Part 15

115. Kuultuaan tämän Thonis ottaa kiinni Alexandroksen, pidättää hänen laivansa, ja vie sitten hänet itsensä, Helenan ynnä tavarat sekä lisäksi vielä turvananojat Memfiiseen. Ja kun kaikki olivat saapuneet perille, kysyi Proteus Alexandrokselta, kuka hän oli ja mistä hän purjehti. Alexandros luetteli sekä esi-isänsä että mainitsi isänmaansa nimen ja kertoi myös matkastaan sekä mistä päin hän purjehti. Sitten Proteus kysyi häneltä, mistä hän oli ottanut Helenan. Kun Alexandros puheli kiertäen kaartaen eikä sanonut totuutta, kumosivat turvananojat hänen väitteensä kertomalla hänen rikoksensa jutun juurta jaksaen. Lopuksi Proteus julistaa seuraavan päätöksen sanoen: "Jollen minä katsoisi velvollisuudekseni olla tappamatta ketään vierasta, joka tuulen tempaamana on minun maahani tullut, niin kostaisin helleeniläisen miehen puolesta sinulle, joka, oi miehistä kurjin, olet niin jumalattoman teon tehnyt häntä kohtaan, jonka puolelta olet nauttinut kestiystävyyttä. Olethan mennyt oman kestiystäväsi vaimon tykö. Eikä sekään sinulle riittänyt, vaan kiihoittavilla houkutuksillasi olet hänet vietellyt mukaasi, senkin varas. Eikä yksin sekään riittänyt, vaan olet ryöstänyt kestiystäväsi talonkin. Nyt siis, vaikka pidän velvollisuutenani olla surmaamatta vieraita, en aio sallia sinun viedä pois tätä vaimoa enkä rahoja, vaan tulen säilyttämään ne helleeniläisen kestiystävän varalle, kunnes hän itse tulee viemään ne mukanansa pois. Mutta sinua itseäsi ja matkatovereitasi minä käsken kolmen päivän sisässä lähtemään minun maastani johonkin toiseen maahan; muussa tapauksessa tullaan teitä kohtelemaan vihollisina."

116. Siten oli Helena, pappien kertomuksen mukaan, tullut Proteuksen luo. Näyttääpä minusta myös Homeros tunteneen tämän kertomuksen. Mutta koska se ei yhtä hyvästi soveltunut hänen runoelmaansa kuin se toinen, jota hän todella käytti, niin hän tahallaan heitti sen sikseen, osoittamalla kuitenkin tuntevansa mainitunkin toisinnon. Käy nimittäin ilmi siitä, miten hän Iliadissa -- eikä hän missään muualla ole samaan aineeseen palannut -- on kuvaillut Alexandrokseen harhamatkoja, että tämä harhaillessaan, mukanaan Helena, ajelehti muun muassa myös Foinikian Siidoniin. Siitä hän mainitsee "Diomedeen urotöissä", ja sanat kuuluvat näin:

"Siinäpä säilössä on koruompelu-vaippoja hällä, Siidonin naisten töitä, mi itse on Siidonin maasta tuonut Alexandros jumalainen, laajoa merta kulkien, matkassaan Helenaa jalosyntyä vieden."

Näissä säkeissä Homeros osoittaa tuntevansa Alexandroksen harhamatkan Egyptiin. Syyria rajoittuu näet Egyptiin, ja foinikialaiset, joitten oma Siidon on, asuvat Syyriassa.

117. Näiden säkeiden nojalla käy myös vallan ilmeiseksi, että "Kypria"-runoelma ei ole Homeroksen, vaan jonkun muun tekemä. Sillä Kypriassa mainitaan, että Alexandros kolmessa päivässä saapui Spartasta Ilioniin muassaan Helena, suotuisan tuulen vallitessa ja meren ollessa tyvenenä. Mutta Iliadissa sanotaan, että hän harhaili sinne tänne vieden Helenaa muassaan.

118. Mutta jääkööt nyt Homeros ja Kypria-runoelma sikseen! Kysyessäni papeilta, puhuvatko helleenit joutavia siinä kohden, minkä kertovat Ilionin suhteen tapahtuneen, vai eivätkö, he kertoivat siihen seuraavaa, väittäen kyselemällä saaneensa tietää sen Menelaokselta itseltään. Helenan ryöstön jälkeen tuli teukrolaisten maahan helleenien suuri sotajoukko auttamaan Menelaosta. Kun sotajoukko oli astunut maihin ja asettunut paikoilleen, niin he lähettivät sanansaattajia Ilioniin, ja niiden mukana meni myös Menelaos itse. Tultuaan muurin sisäpuolelle he pyysivät pois Helenaa ynnä niitä rahoja, jotka Alexandros varkain oli vienyt Menelaokselta, ja vaativat rangaistusta hänen väärästä teostaan. Mutta teukrolaiset vakuuttivat silloin ja jälestäpäinkin, sekä vannoen että vannomatta, samaa, että nimittäin heillä ei ollut Helenaa eikä niitä tavaroita, joista helleenit valittivat, vaan että ne kaikki olivat Egyptissä; niinmuodoin ei ollut oikein, että heidän tuli antaa hyvitystä siitä, mitä egyptiläisellä Proteuksella oli hallussaan. Mutta helleenit, jotka luulivat teukrolaisten pilkkaavan heitä, saartoivat kaupungin ja valloittivat viimein sen. Kun helleenien vallattua linnan Helenaa ei näkynytkään, vaan he taas kuulivat saman jutun, niin he vihdoin uskoivat ja lähettivät Menelaoksen itsensä Proteuksen luo.

119. Tultuaan Egyptiin ja purjehdittuaan Memfiiseen Menelaos ilmaisi asian todellisen laidan, sai osakseen suuria kestilahjoja ja otti vastaan Helenan vahingoittumatonna ynnä lisäksi vielä kaikki omat tavaransa. Mutta vaikka Menelaos saikin ne, niin hän kuitenkin esiintyi väärämielisenä miehenä egyptiläisiä kohtaan. Kun hän nimittäin suoriutui lähteäkseen matkalle, pidättivät häntä vastatuulet. Koska tätä kesti pitemmän ajan, niin hän keksi seuraavan jumalattoman keinon. Hän otti nimittäin kaksi maanasukasten lasta ja teurasti ne uhriksi. Kun sitten tuli kuuluviin, että hän oli sen tehnyt, niin hän vihattuna ja takaa-ajettuna läksi laivoillaan pakoon Libyaan päin. Mutta minne hän siitä sitten kääntyi, sitä eivät egyptiläiset saattaneet sanoa. Tämän kaiken he sanoivat osaksi tuntevansa kyselyjensä nojalla, osaksi he sanoivat varmasti tietävänsä sen siitä syystä, että se oli tapahtunut heidän omassa keskuudessaan.

120. Niin kertoivat egyptiläisten papit. Itse minä puolestani yhdyn tähän yllämainittuun kertomukseen Helenasta ja lisään siihen vielä sen, että jos Helena olisi ollut Ilionissa, olisi hänet kyllä annettu pois helleeneille, joko sitten Alexandroksen suostumuksella tai vasten hänen tahtoaan. Sillä eiväthän toki Priamos ja hänen läheisensä olleet siihen määrään mielettömiä, että olisivat panneet omat henkensä, lapsensa ja kaupunkinsa vaaraan vain siksi, että Alexandros saisi elellä yhdessä Helenan kanssa. Ja vaikka he ensi aikoina olisivatkin olleet sillä kannalla, niin ainakin minä puolestani luulen, että kun sitten, heidän joutuessaan käsikähmään helleenien kanssa, useiden muiden troialaisten ohella joka kerta myös kaatui kaksi tai kolme tai vielä useampiakin itse Priamoksen lapsista -- jos nimittäin saa jossain kohden uskoa runoniekkoja --, niin Priamos, vaikkapa hän itsekin olisi elänyt yhdessä Helenan kanssa, olisi antanut tämän pois akhaialaisille vapautuakseen sillosesta onnettomuudestaan. Sitäpaitsi ei myöskään kuninkuus olisi joutunut Alexandrokselle, niin että Priamoksen vanhetessa hallitus olisi hänestä riippunut. Vaan Hektor, joka oli sekä vanhempi että enemmän mies puolestaan kuin Alexandras, oli Priamoksen kuoltua ottava vastaan hallituksen, eikä hänen olisi sopinut sallia veljensä harjoittaa vääryyttä, varsinkin kun Alexandroksen kautta olisi koitunut suuria onnettomuuksia sekä hänelle itselleen että kaikille muillekin troialaisille. Niinpä troialaiset eivät voineet antaa Helenaa pois. Toiselta puolen taas eivät helleenit uskoneet heitä, kun he sanoivat totuuden. Ja jos minä saan mielipiteeni lausua, niin tämä tapahtui jumaluuden toimesta, jotta teukrolaiset kokonaan turmioon syöksymällä tekisivät ihmisille ilmeiseksi, että suuria vääryyksiä myös seuraavat jumalien puolelta suuret rangaistukset. Ja tämän minä olen maininnut, niinkuin asianlaita minusta näyttää olevan.

121. Proteuksen jälkeen seurasi, niinkuin egyptiläiset kertoivat, hallituksessa Rampsinitos, joka jätti jälkeensä muistomerkeiksi Hefaistoksen temppelin länteen päin antavat esikartanot, ja asetti vastapäähän esikartanoita kaksi kuvapatsasta, suuruudeltaan viidenkolmatta kyynärän korkuiset, joista egyptiläiset kutsuvat toista, pohjoiseen päin seisovata kesäksi, mutta etelään päin olevata talveksi. Ja sen eteen, jota he kutsuvat kesäksi, he nöyrästi heittäytyvät ja kohtelevat sitä hyvin, mutta sille, jota kutsuvat talveksi, he tekevät päinvastoin. Mainitulla kuninkaalla oli niin suuret raharikkaudet, ettei kukaan myöhemmistä kuninkaista voinut häntä siinä voittaa tai edes tulla lähellekään. Koska hän nyt tahtoi turvassa säilyttää aarteitaan, niin hän rakensi kivisen huoneen, jonka seinistä yksi oli linnan ulkoseinänä. Mutta se, joka työn suoritti, punoi salakavalassa aikeessa seuraavan juonen. Hän laittoi niin, että yhden kiven helposti saattoi ottaa pois seinästä joko kaksi miestä tahi yksi mies. Niin pian kuin huone oli valmis, pani kuningas aarteensa siihen talteen. Kun jonkun ajan kuluttua rakennusmestari oli kuolemaisillaan, kutsui hän luokseen poikansa, joita hänellä oli kaksi, ja kertoi heille, että hän oli pitänyt huolta siitä, että heillä olisi runsas toimeentulo, ja niinmuodoin oli rakentaessaan kuninkaan aarreaitan erityisellä tavalla sen valmistanut. Selitettyään pojilleen selvästi kaikki, mikä koski kiven ulosottamista, rakennusmestari mainitsi heille tarvittavat mitat ja sanoi, että jos he niistä ottavat vaarin, niin he pääsevät kuninkaan rahojen hoitajiksi. Sitten hän päätti päivänsä. Mutta pojat kävivät viipymättä käsiksi työhön, tulivat yöllä kuninkaanlinnalle, löysivät rakennuksesta kiven, jota helposti saattoivat käsitellä, ja veivät huoneesta ulos suuren joukon aarteita.

Niin pian kuin sitten kuningas sattui avaamaan huoneen, niin hän ihmetteli nähdessään, että rahoja puuttui astioista. Mutta hänellä ei ollut, ketä syyttäisi, koska sinetit olivat eheät ja huone suljettu. Kun hänen kaksi tai kolme kertaa avatessaan huoneensa rahat aina ilmeisesti olivat vähentyneet -- varkaat näet eivät herenneet ryöstämästä --, niin hän teki seuraavalla tavalla. Hän käski näet tekemään ansoja ja virittämään ne niiden astioiden ympäri, joissa rahat olivat. Varkaat tulivat niinkuin ennenkin, ja toinen heistä hiipii sisälle. Mutta heti kun hän oli lähestynyt astiaa, niin hän tarttui ansaan. Niin pian kuin hän huomasi, millaisessa onnettomuudessa oli, hän heti kutsui veljensä, osoitti hänelle tilansa ja käski häntä pikimmiten hiipimään sisään ja leikkaamaan poikki hänen päänsä, jottei hän syöksisi toistakin turmioon, kun hänet nähtäisiin ja tunnettaisiin. Toisen mielestä veli puhui hyvin, hän suostui ehdotukseen ja teki niin. Sitten hän sovitti kiven paikoilleen ja meni kotiinsa, muassaan veljensä pää.

Niin pian kuin tuli päivä, astui kuningas sisälle huoneeseen, mutta hämmästyi suuresti nähdessään ansassa varkaan päättömän ruumiin, vaan huoneen vahingoittumattomana, siinä kun ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sisään tai ulos. Kun hänellä ei ollut muuta neuvoa, niin hän teki näin. Hän ripusti varkaan ruumiin muurille ja asetti sinne vartijoita sekä käski näitä ottamaan kiinni ja tuomaan hänen luokseen sen, jonka näkisivät itkevän ja vaikeroivan.

Kun nyt ruumis oli sinne ripustettu, koski se kovasti vainajan äitiin. Niinpä hän puhutteli henkiin jäänyttä poikaansa ja antoi tälle toimeksi, millä tavalla vain saattoi, laittamaan niin, että ottaisi pois veljen ruumiin ja toimittaisi sen hänelle. Mutta jos hän sen laiminlyö, niin äiti uhkasi itse mennä kuninkaan luo antamaan ilmi hänet siksi, jolla oli rahat hallussaan. Kun äiti kovasti ahdisti eloon jäänyttä poikaansa, eikä tämä, vaikka paljon äidilleen puheli, voinut häntä taivuttaa lakkaamaan siitä, niin hän vielä keksi seuraavan juonen. Hän sälytti aasinsa, täytti joukon säkkejä viinillä, asetti ne aasien selkään ja ajoi ne edelleen. Niin pian kuin hän oli tullut niiden kohdalle, jotka vartioivat muurilla riippuvaa ruumista, hän nykäisi paria, kolmea säkinnippua ja aukaisi ne sitten itse solmuistaan. Kun nyt viini alkoi vuotaa, hän löi päätään huutaen ääneen, ikäänkuin ei olisi tiennyt, minkä aasin puoleen hänen ensin piti kääntymän. Nähdessään viljalti vuotavan viinin, vartijat juoksivat miehissä tielle mukanaan astiat, joihin ammensivat maahan valuneen viinin, itse siitä nauttiakseen. Teeskennellen suuttumusta mies soimasi heitä kaikkia, milloin mitäkin, mutta kun vartijat koettivat rauhoittaa häntä, hän aikaa myöten oli lauhtuvinaan ja antoi muka suuttumuksensa laueta. Vihdoin hän ajoi aasit pois tieltä ja sälytti ne uudestaan. Kun puhelua jatkui, ja joku myös teki ilvettä hänestä ja houkutteli häntä nauramaan, niin hän antoi heille säkeistään vielä yhden. Silloin he päättivät ilman muuta laskeutua maahan siihen paikkaan juomaan, ottaa hänet mukaansa ja käskeä häntä jäämään heidän kanssaan juomaan. Hän suostuikin siihen ja jäi sinne. Kun he nyt juodessaan kohtelivat häntä ystävällisesti, niin hän antoi heille vieläkin yhden säkin. Vartijat joivat ylenmäärin, niin että kokonaan päihtyivät ja nukkuivat unen valtaamina siihen paikkaan, missä ryyppäsivät. Mutta kun yötä oli kulunut pitkälle, irroitti mies veljensä ruumiin ja häväistäkseen vartijoita hän leikkasi pois parran heidän kaikkien oikealta poskelta, asetti ruumiin aasien selkään ja ajoi ne kotiin. Ja siten hän täytti äidin antaman tehtävän.

Mutta kun kuninkaalle ilmoitettiin, että varkaan ruumis oli varastettu, niin hän suuttui kovasti. Koska hän kaikin mokomin tahtoi, että tulisi ilmi, kuka se oli, joka tämän kaiken oli pannut toimeen, hän teki seuraavalla tavalla, jota minä tosin en saata uskoa. Hän sijoitti tyttärensä porttolaan ja käski hänen erotuksetta ottaa vastaan kaikki, mutta ennenkuin kukaan häneen rupeisi, tuli hänen pakoittaa tätä sanomaan hänelle, mikä oli viisain ja mikä jumalattomin teko, minkä hän eläessään oli suorittanut. Se, joka silloin kertoo sen, mikä varkaan suhteen tapahtui, täytyy hänen ottaa kiinni eikä hän saa laskea häntä ulos. Ja tytär teki niinkuin isä käski. Mutta varas, joka huomasi, minkä vuoksi tämä pantiin toimeen, tahtoi neuvokkuudessa viedä voiton kuninkaasta ja teki senvuoksi seuraavasti. Hän leikkasi vereksestä ruumiista pois käsivarren olkapään kohdalta ja läksi menemään, käsivarsi viittansa alla. Kun hän tuli kuninkaantyttären tykö, ja häneltä kysyttiin samaa kuin muiltakin, niin hän kertoi, että hänen jumalattomin tekonsa oli se, jolloin hän kuninkaan aarreaitassa ansaan joutuneelta veljeltään oli leikannut poikki pään, viisain taas kun hän päihdyttämällä vartijat oli ottanut pois veljensä muurilla riippuvan ruumiin. Sen kuultuaan kuninkaantytär tarttui varkaaseen, mutta tämä ojensikin hänelle pimeässä ruumiin käden. Sen nainen otti ja jäi sitä pitämään arvellen pitävänsä kiinni varkaan kädestä. Mutta varas antoi sen mennä menojaan ja läksi oven kautta pakoon.

Niin pian kuin asia ilmoitettiin kuninkaalle, niin tämä ihmetteli miehen neuvokkuutta ja rohkeutta; mutta lopulta hän lähetti sanan kaikkiin kaupunkeihin ja kuulutti jättävänsä varkaan rankaisematta ja ottavansa suuremmoisesti hänet vastaan, jos hän tulisi kuninkaan eteen. Tähän luottaen varas tulikin kuninkaan luo, ja Rampsinitos ihmetteli suuresti häntä sekä antoi hänelle tyttärensä vaimoksi, koska hän muka oli ymmärtäväisin ihminen maailmassa. Sillä egyptiläisiä kuningas piti viekkaudessa etevämpinä muita ihmisiä, egyptiläisistä taas etevimpänä hän piti tätä miestä.

122. He kertoivat mainitun kuninkaan senjälkeen elävänä astuneen alas siihen paikkaan, jota helleenit luulevat Hadekseksi, ja siellä pelanneen noppapeliä Demeterin kanssa, jolloin oli milloin voittanut, milloin joutunut tappiolle; ja sitten hän oli tullut takaisin, mukanaan Demeteriltä saamanaan lahjana kultainen pyyheliina. Rampsinitoksen manalaanmenon johdosta he väittivät egyptiläisten viettävän juhlaa Demeterin kunniaksi, siitä ajasta alkaen, jolloin Rampsinitos tuli takaisin. Ja minä tiedän, että he ovat viettäneet tuota juhlaa aina minun aikoihini saakka, mutta en kuitenkaan saata sanoa, viettävätkö he sitä mainitusta syystä. Samana päivänä papit kutovat päällysvaipan ja sitovat nauhan erään papin silmille joukostaan, vievät hänet päällysvaippaan puettuna Demeterin pyhättöön ja lähtevät sitten itse takaisin. Mutta sen papin, jonka silmät on sidottu, vie, kuten he sanovat, kaksi sutta Demeterin pyhättöön, mikä sijaitsee kahdenkymmenen stadionin päässä kaupungista, ja sitten sudet vievät hänet takaisin pyhätöstä samaan paikkaan.

123. Näitä egyptiläisten juttuja hyväksyköön se, joka pitää niitä uskottavina. Minulla on koko kertomukseni kestäessä edellytyksenä, että kirjoitan mitä jokainen on sanonut ja niinkuin olen kuullut. Nytpä egyptiläiset sanovat, että Demeter ja Dionysos hallitsevat manalaa. Egyptiläiset ovat myös ensimäiset, jotka ovat esittäneet sen opin, että ihmisen sielu on kuolematon, ja että se ruumiin hävitessä menee toiseen, kulloinkin syntyvään olentoon ja sittenkuin se on kiertänyt kautta kaikkien maa- ja merieläinten sekä lintujen, menee se uudestaan kulloinkin syntyvään ihmisruumiiseen. Ja sen kiertoaika on kolmetuhatta vuotta. Tätä oppia ovat muutamat helleeneistä, toiset aikaisemmin, toiset myöhemmin, esittäneet omanaan; mutta vaikka minä tiedän niiden nimet, en minä niitä kirjoita tähän.

124. Rampsinitoksen hallitusaikaan saakka he sanoivat, että Egyptissä vallitsi mitä paras järjestys, ja että Egypti suuresti menestyi. Mutta hänen jälkeensä tuli egyptiläisten hallitsijaksi Kheops, joka syöksi maan täydelliseen kurjuuteen. Hän sulki näet kaikki pyhätöt ja esti ensiksi asukkaita uhraamasta niissä sekä käski sitten kaikkia egyptiläisiä tekemään häntä itseään varten työtä. Toisia hän käski ottamaan kiviä Arabian vuoressa olevista louhoksista ja sieltä vetämään niitä Niiliin saakka. Ja kun kivet oli kuljetettu laivoilla joen yli, niin hän määräsi toisia ottamaan ne vastaan ja vetämään ne niinkutsutun Libyan vuoren luo. Noin satatuhatta ihmistä teki työtä, kukin ryhmä aina kolme kuukautta kerrallaan. Kymmenen vuotta kului rasitetulle kansalle sen tien rakentamiseen, jota myöten he vetivät kiviä -- työ, joka minun nähdäkseni ei juuri ole paljoa pienempi kuin pyramidin teko. Sillä tien pituus on viisi stadionia, leveys kymmenen syltä ja korkeus, siinä missä se on korkeimmillaan, kahdeksan syltä; se on tehty hiotuista kivistä, joihin on kaiverrettu kuvioita. Siihen kului siis kymmenen vuotta, samoinkuin niiden maanalaisten kammioiden tekoon, jotka ovat sillä ylängöllä, missä pyramidit sijaitsevat. Nämä kammiot hän teki itselleen hautapaikaksi saaressa, jonka hän muodosti johdattamalla sinne kanavan Niilistä. Mutta itse pyramidin tekoon kului kahdenkymmenen vuoden aika. Jokainen sen neljästä sivusta on kahdeksan pletronia ja korkeus sama, ja se on tehty hiotuista ja mitä tarkimmin toisiinsa sovelletuista kivistä. Ei mikään kivistä ole pienempi kolmeakymmentä jalkaa.

125. Ja tämä pyramidi rakennettiin seuraavalla tavalla. Se tehtiin ensin niin, että siinä oli ikäänkuin astuimet, joita toiset sanovat portaiksi, toiset taas rappusiksi. Sen jälkeen nostettiin muut kivet, kohottamalla niitä maasta ensimäiseen porraskertaan lyhyistä hirsistä tehdyillä vivuilla. Aina milloin kivi nousi ensimäiseen kertaan, niin se asetettiin toiseen vipuun, joka sijaitsi ensimäisessä kerrassa, ja sieltä se vedettiin toiseen kertaan ja toiselle vivulle. Sillä niin monta kuin oli porraskertaa, niin monta oli myös vipua; tahi sitten oli yksi helposti kannettava vipu, jonka he siirsivät toisesta kerrasta toiseen, aina kun he olivat ottaneet pois kiven. Sillä minä tahdon mainita kummankin tavan, niinkuin todella kerrotaan. Ensiksi siis valmistettiin pyramidin ylin osa, sitten tehtiin se, mikä oli tätä lähinnä, ja lopuksi tehtiin se osa siitä, mikä oli lähinnä maata. Egyptiläisillä kirjaimilla on pyramidissa ilmoitettu, kuinka paljon rahaa kului työmiesten retikkaan, sipuliin ja laukkaan. Minä muistan hyvin, kuinka tulkki lukiessaan kirjoitukset minulle sanoi, ja kaikki se maksoi tuhatkuusisataa talenttia. Ja jos tämän asian laita on näin, niin kuinka suuria muita kulunkeja on täytynyt tehdä rautaa työkaluiksi valmistettaessa ynnä työmiesten ruokaan ja vaatteisiin, kun he yllämainitun ajan käyttivät rakennustöihin ja sitten vielä kuluttivat toisen ajan kivien hakkuuseen ja kuljetukseen sekä maanalaisen kaivannon tekemiseen, mikä minun luullakseni ei ollut mikään vähäinen aika?

126. Ja Kheops meni niin pitkälle häijyydessä, että kun hän tarvitsi rahoja, niin hän sijoitti oman tyttärensä porttolaan ja käski hänen ansaita määrätyn rahasumman -- kuinka suuren, sitä he eivät sanoneet. Ja tytär ansaitsikin sen, minkä isä määräsi, mutta sitäpaitsi hän myös omastakin puolestaan päätti jättää jälkeensä muistomerkin; siksi hän pyysi jokaista, joka hänen luoksensa tuli, lahjoittamaan hänelle yhden kiven. Näistä kivistä he väittivät olevan rakennetun sen pyramidin, joka on keskimäinen kolmesta pyramidista ja sijaitsee suuren pyramidin edessä; sen kukin sivu on puolitoista pletronia.

127. Egyptiläiset sanoivat, että mainittu Kheops hallitsi viisikymmentä vuotta, ja että hänen kuoltuaan hallituksessa seurasi hänen veljensä Khefren. Tämä menetteli samalla tapaa kuin ensinmainittu, muun muassa siinä, että teki pyramidin, jonka mittasuhteet eivät kuitenkaan vedä vertoja Kheopsin pyramidille. Sillä minä olen itse mitannut sen. Ei näet siinä ole maanalaisia kammioita, eikä siihen virtaa haaraa Niilistä, niinkuin toiseen pyramidiin, missä joki rakennetun kanavan kautta virtaa sisään ja kulkee ympäri sen saaren, jossa itse Kheopsin sanotaan lepäävän. Sitävastoin Khefren rakensi ensimäisen kerroksen kirjavasta etiopilaisesta kivestä; itse pyramidin sitävastoin hän teki neljäkymmentä jalkaa matalammaksi, mutta muuten yhtä suureksi kuin toinen oli. Molemmat sijaitsevat samalla ylängöllä, joka on jokseenkin sadan jalan korkuinen.

128. He kertoivat, että Khefren hallitsi viisikymmentäkuusi vuotta. Nämä satakuusi vuotta olivat egyptiläisten laskun mukaan ne, jolloin heillä vallitsi kaikki kurjuus. Ja koko tuon pitkän ajan kuluessa olivat pyhätöt suljettuina eikä niitä avattu. Vihasta näitä kuninkaita kohtaan eivät egyptiläiset ollenkaan tahdo mainita niitä nimeltäkään, vaan pyramidejakin he kutsuvat Filitis-paimenen nimellä, joka siihen aikaan kaitsi karjaa niillä seuduin.

129. Kheopsin jälkeen he sanoivat, että Egyptiä hallitsi hänen poikansa Mykerinos. Häntä eivät miellyttäneet isän teot, vaan hän avasi pyhätöt ja antoi äärimäiseen kurjuuteen rasitetun kansan palata töihinsä ja uhreihinsa sekä oli se, joka kaikista kuninkaista langetti heille oikeimmat tuomiot. Siitä syystä kiitetään häntä enimmin kaikista, jotka tähän saakka ovat olleet egyptiläisten kuninkaina. Eikä hän ainoastaan tuominnut oikein, vaan jos joku oli tyytymätön tuomioon, niin hän lepytti häntä antamalla hänelle jotain omaisuudestaan. Sillaikaa kun Mykerinos esiintyi näin lempeänä kansalaisiansa kohtaan ja semmoista puuhasi, alkoivat hänen onnettomuutensa sillä, että hänen tyttärensä, ainoa lapsi, joka hänellä kodissaan oli, kuoli. Tapauksen johdosta hän murehti kovasti ja koska hän tahtoi haudata tyttärensä komeammin kuin muut, niin hän teetti itselleen onton puisen lehmän, jonka jälkeen kultasi sen ja hautasi siihen mainitun kuolleen tyttärensä.

130. Tätä lehmää ei kätketty maahan, vaan vielä minun aikoihini saakka se on ollut nähtävänä Sais-kaupungissa, missä se sijaitsee kuninkaanlinnassa, taitehikkaasti koristetussa huoneessa. Pitkin koko päivää uhrataan sen ääressä kaikenmoisia suitsutuksia, ja joka yö siellä palaa lamppu kaiken aikaa. Lähellä tätä lehmää seisovat toisessa huoneessa Mykerinoksen jalkavaimojen kuvat, niinkuin Sais-kaupungin papit sanoivat. Siellä seisoo nimittäin puisia jättiläis-kuvapatsaita, luvultaan noin kaksikymmentä, jotka ovat tehdyt alastomiksi. Mutta keitä ne kuvaavat, siitä en kuitenkaan saata sanoa muuta kuin mitä niistä kerrotaan.

131. Muutamat kertovat nimittäin lehmästä ja kuvapatsaista sellaisen jutun, että Mykerinos rakastui omaan tyttäreensä ja yhtyi sitten vasten tämän tahtoa häneen. Sittemmin tytär, kuten he kertoivat, surusta hirttäytyi, jonka jälkeen isä hautasi hänet lehmään. Mutta hänen äitinsä hakkautti niiltä palvelijattarilta, jotka olivat kavaltaneet tyttären isälle, kädet poikki, ja nyt ovat heidän kuvansa samassa tilassa kuin he itse eläessään olivat. Tämä on kuitenkin minun luullakseni tyhjää puhetta, varsinkin mitä tulee puukuvien käsiin. Sillä minä näin itsekin, että kuvat ajan kulutuksesta olivat kadottaneet kätensä, jotka vielä minun aikoihini saakka olivat nähtävinä niitten jalkojen edessä.