökätessään sotajoukollaan heitä vastaan.

175. Sisämaassa, Halikarnassoksen yläpuolella, asuivat pedasalaiset, joitten luona, aina kun heille itselleen tai naapureille tulee tapahtumaan jotain ikävää, Atenen naispapille kasvaa pitkä parta. Se on sattunut heille kolmasti. Nämä olivat Kaarian asukkaista ainoat, jotka jonkun aikaa pitivät puoliaan Harpagosta vastaan ja tuottivat hänelle varsin paljon tekemistä, linnoitettuaan vuoren, jonka nimi on Lide.

176. Jonkun ajan kuluttua pedasalaiset kukistettiin. Lykialaiset taas menivät, kun Harpagos oli johtanut sotajoukkonsa Xanthoksen kentälle, häntä vastaan ja, vaikka taistellen harvat useita vastaan, he osoittivat suurta urheutta, mutta joutuivat tappiolle ja tungettiin kaupunkiin. Mutta silloin he veivät kokoon linnaan vaimonsa, lapsensa, tavaransa ja kotiväkensä, jonka jälkeen sytyttivät tuleen koko linnan, niin että se paloi poroksi. Sen tehtyään ja vannottuaan yhdessä ankarat valat, xantholaiset menivät kaupungista ulos ja kuolivat kaikki taistelussa. Mutta useimmat niistä lykialaisista, jotka sanovat olevansa xantholaisia, paitsi kahdeksaakymmentä taloutta, ovat tulokkaita. Nämä kahdeksankymmentä taloutta sattuivat juuri silloin olemaan poissa kotoa ja pelastuivat siten. Sillä tavoin Harpagos sai haltuunsa Xanthoksen, ja melkein samalla tavalla hän sai myös Kaunoksen. Sillä kaunolaiset noudattivat enimmäkseen lykialaisten esimerkkiä.

177. Harpagos hävitti niinmuodoin alisen Aasian, ylisen taas hävitti Kyros itse, kukistaen joka kansan ja säästämättä mitään. Enimmän osan tästä tahdomme tällä kertaa jättää sikseen; mutta sen, mikä hänelle tuotti suurimman vaivan ja enimmin ansaitsee kertomista, tahdon mainita.

178. Laskettuaan koko muun mannermaan alaisekseen Kyros kävi assyrialaisten kimppuun. Assyriassa on kaiketi useita muitakin suuria kaupunkeja, mutta mainioin, vahvin ja se, missä Ninoksen hävityksen jälkeen kuninkaan asumus oli, oli Babylon, joka oli tämäntapainen kaupunki. Se sijaitsee suurella tasangolla, suuruudelleen se on sadankahdenkymmenen stadionin pituinen joka sivultaan ja on neliönmuotoinen. Semmoinen siis on Babylonin kaupungin suuruus, ja se on rakennettu tarkoituksenmukaisemmin kuin mikään muu kaupunki, jonka me tunnemme. Ensiksi sen ympäri kulkee syvä, leveä ja täynnänsä vettä oleva kaivos, sitten viidenkymmenen kuninkaallisen kyynärän levyinen ja kahdensadan kyynärän korkuinen muuri. Mutta kuninkaallinen kyynärä on kolme sormea pitempi tavallista kyynärää.

179. Täytyypä minun tämän lisäksi vielä ilmoittaa, mihin vallihaudasta tuleva maa käytetään, ja millä tavoin muuri oli laitettu. Samalla kuin he kaivoivat vallihautaa, he tekivät kaivoksesta luodusta maasta tiilejä, ja laitettuaan riittävän määrän tiilejä, he polttivat ne uuneissa. Sitten he käyttivät muurauslaastiksi kuumaa maapihkaa, sulloivat aina kolmenkymmenen tiilikerroksen väliin ruokomattoja ja rakensivat ensiksi vallihaudan reunat ja sitten itse muurin samalla tavalla. Yläpuolelle muuria, sen ylimmän reunan kohdalle, he rakensivat yksikerroksisia huoneuksia, jotka olivat kääntyneet toisiansa vastaan. Mutta huoneuksien väliin he jättivät sen verran, että nelivaljakko siitä pääsi kulkemaan. Portteja oli yltympäri muurissa sata, kaikki vaskesta, ja pielet ja kamarat niinikään. On olemassa toinen kaupunki, kahdeksan päivämatkan päässä Babylonista. Sen nimi on Is. Siellä on joki, joka ei ole varsin suuri. Is on joenkin nimi, ja se valuu Eufrat-jokeen. Mainittu Is-joki nostattaa vetensä mukana paljon maapihkakokkareita, ja sieltä tuotiin maapihka Babylonin muuria varten.

180. Sillä tavoin siis Babylon oli varustettu muurilla. Kaupunki taas on jaettu kahteen osaan. Sen jakaa nimittäin kahtia joki, jonka nimi on Eufrat, joka virtaa Armeniasta ja on suuri, syvä ja vuolas. Se laskee Punaiseen mereen. Muurista lähtevät sivuhaarat ulottuvat kummaltakin puolelta jokeen. Siitä kohdasta alkaa poltetuista tiileistä tehty pato, joka taipuu sisäänpäin ja jatkuu pitkin joen kumpaakin reunaa. Itse kaupunki on täynnä kolmi- ja nelikerroksisia rakennuksia, ja sen läpi risteilee suoria katuja, muiden muassa semmoisia, jotka kulkevat poikittain joelle päin. Jokaisen kadun kohdalla siis oli joen luona olevassa padossa pieni portti, luvultaan yhtä monta kuin oli kujia. Nekin olivat vaskiset ja veivät myös samalle joelle.

181. Mainittu muuri on niinmuodoin kaupungin haarniskana, mutta sisäpuolelta kulkee toinen muuri, joka ei ole varsin paljon heikompi toista muuria, mutta ahtaampi. Ja kaupungin kumpaiseenkin osaan on keskelle rakennettu, toiseen kuninkaanlinna, lujine muurineen, toiseen taas Zeus Beloksen vaskiporttinen pyhättö, joka vielä minun aikoihini saakka on ollut olemassa, ollen neliönmuotoinen ja joka puolelta kahden stadionin pituinen. Pyhätön keskelle on rakennettu vahva torni, sekä pituudeltaan että leveydeltään stadionin mittainen, ja tämän tornin päällä on toinen torni ja taas toinen sen päällä, aina kahdeksaan torniin saakka. Niihin johtavat portaat on tehty ulkopuolelta ja kiertävät kaikkien tornien ympäri. Jotenkin keskellä portaita on majapaikka ja lepoistuimet, joille ne, jotka nousevat torniin, voivat istuutua lepäämään. Mutta viimeisen tornin päällä on suuri temppeli. Ja temppelissä sijaitsee suuri, kauniilla patjoilla peitetty leposohva, jonka vieressä on kultainen pöytä. Mutta mitään jumalankuvaa ei sinne ole asetettuna. Eikä kukaan ihminen siellä vietä yötä, paitsi se kotimainen nainen, jonka jumala valitsee itselleen kaikkien keskuudesta, niinkuin kertovat kaldealaiset, jotka ovat tämän jumalan pappeina.

182. Nämä samat väittävät -- mitä minä puolestani en usko --, että jumala itse kulkee temppeliin ja lepää sohvalla, samalla tavalla kuin Egyptin Teebassa, kuten egyptiläiset kertovat. Sillä sielläkin nukkuu teebalaisen Zeun temppelissä nainen, ja molemmista näistä kerrotaan, että niillä senjälkeen ei ole yhteyttä minkään miehen kanssa, samalla tavalla kuin Lykian Patarassa on laita jumalan tietäjä-papittaren, silloin kun sellainen siellä on. Siellä näet ei aina anneta oraakelinvastauksia. Mutta aina milloin papitar siellä on, hän yöksi suljetaan temppelin sisälle.