Part 4

72. Helleenit kutsuvat kappadokialaisia syyrialaisiksi. Nämä syyrialaiset olivat, ennenkuin persialaiset rupesivat hallitsemaan, meedialaisten alamaisia, mutta silloin he olivat Kyroksen. Ja rajana meedialaisen ja lyydialaisen vallan välillä oli Halys-joki, joka juoksee Armenian vuoresta kilikialaisten alueen läpi ja virtaa sitten niin, että oikealla kädellä ovat matienilaiset, vasemmalla fryygialaiset. Sivuutettuaan nämä ja virraten edelleen pohjoista kohti eroittaa se toisistaan toiselta puolen syyrialaiset ja kappadokialaiset, vasemmalta puolen paflagonit. Siten Halys-joki leikkaa poikki melkein koko sen osan Aasiaa, joka on Kyprosta vastapäätä olevan meren ja Pontos Euxeinoksen välillä. Tämä alue juuri on koko sen maan kaula. Siihen väliin menee kevytaseiselta mieheltä matkaa viisi päivää.

73. Kroisos läksi sotaretkelle Kappadokiaa vastaan sekä halusta tähän maahan, hän kun tahtoi liittää sen omaan alueeseensa, että varsinkin koska luotti oraakelinvastaukseen ja halusi kostaa Kyrokselle Astyageen puolesta. Kyros, Kambyseen poika, oli nimittäin kukistanut Astyageen, Kyaxareen pojan, joka oli Kroisoksen vävy ja meedialaisten kuningas. Ja Kroisoksen vävyksi hän oli tullut seuraavalla tavalla. Parvi paimentolaisskyytejä oli puolueriitojen johdosta tunkeutunut Meedian alueelle. Meedialaisia hallitsi siihen aikaan Kyaxares, Praorteen poika, Deiokeen pojanpoika, joka aluksi kohteli näitä skyytejä hyvin, kuten turvananojia ainakin. Niinpä hän piti heitä suuressa arvossa ja uskoi heidän huostaansa lapsia, jotta oppisivat heidän kieltään ja jousella ampumisen taidon. Jonkun ajan kuluttua, jolloin skyytit aina kävivät metsästämässä ja sieltä aina toivat jotain, tapahtui myös kerran, että eivät mitään saaneet. Kun he tyhjin käsin palasivat, niin Kyaxares -- hän oli näet, kuten osoittautui, pikaluontoinen -- kohteli heitä kovin tylysti ja häpeällisesti. Kärsittyään Kyaxareen puolelta tämmöistä kohtelua, joka heistä oli ansaitsematonta, he päättivät hakata kappaleiksi erään niistä pojista, jotka heidän luonaan olivat opissa, valmistaa hänet aivan niinkuin heidän oli tapana valmistaa metsänriistaa, ja viedä sekä antaa hänet Kyaxareelle, kuten saaliin ainakin; ja sen annettuaan heidän piti pikimmiten laittautua Alyatteen, Sadyatteen pojan, luo Sardeeseen. Niin kävikin: Kyaxares ja hänen saapuvilla olevat pöytäkumppaninsa nauttivat tätä lihaa, ja tekonsa jälkeen skyytit anoivat Alyatteelta turvaa.

74. Kun ei Alyattes luovuttanut skyytejä pois Kyaxareelle hänen pyytäessään, oli sittemmin syntynyt sota lyydialaisten ja meedialaisten kesken viiden vuoden ajaksi, jolloin meedialaiset monasti voittivat lyydialaiset, monasti taas lyydialaiset voittivat meedialaiset. Niitten aikana he myös kerran tavallaan taistelivat yöllä. Sillä sillaikaa kuin he tasaväkisesti jatkoivat sotaa, niin kuudentena vuotena tapahtuneessa kahakassa sattui, että taistelun sytyttyä päivä äkkiä muuttui yöksi. Tämän päivän vaihdon oli miletolainen Thales ennakolta ilmoittanut ioonilaisille tapahtuvaksi ja asettanut määräajaksi juuri sen vuoden, jolloin se myös tapahtui. Mutta niin pian kuin lyydialaiset ja meedialaiset näkivät, että oli tullut päivän sijasta yö, he lakkasivat taistelemasta ja rupesivat molemmat innokkaammin puuhaamaan, että saataisiin aikaan rauha. Ja ne, jotka välittivät sovintoa heidän kesken, olivat nämä: kilikialainen Syennesis ja babylonilainen Labynetos. Nämä olivat ne, jotka myös jouduttivat valallisen liiton aikaansaamista heidän kesken ja saivat toimeen molemminpuolisen avioliiton. He taivuttivat näet Alyatteen antamaan tyttärensä Aryeniin Kyaxareen pojalle Astyageelle. Sillä ilman vahvaa pakkoa eivät sopimukset tahdo pysyä vahvoina. Valansa tekevät nämä kansat samalla tavoin kuin helleenitkin ja sen lisäksi ne viiltävät käsivarsiaan, jonka jälkeen nuolevat pois toistensa veren.

75. Mainitun Astyageen, joka oli Kyroksen äidinisä, oli tämä kukistanut syystä, jonka minä myöhemmin historiassani tulen osoittamaan. Tämän johdosta Kyrokselle suutuksissaan Kroisos lähetti oraakelien luo kysymään, ja, kun sitten petollinen vastaus oli tullut, hän, luullen sen olevan itselleen edullisen, lähtikin sotaretkelle persialaisten alueelle. Mutta kun Kroisos oli saapunut Halys-joelle, hän, kuten minä puolestani väitän, kuljetti sotajoukon vielä nytkin olemassaolevia siltoja myöten ylitse. Mutta, niinkuin helleenien kesken yleisesti levinnyt huhu tietää, oli muka miletolainen Thales auttanut häntä sen kuljettamisessa. Kroisoksen ollessa nimittäin neuvottomana, miten sotajoukkonsa kulkisi yli -- ei näet siihen aikaan muka vielä ollut olemassa näitä siltoja -- oli Thales, joka oli leirissä läsnä, toimittanut hänelle niin, että joki, joka virtasi sotajoukon vasemmalla kädellä, myös tuli virtaamaan sen oikealta puolelta, ja sen hän oli aikaansaanut seuraavalla tavalla. Alottaen leirin yläpuolelta hän kaivoi syvän haudan, jonka veti puolikuunmuotoiseksi, niin että virta johdettiin vanhasta uomastaan kaivokseen ja joutui leirin taakse, mutta taas, kun se oli sivuuttanut leirin, laski vanhaan uomaansa. Siten, heti kun joki itse asiassa oli jakaantunut kahtia, sen yli pääsi kummaltakin kohtaa kulkemaan. Väittävätpä muutamat, että vanha uoma kokonaan kuivikin. Mutta sitäpä minä en voi hyväksyä. Sillä kuinka ne silloin marssiessaan takaisin olisivat päässeet joen yli?

76. Kuljettuaan joen yli Kroisos sotajoukkoineen saapui niinkutsuttuun Pteriaan Kappadokiassa. Mainittu Pteria on vahvin paikka tässä maassa ja sijaitsee lähellä Sinopen kaupunkia, joka on aivan Pontos Euxeinoksen luona. Sinne hän asettui leiriin ja havitteli syyrialaisten maita. Ja hän valloitti pterialaisten kaupungin ja teki heidät orjiksi, valloittipa myös kaikki sen ympärillä olevat paikat sekä ajoi syyrialaiset, jotka olivat vallan viattomat, kodeistaan ja konnuistaan. Mutta Kyros keräsi sotajoukkonsa, liitti puolelleen kaikki välillä olevat kansat ja kävi Kroisosta vastaan. Vaan ennenkuin sotajoukko lähti marssimaan liikkeelle, hän lähetti airueita ioonilaisten luo ja koetti houkutella heitä luopumaan Kroisoksesta. Ioonilaiset kuitenkaan eivät taipuneet siihen. Kun sitten Kyros tuli ja asetti leirinsä Kroisosta vastaan, niin he mittelivät toistensa voimia Pteriassa. Siellä syntyi ankara taistelu, ja useita kaatui molemmin puolin; lopulta, kun heidät yllätti yö, he erosivat kumpaisenkaan puolen saamatta voittoa.

77. Niin ottelivat molemmat sotajoukot sillä kertaa keskenään. Kroisos syytti sotaväkensä vähälukuisuutta, sillä hänen sotajoukkonsa, joka iski yhteen, oli paljoa pienempi kuin Kyroksen. Tätä seikkaa syyttäen hän, kun Kyros seuraavana päivänä ei yrittänyt tehdä hyökkäystä, marssi pois Sardeeseen, mielessä kutsua avukseen egyptiläiset. Hän oli näet, jo ennemmin kuin lakedaimonilaisten kanssa, tehnyt myös Amasiin, Egyptin hallitsijan, kanssa liiton. Samalla hän päätti lähettää noutamaan luokseen myös babylonilaiset -- sillä näidenkin kanssa hän oli liitossa, ja babylonilaisia hallitsi siihen aikaan Labynetos -- sekä ilmoittamaan myös lakedaimonilaisille, että olisivat määräaikana läsnä. Nämät siis kaikki yhdistettyään ja koottuaan oman sotajoukkonsa hän aikoi antaa talven mennä ohi ja kevään tullen lähteä sotaretkelle persialaisia vastaan. Näin hän mietti ja niin pian kuin oli saapunut Sardeeseen, hän lähetti airueita liittolaistensa luo julistamaan, että ne viidentenä kuukautena kokoontuisivat Sardeeseen. Mutta koko läsnäolevan, persialaisia vastaan sotineen vierasperäisen sotaväkensä hän laski pois ja antoi hajaantua, koska ei mitenkään uskonut, että Kyros, joka äsken oli otellut niin vähän ratkaisevalla tuloksella, marssisi Sardesta vastaan.

78. Kroisoksen parhaillaan näin tuumiessa tuli koko etukaupunki täyteen käärmeitä. Niin pian kuin ne ilmestyivät, jättivät hevoset laitumensa sekä menivät ja söivät ne suuhunsa. Kun Kroisos tämän näki, näytti se hänestä ihmeeltä, niinkuin olikin. Kohta hän lähetti tiedustelijoita telmessolaisten selittäjien luo. Tiedustelijat saapuivat ja saivat telmessolaisilta tietää, mitä ihme merkitsi, mutta eivät tulleet tilaisuuteen ilmoittamaan sitä Kroisokselle. Sillä ennenkuin olivat purjehtineet takaisin Sardeeseen, Kroisos otettiin vangiksi. Telmessolaiset kuitenkin selittivät sen näin: Kroisoksella oli odotettavissa maahansa muukalainen sotajoukko, joka saavuttuaan oli kukistava maan väestön; sillä käärme merkitsi muka maan lasta, hevonen taas vihollista ja tulokasta. Tämän vastauksen telmessolaiset antoivat Kroisokselle, kun tämä jo oli vangittuna, vaikka eivät vielä tienneet, mitä oli tapahtunut Sardeen ja itse Kroisoksen suhteen.

79. Kun Kroisos kohta Pterian taistelun jälkeen marssi pois, ja Kyros sai tietää, että hän marssittuaan tiehensä, aikoi laskea sotajoukkonsa hajalle, niin hän neuvotellessaan huomasi itselleen edulliseksi marssia Sardeeseen niin pian kuin suinkin, ennenkuin lyydialaisten sotavoima uudestaan ehtisi kokoontua. Ja yhtä nopeaan kuin hän oli tämän päätöksen tehnyt, hän myös pani sen täytäntöön. Sillä hän marssitti sotajoukkonsa niin joutuisasti Lyydiaan, että itse toi tulostaan viestin Kroisokselle. Tällöin Kroisos, vaikka olikin joutunut suureen pulaan, koska asiat olivat käyneet toisin, kuin mitä itse oli otaksunut, kuitenkin johdatti lyydialaiset taisteluun. Eikä ollut siihen aikaan Aasiassa miehuullisempaa eikä uljaampaa kansaa kuin lyydialaiset. He taistelivat hevosen selästä, heillä oli suuret keihäät ja olivat itse hyviä ratsastajia.

80. Viholliset tulivat toisiansa vastaan sillä suurella ja aukealla kedolla, joka on Sardeen kaupungin edustalla. Sen läpi virtaa muiden muassa Hyllos-joki, joka kohisten yhtyy suurempaan, Hermos-nimiseen jokeen, mikä taas virtaa Dindymene-emon pyhältä vuorelta ja laskee mereen Fokaian kaupungin kohdalla. Kun Kyros siinä näki lyydialaiset tappojärjestyksessä, niin hän peläten ratsuväkeä, teki erään meedialaisen miehen, Harpagoksen, kehoituksesta seuraavalla tavalla. Hän kokosi yhteen kaikki sotajoukkoaan seuraavat elatusta ja tavaroita kantavat kamelit, otti pois niiltä taakat ja antoi miesten astua niiden selkään, puettuina ratsuväen tamineisiin. Varustettuaan heidät näin hän määräsi heidät kulkemaan Kroisoksen ratsuväkeä kohti, mutta käski jalkaväen seurata kameleja ja järjesti jalkaväen taakse koko ratsuväen. Kun kaikki olivat järjestetyt paikoilleen, hän neuvoi muista lyydialaisista armotta tappamaan jokaisen, joka heidän tiellensä joutui, mutta jättämään henkiin Kroisoksen itsensä, vaikkakin hän kiinni otettaessa puolustautuisi. Näin hän neuvoi. Mutta kamelit hän järjesti ratsuväkeä vastaan seuraavasta syystä. Hevonen pelkää kamelia eikä siedä nähdä sen muotoa eikä tuntea sen hajua. Tämän sotajuonen hän oli keksinyt, jotta Kroisos ei voisi käyttää ratsuväkeään, jolla lyydialainen juuri aikoi jopa loistaa. Ja itse asiassa, heti kun heidän mennessään toisiansa vastaan taisteluun, hevoset vainusivat kameleja ja näkivät nämä, ne kääntyivät ympäri, ja Kroisokselta hävisi toivo. Kuitenkaan eivät lyydialaiset senjälkeen olleet pelkureita, vaan niin pian kuin huomasivat asianlaidan, he hyppäsivät hevosten selästä maahan ja iskivät jalkasin yhteen persialaisten kanssa. Mutta jonkun ajan kuluttua, ja sittenkuin useita oli molemmin puolin kaatunut, lyydialaiset ajettiin pakoon ja tungettiin muurin sisäpuolelle, johon persialaiset heidät saartoivat.

81. Niinpä lyydialaiset joutuivat piiritystilaan. Mutta Kroisos, joka arveli, että piiritys tulisi kestämään kauan aikaa, laittoi linnasta toiset lähettiläät liittolaisten luo; edelliset olivat lähetetyt ilmoittamaan, että oli kokoonnuttava Sardeeseen viidentenä kuukautena, mutta nämä Kroisos lähetti pyytämään mitä pikaisinta apua, koska hän oli piiritettynä.

82. Siispä hän lähetti sanan sekä muitten liittolaisten luo että Lakedaimoniin. Samaan aikaan sattui myös spartalaisilla itsellään olemaan argolaisten kanssa riita niinkutsutusta Thyrean alueesta. Tämän Thyrean, joka kuului Argoliin osueeseen, lakedaimonilaiset olivat eroittaneet ja ottaneet haltuunsa. Argolaisten oma oli myös länteen päin oleva alue Maleaan saakka, sekä mantereella oleva maa että Kytheran saari ynnä muut saaret. Argolaiset riensivät puoltamaan heiltä riistettyä aluetta, mutta molemmat tekivätkin siinä sellaisen välipuheen ja sopivat keskenään, että kolmesataa kumpaiseltakin puolelta taistelisi, ja että alue joutuisi niille, jotka pääsisivät voitolle; sitävastoin piti kummankin sotajoukon enemmistön lähtemän pois omilleen eikä saanut jäädä sinne ottelun ajaksi, siitä syystä etteivät, jos olisivat läsnä, nähdessään omiensa joutuvan alakynteen, näitä puolustaisi. Tämän sopimuksen tehtyään he läksivät pois, mutta kummaltakin puolen jälellejääneet iskivät yhteen. Taistelussa he olivat tasaväkiset, ja vihdoin jäi kuudestasadasta miehestä jälelle kolme, nimittäin argolaisista Alkenor ja Khromios, lakedaimonilaisista taas Othryades. Nämä olivat jälellä, kun yö yllätti. Silloinpa molemmat argolaiset muka voittaneina juoksivat Argokseen, mutta lakedaimonilainen Othryades ryösti argolaisten kaatuneilta niiden aseet, vei ne omaan leiriinsä ja pysytteli paikallaan rivissä. Seuraavana päivänä molemmat puolueet tulivat saapuville ottamaan selvän asiasta. Jonkun aikaa siinä molemmat väittivät voittaneensa, toiset huomauttaen, että heistä olivat useammat jääneet eloon, toiset taas osoittaen, että nuo olivat paenneet, mutta että heidän oma miehensä oli pysynyt paikoillaan ja ryöstänyt toisten ruumiita. Lopulta riidasta sukeusi taistelu, jossa he iskivät yhteen; mutta sittenkuin molemmin puolin useita oli kaatunut, voittivat lakedaimonilaiset. Siitä perin argolaiset ajavat päänsä, kun sitä ennen olivat olleet pakoitetut käyttämään pitkää tukkaa, ja sääsivät lain, jossa kirouksella kielsivät ketään argolaista antamasta hiustensa kasvaa tai naisiaan kantamasta kultakoristeita, ennenkuin voittaisivat takaisin Thyrean. Lakedaimonilaiset sääsivät itselleen päinvastaisen lain; he alkoivat nimittäin siitä pitäen käyttää pitkää tukkaa, jota sitä ennen eivät olleet tehneet. Mutta kerrotaan, että se Othryades, joka kolmestasadasta oli jäänyt eloon, häpesi palata Spartaan kaikkien asetoveriensa jouduttua tuhon omiksi ja teki senvuoksi lopun itsestään Thyreassa.

83. Tällä kannalla olivat spartalaisilla asiat, kun sardeelainen airut tuli pyytämään heitä auttamaan piiritettyä Kroisosta. Sittenkuin kuulivat airueelta asian, he yhtäkaikki läksivät liikkeelle. Mutta heidän ollessaan jo varustettuina ja laivojen ollessa valmiina, tuli toinen viesti, että lyydialaisten linna oli vallattu, ja että Kroisos oli otettu vangiksi.

84. Niinpä he, vaikka panivatkin tämän seikan kovin pahakseen, lakkasivat hankkeistaan. Mutta Sardes vallattiin seuraavalla tavalla. Kun Kroisosta piiritettiin neljättätoista päivää, Kyros, lähettämällä sotajoukkonsa tykö ratsumiehiä, julisti tulevansa antamaan suuria palkintoja sille, joka ensimäisenä astuisi muurille. Tämän jälkeen sotajoukko teki yrityksen, mutta ilman menestystä. Kun siinä muut olivat yrityksestä lakanneet, koetti muuan mardilainen, jonka nimi oli Hyroiades, lähestyä siltä kohtaa linnaa, mihin ei oltu asetettu mitään vartijaa. Ei näet ollut pelkoa, että linna siltä kohtaa koskaan vallattaisiin. Sillä se on tältä puolelta jyrkkä ja voittamaton. Ainoastaan siltä kohdalta ei Meles, Sardeen muinainen kuningas, ollut kantanut muurin ympäri sitä leijonaa, jonka hänen jalkavaimonsa oli synnyttänyt. Telmessolaiset olivat nimittäin julistaneet, että jos leijonaa kuljetettaisiin muurin ympäri, tulisi Sardes valloittamattomaksi. Ja Meles oli muun muurin kohdalta, mistä linnan kimppuun voitiin päästä, sitä kantanut, mutta oli halveksinut tätä kohtaa, joka muka oli valloittamaton ja jyrkkä. Se osa kaupunkia antaa Tmolokseen päin. Mutta nytpä mainittu mardilainen Hyroiades oli edellisenä päivänä nähnyt erään lyydialaisen astuvan alas tuon linnan osan kohdalta noutaakseen kypärää, joka ylhäältä oli vierinyt maahan, sekä ottanut sen mukaansa ylös; sen hän oli huomannut ja pannut mieleensä. Siitä hän silloin kiipesi ylös ja hänen mukanaan muita persialaisia. Ja kun tuli lisäksi useampia, vallattiin vihdoin Sardes ja koko kaupunki hävitettiin.

85. Saman Kroisoksen suhteen tapahtui seuraava seikka. Hänellä oli poika, josta ennenkin olen maininnut, muuten kelpo nuorukainen, mutta mykkä. Entisinä onnenpäivinään Kroisos oli tehnyt kaiken voitavansa hänen puolestaan ja muiden tuumien muassa, mitkä hänen mieleensä olivat juolahtaneet, hän myös oli Delfoihin lähettänyt pojan suhteen kysymään oraakelia. Ja Pytia vastasi hänelle näin:

"Lyydian poika, sä kansojen valtias, houkkio Kroisos, ällös puhuvan poikasi äänt' ikävöityä pyydä koissasi kuullakses'. Tämä kohtalo kaukana olkoon. Turmion päivänä näät ens' kerran kielensä laukee."

Kun nyt linnaa valloitettiin, kävi muuan persialainen, joka ei tuntenut Kroisosta, hänen kimppuunsa tappaakseen hänet. Kroisos kyllä näki hänen tulevan vastaansa, mutta käsilläolevan onnettomuutensa vuoksi hän ei siitä huolinut, koska hänen ei lainkaan ollut väliä, vaikka saisikin kuoliniskun. Mutta niin pian kuin poika, juuri tuo mykkä, näki persialaisen käyvän kohti, hän säikähdyksissään ja onnettomuuden valtaamana ratkesi sanoiksi ja lausui: "ihminen, älä tapa Kroisosta!" Nämä olivat hänen ensimäiset sanansa, mutta senjälkeen hän osasi puhua koko elinaikansa.

86. Persialaiset siis saivat haltuunsa Sardeen ja ottivat vangiksi Kroisoksen, sittenkuin hän oli hallinnut neljätoista vuotta, ollut piiritettynä neljätoista päivää ja oraakelinlauseen mukaisesti oli tehnyt lopun omasta suuresta valtakunnastaan. Persialaiset ottivat ja veivät hänet Kyroksen luo. Tämä käski pinoa suuren rovion ja antoi Kroisoksen kahleisiin sidottuna astua sen päälle sekä asetti neljätoista lyydialaista poikaa hänen ympärilleen. Hänellä oli näet mielessä joko uhrata nämä esikoisuhriksi tai hän tahtoi täyttää jonkun lupauksen tai sitten hän oli kuullut Kroisoksen olevan jumalisen ja oli siitä syystä antanut hänen astua roviolle, koska tahtoi nähdä, tulisiko joku jumalista pelastamaan hänet joutumasta elävänä poltetuksi. Niin hän teki. Mutta Kroisoksen seistessä roviolla johtui hänen mieleensä, vaikka olikin niin suuressa onnettomuudessa, se Solonin jumalallisesta vaikutuksesta lähtenyt lausuma, ettei kukaan eläessään ole onnellinen. Kun tämä hänen päähänsä pälkähti, hän jälleen tuli entiselleen ja huoahtaen pitkästä äänettömyydestään hän kolmasti lausui: "Solon". Kun Kyros sen kuuli, hän käski tulkkien kysyä Kroisokselta, kuka se oli, jota hän huusi avukseen. Ne tulivat Kroisoksen luo kysymään, mutta tämä pysyi aluksi vaiti kysyttäessä. Vihdoin kun hänet pakoitettiin puhumaan, hän lausui: "se, jonka olisi pitänyt tulla kaikkien hallitsijoiden puheille, sillä sitä minä olisin katsonut arvokkaammaksi kuin suuria rahasummia." Koska Kroisos puhui heille näin epäselvästi, he uudestaan kysyivät, mitä hän tarkoitti. Ja kun he itsepintaisesti utelivat ja vaivasivat häntä, hän vihdoin kertoi, kuinka atenalainen Solon kerran oli tullut hänen luokseen, kuinka hän nähtyään hänen rikkautensa oli sitä vähäksynyt -- puhuen siinä niinkuin todellisuudessa olikin asianlaita -- ja kuinka vihdoin Kroisokselle itselleen oli käynyt, aivan niinkuin Solon oli sanonut; ja tällöin tämä oli yhtä paljon tarkoittanut Kroisosta kuin koko ihmiskuntaa, ja varsinkin niitä, jotka omasta mielestään ovat onnellisia. Sen Kroisos kertoi, kun rovio jo oli sytytetty, ja sen reunat jo paloivat. Ja kuultuaan tulkeilta, mitä Kroisos sanoi, Kyros muutti mielensä ja otti huomioon, että hän itse, vaikka oli ihminen, elävältä uskoi tulen valtaan toisen ihmisen, joka ei ollut häntä itseään ollut vähemmän onnellinen. Koska hän sen lisäksi pelkäsi kostoa ja punnitsi, ettei ihmiselämässä mikään ole pysyväistä, niin hän käski mitä pikimmiten sammuttamaan palavan tulen ja antamaan Kroisoksen ja hänen seurassaan olevien astua roviolta maahan. Mutta ne, jotka tulta yrittivät sammuttaa, eivät enää voineet taltuttaa sitä.

87. Ja lyydialaiset kertovat, että kun Kroisos siinä huomasi Kyroksen mielenmuutoksen ja näki joka miehen sammuttamassa tulta, voimatta kuitenkaan enää sitä suistaa, hän huutaen kutsui avukseen Apolloa ja rukoili, että jos jumala milloinkaan oli Kroisokselta otollista lahjaa saanut, hän nyt auttaisi ja pelastaisi hänet uhkaavasta onnettomuudesta. Niin hän itkien kutsui avukseen jumalaa. Mutta selkeälle ja tyyneelle taivaalle kerääntyi äkkiä pilviä, nousi rajuilma, tuli rankkasade ja rovio sammui. Kun Kyros siis näin huomasi, että Kroisos oli jumalille rakas ja kunnon mies, hän antoi hänen astua alas roviolta ja kysyi näin: "Kroisos, kuka ihmisten joukosta taivutti sinut lähtemään sotaretkelle minun maatani vastaan ja esiintymään ystävän sijasta vihollisenani?" Hän virkkoi: "oi kuningas, sen minä olen tehnyt sinun onneksesi, mutta omaksi onnettomuudekseni. Syypää on tähän helleenein jumala, joka yllytti minua lähtemään sotaretkelle. Sillä eihän kukaan ole niin mieletön, että itse valitsee sodan rauhan asemasta. Jälkimäisen aikana näet pojat hautaavat isänsä, mutta edellisen aikana isät poikiaan. Mutta jumalille oli kai mieleen, että näin kävisi."

88. Näin hän puhui. Mutta Kyros vapautti hänet, asetti hänet istumaan lähelle itseään ja piti häntä erinomaisen suuressa arvossa sekä katseli suurella ihmetyksellä häntä. Ja niin tekivät myös kaikki hänen seurassaan olevat. Mutta Kroisos oli mietteihinsä vaipuneena ja ääneti. Sitten hän kääntyi ja nähdessään, kuinka persialaiset hävittivät lyydialaisten kaupunkia, hän virkkoi: "oi kuningas, tuleeko minun sanoa sinulle sitä, mitä nyt juuri ajattelen, vai vaieta?" Kyros käski hänen rohkeasti sanoa, mitä tahtoi. Hänpä kysyi tältä ja lausui: "mitä tämä suuri väkijoukko niin suurella innolla toimittaa?" Kyros virkkoi: "se ryöstää sinun kaupunkiasi ja vie pois sinun tavaroitasi." Kroisos vastasi: "ei se minun kaupunkiani eikä minun tavaroitani ryöstä. Ei ole minulla enää mitään niitten kanssa tekemistä. Vaan sinun omaisuuttasi ne riistävät ja raastavat."

89. Kroisoksen sanat vetivät puoleensa Kyroksen huomion. Käskettyään muut pois hän kysyi Kroisokselta, mitä hänelle turmiollista Kroisos näki siinä, mikä oli tekeillä. Hän virkkoi: "koska jumalat ovat tehneet minut sinun orjaksesi, katson oikeaksi ilmoittaa sinulle, jos jossain kohden huomaan paremmin kuin sinä. Persialaiset ovat luonteeltaan ylimieliset, mutta köyhät. Jos siis sallit heidän ryöstää ja ottaa haltuunsa suuria tavaroita, on sinulla heidän puoleltaan odotettavissa seuraavaa. Sen heistä, joka enimmän ottaa, voit odottaa nousevan kapinaan itseäsi vastaan. Jos siis sinulle on mieleen mitä sanon, niin tee seuraavalla tavalla. Aseta kaikille porteille vartijoiksi muutamia peitsenkantajistasi, ja ottakoot ne ryöstäjiltä tavarat pois sanoen, että niistä välttämättömästi täytyy antaa kymmenykset Zeulle. Sillä lailla sinä et jouda heidän vihansa esineeksi riistäessäsi heiltä väkisin pois tavarat, ja toiselta puolen he tulevat myöntämään menetteleväsi oikein ja tulevat siksi vapaaehtoisesti niin tekemään."