Part 45

Heinäkuun 27 päivänä kyseessä oleva lady, joka oli mitä läheisimmässä kanssakäymisessä kuningattaren kanssa, tuli kantotuolissaan lähellä olevasta palatsista ja toi pienelle seuralle Kensington Square'iin mitä tärkeimpiä tietoja. Lopullinen isku oli annettu ja Oxfordin ja Mortimerin lordi ei enää ollut valtiovarainhoitaja. Pääministerin sauvaa ei kuitenkaan vielä oltu annettu kellekään seuraajalle, vaikka lordi Bolingbroke epäilemättä sen oli saava. Ja nyt oli aika koittanut, vakuutteli kuningattaren Abigail, ja nyt tuli lordi Castlewood esittää hallitsijalle.

Sen tapahtuman jälkeen, jonka lordi Castlewood oli nähnyt ja jonka hän oli kertonut serkulleen -- tämä oli viettänyt mitä kurjimman yön vihan ja mustasukkaisuuden vaivoissa pohtiessaan uudelleen tuota tapausta, tulivat ne kolme henkilöä, jotka luonto oli määrännyt Beatrixin suojelijoiksi, aivan samanlaiseen ratkaisuun: Beatrix oli poistettava tuon miehen läheisyydestä, miehen, jonka aikomukset ilmenivät liiankin selvästi ja joka ei empinyt niitä perille ajaessaan sen enempää kuin hänen isänsä oli tehnyt. Minä luulen, että Esmondin emäntä, tämän poika ja eversti Esmond olivat kaikki salaisesti harkinneet tätä asiaa mielessään: sillä kun Frank häikäilemättä alkoi puhua: "Minusta Beatrixin tulisi olla missä tahansa mieluimmin kuin täällä", virkkoi lady Castlewood: "Kiitoksia, Frank; niin olen minäkin ajatellut." Ja mr. Esmond, vaikka hän huomautti ainoastaan, että hänen asiansa ei ollut puhua, osoitti selvään olemuksensa iloisuudella, miten mieluisa tuo ehdotus hänestä oli.

"Huomaa hyvin, että sinä olet kanssamme samaa mieltä, Henry", virkkoi varakreivitär vivahdus katkeraa ivaa äänessään. "Beatrixin on parasta olla tästä kodista poissa, niinkauan kuin vieraamme viipyy; ja hänen tulisi heti poistua Lontoosta, kun tämän aamuinen asia on suoritettu."

"Mikä tämän aamuinen asia?" kysäsi eversti Esmond, sillä hän ei tiennyt mitä oli järjestetty, vaikka asiaa, mikä prinssin tuomisen jälkeen oli kaikkein tärkein -- jotta nimittäin kuningatar tunnustaisi hänet -- juuri suoritetuin sillä hetkellä, kun me kolme keskustelimme yhdessä.

Se hovirouva, johon suunnitelmamme nojautui ja joka oli sen pääasiamies, sekä hovihenkilääkäri ja Rochesterin piispa, jotka olivat toiseksi kaikkein tärkeimmät suunnitelmamme osanottajista, olivat pitäneet useita neuvotteluja talossamme Kensingtonissa ja muuallakin ja pohtineet, mitkä keinot olisivat parhaita nuoren seikkailijan esittämiseksi hänen sisarelleen kuningattarelle. Sen yksinkertaisen ja helpon suunnitelman, jota eversti Esmond oli ehdottanut, olivat kaikki puolueemme jäsenet hyväksyneet; ja se oli, että jonain erikoisena päivänä, jolloin ei hovissa ollut kovin monta henkilöä, prinssi ilmestyisi sinne lordi Castlewoodina ja hänen siellä palveleva sisarensa tervehtisi häntä ja tuo toinen lady johtaisi hänet kuningattaren yksityishuoneeseen. Ja riippuen hänen majesteettinsa terveydestä ja mielentilasta ja niistä asianhaaroista, mitkä vierailu saattaisi aiheuttaa, tuli jättää läsnäolevien ja prinssin itsensä päätettäväksi, oliko hänen ilmoitettava, että hän oli kuningattaren veli vaiko Beatrix Esmondin veli, joka suuteli tämän kuninkaallista kättä. Ja kun tämä suunnitelma oli järjestetty, odotimme me kaikki kovin huolestuneina toimeenpanon päivää ja merkinantoa.

Kaksi aamua tuon illallisen jälkeen, heinäkuun 27 päivänä, kun Rochesterin piispa söi aamiaista lady Castlewoodin ja tämän perheen seurassa ja kun aamiainen oli tuskin lopussa, vierivät tohtori A:n vaunut talomme edustalle Kensingtoniin, ja tohtori ilmestyi siellä olevien keskuuteen virkistäen synkänpuoleista seuraamme; sillä äiti ja tytär olivat aamulla riidelleet tuon illallispöydässä sattuneen tapahtuman johdosta ja ehkä myös muistakin, jälkeisenä päivänä tapahtuneista seikoista. Beatrixin ylpeä luonne ei kärsinyt moitteita keltään ylemmältä, vielä vähemmän äidiltään, tuolta kaikkein lempeimmältä olennolta, jota tyttö pikemminkin käski kuin totteli. Ja kun Beatrix tunsi olevansa väärässä ja että hän tuhansilla liehittelyillä (joita hän ei voinut olla käyttämättä jokaiselle miehelle, joka joutui hänen läheisyyteensä yhtä vähän kuin aurinko voi olla luomatta säteitään suuriin ja pieniin) oli kiihoittanut prinssin vaarallista ihailua ja houkutellut tämän sitä ilmaisemaan, niin hän kävi yhä itsepäisemmäksi ja julkeammaksi, kuta varmempi hän oli syyllisyydestään.

Tähän seuraan saapui siis tohtori, mutta prinssi ei ollut mukana vaan tälle tarjottiin suklaata makuuhuoneessaan, niissä tämä loikoili myöhään, nukkuen päästään viinihöyryjä, ja hän karkoitti heti hämmästyttävillä ja perin tärkeillä uutisilla sen yksityisen, toisarvoisen mielipahan, joka Castlewoodin perhettä kiusasi.

Hän kysyi vierasta. Vieras oli omassa huoneessaan Hän kehoitti _Monsieur Baptistea_ menemään heti isäntänsä; luo, ja hän pyysi, että _herra varakreivi Castlewood_ heti pukisi univormun ylleen ja tulisi ajelemaan tohtorin vaunuissa, jotka odottivat oven edessä.

Sitten hän ilmoitti madame Beatrixille, mikä tämän osa tuli olemaan tuossa näytelmässä. "Puolen tunnin perästä" virkkoi hän, "ovat hänen majesteettinsa ja tämän suosikkilady hengittämässä raitista ilmaa Seetrikäytävällä uuden juhlahuoneen takana. Hänen majesteettinsa saapuu puutarhakantotuolissaan, ja madame Beatrix Esmond ja _tämän veli, herra varakreivi Castlewood,_ kävelevät yksityisessä puistossa -- tässä on lady Mashamin avain -- ja odottamatta he yhtyvät kuninkaalliseen seurueeseen. Mies, joka kuljettaa kantotuolia, vetäytyy pois ja jättää kuningattaren, suosikin ja hovineidin veljineen yhteen. Miss Beatrix esittää veljensä ja sitten! -- ja sitten rukoilee herra piispa, että tuo kohtaus päättyisi onnellisesti, ja hänen skotlantilainen apulaisensa sanoo: amen! Kiiruhtakaa, ottakaa päähineenne, neiti Beatrix. Miksi ei hänen majesteettinsa tule huoneestaan? Toista tällaista tilaisuutta ei varmaankaan ilmaannu useaan kuukauteen."

Kuningas oli uninen ja laiska ja leväperäisyytensä vuoksi häh olikin vähällä menettää tuon tilaisuuden. Sillä kuningatar oli juuri lähtemäisillään puutarhasta, kun seuramme saapui sinne. Tohtori, piispa, hovineiti ja hänen veljensä poistuivat siis yhdessä henkilääkärin vaunuilla, ja he olivat ehkä olleet noin puoli tuntia poissa, kun eversti Esmond saapui Kensington Square'iin.

Tieto asiasta, jolle Beatrix oli mennyt, haihdutti tietenkin kaiken mustasukkaisuuden eversti Esmondin mielestä. Puolen tunnin kuluttua saapuivat vaunut takaisin. Piispa astui niistä ensin ja tarjosi käsivartensa Beatrixille, joka sitten astui niistä. Piispa nousi takaisin vaunuihin ja hovineiti saapui taloon yksinään. Me katselimme kaikki häntä yläkerran akkunasta ja koetimme lukea hänen kasvoistaan mikä oli ollut tuloksena kohtauksesta, jolta hän palasi.

Beatrix tuli vierashuoneeseen kovin kalpeana ja vavisten; hän pyysi lasin vettä, kun hänen äitinsä kiiruhti hänen luokseen, ja juotuaan sen ja pantuaan pois päähineensä hän alkoi puhua: "Voimme, kaikki toivoa parasta", virkkoi hän. "tapaaminen on aiheuttanut kuningattarelle hermokohtauksen. Hänen majesteettinsa oli kantotuolissaan Seetrikäytävällä ja hänen seurassaan oli vain lady -- kun me saavuimme yksityisportista puutarhan länsipuolelta ja aloimme kävellä häneen päin tohtori seurassamme. He odottivat sivukäytävällä pensaitten takana, kun me kuljimme kantotuolia kohti. Sydämeni tykytti niin, että saatoin tuskin puhua, mutta prinssi kuiskasi: 'Rohkeutta, Beatrix', ja kulki eteenpäin varmoin askelin. Hänen kasvoilleen oli kohonnut puna, mutta hän ei pelännyt vaaraa. Hän, joka taisteli niin urhoollisesti Malplaquet'n luona, ei pelkää mitään." Esmond ja Castlewood katsahtivat toisiinsa kuultuaan tämän kohteliaisuuden, sillä kumpikaan ei pitänyt siitä.

"Prinssi paljasti päänsä", jatkoi Beatrix, "ja minä näin kuningattaren kääntyvän lady Mashamiin päin aivan kuin tiedustellen, keitä nämä kaksi olivat. Hänen majesteettinsa näytti kovin kalpealta ja sairaalta ja sitten hänen poskensa alkoivat punottaa. Suosikki antoi meille merkin lähestyä, ja minä menin heidän luokseen johtaen kädestä prinssiä, aivan kantotuolin viereen. 'Teidän majesteettinne antaa herra varakreivin suudella kättään', sanoi hänen suosikkinsa; ja kuningatar ojensi kätensä, jota prinssi suuteli taipuen polvensa varaan, hän, jonka ei tulisi polvistua kenenkään kuolevaisen eteen, olipa tämä mies tai nainen."

"'Te olette ollut kauan Englannista poissa, mylord', virkkoi kuningatar. 'Miksi ette ole ollut täällä hoivaamassa äitiänne ja sisartanne?'

"'Minä olen tullut jäämään nyt, madame, jos kuningatar niin haluaa', virkkoi prinssi kumartaen taas syvään.

"'Te olette ottanut vierasmaalaisen vaimon, mylord, ja vieraan uskonnon. Eikö Englannin kirkon oppi ollut tarpeeksi hyvä teille?'

"'Kun omaksun isäini uskon', vastasi prinssi, 'en rakasta äitiäni vähemmän enkä palvele teidän majesteettianne vähemmän uskollisesti.'"

"Tässä", virkkoi Beatrix, "antoi suosikki minulle kädellään viittauksen vetäytyä pois (ja sen minä teinkin, vaikka paloin halusta saada kuulla mitä sanottiin) ja kuiskasi jotain kuningattarelle; se sai hänen majesteettinsa säikähtämään ja kiivaasti mutisemaan muutamia sanoja prinssiin kääntyneenä ja tarttumaan kantotuolin selkänojaan. Prinssi tuli yhä lähemmäksi. Hän alkoi puhua kovin nopeasti. Minä erotin sanat: 'Isä -- siunaus, anteeksianto'; ja sitten, vähän ajan perästä, lankesi prinssi polvilleen, otti rinnaltaan erään paperin, mikä hänellä oli siellä ja ojensi sen kuningattarelle, joka heti kun hän näki sen, kohotti ylös käsivartensa ja kirkaisi ja veti pois prinssiltä lähempänä olevan kätensä, jota tämä aikoi suudella. Prinssi jatkoi puhettaan ja teki kovin vilkkaita liikkeitä, löi toisinaan käsiään rintaansa ja levitti toisinaan aivan kuin sanoakseen: Tässä olen minä, veljesi, sinun vallassasi. Lady Masham juoksi kantotuolin toiselle puolelle ja polvistui hänkin ja puhui kovin tarmokkaasti. Hän tarttui omalla puolellaan olevaan kuningattaren käteen ja kohotti maasta paperin, minkä hänen majesteettinsa oli antanut pudota. Prinssi nousi ja puhui vielä jotain aivankuin hän aikoisi poistua; toisella puolella suosikki kehoitteli emäntäänsä, ja sitten hän juoksi prinssin luo ja toi tämän taas takaisin ihan kantotuolin viereen. Taas prinssi polvistui ja tarttui kuningattaren käteen, jota kuningatar ei vetänyt pois; ja prinssi suuteli sitä satoja kertoja ja mylady puhui koko ajan nyyhkyttäen ja rukoillen kantotuolin ääressä. Sillä välin istui kuningatar pökertyneen näköisenä ja rutisteli paperia toisella kädellään prinssin hyväillessä toista. Sitten hän yht'äkkiä kirkaisi terävästi useamman kerran ja sai kovan hysteerisen nauruja itkukohtauksen. 'Riittää, riittää, herra, tällä kertaa', kuulin lady Mashamin sanovan; ja kantomies, joka oli vetäytynyt juhlasalin taa, palasi huutojen hätyyttämänä. 'Hakekaa kiireesti apua', virkkoi lady Masham; ja minä juoksin tohtorin luo, joka heti tuli luoksemme Rochesterin piispan kanssa. Lady Masham kuiskasi prinssille, että hän voi toivoa kaikkein parasta ja olla huomenna valmiina; ja nyt on prinssi mennyt Rochesterin piispan taloon kohtaamaan muutamia ystäviään. Ja nyt on tuo suuri panos uskallettu", virkkoi Beatrix langeten polvilleen ja ristien kätensä. "Jumala kuningasta suojelkoon! Jumala kuningasta suojelkoon!"

Kun Beatrixin tarina oli kerrottu ja kun tuo nuori lady oli hieman tyyntynyt ja me olimme tiedustelleet häneltä prinssiä, joka oli poistunut piispa Atterburyn kanssa, ja saaneet kuulla, että hän luultavasti viipyisi poissa koko päivän; katsahdimme me Beatrixin kolme sukulaista toisiimme saatuamme tämän tiedon: Oli selvää, että samat ajatukset risteilivät kaikkien mielessä.

Mutta kuka aloittaisi asian? Monsieur Baptiste -- se on, Frank Castlewood -- kävi kovin punaiseksi ja katsahti Esmondiin. Eversti puri huuliaan ja taisi rummuttaa peräytymismarssia akkunaan. Lady Castlewood selosti Beatrixille ne uutiset, joiden me tiesimme kaikkea muuta kuin miellyttävän häntä.

"Me iloitsemme", virkkoi hän tarttuen tyttärensä käteen ja puhuen lempeällä äänellä, "että tuo vieras on poissa."

Beatrix vetäytyi heti pois ja katsahti meihin kaikkiin kolmeen kuin vaaraa aavistaen. "Miksi olette iloisia?" kysäisi hän ja hänen povensa alkoi aaltoilla. "Niinkö pian te olette väsyneet häneen?"

"Yksi meistä on mielestämme vallan hitonmoisesti liian ihastunut häneen", huudahti Frank Castlewood.

"Ja kuka se on -- tekö, mylord? Vai äitikö, joka on mustasukkainen, kun prinssi juo maljani? Vaiko perheemme päämies (tässä hän kääntyi mahtavana eversti Esmondiin päin), joka viime aikoina on nähnyt hyväksi pitää saarnoja prinssille!"

"Me emme väitä, että olet liian vapaa hänen majesteettinsa kanssa --"

"Paljon kiitoksia, rouva", virkkoi Beatrix keikahuttaen päätään ja niiaten.

Mutta hänen äitinsä jatkoi kovin tyynenä ja arvokkaana "-- Me emme ainakaan ole niin sanoneet, vaikka voisimme sen tehdä, jos äiti ehkä voi sanoa sellaista omalle tyttärelleen -- isäsi tyttärelle."

"_Eh? mon père_" [Ohoo, minun isäni], keskeytti Beatrix, "ei ollut parempi kuin muidenkaan isät." Ja hän katsahti taas everstiin.

Me kauhistuimme kaikki, kun hän lausui nuo muutamat ranskalaiset sanat. Hän jäljitteli täydellisesti ulkomaalaisen vieraamme käytöstä.

"Kuukausi sitten et ollut oppinut puhumaan ranskaa, Beatrix, etkä puhumaan pahaa isästäsi", virkkoi hänen äitinsä surullisesti.

Beatrix huomasi varmaankin kompastuksen, minkä hän kiihtymyksessään oli tehnyt, sillä hänen kasvonsa kävivät polttavan punaisiksi. "Minä olen oppinut kunnioittamaan kuningasta", virkkoi hän vastahakoisena; "ja olisi parempi, että eivät muutkaan epäilisi hänen majesteettiaan eivätkä minua."

"Jos kunnioittaisit äitiäsi hiukan enemmän, Trix", virkkoi Frank, "niin ei se sinua hiukkaakaan haittaisi".

"Minä en ole mikään lapsi", virkkoi Beatrix kääntyen häneen päin. "Me olemme tulleet toimeen kovin hyvin nämä viisi vuotta ilman sinun neuvojasi ja esimerkkejäsi, enkä minä niitä nytkään halua. Miksi ei perheen päämies puhu?" jatkoi hän; "hänhän täällä kaikki hallitsee. Eikö hänen ylhäisyytensä suo meille saarnaa nyt, kun hänen rippi-isänsä on lopettanut virren veisuun?" Prinssi oli käyttänyt eversti Esmondista melkein samoja sanoja, joita tuo häikäilemätön tyttö vihassaan toisti.

"Te osoittaudutte kovin hyväksi oppilaaksi, neiti", virkkoi eversti Esmond; ja emäntäänsä kääntyen: "Käyttikö vieraanne näitä sanoja teidän armonne kuullen vain suvaitsiko hän lausua Beatrixille yksityisesti mielipiteensä minun väsyttävästä saarnaamisestani."

"Oletko tavannut häntä yksin?" huudahti mylord syöksähtäen seisomaan ja kiroten. "Jumaliste, oletko tavannut häntä yksin?"

"Jos hän olisi täällä, niin te ette uskaltaisi minua näin loukata -- ei, te ette uskaltaisi!" huudahti Frankin sisar. "Pitäkää kirosana vaimoanne varten, mylord. Täällä me emme ole tottuneet sellaisiin sanoihin. Siihen asti kuin te tulitte vallitsi äidin ja minun välillä ystävyys;, ja minä rakastin häntä silloin, kun ette hänestä välittänyt, kun olitte vuosia poissa hevosienne ja rakastajattarienne ja katolisen vaimonne luona."

"-- vie", virkkoi mylord päästäen taas huuliltaan kirouksen. "Clotilda on enkeli! Kuinka sinä uskallat sanoa sanaakaan Clotildaa vastaan?"

Eversti Esmond ei voinut olla hymyilemättä, kun hän huomasi miten helposti Frankin hyökkäys torjuttiin tuolla syötillä. "Mielestäni ei nyt ole kysymys Clotildasta", virkkoi Mr. Esmond hieman pilkallisesti; "lady Clotilda on pitkien matkojen päässä Pariisissa ja valmistaa lapsen vaatteita. Nyt on kysymys lordi Castlewoodin sisaresta eikä hänen vaimostaan."

"Hän ei ole lordi Castlewood", virkkoi Beatrix, "ja hän tietää, ettei hän ole. Hän on eversti Francis Esmondin poika, ei sen enempää, ja hän käyttää väärää arvonimeä ja elää toisen kustannuksella, ja hän tietää sen." Tämä oli toinen raju hyökkäys piiritettyä linnapoloista vastaan, mutta nopea pelastus tuli toisaalta. "Pyydän toistamiseen anteeksi", virkkoi Esmond. "Jos ei minun oikeuksistani ole mitään todistuksia, niin ei minulla ole mitään oikeuksia. Jos ei isäni tunnustanut ketään perillistä, oli sinun isäsi hänen laillinen seuraajansa, ja lordi Castlewoodilla on yhtä hyvä oikeus arvoonsa ja tilukseensa kuin kellään miehellä Englannissa. Mutta se ei taas ole kyseessä oleva asia, niinkuin hyvin tiedätte. Palatkaamme siis asiaan, koska sinä haluat minun siihen sekaantuvan. Ja minun vilpitön mielipiteeni on, että se talo, missä prinssi, joka ei kunnioita ketään naista, oleskelee päivät pitkät, ei sovi nuoren naimattoman ladyn asunnoksi ja että sinun olisi parempi olla maalla kuin täällä. Prinssi on täällä suurta päämäärää varten, josta ei minkään mielettömyyden tulisi häntä estää; kun sinä siis tänä aamuna olet jalosti täyttänyt osasi, Beatrix, sinun tulisi vähäksi aikaa poistua näyttämöltä ja jättää se näytelmän toisten henkilöjen varaan."

Kun eversti, erittäin tyynenä ja kohteliaana, jommoisena hän aina toivoo esiintyneensä naisille, seisoi hänen emäntänsä hänen vierellään pöydän toisella puolella ja Frank seisoi toisella puolella piirittäen Beatrix-parkaa, joka oli sen takana; tuntui aivankuin me lähestyessämme sulkisimme häneltä tien.

[Rakas isäni sanoo aivan oikein, että hänen käytöksensä naisia kohtaan aina oli tasaisen kohteliasta. Hän kohteli minua lapsuudestani asti äärettömän lempeästi aivankuin olisin ollut pikkuinen lady. En voi muistaa (vaikka annoin siihen usein aihetta) kuulleeni häneltä koskaan karkeata sanaa. Eikä hän kohdellut vähemmän harkitusti ja lempeästi tiluksemme alhaisimpiakaan neekerinaisia. Hän ei ollut läheinen muiden kuin äitini kanssa, ja oli suloista nähdä miten tuo luottamus säilyi heidän välillään ihan viime hetkiin asti. Kaikki hänen alustalaisensa olivat hartaan kuuliaisia hänelle; ja äitini ja koko talo kilvoitteli aina häntä miellyttääkseen, ja heitä ihan kauhistutti jollain tavalla loukata häntä. Hän oli mitä nöyrin mies, tästä huolimatta, mitä vaatimattomin, mitä helpoimmin tyydytetty. Ja mr. Benson, meidän pastorimme Castlewoodista, hän, joka oli isäni luona tämän viime hetkellä, sanoi aina: "En tiedä, mikä eversti Esmondin oppi oli, mutta hän eli ja kuoli kuin harras kristitty." -- R.E.W.]

Kun Beatrix kaksi kertaa oli tehnyt hyökkäyksen ja joutunut peräytymään, koetti hän nyt, kuten olin odottanutkin, naisten _ultima ratiota_ [viimeinen keino] ja turvautui kyyneliin. Hänen kauniit silmänsä täyttyivät kyynelistä. En ole koskaan voinut kestää hänessä enkä kenessäkään naisessa tuota tuskan ilmaisua. "Minä olen yksin", nyyhkytti hän, "teitä on kolme minua vastassa -- veljeni, äitini ja sinä. Mitä minä olen tehnyt, kun te puhutte ja katsotte minuun noin epäystävällisesti? Onko minun vikani, että prinssi, kuten te sanoitte, ihailee minua? Minäkö hänet tänne toin? Teinkö minä muuta kuin sen, mitä pyysitte, kun olin hänelle ystävällinen? Ettekö te sanoneet minulle, että meidän velvollisuutemme oli kuolla hänen puolestaan? Etkö sinä, äiti, opettanut minua aamuin ja illoin rukoilemaan kuninkaan puolesta, ennenkuin edes rukoilimme omasta puolestamme? Mitä sinä minusta tahdot, serkku -- sillä sinä olet minua vastaan tähdätyn salaliiton johtaja, minä tiedän sen, sir, ja että äitini ja veljeni tekevät vain sen, mitä sinä pyysit -- minne sinä tahtoisit minun menevän?"

"Minä tahtoisin ainoastaan poistaa prinssiltä vaarallisen kiusauksen", virkkoi Esmond vakavasti. "Taivas varjelkoon minua sanomasta, että sinä myöntyisit; minä tahtoisin vain vapauttaa hänet siitä. Sinun kunniasi ei tarvitse mitään kaitsijaa, Jumalan kiitos, mutta prinssin julkeus tarvitsee sen. Arvonsa kautta hän on niin paljon yläpuolella kaikkia naisia, että ei voi olla muuta kuin rikollista, kun hän heitä tavoittelee. Me tahtoisimme varjella perheemme armaimman ja ihanimman tuon loukkauksen vaaralta ja siksi me toivoisimme sinun menevän, hyvä Beatrix."

"Harry puhuu kuin kirjasta", virkkoi Frank, käyttäen erästä kirouksistaan, "ja -- vie, joka sana, minkä hän sanoo, on totta. Sinä et voi mitään sille, että olet kaunis, Trix, ja vielä vähemmän voi prinssi olla sinua tavoittelematta. Minä neuvon sinua välttämään vaaraa; sillä taivaan tähden, jos prinssi aikoisi kujeilla kanssasi, niin olkoonpa hän vaikka kuningas tai siksi tuleva, lukisimme Harry Esmond ja minä hänelle tuomion."

"Eikö kaksi sellaista esitaistelijaa riitä kaitsijoiksi minulle?" kysyi Beatrix hieman surullisesti; "on varmaa, ettei minulle voi tapahtua mitään pahaa, kun te kaksi vartioitte."

"Enhän minäkään sitä pelkää, Beatrix", virkkoi eversti Esmond, "eikä prinssi yrittäisikään, jos hän meidät tuntisi."

"Mutta tunteeko hän teidät"? huomautti lady Castlewood tyynesti. "Hän tulee maasta, missä ei naiselle pidetä minään häpeänä, jos kuninkaat heitä tavoittelevat. Lähtekäämme, rakas Beatrix! Menisimmekö Walcote'iin vai Castlewoodiin? Parempi on, että olemme kaupungista poissa; ja kun prinssi on tunnustettu hallitsijaksi ja esitaistelijamme ovat palauttaneet hänet valtaistuimelle ja hän oleskelee omassa linnassaan St. Jamesissa tai Windsorissa, voimme palata tänne omaan asuntoomme. Oletteko te samaa mieltä, Harry ja Frank?"

Voin vakuuttaa, että Frank ja Harry olivat samaa mieltä.

"Me lähdemme siis", virkkoi Beatrix kalveten hiukan. "Tänä iltana pitäisi lady Mashamin ilmoittaa minulle, miten hänen majesteettinsa kuningatar voi ja huomenna --"

"Minusta meidän olisi paras lähteä tänään, armaani", virkkoi lady Castlewood. "Me voisimme mennä vaunuissa ja viettää yön Hounslowissa ja huomenna saapuisimme Castlewoodiin. Kello on nyt kaksitoista; serkku, käske heti hankkimaan vaunut."

"Hävetkää!" huudahti Beatrix kyynelien ja nöyryytyksen kiihdyttämänä. "Te häpäisette minua julmalla varovaisuudellanne. Oma äitini ensimmäisenä epäilee minua ja tahtoo toimia vanginvartijana ja viedä minut pois. Minä en lähde kanssasi, äiti; minä en lähde kenenkään vankina. Jos tahtoisin pettää, niin luuletteko, ettei minulla olisi keinoja johtaa teidät harhaan? Oma perheeni epäilee minua. Kun ne, joiden enin tulisi minua rakastaa, epäilevät minua, on parasta poistua heidän luotaan. Minä menen, mutta menen yksin: vaikkapa sitten Castlewoodiin. Siellä olen ollut kyllin onneton ja kyllin yksinäinen; menen siis takaisin sinne, mutta säästäkää minulta ainakin se nöyryytys, että asetatte onnettomuuteeni vartijan, sillä sellaista koettelemusta en voi kestää. Minä menen, koska tahdotte, mutta minä menen yksin tai en ollenkaan. Te kolme voitte jäädä iloitsemaan onnettomuudestani; ja minä kestän sen niinkuin olen ennenkin kestänyt. Menköön ylinvangitsijani tilaamaan vaunuja, joiden tulee viedä minut pois. Minä kiitän sinua, Henry Esmond, osanotostasi tähän salaliittoon. Koko elämäni ajan sinua kiitän ja muistelen sinua; ja sinä veli ja sinä äiti, miten olen osoittava kiitollisuuttani teille siitä, että niin huolellisesti olette suojelleet kunniaani?"

Beatrix poistui huoneesta kuin keisarinna ja heitti uhmaavia silmäyksiä meihin jokaiseen, ja jätti meidät taistelun voittajiksi; mutta me olimme hämillämme ja melkein häpesimme voittoamme. Tuntui tosiaankin kovalta ja ilkeältä, että me kolme olimme liittoutuneet karkoittamaan ja nöyryyttämään tuota ihanaa olentoa. Me katsahdimme toisiimme vaiteliaina; tämä ei ollut meidän monista teoistamme tuona onnettomana aikana ensimmäinen, jonka teon me sitten, kun se oli tehty, toivoimme tekemättömäksi. Me sovimme siitä, että Beatrix poistuisi yksin, ja puhelimme keskenämme varkain ja kuiskaillen, kuten henkilöt, jotka tekevät sellaista, mikä heitä itseään hävettää.