Part 7

Tällä tavoin Kyros syntyi, kasvoi ja sai hallituksen, ja kun myöhemmin Kroisos alotti vihollisuudet, hän kukisti tämän, kuten ennen olen maininnut. Ja kukistettuaan hänet Kyros sitten pääsi koko Aasian valtiaaksi.

131. Persialaisista tiedän, että heillä on tämmöiset tavat. Heillä ei ole tapana pystyttää jumalankuvia, temppeleitä tai alttareita, vaan vieläpä syyttävät hulluudesta niitä, jotka sen tekevät, koska itse, kuten minusta näyttää, eivät kuvittele jumalia ihmismuotoisiksi, niinkuin helleenit. Mutta he tapaavat nousta vuorten huipuille ja toimittaa uhreja Zeulle, kutsuen koko taivaanpiiriä Zeuksi. He uhraavat auringolle, kuulle, maalle, tulelle, vedelle ja tuulille. Ainoastaan näille jumalille he alusta pitäen uhraavat, mutta ovat lisäksi oppineet uhraamaan myös Uranialle [s.o. Afrodite Uranialle (taivaalliselle Afroditelie)], ja sen he ovat oppineet assyrialaisilta ja arabialaisilta. Mutta assyrialaiset kutsuvat Afroditea Mylittaksi, arabialaiset Alilatiksi ja persialaiset Mitraksi.

132. Mainituille jumalille toimitetut uhrit tapahtuvat persialaisten kesken seuraavalla tavalla. He eivät tee itselleen alttareita eivätkä sytytä tulta, kun heidän pitää uhraaman. Eivät he myöskään käytä juomauhria, huilunsoittoa, seppeleitä tai uhrijauhoja. Niin pian kuin joku tahtoo jollekin näistä jumalista uhrata, hän vie elukan puhtaaseen paikkaan ja kutsuu nimeltä jumalaa, päähine seppelöitynä, tavallisimmin myrtillä. Ainoastaan itselleen ei uhraajalla ole lupa rukoilla menestystä, vaan hän anoo, että kävisi hyvin kaikille persialaisille, ja myös kuninkaalle. Sillä kaikkien muiden persialaisten mukana hän itsekin on luettuna. Ja sittenkuin hän on leikellyt uhrieläimen palasiksi ja keittänyt lihat, hän ensin levittelee alle niin tuoreita ruohoja kuin suinkin, mieluimmin apilaa, ja niiden päälle hän sitten asettaa kaikki lihat. Hänen laitettuaan kaikki järjestykseen lukee vieressä seisova maagi jumalten synnyn; tätä nimittäin juuri sanotaan lukujen käsittelevän. Ilman maagia näet ei heillä ole tapana panna toimeen uhrejaan. Odotettuaan siinä vähän aikaa uhraaja vie pois mukaansa lihat ja käyttää niitä sitten niinkuin parhaaksi näkee.

133. Kaikista päivistä persialaisten on tapana enimmin pitää kunniassa kunkin syntymäpäivää. Sinä päivänä he katsovat kohtuulliseksi tarjota runsaamman aterian kuin muina päivinä. Silloin varakkaat heidän joukostaan asettavat esille härän, hevosen, kamelin ja aasin, jotka kokonaisina ovat uunissa paistetut, mutta köyhät panevat esille pientä karjaa. He käyttävät vähän pääruokia, mutta useita jälkiruokia, ei kuitenkaan kaikkia yhtaikaa. Senvuoksi persialaiset sanovat, että helleenit lopettavat nälkäisinä, koska heille ei aterian jälkeen tuoda mitään, josta kannattaisi puhua. Jos jotain semmoista tuotaisiin, eivät helleenit muka lakkaisi syömästä. Persialaiset ovat kovin viiniin taipuvia, eikä heillä ole sallittua antaa ylen tai heittää vettänsä toisen edessä. Semmoista siis kartetaan. Mutta juovuspäissään on heillä tapana neuvotella tärkeimmistä asioistaan. Ja sen, mikä heidän neuvotellessaan on miellyttänyt, seuraavana päivänä heidän raittiina ollessaan esittää heille sen talon isäntä, missä olivat neuvotellessaan. Ja jos tuuma miellyttää heitä raittiinakin, he noudattavat sitä, mutta jollei, he heittävät sen sikseen. Ja taas sitä, mistä raittiina ennen ovat neuvotelleet, he juopuneina uudestaan punnitsevat.

134. Jos persialaiset tapaavat toisiaan teillä, saattaa siitä helposti ratkaista, ovatko toisiaan kohtaavat keskenään samanvertaiset. Sillä sensijaan että tervehtisivät toisiaan, he antavat toisilleen suuta, mutta jos toinen on vähän ala-arvoisempi, he suutelevat poskelle. Jos toinen on paljoa halvempaa syntyä, tämä heittäytyy maahan ja suutelee toisen jalkoja. He kunnioittavat niitä, jotka asuvat heitä lähinnä, kaikista enimmin -- nimittäin itsensä jälkeen --, toiseksi niitä, jotka asuvat näiden jälestä. Sitten he kulkien eteenpäin kunnioittavat naapureitaan samassa suhteessa. Vähimmin he pitävät arvossa niitä, jotka asuvat heistä itsestään loitoimpana, ja katsovat itseään verrattomasti etevimmiksi kaikista ihmisistä. Muut ovat heidän käsityksensä mukaan samassa suhteessa lähempänä tai kauempana kunnosta, ja loitoimpana heistä itsestään asuvia he pitävät kehnoimpina. Meedialaisten hallitessa myös kansat hallitsivat toisiaan. Meedialaiset hallitsivat kaikkia yhdessä ja samalla niitä, jotka asuivat heitä lähimpinä, nämä puolestaan naapureitaan, ja nämä taas niitä, jotka olivat heitä likimpinä. Sillä etenevässä järjestyksessä kukin kansa samalla kertaa itse hallitsi ja oli hallittuna.

135. Vieraisiin tapoihin ovat persialaiset erittäin taipuvaiset. Niinpä he pitävät meedialaista pukua, jota katsovat kauniimmaksi omaansa, ja sodassa egyptiläisiä rintahaarniskoita. He harrastavat kaikenmoisia nautintoja, joihin ovat tutustuneet, niinpä myös poikarakkautta, jonka ovat helleeneiltä oppineet. Jokaisella heistä on useita laillisia vaimoja, mutta he omistavat vielä sitäpaitsi useampia jalkavaimoja.

136. Taistelukuntoisuuden jälkeen todistaa kelpoisuutta, jos saattaa asettaa näytteille niin monta lasta kuin suinkin. Sille, joka näyttää useimmat lapset, kuningas joka vuosi lähettää lahjoja. Sillä paljoudessa he arvelevat voiman olevan. He opettavat pojilleen viidennestä ikävuodesta alkaen kahdenteenkymmenenteen saakka ainoastaan kolme asiaa: ratsastamista, ampumista jousella ja toden puhumista. Mutta ennenkuin poika täyttää viisi vuotta, ei hän saa tulla isänsä näkyviin, vaan viettää elämänsä naisten parissa. Näin he tekevät siitä syystä, että, jos poika kasvaessaan kuolisi, se ei tuottaisi isälle mitään murhetta.

137. Tätä tapaa minä kiitän ja niinikään kiitän sitä, ettei itse kuningaskaan saa yhden ainoan syyn nojalla tappaa ketään, ja ettei kukaan muista persialaisista saa yhden ainoan syyn nojalla tuottaa korvaamatonta kärsimystä kellekään huonekuntalaisistaan. Vaan vasta silloin, jos hän, punnitsemalla toisiansa vastaan hairahdukset ja palvelukset, huomaa, että edellisiä on enemmän ja ne ovat suuremmat, hän saa antautua vihansa valtaan. Persialaiset sanovat, ettei kukaan vielä ole tappanut omaa isäänsä tai äitiään, vaan aina milloin semmoista on tapahtunut, olisi -- niin he väittävät -- tutkittaessa välttämättömästi huomattu, että lapset ovat olleet vaihdokkaita tai äpäriä. He väittävät näet olevan epätodenmukaista, että oikea vanhempi olisi oman lapsensa kautta saanut surmansa.

138. Siitä, mitä heidän ei ole lupa tehdä, ei heillä ole lupa puhuakaan. Häpeällisimpänä he pitävät valehtelemista ja sitten velkaantumista, niin hyvin useista muista syistä kuin siitä syystä, että väittävät velallisen välttämättömästi täytyvän joskus valehdellakin. Jos joku porvareista sairastuu pitalitautiin tai valkeaan rohtumaan, ei hän saa tulla kaupunkiin eikä pitää kanssakäymistä muiden persialaisten kanssa. He väittävät, että hän on jossain suhteessa rikkonut aurinkoa vastaan ja siksi kärsinyt tuon rangaistuksen. Jokaisen semmoista potevan muukalaisen he karkoittavat maasta ja surmaavat valkoiset kyyhkyset, koska pitävät niitäkin saman taudin tartuttamina. Virtaan he eivät heitä vettänsä, sylje tai pese siinä käsiään eivätkä salli kenenkään muunkaan sitä tehdä, sillä he kunnioittavat virtoja mitä suurimmassa määrässä.

139. Ja sitten on persialaisten suhteen olemassa eräs toinen tosiasia, joka heiltä itseltään on jäänyt huomaamatta, mutta meiltä kuitenkaan ei. Heidän nimensä, jotka vastaavat merkitykseltään yksilöitä ja heidän jaloja ominaisuuksiaan, päättyvät kaikki samaan kirjaimeen, nimittäin siihen, jota doorilaiset kutsuvat nimeltä "san", ioonilaiset "sigma" [s.o. S-kirjaimeen]. Jos tutkii, huomaa nimittäin, että persialaisten nimet päättyvät näin, eivätkä vain muutamat, vaan kaikki järjestänsä samalla tapaa.

140. Tämän minä saatan varmasti lausua persialaisten suhteen, koska tunnen asian. Mutta heidän kuolleistaan kerrotaan ikäänkuin salaisuutena ja hämärästi, että persialaisen miehen ruumista ei haudata, ennenkuin lintu tai koira on sen raadellut. Maagien tiedän varmasti niin tekevän, sillä he tekevät sen julkisesti. Mutta muuten persialaiset sivelevät ruumiin vahalla ja kätkevät sen sitten maahan. Maagit eroavat paljon sekä muista ihmisistä että Egyptin papeista. Sillä jälkimäiset katsovat omantunnon asiaksi olla tappamatta mitään elävää olentoa, paitsi mitä uhraavat. Maagit sitä vastoin tappavat omakätisesti kaikki, paitsi koiraa ja ihmistä, ja lukevat itselleen suureksi voitoksi, jos eroituksetta tappavat muurahaisia, käärmeitä ynnä muita matelevia ja lentäviä eläimiä. Tämän tavan laita olkoon niinkuin sitä alun pitäen on harjoitettu. Mutta minä palaan aikaisempaan kertomukseen.

141. Heti niin pian kuin lyydialaiset olivat joutuneet persialaisten vallan alle, laittoivat ioonilaiset lähettiläitä Sardeeseen Kyroksen luo, tahtoen samoilla ehdoilla olla hänen alamaisiaan kuin olivat olleet Kroisoksen. Mutta kuultuaan heidän esityksensä Kyros kertoi heille seuraavan sadun. "Oli kerran huilunsoittaja, joka nähdessään meressä kaloja alkoi soittaa, odottaen että ne tulisivat maalle. Mutta kun hän siinä toivossa pettyi, hän otti verkon, kietoi siihen suuren joukon kaloja ja veti ne maalle. Ja kun hän nyt näki kalojen hyppivän, hän sanoi niille: 'lakatkaahan tanssimasta, koska ette minun soittaessani tahtoneet tulla tänne tanssimaan'." Tämän sadun Kyros kertoi ioonilaisille ja aiolilaisille siitä syystä, että kun Kyros itse aikaisemmin oli lähettilästen kautta pyytänyt ioonilaisia luopumaan Kroisoksesta, he eivät totelleet, mutta silloin, asiain jo ollessa ratkaistuina, olivat valmiit tottelemaan Kyrosta. Näin Kyros sanoi heille suutuksissaan, mutta kun tieto siitä tuotiin ioonilaisten kaupunkeihin, ja he sen kuulivat, he kaikki kohdastaan ympäröivät itsensä muureilla ja kokoontuivat Panionioniin, kaikki muut paitsi miletolaisia. Ainoastaan näiden kanssa näet Kyros oli solminnut valallisen liiton, samoilla ehdoilla kuin lyydialainenkin. Mutta muut ioonilaiset päättivät yhteisestä sopimuksesta laittaa lähettiläitä Spartaan pyytämään ioonilaisille avustusta.

142. Nämä ioonilaiset, joitten oma myös Panionion on, ovat kaikista meille tunnetuista ihmisistä tulleet perustaneeksi kaupunkinsa seutuun, jossa vallitsee kauniin ilmanala ja kauniimmat vuodenajat. Sillä Ioonian pohjois- ja eteläpuolella olevien maiden laita ei ole sama kuin Ioonian, edellisiä kun rasittaa pakkanen ja kosteus, jälkimäisiä taas lämmin ja kuivuus. Ioonilaiset eivät käytä samaa kieltä, vaan heillä on neljä toisistaan poikkeavaa murretta. Miletos on heidän ensimäinen kaupunkinsa etelässä, sitten ovat Myus ja Priene. Nämä sijaitsevat Kaariassa ja niiden asukkaat puhuvat keskenään samaa kieltä. Lyydiassa taas ovat seuraavat: Efesos, Kolofon, Lebedos, Teos, Klazomenai, Fokaia. Nämä kaupungit eivät kielen puolesta ollenkaan pidä yhtä ennenmainittujen kanssa, mutta keskenään ne ääntävät samalla tapaa. Vielä on jälellä kolme ioonilaista kaupunkia, joista kaksi sijaitsee saarilla, nimittäin Samoksessa ja Khioksessa, mutta yksi on perustettu mannermaalle, nimittäin Erythrai. Khiolaisilla ja erythraialaisilla on sama murre, mutta samoslaisilla on yksin omansa.

143. Näistä ioonilaisista siis miletolaiset olivat turvassa vaaralta, he kun olivat solminneet valallisen liiton. Eikä myöskään saarelaisilla ollut mitään pelättävää. Sillä eivät foinikialaiset vielä olleet persialaisten alamaisia eivätkä persialaiset itse olleet merimiehiä. Mainitut ioonilaiset olivat erkaantuneet muista ioonilaisista ainoastaan siitä syystä, että kun koko helleeniläinen kansa siihen aikaan oli heikko, ioonilainen heimo oli kaikista heikoin ja vähäpätöisin. Sillä lukuunottamatta Atenaa, ei ollut mitään muuta huomattavaa kaupunkia. Niinpä muut ioonilaiset ja atenalaiset karttoivat sitä nimeä eivätkä tahtoneet, että heitä kutsuttaisiin ioonilaisiksi. Ja vieläkin useimmat heistä minusta näyttävät häpeävän sitä nimeä. Mutta nuo kaksitoista kaupunkia sekä ylpeilivät siitä nimestä että perustivat omaa itseänsä varten pyhätön ja päättivät olla antamatta minkään muiden ioonilaisten ottaa siihen osaa. Eivätkä ketkään muut pyytäneetkään päästä siihen osallisiksi kuin smyrnalaiset.

144. Samalla tapaa nyt niinkutsutussa viisikaupunkimaassa, jota ennen sanottiin kuusikaupunki-maaksi, asuvat doorilaiset eivät ainoastaan varo ottamasta vastaan keitään lähellä asuvista doorilaisista Triopionin pyhättöön, vaan ovatpa vielä sulkeneet pois osallisuudesta siihen ne joukostaan, jotka ovat rikkoneet pyhätön säännöksiä vastaan. Niinpä he ammoisista ajoista olivat triopionilaisen Apollon kilpaleikeissä asettaneet vaskisia kolmijalkoja palkinnoiksi voittajille; mutta niiden, jotka saivat ne, ei ollut lupa viedä ulos niitä pyhätöstä, vaan heidän täytyi pystyttää ne samaan paikkaan jumalalle. Mutta kerran muuan halikarnassolainen mies, nimeltä Agasikles, joka oli päässyt voittajaksi, halveksimalla sitä säännöstä vei kolmijalan kotiinsa ja ripusti sen naulaan. Tästä syystä viisi kaupunkia, Lindos, Ialysos, Kameiros, Kos ja Knidos, sulki kuudennen kaupungin, Halikarnassoksen, pois osallisuudesta pyhättöön. Senpä rangaistuksen he antoivat halikarnassolaisille.

145. Iooniliset näyttävät minusta siitä syystä tehneen itselleen kaksitoista kaupunkia eikä tahtoneen ottaa vastaan useampia siitä syystä, että heillä myöskin asuessaan Peloponnesoksessa oli kaksitoista maaosuutta, samoinkuin nyt akhaialaisilla, jotka karkoittivat ioonilaiset, on kaksitoista maaosuutta, nimittäin: ensiksi Sikyonin luona Pellene, sitten Aigeira ja Aigai, missä on alati virtaava Krathis-joki, josta muuan Italiassa oleva joki on saanut nimensä, ja Bura sekä Helike, johon akhaialaisten taistelussa lyömät ioonilaiset pakenivat, edelleen Aigion, Rypes, Patrai, Farai ja Olenos, missä on suuri Peiros-joki, vielä Dyme ja Tritaia, joka yksinään näistä sijaitsee sisämaassa. Nämä kaksitoista maaosuutta ovat nyt akhaialaisten ja olivat silloin ioonilaisten.

146. Senpä vuoksi myös ioonilaiset tekivät itselleen kaksitoista kaupunkia, sillä on sulaa hulluutta väittää, että nämä ioonilaiset muka ovat enemmän ioonilaisia kuin muut tai jossain suhteessa ovat jalompaa syntyperää. Melkoinenhan osa heistä on Euboiasta tulleita abanteja, joilla ei ole mitään yhteistä ioonilaisen nimen kanssa, heihin on sekaantunut orkhomenolaisia minyejä, kadmolaisia, dryopeja, kotoaan erkaantuneita fokilaisia, molosseja, pelasgeja, arkadeja, epidaurolaisia, doorilaisia; ja sitä paitsi monet muut kansat ovat niihin sekaantuneet. Mutta ne taas heistä, jotka läksivät liikkeelle Atenan prytaneionin luota ja pitävät itseään jalosukuisimpina ioonilaisista, ne eivät vieneet vaimoja mukaansa siirtolaan, vaan ottivat kaarilais-naisia, joiden vanhemmat he olivat surmanneet. Sen murhan vuoksi nämä vaimot ovat säätäneet semmoisen lain ja valalla itseään vannottaneet sekä jättäneet sen perintönä tyttärilleen, etteivät koskaan syö yhdessä miestensä kanssa eivätkä huuda heitä nimeltä siitä syystä että he surmasivat heidän isänsä, miehensä ynnä lapsensa ja sitten, vaikka olivat semmoista tehneet, elelivät yhdessä heidän kanssaan. Tämä tapa oli olemassa Miletoksessa.

147. Kuninkaikseen asettivat toiset itselleen Hippolytoksen pojasta Glaukoksesta polveutuvia lykialaisia, toiset pylolaisia kaukoneja, jotka polveutuivat Melanthoksen pojasta Kodroksesta, toiset taas molempiin sukuihin kuuluvia. Ne kyllä pitävät kiinni siitä nimestä tavallaan enemmän kuin muut ioonilaiset ja olkoot vain puhtaita ioonilaisia. Mutta ioonilaisia ovat kuitenkin kaikki, jotka ovat syntyisin Atenasta ja viettävät Apaturia-juhlaa. Sitä viettävät kaikki, paitsi efesolaisia ja kolofonilaisia. Nämä yksin ioonilaisista näet eivät vietä Apaturia-juhlaa ja nekin jättävät sen tekemättä erään murhan johdosta.

148. Panionion on pyhä paikka Mykalessa, se antaa pohjoiseen päin, ja sen ovat ioonilaiset yhteisesti pyhittäneet helikonilaiselle Poseidonille. Mykale taas on mannermaalla sijaitseva kallioniemi, joka pistäytyy länteen päin Samosta vastaan, ja siihen ioonilaiset kokoontuivat kaupungeistaan ja viettivät sitä juhlaa, jolle panivat nimeksi Panionia.

149. Nämä ovat ioonilaiset kaupungit; aiolilaiset kaupungit taas ovat: Kyme, jota kutsutaan Frikonikseksi, Lerisai, Neonteikhos, Temnos, Killa, Notion, Aigiroessa, Pitane, Aigaiai, Myrina, Gryneia. Nämä ovat aiolilaisten yksitoista vanhaa kaupunkia. Yhden näet niistä ioonilaiset ottivat pois, nimittäin Smyrnan. Sillä niitäkin oli mannermaalla kaksitoista. Nämä aiolilaiset ovat joutuneet saamaan maan, joka on parempi kuin ioonilaisten, mutta jossa ei ole yhtä suotuisaa ilmanalaa.

150. Smyrnan aiolilaiset kadottivat seuraavalla tavalla. He ottivat suojaansa muutamia kolofonilaisia miehiä, jotka olivat tehneet kapinan, mutta tulleet voitetuiksi ja karkoitetuiksi isänmaastaan. Sittemmin kolofonilaiset käyttivät tilaisuutta, kun smyrnalaiset viettivät Dionysos-juhlaa ulkopuolella muuria, sulkivat portit ja ottivat haltuunsa kaupungin. Kaikki aiolilaiset riensivät avuksi, mutta silloin tehtiin semmoinen sopimus, että aiolilaiset jättäisivät Smyrnan sillä ehdolla että ioonilaiset antaisivat pois irtaimen omaisuuden. Smyrnalaiset tekivät niin, jonka jälkeen yksitoista kaupunkia jakoi heidät keskenään ja teki heidät omiksi kansalaisikseen.

151. Nämäpä ovat aiolilaiset mannermaakaupungit, paitsi Ida-vuorella sijaitsevia; ne ovat nimittäin erikseen. Saarilla olevista kaupungeista on viisi Lesboksessa kuudennen Lesboksessa sijaitsevan, Arisban, orjuuttivat methymnalaiset, vaikka olivat veriheimolaisia --, yksi Tenedoksessa ja niinkutsutussa Hekatonnesos- (Satasaari-) ryhmässä yksi. Lesbolaisilla ja tenedolaisilla, samoin kuin niillä ioonilaisilla, jotka asuivat saarilla, ei ollut mitään pelättävää. Mutta muut kaupungit katsoivat parhaaksi yhteisesti seurata ioonilaisia, mihin nämä vain johtaisivat.

152. Niin pian kuin ioonilaisten ja aiolilaisten lähettiläät saapuivat Spartaan -- asia oli nimittäin kiireellä ajettu --, he valitsivat kaikkien puolesta puhumaan erään fokaialaisen, nimeltä Pythermos. Hän kietoi ympärilleen purppuraviitan, jotta niin monet spartalaiset kuin suinkin tulisivat kokoon kuulemaan, ja piti seisaaltaan pitkän puheen, jossa pyysi heitä auttamaan. Lakedaimonilaiset kuitenkaan eivät myöntyneet, vaan päättivät olla auttamatta ioonilaisia. Nämä siis läksivät pois, mutta vaikka lakedaimonilaiset olivat työntäneet luotaan ioonilaisten lähettiläät, he kuitenkin lähettivät viisisoutolaivassa miehiä, niinkuin minusta näyttää, vakoilemaan sekä Kyroksen että Ioonian puuhia. Saavuttuaan Fokaiaan nämä lähettivät Sardeeseen miehen, joka heidän keskuudessaan oli enimmin arvossapidetty, nimeltä Lakrines, lakedaimonilaisten nimessä kieltämään Kyrosta vahingoittamasta mitään Hellaan kaupunkia, koska he muka eivät tule sitä sallimaan.

153. Airueen lausuttua tämän, kerrotaan Kyroksen vielä kysyneen saapuvilla olevilta helleeneiltä, mitä miehiä ovat lakedaimonilaiset ja kuinka paljon heitä on, kun semmoista hänelle julistavat. Kuultuaan asianlaidan oli hän lausunut spartalaiselle airueelle: "en ole vielä säikähtänyt sellaisia miehiä, joilla on keskellä kaupunkiaan määrätty paikka, johon kokoontuvat valoja vannomalla petkuttamaan toisiaan. Jos minä pysyn terveenä, eivät ioonilaisten kärsimykset tule heillä olemaan puheaineena, vaan heidän omansa." Nämä sanat Kyros syyti vasten kaikkia helleenejä, koska heillä on toripaikkoja, missä ostavat ja myyskentelevät. Sillä persialaisilla itsellään ei ole ensinkään tapana käyttää toreja, eikä heillä ole ollenkaan kauppapaikkaakaan. -- Sitten hän uskoi Sardeen eräälle persialaiselle miehelle, Tabalokselle, mutta Kroisoksen ja muiden lyydialaisten rahojen hoitamisen Paktyas-nimiselle lyydialaiselle, jonka jälkeen itse matkusti pois Agbatanaan, vieden Kroisoksen mukaansa, eikä aluksi yhtään sen enempää välittänyt ioonilaisista. Sillä Babylon oli hänellä esteenä, samoin kuin myös Baktrian kansa, sakilaiset ja egyptiläiset, joita vastaan itse aikoi lähteä sotaretkelle ja sensijaan lähettää ioonilaisia vastaan toisen sotapäällikön.

154. Niin pian kuin Kyros oli matkustanut pois Sardeesta, Paktyas taivutti lyydialaiset luopumaan Tabaloksesta ja Kyroksesta, läksi merenrannalle ja, hänellä kun oli hallussaan koko Sardeesta saatu kulta, paikkasi apuväkeä ja kehoitti rannikkoväestöä lähtemään mukaansa sotaretkelle. Sitten hän marssi Sardesta vastaan ja piiritti Tabalosta, joka oli suljettu linnaan.

155. Matkalla kuultuaan tämän Kyros lausui Kroisokselle näin: "Kroisos, millä keinoin tulen tekemään lopun tästä kaikesta? Eiväthän lyydialaiset näy aikovan lakata panemasta toimeen selkkauksia muille sekä itselleen. Pelkään pahoin, että olisi paras tehdä heidät orjiksi. Sillä minusta näyttää kuin olisin tehnyt samoin kuin se, joka on tappanut isän, mutta säästää lapset. Niinpä minäkin olen ottanut vangiksi ja kuljetan mukanani sinua, joka olet enemmänkin kuin lyydialaisten isä, mutta lyydialaisille itselleen olen jättänyt kaupungin. Ja sitten ihmettelen, että ovat minusta luopuneet." Niinpä hän sanoi mitä ajatteli, toinen taas, peläten että Kyros perinpohjin hävittäisi Sardeen, vastasi seuraavasti: "oi kuningas, sinä olet kyllä puhunut kohtuuden mukaisesti, mutta älä kuitenkaan kaikissa noudata vihaasi äläkä perustuksia myöten hävitä vanhaa kaupunkia, joka on syytön sekä siihen, mikä ennen on tapahtunut, että siihen, mikä nyt tapahtuu. Sillä mitä minä ennen olen tehnyt, sen minä myös otan päälleni ja vastaan siitä. Mutta nykyiseen asiain tilaan on vikapää Paktyas, jonka huostaan uskoit Sardeen, ja hän siis kärsiköön siitä rangaistuksen. Mutta anna lyydialaisille anteeksi ja määrää heille tämä, jotteivät enää luopuisi sinusta, eivätkä tulisi vaarallisiksi. Lähetä sana ja kiellä heitä omistamasta sota-aseita, käske heitä pukemaan vaatteittensa alle ihotakit ja jalkoihinsa korkeat hihnakengät ja tee tiettäväksi, että heidän tulee soittaa kitaraa, laulaa, harjoittaa pikkukauppaa ja opettaa lapsia. Ja pian saat, oi kuningas, nähdä heidän miehistä tulleen naisiksi, niin ettei sinun ollenkaan tarvitse pelätä heidän luopuvan."

156. Sen neuvon siis Kroisos hänelle antoi, koska katsoi sen otollisemmaksi lyydialaisille, kuin jos heidät myytäisiin orjiksi, ja koska ymmärsi että jollei esittäisi riittävää perustetta, hän ei tulisi taivuttamaan Kyrosta muuttamaan päätöstään. Hän pelkäsi myös, että joskin lyydialaiset sillä kertaa pelastuisivat, he myöhemmin joskus luopuisivat persialaisista ja silloin joutuisivat tuhon omiksi. Kyros ihastui neuvosta, luopui vihastuksestaan ja sanoi taipuvansa Kroisoksen ehdotukseen. Hän kutsui meedialaisen Mazareen ja käski hänen julistaa lyydialaisille sen, minkä Kroisos oli neuvonut, ja lisäksi tehdä orjiksi kaikki muut, jotka yhdessä lyydialaisten kanssa olivat lähteneet sotaretkelle Sardeeseen, sekä ennen kaikkea tuoda Paktyaan itsensä elävänä hänen luokseen.

157. Annettuaan matkan varrella nämä määräykset hän matkusti persialaisten asuinpaikoille. Mutta kun Paktyas kuuli, että häntä vastaan kulkeva sotajoukko oli lähellä, hän peloissaan läksi pakoon Kymeen. Meedialainen Mazares marssi Sardesta vastaan, mukanaan eräs osa Kyroksen sotajoukosta, mutta kun ei enää löytänyt Paktyasta puoluelaisineen Sardeesta, hän ensiksi pakoitti lyydialaiset panemaan täytäntöön Kyroksen määräykset; ja tämän hänen käskynsä johdosta lyydialaiset ovat muuttaneet koko elintapansa. Senjälkeen Mazares laittoi lähettiläitä Kymeen, käskien heidän antaa pois Paktyaan. Kymeläiset päättivät kuitenkin ehdotuksen johdosta lähettää kysymään neuvoa Brankhidain oraakelin jumalalta. Sinne näet oli vanhastaan perustettu oraakeli, jolta kaikilla ioonilaisilla ja aiolilaisilla oli tapana kysyä neuvoa. Tämä paikka on Miletoksen aluetta ja sijaitsee Panormos-sataman yläpuolella.