Part 6

111. Sen kuultuaan karjapaimen otti poikasen, meni samaa tietä takaisin ja saapui majalleen. Silloin juuri hänen vaimonsa, joka koko päivän oli ollut synnyttämäisillään, jostain jumalallisesta vaikutuksesta synnyttää, senjälkeen kuin karjapaimen oli lähtenyt kaupunkiin. Molemmat olivat huolissaan toistensa puolesta, mies peloissaan vaimonsa synnytyksen vuoksi, vaimo taas siksi, että Harpagos vastoin tapaansa oli noudattanut luokseen hänen miehensä. Kun tämä nyt palasi ja lähestyi, niin vaimo, joka näin odottamatta hänet näki, kysyi ensiksi, minkä vuoksi Harpagos niin hartaasti oli käskenyt hänen tulla luokseen. Siihen mies virkkoi: "oi vaimo, kun tulin kaupunkiin, minä näin ja kuulin semmoista, jota minun ei olisi pitänyt nähdä ja jonka ei koskaan olisi pitänyt tapahtua meidän herroillemme. Koko Harpagoksen talo oli itkun vallassa, ja minä menin hämmästyneenä sisälle. Heti kun tulin sisään, näin näytteille asetetun poikasen, joka sätkytteli ja kirkui, puettuna kultiin ja kirjavaan pukuun. Niin pian kuin Harpagos minut näki, hän käski minun pikimmiten ottaa lapsen ylös ja mennä viemään ja asettamaan sen siihen paikkaan vuoristoa, missä oleskelee runsaimmin villieläimiä. Ja hän väitti, että Astyages oli se, joka antoi minulle tämän toimeksi, ja samalla hän uhkaili kovasti, jos en sitä tekisi. Minä otin sen ylös ja vein sen pois mukanani, koska luulin sitä jonkun talonväkeen kuuluvan lapseksi. Sillä ei minussa silloin vielä olisi voinut herätä epäluuloa siitä, mistä se todella oli. Mutta minä ihmettelin nähdessäni, kuinka se oli puettu kultiin ja komeisiin vaatteisiin, ja kummastelin myös surua, joka ilmeisesti vallitsi Harpagoksen talossa. Mutta pian minä sitten tiellä kuulen koko asianlaidan siltä palvelijalta, joka oli jättänyt käsiini lapsen ja saattoi minua kaupungista ulos; hän kertoi nimittäin, että se oli Astyageen tyttären, Mandanen, ja Kambyseen, Kyroksen pojan, lapsi, ja että Astyages käskee tappamaan sen. Ja nyt, tässä se on!"

112. Näin sanoen karjapaimen otti esille ja näytti lasta. Mutta kun vaimo näki, että poikanen oli suuri ja hyvännäköinen, hän kyynelsilmin tarttui miehensä polviin ja pyytämällä pyysi, ettei hän millään neuvoin panisi sitä heitteille. Vaan mies sanoi, että hänen oli mahdoton tehdä toisin. Sillä Harpagoksen luota saapuu tarkastusmiehiä katsomaan, ja itse hän joutuu pahimpaan turmioon, ellei sitä tee. Kun vaimo niinmuodoin ei saanut miestään taivutetuksi, hän sitten virkkoi näin: "koska nyt siis en voi taivuttaa sinua olemaan panematta lasta heitteille, niin tee näin, jos kerran on aivan välttämätöntä nähdä joku heitteille pantuna. Minäkin olen synnyttänyt, mutta olen synnyttänyt kuolleen lapsen. Vie ja aseta tämä nähtäväksi, mutta Astyageen tyttären poikaa kasvattakaamme kuin omaamme. Sillä lailla ei sinua voi tavata tekemästä väärin herrojasi kohtaan, emmekä ole antaneet huonoa neuvoa itsellemme. Sillä kuollut saa osakseen kuninkaalliset hautajaiset ja eloonjäänyt saa pitää henkensä."

113. Vallan hyvin tuntui karjapaimenesta vaimo silloiseen asiantilaan nähden puhuvan, ja hän tekikin kohta siten. Niinpä hän antoi sen lapsen, jonka oli tuonut surmattavaksi, vaimonsa huostaan, mutta omansa, tuon kuolleen, hän otti ja pani siihen arkkuun, missä kantoi toista. Ja puettuaan sen ylle kaikki toisen lapsen koristeet hän vei ja asetti sen autioimpaan paikkaan vuoristossa. Mutta kun sinne pantu lapsi jo oli siellä kolmatta päivää, karjapaimen meni kaupunkiin, sitä ennen jätettyään siihen paikkaan erään paimenpojan vartijaksi, tuli Harpagoksen taloon ja sanoi olevansa valmis näyttämään lapsen ruumista. Harpagos lähetti luotettavimmat peitsenkantajistaan sinne ja tarkastutti sekä hautautti heidän kauttaan karjapaimenen lapsen. Niin se tuli haudatuksi, mutta karjapaimenen vaimo otti hoitoonsa sen, joka myöhemmin sai nimen Kyros, mutta antoi kaiketi hänelle jonkun muun nimen kuin Kyros.

114. Mutta kun poika oli kymmenen vuotias, sattui hänelle seuraava tapaus, joka hänet saattoi ilmi. Hän leikitteli siinä kylässä, missä mainitut karjalaitumetkin olivat, ja hän leikitteli muiden toveriensa kanssa tiellä. Ja leikkiessään lapset valitsivat kuninkaakseen juuri hänet, jota kutsuttiin karjapaimenen pojaksi. Tällöin tämä määräsi muutamia pojista rakentamaan huoneita, toisia olemaan peitsenkantajina, vieläpä jonkun heistä olemaan "kuninkaansilmänä" [Persian kuninkaan salaneuvoksen arvonimi]; edelleen hän antoi jollekin kunniaviraksi tuoda sisälle lähetykset, siten säätäen kullekin oman toimensa. Kun silloin eräs näistä lapsista, joka oli leikissä mukana ja meedialaisten keskuudessa arvossapidetyn miehen, Artembareen, poika, ei tehnyt sitä, mitä Kyros oli määrännyt, niin tämä käski muita poikia tarttumaan häneen kiinni. Pojat tottelivat, ja Kyros kuritti häntä pieksämällä varsin ankarasti. Heti kun poika pääsi vapaaksi, hän, sitä enemmän suunniltaan, koska oli kärsinyt itselleen arvotonta kohtelua, palasi kaupunkiin isänsä tykö ja valitti sitä, mitä oli saanut osakseen Kyroksen puolelta; kuitenkaan hän ei sanonut "Kyroksen" -- ei näet tällä vielä ollut sitä nimeä --, vaan "Astyageen karjapaimenen pojan" puolelta. Vihan vimmoissaan Artembares tuli Astyageen luo, mukanaan poikansa, ja sanoi kärsineensä sietämätöntä kohtelua, lausuen: "oi kuningas, näin meitä on sinun orjasi, karjapaimenen poika, häväissyt"; ja samalla hän osoitti poikansa olkapäitä.

115. Kuultuaan ja nähtyään sen, Astyages, joka Artembareen arvon vuoksi tahtoi pojan puolesta kostaa, noudatti luokseen karjapaimenen poikineen. Kun molemmat olivat saapuneet, Astyages katsahti Kyrokseen ja lausui: "sinäkö, mokoman poika, olet rohjennut kohdella tämän miehen poikaa, joka minun luonani on ensimäinen, siihen määrään häpeällisesti?" Kyros vastasi näin: "oi herra, sen minä olen hänelle tehnyt syystä. Sillä kylänpojat, joita tämäkin oli, asettivat leikkiessään minut kuninkaakseen. Minä nimittäin näytin heistä siihen sopivimmalta. Nyt muut pojat suorittivat mitä määrättiin, mutta tämä ei totellut eikä välittänyt mistään, kunnes sai rangaistuksen. Jos siis tämän vuoksi ansaitsen jotain pahaa, niin kas tässä minä olen."

116. Pojan puhuessa näin Astyages alkoi tunnustella häntä: toiselta puolen kasvonpiirteet hänestä näyttivät muistuttavan hänen omiaan ja vastaus tuntui pikemmin olevan vapaan miehen antama, toiselta puolen heitteillepanon aika näytti sopivan yhteen pojan iän kanssa. Näistä seikoista hämmästyneenä hän jonkun aikaa oli äänetönnä. Vaivoin vihdoin toivuttuaan hän, koska tahtoi Artembareen poistuvan, jotta ottaisi karjapaimenen yksin tutkittavakseen, lausui: "Artembares, minä olen laittava niin, että sinulla ja sinun pojallasi ei ole oleva mitään syytä moitteeseen." Niin hän siis lähetti luotaan Artembareen, Kyroksen taas veivät Astyageen käskystä palvelijat sisähuoneisiin. Mutta kun karjapaimen oli jäänyt yksikseen, Astyages kysyi häneltä, mistä hän oli ottanut pojan ja kuka oli sen hänen huostaansa antanut. Paimen väitti sitä omakseen ja sanoi äidin vielä olevan luonaan. Mutta Astyages sanoi hänen tekevän huonon palveluksen itselleen, kun halusi päästä ankaraan piinapenkkiin; niin sanoen hän samalla viittasi peitsenkantajille ottamaan hänet. Piinapenkkiin vietäessä paimen sitten ilmaisi todellisen asianlaidan. Alusta alkaen hän kertoi totuudenmukaisesti kaikki ja lopetti rukoilemalla sekä pyysi Astyagesta antamaan hänelle anteeksi.

117. Kun karjapaimen oli ilmaissut totuuden, Astyages välitti hänestä vähemmän, mutta paheksui sitä enemmän Harpagosta ja käski peitsenkantajien kutsua hänet luokseen. Niin pian kuin Harpagos tuli saapuville, Astyages kysyi: "Harpagos, millä tavalla otit hengiltä tyttäreni lapsen, jonka annoin sinun huostaasi?" Harpagos, joka huomasi karjapaimenen olevan sisällä, ei huolinut kulkea valheen kengillä, jottei häntä todistettaisi syylliseksi ja vangittaisi, vaan sanoi näin: "oi kuningas, senjälkeen kuin olin ottanut vastaan lapsen, minä itsekseni neuvottelin ja harkitsin, mitenkä tekisin sinulle mieliksi, mutta kuinka samalla sinun silmissäsi olisin viaton enkä joutuisi tyttäresi ja sinun omasta mielestäsi murhamieheksi. Niinpä minä menettelin seuraavasti. Minä kutsuin luokseni tämän karjapaimenen ja annoin hänen huostaansa poikasen, sanoen että sinä se käskit tappamaan sen. Enkä minä niin sanoessani valehdellutkaan. Niinhän sinä määräsit. Minä joka tapauksessa annoin sen hänen huostaansa ja käskin samalla häntä asettamaan sen autiolle vuorelle ja jäämään itse vartioimaan sitä siksi kunnes se kuolisi. Ja minä uhkailin hänelle kaikenmoista, ellei hän panisi tätä täytäntöön. Sittenkuin hän oli suorittanut käskyn, ja lapsi oli kuollut, lähetin luotettavimmat kuohilaistani ja tarkastutin sekä hautautin sen heidän avullaan. Niin oli, oi kuningas, tämän asian laita, ja semmoisen kuoleman poikanen sai osakseen."

118. Harpagos siis suoraan ilmoitti totuuden. Astyages taas, salaten kiukkuaan, jota tapahtuman johdosta mielessään hautoi, kertoi ensiksi jälleen Harpagokselle tapauksen sen mukaan kuin itse oli kuullut karjapaimenelta, ja sitten hän sen kerrottuaan lopetti sanomalla, että lapsi on elossa ja että se, mikä oli tapahtunut, oli hyvää. Muun muassa hän sanoi: "olin suuresti murheissani siitä, mitä olin tehnyt tämän lapsen suhteen, enkä ottanut keveältä kannalta, että olin joutunut tyttäreni kanssa riitoihin. Kun nyt siis kohtalo on kääntynyt hyvään päin, niin lähetä ensiksi oma poikasi vastatulleen pojan tykö ja saavu sitten itse pitoihin, sillä minä aion panna toimeen poikani pelastajaisuhrit niitten jumalten kunniaksi, joille se kunnia kuuluu."

119. Sen kuultuaan Harpagos heittäytyi maahan ja katsoi suuriarvoiseksi, että hänen rikoksensa oli niin suotuisaan tulokseen vienyt ja että hän niin onnellisilla enteillä oli kutsuttu pitoihin; ja sitten hän läksi kotiinsa. Heti sinne tultuaan hän lähetti poikansa -- hänellä oli ainoastaan yksi noin kolmentoista vuotias poika -- ja käski hänen mennä Astyageen taloon ja tekemään mitä tämä käskisi. Itse hän oli ylen iloinen ja kertoi vaimolleen mitä oli tapahtunut. Mutta niin pian kuin Harpagoksen poika oli tullut Astyageen luo, tämä teurastutti hänet ja paloiteltuaan hänet jäsen jäseneltä, hän paistatti osan ja keitti toisen osan lihoista. Ja kun hän oli kaikki laittanut valmiiksi, hän piti sitä käsillä. Kun sitten pitojen aika oli tullut, ja sekä muut pöytävieraat että Harpagos saapuivat, niin toisille, samoin kuin Astyageelle itselleen, asetettiin pöytiä täynnä lampaanlihaa, mutta Harpagokselle pöytä täynnä hänen oman poikansa lihaa, paitsi päätä, käsiä ja jalkoja -- mutta muuten kaikki. Nämä olivat erillään vadissa, mutta peitettyinä. Niin pian kuin Harpagos näytti saaneen kylläkseen ruuasta, Astyages kysyi häneltä, oliko hän pitänyt kestityksestä, johon Harpagos sanoi varsin paljon siitä pitäneensä. Silloin toivat ne, joitten tehtävänä se oli, pojan pään, kädet ja jalat peitettyinä ja asettuen Harpagoksen viereen käskivät häntä poistamaan peitteen ja ottamaan siitä mitä tahtoi. Harpagos totteli ja poistaessaan peitteen näki poikansa jätteet. Siitä näöstä kuitenkaan hän ei hämmentynyt, vaan malttoi mielensä. Mutta Astyages kysyi häneltä, tunsiko hän, minkä otuksen lihaa oli syönyt. Harpagos sanoi kyllä tuntevansa ja lisäsi että kaikki, mitä vain kuningas tekee, on otollista. Näin vastattuaan ja korjattuaan loput lihoista hän meni kotiinsa. Sitten hän luullakseni aikoi koota ja haudata kaikki.

120. Tämän rangaistuksen Astyages antoi Harpagokselle. Mutta Kyroksen suhteen hän piti neuvoa ja kutsui samat maagit, jotka yllämainitulla tavalla olivat selittäneet hänen unensa. Heidän saavuttuaan Astyages kysyi heiltä, miten he olivat selittäneet hänen näkynsä. Ne sanoivat samalla tavoin, että nimittäin lapsen olisi pitänyt tulla kuninkaaksi, jos olisi elänyt eikä sitä ennen olisi kuollut. Astyages vastasi heille näin: "lapsi on olemassa ja on elossa; se on elänyt aikansa maalla, ja kylänlapset ovat hänet asettaneet kuninkaakseen. Ja hän on täydellisesti tehnyt kaikki, mitä todellisetkin kuninkaat tekevät. Sillä hän järjesti peitsenkantajat, ovenvartijat, viestintuojat ja kaikki muut ja hallitsi siten. Ja mihin nyt tämä teistä näyttää vievän?" Sanoivat maagit: "jos lapsi on elossa eikä ole hallinnut missään tahallisessa tarkoituksessa, niin ole huoleti hänen puolestaan ja ole hyvällä mielellä. Sillä ei hän enää toista kertaa tule hallitsemaan. Vähäpätöisyyksiin näet ovat muutamat meidänkin ennustuksistamme päätyneet, ja varsinkin ne, jotka ovat yhteydessä unien kanssa, häipyvät usein mitättömiin." Astyages vastasi näin: "minäkin, oi maagit, olen itse aivan samaa mieltä, että kun poika kerran on tullut nimitetyksi kuninkaaksi, uni on mennyt täytäntöön, ja että minun ei enää ollenkaan tarvitse pelätä tätä poikaa. Kuitenkin harkitkaa nyt huolellisesti ja neuvotelkaa minun kanssani siitä, mikä on oleva turvallisinta minun huoneelleni ja teille itsellenne." Sanoivat siihen maagit: "oi kuningas, meille itsellemmekin on tärkeätä, että sinun hallituksesi pysyy pystyssä. Sillä se siirtyy vieraisiin käsiin siinä tapauksessa, että se joutuu tälle pojalle, joka on persialainen, ja silloin me, meedialaisia kun olemme, joudumme orjiksi ja kadotamme vieraina kaiken arvon persialaisten puolelta. Mutta niin kauan kuin sinä, joka olet meidän maanmiehemme, olet kuninkaana, me sekä otamme osaa hallitukseen että nautimme sinun puoleltasi suurta arvoa. Niin ollen siis meidän ennen kaikkea tulee pitää huolta sinusta ja sinun hallituksestasi. Ja nyt jos olisimme tässä huomanneet jotain pelottavaa, olisimme ilmoittaneet sinulle kaikki. Mutta koska nyt uni hupeni mitättömiin, niin olemme sekä itse rohkeita että kehoitamme sinua olemaan samoin. Vaan lähetä tämä poika pois näkyvistäsi Persiaan vanhempiensa luo."

121. Sen kuultuaan Astyages ilostui, kutsui Kyroksen ja sanoi hänelle näin: "oi poikani, sinulle minä tein väärin tyhjänpäiväisen unennäön johdosta, mutta oman onnesi avulla olet jäänyt henkiin. Nyt siis lähde rauhassa Persiaan, ja minä tulen lähettämään saattomiehiä mukaasi. Ja sinne tultuasi olet löytävä isän ja äidin, toisellaiset kuin karjapaimen Mitradates ja hänen vaimonsa."

122. Näin sanottuaan Astyages lähetti pois Kyroksen. Kun tämä saapui Kambyseen taloon, ottivat hänen vanhempansa hänet vastaan. Ja kun he sen tehtyään saivat kuulla, kuka hän oli, niin he hellästi hyväilivät häntä. Hehän luulivat hänen heti paikalla kuolleen ja tiedustelivat, millä tavalla hän oli jäänyt henkiin. Kyros kertoi heille, kuinka hän siihen asti oli ollut tietämätön ja kerrassaan erehdyksissä, mutta tiellä saaneensa tietää kaikki elämänvaiheensa. Hän oli nimittäin luullut olevansa Astyageen karjapaimenen pojan, mutta matkalla sieltä pois hän oli saattajiltaan kuullut koko asianlaidan. Edelleen hän kertoi, että häntä oli kasvattanut karjapaimenen vaimo, ja tätä hän pitkin koko kertomustaan kiitteli, ja hänen kertomuksessaan oli "Kyno" kaikki kaikessa. Vanhemmat panivat mieleensä sen nimen ja jotta lapsen eloonjääminen näyttäisi persialaisista vieläkin yliluonnollisemmalta, he levittivät sen huhun, että heitteille pantua Kyröstä oli elättänyt narttu. Siitä sai alkunsa tämä huhu.

123. Mutta Kyros miehistyi ja oli ikätoveriensa kesken miehekkäin ja rakastetuin. Vaan Harpagos, joka halusi kostaa Astyageelle, koetti liittää hänet puoleensa, sillä hän huomasi, ettei, yksityinen kun oli, omin neuvoin voisi kostaa Astyageelle. Siksi hän, nähdessään Kyroksen varttuvan, tahtoi tehdä hänet liittolaisekseen ja vertaili Kyroksen kärsimyksiä omiinsa. Mutta vielä sitä ennen hän oli valmistanut asiaa näin. Koska Astyages oli ankara meedialaisia kohtaan, Harpagos antautui puheisiin ensimäisten meedialaisten kanssa, yksitellen kunkin kanssa, ja koetti saada heidät vakuutetuiksi siitä, että heidän tuli asettaa Kyros etunenään ja tehdä loppu Astyageen kuninkuudesta. Kun nyt asia näin oli Harpagoksella muokattuna ja valmiina, niin hän tahtoi ilmaista tuumansa Kyrokselle, joka oleskeli Persiassa. Mutta koska hän ei millään keinoin voinut tätä tehdä, kun tiet olivat vartioituina, hän keksi seuraavan juonen. Hän valmisti taitavasti jäniksen niin, että viilsi halki sen vatsan, ollenkaan nykimättä pois karvoja, ja pani sitten semmoisenaan sen sisälle kirjeen, johon oli kirjoittanut kirjoitettavansa. Sitten hän ompeli kiinni jäniksen vatsan, antoi verkot luotettavimmalle palvelijoistaan kuten metsästäjälle ainakin ja lähetti hänet pois Persiaan. Samalla hän käski häntä antamaan jäniksen Kyrokselle ja suullisesti sanomaan, että tämä omin käsin avaisi sen, kenenkään hänen sitä tehdessään olematta saapuvilla.

124. Näin tapahtuikin. Kyros otti vastaan jäniksen ja aukaisi sen. Ja löydettyään sen sisästä kirjeen, hän otti ja luki sen. Mutta kirje kuului näin: "Oi Kambyseen poika, sinusta huolehtivat jumalat. Sillä et sinä muuten koskaan olisi niin suurta onnea saavuttanut. Kosta nyt murhaajallesi Astyageelle! Sillä jos niin olisi käynyt kuin hän halusi, olisit kuollut; mutta jumalten ja minun avullani olet jäänyt eloon. Luullakseni olet jo aikoja sitten saanut tietää kaiken, sekä kuinka sinulle itsellesi on käynyt, että mitä minä Astyageen puolelta olen kärsinyt, siksi etten sinua tappanut, vaan annoin karjapaimenelle. Jos nyt tahdot minua totella, olet hallitseva koko sitä maata, jota Astyages nyt hallitsee. Sinun tulee nimittäin taivuttaa persialaiset luopumaan ja sitten lähteä sotaretkelle meedialaisia vastaan. Ja jos Astyages nimittää minut päälliköksi sinua vastaan, tulee sinulle käymään mieltäsi myöten; ja niin myös, jos joku muu arvossapidetty meedialainen tulee päälliköksi. Nämä tulevat näet ensiksi luopumaan Astyageesta ja menemään sinun puolellesi ja sitten he koettavat kukistaa hänet. Ja koska siis nyt kaikki täällä meidän puolella on valmiina, niin tee näin ja tee nopeaan!"

125. Sen kuultuaan Kyros mietti, millä tavalla viisaimmin taivuttaisi persialaiset luopumaan, ja miettiessään hän huomasi tämän sopivimmaksi ja teki siis seuraavalla tavalla. Hän kirjoitti kirjeeseen semmoista, mitä vain itse tahtoi, ja kutsui senjälkeen kokoon persialaiset. Sitten hän aukaisi kirjeen ja sanoi lukiessaan, että Astyages nimittää hänet persialaisten sotapäälliköksi. "Ja nyt, oi persialaiset", jatkoi hän, "minä käsken teitä saapumaan, kullakin mukanaan sirppi." Näin Kyros julisti. Nyt on persialaisia useita heimoja, ja ne niistä, jotka Kyros kokosi ja taivutti luopumaan meedialaisista, ovat seuraavat, ja niistä riippuvat kaikki muut persialaiset: pasargadit, marafilaiset, maspilaiset. Näistä pasargadit ovat etevimmät, ja niihin kuuluu myös akaimenidien suku, josta persialaiset kuninkaat polveutuvat. Muut persialaiset ovat seuraavat: panthialilaiset, derusilaiset ja germanilaiset. Nämät ovat kaikki maataviljeleviä; mutta muut, nimittäin dait, mardit, dropikit ja sagartilaiset, ovat paimentolaisia.

126. Kaikki saapuivat, mukanaan yllämainittu työkalu. Nytpä oli Persiassa orjantappuraa kasvava paikka, pituudelleen ja leveydelleen noin kahdeksantoista tai kaksikymmentä stadionia; sen paikan Kyros käski heidän päivässä raivata puhtaaksi. Kun persialaiset olivat suorittaneet heidän tehtäväkseen määrätyn ansiotyön, hän senjälkeen käski heidän seuraavana päivänä tulla saapuville puhtaiksi pestyinä. Sillä välin Kyros kokosi isänsä vuohi-, lammas- ja nautakarjat yhteen paikkaan sekä teurasti ja valmisti ne, kestitäkseen persialaisten sotajoukkoa niillä ynnä lisäksi viinillä ja mitä otollisimmilla ruuilla. Ja kun persialaiset seuraavana päivänä saapuivat, hän asetti heidät istumaan niitylle ja kestitsi heitä. Mutta sittenkuin he olivat lakanneet aterioimasta, Kyros kysyi heiltä, kumpiko tila oli heistä enemmän toivottava, sekö, mikä heillä edellisenä päivänä oli ollut, vai se, mikä heillä sinä päivänä oli. He sanoivat että niitten välillä oli suuri ero. Sillä edellisenä päivänä he olivat kokeneet paljasta pahaa, mutta sinä päivänä paljasta hyvää. Kyros otti varteen tämän lausunnon ja paljasti koko asian sanoen: "Persian miehet, näin on teidän laitanne. Jos te tahdotte totella minua, saatte sekä tämän että sitäpaitsi määrättömän paljon muitakin etuja, samalla kuin teillä ei ole oleva mitään orjantyötä; mutta jos ette tahdo minua totella, tulee teillä olemaan lukemattomia eilisen kaltaisia vaivoja. Totelkaa siis minua ja tulkaa vapaiksi. Sillä itse luulen jumalallisen sallimuksen johdosta olevani syntynyt käymään käsiksi tähän asiaan enkä katso teidän olevan kehnompia miehiä, kuin meedialaiset, yhtä vähän muissa suhteissa kuin sodankäynnissäkään. Näin ollen, luopukaa siis pikimmiten Astyageesta."

127. Saatuaan johtajan persialaiset nyt ilomielin koettivat vapautua, jo aikoja sitten harmissaan siitä, että meedialaiset heitä hallitsivat. Niin pian kuin Astyages sai tietää Kyroksen puuhaavan tätä, hän lähettämällä sanansaattajan kutsui hänet luokseen. Mutta Kyros käski sanansaattajan viedä takaisin sen viestin, että hän kyllä saapuu Astyageen tykö, ennemmin kuin tämä itse sitä tahtookaan. Sen kuultuaan Astyages asesti kaikki meedialaiset ja, jumalten sokaisema kun oli, nimitti heidän päällikökseen Harpagoksen, unohtaen mitä oli hänelle tehnyt. Niin pian kuin sotaan lähteneet meedialaiset joutuivat käsikähmään persialaisten kanssa, taistelivat kyllä muutamat heistä, nimittäin kaikki ne, jotka eivät olleet osallisia sopimuksesta, toiset sitä vastoin menivät persialaisten puolelle, mutta useimmat esiintyivät tahallaan pelkurimaisesti ja pakenivat.

128. Kun meedialainen sotajoukko näin häpeällisesti oli hajaantunut, ja Astyages oli saanut sen tietää, hän heti uhaten Kyrosta virkkoi: "mutta eipä Kyros siltä ole iloitseva." Sen verran sanottuaan hän ensin antoi seivästää ne unenselittäjät maagien joukosta, jotka olivat neuvoneet häntä päästämään Kyroksen vapaaksi, sitten hän asesti ne meedialaiset, jotka olivat jääneet kaupunkiin, sekä nuoret että vanhat miehet. Ne Astyages vei ulos ja iski yhteen persialaisten kanssa, mutta joutui tappiolle, otettiin itse vangiksi ja kadotti ne meedialaiset, jotka oli vienyt taisteluun.

129. Astyageen ollessa sotavankina asettui Harpagos hänen eteensä, ilkkuen ja pilkaten häntä; ja muun purevan ohella, mitä lausui, hän myös kysyi Astyageelta, miltä hänestä tuntui olla orjana kuninkaan sijasta ja saada semmoinen palkka siitä ateriasta, jolloin hän oli Harpagoksen pojan lihalla tätä kestinnyt. Katsahtaen Harpagokseen Astyages kysyi, omistiko hän Kyroksen työn itselleen. Harpagos virkkoi, että hän itse oli kirjeen kirjoittanut ja että teko niinmuodoin oikeudenmukaisesti oli hänen. Silloin Astyages järkisyillä osoitti, että Harpagos oli samalla kertaa yksinkertaisin ja väärämielisin kaikista ihmisistä, yksinkertaisin, koska hän, vaikka hänellä olisi ollut tilaisuus päästä kuninkaaksi, jos kerran se, mikä oli tapahtunut, oli hänen toimestaan tapahtunut, oli toiselle jättänyt vallan, väärämielisin, koska aterian vuoksi oli saattanut meedialaiset orjuuteen. Sillä jos välttämättömästi täytyi jättää kuninkuus jollekin toiselle eikä itse sitä pitää, olisi ollut oikeampi antaa tämä hyvä jollekin meedialaisista, kuin persialaisista. Nyt meedialaiset, vaikka olivat syyttömiä, olivat herroista tulleet orjiksi, jota vastoin persialaiset, jotka ennen olivat meedialaisten orjia, nyt olivat tulleet heidän herroikseen.

130. Tälläpä tavoin Astyages, hallittuaan kolmekymmentäviisi vuotta, lakkasi hallitsemasta, ja meedialaiset joutuivat hänen ankaruutensa vuoksi persialaisten vallan alle, vallittuaan Halys-joen tuolla puolen olevaa Aasiaa kahta vaille satakolmekymmentä vuotta, lukuunottamatta sitä aikaa, jolloin skyytit siellä vallitsivat. Myöhemmin kuitenkin meedialaiset katuivat tehneensä niin ja luopuivat Dareioksesta. Vaan kohta luopumisensa jälkeen heidät voitettiin taistelussa ja kukistettiin uudestaan. Mutta sillä kertaa siis, Astyageen aikana, persialaiset ja Kyros nousivat kapinaan meedialaisia vastaan ja hallitsivat siitä pitäen Aasiaa. Muuten ei Kyros tehnyt Astyageelle mitään pahaa, vaan piti häntä luonaan hänen kuolemaansa saakka.