Part 7

»Minä opetan sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten Isän edessä ja mikä siis on hyvää kaikille ihmisille. Tehkää mitä minä sanon, täyttäkää minun viisi käskyäni, ja te näette, että mitä sanon on totta. Näiden viiden käskyn täyttäminen vapauttaa maailman pahasta, ja käskyt ovat tosia. Selväähän on, että joka ei julista omaa personallista tahtoansa, vaan sen, joka on hänet lähettänyt, hän julistaa totuutta. Mooseksen laki opettaa ihmistahdon täyttämistä, ja senvuoksi se on täynnänsä ristiriitaisuuksia. Minun oppini käskee Isän tahdon täyttämistä, ja siksi se kaikessa johtaa samaan päätökseen.»

Juutalaiset eivät häntä ymmärtäneet, vaan vaativat ulkonaisia todistuksia siihen, että hän oli Kristus, josta puhuttiin ennustuksissa. Tähän hän vastasi: »Älkää koettako saada tietää, kuka minä olen, taikka ovatko teidän profeettanne kirjoittaneet minusta vai eivät, vaan pankaa minun oppini sydämmellenne ja mitä minä sanon yhteisestä Isästämme. Minua, ihmistä, ei tarvitse uskoa, vaan uskokaa mitä minä sanon kaikkien meidän yhteisen Isämme nimessä.»

»Mitään ulkonaista todistusta siitä, mistä minä olen tullut, ei ole tarpeen, vaan ainoastaan että te seuraatte minun oppiani. Joka sitä seuraa, saavuttaa totisen elämän. Ei voi löytyä mitään todistusta minun oppini totuudesta. Se on valoa, ja niinkuin valoa ei voi valaista, niin ei voi todistaa sen totuutta, mikä on totta. Minun oppini on valoa, ja jokainen, joka sitä näkee, hänellä on valoa ja elämää, ja hänelle ovat kaikki todistukset hyödyttömiä. Mutta joka pimeydessä on, hänen täytyy päästä valoon.»

Mutta juutalaiset kysyivät häneltä uudestaan, kuka hän oli lihassa. Hän sanoi heille: »Minä olen, mitä olen alusta teille sanonut, ihminen ja elämän Isän poika. Ainoastaan se, joka ymmärtää itsekin olevansa tämän Isän poika (mikä on se totuus, jota opetan) ja joka täyttää hänen tahtonsa, lakkaa olemasta orja ja tulee vapaaksi, sillä meitä estää vapaiksi tulemasta vaan se erehdys, joka panee meitä pitämään ruumiin elämätä todellisena elämänä. Vapaa ja kuolematon on vaan se, joka ymmärtää totuuden, että elämä on ainoastaan hänen Isänsä tahdon täyttämisessä.»

Ja Jeesus sanoi: »Minun oppini on nukkuvan elämän herätys. Joka uskoo minun oppiani, herää ikuiseen elämään ja on elävä kuoleman jälkeen.»

»Minun oppiani ei voi todistaa, mutta ihmiset seuraavat sitä siksi, että se yksin lupaa heille elämää.»

»Niinkuin lampaat seuraavat paimentansa, joka antaa heille ruokaa ja elatusta, niin hyväksyvät ihmiset minunkin oppiani, siksi että se antaa elämää kaikille. Niinkuin lampaat eivät seuraa varasta, joka murtautuu lammaskotaan, vaan pakenevat häntä, niin eivät voi ihmisetkään uskoa oppia, joka perustuu väkivaltaan ja verenvuodatukseen. Minun oppini on ovi lampaille, ja kaikki, jotka minua seuraavat, löytävät totisen elämän. Hyvä paimen on itse isäntä ja rakastaa lampaitansa ja antaa elämänsä niitten edestä, mutta paha paimen on palkattu eikä rakasta lampaitansa. Sama on opettajien laita, ainoastaan se on totinen opettaja, joka ei sääli itseänsä, mutta huono on se opettaja, joka tekee minuutensa ensimmäiseksi tarkoituksekseen. Minun oppini on, ettemme saa huolehtia itsestämme, vaan olisimme valmiit uhraamaan ruumiillisen elämämme hengen elämälle. Sitä minä opetan ja teen.»

Mutta juutalaiset eivät sittenkään häntä ymmärtäneet, vaan yhä hakivat todistuksia siihen, oliko hän Kristus vai ei, ja olisiko heidän siis häneen uskominen vai ei. He sanoivat: »Älä pidä meitä enää epätiedossa, vaan sano suoraan, oletko Kristus vai et?» Jeesus vastasi, ettei heidän pitäisi uskoa sanoja, vaan töitä. »Niistä teoista, joita minä saarnaan, voitte päättää saarnaanko totuutta vai valhetta. Tehkää niinkuin minä teen, älkääkä enää pysykö tyhjissä sanoissa. Täyttäkää Isän tahtoa, niin te kaikki yhdytte minuun ja Isään, sillä minä, Ihmisenpoika, olen mitä Isä on. Minä olen mitä te sanotte Jumalaksi ja mitä minä sanon Isäksi. Minä ja Isä olemme yhtä. Teidän laissanne on kirjoitettu, että Jumala sanoi ihmiselle: te olette jumalia. Jokainen ihminen on hengessä Isän poika, ja jos hän elää täyttääkseen Isän tahtoa, niin on hän yhtä Isän kanssa. Jos minä täytän Isän tahtoa, niin on Isä minussa ja minä Isässä.»

Sitten Jeesus kysyi opetuslapsiltansa, kuinka he ymmärsivät hänen oppiansa ihmisenpojasta. Silloin vastasi Siimon Pietarinpoika: »Sinun oppisi on, että sinä olet elävän Jumalan poika, että Jumala on hengen elämä ihmisessä.» Ja Jeesus sanoi hänelle: »Autuas olet sinä, Siimon, joka olet tämän ymmärtänyt, sillä totisesti ei ole liha ja veri sitä sinulle ilmoittanut, vaan sinä olet sen ymmärtänyt Jumalan ilmestyksen kautta sydämmessäsi.»

Ihmisen tosi elämä on perustettu tähän tietoon, ja semmoinen elämä ei tiedä mistään kuolemasta.

Juhlassa oli läsnä muutamia pakanoita, jotka olivat kuulleet puhuttavan Jeesuksen opista ja tahtoivat hänen kanssaan siitä asiasta puhua. Kun opetuslapset tämän kuulivat, he pelästyivät. He pelkäsivät, että Jeesus antaisi itsensä ilmi keskustelussaan pakanain kanssa ja kiihoittaisi kansan vastaansa. Ensin he tahtoivat estää Jeesusta näitä tapaamasta, mutta sitten he päättivät sanoa hänelle, ketkä halusivat puhua hänen kanssaan. Tämän kuultuansa tuli Jeesus surulliseksi. Hän tiesi, että jos hän saarnaisi pakanoille, hän sillä selvästi osoittaisi hylänneensä koko juutalaisen lain, kiihoittaisi alemman kansan vastaansa ja antaisi fariseuksille aihetta syyttämään häntä seurustelusta vihattujen pakanain kanssa.

Jeesus oli tuskissaan tästä tiedosta, mutta hän tiesi myöskin kutsumuksensa olevan julistaa ihmisille, yhden isän lapsille, heidän yhteyttänsä riippumatta uskon erilaisuudesta. Hän tiesi, että tämä askel kukistaisi hänet, hänen ruumiillisen elämänsä, vaan hän tiesi myöskin, että hänen kukistumisensa antaisi ihmisille totisen elämänkäsityksen, ja senvuoksi hän sanoi: »Niinkuin nisunjyvän täytyy hävitä voidakseen kasvattaa hedelmän, niin on ihmisen kadottaminen ruumiillisen elämänsä, tuottaakseen hengen hedelmiä. Se, joka säilyttää ruumiin elämää, kadottaa totisen elämän, ja joka kadottaa ruumiinelämän, voittaa totisen elämän. Sieluni on murheellinen siitä, mikä minua odottaa, mutta minähän olen nykyhetkeen asti elänyt vaan tätä varten, ainoastaan elääkseni tähän hetkeen asti; kuinka sitten voisin olla tekemättä mitä minun on tehtävä? Tulkoon siis tänä hetkenä Isän tahto kirkastetuksi minussa.»

Sitten Jeesus kääntyi kansan puoleen, pakanain ja juutalaisten puoleen, ja lausui avonaisesti, mitä hän ennen oli sanonut vaan salaisesti Nikodeemukselle.

Hän sanoi: »Ihmissuvun elämä eri uskontunnustuksineen ja eri hallitusmuotoineen on päättyvä. Kaikki inhimillinen valta on saava loppunsa. Ainoa välttämätön on ymmärtää ihmisen poikasuhdetta elämän Isään, ja tämä ymmärrys on hävittävä kaiken hajaannuksen ja vallan ihmisten keskuudesta ja yhdistävä heidät yhdeksi ainoaksi suureksi kokonaisuudeksi.»

Silloin sanoivat juutalaiset: »Sinä hävität juuriltaan koko meidän uskontomme. Meidän lakimme mukaan löytyy yksi Kristus, ja sinä sanot, että on olemassa vaan Ihmisenpoika, ja että hän on ylennettävä. Mitä tämä on?» Hän vastasi heille: »Ylentää Ihmisenpoikaa se on elää ymmärryksen valossa, joka löytyy ihmisessä, että niinkauan kuin valo on, eletään sen mukaan. En minä saarnaa mitään uutta uskoa, vaan ainoastaan, mitä jokainen ihminen tietää itsessänsä. Jokainen tietää, että hänellä on elämä itsessään, ja jokainen tietää, että elämän on hänelle ja kaikille ihmisille antanut elämän Isä. Minun oppini on vaan, että teidän on rakastaminen sitä elämää, jonka Isä on teille antanut.»

Senjälkeen Jeesus nousi ja alkoi pestä opetuslastensa ja Juudaksen jalkoja, ja lopetettuansa hän sanoi: »Minä tiedän, että yksi teistä on pettävä minun ja vuodattava minun vereni, vaan minä olen antanut hänelle syötävää ja juotavaa ja pessyt hänen jalkansa. Tämän minä olen tehnyt opettaakseni teille, kuinka teidän on kohteleminen niitä, jotka teille pahaa tekevät: Jos niin menettelette, te tulette autuaiksi.» Opetuslapset kysyivät häneltä uudestaan, kuka heistä tulisi hänen pettämään. Mutta Jeesus ei tahtonut häntä nimittää, ettei olisi saattanut häntä rangaistuksen alaiseksi. Pimeän tultua osoitti Jeesus Juudaksen luoksensa ja käski hänen mennä. Juudas nousi pöydästä ja meni, eikä kukaan pidättänyt häntä.

Silloin sanoi Jeesus: »Tämä on mitä sanotaan Ihmisenpojan ylentämiseksi. Sitä tehdä on olla rakastavainen niinkuin Isä, ei ainoastaan niitä kohtaan, jotka meitä rakastavat, vaan kaikkia, myöskin niitä kohtaan, jotka tekevät meille pahaa. Älkää siis puhuko minun opistani, älkää tutkiko sitä järkiperäisesti niinkuin fariseukset, vaan tehkää niinkuin minä aina olen tehnyt, niinkuin nyt olen tehnyt teidän nähtenne. Minä annan yhden ainoan käskyn,--rakastakaa kaikkia ihmisiä. Koko minun oppini on siinä sanottu, että te rakastatte toisianne keskenänne loppuun asti.»

(Getsemanen yrttitarhassa:) »Isä, lopeta kiusauksen taistelu minussa! Vahvista minua täyttämään sinun tahtosi! En minä tahdo omaa tahtoani, oman ruumiillisen elämäni puolustamista; minä tahdon sinun tahtoasi, etten vastusta pahaa». Opetuslapset eivät häntä ymmärtäneet. Hän sanoi heille: »Älkää ajatelko ruumiin asioita, vaan koettakaa nostaa itseänne hengessä. Henki on väkevä, mutta liha on heikko.» Ja taas hän sanoi: »Isä, jos tämä kärsimys on välttämätön, niin anna minun se kantaa; mutta kaikessa kärsimyksessäni tahdon minä ainoastaan, että Sinun tahtosi on tapahtuva eikä minun.» Opetuslapset eivät ymmärtäneet vieläkään häntä. Silloin Jeesus uudelleen taisteli kiusausta vastaan ja vihdoin hän sen voitti ja tuli opetuslastensa luo sanoen: »Nyt on kaikki päätetty, ja te voitte olla rauhassa. Minä en tahdo sotia vastaan, vaan antaudun tämän maailman ihmisten käsiin.»

Kun Pilatus kuuli heidän sanansa, peräytyi hän ja käski viedä Jeesuksen kuolemaan. Mutta ensin hän antoi hänen ruoskittavaksi ja puetti sitten uudelleen kalliisen kaapuun, ja sotamiehet löivät ja rääkkäsivät ja pilkkasivat häntä. Sitten he antoivat hänelle ristin kannettavaksi ja veivät hänet mestauspaikalle ja ristiinnaulitsivat hänet. Ja kun Jeesus riippui ristinpuussa, herjasi häntä koko kansa. Mutta tähän kaikkeen hän vaan vastasi: »Isä, anna heille anteeksi, sillä eivät he tiedä, mitä he tekevät.». Ja kun kuolema jo lähestyi, sanoi hän: »Isä, Sinun haltuusi annan minä henkeni». Ja niin hän painoi päänsä alas ja heitti henkensä.

13.

Uuden suhteen syntyminen.

Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. (Matth. 18:3.)

Totisesti, totisesti sanon minä sinulle (Nikodeemukselle): ellei joku vasta uudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä. (Joh. 3:3.)

Mitä lihasta syntynyt on, se on liha: ja mitä Hengestä syntynyt on, se on Henki. (Joh. 3:6.)

Ei astu kenkään ylös taivaaseen, vaan joka taivaasta astui alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika pitää ylettämän: että jokainen kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman. (Joh. 3:13-16.)

Tämä uusi suhde Jumalaan syntyy samassa kun minussa herää tieto ja tunto siitä, että hän rakastaa minua,--rakastaa minua semmoisena kuin olin lapsena; rakastaa minussa sitä lasta, sitä sisäisintä minua, joka oli jäänyt jonnekin vuosien taa, unohduksiin sen itsetietoisen, levottoman, vaativaisen, ylpeän minuuden rinnalla, joka oli kasvanut sijaan ja tunkenut edellisen tieltään. Ja kun minä tunnen tuon suuren voimallisen Jumalanrakkauden kohtaavan minua, niin minä tahtoisin nähdä mitä se oikeastaan on, jota hän minussa rakastaa, tahtoisin vetää sen esille, nostaa sen päivän valoon, ikäänkuin todistaakseni itselleni, että minun sisällisessä itsessäni on jotain, joka siis ansaitsee Jumalan rakkautta. Mutta mitä tarkemmin katson, sitä vähemmän jääpi minusta jäljelle, sitä kirkkaampana paistaa vaan vastaani elävän Jumalan rakkaus.--Tahtoisin hävetä, tahtoisin huomauttaa entisestä elämästäni, jonka koko mustuus, jonka kaikki alhaiset teot, jonka herjaava ylimielisyys samassa on silmieni edessä. Mutta taas kuuluu vastaan rajattoman hellän Isän ääni: kaikki on unhotettu, kaikki on poispyyhitty, riemuitkaamme vaan palauksestasi!--Ja tässä suuressa sovituksessa minä tunnenkin olevani kuin pesty. Tämän rakkauden valossa minä olen valkoinen kuin lumi. Eikä siinä kyllä. Niinkuin kotiin palannut tuhlaajapoika isän rajattoman rakkauden ympäröimänä ei voinut enää jäädä syntiin, vaan tiesi tulevansa vastaisuudessa aina ajattelemaan ainoastaan tämän isän palvelemista, aivan niin minäkin tunnen, että vastasyntynyt uusi suhde Jumalaan on vapauttanut minut ainiaaksi pahasta, ettei Jumalan ilmakehä ole asettunut minun ympärilleni enää haihtuvana tunnelmana, vaan Isän rajattoman rakkauden tieto on antanut minulle kokonaan uuden elämänviehätyksen, uuden halun elää ainoastaan Hänen tahtoansa varten, joka on nyt muuttunut elämän ainoaksi »pääasiaksi». Minuun syttyy vastustamaton vetovoima sinne ylös, niinkuin pyrkisin johonkin takasin, josta olen lähtenyt, niinkuin näkisin kaiken kaipaukseni sataman, niinkuin tuntisin, että siellä Hänen luonaan on se kaikki, mikä on hienointa, puhtainta, lämpimintä, mikä on ikuista kotia. Mutta kaikkien minun halujeni ylitse näen yhä Isän suuren rauhallisen rakkauden paisteen, ikäänkuin hän odottaisi minulta jotain, eikä kuitenkaan tahtoisi antaa minulle mitään aikaa kiitollisuuden tunteisiin. Minusta näyttää, kuin pitäisi minun jostakin ulkopuolelta tavoittaa vastausta siihen, mitä minun nyt on tekeminen tässä armon äärettömässä valtameressä. Onko minun siirtäminen vuoria paikoiltaan, onko minun kääntäminen tuulet kulussaan, vai onko minun lentäminen valokeskusta kohden, siihen uppoutuakseni?

Silloin näen Jeesuksen tutut piirteet.

Juurihan minä luin hänen oppinsa. Juurihan hänen oppinsa kautta sain tietää, että minulla on Isä. Hänen suuri kuolemansahan avasi silmäni näkemään tämän rakkauden äärettömyyttä. Hänen ilmoituksensahan on minulle antanut elävän Jumalan.

Ja hän siis myöskin ilmoittaa minulle, mitä minun on tekeminen.

Hän elää ja ilmoittaa itsensä jokaiselle, joka hänen sanansa kätkee.

»En minä jätä teitä orvoiksi, vaan minä tulen teidän tykönne.»

»Jokainen, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä.»

Niin, minä tunnen, että he nyt jo ovat minun tykönä, enkä minä enää ole tietämättä, mitä minun on elämälläni tekeminen.

Kuinka Jeesus ymmärsi Isän tahdon? Mitä hän teki, kun tunsi Isän rakkauden kohtaavan itseänsä?

Hän otti Isän tahdon omakseen, tahtoi niinkuin Isä tahtoi ja rakasti niinkuin Isä rakasti,--rakasti meitä ja tahtoi tehdä meidätkin saman Isän lapsiksi, että mekin olisimme ymmärtäneet saman Isän tahdon ja siinä saaneet ijankaikkisen elämän. Ja hän antautui ristiinnaulittavaksi tietäen, että hän siten antoi meille uskon tähän meidän omaan autuuteemme.

Ja kuitenkin hän juuri siinä täytti Isän tahdon. Hän kirkasti Isän maan päällä, täyttämällä sen työn, minkä Isä oli hänen tehtäväksensä antanut. Ja oli Isän ainoa poika.

»Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, kuin uskoo häneen, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.»

Ja minä tunnen, että koko heräämyksessäni toteutuu vaan Jeesuksen rukous:

»Että he kaikki yhtä olisivat, niinkuin sinä Isä minussa olet, ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat: että maailma uskoisi sinun minua lähettäneeksi. Ja minä annoin heille sen kunnian, kuin sinä minulle annoit: että he yhtä olisivat, niinkuin mekin yhtä olemme. Minä olen heissä, ja sinä minussa, että he niin yhdessä täydelliset olisivat, ja maailma tietäisi, että sinä minun lähetit, ja että sinä heitä rakastit, niinkuin sinä minua rakastit. Isä, minä tahdon, että kussa minä olen, siellä nekin olisivat minun kanssani, kuin sinä minulle antanut olet; että he minun kunniani näkisivät, jonkas minulle annoit, sillä sinä rakastit minua ennenkuin maailman perustus laskettu oli. Vanhurskas Isä, ei maailma sinua tuntenut, mutta minä tunsin sinun, ja nämät ymmärsivät, että sinä minun lähetit. Ja minä julistin heille sinun nimes, ja vielä julistan; että se rakkaus, jolla sinä minua rakastit, heissä olisi, ja minä myös heissä.»

Kaikki elämän vaikuttimet nyt kääntyvät minussa, kun minä ymmärrän, että minun on rakastaminen ihmisiä niinkuin Isä minua rakastaa. Minä koetan ottaa Isän tahdon omaksi tahdokseni. Ja ensimmäiset tekoni tästä uudesta vaikuttimesta--ne ovat niin lapselliset, niin kömpelöt, niin taitamattomat, että on hyvin vaikea niistä muille kertoa, mutta kuitenkin ne täyttävät sydämmeni sykkivällä riemulla, ei siksi, että olisin niillä jotakin aikaansaanut, vaan siksi, että niiden vaikutin on Isästä ja yhdistää minua Häneen, ja että minä tunnen mahdolliseksi kasvaa Hänen tahtonsa täyttämisessä.

Siitä hetkestä perustui se suhde Isän ja minun välillä, se ikuinen, joka ei koskaan voi katketa eikä kuolla.

Sen kanssa minä olen alkanut ijankaikkisen elämän. Sillä heräämisestäni asti tähän päivään saakka olen minä elänyt hetki hetkeltä ja tunti tunnilta tämän ainoan totisen Jumalan ja hänen lähettämänsä Jeesuksen Kristuksen tuntemisesta.

14.

Rakkaus.

»Niin tulivat hänen veljensä ja äitinsä, ja seisoivat ulkona, ja lähettivät hänen tykönsä kutsumaan häntä. Ja kansa istui hänen ympärillänsä, ja sanoivat hänelle: katso, sinun äitis ja veljesi kysyvät sinua ulkona. Ja hän vastasi heitä, sanoen: kuka on minun äitini taikka minun veljeni? Ja koska hän oli ympäri katsonut niiden päälle, jotka hänen ympärillänsä istuivat, sanoi hän: katso minun äitini ja minun veljeni! Sillä joka tekee Jumalan tahdon, hän on minun veljeni ja minun sisareni ja äitini.» (Mark. 3:31-35).

»Älkää luulko, että minä olen tullut rauhaa lähettämään maan päälle. En ole minä tullut rauhaa, mutta miekkaa lähettämään. Sillä minä tulin ihmistä isäänsä vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä äitiänsä vastaan, ja miniätä anoppiansa vastaan, ja ihmisen vihamiehet on hänen perheensä. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, ei se ole minulle sovelias, ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, ei se ole minulle sovelias.» (Matth. 10:34-37).

»Te kuulitte sanotuksi: rakasta lähimmäistäs, ja vihaa vihollistas. Vaan minä sanon teille: rakastakaat vihollisianne, siunatkaat niitä, jotka teitä sadattavat, tehkäät niille hyvää, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaat niiden edestä, jotka teitä vainoovat ja vahingoittavat, että te olisitte teidän Isänne pojat, joka on taivaissa, sillä hän sallii aurinkonsa koittaa niin pahain ylitse kuin hyväinkin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitäkin rakastavat, mitä teidän siitä palkkaa on? Eivätkö publikaanit myös niin tee? ja jos te ainoastaan veljeinne kanssa soveliaat olette, mitä te sen kanssa erinomaista teette? Eivätkö publikaanit myös niin tee? Olkaat siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.» (Matth. 5:43-48.)

Kristus ei pysähtynyt nauttimaan Isän rakkauden paistetta, jonka tunsi itseänsä kohtaavan. Vaan niinkuin peili lähettää edelleen siihen sattuvan valon, niin lähetti Kristus Isän rakkauden edelleen ihmisiin.

Totinen rakkaus on ihmisen kautta kulkeva Jumalan rakkaus.

Taikka selvemmin: Se rakastaa totisesti, joka koettaa rakastaa muita, niinkuin tuntee Jumalan rakastavan häntä itseänsä.

Joka yhtyy Isään, hänen täytyy tuntea ihmisissä saman Isän lapsia. Hänen täytyy tuntea, että hänen pysymisensä Isässä on samaa kuin rakastaa kaikkia ihmisiä niinkuin Isä kaikkia rakastaa. Se on: hänen täytyy tuntea Isän rakkauden alituisesti kulkevan hänen kauttansa.

Tämän ymmärtäminen, tämän tiedon ensimmäinen värähdys, jota ei vähinkään teko ollut vielä ennättänyt seurata, toi minut lähemmäksi ihmisiä ja antoi aavistaa äärettömän lujan ja lämpimän yhdyssiteen kaikkien meidän välillä.

Oli niinkuin jokin vangittu olisi minussa vapauteen päässyt, kun opin tuntemaan tämän uuden Jumalasta lähtevän rakkauden.

Se oli uusi, ja kumminkin se oli sydämmen kotoisin tunne, sen lämpimin kieli. Se oli erilainen kuin entinen rakkaus, ja kumminkin se oli yhtä ymmärrettävä ja yhtä tuttu.

Uusi ja erilainen se oli siksi, että se kohtasi kaikkia erotuksetta, ja jota vastoin entinen inhimillinen rakkaus valitsi jotkut pitääkseen heitä parempina toisia. Erotus omaisten ja vieraiden, tuttujen ja tuntemattomien välillä ikäänkuin katosi. Sillä juuri tämä erotus oli vieras uudelle rakkaudelle. Ja kumminkin minä sanomalla sanon, ettei tämä uusi rakkaus ollut minulle tuntematon, vaan tuttu ja kotoinen. Lapsena minä osasin rakastaa omaisiani ja muita ihmisiä, jotka olivat minulle hyviä, juuri sillä samalla rakkaudella. Ja vielä nytkin vanhempana yksi puoli tai yksi osa omaisrakkaudesta oli sitä samaa, sitä oikeata, vaikka tämä osa ijän karttuessa oli yhä supistunut ja antanut yhä enemmän sijaa itsekkyydelle.--Niinikään, olihan se vaatimaton tunne, jonka olin itsessäni löytänyt ja sittemmin tehnyt suureksi isänmaanrakkaudeksi, alkujaan puhtain ja vilpittömin tunne, eikä siihen ollut sekaantunut mitään kerskailemisen tarvetta tai etevämmyyden pyyntöä.

Kaikissa tapauksissa, kun heräsin, oli minulle kohta selvänä uuden rakkauden laatu. Puhtaudellaan, vilpittömyydellään ja rajattoman kehittymisen mahdollisuudella se minut hurmasi. Se oli itse valo. Jumala on rakkaus.

Mutta samalla minulle oli selvänä, kuinka poljettu se minussa oli, kuinka unohtunut, kuinka kehittymättömäksi jäänyt, kuinka sotkuksissa itsekkyyden kanssa.

Minun täytyi melkein kauhistua nähdessäni mitä rakkaus on ja kuinka vähän minä rakastin. Lukuunottamatta omaisiani, minulla kyllä oli ystäviä. Ne olivat niitä, jotka eivät olleet joutuneet pyrintöjeni tielle, niitä, jotka tahtoivat minulle sitä, mitä minäkin tahdoin itselleni, jotka olivat minun puolellani, kun minä kilpailin vieraiden kanssa,--jotka toivoivat minun pääsevän muiden yläpuolelle ja joille minun viholliseni olivat vihollisia. Mutta heti kun minun ja ystäväni edut menivät vastakkain, saatoin minä jättää hänet ja olin valmis löytämään hänessä kaikellaista rumuutta.

Jonkinlainen hämärä aavistus siitä, että elämän ajatus ja merkitys oli haettava minussa itsessäni asuvasta rakkauskyvystä, oli nuoruudessani saattanut minut tempaamaan irti sydämmestäni sen, mitä siinä oli rakkautta, eroittamaan sen ikäänkuin nähtäväksi ja käsin pideltäväksi, ja, kun se tuntui minusta liian vähäpätöiseltä ja vaatimattomalta, kaikin tavoin kehittämään ja paisuttamaan sitä mahdollisimman suureksi ja valtavaksi. Ja kun minä vihdoin, käytettyäni loppuun kaikki keinot tämän luonnottamasti kasvatetun rakkauden ylläpitämiseksi, luovuin turhasta vaivasta, näin minä, että todellinen rakkauskykyni ei ollut nimeksikään suurennut, vaan päinvastoin oli entistänsä ehkä vieläkin vähäpätöisempi. Eikä siinä kyllä. Sen sijaan, että olisin ruvennut rakastamaan enemmän kuin ennen rakastin, oli minulle vaan kertynyt yhä enemmän vihattavaa. Ei edes niitä ihmisiä kohtaan, joita sanotaan puoluelaisiksi, samanmielisiksi, liittolaisiksi, minulla ollut sen enempää lämpimyyttä, kuin että saatoin pitää jokaista heistä kuolleena myöskin minulle, heti kun hän oli kuollut puolueelle tai yleisölle.

Minä heräsin omien vihollisteni keskuudessa.

Ja näitäkö nyt minun piti siunata ja rakastaa ja palvella!

Epäilemättä, koska me olemme saman Isän lapsia, koska Isä heitä rakastaa niinkuin minua, koska minun täytyy olla vaan peili, josta Isän rakkaus heihin heijastuu.

Isän kasvojen edessä kaikki viha ihmisiä kohtaan katoaakin niinkuin yön varjo päivän tieltä. Ja ainoastaan tultua pois Jumalan kasvojen edestä, ajatellessa suhteita ihmisiin ja oloja jokapäiväisessä elämäntouhussa, voi tuo vihollisuus jälleen näyttää voittamattomalta.