Part 3

52. Nämät esineet hän lähetti Delfoihin, mutta Amharaokselle, jonka urhoollisuudesta ja kärsimyksestä hän oli kuullut, hän pyhitti joka kohdasta yhtäläisesti kultaisen kilven ja samoin kokonaan täysikultaisen keihään, missä niin hyvin varsi kuin kärjet olivat kullasta. Molempia näitä esineitä on minun aikoihini saakka säilytetty Teebassa ja siellä ismenolaisen Apollon temppelissä.

53. Niille lyydialaisille, joitten piti viedä nämä lahjat pyhättöihin, Kroisos antoi tehtäväksi kysellä oraakeleilta, tuliko hänen lähteä sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa liittolaisekseen jonkun kansan sotajoukko. Ja kun lyydialaiset, saavuttuaan niihin paikkoihin, joihin heidät oli lähetetty, olivat pyhittäneet vihkilahjansa, he kysyivät oraakeleilta sanoen: "Kroisos, lyydialaisten ynnä muiden kansojen kuningas, katsoo näitä ainoiksi ennuspaikoiksi ihmiskunnassa, ja on senvuoksi antanut teille ilmoituksienne arvoisia lahjoja ja nyt hän vielä kysyy teiltä, tuleeko hänen lähteä sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa jonkun kansan sotajoukko liittolaisekseen." Niin he kysyivät; mutta molempien ennuspaikkojen lausunnot kävivät yhteen julistaessaan Kroisokselle, että jos hän lähtee sotaretkelle persialaisia vastaan, hän tulee hajoittamaan suuren vallan, ja ne neuvoivat häntä liittämään ystävikseen ne helleeneistä, jotka havaitsisi mahtavimmiksi.

54. Kun nyt Kroisos kuuli ne jumalanlauseet, jotka oli tuotu, hän ihastui ikihyväksi oraakelinvastausten johdosta, vallan varmasti toivoen tulevansa hajoittamaan Kyroksen valtakunnan. Hän lähetti taasen sanan Pythoon [Delfoihin] ja antoi lahjoja delfolaisille, kullekin sata kultastateria, otettuaan sitä ennen selville niiden luvun. Delfolaiset taas antoivat tämän sijasta Kroisokselle ja lyydialaisille oikeuden ensimäiseksi kysyä oraakelilta, vapauden maksuista, etumaiset istuinsijat sekä tilaisuuden sille heistä, joka vain tahtoi, ikipäiviksi tulla delfolaiseksi.

55. Annettuaan delfolaisille nämä lahjat, Kroisos kolmannen kerran kysyi oraakelilta, sillä sittenkuin hän kerran oli keksinyt ennuspaikan todenperäisyyden, ei hänellä enää ollut minkäänlaista määrää. Ja tiedustellessaan hän kysyi oraakelilta, tulisiko hänen hallituksensa kestämään kauan. Silloin Pytia antoi näin kuuluvan vastauksen:

"mutta kun kerran meedien herraksi saanut on muuli, silloin, hempeä Lyydian mies, sorarannoille Hermoon väistyös, ällös jää, älä pelkurin nimeä kammoo."

56. Kun nämä sanat saapuivat, Kroisos ihastui vielä enemmän, ollen siinä luulossa, ettei milloinkaan miehen sijasta muuli voisi tulla meedialaisten kuninkaaksi, ja ettei niinmuodoin hän itse eivätkä hänen jälkeläisensä milloinkaan tulisi herkeämään hallitsemasta. Senjälkeen hän harkitsi ja tutki, keitä helleeneistä hänen tulisi mahtavimpina koettaa voittaa puolelleen. Ja tutkiessaan hän havaitsi, että lakedaimonilaiset ja atenalaiset olivat muita etevämmät, ja olivat edelliset doorilaista, jälkimäiset ioonilaista heimoa. Nämä nimittäin kävivät kaikkein etevimmistä, ollen alkujaan toinen pelasgilainen, toinen helleeniläinen kansa. Toinen ei ollut vielä milloinkaan lähtenyt maasta ulos, toinen taas oli paljon harhaillut. Sillä Deukalionin hallitessa se asui Fthiotismaakunnassa, Doroksen, Hellenin pojan, aikana taas Ossan ja Olympoksen juurella sijaitsevassa maassa, niinkutsutussa Histiaiotiissa. Kun sen Histiaiotiista olivat karkoittaneet kadmolaiset, niin se asui Pindoksessa ja kutsuttiin sitä makednolaiseksi kansaksi. Sieltä taas se siirtyi Dryopiiseen ja Dryopiista se vihdoin tuli Peloponnesokseen ja sai nimen doorilaiset.

57. Mitä kieltä pelasgit puhuivat, sitä en saata täsmälleen sanoa. Mutta jos on lupa tehdä johtopäätöstä vielä nyt elävistä pelasgeista, nimittäin sekä niistä, jotka asuvat tyrsenien yläpuolella Krestonin kaupungissa, muinoin olivat naapureita nyt niinkutsutuille doorilaisille ja asuivat siihen aikaan siinä maassa, jota nykyjään kutsutaan Thessaliotiiksi, että niistä pelasgeista, jotka asettuivat Plakiaan ja Skylakeeseen Hellespontoksen seuduille ja olivat olleet atenalaisten naapureina, ja mitä muita pelasgilaisia kaupunkeja on, jotka ovat nimensä muuttaneet, -- jos näitten nojalla saa tehdä johtopäätöstä, niin pelasgit puhuivat barbarikieltä. Jos nyt näin on ollut laita koko pelasgilaisen heimon, niin Attikan kansa, ollen pelasgilainen, oppi, siirtyessään helleeniläiseksi, samalla myös toisen kielen. Sillä krestonilaiset eivät puhu samaa kieltä kuin mitkään heidän nykyisistä naapureistaan, eivätkä sitä tee myöskään plakialaiset; mutta keskenään he puhuvat samaa kieltä. Ja selvää on, että he ovat säilyttäneet sen kielileiman, minkä toivat mukanansa mainittuihin paikkoihin siirtyessään.

58. Helleeniläinen heimo on minun nähdäkseni syntymästään saakka aina käyttänyt samaa kieltä. Ja erottuaan pelasgilaisesta heimosta, se, vaikka oli heikko, vähästä alusta lähtien on kasvanut suureksi kansanpaljoudeksi, varsinkin sen kautta, että pelasgilaiset ja monet muut barbarikansat ovat siihen liittyneet. Aiemmin ainakaan ei pelasgilainen kansa, joka oli barbarinen, milloinkaan ole suuresti kasvanut.

59. Näistä kansoista nyt oli attikalainen, kuten Kroisos kuuli, Peisistratoksen, Hippokrateen pojan, sortamana, hänen, joka siihen aikaan oli atenalaisten hallitsijana, ja se oli pilkottuna eri puolueisiin. Hippokrateelle, joka yksityisenä miehenä kerran oli katsomassa Olympian kilpaleikkejä, sattui nimittäin kerran suuri ihme. Hänen teurastettuaan uhrieläimet, alkoivat näet jalustalla seisovat kattilat, jotka olivat täynnä lihaa ja vettä, kiehua ja kuohua yli reunojensa, vaikkei ollut tulta. Silloin lakedaimonilainen Khilon, joka sattui olemaan vieressä ja oli nähnyt ihmeen, neuvoi Hippokratesta ensiksi olemaan ottamatta itselleen vaimoa, joka synnyttäisi lapsia, ja toiseksi, jos hänellä jo sattui olemaan vaimo, eroamaan hänestä sekä vihdoin, jos hänellä sattui olemaan joku poika, hylkäämään tämän. Mutta Hippokrates ei suostunut noudattamaan tätä Khilonin neuvoa. Niinpä hänelle sitten syntyikin Peisistratos, joka, rannikkolais-atenalaisten keskenään riidellessä, edellisten johtajana Megakles, Alkmaionin poika, jälkimäisten Lykurgos, Aristolaideen poika, keräsi kokoon kolmannen puolueen, sillä hänellä oli mielessä itsevaltius. Niinpä hän kokosi puoluelaisia, väitti asettuvansa vuoristolaisten johtajaksi ja ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän haavoitti itseään ja muuliaan, ajoi valjakon torille, ikäänkuin juuri olisi pelastunut vihollisten käsistä, jotka muka olivat tahtoneet tuhota hänet, ja pyysi sen johdosta kansalta saada jotain vartiostoa. Ja koska hän ennen oli kunnostanut itseään sotaretkellä megaralaisia vastaan ja oli valloittanut Nisaian sekä suorittanut muita suurtöitä, niin atenalaisten kansa antoi pettää itsensä ja valitsi kaupunkilaisista muutamia miehiä sekä antoi ne hänelle. Niistä tosin ei tullut Peisistratoksen peitsenkantajia [tavallinen henkivartijoiden nimitys], mutta nuijankantajat; sillä kädessä puiset nuijat he aina seurasivat hänen takanaan. Nämä nousivat yhdessä Peisistratoksen kanssa kapinaan ja saivat haltuunsa linnan. Peisistratos hallitsi sitten atenalaisia, lakkauttamatta kuitenkaan olemassaolevia virkoja tai säännöksiä, ja hoiti kaupunkia vallitsevien asetusten mukaisesti pitäen sitä oivallisessa ja hyvässä järjestyksessä.

60. Mutta vähän ajan kuluttua Megakleen ja Lykurgoksen puoluelaiset yhtyivät karkoittaakseen hänet. Tällä tavoin siis Peisistratos ensi kerran sai haltuunsa Atenan ja jälleen kadotti itsevaltiuden, ennenkuin se hänellä vielä oli oikein vankkana. Mutta ne, jotka olivat karkoittaneet Peisistratoksen, riitaantuivat taas uudestaan keskenään. Silloin Megakles, puolueensa ahdistamana, kuuluttajan kautta kysyi Peisistratokselta, tahtoiko tämä saada hänen tyttärensä vaimokseen itsevaltiutta vastaan. Peisistratos hyväksyi ehdotuksen ja suostui siihen mainitulla ehdolla, ja sitten he tehdäksensä hänelle paluun mahdolliseksi keksivät toimenpiteen, joka minun mielestäni oli mitä yksinkertaisin. Sillä vanhastaan on helleeniläinen kansa eronnut barbarikansasta siinä, että se on ymmärtäväisempi ja suuremmassa määrässä vapaa typerästä yksinkertaisuudesta kuin jälkimäinen; mutta nytpä nämä atenalaisten keskuudessa, joitten sanotaan olevan sukkeluudessa ensimäiset helleenien joukossa, panivat toimeen tämmöisen juonen. Paianian kunnassa oli nimittäin nainen, nimeltä Pye, joka oli kolmea sormea vaille neljää kyynärää pitkä ja muuten hyvännäköinen. Tämän naisen he pukivat täysiin sotatamineisiin, asettivat vaunuihin ja neuvoivat, mikä asento hänen tulisi ottaa esiintyäkseen parhaiten edukseen. Sitten he ajoivat kaupunkiin, lähetettyään sitä ennen etujuoksijoina kuuluttajia, jotka, kaupunkiin saavuttuaan puhuivat mitä oli käsketty, sanoen näin: "oi atenalaiset, ottakaa suopein mielin vastaan Peisistratos, jota Atene on kunnioittanut kaikista ihmisistä enimmin, tuomalla hänet itse omaan kaupunkiinsa takaisin". Näin he sanoivat kulkien sinne tänne. Ja kohta levisi maalaiskuntiin huhu, että Atene muka tuopi takaisin Peisistratoksen, ja kaupungissa asuvat uskoivat naisen olevan itsensä jumalattaren ja osoittivat jumalallista kunnioitusta ihmiselle sekä ottivat vastaan Peisistratoksen.

61. Saatuaan takaisin itsevaltiuden mainitulla tavalla Peisistratos Megakleen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti nai Megakleen tyttären. Mutta kun hänellä jo oli poikia nuorukaisiässä, ja alkmaionidien päällä sanottiin lepäävän kirouksen, niin hän ei tahtonut vastanaidusta vaimostaan saada lapsia eikä pitänyt yhteyttä hänen kanssaan, kuten tapa on. Aluksi tosin vaimo piti asiaa salassa, mutta myöhemmin hän joko sitten äidin kysellessä tai kysymättä ilmoitti sen tälle, ja äiti taas miehelleen. Tämäpä pani kovin pahakseen, että Peisistratos niin halveksi häntä. Ja suutuksissaan hän sopi vihansa puoluelaistensa kanssa. Mutta Peisistratos, saatuaan tietää, mitä oli tekeillä häntä vastaan, väistyi kokonaan maasta, tuli Eretriaan ja neuvotteli yhdessä poikiensa kanssa. Ja voitolle pääsi Hippiaan mielipide, että piti jälleen koettaa ottaa takaisin itsevaltius. He keräsivät silloin antimia niistä kaupungeista, jotka jossain suhteessa olivat vanhassa kiitollisuuden velassa heihin. Ja vaikka monet tarjosivat suuria summia, voittivat kuitenkin teebalaiset muut rahalahjoillaan. Tämän jälkeen vieri, lyhyesti sanoen, joku aika, kunnes heillä oli kaikki valmiina paluumatkaan. Argolaisia tuli palkkaa vastaan Peloponnesoksesta, ja heidän luokseen tuli vapaaehtoisesti muuan naxolainen, nimeltä Lygdamis, joka osoitti mitä suurinta harrastusta ja toimitti sekä rahaa että väkeä.

62. Niin he läksivät liikkeelle Eretriasta ja saapuivat yhdennentoista vuoden kuluessa takaisin. Ensimäinen paikka Attikassa, jonka he valtasivat, oli Marathon. Heidän ollessaan siinä paikassa leirissä tulivat sekä heidän kaupungissa asuvat puoluelaisensa että lisäksi maalaiskunnista muita, joille itsevaltius oli rakkaampi kuin vapaus. Nämä nyt siis kokoontuivat, mutta ne atenalaiset, jotka asuivat kaupungissa, eivät ollenkaan välittäneet siitä, niin kauan kuin Peisistratos keräsi rahoja, eikä myöhemminkään, kun hän oli saanut haltuunsa Marathonin. Mutta vasta kun kuulivat hänen lähtevän Marathonista kaupunkia vastaan, he marssivat häntä torjumaan. He menivät koko sotajoukollaan kotiin palaavia vastaan, Peisistratos taas ja hänen seuralaisensa läksivät liikkeelle Marathonista, menivät kaupunkia kohti, ja tulivat samaan paikkaan, nimittäin pallenelaisen Atenen pyhätön luo, sekä asettivat sinne leirinsä vihollisia vastaan, iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Siellä muuan akarnanilainen poppamies, Amfilytos, joka jonkun jumalallisen sallimuksen johdosta seisoi lähellä, astui Peisistratoksen luo ja julisti kuusimittarunossa näin kuuluvan ennuslauseen:

"verkko jo viskattu on, viritettynä vuottavi nuotta, sinnepä joutuun tonnit ne rientävät kuutamoyössä."

63. Näin hän siis haltioissaan Peisistratokselle julisti, ja tämä käsitti ennustuksen ja sanoi uskovansa, mitä hänelle oli julistettu, sekä vei sotajoukkonsa taisteluun. Kaupungista tulleet atenalaiset olivat tietysti juuri silloin ruvenneet suurukselle, ja suuruksen jälkeen toiset heistä olivat ryhtyneet noppapeliin, toiset antautuneet unen valtaan. Mutta Peisistratos seuralaisineen hyökkäsi atenalaisten kimppuun ja ajoi heidät pakoon. Ja heidän ollessaan pakosalla Peisistratos keksi mitä ovelimman keinon estääkseen heitä enää yhtymästä ja saadakseen heidät pysymään hajallaan. Hän antoi nimittäin poikiensa nousta hevosen selkään ja lähetti heidät edelleen, ja saavuttaessaan pakolaiset he sanoivat, niinkuin Peisistratos oli käskenyt, ja kehoittivat heitä olemaan hyvässä uskalluksessa sekä menemään kukin omilleen.

64. Kun atenalaiset tottelivat, Peisistratos siis täten kolmannen kerran sai haltuunsa Atenan ja juurrutti itsevaltiutensa palkkasoturilaumojen ja rahatulojen avulla, joita kertyi osaksi omasta maasta, osaksi Strymon-virran seudulta, sekä ottamalla panttivangeiksi niiden atenalaisten lapsia, jotka olivat pitäneet puoliaan eivätkä heti olleet paenneet, ja sijoittamalla ne Naxokseen. Sillä Peisistratos oli sodassa senkin laskenut valtansa alle ja uskonut Lygdamiin huostaan. Lisäksi hän oraakelinlauseiden johdosta puhdisti Delos-saaren ja teki sen seuraavalla tavalla. Koko siltä alueelta, joka pyhäköstä näkyi, hän kaivatti maasta kuolleet ja siirsi ne toiseen paikkaan Delosta. Niin Peisistratos hallitsi itsevaltiaana atenalaisia, atenalaisista taas olivat toiset kaatuneet taistelussa, toiset alkmaionidien mukana paenneet kotoaan.

65. Sillä kannalla Kroisos kuuli atenalaisten tilan siihen aikaan olevan; lakedaimonilaisista taas hän sai tietää, että ne olivat vapautuneet suuresta ahdingosta ja olivat jo sodassa päässeet voitolle tegealaisista. Sillä Leonin ja Hegesikleen hallitessa Spartassa oli lakedaimonilaisilla muissa sodissaan menestystä, mutta vain tegealaisten puolelta he kärsivät tappioita. Sitä ennen heillä myös melkein kaikista helleeneistä oli huonoimmat lait ja olivat sekä toisiaan että vieraita kohtaan juroja. Mutta seuraavalla tavalla he saivat hyviä lakeja. Muuan arvossa pidetty spartalainen, Lykurgos, tuli Delfoihin, oraakelin tykö, ja heti kun hän astui sisään temppelisaliin, lausui Pytia näin:

"terve Lykurgo, mun uhkean temppelin luo sinä saavut, rakasna Zeulle ja muillekin kaikille taivahisille, kahdella päällä ma oon, jumalaksiko vai inehmoksi kutsuisin sua, vaan jumalaks' toki luulen, Lykurgo."

Vielä muutamat kertovat Pytian tämän lisäksi ilmoittaneen hänelle spartalaisten nyt voimassaolevan valtiomuodon. Mutta, niinkuin lakedaimonilaiset itse kertovat, Lykurgos muka oli tuottanut sen Kreetasta, ollessaan veljenpoikansa Leoboteen, spartalaisten kuninkaan holhoojana. Sillä heti senjälkeen kuin hän oli ruvennut holhoojaksi, hän muutti kaikki laitokset ja varoi, ettei niitä rikottaisi.

66. Sillä tavoin lakedaimonilaiset muuttivat olonsa ja saivat hyviä lakeja. Ja Lykurgoksen kuoltua he perustivat hänen kunniakseen pyhätön sekä kunnioittivat häntä suuresti. Ja kun maa oli hyvä, ja siinä lukuisa väestö, he ennen pitkää elpyivät ja alkoivat kukoistaa. Siksipä he eivät enää tyytyneet kuluttamaan aikaansa rauhassa, vaan koska uskoivat olevansa voimakkaampia kuin arkadialaiset, he pyysivät Delfoin oraakelilta saada ottaa koko arkadialaisten maan. Mutta Pytia julisti heille näin kuuluvan vastauksen:

"Vaaditko Arkadiaa? Sit' en anna, liikoja vaadit. Paljon on terhoja syöviä miehiä Arkadiassa, siitä mi häätävät sun, minähän sitä sulta en kiellä. Annan siis Tegean, sitä polkea tahdissa tanssin saat, ja sen kaunista mittaamaan tulet nuoralla kenttää."

Kun tämä sanoma tuotiin, niin lakedaimonilaiset pysyttelivät erillään muista arkadialaisista, mutta lähtivät, mukanaan kahleita, sotaretkelle tegealaisia vastaan, luottaen petolliseen oraakelinlauseeseen, ikäänkuin muka tulisivat tekemään tegealaiset orjikseen. Mutta he joutuivatkin kahakassa alakynteen, ja ne heistä, jotka otettiin vangiksi, saivat tehdä työtä omissa tuomissaan kahleissa ja maanmittausnuoralla mitata tegealaisten kenttää. Ja samat kahleet, joihin he olivat kytketyt, ovat vielä minun aikoihini saakka olleet säilössä Tegeassa, missä riippuvat Atene Alean temppelissä.

67. Tässä aikaisemmassa sodassa lakedaimonilaiset yhtämittaa ottelivat huonolla menestyksellä tegealaisia nastaan, mutta Kroisoksen aikana ja Anaxandrideen sekä Aristonin hallitessa Lakedaimonissa spartalaiset jo olivat päässeet sodassa voiton puolelle. Ja voitolle he olivat päässeet seuraavalla tavalla. Koska he aina sodassa kärsivät tappioita tegealaisten puolelta, he lähettivät tiedustelijoita Delfoihin kysymään, ketä jumalista suostuttamalla he pääsisivät voitolle tegealaisista. Ja Pytia antoi heille sen vastauksen, että he sen tekisivät, jos maahansa toisivat Agamemnonin pojan, Oresteen, luut Mutta kun he eivät kyenneet löytämään Oresteen hautaa, he uudestaan lähettivät jumalan luo kysymään, missä paikassa Orestes lepäsi. Tätä kysyville läheteille Pytia lausui seuraavasti:

"Arkadian lakealla on muuan paikka, Tegea, sielläpä puhkuu tuulia kaks' pakon ankaran alla, iskua vastavi isku, on turmio turmion päällä; siin' Agamemnonin poian peittävi hyötysä mantu. Tuon jos haltuhus saat, Tegean heti herraksi pääset."

Mutta senkin jälkeen kuin lakedaimonilaiset olivat tämän kuulleet, he yhtäkaikki olivat kaukana sen löytämisestä, vaikka kaikkialta etsivät, kunnes vihdoin Likhas, muuan niistä spartalaisista, joita kutsutaan "hyväntekijöiksi", sen löysi. Nämä "hyväntekijät" ovat kulloinkin vanhimmat niistä porvareista, jotka kohdakkoin tulevat astumaan pois ratsuväenpalveluksesta ja ovat luvultaan viisi joka vuosi. Sinä vuotena, jolloin tulevat astumaan pois ratsuväestä, heidät lähetetään Spartan valtion puolesta sinne tänne saamatta missään levätä.

68. Näitä miehiä siis oli Likhas, joka Tegeassa löysi haudan, osaksi sattumalta, osaksi oman viekkautensa kautta. Kun lakedaimonilaiset siihen aikaan olivat kanssakäymisissä tegealaisten kanssa, hän kerran tuli pajaan ja katseli raudan takomista; ja ihmetteli nähdessään, kuinka se tapahtui. Huomattuaan hänen ihmettelynsä seppä levätessään työstään sanoi: "totta kaiketi, oi lakedaimonilainen vieras, jos olisit nähnyt sen, minkä minä, olisit kovasti ihmetellyt, koskapa nyt näin kummastelet raudan tekoa. Sillä kun minä tähän pihaani tahdoin tehdä itselleni kaivoa, kohtasin seitsemän kyynärän pituisen ruumisarkun. Ja kun en voinut uskoa, että milloinkaan on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet nyt eläviä suurempia, avasin sen ja näin, että ruumis oli yhtä pitkä kuin arkku. Ja mitattuani sen minä jälleen kaivoin sen maahan." Näin hän siis kertoi, mitä oli nähnyt, mutta toinen punnitsi hänen sanojaan ja teki sen johtopäätöksen, että ruumis oraakelinlauseen mukaan olikin Orestes. Ja hän teki johtopäätöksensä seuraavalla tavalla. Nähdessään sepän molemmat palkeet hän havaitsi, että nämä olivat tuulet, alaisimen taas ja vasaran hän käsitti iskuksi ja vastaiskuksi, ja vihdoin rautaa, jota taottiin, turmioksi turmion päällä, koska muka rauta on keksitty ihmisen turmioksi. Näin hän päätti ja tultuaan Spartaan hän ilmoitti lakedaimonilaisille koko seikan. He tekivät häntä vastaan valesyytöksen ja karkoittivat hänet maasta pois. Hän saapui silloin Tegeaan, kertoi onnettomuutensa sepälle ja tahtoi vuokrata häneltä talon. Mutta tämä ei siihen suostunut. Vihdoin hän kuitenkin sai hänet taivutetuksi ja asettui sinne asumaan. Nyt hän kaivoi auki haudan, kokosi luut ja vei ne muassaan Spartaan. Ja joka kerran kun molemmat tästä perin mittelivät voimiaan, niin lakedaimonilaiset pääsivät sodassa paljon voitolle. Ja jo oli heillä enin osa Peloponnesostakin valtansa alle laskettuna.

69. Saatuaan siis tietää tämän kaiken Kroisos lähetti Spartaan lähettiläitä, mukanaan lahjoja ja pyytämään liittolaisuutta, neuvottuaan sitä ennen niille, mitä heidän tuli sanoa. Tultuaan perille he sanoivat: "Kroisos, lyydialaisten ynnä muiden kansojen kuningas, on lähettänyt meidät ja lausuu näin: 'oi lakedaimonilaiset, koska jumala on minulle antanut sen orakelinneuvon, että minun tulee tehdä itselleni helleenit ystävikseni, ja olen kuullut teidän olevan etevimmät Hellaassa, niin minä siis oraakelinlauseen nojalla käännyn teidän puoleenne ja tahdon tulla teidän ystäväksenne ja liittolaiseksenne vilpittä ja petoksetta'." Tämän Kroisos lähettilästensä kautta julistutti. Lakedaimonilaiset taas, jotka itsekin olivat kuulleet Kroisoksen saaman jumalanvastauksen, ihastuivat lyydialaisten tulosta ja vannoivat heille kestiystävyyttä ja liittolaisuutta. He olivat myös kiitollisuuden velassa muutamista hyvistä töistä, joita aiemmin olivat saaneet Kroisoksen puolelta osakseen. Lakedaimonilaiset olivat näet lähettäneet Sardeeseen ostamaan kultaa sitä Apollon kuvapatsasta varten, joka nyt sijaitsee Lakonian Thornaxissa. Mutta kun he tahtoivat ostaa, niin Kroisos antoi sen heille ilmaiseksi.

70. Tämän vuoksi siis lakedaimonilaiset ottivat vastaan liittolaisuuden, kuin myös siksi, että Kroisos kaikista helleeneistä oli juuri heidät valinnut ystävikseen. Niinpä he ensiksi itse asettuivat olemaan valmiina, kun hän käskisi, ja toiseksi he teettivät ja veivät lahjaksi vaskisen sekoitusastian, pitkin ulkoreunaansa täynnä kuvia ja suuruudeltaan vetäen kolmesataa amforaa, koska tahtoivat antaa Kroisokselle vastalahjan. Tämä sekoitusastia ei kuitenkaan saapunut Sardeeseen, ja syy siihen esitetään kahdella tavalla. Lakedaimonilaiset kertovat, että sittenkuin sekoitusastia matkalla Sardeeseen oli tullut Samoksen maan kohdalle, purjehtivat muka samoslaiset, jotka olivat siitä saaneet tietää, sotalaivoillaan luo ja ottivat sen pois. Mutta samoslaiset itse taas väittävät, että sittenkuin ne lakedaimonilaiset, jotka veivät sekoitusastiaa, olivat myöhästyneet ja kuulleet Sardeen valloituksesta ja Kroisoksen vangitsemisesta, he muka olivat myyneet sekoitusastian Samoksessa, jolloin yksityiset miehet olivat ostaneet ja pystyttäneet sen Heran temppeliin. On myös mahdollista, että kun myyjät olivat tulleet Spartaan, he olivat sanoneet joutuneensa samoslaisten ryöstämiksi.

71. Niin nyt oli sekoitusastian laita. Mutta Kroisos erehtyi oraakelinlauseen suhteen ja teki sotaretken Kappadokiaan, toivoen kukistavansa Kyroksen ja persialaisten vallan. Kroisoksen hankkiessa sotaanlähtöä persialaisia vastaan antoi muuan lyydialainen, jota jo ennen pidettiin viisaana, mutta tämän ajatuksensa vuoksi varsinkin sai suuren maineen lyydialaisten kesken -- hänen nimensä oli muuten Sandanis -- Kroisokselle seuraavan neuvon: "oi kuningas, sinä hankit sotaanlähtöä sellaisia miehiä vastaan, joilla on yllään nahkahousut ja joilla koko muukin puku on nahasta, jotka edelleen eivät syö sitä, mitä tahtovat, vaan mitä heillä on saatavana, heillä kun on karu maa. Lisäksi he eivät käytä viiniä, vaan juovat vettä, eikä heillä ole viikunoita pureskella eikä mitään muutakaan herkkua. Ensiksi siis, jos voitat, niin mitä sinä heiltä olet ottava pois, kun heillä ei ole mitään? Ja toiseksi taas, jos tulet voitetuksi, niin harkitse, mitkä edut olet kadottava. Sillä jos he kerran saavat maistaa meidän hyvyyksiämme, he takertuvat niihin kiinni, emmekä heistä voi päästä irralleen. Minä puolestani ainakin kiitän jumalia, jotka eivät johdata persialaisten mieleen lähteä sotaretkelle lyydialaisia vastaan." Ei hän näillä sanoilla kuitenkaan vakuuttanut Kroisosta. Itse asiassa persialaisilla, ennenkuin olivat kukistaneet lyydialaiset, ei ollut mitään ylellistä tai hyvää.