Part 46

Keskustelustamme oli ehkä kulunut puoli tuntia, kun Beatrix palasi, ja hänen olemuksessaan oli sama ylenkatseellinen sävy, mikä hänellä oli, kun hän lähti luotamme. Beatrixilla oli shagrininahkainen lipas kädessään. Esmond tiesi, että siinä olivat ne jalokivet, mitkä hän oli antanut Beatrixille lahjaksi silloin kun tämä oli herttua Hamiltonin morsian ja joita Beatrix oli niin komeasti käyttänyt tuona pahaenteisenä prinssin saapumisiltana. "Minä olen tuonut takaisin", virkkoi hän, "Esmondin markiisille sen lahjan, minkä hän suvaitsi minulle antaa aikana, jolloin hän luotti minuun enemmän kuin nyt. En milloinkaan enää ota vastaan etuja tai ystävällisyyttä Henry Esmondilta; ja palautan nämä perhetimantit, jotka kuuluivat erään kuninkaan rakastajattarelle, sille herralle, joka luuli, että minusta tulisi toinen sellainen. Oletteko jo toimittanut vaununvahtivirkanne, herra markiisi? Lähetättekö lakeijanne pitämään huolta, että en minä karkaa?" Me olimme oikeassa, mutta hän oli käytöksellään saattanut meidät kaikki väärään: Me olimme voittajia, mutta päivän kunnia tuntui olevan tuon sorretun tyttöpoloisen.

Tuo onneton lipas, joka sisälsi jalokivet, oli ensin koristettu paroonin kruunulla, kun Beatrix oli kihloissa sen nuoren herran kanssa, josta hän erosi; ja myöhemmin oli lippaan kanteen kaiverrettu herttuattaren kullattu kruunu, jota ei sallimus myöskään suonut Beatrix raukan kantaa. Lady Castlewood aukaisi koneellisesti laatikon, ajatellen tuskin mitä hän teki, ja katso, jalokivien, Esmondin lahjan ohella oli laatikossa herttuavainajan emaljoitu pienoiskuva, jonka Beatrix surupukunsa mukana oli asettanut syrjään, kun kuningas tuli taloon, ja jonka tuo huolimaton olentoparka varmaankin oli unohtanut.

"Jätätkö sinä tämänkin, Beatrix?" kysäisi hänen äitinsä ottaen pienoiskuvan lippaasta ja osoittaen julmuutta, jommoista hänessä ei usein ilmennyt; mutta on hetkiä, jolloin naisista lempeimmätkin ovat julmia, ja on voitonriemua, jota eivät enkelitkään voi tukahuttaa. [Tämä huomautus osoittaa, miten väärin ja ylenkatseellisesti parhaimmatkin miehet toisinaan arvostelevat naissukua. Lady Castlewoodilla ei ollut pienintäkään aikomusta osoittaa vahingoniloaan tyttärelleen, vaan hän osoitti ainoastaan velvollisuuden tunteesta Beatrixille tämän valitettavan erheen. -- R.E.]

Kun lady Castlewood oli antanut tämän pistoksen, kauhistui hän itse sen vaikutusta. Se meni suoraan Beatrix-poloisen sydämeen. Hän punastui ja vei nenäliinan silmiensä eteen; sitten hän suuteli muotokuvaa ja pani sen povelleen. "Minä olin unohtanut sen", virkkoi hän; "virheeni sai minut unohtamaan suruni; äitini on muistuttanut minua molemmista. Jää hyvästi, äiti! Minä luulen, etten voi koskaan antaa sinulle anteeksi; meidän välillämme on särkynyt jotain, jota eivät kyyneleet eivätkä vuodet kykene korjaamaan. Olen aina sanonut, että olin yksin; sinä et koskaan rakastanut minua, et koskaan -- ja olit minulle kateellinen siitä asti, kuin istuin isäni polvella. Minä siis poistun -- mitä pikemmin sitä parempi; minä en voi enää kestää teidän seuraanne."

"Mene, lapsi", virkkoi hänen äitinsä kovin ankarana -- "mene ja taivuta ylpeät polvesi pyytämään anteeksiantoa; mene ja rukoile yksinäisyydessä nöyryyttä ja katumusta. Sinun moitteesi eivät tuota minulle surua, vaan sen tekee sinun kova sydämesi, Beatrix-poloiseni. Hellyttäköön Jumala sen ja opettakoon Hän sinut kerran vielä äitiäsi ymmärtämään."

Jos emäntäni oli julma, niin ei häntä ainakaan milloinkaan saatu sitä myöntämään. Ladyn ylpeys voitti Beatrixinkin ylpeyden; ja jos tuolla tyttöraukalla oli ylpeä luonne, niin minä pahoin pelkään, että hän oli sen perinyt äidiltään.

XI luku.

VIERAAMME POISTUU LUOTAMME, KOSKA EMME OLE OLLEET TARPEEKSI VIERAANVARAISIA.

Beatrixin lähtö tapahtui tunnin kuluessa, ja hänen neitsyensä meni hänen mukanaan postivaunuissa, ja ajurin istuimelle asettui asestettu palvelija tien vaarojen varalta. Esmond ja Frank aikoivat saattaa vaunuja, mutta Beatrix kieltäytyi vihaisesti heidän seurastaan, ja niinpä toinen palvelija lähetettiin seuraamaan vaunuja ja häntä kiellettiin poistumasta niiden luota, ennenkuin ne seuraavana päivänä olivat sivuuttaneet Hounslow Heathin. Kun nämä kaksi muodostivat koko lady Castlewoodin miespalvelijakunnan, tuli Esmondin uskollinen John Lockwood palvelemaan tämän emäntää näiden poissaoloaikana, vaikka hän kernaammin olisikin saattanut rakastettuaan, neitsyt Lucya, kun tämä matkusti maalle.

Mieliala oli synkkä ja äänetön aterian aikana. Tuntui kuin pimeys kattaisi talon, kun Beatrixin iloiset kasvot oli sieltä poistettu. Iltapäivällä saapui kuningattaren suosikilta viesti, joka hiukan huojensi apeaa mieltämme. "Kuningatar on ollut kovin järkytetty", sanottiin kirjelipussa; "hän voi nyt paremmin ja kaikki päättyy hyvin. Olkoon _lordi Castlewood_ valmiina sen varalta, että lähetämme häntä noutamaan."

Illan suussa saapui toinen kirjelippu: "Neuvostossa on ollut kiihkeä ottelu. Valtiovarainhoitaja on murtanut sauvansa, ja hän on kukistunut niin, ettei hän enää milloinkaan nouse; ketään seuraajaa ei ole määrätty. Lordi B:llä -- on suuret whig-kutsut tänä iltana Golden Squaressa. Jos hän horjuu, ovat kuitenkin toiset uskollisia. Kuningattarella ei ole enää kohtauksia, mutta hän on vuoteen omana, ja hän on rauhallisempi. Olkaa valmiina aamulla, silloin toivon kaiken käyvän hyvin."

Prinssi saapui kotiin pian sen jälkeen kuin tämän viestin tuoja oli poistunut talosta. Hänen kuninkaallinen korkeutensa oli piispan juomista tullut sellaiseen kuntoon, että ei hänen kanssaan tärkeistä asioista keskustelemisesta olisi ollut mitään hyötyä. Hänet autettiin kuninkaalliseen vuoteeseensa; hän nimitti Castlewoodia tuttavallisesti tämän omalla nimellä; hän unohti kokonaan näytellä sitä osaa, josta hänen kruununsa ja turvallisuutensa riippui. Oli onni, että lady Castlewoodin palvelijat olivat poissa ja että hänen puheensa kuulivat vain ne, jotka eivät halunneet häntä pettää. Hän tiedusteli jumalaista Beatrixia kuninkaallisesti nikottaen. Hänet saatiin helposti vuoteelle ja pian hän oli vaipunut sikeään uneen ja unohdukseen, jommoisella Bakkus palkitsee palvelijansa. Me toivoimme, että Beatrix olisi ollut näkemässä hänet humalassa. Pahoittelimme ehkä, että Beatrix oli poissa.

Kensington Squaren seurueesta oli eräs kyllin hupsu ratsastaakseen sinä iltana Hounslowiin _coram latronibus_ [ryöväreistä huolimatta] ja majataloon, jota perheemme tavallisesti käytti matkustaessaan Lontoota edemmäksi. Esmond pyysi, että majatalon isäntä ei ilmoittaisi neiti Beatrixille hänen tuloaan, ja hänelle suotiin julma tyydytys saada kävellä sen huoneen oven sivuitse, jonka takana Beatrix nukkui neitsyensä kanssa, ja aamulla varhain nähdä hänen vaunujensa lähtevän liikkeelle. Esmond näki Beatrixin hymyilevän ja antavan rahaa miehelle, joka oli määrätty ratsastamaan vaunujen takana Bagshotiin asti. Beatrix näytti erottavan toisen palvelijan saattueestaan, koska tie oli vapaa ja toinen palvelija oli aseistettu; ja tämä palvelija heitti nuorelle emännälleen hyvästit kumarrellen moneen kertaan ja meni ja tilasi pullon olutta keittiöstä ja palasi palvelustoverinsa, Jussikuskin, ja hevosiensa kanssa takaisin Lontooseen.

Nuo kaksi arvon ukkelia eivät vielä olleet kulkeneet penikulmaakaan Hounslowin sivu, kun he uudestaan pysähtyivät juomaan, ja täällä he säikähtivät, kun näkivät eversti Esmondin ratsastavan ohitse. Vastaukseksi eversti Esmondin ankaraan kysymykseen selitti mies, että hänen nuori emäntänsä oli lähettänyt vain tervehdyksensä, vain sen eikä mitään muuta viestiä. Hän oli viettänyt yönsä hyvin ja oli ehtivä illansuussa Castlewoodiin. Everstillä ei ollut aikaa pitempiin puheisiin ja hän ratsasti nopeasti Lontooseen, missä hänellä oli kovin tärkeitä asioita ajettavana, kuten lukijani varsin hyvin tietää. Hänen mieltään kevensi sanomattomasti se ajatus, että Beatrix ajoi pois vaarasta. Hänen ratsunsa saapui Kensington Square'iin (kelpo Pilkku tunsi tien sinne varsin hyvin) ennenkuin edellisen illan juopunut vieras vielä oli herännyt ja päässyt kohmelostaan.

Edellisen illan suuri tapahtuma tunnettiin koko kaupungissa varhain seuraavana päivänä. Neuvostohuoneessa oli kuningattaren läsnäollessa tapahtunut ankara yhteentörmäys, ja kaikilla kahviloilla oli oma selostuksensa tuosta riidasta. Herra piispa toi nuo uutiset varhain aamulla Kensington Square'iin, missä hän odotteli kuninkaallisen herransa heräämistä yläkerrassa ja ilmoitti luottavaisena, että vieraamme julistettaisiin Walesin prinssiksi ja kruunun perilliseksi, ennenkuin päivä oli mennyt mailleen. Piispalla oli edellisenä päivänä ollut vieraanaan muutamia mitä vaikutusvaltaisimpia herroja tuosta oikeasta brittiläisestä puolueesta. Hänen kuninkaallinen korkeutensa oli lumonnut ne kaikki, sekä skotlantilaiset että englantilaiset, sekä katoliset että valtionkirkonmiehet. "Kokouksessamme oli kveekareitakin", virkkoi piispa; "ja jos tuo muukalainen joikin hieman liikaa brittiläistä punssia ja olutta, niin kyllä hän pian tottuu paremmin noihin juomiin ja lordi Castlewoodin", virkkoi piispa naurahtaen, "täytyy kärsiä se ilkeä syytös, että hän kerran elämässään on ollut hieman humalassa. Hän joi ihanan sisarenne maljan lukemattomia kertoja ja me nauroimme sille kaikki", virkkoi piispa, "sillä ihailimme niin suurta veljen rakkautta. -- Missä on tuo lumoava luonnotar ja miksi hän ei somista teidän armonne teepöytää kirkkailla silmillään?"

Lady vastasi yksikantaan, että Beatrix sinä aamuna ei ollut kotona. Herra piispalla oli liian paljon puuhaa tärkeiden asiain vuoksi vaivatakseen päätään kenenkään ladyn läsnäololla tai poissaololla, olipa tämä miten kaunis tahansa.

Olimme yhä pöydän ääressä, kun tohtori A -- saapui palatsista kovin huolestuneen näköisenä. Ne mielenjärkytykset, mitkä kuningattarella edellisenä päivänä oli ollut, olivat aiheuttaneet kovin vakavia seurauksia; tohtoria oli haettu ja hän oli määrännyt kuningattarelle suoneniskentää. Long Acren haavuri oli haettu iskemään kuningattarelta suonta, ja hänen majesteettinsa oli nyt rauhallisempi ja hengitti kevyemmin. Mikä sai meidät säpsähtämään, kun kuulimme mr. Aymen nimen? "_Il faut être aimable pour être aimé_" [Jos tahtoo saada rakkautta, tulee olla rakastettava.], virkkoi iloinen tohtori. Esmond veti häntä hihasta ja pyysi häntä vaikenemaan. Aymen taloon oli rakas lordi Castlewood. Frankin isä, viety kuolemaan tuhoisan kaksintaistelun jälkeen.

Kuningattaren luokse ei ainakaan sinä päivänä voinut mennä vierailulle; ja kun yläkerrassa oleva vieraamme antoi merkin, että hän oli hereillä, menivät tohtori, piispa ja eversti Esmond prinssin aamuvastaanottoon ja toivat hänelle sekä iloisia että epäilyttäviä uutisia. Tohtorin täytyi pian poistua, mutta hän lupasi antaa prinssille yhtämittaa tietoja siitä, mitä tapahtui läheisessä palatsissa. Sekä hän että piispa antoivat sen neuvon, että prinssi heti, kun kuningattaren tauti saisi suotuisan käänteen, vietäisiin hänen vuoteensa ääreen, neuvosto kutsuttaisiin koolle, Kensingtonin ja St. Jamesin henkivartiostot, joihin kahteen rykmenttiin saattoi täydellisesti luottaa, sekä yksi, josta tiedettiin, ettei se ollut vastahakoinen, julistaisivat prinssin oikeaksi perilliseksi ja sen tekisi myös kuningatar neuvostonsa lordien edessä ja määräisi hänet valtaistuimen perijäksi.

Sinä päivänä viettivät prinssi ja Rochesterin piispa, eversti Esmond sihteerinään, useita tunteja lukittujen ovien takana laatien julistuksia ja kehoituksia maaseudulle, skotlantilaisille, pappissäädylle, Lontoon ja Englannin kansalaisille; näissä ilmoitettiin kolmen valtakunnan maanpakolaisperijän saapuneen, ja niihin liitettiin se tunnustus, missä hänen sisarensa tunnusti hänet valtaistuimen oikeaksi perijäksi. Taattiin täydellinen suoja vapauksille, joita kirkko ja kansa voivat pyytää. Piispa saattoi vastata kovin useiden pappien uskollisuudesta, ja nämä kehoittivat puolestaan seurakuntaansa ja virkaveljiään tunnustamaan tulevan hallitsijan pyhän oikeuden ja puhdistamaan maan kapinasynnistä.

Näiden asiapaperien laadinnan aikana saapui palatsista useampia sanansaattajia, ja nämä viestit koskivat siellä sairastavan korkean potilaan vointia. Keskipäivällä hän voi hieman paremmin; illalla hän meni taas tajuttomaksi ja houraili. Yöllä tohtori A -- oli taas luonamme ja toi vähän suotuisampia tietoja; mitään äkillistä vaaraa ei ainakaan pelätty. Viimeisen kahden vuoden aikana oli hänen majesteetillaan ollut useampia samanlaisia, mutta vielä vaikeampia taudinpuuskia.

Tähän mennessä olimme laatineet puolisenkymmentä julistusta (kysyttiin suurta varovaisuutta, jotta saatiin laadituksi ne muotoon, mikä ei loukannut mitään puoluetta eikä tuottanut mielipahaa whigeille eikä dissentereillekään); ja nuori prinssi, joka pitkän työpäivän aikana tosiaankin oli osoittanut sekä kykyä ymmärtää saamiaan neuvoja että käytännöllistä älyä ja taitoa muovaillessaan lauseita, mitkä oli julaistava hänen allekirjoittaminaan, osoitti myös hyväntahtoisuutta ja harkitsevaisuutta, mitkä tulisi panna hänen ansiopuolelleen.

"Jos nämä paperit joutuisivat väärään paikkaan", virkkoi hän, "tai jos suunnitelmamme sattuisi epäonnistumaan, veisi mylord Esmondin käsiala hänet paikkaan, mistä minä kaikin mokomin tahtoisin varjella häntä; ja niinpä luvallanne jäljennän nämä asiapaperit itse, vaikka ei oikeinkirjoitus olekaan vahvimpia puoliani; ja jos ne löydetään, ei niistä joudu kiinni muut kuin se henkilö, jota ne enin koskevat"; ja sitten prinssi, ensin huolellisesti jäljennettyään julistukset, poltti ne, mitkä olivat kirjoitetut eversti Esmondin käsialalla. "Ja nyt, ja nyt herrat", virkkoi hän, "menkäämme illalliselle ja juokaamme malja naisten seurassa. Mylord Esmond, te olette luonamme illallisella tänä iltana; viime aikoihin olette suonut meille liian vähän seuraanne."

Prinssin ateriat tarjottiin tavallisesti siinä huoneessa, joka oli ollut Beatrixin makuuhuone ja sen huoneen vieressä, missä prinssi nukkui; ja hänen kestitsijöittensä velvollisuudentuntoisena tapana oli odottaa, kunnes heidän kuninkaallinen vieraansa pyysi heidän ottamaan paikkansa pöydässä; sitten vasta he istuutuivat aterioimaan. Kuten arvaatte, olivat tänä iltana vain Frank Castlewood ja hänen äitinsä odottamassa, kun illallinen ilmoitettiin, ja he ottivat vastaan prinssin, joka oli viettänyt koko päivän omassa huoneessaan, missä piispa oli toiminut hänen pääministerinään ja eversti Esmondilla oli ollut hänen neuvostonsa sihteerin virka.

Prinssin muoto ei suinkaan osoittanut mielihyvää, kun hän katsahti siihen pieneen seurueeseen, joka oli kokoontunut häntä odottamaan, eikä kuten tavallista nähnyt Beatrixin iloisten kasvojen loistavan vastaansa. Hän tiedusteli lady Castlewoodilta, missä hänen eilinen, ihana esittelijättärensä oli. Lady loi vain silmänsä alas ja sanoi tyynesti, ettei Beatrix voinut ottaa osaa illalliseen sinä iltana, eikä hänessä ilmennyt pienintäkään hämmennyksen merkkiä, mutta sensijaan Castlewood punastui eikä Esmondkaan ollut vähemmän hämillään. Luulen naisilla olevan vaistomaisen teeskentelytaidon; he tietävät luonnostaan, miten he voivat peittää tunteitaan paljon paremmin kuin täydellisimmätkään hoviherrat. Eivätkö useat heistä kuluta parasta osaa elämästään tunteittensa salaamiseen, tyranniensa imartelemiseen, peittäen hellillä hymyillä ja teennäisellä iloisuudella epäilyksensä tai surunsa ja pelkonsa?

Vieraamme nieleksi illallisensa kovin synkkänä; vasta toisen pullon jälkeen alkoi hänen korkeutensa ilostua; kun lady Castlewood pyysi lupaa poistua, lähetti kuningas Beatrixille viestin, että hän toivoi tämän saapuvan seuraavana päivänä päivälliselle, ja sitten hän alkoi juoda ja jälkeenpäin puhua, sillä olihan puheenaihetta yllinkyllin.

Seuraavana päivänä ilmoitti tiedonantajamme Kensingtoniin, että kuningatar voi hiukan paremmin ja oli ollut tunnin jalkeilla, vaikka hän ei ollut vielä tarpeeksi voimissaan ottaakseen vastaan vieraita.

Päivällispöytään oli katettu vain yhtä varten, hänen kuninkaallista korkeuttaan, ja vain nuo kaksi herraa palvelivat häntä. Meillä oli aamulla ollut neuvottelu lady Castlewoodin kanssa, ja siinä oli päätetty, että jos hänen korkeutensa tekisi muita kysymyksiä Beatrixista, niin hän saisi vastauksen perheen herroilta.

Prinssi näytti kiihtyneeltä ja levottomalta ja loi yhtämittaa katseensa oveen kuin odottaen jonkun saapuvan. Kukaan ei sentään tullut, lukuunottamatta kelpo John Lockwoodia, joka koputti ja toi ruokalajin, minkä sisällä olijat häneltä ottivat, (ateriat olivat aina järjestetyt siten; ja minä luulen keittiöneuvoston tulleen siihen käsitykseen, että nuori lordi oli tuonut mukanaan katolisen papin, joka oli käännyttänyt meidät kaikki katolisiksi ja että katoliset olivat samanlaisia kuin juutalaiset, jotka söivät yhdessä, eivätkä halunneet syödä ateriaansa kristittyjen nähden).

Prinssi koetti peittää mielipahaansa -- siihen aikaan hän oli perin kömpelö teeskentelytaidossa, ja kun hän oli huonolla tuulella, oli hänen vaikea pitää tyyntä ulkomuotoa, -- ja kun hän oli muutamia kertoja kovin nolosti yritellyt pakinoida iloisesti, hän joutui piankin itse asiaan ja virkkoi niin rauhallisena kuin vain taisi lordi Castlewoodille, että hän toivoi ja pyysi, että lordin äiti ja sisar ottaisivat osaa illalliseen sinä iltana. Kun aika tuntui hänestä pitkäveteiseltä eikä hän saanut liikkua ulkona, niin eikö miss Beatrix pitäisi hänelle seuraa korttipelissä?

Silloin lordi Castlewood katsahti Esmondiin ja saatuaan tältä merkin, hän ilmoitti hänen kuninkaalliselle korkeudelleen [Lontoossa me nimitimme prinssiä aina kuninkaalliseksi korkeudeksi, vaikka naiset itsepäisesti sanoivatkin häntä kuninkaaksi], että hänen sisarensa Beatrix ei ollut Kensingtonissa ja että hänen perheensä oli nähnyt parhaaksi, että hän poistui kaupungista.

"Ei ole Kensingtonissa!" virkkoi prinssi. "Onko hän sairas? Eilen hän oli terve; miksi hän poistui kaupungista? Tapahtuiko se teidän määräyksestänne vai eversti Esmondinko, joka näyttää olevan tämän talon isäntä?"

"Ei tämän talon, sir", virkkoi Frank kovin ylevästi, "vaan ainoastaan maalla olevan sukutilamme, jonka hän on meille antanut. Tämä on äitini talo ja Walcote on isäni talo; ja markiisi Esmond tietää, että hänen on vain huomautettava palauttaakseni hänelle omaisuutensa."

"Markiisi Esmond! -- markiisi Esmond", virkkoi prinssi tyhjentäen maljansa, "sekaantuu liian paljon minun asioihini ja ottaa liian suuria vapauksia minulle tekemänsä palveluksen vuoksi. Jos haluatte, että Beatrix myöntyy teidän kosintaanne siten, mylord, että te suljette hänet vankeuteen, niin tietäkää, että ei naista sillä tavalla voiteta."

"Minä en tiennyt, sir, että olin puhunut teidän kuninkaalliselle korkeudellenne kosineeni neiti Beatrixia."

"Pyh, pyh, monsieur! Meidän ei tarvitse olla taikureita huomataksemme sen. Se paljastuu joka hetki. Te olette mustasukkainen, mylord, ja tuo hovineiti ei voi luoda katsettaankaan toisiin, kun te jo alatte murjottaa. Teidän menettelynne, monsieur, on arvotonta -- se ei ole kohteliasta -- se on, on lâche, niin juuri, lâche" [veltto, huolimaton], (prinssi puhui kovin nopeasti ranskaksi ja joka lauseella sai kiihtymys hänessä enemmän valtaa). "Minä tulen taloonne. Minä uskallan elämäni, minä vietän aikani _ennui'ssa_ [ikävä], minä antaudun teidän uskollisuutenne varaan; minulla ei ole muuta seuraa kuin teidän ylhäisyytenne saarnat tai tuon ihailtavan nuoren ladyn keskustelu; ja te riistätte hänet minulta ja te, te olette rauhallisia. _Merci, monsieur!_ [kiitoksia, herra!] Minä kiitän teitä, kun minulle ilmaantuu mahdollisuuksia; minä tiedän miten palkitsen hieman nenäkkään palveluksen, mylord -- hieman nenäkkään palveluksen. Kuluneen kuukauden aikana on teidän holhoojan ilmeenne kiusannut minua vallan sanomattomasti. Te muka tarjoatte minulle kruunun ja käskette minun ottamaan sen polvillani kuin kuningas Juhana -- niinkö? Minä tunnen historian, monsieur, ja nauran tyytymättömille parooneille. Minä ihailen neitiä ja te lähetätte hänet vankilaanne; minä saavun taloonne ja te epäilette minua. Minä poistun täältä, monsieur, vielä tänä iltana poistun täältä. Minulla on muita ystäviä, jotka ovat kyllin uskollisia epäilläkseen minua. Jos minulla on Sukkanauhoja antaa, niin annan niitä aatelismiehille, jotka eivät ole niin valmiit ajattelemaan pahaa. Tuokaa minulle vaunut ja antakaa minun poistua tästä paikasta tai antakaa ihanan Beatrixin palata. Minä en halua teidän vieraanvaraisuuttanne tuon ihanan olennon kustannuksella riistämällä häneltä vapauden."

Tätä kiihkeätä puhetta prinssi säesti nopein liikkein jommoisia ranskalaiset käyttävät, ja hän puhui sen kansan kieltä -- ja hän harppaili edestakaisin pitkin lattiata hehkuvin kasvoin ja kädet vihasta vavisten. Hän oli kovin hento ja heikko toistuvan sairauden ja ainaisen hurjastelun vuoksi. Sekä Castlewood että Esmond olisivat voineet musertaa hänet polvensa päällä ja puolen minuutin ottelussa tehdä hänestä lopun; ja tässä hän nyt loukkasi meitä molempia eikä paljon yritellytkään peittää meiltä kahdelta joiden kunniaa se enimmän koski, sitä intohimoa, jota hän tunsi perheemme nuorta ladyä kohtaan. Lordi Castlewood vastasi prinssin sanatulvaan kovin ylevästi ja yksinkertaisesti.

"Sir", virkkoi hän, "teidän kuninkaallinen korkeutenne suvaitsee unohtaa, että toiset teidän asianne edestä panevat alttiiksi elämänsä. Kovin harvat englantilaiset, Jumalan kiitos, tahtoisivat vahingoittaa teidän pyhää olemustanne mutta monikaan heistä ei haikailisi käydä meihin käsiksi. Meidän henkemme on teidän ja kaikki mikä on meidän, lukuunottamatta kunniaamme."

"Kunniaa! pyh, sir, kuka on aikonut teidän kunniaanne loukata?" kysyi prinssi ärtyneenä.

"Me pyydämme, ettei teidän kuninkaallinen korkeutenne koskaan aikoisikaan sitä vahingoittaa", virkkoi lordi Castlewood syvään kumartaen. Koska ilta oli kuuma, olivat akkunat avoinna sekä puistoon että kadulle päin. Eversti Esmond kuuli suljetun oven läpi vartijan huutavan tuntia rakennuksen vastakkaisella puolella. Hän aukaisi oven, joka johti prinssin huoneeseen. Martin, se palvelija, joka oli ratsastanut Beatrixin kanssa Hounslowiin, poistui paraikaa huoneesta, kun Esmond sinne saapui; ja kun palvelija oli mennyt, huusi vartija taas virttään: "Kello on kymmenen lyönyt ja on tähtikirkas ilta"; Esmond virkkoi prinssille matalalla äänellä: "Teidän kuninkaallinen korkeutenne kuulee tuon huudon?"

"_Apres, monsieur_?" [Entä sitten?] virkkoi prinssi.

"Minun tarvitsee vain viitata hänelle akkunasta ja lähettää hänet viidenkymmenen metrin päähän saadakseni hänet tänne vartioston kanssa -- ja luovuttaakseni hänelle sen henkilön, joka nimittää itseään Jaakko III:ksi ja jonka vangitsemisesta parlamentti, on luvannut 500 punnan palkinnon, kuten teidän kuninkaallinen korkeutenne näki, kun ratsastimme Rochesterista. Minun ei tarvitse muuta kuin tehdä tuo ilmoitus ja sen minä Jumalan kautta, joka minut on luonut, tekisinkin, jos luulisin, että prinssi ei kunniansa vuoksi lakkaisi tahraamasta meidän kunniaamme. Mutta Englannin ensimmäinen gentlemanni tietää velvollisuutensa liian hyvin unohtaakseen itsensä alhaisimpain parissa tai pannakseen kruununsa vaaraan häpeällisen teon vuoksi."

"Onko teidän ylhäisyydellänne mitään sanomista", kysyi prinssi kääntyen Frank Castlewoodiin päin vihasta ihan kalpeana, "mitään uhkauksia tai loukkauksia, joilla teitä haluttaisi lopettaa tämän miellyttävän illan huvit?"

"Minä yhdyn perheemme päämieheen", virkkoi Castlewood kumartaen vakavana. "Mihin aikaan meillä on kunnia palvella prinssiä aamulla?"