Part 14

Mylord Mohun (jonka urotöistä ja maineesta muutamat yliopiston herrat olivat antaneet vain huonoja tietoja) oli taas vieraana Castlewoodissa ja nähtävästi läheisemmin liittynyt mylordiin kuin milloinkaan ennen. Kerran keväällä nuo kaksi aatelismiestä olivat ratsastaneet Cambridge'iin Newmarketista, jonne olivat menneet kilpa-ajoihin, ja kunnioittaneet Harry Esmondia käymällä vierailulla hänen asunnossaan; tohtori Montague, yliopiston rehtori, joka oli kohdellut Harrya hieman ylenkatseellisesti, nähdessään tämän tuttavallisuuden noiden suuruuksien kanssa ja että mylord Castlewood nauroi ja käveli käsi Harryn olalla, lämpeni mr. Esmondille ja alistui olemaan erittäin kohtelias tälle. Ja muutamia päiviä saapumisensa jälkeen Harry kertoi nauraen tuon jutun lady Esmondille, huomauttaen miten outoa oli, että miehet, jotka olivat opistaan kuuluisia ja ylistettyjä yli Euroopan, kumartavat arvonimelle ja matelevat aatelismiehen edessä, olipa tämä miten köyhä tahansa. Tämän kuullessaan Beatrix-neito keikahutti päänsä pystyyn ja sanoi, että alhaista alkuperää olevien sopiikin kunnioittaa ylempiään ja että papit yleensä tekeytyivät aivan liian ylpeäksi ja että hän piti paljon lady Sarkin perheessä vallitsevasta tavasta, siliä siellä kappalainen, vaikka hän piti vanukkaasta, kuten kaikki papit, poistui aina ennen kermavanukkaan tarjoamista.

"Ja kun minusta tulee pappi", sanoi mr. Esmond, "niin etkö anna minulle ollenkaan kermavanukasta, Beatrix?"

"Sinä -- sinä oletkin erilainen", vastasi Beatrix. "Sinä olet meidän sukuamme."

"Minun isäni oli pappi, niinkuin sinä heitä kutsut", sanoi mylady.

"Mutta minunpa on Irlannin pääri", sanoi Beatrix-neito kohauttaen päätään. "Tietäkööt ihmiset asemansa. Varmaankin tahdotte minun polvillani ryömien pyytämään siunausta mr. Thomas Tusherilta, josta juuri on tullut apulainen ja jonka äiti oli kamaripiika."

Ja hän poistui tulistuneena ja pää kenossa huoneesta.

Kun hän oli mennyt, näytti mylady niin surulliselta ja vakavalta, että Harry kysyi hänen levottomuutensa syytä. Lady vastasi, ettei se johtunut ainoastaan siitä, mitä Harry oli sanonut Newmarketista, vaan myös siitä, että hän oli huomannut, huolekseen ja kauhukseen, että mylordin, erittäinkin hänen tutustuttuaan lordi Mohuniin, oli uudelleen vallannut pelihimo, jonka hän oli hylännyt avioliittonsa jälkeen.

"Mutta miehet lupaavat enemmän kuin kykenevät avioliitossa täyttämään", sanoi mylady huokaisten, "Pelkään, että hän on menettänyt suuria summia, ja omaisuutemme, joka aina on ollut pieni, hupenee tyhjiin tässä huolettomassa irstailussa. Kuulin hänen olleen Lontoossa hyvin hurjassa seurassa. Hänen paluunsa jälkeen on kirjeitä ja lakimiehiä herkeämättä tullut ja mennyt; hänellä näyttää minusta olevan taukoamaton huoli, vaikka hän peittää sen hullutteluun ja nauruun. Katselin -- katselin oven takaa eilen illalla ja -- ja ennenkin", sanoi mylady, "ja näin heidät korttien ääressä keskiyön jälkeen. Ei mikään maatila kestä sitä tuhlausta, vielä vähemmin meidän, joka hupenee niin, ettei pojalleni jää mitään, eikä Beatrix-paralleni ollenkaan perintöosuutta."

"Toivon, että voisin teitä auttaa, rouva", sanoi Harry Esmond huokaisten ja toivoen sitä hyödyttömästi ja tuhannetta kertaa elämässään.

"Kukapa voi auttaa? Jumala yksin", sanoi lady Castlewood, "yksin Jumala, jonka käsissä olemme." Ja niinhän onkin. Perheenhallituksesta ja käytöksestään vaimoaan ja lapsiaan kohtaan -- alamaisiaan, joiden yli hänen valtansa on rajaton -- on jokaisen, joka seuraa maailman menoa, toisinaan vavisten ajateltava tulevaa tiliä. Sillä meidän yhteiskunnassamme ei mikään laki ylety kotilieden kuninkaaseen. Hän on omaisuuden ja onnen herra -- melkeinpä hengenkin. Hänellä on vapaus rangaista, tehdä onnelliseksi tai onnettomaksi -- tuhota tai kiduttaa. Hän voi vähitellen tappaa vaimon, eikä häntä siitä tutkita eikä tuomita sen enempää kuin Turkin keisaria, joka keskiyöllä hukuttaa orjansa. Hän saa tehdä lapsistaan yhtä hyvin orjia ja teeskentelijöitä kuin ystäviä ja vapaita ihmisiä, hän saa nostattaa ne kapinaan ja vihaan rakkauden luonnonlakia vastaan. Olen kuullut valtiomiesten ja kahvilapolitikoitsijain sanomalehtiä lukiessaan raivoavan Ranskan kuninkaan ja keisarin tyrannivaltaa vastaan, ja olen ihmetellyt heitä (sillä hekin tavallaan ovat itsevaltiaita) heidän kotoisen hallintonsa vuoksi, jossa kukin mies on itsevaltias. Kun itsekunkin pienen hallituksen aikakirjat näytetään Ylimmäiselle Herralle, jonka alaisina hallitsemme, paljastetaan perhetyrannien historioita, jotka ovat yhtä julmia kuin Amurathin ja yhtä petomaisia kuin Neron ja yhtä hurjan irstailevia kuin Kaarlen.

Jos Harry Esmondin isäntä hairahtui, tapahtui se viimemainitulla tavalla, hän kun oli luonteeltaan pikemminkin mukavuutta rakastava kuin julma, ja hänet olisi voitu palauttaa paljon parempiin tunteisiin, jos hänelle olisi suotu aikaa muuttaa katumuksensa pysyväiseksi parannukseksi.

Koska mylord ja hänen ystävänsä lordi Mohun olivat niin läheisiä tovereita, suvaitsi Beatrix-neito olla kateellinen viimemainitulle, ja nuo kaksi herraa huvittivat toisiaan usein nauraen karkeaan, rajuun tapaansa lapsen vihanpuuskille ja vastenmielisyyden osoituksille. "Kun tulet tarpeeksi vanhaksi, menet naimisiin lordi Mohunin kanssa", oli Beatrixin isällä tapana sanoa, silloin tyttö nyrpisti nenäänsä ja sanoi: "Mieluummin menisin naimisiin vaikka Tom Tusherin kanssa." Ja koska lordi Mohun aina osoitti ääretöntä ritarillisuutta lady Castlewoodia kohtaan, jota hän näytti suuresti ihailevan, vastasi Beatrix eräänä päivänä tähän isänsä vanhaan leikkipuheeseen: "Luullakseni mylord mieluummin naisi äidin kuin minut ja odottaa vain sinun kuolemaasi kosiakseen häntä."

Tyttö sanoi nuo sanat kevyesti ja nenäkkäästi eräänä iltana ennen illallista, kun perheseura oli kokoontunut suuren takkavalkean ääreen. Nuo kaksi lordia, jotka olivat korttiensa ääressä, säpsähtivät molemmat. Mylady kävi aivan punaiseksi kasvoiltaan ja käski Beatrix-neidon mennä omaan kamariinsa; silloin sanoi tyttö kaikkein viattomimmin ilmein, kuten hänellä oli tapana: "En tosiaankaan tarkoittanut mitään pahaa. Ihan varmaan äiti puhuu paljon enemmän Harry Esmondin kuin isän kanssa; hän itkikin, kun Harry lähti pois eikä hän milloinkaan itke, kun isä lähtee! Ja eilen illalla hän puhui lordi Mohunin kanssa niin kauan, niinkauan, ja lähetti meidät pois huoneesta, ja itki, kun me tulimme takaisin, ja --"

"Peijakas!" huusi lordi Castlewood, joka oli menettänyt kaiken malttinsa. "Poistu huoneesta, sinä kyykäärme!" ja hän nousi kiivaasti ja heitti pois korttinsa.

"Kysy lordi Mohunilta, mitä olen hänelle sanonut, Francis", sanoi varakreivitär nousten pelästyneenä, mutta kuitenkin ulkomuodossaan ja äänessään suurta ja liikuttavaa arvokkuutta ja vilpittömyyttä. "Tule pois kanssani, Beatrix." Beatrix nousi myöskin; hän kyynelöi nyt.

"Äiti kulta, mitä olen tehnyt?" hän kysyi. "En tarkoittanut mitään pahaa." Ja hän riippui kiinni äidissään ja pari poistui huoneesta nyyhkyttäen yhdessä.

"Kerron sinulle mitä vaimosi minulle sanoi, Frank", huudahti mylord Mohun. "Harry-pastori voi kuulla sen; ja taivaan nimessä, joka sana, jonka sanon, on totta. Eilen illalla vaimosi pyysi minua kyyneleet silmissä olemaan enää pelaamatta kanssasi arpa- ja korttipeliä; ja itse parhaiten tiedät, oliko se, mitä hän pyysi, sinun omaksi hyväksesi."

"Oli tietenkin, Mohun", sanoi mylord kuivalla, kovalla äänellä. "Sinä tietysti olet miesten esikuva, koko maailmahan tietää millainen pyhimys olet."

Mylord Mohun oli eronnut vaimostaan ja hänellä oli ollut ratkaistavana useita kunnianasioita, joissa naiset olivat olleet tavallisimpana syynä.

"En ole mikään pyhimys, mutta vaimosi on; ja saatan vastata teoistani, kuten muiden on vastattava sanoistaan", vastasi mylord. Mohun.

"Herran tähden, mylord, se on teidän tehtävä", huusi toinen ponnahtaen ylös.

"Meillä on ensin eräs toinen pieni tili päätettävänämme, mylord", sanoi lordi Mohun, jolloin Harry Esmond säikähtäen seurauksia, joihin tämä tuhoisa väittely johtaisi, puhkesi mitä kiivaimmin varoittamaan isäntäänsä ja tämän vastustajaa. "Taivaan tähden!" hän sanoi, "aiotteko te, mylord, vetää miekkanne ystäväänne vastaan omassa talossanne? Voitteko epäillä naista, joka on puhdas kuin taivas, ja kuolisi tuhat kertaa mieluummin kuin rikkoisi teitä vastaan? Saavatko kateellisen lapsen mitättömät sanat viedä ystävykset riitaan? Eikö emäntäni ole kehoittanut teidän ylhäisyyttänne lopettamaan yhteytenne lordi Mohunin kanssa ja hylkäämään tavan, joka voi tuottaa perikadon perheellenne? Olisihan mylord Mohun ilman sairastumistaan jo poistunut luotanne?"

"Siunatkoon, Frank, eihän mies, jonka varpaissa on nivelleini, voi juoksennella toisten miesten vaimojen jäljessä", puhkesi mylord Mohun puhumaan; hän oli todellakin siinä tilassa, ja naurahti ja katsoi kapaloitua raajaansa niin koomillisesti, että toinenkin huitaisten kädellään otsaansa joutui tuon tarttuvan hyväntuulisuuden valtaan ja sanoi kiroten: "-- vie, Harry, uskonpa sinua", ja niin päättyi tämä riita ja nuo kaksi herraa, jotka hetki sitten olivat seisoneet paljastetuin miekoin käänsivät niiden päät alaspäin ja pudistivat toistensa käsiä.

_Beati fiacifici_. "Mene ja hae vaimoni takaisin", sanoi Harryn isäntä. Esmond poistui kovin iloisena, kun sai olla niin hyvän viestin viejänä. Hän löysi tämän ovelta -- hän oli kuunnellut siinä, mutta vetäytyi takaisin Harryn tullessa. Lady tarttui Harryn molempiin käsiin; hänen omansa olivat kylmät kuin marmori. Hän näytti haluavan langeta Harryn syliin. "Kiitoksia, ja Jumala sinua siunatkoon, rakas Harry, veljeni!" hän sanoi. Hän suuteli Harryn kättä. Esmond tunsi sillä hänen kyyneleensä ja johdatti hänet huoneeseen ja mylordin luokse, jolloin lordi Castlewood, liikutuksen ja rakkauden valtaamana, jommoista ei ollut useaan pitkään vuoteen näyttänyt, painoi vaimonsa sydämelleen ja kumartui ja suuteli häntä ja pyysi häneltä anteeksi.

"Minun on jo aika mennä yöpuulle. Syön vellini vuoteessa", sanoi lordi Mohun ja nilkutti pois koomillisesti Harry Esmondin käsivarteen nojaten. "Kautta Yrjänän, tuo nainen on helmi!" sanoi hän; "ja vain sika on häntä arvossa pitämättä! Oletteko nähnyt tuon raa'an, kieppuvan appelsiinien myyjättären, jonka Esmond", -- mutta tässä keskeytti hänet mr. Esmond sanoen, etteivät nämä olleet asioita, joita hänen tuli tietää.

Mylordin kamariherra tuli palvelemaan isäntäänsä, joka tuskin oli päässyt pukeutumisnuttuunsa ja yömyssyynsä, kun hänen luokseen tuli vieras, jonka hänen isäntänsä tahtoi lähettää -- ja tämä ei ollut kukaan muu kuin lady Castlewood itse, mukanaan paahdettua leipää ja velli, jotka hänen miehensä käski hänen laittaa kuntoon ja omin käsin viedä vieraalleen.

Lordi Castlewood seisoi katsellen vaimonsa jälkeen, kun tämä meni asialle, ja kun lordi noin katsoi, ei Harry Esmond saattanut olla tuijottamatta häneen, ja hän huomasi isäntänsä kasvoilla rakkauden, surun ja huolen ilmeet, jotka hyvin suuresti liikuttivat ja hellyttivät nuorukaista. Lordi Castlewoodin kädet vaipuivat alas hervottomina ja hänen päänsä painui rintaa vasten ja viimein hän sanoi:

"Kuulitko mitä Mohun sanoi, pastori?"

"Ettäkö mylady on pyhimys?"

"Että on kaksi tiliä suoritettavana. Olen kulkenut harhaan nämä viisi vuotta, Harry Esmond. Aina siitä lähtien kuin toit tuon kirotun rokon tähän taloon, on kohtalo ajanut minua takaa; ja minun olisi ollut parasta kuolla siihen eikä pelkurin lailla paeta sitä. Jätin Beatrixin sukulaistensa luo ja menin Lontooseen ja jouduin varkaiden joukkoon, Harry, ja lankesin takaisin kirottuihin kortteihin ja arpapeliin, joihin en ollut koskenut naimisiinmenoni jälkeen -- niin, en sen jälkeen, kuin kuuluin herttuan henkivartiostoon ja olin noiden villien Mohockien parissa. Ja olen pelannut yhä huonommin ja joutunut yhä syvemmälle siihen; ja nyt olen velkaa Mohunille kaksituhatta puntaa, ja kun se on maksettu, en ole kerjäläistä paljoa parempi. En voi enää katsoa poikaani silmiin, hän vihaa minua -- tiedän sen. Minä olen tuhlannut Beatyn pienen osuuden; ja Herra tietää, mitä tapahtuu jos elän. Parasta minun on kuolla ja pelastaa se osa maatilasta, joka on lunastettavissa, pojalleni."

Mohun oli yhtä suuressa määrin Castlewoodin herra kuin itse linnan omistajakin ja hänen hevosensa täyttivät tallit, joissa olikin tilaa yllinkyllin paljon useammalle kuin Harry Esmondin köyhtynyt isäntä saattoi pitää. Lordi Mohun oli saapunut ratsain palvelijainsa seurassa, mutta kun hänen nivelleininsä ilmaantui, lähetti mylord hakemaan Lontoosta kevyitä kääsejä, jotka hän omisti ja joita kuljetti pieni parivaljakko; niillä saattoi ajaa, jos tiet vain olivat hyvät, yhtä nopeasti kuin lappalaisen pulkalla. Kun nämä ajoneuvot saapuivat, tahtoi lordi Mohun viedä lady Castlewoodin ajelemaan; hän tekikin sen useita kertoja, ja nopea kulku huvitti suuresti hänen toveriaan, joka piti tuosta vauhdista ja raikkaista tuulista lakeuksilla, jotka ovat aivan Castlewoodin läheisyydessä ja levenevät sieltä merelle päin. Koska tämä huvi miellytti suuresti ladyä, ja hänen miehensä, puhumattakaan siitä, että olisi osoittanut mitään epäluuloa vaimonsa läheisestä kanssakäymisestä lordi Mohunin kanssa, kehoitti rouvaansa tähän huvitteluun, -- aivankuin haluten suurella luottamuksellaan korvata entisen epäluulon, jota mustasukkaisuudessaan oli osoittanut -- huvittelihe lady Castlewood vapaasti tähän viattomaan tapaan, jota hänen vieraansa puolestaan oli hänelle hyvin kärkäs suomaan. Ja lady näytti käyvän pakottomammaksi lordi Mohunin seurassa ja yhä enemmän pitävän hänen seurastaan jonkin uhrin vuoksi, jonka lordi halusi tehdä tavotellakseen ladyn suosiota.

Koska Harry Esmond yhä näki nuo kaksi herraa yhtämittaa korttiensa ääressä iltaisin, hän valitti eräänä päivänä emännälleen sitä, että tämä hänen herransa tuhoisa hulluus yhä jatkui, ja kun he taas näyttivät sopineen, pyysi hän emäntäänsä vaikuttamaan mieheensä niin etteivät he enää pelaisi.

Mutta lady Castlewood vastasi, hymyillen viekkaasti ja ilosesti, että hän pian aikoi puhua miehelleen ja että tämän ainakin muutamana iltana vielä oli annettava jatkaa huviaan.

"Ette todellakaan tiedä, rouva", sanoi Harry, "mitä se teille maksaa, ja helppoa on jokaisen katselijan, joka tuon pelin tuntee, nähdä, että lordi Mohun on monin kerroin vahvempi vastustajaansa."

"Tiedän kyllä, että hän on", sanoi mylady yhä erinomaisen hilpeästi; "hän ei ole vain maailman paras pelaaja, mutta myös jalomielisin pelaaja."

"Rouva, rouva!" huudahti Esmond kiihtyneenä ja ärtyneenä, "kunniavelat on ennemmin tai myöhemmin maksettava; ja herrani joutuu perikatoon, jos hän jatkaa tätä menoa."

"Harry, kerronko sinulle salaisuuden?" vastasi mylady, yhä ystävällisenä ja iloisena. "Francis ei joudu perikatoon, jos hän jatkaa; hän pelastuu, jos hän jatkaa. Kadun, että olen puhunut pahaa lordi Mohunista, kun hän oli täällä viime vuonna. Hän on hyvä ja jalomielinen ja uskoni on, että voimme hänet johtaa paremmalle tielle. Olen lainannut hänelle 'Tillotsonin' ja sinun lemmikkisi 'Piispa Taylorin', ja hän sanoo olevansa hyvin liikutettu; ja katumuksensa todisteeksi (tämä on salaisuuteni), mitä luulet hänen tekevän Francikselle? Hän antaa Frank-paran voittaa taas rahansa takaisin. Hän on jo voittanut viimeisinä neljänä iltana; ja mylord Mohun sanoo, ettei hän tahdo olla Frank-paran ja armaiden lasteni loukkauskivenä."

"Ja mitä Jumalan nimessä annatte hänelle vastalahjaksi tästä uhrista?" kysyi Esmond kauhistuneena, koska tunsi miehiä tarpeeksi, ja erittäinkin tätä, ollakseen varma, ettei sellainen koulunkäynyt irstailija antanut mitään ilmaiseksi. "Miten taivaan nimessä aiotte sen hänelle korvata?"

"Korvata hänelle! Äidin siunauksin ja vaimon rukouksin!" huudahti mylady puristaen kätensä yhteen. Harry Esmond ei tietänyt, nauraako vaiko suuttua, vaiko rakastaa tätä hyvää emäntäänsä enemmän kuin milloinkaan sen itsepintaisen viattomuuden vuoksi, jolla hän suhtautui maailmanmiehen käytökseen, miehen, jonka suunnitelmat Harry osasi paremmin tulkita. Hän kertoi ladylle varovaisesti, mutta saattaen kuitenkin tarkoituksensa tälle täysin selväksi, mitä tiesi tämän aatelismiehen entisestä elämästä ja käytöksestä -- toisista naisista, joita vastaan hän oli punonut suunnitelmiaan ja jotka hän oli valloittanut -- keskustelusta, jossa hän Harry, itse oli ollut lordi Mohunin kanssa ja jossa lordi oli kerskaillut vapaa-aatteisuudestaan ja moneen kertaan tunnustanut pitävänsä kaikkia naisia vapaasti pyydystettävinä (siksi hänen ylhäisyytensä tätä sievää urheilua määritteli) ja että he kaikki, poikkeuksetta, olivat voitettavissa. Ja palkkioksi kehoituksistaan ja vastalauseistaan Harry sai vihan puuskan lady Castlewoodilta, joka ei tahtonut kuulla hänen syytöksiään; vastaukseksi sanoi lady, että Harry itse varmaan oli kovin kehno ja turmeltunut olettaessaan pahoja suunnitelmia siellä, missä ladyn mielestä sellaisia ei ollut. "Ja tämän palkan saavat välittäjät asiaan sekaantumisestaan", ajatteli Harry itsekseen katkerasti; ja hänen hämminkinsä ja mielipahansa vain suurentui, koskei hän saattanut puhua mylord Castlewoodille itselleen tämänluontoisesta aineesta tai yrittää neuvoa tai varoittaa häntä sellaisessa asiassa, joka oli niin perin pyhä kuin tämän oma kunnia, jonka paras vartija mylord itse luonnollisesti oli.

Mutta vaikka lady Castlewood ei tahtonut kuunnella nuoren holhokkinsa neuvoa ja näytti vihaisena hylkäävän sen, kun se tarjottiin, huomasi Harry iloiten, että tämä hyväksyi neuvon, jonka näytti hylkäävän: sillä seuraavana päivänä hän valitti päänsärkyä, kun mylord Mohun olisi vienyt hänet ajelemaan; ja seuraavana päivänä jatkui tuota päänsärkyä; ja sitä seuraavana päivänä ehdotti lady nauraen iloisen huolettomasti, että lapset tulisivat hänen paikalleen hänen ylhäisyytensä vaunuihin, sillä heitä huvitti ajeleminen enemmän kuin mikään muu, eikä hän tahtonut vallata kaikkia huveja itselleen. Mylord käytti lapsia ajelulla varsin mielellään, vaikka saatankin vakuuttaa, että raivo ja pettymys kuohui hänen sisässään; ei siksi, että hänen sydämensä olisi ollut erittäin vakavasti kiintynyt vilpittömään lady Castlewoodiin, vaan siksi että sellaisten miesten elämä on useinkin pelkkää juonittelua, eivätkä he voi viettää päiväänsä ahdistamatta naista paremmin kuin ketunpyytäjä voi olla urheiluaan vailla aamiaisen jälkeen.

Teennäisen huolettoman käytöksen alta huomasi Harry lordi Castlewoodin tarkastavan vierastaan kovin tiukasti ja luuli näkevänsä isännässään luulevaisuuden ja tukahutetun raivon merkkejä, jotka eivät ennustaneet hyvää. Esmond tiesi, miten arka hänen isäntänsä oli kunnianasioissa, ja piti häntä silmällä melkein kuin lääkäri potilastaan; hänestä tuntui, että tämän sairaan tauti kehittyi hitaasti, vaikkei hän voinutkaan enää heittää myrkkyä pois, sittenkun se oli sekoittunut hänen vereensä. Shakespearen teoksista luemme (jonka kirjailijan tämän kirjoittaja puolestaan arvioi paljon yläpuolelle Congreven, Drydenin, tai minkä tahansa nykyisen aikamme neron), että kun mustasukkaisuus pääsee valtaan, ei katkojuuret, valmiit eivätkä kaiken maailmankaan unijuomat voi sitä lieventää tai parantaa.

Taudin oireet näyttivät, sanalla sanoen, niin peloittavilta tästä nuoresta lääkäristä (joka todellakin, niin nuori kuin hän olikin, oli tunnustellut kaikkien noiden armaiden sukulaistensa jalojen valtimojen tykintää), että Harry katsoi velvollisuudekseen varoittaa lordi Mohunia ja antaa hänelle tiedoksi, että hänen suunnitelmiaan epäiltiin ja pidettiin silmällä. Niinpä eräänä päivänä, kun lordi Mohun melkoisen äreätuulisena oli lähettänyt hakemaan lady Castlewoodia, joka oli luvannut lähteä ajelemaan hänen kanssaan ja nyt kieltäytyi tulemasta, Harry sanoi: "Mylord, olen teille kiitollinen jos te hyväntahtoisesti suotte minulle paikan vierellänne; minulla on paljon teille sanottavaa ja haluaisin puhua teille yksityisesti."

"Kunnioitatte minua suomalla minulle luottamuksenne, mr. Henry Esmond", sanoi toinen kumartaen suurenmoisesti. Mylord oli aina hieno gentleman; ja vaikka Esmond olikin nuori, oli hänen käytöksessään jotain, joka osoitti, että hänkin oli gentleman ja ettei hän suvainnut kenenkään käyttäytyvän liian vapaasti. Niinpä he lähtivät ulos ja kiipesivät pieniin ajoneuvoihin, joiden edessä oli kaksi upeasti valjastettua pientä kermanväristä hannoverilaista hevosta kuolaimiaan pureskellen.

"Mylord", sanoi Harry Esmond, kun he olivat päässeet ulommas, osoittaen mylord Mohunin jalkaa, joka oli flanelleihin kääritty ja komeasti asetettu tyynylle -- "mylord, olen lukenut lääketiedettä Cambridgessä."

"Niinkö, Harry-pastori", sanoi toinen; "ja aiotteko ottaa lääketieteenkin diploomin ja parantaa yliopppilastoverinne --"

"Nivelleinistä", sanoi Harry keskeyttäen hänet ja katsoen häntä tuikeasti silmiin. "Tiedän melko paljon nivelleinistä."

"Toivon, ettette koskaan saa sitä. Se on helvetinmoinen vaiva", sanoi mylord, "ja sen kolotus on pirullista. Ah!" ja hän väänsi kasvonsa surkeannäköisiksi aivankuin juuri tuntisi kolotuksen.

"Teidän ylhäisyytenne voisi paljon paremmin, jos ottaisitte pois koko tuon käärevaatteen: se vain tulehduttaa varvasta", jatkoi Harry katsoen miestä suoraan silmiin.

"Ahaa! vai tulehduttaa se varvasta?" kysäisi toinen viattomin ilmein.

"Ottaisitte pois tuon kääreen ja heittäisitte tuon tyhmän tohvelin menemään ja käyttäisitte saapasta", jatkoi Harry.

"Suositteletteko minulle saappaita, mr. Esmond?" kysyi mylord.

"Niin juuri, saappaita ja kannuksia. Näin teidän ylhäisyytenne kolme päivää sitten juoksevan käytävää alas varsin nopeasti", pitkitti Harry. "Olen varma, että vellin nauttiminen iltaisin ei ole teidän ylhäisyydestänne yhtä miellyttävää kuin punaviinin; ja sitäpaitsi se pitää teidän ylhäisyytenne pään selvänä pelissä, kun taas isäntäni pää on juomisesta hämmentynyt ja kiihtynyt."

"Piru vieköön, sir, ette kai rohkene sanoa, etten pelaa rehellisesti?" huudahti mylord lyöden piiskalla hevosiaan, jotka alkoivat nelistää.

"Olette selväpäinen isäntäni ollessa juovuksissa", jatkoi Harry, "teidän ylhäisyytenne voittaa isäntäni. Olen pitänyt teitä silmällä nostaessani lukujeni välillä silmäni kirjoistani."

"Oikea nuori Argus", sanoi lordi Mohun, joka piti Harry Esmondista -- ja jonka seurasta ja nerokkuudesta ja eräänlaisesta käytöksen uljuudesta Harry myös suuresti, piti -- "nuori Argus! voitte katsoa kaikilla sadalla silmällänne ja nähdä meidän pelaavan rehellisesti. Olen menettänyt pelissä maatilan yhtenä iltana ja olen pelannut paitanikin päältäni: olen pelannut peruukkinikin ja mennyt kotiin yömyssy päässä. Mutta kukaan ei voi sanoa, että käytän häntä hyödykseni muuten kuin pelin suoman hyödyn mukaan. Pelasin konnamaisen arpapelihuijarin kanssa Alsatiassa hänen korvistaan ja voitin ne ja minulla on toinen niistä asunnossani Bow Streetillä spriipullossa. Harry Mohun pelaa kenen kanssa hyvänsä mistä hyvänsä -- on aina pelannut."

"Pelaatte hirveistä panoksista, mylord, isäntäni talossa", sanoi Harry, "ja useampia pelejä kuin pannaan korteille."

"Mitä tarkoitatte, sir?" huudahti mylord, kääntyen ja punastuen.

"Tarkoitan", vastasi Harry ivalliseen sävyyn, "että nivelleininne on parantunut, -- jos teillä sitä on koskaan ollutkaan."

"Sir!" huudahti mylord kiihtyen.

"Ja totta puhuaksemme uskon, ettei teidän ylhäisyydellänne ole enemmän nivelleiniä kuin minullakaan. Joka tapauksessa ilmanvaihdos tekee teille hyvää, mylord Mohun. Ja tarkoitan vilpittömästi, että teidän olisi paras poistua Castlewoodista."

"Ja teidätkö määrättiin minulle tätä sanomaa tuomaan?", huudahti lordi Mohun. "Frank Esmondko antoi teille tämän toimen?"

"Sitä ei ole antanut kukaan. Perheeni kunnia pani minut tähän toimeen."

"Ja oletteko valmis vastaamaan tästä?" huudahti toinen ruoskien raivoisana hevosiaan.

"Aivan valmis, mylord. Teidän ylhäisyytenne kaataa ajoneuvot, jos ruoskitte niin kiivaasti."

"Kautta Yrjänän, onpa teillä rohkea luonto!" huudahti mylord purskahtaen nauramaan. "Luulenpa, että tuo helvetillinen _bolie de fesuite_ -- jesuiitan hyökkäyskeino -- tekee teidät niin rohkeaksi", hän lisäsi.