Part 42

"Lothringiinko, serkku?" virkkoi Beatrix asettaen kätensä Esmondin käsivarrelle: se oli se käsi, jossa hänellä oli herttuan rannerengas. "Kuule, Harry", jatkoi hän äänellä, jossa oli enemmän haltioitumista kuin Beatrix tavallisesti osoitti. "Kuule viimeinen sanani. Minä rakastan sinua, minä ihailen sinua; kuka ei sitä tekisi tultuaan tuntemaan sellaisen rakkauden, jommoista sinä olet meille kaikille osoittanut? Mutta minä luulen, että minulla ei ole sydäntä -- en ainakaan ole tullut tuntemaan miestä, joka voisi sytyttää sen; jos olisin hänet löytänyt, niin ryysyissä olisin häntä seurannut, vaikka hän olisi ollut vain tavallinen sotilas, tai purjehtinut hänen kanssaan meriä niinkuin joku noista merirosvoista, joista sinä meille luit, kun olimme lapsia. Minä tekisin mitä hyvänsä sellaisen miehen tähden, kärsisin mitä tahansa hänen tähtensä; mutta häntä en ole löytänyt. Sinä olit aina liian orjamainen voittaaksesi sydämeni; ei mylord herttuakaan kyennyt sitä liikuttamaan. En olisi ollut onnellinen, jos olisin mennyt hänen kanssaan naimisiin. Tiesin sen kolme kuukautta kihlauksemme jälkeen -- mutta olin liian turhamainen purkamaan sitä. Oi, Harry! Minä itkin pari kertaa, mutta en itkenyt häntä, vaan vuodatin raivon kyyneliä siksi, etten voinut surra häntä. Minä kauhistuin, kun huomasin iloitsevani hänen kuolemastaan. Ja jos minut yhdistettäisiin sinuun, niin tuntisin samaa orjuutusta ja samaa vapautumiskaihoa. Me olisimme molemmat onnettomia, ja sinä olisit vielä onnettomampi, sinä, joka olet yhtä mustasukkainen luonteeltasi kuin herttuakin. Minä koetin häntä rakastaa, oi, kuinka minä koetin; teeskentelin iloisuutta kun hän saapui, alistuin kuuntelemaan häntä, kun hän oli luonani, ja kokeilin vaimon osassa, koska luulin, että minun oli näyteltävä sitä elämäni loppuun saakka. Mutta kyllästyin tuohon liittoon puolessa tunnissa, mitä siis, jos se olisi kestänyt koko elinajan? Minun ajatukseni liitelivät muualla kun hän puhui, ja minä ajattelin: voi jospa tuo mies hellittäisi kädestäni ja nousisi jalkaini juuresta! Minä tunsin hänen ylevät ja jalot luonteenominaisuutensa, jotka olivat tuhansia kertoja ylevämmät ja jalommat kuin minun, ja niin ovat myös sinun, serkku -- miljoonan miljoonaa kertaa jalommat, se on varmaa. Mutta en valinnut häntä jalon luonteensa vuoksi; valitsin hänet saadakseni loistaa maailmassa; ja menetin sen. Menetin sen, enkä sure herttuata; ajattelin usein kun kuuntelin herttuan helliä valoja ja tulisia sanoja: Oi, jos otan tämän miehen ja kohtaan _sen toisen,_ niin vihaan häntä ja jätän hänet. Minä en ole hyvä, Harry; äitini on lempeä ja hyvä kuin enkeli. On ihmeellistä, että hänellä on sellainen lapsi. Hän on heikko, mutta hän kuolisi mieluummin kuin menettelisi rikollisesti; minä olen häntä vahvempi, mutta voisin uhkamielisyydestä tehdä sen. Minä en välitä siitä, mitä papit sanovat pitkäveteisissä saarnoissaan; näin heitä hovissa yhtä huonoina ja arvottomina kuin huonoin nainen siellä. Oi, minua inhoittaa ja väsyttää maailma. Vain yhtä asiaa odotan, ja kun se on suoritettu, niin omaksun Frankin ja sinun äitiraukkasi uskonnon ja menen luostariin ja kuolen samoin kuin äitisi. Kannanko silloin noita timantteja? -- Sanotaan nunnien käyttävän kauneimpia koristuksiaan sinä päivänä, jolloin he tekevät nunnanvalan. Minä panen nämä talteen kuten pyysit. Jumalan haltuun, serkku! Äiti kävelee viereisessä huoneessa ja vaivaa pikkuista päätään saadakseen selville, mitä me olemme puhuneet. Hän on mustasukkainen -- sellaisia ovat kaikki naiset. Minä luulen toisinaan, että se on ainoa naisellinen ominaisuus, mikä minulla on."

"Jumalan haltuun! Jumalan haltuun, serkku!" Veljen etuoikeudella Beatrix antoi Esmondin suudella poskeaan. Poski oli kylmä kuin marmori.

Esmondin emäntä ei osoittanut mitään mustasukkaisuuden merkkejä, kun he palasivat huoneeseen, missä hän oli. Lady oli kouluuttanut itsensä näyttämään ihan tutkimattomalta, milloin hän vain halusi. Muiden naisellisten ominaisuuksiensa ohella hän omasi myös täydellisen teeskentelytaidon.

Esmond ratsasti Castlewoodista pois ajamaan perille sitä tehtävää, jonka hän oli ottanut suorittaakseen ja jota hän oli päättänyt kuolemaan asti tukea; ja kyllä hänen mielentilansa olikin sellainen, että hän kaipasi jotain ulkonaista kiihoitusta vastapainoksi sille sisäiselle, kalvavalle tuskalle, jota hän kärsi.

VIII luku.

MATKUSTAN RANSKAAN JA TUON KOTIIN ERÄÄN RIGAUD'N MAALAAMAN MUOTOKUVAN.

Mr. Esmondin mielestä ei ollut soveliasta ottaa jäähyväisiä hovissa eikä ilmoittaa koko Pal Mallin hienostolle ja kahviloille, että hän aikoi poistua Englannista, vaan hän katsoi parhaaksi poistua mahdollisimman salaa. Hän hankki itselleen tohtori Atterburyn välityksellä passin erään ranskalaisen nimellä; tohtori Atterbury teki hänelle tämän palveluksen ja hankki siihen vielä lordi Bolingbroken viraston sinetinkin turvautumatta sihteeriin mieskohtaisesti. Esmond otti Lockwoodin, uskollisen palvelijansa, mukaansa Castlewoodiin ja jätti tämän sinne; hän pani ennen Lontoosta poistumistaan liikkeelle jutun, että hän oli sairas ja että hän oli mennyt Hampshire'iin maalaisilmaa hengittämään, ja sitten hän poistui mahdollisimman hiljaisesti suorittamaan tehtäväänsä.

Koska Frank Castlewoodin apu oli välttämätön mr. Esmondin suunnitelmalle, niin hän kävi ensin Brysselissä (hän meni sinne Antwerpenin kautta, missä herttua Marlborough oli maanpaossa); ja Brysselissä kohtasi Harry rakkaan nuoren Benedictinsä, tuon aviomiehen, joka näytti ottavan surulliselta kannalta aviolliset kahleensa ja esteli Clotildaa kietomasta itsepäisiä hyväileviä kahleitaan hänen kaulansa ympärille. Eversti Esmondia ei esitelty Clotildalle, vaan monsieur Simon, Royal Cravateihin kuuluva herra, esitettiin (Esmond muisti tuon kunnon irlantilaisen rykmentin nimen, irlantilaisen, jonka hän oli nähnyt kun hän Malplaquet'n taistelun jälkeen ensi kerran näki nuoren kuninkaan); niinpä monsieur Simon esitettiin varakreivitär Castlewoodille, o.s. kreivitär Wertheim, lukuisille kreiveille, lady Clotildan pitkille veljille, hänen isälleen kamariherralle sekä tämän vaimolle, Frankin anopille, joka oli kookas, majesteetillisen pyylevä henkilö, niinkuin äidin sopikin olla sellaisessa krenatöörikomppaniassa, minkä hänen sotaiset poikansa muodostivat. Koko suku asui vapaasti siinä pienessä Brysselin lähellä olevassa linnassa, minkä Frank oli ostanut -- he ratsastivat hänen hevosillaan, joivat hänen viinejään, ja elivät mukavasti poikaparan kustannuksella. Mr. Esmond oli aina säilyttänyt täydellisen taidon ranskankielessä, joka oli hänen äidinkielensä; ja jos tämä perhe (joka puhui ranskaa erikoisella flaamilaisella murteella) havaitsikin jotain puutteellista mr. Simonin ääntämisessä, niin se voitiin laskea mr Simonin pitkäaikaisen Englannissaolon viaksi, hän kun oli mennyt siellä naimisiin ja ollut siellä koko ajan senjälkeen kuin hän joutui Blenheimin taistelussa vangiksi. Hänen tekaisemansa juttu oli erinomaisen etevä. Siellä eivät sitä epäilleet muut kuin kelpo Frank, joka ihastui suuresti serkkunsa suunnitelmaan kun hän tutustui siihen; ja ainahan hän tosiaankin ihaili eversti Esmondia hellällä uskollisuudella ja piti serkkuaan viisaimpana ja parhaimpana kaikkia serkkuja ja miehiä. Frank otti osaa suunnitelmaani sieluilleen ja ruumiineen ja oli vielä ihastuneempi siihen siksi, että se vei hänet Pariisiin pois lankojensa, appi-isänsä ja anoppinsa likettyviltä, sillä näiden huolenpito kyllästytti häntä.

Olen jo maininnut, että Castlewood oli syntynyt samana vuonna kuin nuori Walesin prinssi; käytökseltään, kooltaan ja vartaloltaan hän muistutti paljon prinssiä; ja senjälkeen kuin hän jo mainitussa tilaisuudessa oli nähnyt Chevalier de St. Georgen, hän oli kovin ylpeä, että hän oli niin mainehikkaan henkilön näköinen; tätä yhdennäköisyyttään hän koetti lisätä kaikin keinoin, mitkä olivat hänen vallassaan, ja käytti vaaleanruskeita peruukkeja, jommoisia prinssikin käytti, ja nauhakoristeita, jotka olivat prinssin väriä, ja kaikkea samanlaista.

Tämä yhdennäköisyys oli juuri se seikka, jolle mr. Esmond oli rakentanut suunnitelmansa; kun hän oli saanut Frankin innostuksen ja vaitiololupauksen, hän poistui tämän luota ja jatkoi matkaansa voidakseen tavata niitä muita henkilöitä, joista hänen menestyksensä riippui. Se paikka, mihin mr. Simon sitten matkusti, oli Bar Lothringissa; sinne saapui kauppiaamme mukanaan lähetys kaksilevyisiä hienoja kankaita, arvokkaita Malines-pitsejä ja kirjeitä siellä olevalle liiketuttavalle.

Haluttaisiko teitä tietää, mitä teki onnettomuudestaan kuuluisa prinssi, kuningassuvun jälkeläinen, suvun, joka tuntui olevan tuomittu kuten Tantaluksen suku vanhalla ajalla -- haluttaisiko teitä tietää, mitä hän teki, kun lähettiläs, joka saapui hänen luokseen vaarojen ja vaikeuksien läpi, näki hänet ensi kerran? Nuori kuningas, flanellitakki yllään, pelasi tennistä seurueeseensa kuuluvien herrain kanssa ja huuteli palloa hakiessaan ja kiroili kuin paatunein alamaisistaan. Seuraavan kerran näki mr. Esmond hänet silloin, kun monsieur Simon vei käärön pitsejä mrs. Oglethorpe'ille -- siihen aikaan hän oli prinssin vastaanottohuone ja sellaiselle halvalle ovelle täytyi ilmaisten koputtaa päästäkseen hänen majesteettinsa puheille. Vastaanotto myönnettiin minulle. Lähettiläs tapasi kuninkaan ja tämän rakastajattaren yhdessä; pari pelasi korttia ja hänen majesteettinsa oli humalassa. Tuo kuningas välitti enemmän kolmesta valtista kuin kolmesta kuningaskunnasta; ja kymmenkunta lasia ratafiaa sai hänet unohtamaan kaikki surunsa ja onnettomuutensa, isänsä kruunun ja isoisänsä pään.

Mr. Esmond ei silloin paljastanut suunnitelmiaan prinssille. Hänen majesteettinsa olisi tuskin saattanut häntä kuunnella siinä tilassa, ja Esmond epäili, voisiko kuningas, joka joi niin paljon, säilyttää salaisuutta sekaisessa päässään ja olisiko käsi, joka vapisi niin, tarpeeksi vahva tarttumaan kruunuun. Mutta viimein Esmond kuitenkin, keskusteltuaan prinssin neuvonantajain kanssa, joiden joukossa oli useita gentlemanneja, kunnollisia ja uskollisia miehiä, paljasti suunnitelmansa yksityisneuvottelussa kuninkaalle ja tosimajesteetille Oglethorpe'ille. Prinssi oli erittäin mieltynyt suunnitelmaan; se oli helppo ja rohkea ja hänen huolettoman huvittelunhalunsa ja elinvoimaisen nuoren luonteensa mukainen. Aamulla, kun hän oli nukkunut pois humalansa, hän oli kovin iloinen, eloisa ja miellyttävä. Hänen käytöksessään oli tavaton viehkeyden viehätys ja lempeä yksinkertaisuus; ja ollaksemme oikeudenmukaisia tulee meidän myöntää, että myös majesteetti Oglethorpe oli hyvä, älykäs ja päättäväinen liittolainen; hän antoi prinssille hyviä neuvoja, joita tämä oli liian heikko seuraamaan, ja hän rakasti prinssiä uskollisuudella, jonka prinssi palkitsi varsin kuninkaallisella kiittämättömyydellä.

Eversti Esmondilla oli omat aavistuksensa tästä suunnitelmasta, jos se joskus täyttyisi, ja tavalliset synkät epäluulonsa siitä hyödystä, mikä maalle koituisi, jos juoppo nuori hallitsija palautettaisiin valtaistuimelle; niinpä eversti sai jäähyväisaudienssinsa, ja hiljainen monsieur Simon poistui. Joka tapauksessa tuo Barin nuorukainen oli yhtä hyvä kuin tuo vanhempi pretendentti Hannoverissa; jos asiat saivat kaikkein pahimman käänteen, niin voitiin englantilaista hoidella yhtä hyvin kuin saksalaistakin. Monsieur Simon ratsasti tuon pitkän matkan Nantesista Pariisiin ja näki tuon kuuluisan kaupungin varkain ja vakoilijan tavalla, joka hän tosiaankin oli; siellä on varmaan enemmän loistoa ja kurjuutta, enemmän ryysyjä ja pitsejä, enemmän likaa ja kultausta kuin missään muussa kaupungissa maan päällä. Täällä hän joutui tekemisiin kuninkaan parhaan ystävän, tämän velipuolen, kuuluisan Bervickin herttuan kanssa. Esmond tunsi hänet nyt siksi vieraaksi, joka oli käynyt Castlewoodissa lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Hänen ylhäisyytensä tuli avomieliseksi Esmondia kohtaan, kun hän havaitsi, että Esmond kuului Webbin urheaan rykmenttiin, jonka päällikkö hänen ylhäisyytensä oli kerran ollut. Berwick oli tosiaankin Stuartin asian ase ja kilpi: hänen kilvessään ei ollut muuta tahraa kuin se, minkä Marlborough'n sisar oli hänelle jättänyt. Jos Berwick olisi ollut isänsä perillinen, olisi Jaakko III varmasti istunut Englannin valtaistuimella. Berwick uskalsi, kesti, osasi tarvittaessa lyödä, puhua ja vaieta. Ehkä hänellä ei ollut erikoista tulta ja nerokkuutta, (huonommilla miehillä oli niitä) mutta näitä paitsi hänellä oli muutamia kaikkein parhaita johtajaominaisuuksia. Hänen ylhäisyytensä tunsi Esmondin isän ja tämän tarinan, ja hän vihjasi siihen sillä tavalla, että Esmond alkoi uskoa herttuan tuntevan hänen vaiheensa yksityisseikkoja myöten. Mutta Esmondia ei haluttanut keskustella tästä asiasta, eikä herttua häntä vaatinutkaan siihen. Mr. Esmond virkkoi: "Kyllä minä vielä saan arvonimeni, jos vain suurempiarvoiset saavat omansa ensin."

Esmondin käsitystä siitä, että Berwickin herttua tiesi Esmondin aseman, tuki eräs tapahtuma: kun eversti meni kunniatervehdykselle St. Germainiin, niin hänen majesteettinsa kuningatar puhutteli häntä kerran markiisinarvonimellä. Esmond vei kuningattarelle kunnioittavat tervehdykset tämän kummityttäreltä ja eräältä ladyltä, jolle hänen majesteettinsa myötäkäymisensä päivinä oli ollut ystävällinen. Kuningatar muisti hyvin Rachel Esmondin; hän oli kuullut lordi Castlewoodin kääntymyksestä ja oli hyvillään siitä, mitä Taivas oli tehnyt lordin hyväksi. Hän tiesi, että muutkin sen perheen jäsenet olivat kuuluneet ainoan oikean kirkon helmaan. "Teidän isänne ja äitinne, monsieur le marquis, kuuluivat siihen", virkkoi hänen majesteettinsa (tuon ainoan kerran hän käytti tuota arvonimeä). Monsieur Simon kumarsi kovin syvään ja sanoi, että hän omien vanhempiensa sijaan oli löytänyt toiset vanhemmat, jotka olivat opettaneet hänelle toisin, mutta että näillä molemmilla oli vain yksi kuningas. Silloin hänen majesteettinsa suvaitsi antaa hänelle mitalin, minkä paavi oli siunannut ja mikä oli huomattu kovin tehokkaaksi hänenlaisissaan tapauksissa; ja kuningatar lupasi rukoilla Esmondin ja tämän perheen kääntymisen puolesta. Sen tuo hurskas lady epäilemättä tekikin, mutta eversti Esmondin täytyy sanoa, että tuo mitali ja nuo rukoukset eivät hänen tietääkseen ole tähän hetkeen asti, kahdenkymmenen seitsemän vuoden kuluttua, mitenkään vaikuttaneet hänen uskonnolliseen vakaumukseensa.

Versailles'n loiston kauppias monsieur Simon näki vain alhaisena ja kaukaisena katsojana; hän näki vanhan kuninkaan vain kerran kun tämä meni syöttämään toutaimiaan; hän ei pyytänytkään tulla esitetyksi hänen majesteettinsa hovissa.

Tällä välin oli herra varakreivi Castlewood saapunut Pariisiin, missä, kuten Lontoon lehdet pian ilmoittivat, hänen rouvansa joutui lapsivuoteeseen ja synnytti pojan, perillisen. Pitkän aikaa tämän jälkeen oli Clotilda kovin heikko ja lääkärit kielsivät häntä, matkustamasta; muuten oli yleisesti tunnettua, että varakreivi Castlewood aikoi pian palata Englantiin ja ottaa haltuunsa sukutilansa ja asettua sinne.

Lordi Castlewood antoi Pariisissa ollessaan kuuluisan ranskalaisen maalarin monsieur Rigaud'n maalata muotokuvansa lahjaksi äidilleen Lontooseen; ja tämän monsieur Simon vei mukanaan, kun hän palasi siihen kaupunkiin; sinne hän saapui toukokuun vaiheilla vuonna 1714, ja pian sen jälkeen lady Castlewood ja hänen tyttärensä ja heidän sukulaisensa, eversti Esmond, joka koko tämän ajan oli ollut Castlewoodissa, palasivat myös Lontooseen, lady taloonsa Kensingtoniin ja mr. Esmond asuntoonsa Knightsbridge'iin, joka oli lähempänä kaupunkia, ja pian eversti ilmestyi taas kaikkiin julkisiin paikkoihin, sillä hänen terveytensä oli suuresti parantunut hänen pitkän maaseudulla oleskelunsa aikana.

Kauneissa, kullatuissa kehyksissä oleva mylordin kuva ripustettiin kunniapaikalle ladyn vastaanottohuoneeseen. Lordi oli maalattu punaisessa henkivartioston kapteenin univormussaan, vaaleanruskea peruukki päässä, takin alla panssari, sinisin nauhakoristein ja brysselinpitsiröyhelöin. Useat ladyn ystävistä ihailivat maalausta suunnattomasti ja parveilivat sitä katsomaan. Piispa Atterbury, mr. Lesly, hyvä vanha mr. Collier ja muutkin pappissäädyn miehet olivat ihastuneita siihen, ja useat kaikkein hienoimmat tutkivat ja kiittelivät sitä; mutta täytyy myöntää, että kun tohtori Tosher sattui tulemaan Lontooseen ja näki kuvan (se oli tavallisesti verholla peitetty, mutta sinä päivänä sattui Beatrix katselemaan sitä tohtorin saapuessa), Castlewoodin kappalainen vakuutti, että hän ei voinut nähdä tässä maalauksessa mitään entisen oppilaansa näköisyyttä, paitsi ehkä pikkuisen leuassa ja peruukissa. Mutta me selitimme hänelle kaikki, että hän ei ollut nähnyt Frankia ainakaan viiteen vuoteen ja että hän ei ymmärtänyt kuvaamataiteita enempää kuin kyntömies ja että hän oli erehtynyt; ja hän lähti kotiin vakuutettuna siitä, että muotokuva oli täydelleen lordin näköinen. Mutta kun taas eversti Esmond näytti muotokuvaa lordi Bolingbrokelle, joka toisinaan kunnioitti ladyä vierailullaan, niin tämä purskahti nauramaan ja kysyi, mitä hitonpeliä eversti piti. Esmond myönsi ilman muuta, että muotokuva ei ollut varakreivi Castlewoodista ja kehoitti valtiosihteeriä kunniasanallaan säilyttämään salaisuuden; hän kertoi, että talon ladyt olivat innokkaita Jaakon-puoluelaisia, mikä hyvin tunnettiin, ja hän tunnusti, että muotokuva oli Chevalier de St. Georgen kuva.

Seikka on se, että kun mr. Simon eräänä päivänä odotti lordi Castlewoodia monsieur Rigaud'n luona, missä lordi istui mallina muotokuvaansa varten, hän näytti suuresti ihastuneen erääseen muotokuvaan, mikä esitti prinssiä ja mistä vain pää oli valmis, ja osti sen maalarilta sadalla kruunulla. Taiteilija selitti, että se oli tarkoitettu mrs. Oglethope'ille, prinssin rakastajattarelle, mutta kun tuo nuori lady poistui Pariisista, oli hän jättänyt työn taiteilijalle; ja kun lordin kuva valmistui vei eversti Esmond, alias monsieur Simon, tämänkin kuvan kotiin ja jäljensi univormun ja muut koristeet lordin kuvasta täydentääkseen Rigaud'n puutteellisen kankaan -- eversti oli koko elinaikansa harjoitellut maalausta ja hän innostui siihen erittäinkin pitkän oleskelunsa aikana Flanderin kaupungeissa, joissa hän joutui van Dyckin ja Rubensin mestaritöiden keskuuteen. Tyttärenpojallani on nyt tuo muotokuva sellaisenaan Virginiassa.

Kesäkuun alkaessa saapuivat miss Beatrix Esmond ja rouva varakreivitär, hänen äitinsä, Castlewoodista; Beatrix alkoi taas hovipalveluksensa, minkä herttua Hamiltonin surullinen kuolema oli keskeyttänyt. Hän siis astui taas toimeensa hänen majesteettinsa seurueessa ja hovineitien pöydässä; hän oli aina mrs. Mashamin, ylimmän hovirouvan suosikki, ja tuo suosio johtui ehkä osaksi ladyn katkeruudesta herttuatar Marlborough'ta kohtaan, jota Beatrix ei rakastanut sen enemmän kuin tämän kilpailijatarkaan. Hoviherrat, muiden muassa lordi Bolingbroke, myönsivät, että tuo nuori lady oli palannut kauniimpana kuin milloinkaan ennen ja että vakava ja surullinen sävy, mikä hänen kasvoillaan nyt hänen tahtomattaankin asusti, sopi hänelle paremmin kuin hänen entinen hymynsä ja viehkeytensä.

Kaikki Kensington Squaren pienen talouden palvelijat oli vaihdettu. Vanha vouti, joka oli palvellut perheessä kokonaista kaksikymmentäviisi vuotta lasten syntymisen jälkeen lähetettiin Irlantiin tarkastamaan lordin siellä olevaa taloa; taloudenhoitaja, joka oli ollut ladyn palveluksessa ja lasten seuralaisena niin kauan kuin voi muistaa, lähetettiin vastahakoisena Walcote'iin pitämään huolta kartanon maalaamisesta ja korjaamisesta, sillä leskivarakreivitär aikoi sijoittua sinne tulevaisuudessa ja luovuttaa Castlewoodin miniälleen, jota joka päivä voitiin odottaa Ranskasta. Eräs toinen palvelijatar, joka varakreivittärellä oli, poistettiin myös -- hän sai rahapalkkion -- sillä tekosyyllä, että ladyn täytyi vähentää palvelijakuntaansa; niin ei lopulta jäänyt koko talouteen yhtään henkilöä, joka oli kuulunut siihen silloin, kun nuori lordi Castlewood vielä oli kotona.

Oli välttämätöntä suunnitelmalle, jota eversti Esmond ajoi, ja panokselle, jonka hän uskalsi, että salaisuus uskottaisiin mahdollisimman harvoille henkilöille. Perheemme ulkopuolella tunsi sen vain kolme tai neljä henkilöä, ja ihmeellisesti he säilyttivät tuon salaisuuden.

Kymmenentenä päivänä kesäkuuta 1714 mr. Priorin sanantuojan mukana tuli Pariisista kirje, herra varakreivi Castlewoodilta hänen äidilleen; siinä lordi ilmoitti olleensa kevytmielinen raha-asioissa; hän sanoi häpeävänsä ilmoittaa, että hän oli menettänyt rahaa pelissä ja muissa huvituksissa ja että hänen nyt, sensijaan että olisi tänä vuonna pitänyt Castlewoodissa suuria juhlia, kuten hän oli toivonut, täytyi elää mahdollisimman yksinkertaisesti ja koettaa kaikessa säästää. Siihen asti oli Frank-poloisen kirjeessä joka sana totta, eikä voinut epäillä, että hän ja hänen pitkät lankonsa olivat kuluttaneet enemmän kuin heidän olisi sopinut ja käyttäneet tulot Castlewoodin tiluksista, joita hellä äiti niin huolellisesti oli hoitanut ja parantanut holhousaikanaan.

Hänen Clotildansa, jatkoi Castlewood, oli vielä heikko, ja lääkärit arvelivat, että hänen synnytyksensä tapahtuisi parhaiten Pariisissa. Hän tuli siis ilman ladyään ja oli oleva äitinsä talossa kesäkuun 17 tai 18 päivän tienoilla, sillä hän aikoi heti ratsastaa Pariisista ja tuoda vain yhden palvelijan mukanaan; ja hän pyysi, että lakimiehet Gray's Innistä kutsuttaisiin tileineen hänen luokseen ja että Castlewoodin vouti myös saapuisi tileineen, niin että hän voisi nopeasti järjestää asiansa heidän kanssaan ja saisi kokoon tarvittavan rahamäärän ja voisi palata varakreivittärensä luo siksi kuin tämä joutui lapsivuoteeseen. Sitten lordi ilmoitti muutamia uutisia kaupungista, missä hän oli, ja lähetti terveisensä sukulaisille, ja niin päättyi kirje. Se tuli yleisen postin mukana ja epäilemättä ranskalaiset ja englantilaiset viranomaiset jäljensivät sen, ja saivatkin sen kernaasti tehdä.

Kaksi päivää myöhemmin saapui toinen kirje Ranskan yleisessä postissa, yhtä julkisesti kuin edellinenkin; tämä kirje antoi ensin tietoja ranskalaisista hovitavoista ja päättyi sitten seuraaviin lauseisiin, joissa ei kukaan, joka ei tuntenut avainta, olisi voinut keksiä mitään salaisuutta: --

"(Kuningas ottaa) lääkettä torstaisin. Hänen majesteettinsa voi paremmin kuin hän viimeaikoihin on voinut, vaikka hän kärsiikin huonosta ruuansulatuksesta liian kovan ruokahalunsa tähden. Madame Maintenon voi yhä hyvin. St. Cyrissä on näytelty eräs monsieur Racinen näytelmä. Shrewsburyn herttua ja mr. Prior, meidän lähettiläämme, ja koko täällä oleva Englannin aateli oli saapuvilla sitä näyteltäessä. Sanotaan (varakreivi Castlewoodin passin) kielletyn häneltä, sillä lordilta velkoo eräs kultaseppä oikeudellista tietä Vaisselle pöytäkaluston ja helmikaulanauhan hintaa, mitkä korut lordi on antanut Comedie Francaise'in näyttelijättärelle mademoiselle Meruelille. On surullista, että sellaiset uutiset kulkevat maailmalle (matkustaen Englantiin) meidän nuoresta aatelistostamme täällä. Mademoiselle Meruel on lähetetty Fort l'Evesque'iin; sanotaan, että hän ei ole tilannut vain pöytäkalustoa, vaan myös huonekalut ja vaunut ja hevosia (tuon lordin nimellä), josta hulluttelusta ei onneton varakreivitär tiedä mitään.

"(Hänen majesteettinsa tulee olemaan) kahdeksankymmenen kahdeksan vuoden vanha ensi syntymäpäivänään. Hovi valmistautuu viettämään sitä suurella juhlalla. Mr. Prior on suruissaan siitä, että Englannista on kieltäydytty lähettämästä hänelle pöytähopeaansa. Kaikki ihailivat täällä herra varakreivin muotokuvaa ja sanoivat sen olevan Rigaud'n mestariluoman. Oletteko te nähnyt sen? Se on (lady Castlewoodin talossa Kensington Squaressa). Minä luulen, että ei mikään englantilainen maalari kykenisi luomaan sellaista teosta.

"Meidän ystäväparkamme apotti on ollut Bastillessa, mutta hänet on nyt siirretty Conciergerie'hin (missä hänen ystävänsä voivat häntä tavata. Heidän tulee kysyä) voisiko hän saada armahduksen tuomioonsa. Toivokaamme, että tuo mieshylky on vankilassa katunut.