Part 2

27. Niin pian kuin nyt siis Aasiassa asuvat helleenit olivat pakoitetut suorittamaan veroa, niin Kroisos päätti rakentaa laivoja ja käydä käsiksi saarelaisiin. Kun hänellä oli kaikki valmiina laivanrakentamiseen, kerrotaan prieneläisen Biaan tai toisten mukaan mytileneläisen Pittakoksen saapuneen Sardeeseen. Kun silloin Kroisos kysyi, mitä uutta Hellaasta kuului, niin hän lausui seuraavalla tavalla ja lopetti siten laivanrakentamisen: "Oi kuningas, saarelaiset pestaavat kymmenentuhatta ratsumiestä, ja aikovat lähteä sotaretkelle Sardeeseen ja sinua vastaan." Siinä luulossa, että hän puhui totta, Kroisos virkkoi: "jospa jumalat johdattaisivat saarelaisten mieleen tämän, että hevosilla tulisivat lyydialaisten lapsia vastaan." Mutta toinen keskeytti sanoen: "oi kuningas, hartaastipa näytät haluavan tavata saarelaisia ratsain mannermaalla, ja toivosi on luonnollinen. Mutta mitä muuta luulet saarelaisten haluavan, kuin että, heti kun kuulivat sinun aikovan heidän varalleen rakentaa laivoja, soivat tapaavansa lyydialaiset merellä, kostaakseen sinulle mannermaalla asuvien helleenien puolesta, joita sinä pidät orjuudessa?" Tuo johtopäätös kuuluu kovasti huvittaneen Kroisosta, ja koska toinen tuntui puhuvan sattuvasti, hän totteli tätä ja lakkasi laivanrakentamisesta. Ja niin hän solmi kestiystävyysliiton saarilla asuvien ioonilaisten kanssa.

28. Jonkun ajan kuluttua olivat melkein kaikki Halys-joen tällä puolen olevat kansat kukistetut. Sillä paitsi kilikialaisia ja lykialaisia Kroisos oli laskenut valtansa alle kaikki muut.

29. Sittenkuin siis nämä olivat kukistetut, saapui rikkautensa huipulla olevaan Sardeeseen kaikkien muiden Hellaan viisasten miesten muassa, mitä siihen aikaan sattui olemaan, ja miten mikin heistä milloinkin tuli, myöskin atenalainen Solon, joka atenalaisten käskystä oli laatinut lakeja ja sitten oleskeli kymmenen vuotta ulkomailla, jonne oli matkustanut maailmaa katsomaan, jottei hänen olisi pakko purkaa jotain laatimistaan laeista. Sillä itse eivät atenalaiset kyenneet sitä tekemään, he kun suurilla valoilla olivat sitoutuneet kymmenen vuotta noudattamaan niitä lakeja, joita Solon heille säätäisi.

30. Tästä syystä sekä katsellakseen maailmaa Solon saapui Egyptiin Amasiin luo ja niin myös Sardeeseen Kroisoksen tykö. Hänen tultuaan sinne Kroisos kestitsi häntä hovissaan. Mutta kolmantena tai neljäntenä päivänä palvelijat Kroisoksen käskystä kuljettivat häntä ympäri aarreaitoissa ja näyttelivät hänelle kaikkea, mikä oli suurta ja äveriästä. Kun hän oli kaikki nähnyt ja katsellut, mikäli siihen oli tilaisuutta, Kroisos virkkoi näin: "atenalainen kestiystävä, meidän kuuluviimme on tullut paljon puhetta viisaudestasi ja matkoistasi, ja että muka viisauden rakkaudesta olet kulkenut maita mantereita. Nyt siis minussa on herännyt halu kysyä, kenenkä olet nähnyt olevan kaikista ihmisistä onnellisimman." Näin hän kysyi siinä luulossa, että itse muka oli onnellisin ihminen. Ollenkaan imartelematta, vaan totuuden mukaisesti, Solon lausuu: "oi kuningas, atenalaisen Telloksen." Hämmästyneenä lausunnosta Kroisos kysyi kiihkeästi: "missä kohden siis katsot Tellosta onnellisimmaksi?" Hänpä virkkaa: "ensiksikin Tellos eli onnellisessa valtiossa ja hänellä oli kauniita ja hyviä lapsia ja hän sai nähdä heille kaikille syntyvän lapsia ja kaikkien jäävän eloon. Toiseksi hänellä oli meidän oloihimme nähden hyvä toimeentulo, ja vihdoin muodostui hänen elämänsä loppu mitä loistavimmaksi. Kun näet Eleusiissä oli syttynyt taistelu atenalaisten ja heidän naapuriensa kesken, niin hän riensi avuksi, ajoi viholliset pakosalle ja sai mitä kauniimman kuolon; ja atenalaiset hautasivat hänet valtion kustannuksella siihen paikkaan, mihin oli kaatunutkin, ja kunnioittivat häntä suuresti."

31. Niin paljon onnellista Telloksesta kertomalla Solon vain yllytti Kroisosta. Niinpä tämä kysyi, ketä hän katsoi toiseksi Telloksen jälkeen, varmasti arvellen tulevansa ainakin toiselle sijalle. Mutta Solon vastasi: "Kleobista ja Bitonia. Näillä näet, jotka syntyperältään olivat argolaisia, oli riittävä toimeentulo ja sen lisäksi tällaiset ruumiinvoimat: molemmat olivat yhtäläisesti saaneet palkintoja kilpailuissa, ja kerrotaanpa heistä myös seuraava tarina. Argolaiset viettivät Hera-juhlaa, ja nuorukaisten äidin täytyi ehdottomasti ajaa pyhättöön, mutta härät eivät ajoissa saapuneet pellolta. Kun siis aika pakoitti, nuorukaiset itse astuivat ikeen alle ja vetivät vaunuja, joissa heidän äitinsä kulki; ja suoritettuaan neljäkymmentäviisi stadionia he saapuivat pyhättöön. Sittenkuin he olivat tämän tehneet, ja koko kansanjoukko oli heidät nähnyt, osoitti heidän suhteensa jumala, että ihmisen on paljoa parempi kuolla kuin elää. Argolaiset näet ympäröivät nuorukaisia ja onnittelivat heitä heidän ruumiinvoimiensa vuoksi, argottaret taas äitiä, että oli sellaisia lapsia saanut. Mutta äiti, ylen iloisena sekä heidän teostaan että maineestaan, seisahtui jumalankuvan eteen ja rukoili, että jumalatar antaisi hänen lapsilleen Kleobiille ja Bitonille, jotka olivat hänelle niin suurta kunniaa tuottaneet, sen, minkä saavuttaminen ihmiselle on parasta. Tämän jälkeen uhrattuaan ja aterioituaan nuorukaiset panivat maata itse pyhättöön eivätkä enää sen koommin nousseet, vaan päättivät näin päivänsä. Mutta argolaiset teettivät heidän kuvansa ja pystyttivät ne Delfoihin, koska olivat olleet miesten parhaimmat."

32. Solon siis antoi näille toisen sijan onnellisuudessa. Mutta Kroisos virkkoi kiivastuneena: "oi atenalainen vieras, entä meidän onnemme, onko se sinusta niin mitätön, ettet ole katsonut meitä edes yksityisten miesten vertaisiksi?" Hänpä vastasi: "oi Kroisos, sinä kysyt inhimillisten seikkojen suhteen minua, joka tiedän, että kaikki jumaluus on kateellista ja epävakaista. Sillä pitkän ajan kuluessa joutuu näkemään paljon sellaista, jota ei tahdo, ja paljon myös kärsimään. Minä asetan nimittäin seitsemänkymmentä vuotta ihmiselämän rajaksi. Nämä seitsemänkymmentä vuotta tekevät kaksikymmentäviisituhattakaksisataa päivää, lukuunottamatta karkauskuukausia. Ja jos yhdellä kuukaudella pitennetään joka toinen vuosi, jotta vuodenajat sattuisivat oikealle kohdalleen, niin saadaan seitsemällekymmenelle vuodelle tulevia karkauskuukausia kolmekymmentä viisi ja näistä kuukausista syntyviä päiviä tuhattaviisikymmentä. Kaikista näistä päivistä, joita, sijoitettuina seitsemällekymmenelle vuodelle, on kaksikymmentäkuusituhatta kaksisataaviisikymmentä, ei toisena päivänä tapahdu vallan samaa kuin toisena. Näin siis, oi Kroisos, on ihminen kokonaan sattumaa. Minä näen kyllä, että sinä olet erinomaisen rikas sekä hallitset useita ihmisiä; mutta sitä, mitä minulta kysyit, en saata vielä sinusta sanoa, ennenkuin olen kuullut kauniisti lopettaneesi elämäsi. Sillä eihän upporikas ole onnellisempi sitä, jolla on päiväksi, ellei se kohtalo samalla seuraa, että hän kaikin puolin suotuisassa tilassa hyvästi päivänsä päättää. Sillä monet pohatat ovat onnettomat, ja monet, joilla on kohtalainen toimeentulo, onnelliset. Ja ylen äveriäs, mutta onneton, voittaa kahdessa kohden hyväosaisen, mutta jälkimäinen monessa kohden edellisen. Edellinen voi kyllä helpommin tyydyttää haluaan ja kantaa suurta kohtaavaa tappiota, mutta jälkimäinen on seuraavissa kohdin hänestä edellä. Tosin hän ei saata samalla tavalla kuin toinen kestää tappiota ja tyydyttää haluaan, mutta tästä suojelee häntä hänen hyvä kohtalonsa; sensijaan hänessä ei ole ruumiillisia vikoja eikä tauteja, hän on vapaa onnettomuuksista, hänellä on hyviä lapsia, ja kaunis ulkomuoto. Jos hän tämän lisäksi vielä hyvin päättää päivänsä, on hän juuri tuo, jota sinä etsit, ja joka ansaitsee onnellisen nimen. Mutta ennenkuin ihminen kuolee, tulee pidättyä arvostelusta eikä vielä kutsua häntä onnelliseksi, vaan hyväosaiseksi. Nytpä on mahdotonta, että yksi ihminen voisi kaikkia näitä etuja yhdistää, samoinkuin ei mikään maa riitä tarjoamaan kaikkea itselleen, vaan yhtä sillä on, mutta tarvitsee toista; ja se, jolla on useimmat edut, on paras. Niin myös ei ihmisyksilökään semmoisenaan ole kylliksi itselleen; sillä yhtä hänellä on, mutta toista hän tarvitsee. Joka siis omistaa enimmät näistä eduista ja tekee sitä lakkaamatta sekä sitten toivomustensa mukaan päättää päivänsä, hän, oi kuningas, minusta on oikeutettu kantamaan tätä nimeä. Tulee nimittäin aina katsoa, minkä lopun mikin asia saa; sillä monet, joille jumala on vilaukselta näyttänyt onnea, hän on myöhemmin perinjuurin nujertanut."

33. Tämän sanottuaan ei Solon tietenkään enää pysynyt Kroisoksen suosiossa, vaan piittaamatta hänestä vähääkään tämä lähetti hänet luotaan menemään pitäen häntä kovin typeränä, koska, jättämällä sikseen käsilläolevan hyvän, käski pitää silmällä joka asian loppua.

34. Mutta Solonin lähdettyä kohtasi Kroisosta jumalan puolelta suuri rangaistus, nähtävästi siitä syystä, että hän piti itseään onnellisimpana kaikista ihmisistä. Sillä heti senjälkeen hän nukkuessaan näki unen, joka hänelle totuudenmukaisesti ilmaisi ne onnettomuudet, jotka tulivat tapahtumaan hänen poikansa suhteen. Kroisoksella oli nimittäin kaksi poikaa, joista toinen oli viallinen, hän kun oli kuuromykkä, mutta toinen ikätoveriensa joukossa kaikissa kohdin kaikkien ensimäinen, ja oli hänen nimensä Atys. Niinpä uni osoitti Kroisokselle, että hän tulisi kadottamaan tämän Atyksen siten, että hän tulisi haavoittumaan rautaisen peitsenkärjen kautta. Sittenkuin Kroisos oli herännyt ja itsekseen punninnut asiaa, hän säikähtyneenä unesta otti pojallensa vaimon eikä milloinkaan sen koommin lähettänyt häntä, jonka oli ollut tapana johtaa lyydialaisia sotaan, sentapaiseen toimeen. Ja heittokeihäät, peitset sekä kaikki semmoiset aseet, joita ihmiset sodassa käyttävät, hän toimitti pois miestuvista ja ahtoi kamareihin, jottei joku seinälle ripustettu esine putoaisi pojan päälle.

35. Mutta kun hänellä juuri oli käsillä poikansa häät, saapuu Sardeeseen mies, jota oli kohdannut se kova onni, että hänellä oli rikoksen tahraamat kädet; muuten hän oli syntyperältään fryygialainen ja kuninkaallista sukua. Hän saapui Kroisoksen taloon ja pyysi tulla maan tavan mukaan puhdistetuksi, ja Kroisos puhdisti hänet. Ja puhdistus tapahtuu lyydialaisilla melkein samalla tavalla kuin helleeneillä. Mutta senjälkeen kuin Kroisos oli suorittanut mitä tapa vaati, hän tiedusteli, mistä ja kuka mies oli, näin sanoen: "oi ihminen, kuka sinä olet ja mistä päin Fryygiaa saapuen olet tullut anomaan minulta turvaa? Minkä miehen tai naisen sinä olet murhannut?" Hän vastasi: "oi kuningas, minä olen Midaan pojan, Gordiaan, poika, nimeni on Adrastos, olen vasten tahtoani tullut surmanneeksi oman veljeni, jonka vuoksi isäni on minut ajanut pois, ja olen vailla kaikkea." Kroisos vastasi hänelle näin: "ystävistä polveudut ja ystävien luo olet tullut, missä sinulta ei ole puuttuva mitään, niin kauan kuin meidän luonamme viivyt. Ja koettamalla kantaa tätä kovaa kohtaloa niin keveästi kuin suinkin, voitat itsellesi suurimman edun."

36. Niinpä Adrastos eleli Kroisoksen luona. Mutta siihen samaan aikaan ilmestyi Myysian Olympos-vuorelle aika suuri otus siaksi. Tältä vuorelta lähtien se havitteli myysialaisten vainioita, ja useasti myysialaiset menivät ulos sitä vastaan, mutta eivät voineet sille mitään pahaa tehdä, vaan kärsivät itse sen puolelta vahinkoa. Viimein tulivat myysialaisten lähettiläät Kroisoksen luo ja sanoivat näin: "oi kuningas, mitä suurin otus siaksi on ilmestynyt meidän maahamme, ja se turmelee vainioitamme. Sitä emme voi ottaa kiinni, vaikka kuinkakin ponnistelemme. Nyt siis pyydämme sinua lähettämään meille poikasi ja valionuorukaisia ynnä koiria, karkoittaaksemme sen maasta pois." Näin he pyysivät, mutta muistaen unennäköään Kroisos virkkoi näin: "älkää enää mainitko poikaani, sillä en minä tahtoisi lähettää häntä teidän mukaanne. Hän on näet äsken nainut ja hänellä on nyt siitä huolta. Mutta minä tahdon lähettää lyydialaisten valiomiehet ja koko koiraparven ja tulen käskemään niitä, jotka lähtevät, olemaan mitä innokkaimpia yhdessä teidän kanssanne karkoittaakseen eläimen maasta."

37. Niin hän vastasi, ja myysialaiset olivat siihen tyytyväiset. Mutta silloin tulee sisään Kroisoksen poika, joka oli kuullut, mitä myysialaiset pyysivät. Kun nyt Kroisos ei sanonut lähettävänsä poikaansa heidän myötään, niin nuorukainen sanoi hänelle näin: "oi isäni, kauneinta ja jalointa oli ennen muinoin minusta mennä sotaan ja metsästysretkelle ja siten kunnostaa itseäni; mutta nyt sinä estelet minua kumpaisestakin tästä, vaikka et ole minussa huomannut mitään pelkuruutta tai haluttomuutta. Millä silmin minun nyt tulee näyttäytyä kulkiessani torille ja torilta pois? Millaiseksi tulen kansalaisilleni näyttäytymään, millaisena tulee äskennaitu vaimoni minua pitämään? Millaisen miehen kanssa hän tulee katsomaan olevansa naimisissa? Anna nyt joko minun lähteä metsästykseen, tai vakuuta järkisyillä, että minun on parempi tehdä näin."

38. Kroisos vastaa täten: "oi poikani, en minä tätä tee siitä syystä, että olisin sinussa huomannut jotain pelkuruutta tai mitään muuta epämiellyttävää, mutta uni, jonka nukkuessani näin, sanoi, että sinä olet oleva lyhytikäinen. Sinä tulet nimittäin saamaan tuhosi rautaisen keihäänkärjen kautta. Tähän näkyyn katsoen siis joudutin häitäsi ja senvuoksi en laske sinua tämmöisiin yrityksiin, koettaen jos mahdollista varastaa sinua kuolemalta, ainakin niinkauan kuin itse elän. Sinähän olet minun ainokainen poikani, sillä tuota toista, joka on jäänyt kuuloa vaille, en voi lukea omakseni."

39. Nuorukainen vastaa näin: "on anteeksi annettavaa, oi isä, että minun suhteeni olet niin varovainen, kun olet sellaisen näyn nähnyt. Mutta on kohtuullista, että minä sanon sinulle sen, mitä et ymmärrä, vaan mikä sinulta on jäänyt huomaamatta. Sinä väität siis unen sanoneen, että tulisin kuolemaan rautaisen keihäänkärjen kautta. Mutta tuolla sialla, millaiset kädet sillä on, mikä semmoinen rautapeitsi sillä on, jota sinä pelkäät? Jos uni olisi sanonut, että tulisin kuolemaan hampaan tai jonkun muun hampaalta näyttävän esineen kautta, silloin tulisi sinun tehdä se, minkä teet. Mutta nytpä olikin puhe keihäästä. Koska siis meillä ei ole taistelua miehiä vastaan, niin päästä minut menemään."

40. Kroisos vastaa: "oi poikani, sinä tavallaan voitat minut selittäessäsi unennäön tarkoituksen. Niinpä minä siis sinun voittamana muutan mieleni ja päästän sinut menemään metsästykseen."

41. Näin puhuttuaan Kroisos noudatti luoksensa fryygialaisen Adrastoksen ja tämän tultua sanoi hänelle näin: "Adrastos, kun tyly kohtalo, josta kyllä en sinua moiti, oli sinut masentanut, minä puhdistin ja otin sinut vastaan asuntooni, jossa vieläkin olet, ja olen tarjonnut sinulle kaiken ylläpitosi. Nyt siis, koska olet velvollinen hyvillä töillä palkitsemaan minua, joka ensin olen sinua kohtaan tehnyt hyviä töitä, pyydän sinua rupeamaan poikani vartijaksi, kun hän lähtee metsästämään, jotteivät tiellä jotkut pahantekijät ja rosvot ilmestyisi ja tuhoisi teitä. Sitäpaitsi täytyy sinun myös mennä sinne, missä saatat tulla kuuluisaksi urotöistä, sillä sehän on isänperintösi ja onhan sinulla lisäksi voimia."

43. Adrastos vastaa: "oi kuningas, en minä muutoin olisi lähtenyt tämmöiseen voitteluun. Sillä ei tällaisen kovan kohtalon kohtaaman sovi mennä onnellisten ikätoveriensa joukkoon, eikä ole minulla haluakaan, ja useista syistä olisin pysytellyt poissa. Mutta nyt, koska sinä sitä vaadit, ja tulee tehdä sinulle mieliksi (sillä tuleehan minun palkita sinua hyvillä töillä), olen valmis tekemään tämän ja, mikäli vartijasta riippuu, voit odottaa poikasi, jota käsket minun vartioimaan, vahingoittumatta palaavan."

43. Kun Adrastos näin oli vastannut Kroisokselle, niin Adrastos ja Atys läksivät matkaan mukanaan valionuorukaisia ja varustettuina koirilla. Saavuttuaan Olympos-vuorelle he hakivat eläintä ja löydettyään sen he asettuivat piiriin sen ympäri sekä viskasivat heittokeihäänsä sitä vastaan. Siinä nyt vieras, juuri hän, joka oli puhdistettu murhasta ja nimeltään Adrastos, heittäessään sikaa ei osunutkaan siihen, vaan tapasi Kroisoksen poikaa. Kun keihäänkärki näin tähän sattui, kävi unen lausuma hänen suhteensa täytäntöön. Ja muuan henkilö juoksi ilmoittamaan Kroisokselle tapauksen ja saavuttuaan Sardeeseen kertoi tälle sekä ottelusta että pojan kohtalon.

44. Kroisos tuli poikansa kuolemasta kovin järkytetyksi ja valitti vielä enemmän sitä, että hänet oli murhannut se, jonka itse oli murhasta puhdistanut. Ja kovasta kohtalosta katkerana hän kiivaasti huusi avuksi Zeus Puhdistajaa, ottaen hänet todistajaksi siihen, mitä hän vieraan puolelta oli saanut kärsiä, ja kutsui jumalaa sekä kotilieden että ystävyysliittojen suojelijaksi. Kotilieden suojelijaksi hän nimitti jumalaa siitä syystä, että ottamalla vastaan asuntoonsa vieraan oli tietämättään elättänyt poikansa murhaajaa, ystävyysliittojen suojelijaksi taas, koska oli saanut pahimman vihamiehensä hänestä, jonka oli lähettänyt poikansa vartijaksi.

45. Sen jälkeen saapuivat lyydialaiset kantaen vainajaa, ja hänen takanaan seurasi murhamies. Hän asettui vainajan eteen ja jätti itsensä Kroisoksen valtaan ojentaen käsiään ja käskien tätä tappamaan hänet vainajan päälle. Hän mainitsee edellisestä kovasta kohtalostaan ja sanoo, että hän tämän lisäksi vielä on tuhonnut puhdistajansa ja että hän ei enää saata elää. Sen kuultuaan Kroisos, vaikka hänellä olikin niin suuri kotoinen onnettomuus, sääli Adrastosta ja lausui hänelle: "minä olen, oi vieras, saanut sinulta kaiken hyvityksen, koskapa itse tuomitset itsesi kuolemaan. Et sinä yksin ole syypää tähän onnettomuuteeni, paitsi mitä tahtomattasi olet tehnyt, vaan kaiketi joku jumalista, joka jo aikoja sitten ennakolta ilmaisi mitä tuleman piti." Kroisos nyt siis hautasi poikansa niinkuin tapa vaati. Mutta Adrastos, Gordiaan, Midaan pojan, poika, hän, joka oli joutunut oman veljensä murhaajaksi ja murhaajaksi puhdistajansa, tunsi itsensä kovaonnisimmaksi kaikista ihmisistä, joita tiesi, ja niin pian kuin ihmisten hälinä hiljeni haudan ympärillä, hän tappoi itsensä kummulle.

46. Kahden vuoden ajan Kroisos toimetonna istui suuressa murheessa poikansa menetyksen johdosta. Mutta kun Kyros, Kambyseen poika, oli kukistanut Astyageen, Kyaxareen pojan, ylivallan, ja persialaisten mahti kasvoi, teki tämä seikka lopun Kroisoksen murheesta, ja hän alkoi miettiä, saattaisiko hän jollain tavoin taltuttaa persialaisten kasvavaa voimaa, ennenkuin se paisuisi liian suureksi. Ja heti kun tämä ajatus hänessä oli herännyt, hän koetteli ennuspaikkoja, sekä helleenein keskuudessa olevia että Libyassa sijaitsevaa, lähettäen mitkä minnekin, toiset menemään Delfoihin, toiset Abaihin, fokilaisten maahan, toiset Dodonaan. Jotkut lähetettiin Amfiaraoksen ja Trofonioksen luo, toiset Brankhidaihin Miletoksen alueeseen. Nämä olivat ne helleeniläiset ennuspaikat, joihin Kroisos lähetti sanansaattajia saadakseen neuvoa. Toiset taas hän laittoi Libyaan Ammonin luo kysymään oraakelia. Hän lähetti joka taholle ja koetteli, mitä ennuspaikat tiesivät, jotta, jos ne tavattaisiin todenperäisiksi, hän toistamiseen lähettäisi kysymään, tuliko hänen ryhtyä sotaretkeen persialaisia vastaan.

47. Ja lähettäessään lyydialaiset koettelemaan oraakeleita, hän antoi heille seuraavan tehtävän. Siitä päivästä alkaen, jolloin he lähtivät Sardeesta, tuli heidän lukea sata päivää ja sadantena päivänä tiedustella oraakeleilta, ja kysyä mitä lyydialaisten kuningas Kroisos, Alyatteen poika, juuri silloin sattui tekemään; ja mitä kukin oraakeli julisti, se tuli heidän kirjoittaa muistiin sekä ilmoittaa hänelle. Mitä muut oraakelit puolestaan julistivat, sitä ei kukaan kerro. Mutta heti kun lyydialaiset Delfoissa astuivat sisään temppelisaliin saadakseen vastauksen jumalalta ja kysyivät niinkuin käsketty oli, vastasi Pytia kuusimittarunossa näin:

"Hiekan määrän mä tiedän ja merten matkat ma tunnen, mykkää myös tajuan, puhumattoman kuiskehen kuulen. Kas, kovakilpisen konnan tuoksu mun tuntohon tunki, min lihat parhaillaan kera lampaan vaskessa kiehuu: vaskea alla sen on, myös vaski sen päältäkin peittää."

48. Tämän Pytian julistuksen lyydialaiset kirjoittivat muistiin ja lähtivät sitten pois Sardeeseen. Ja niin pian kuin muutkin ympäri maailmaa lähetetyt sanansaattajat saapuivat tuoden mukanaan oraakelinvastaukset, niin Kroisos avasi ja katseli kaikkia kirjoituksia. Mutta niistä ei mikään häntä miellyttänyt. Vaan kun hän kuuli Delfoin oraakelista tulleen vastauksen, hän heti osoitti siitä oraakelille kunnioitusta ja uskoi siihen, arvellen että Delfoin ennuspaikka oli ainoa maailmassa, koska se oli keksinyt mitä hän teki. Sillä senjälkeen kuin oli lähettänyt tiedustelijat eri oraakelien luo, hän otti vaarin sovitusta päivästä, mietti juonen, jota oli mahdoton keksiä ja arvata, ja ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen: hän hakkasi kilpikonnan ja lampaan kappaleiksi, keitti itse ne yhdessä vaskisessa kattilassa ja asetti päälle vaskisen kannen.

49. Semmoisen oraakelinvastauksen siis Kroisos sai Delfoista. Mutta mitä Amfiaraoksen ennuspaikan vastaukseen tulee, en saata sanoa, mitä se lausui lyydialaisille, sittenkuin olivat pyhätön luona tehneet mitä tapa vaatii -- ei näet siitä ole olemassa kertomusta --, paitsi että Kroisos katsoi Amfiaraoksenkin omistavan todenperäisen ennuspaikan.

50. Tämän jälkeen hän koetti suurilla uhreilla suostutella Delfoissa vallitsevaa jumalaa. Niinpä hän uhrasi uhrieläimiä kolmetuhatta joka lajia ja laati suuren rovion sekä poltti poroksi kullalla ja hopealla verhottuja makuusohvia, kultamaljoja, purppuravaatteita ja -ihotakkeja, toivoen siten paremmin voivansa voittaa jumalan suosion. Ja kaikille lyydialaisille hän antoi käskyn, että he itse kukin uhraisivat sen, mitä kullakin oli. Ja niin pian kuin hän oli uhrannut, hän sulatti suunnattoman määrän kultaa ja taotti siitä puolitiilejä, jotka teki pituudelleen kuuden, leveydelleen kolmen ja korkeudelleen yhden kämmenen levyisiksi, luvultaan sataseitsemäntoista. Näistä oli neljä puhdasta kultaa, kukin painaen puolenkolmatta talenttia, muut puolitiilet taas olivat vaaleata kultaa ja painoivat kaksi talenttia. Hän teetti myös puhtaasta kullasta leijonan kuvan, jonka paino teki kymmenen talenttia. Tämä leijona kuitenkin putosi, silloin kun Delfoin temppeli paloi, puolitiilien päältä -- niiden päällä se nimittäin lepäsi -- ja nyt sitä säilytetään korintolaisten aarreaitassa sekä painaa puolenseitsemättä talenttia, sillä puolenneljättä talenttia siitä suli pois.

51. Saatuaan tämän kaiken valmiiksi Kroisos lähetti sen Delfoihin ja sen mukana seuraavat toiset esineet: kaksi suurensuurta sekoitusastiaa, kultaisen ja hopeaisen, joista kultainen seisoi oikealla kädellä temppeliin astuessa, hopeinen vasemmalla. Mutta nämätkin siirrettiin temppelin palon aikana, ja kultainen seisoo klazomenailaisten aarreaitassa painaen puolenyhdeksättä talenttia ja vielä kaksitoista minaa, hopeainen taas sijaitsee temppelin eteisen nurkassa ja vetää kuusisataa amforaa, sillä delfolaiset sekoittavat siinä viiniä jumalan ilmestysjuhlana. Delfolaiset väittävät sen olevan samolaisen Theodoroksen tekoa, ja niin minäkin luulen; sillä ei se minusta näytä miltään jokapäiväiseltä teokselta. Edelleen hän lähetti neljä hopeatynnyriä, jotka seisovat korintolaisten aarreaitassa, ja pyhitti sinne kaksi vihkivesiastiaa, kultaisen ja hopeaisen, joista kultaisessa on kirjoitus, missä lakedaimonilaiset sanovat sen olevan heidän vihkilahjansa, mutta eivät sano siinä oikein. Sillä itse asiassa tämäkin on Kroisoksen, ja kirjoituksen on siihen pannut eräs delfolainen, joka tahtoi tehdä lakedaimonilaisille mieliksi; hänen nimensä minä kyllä tunnen, mutta en tahdo sitä mainita. Sitävastoin on se poika, jonka käden kautta vesi valuu, lakedaimonilaisten antama, mutta ei kumpainenkaan vihkivesiastia. Näiden myötä Kroisos lähetti useita vähemmän huomattavia vihkilahjoja, kuten ympyriäisiä hopeasta valettuja kulhoja ja myös kolmenkyynäräisen kultaisen naisenkuvan, jota delfolaiset väittävät Kroisoksen leipojattaren muotokuvaksi. Lisäksi hän pyhitti oman vaimonsa kaulakoristeet ja vyöt.