v. 1866 Huhtikuun 7 päivänä otamme eräitä kohtia: -- -- -- "Oi miten

suloista ja autuaallista on nauttia Jesuksen armoa ja sydämessänsä tuntea hänen armollista ja autuaallista rukouksen kuulemista ja rakkaudesta rikkaita sanojansa, ja ristin painaessa paeta hänen uskollisen ja suloisen sydämensä turviin, saada lohdutusta ja voimaa ja nöyryydessä jättäytyä hänen tahtoonsa ja hallitukseensa. Minä halajan sisällistä sabatin lepoa ja Hengen sisälliseen tilaan pääsemistä. Siihen tarvitaan suurta hiljaisuutta. Armas opettajani ja veljeni, auta esirukouksellasi mutua siihen armoon, sehän on alku ijäiseen elämään Jesuksessa, joka meitä on rakastanut ja antanut itsensä meidän edestämme. Meidän sielumme ja henkemme, koko meidän olentomme olkoon hänelle uhratut. Hänelle olkoon kunnia ja kiitos, ylistys ja majesteetiys ijankaikkisesti. -- Rakas Weli, vaikka olemme kaukana toisistamme, kohtaamme kuitenkin hengessä jokapäivä toisiamme Jesuksen ristin juurella" -- -- --. Oman seurakunnan vallassäätyisiä oli varsin vähän, jotka uskonnollisista syistä tai muutoinkaan kävivät Renqvistin luona, sillä Renqvist ei maallismielistä seuraa pitänyt eikä maallisissa seuroissa käynyt. [Renqvist selittää 'Kuolleen Uskonopin Ilmoittajassa' siv. 23 ja 24, että häntä vieraana käymisestä esti ajan puute, kun häneltä ajan tärkiksi vievät virkatoimet ja kirjain kirjoittamiset. Hän sanoo myös, ei tahtovansa mennä sellaisiin pitoihin, joissa ei hän luule saavansa sielun puolesta kehoittaa eli hyödyttää itseänsä eikä lähimäisiänsä, vaan pikemmin pelkää saavansa niissä liikoja haavoja sielulleen, erinomattain sisällisen aina rukoilemisen estymisen ja hämmentymisen suhteen. Seuroissa vaativat maailman herrat olemaan rahvaan miehinä eli elämään maan tavalla, niinkuin eräs herra on Renqvistille suoraan sanonutkin: 'Elä maassa maan tavalla eli maalta pois pakene.' Tähän Renqvist vastasi: 'Se sananlasku on monta pettänyt, kun paitsi monia muita kauheita esimerkkejä, vedenpaisumisen aikuiset ihmiset ja rikas mies elivät maassa maan tavalla, niin he myöskin maan tavalla pettivät itsensä. Paitsi sitä, apostoli sanoo: Joka siis tahtoo maailman ystävä eli rahvaan mies olla, hän tulee Jumalan vihamieheksi.' Jak. 4. 4.] Luonansa kävijöitä vallassäätyisiä kohteli hän samantapaisesti kuin talonpoikaisiakin vieraita, puhellen heille elämän tärkeimmistä asioista ja pitäen usein ennen eroamista rukoukset. Hän kohteli kaikkia kuin veli veljeään ja sisartaan lempeästi johtaen puheensa senkin kanssa, jolla maallisia asioita oli puhuttavana, hengelliseen, tiedustellen ja muistutellen sielun asiaa. Likistäen lämpimästi kättä sanoi hän aina luotaan lähtevälle: "muista sielusi asiaa!" Kanssapuheessansa ja keskusteluissansa sanankuulijainsa kanssa ja myös saarnoissaankin olivat erittäin seuraavat raamatun totuudet hänen mielilauseitansa, joita hän kuulijainsa mieleen teroitti: "Ellette paranna teitänne, niin te kaikki hukkaan tulette" (Luuk. 13: 3). "Laittakaat pelvolla ja vapistuksella, että te autuaiksi tulisitte" (Phil. 2: 12). "Ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan" (Matth. 18: 3). "Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle" (Luuk., 13: 24). "Jumalaton hyljätköön tiensä ja pahointekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin Hän armahtaa häntä" (Jes. 55: 7). "Heräjä sinä joka makaat ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee" (Ef. 5: 14). "Tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi" (Mark. 1: 15). "Jos minulla olisi usko, niin että minä vuoret siirtäisin ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi" (1 Kor. 13: 2). "Usko ilman töitä on kuollut" (Jak. 2: 20). "Rukoilkaat lakkaamatta" (1 Thes. 5: 17). "Aina tulee rukoilla ja ei väsyä" (Luuk. 18: 1). "Väärä tuomari auttoi leskeä, eikös Jumalan pitäisi valituitansa auttaman, jotka yötä ja päivää huutavat" (Luuk. 18: 7). "Avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua" (Ps. 50: 15). "Kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" (Matth. 18: 20). "Antakaat ja teille annetaan" (Luuk. 6: 38). "Tehkööt itsellenne ystäviä väärästä mammonasta" (Luuk. 16: 9). "Ottakaat kaikki Jumalan sota-aseet j.n.e." (Ef. 6: 13 j. s.). "Tutkikaat raamatuita, sillä niissä te luulette teillenne ijankaikkisen elämän olevan" (Joh. 5: 39) y.m. Lempeydellään, alttiiksi antamalta nöyryydellään ja vakavuudellaan voitti Renqvist luottamusta, ja niin sai hän tilaisuutta lausua kullekin sopivan sanan, neuvoa, lohduttaa ja nuhdella. Suuri olikin häneltä taito yksityisessä sielun hoidossa. Otamme tähän siitä erään esimerkin. Kerran tuotiin seurakunnan kirkkoherran luokse ripitettäväksi eräs mies, joka, ollen ennen näkevä ja kuuleva, oli joutunut kuuroksi ja sokeaksi. Kun kirkkoherra ei mitään keinoa voinut keksiä miestä huomioon saattaaksensa, niin lähetti hän miehen Renqvistin luokse. Renqvist mietti hetkisen mitä tehdä, sitoi sitten papin kapan hartioilleen, pani liperit kaulaansa, asetti ehtoollis-esineet pöydälle, käski sitten miestä taluttaa luoksensa, tarttui miehen käteen johtaen sen liperiänsä ja kappaansa koskettamaan. Mies huomasi nyt olevansa papin luona, ihastui suuresti ja selitti sydämensä halun oleman ripittää itsensä ja käydä Herran ehtoollisella. Renqvist johti miehen käden ehtoollis-esineisin ja avattuun kirjaan sekä merkkipuheella käsin koskettamalla -- esim. synnin tunnustukseen kehoittaessansa pannen miehen sormet ristiin ja taivuttaen polvia -- onnistui tarpeelliset huomautukset miehelle antaa ja ehtoollisen sakramentista osalliseksi tehdä.

Luonansa kävijöille myöskenteli Renqvist pyhiä raamatuita y.m. hengellisiä kirjoja, joita aina hänellä kaupaksi oli. Monelle, ainakin köyhemmille, jakoi hän ilmaiseksi kirjojaan, ja velaksi antamiaan ei hän koskaan takaisin kysynyt. Hänen kauttansa levisi paljon p. raamatuita ja muita hengellisiä kirjoja seurakuntaan. Raittiutta edisti ja harrasti hän sekä ankaroilla Jumalan sanan varoituksilla ja kuvailemalla juoppouden kurjuutta että kehoittamalla ihmisiä raittiuslupauskirjaan kirjoituksella, ja myös jakamalla ja kaupitsemalla raittiuskirjoja, jotta hän muutamia ["Juopumuksen erinomaiset edut" v. 1833. "Wiinan kauhistuskirja" v. 1835. "Suomalaisten Raittiuteen kutsumus jo suostumus" 1836. Hänen toimestaan tuli v. 1843 Sortavalassa painosta ulos "Kertomus Robert Bairdista ja kuinka Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa kohtuullisuuden seurat ovat edistyneet."] itsekin sepusteli. Hän olikin Suomen ensimäisiä raittiudenharrastajoita, ja suuresti siunattu oli siinäkin suhteessa hänen työnsä. Monet juopot pelastuivat hänen toimintansa kautta kurjasta tilastansa. Hänen talossaan ei kellenkään tarjottu päihdyttäviä juomia eikä edes§ tupakkiakaan, jonka polttamista hän myös ankarasti vastusti, moittien sitä myös joskus saarnoissaankin.

Yhtä ahkera kuin Renqvist oli yksityisessä sielunhoidossa, oli hän myös muissakin papillisen virkansa toimissa; mihinkään kunnallisiin toimiin ei hän puuttunut. Jumalanpalveluksesta ei häntä voinut muu estää kuin sairaus. Saarnaamiseen oli hänellä vanhuuden päivinänsäkin -- jolloin jo hänellä monet vuodet apulainen oli -- sellainen halu ja into, että harva pyhä hän nähtiin saarnatuolissa. Usein veisattiin apulaisen saarnavirttä, kun Renqvist, tuntien vastustamattoman halun saarnata, apulaisen suostumuksesta astui saarnatuoliin. Hän saarnasi vapaasti ilman mitään muuta saarnapaperia kuin edessään oleva pyhä raamattu. Ei edes saarnanjuuria ole häneltä jälelle jäänyt. Äänensä oli vieno. Muutoin oli nuorempana ollessa ollut kuuluva; vanhana kaikui se vaan, etempänä kirkossa oleville sanoja ei paljon- kuulunut. Sanat lähtivät sydämestä ja lausuttiin vakuuttavalla voimaila. Saarnansa kesti tunnin, välin liki kaksikin, ehken enemmänkin. Innostuessaan kohotteli ja heitteli hän nyrkkiään saarnatuolin laitaa vasten. Vapaasti saarnatessansa ja parannukseen kehoittamisen innossansa tulivat usein jo vanhuutensa päivinä samat seikat ja mielilauseensa raamatusta esille. Sodomasta ja Gomorrasta sekä Niniveläisistä usein kuuttiin. Varoittaen kansaa pahuudesta uhkasi hän sitä Jumalan tuomioilla, kalleilla ajoilla, sodilla ja nälkävuosilla, ja kun usein nuo uhkaukset toteutuivat, uskottiinkin Renqvistin ennustusten toteenkäyvän ja niitä peljättiin. Syksyllä