v. 1824, sekä seuraavana vuonna Porvoon kaupungissa ja Liljentaalin
seurakunnassa on pitänyt luvattomia kokouksia hartausharjoitusten toimittamiseksi; kuin myös virkaatoimittava pastori Porvoon seurakunnassa, lukion lehtori Kaarto Elias Alopaeus on vaatinut Renqvistiä vastuusen, ei ainoastaan siitä, kun hän ollessaan v. 1825 ylimääräisenä saarnaajana Porvoon kaupungissa on muka osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori Alopaeus hänelle viran puolesta antoi, vaan myöskin siitä, kun Renqvist on lehtori Alopaeus'esta muka käyttänyt loukkaavaa kirjoitustapaa; joista tuomiokapituli 15 p. marrask. viime vuonna on ilmaissut mielipiteensä jutussa: sekä kyllin selväksi nähnyt Renqvistin jättäneen talollisen Kaarlo Kolehmaisen ripittämättä, vaikka hän muutamain todistajain puheen mukaan Renqvistin tultua on ollut täydellisesti tunnossansa, mutta kun Renqvist on sanonut syyksi ja monta vierasmiestä myöskin todistanut, että Kolehmainen, Renqvistin ollessa hänen luona, on ollut äkkipikaisessa hourauksessa, ja kun ei ole sopinut määrätä pappismiestä semmoisessa tilassa jakamaan sakramenttia, niin ei saatettu syyttää Renqvistiä siitä; kuitenkin Renqvist on käyttäytynyt sopimattomasti siinä, että hän tavallista kauemmin on vaivannut sairasta hartausharjoituksilla, samoin jäi myös sekin Renqvistin syyksi, että hän ylempänä mainitussa tilaisuudessa pyhää ehtoollista jakaessa syyttömästi Heikki Tuhkusen ehtoollispöydästä pois käski; syksyllä v. 1820 Renqvist talollisen Niilo Mertosen luona pidetyssä lukukinkerissä, jossa hän oli virkansa toimituksessa, sattuneesta syystä laittomasti on antanut rangaista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista hänestä ilmoitetusta erhetyksestä; ja vastoin kirkkolain 19 lu'un 19 §:n sääntöä on Renqvist pitänyt hartausharjoituksia seurakunnissa, joissa hänellä ei ollut valtaa papin virkaa toimittaa; Renqvist on osoittanut tottelemattomuutta ja ylenkatsetta esimiestensä käskyille, sekä hätäisillä, laittomilla ja todistamattomilla muistutuksilla henkilöistä on täyttänyt Liperin pitäjän kirkkokirjat; kuin myös saarnoissansa on hän käyttänyt sopimattomia lauseita; joiden johdosta konsistorio on katsonut Renqvistin pitävän saada tuomiokapitulissa vakaisen nuhteen, muistuttamalla vastedes välttämään semmoisia ja muita virheitä, jos hän toivoi pysyä papin virassa; ja kun Renqvist muutoin on osoittanut silloiselle esimiehelleen provasti Perander'ille ynseyttä ja sopimattomalla tavalla kohdellut häntä, sekä kontrahtiprovasti Kiljander'ista tehnyt perättömiä syytöksiä hänen tarkastuksensa johdosta, jotka pispantarkastus on osoittanut valheiksi ja sen ohessa käyttänyt sopimatonta kirjoitustapaa lehtori Alopaeus'esta, niin oli Renqvist sentähden tuomiokapitulissa julkisesti anteeksi pyytävä. -- Mitä provasti Perander'ista ilmoitettuihin rikoksiin tulee, niin konsistorio ei ole nähnyt saatettavan häntä vastuun alaiseksi määrätä, ei kirkkokurin laiminlyömisestä Liperin seurakunnassa eikä siitäkään, kun provasti oli ripittänyt salaripille määrätyn talollisen Juhana Puhakan muitten hänen kotiseudullansa olevain henkilöitten kanssa; jonka ohessa, ja kun kahden vuoden ajalla ei ole kanneltuna provasti Perander'in laiminlyöneen Anna Nupposen ripittämistä, ei konsistorio ole lainkäyntikaaren 17 lu'un 32 §:n ja kunink. asetuksen 20 p:ltä tammik. v. 1779 mukaan nähnyt myöskään saattaa provastia vastuusen niistä; kuitenkin muistuttaisi konsistorio provastia ystävällisesti vasta paremmalla uutteruudella ottamaan selvää, ei ainoastaan sairaitten tilasta, joiden luo häntä kutsutaan, vaan myöskin heidän etäisyydestänsä hänestä tai muista pappismiehistä ennen, kun hän neuvoo luoksensa tullutta hakiaa muuanne, niin myös muistutetaan (häntä) opettajan velvollisuudesta, ettei hän toistaiseksi lykkäämällä ehtoollisella käyntiänsä antaisi syytä uskoa hänen halveksivan kalliitten armonvälikappaleitten käyttämistä; ja kun kiertokouluopettaja Hasselinista ei saatettu toteen näyttää semmoista virkarikosta, josta häntä konsistorio saattaisi välittömästi tuomita, ja kun se on seurakunnan pastorin katsottava, että kiertokouluopettaja virkansa säännöllisesti hoitaa ja muutoin hänen kanssansa laillisesti menetellä, niin on se sikseen jätettävä. Muutoin on provasti Perander ja vankihuoneen saarnaaja Renqvist määrätty puolekkain kumpainenkin maksamaan kantajalle, kruununnimismies, taloudenjohtaja Gustafsson'ille kihlakunnan oikeuden tuomitsema palkinto Gustafsson'in kulungeista asiassa, yhteensä neljäkuudetta ruplaa kuusiseitsemättä ja kaksikolmatta osaa kopekkaa hopeassa; jota paitsi Renqvistin pitää maksaa lunastus niistä konsistorion päätöksen kappaleista, jotka annetaan kontrahtiprovasti Kiljander'ille ja lehtori Alopaeus'elle, kumpainenkin näistä maksaa kolme ruplaa neljäkolmatta kopekkaa sanottua rahaa; mutta Renqvistin ja Heikki Tuhkusen vaatimat lainkäynti palkinnot on konsistorio kumonnut.
Kun juttu sittemmin keisarilliseen hovioikeuteen tuli, ja koska Renqvististä on kanneltu ja tuomiokapituli, miten jo mainittiin, tuomitsi hänet vastuusen Porvoon kaupungissa ja Liljendalin seurakunnassa Turun hovioikeuspiirissä hartausharjoitusten nimellä pidetyistä luvattomista kokouksista ja esimiehelleen lehtori Alopaeus'elle osoittamasta tottelemattomuudesta ja penseydestä, sekä siitä, kun Renqvist siinä on käyttänyt lehtori Alopaeus'sesta sopimatonta kirjoitustapaa, määrännyt Renqvistin lehtorilta julkisesti anteeksi pyytämään, on keisarillinen hovioikeus kirjoituksessaan 18 päivänä viime heinäkunta lykännyt asian keisarilliseen Turun hovioikeuteen, joka siihen yhtyisi lain ja asianhaarain mukaan; tämän johdosta on mainittu keisarillinen hovioikeus päätöksellä 9 p:ltä seuraavaa elokuuta hyväksynyt tuomiokapitulin lausunnon siitä vastuusta, johon Renqvist edellä sanotuista Porvoon kaupungissa ja Liljendalin seurakunnassa tekemistä rikoksistaan on tuomittu, sekä kun Renqvist oli syytettynä monesta virkavirheestä, joita on tehty tämän keisarillisen hovioikeuden piirissä, mitkä siis olivat täällä tutkittavat, on lykännyt jutun tämän keisarillisen hovioikeuden lopullisesti käyteltäväksi.
Mitä sillä tavoin oli tapahtunut, on keisarillinen hovioikeus ottanut tutkiaksensa; ja katsoo kohtuulliseksi hyväksyä sekä kihlakunnan oikeuden julistaman päätöksen talollisesta Heikki Tuhkusesta että tuomiokapitulin lausunnon kiertokouluopettajasta Hasselinista; samoin hyväksytään myös tuomiokapitulin päätös provasti Perander'in vapauttamisessakin syytöksistä, että hän seurakunnassaan oli muka laiminlyönyt kirkkokuria, sekä jaksaessaan pyhää ehtoollista talolliselle Juhana Puhakalle, joka oli rikoksesta vastaiseksi salaripille määrätty, ei ollut seurannut siitä säädettyä järjestystä; mitä taas provastista tehtyyn ilmoitukseen tulee, että hän olisi laiminlyönyt tärkeän ripitysretken talollisen vaimon Anna Nupposen luokse, minkä virkarikoksen tutkimisesta konsistoriolla ei ole ollut laillista syytä luopua sillä perusteella, että kannetta siitä ei oltu tehty kuninkaallisessa asetuksessa 20 p:ltä tammikuuta 1779 määrätyssä ajassa, niin on tutkimalla selvinnyt provasti Perander'illa sinä päivänä, jolloin häntä kutsuttiin ripitysretkelle, olleen osa Liperiläisiä kokoon kutsuttuna aprakoitansa maksamaan, missä toimessa hän samana päivänä olikin ollut, sekä että provasti siitä syystä, ja kun hakia ei hänelle kertonut sairaan olleen niin heikon, ettei pyydetty retki sietänyt mitään viivytystä, oli käskenyt hakijan kutsumaan kappalaista Forstén'ia, joka oli ollut virkaatoimittavana pappina Kontiolahden kappelissa, mihin seurakuntaan sairaskin kuului ja jolta sitä paitsi, mikäli provasti tiesi, silloin ei ollut esteitä muista virkatoimista; mihin nähden keisarillinen hovioikeus, muuttamalla tuomiokapitulin päätöksen, ei katso saatettavan provasti Perander'ia, joka kerrotulla tavalla oli pitänyt huolta siitä, ettei sairaalta puuttunut pyydettyä papillista apua, tässä osassa määrätä mihinkään vastuusen; kuitenkin jättää keisarillinen hovioikeus muuttamatta konsistorion lausunnon muistutuksesta, mitä provasti Perander'in katsottiin pitävän saada sekä ripitysretkistä yleensä että uskonnon opettajan velvollisuudesta itse asianmukaisesti armonvälikappaleita seurakunnassa käyttää.
Saarnaaja Renqvististä kannellusta asiasta, ja ensinkin hänen menettelemisestänsä Juhana Antinpoika Ihalaisen kanssa näyttää, että Renqvist tuomiokapitulissa kuin myös kihlakunnan oikeudessa on tunnustanut ilmoitetussa lukukinkerissä talollisella Niilo Mertosella syksyllä v. 1820 antaneensa kepillä rangaista Juhana Ihalaista saattaaksensa siten häntä tunnuslamaan sitä näpistysrikosta, jota hänestä ilmoitettiin; yhtä kaikki ja kun Renqvist tutkittaessa on tämän tekonsa selittänyt, ettei hän siihen ryhtymisellä tarkoittanut pakoittaa Juhana Ihalaista tunnustamaan, vaan ainoastaan kurittaa häntä rikoksesta, jonka Renqvist on nähnyt todeksi Ihalaisesta, sekä kun laillista todistusta muusta suhteesta valalla kuulusteltujen vierasmiesten kertomuksella ei saatettu vahvistaa; niin ei katsonut keisarillinen hovioikeus saatettavan tuomita Renqvistiä valtiovallan rikkomisesta; mutta kun se on tunnustettu ja todistettu, että Renqvist sanotussa tilaisuudessa ainoastaan yksityisesti hänelle ilmoitettua Juhana Ihalaisen rikoksesta, ja vaikka tämä lakkaamatta puolusti viattomuuttaan, on omavaltaisesti ryhtynyt silloin kokoutuneen joukon läsnäollessa julkisesti kurittamaan Juhana Ihalaista, ja sittemmin, yhtä yksinkertaisesti tuin tarpeettomastikin, kirkonkirjoihin merkinnyt Ihalaisen näpistelleen ja varastelleen, ja sentähden sanotulla tavalla kärsineen rangaistuksen; niin luetaan tämmöinen rikoksellinen käytös Renqvistille virkansa toimituksessa viaksi; ja kun valalla kuulusteltujen vierasmiesten todistus on ilmoittanut, että talollinen Kaarlo Kolehmainen Renqvistin tultua häntä ripittämään ja suuremman osan siitä pitkästä ajasta, jonka Renqvist viipyi hänen luonansa, vaikka vuoteen omana ja heikkona sairaana, oli kuitenkin selvässä tunnossansa, mutta että Renqvist, kun hänen olisi pitänyt oikein täyttää kutsumuksensa, silloin pitäen laveita hartausharjoituksia, joissa sairaskin oli osallisena, on kuluttanut ajan, jolloin sairaan voimat aina enemmän ja enemmän heikkonivat, sekä lopuksi lykännyt ehtoollisen antamisen seuraavaan päivään, jolla ajalla Kolehmainen oli kuollut; sentähden katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin pitävän myöskin tämän sopimattoman käytöksensä laillisesti palkita.
Talollisen Heikki Tuhkusen Renqvististä nostamasta kanteesta on nähty, että Renqvist edellä sanotulla ajalla, kun Tuhkunen muitten ehtoollisvieraitten kanssa kirkossa oli tullut alttarille saadaksensa armovälikappaleita, oli julkisesti pois käskenyt hänet kelvottomana, vaikka Heikki Tuhkunen ei elinpäivänänsä ollut pastorilta saanut muistutusta, ettei hän saisi niitä käyttää tai että hän jollakin tavalla seurakunnan yhteydestä olisi eroitettu, vaan oli kappalainen hänen rippisaarnassa oltuansa tavallisuuden mukaan ehtoollisen nautintoon päästänyt; minkä vuoksi Renqvist myös tästä rikoksestansa papinviran toimituksessa on vastaava; samalla katsoo keisarillinen hovioikeus samoin kuin tuomiokapitulikin Renqvistin siinä menetelleen lakia vastaan, kun hän on pitänyt hartausharjoituksia Ilomantsin seurakunnassa, johon hän ei ollut valtuutettu saarna-virkaa toimittamaan; keisarillinen hovioikeus myöskin havaitsee Renqvistin rikkoneen osoittamallansa tottelemattomuudella ja ylenkatsomalla niitä käskyjä, joita provasti Perander virassa hänelle antoi, sekä että Renqvist on saarnoissansa käyttänyt loukkaavia ja sopimattomia lauseita.
Määrättäessä vastuuta, mihin Renqvist näissä on itsensä saattanut, katsoo keisarillinen hovioikeus kohtuulliseksi, muuttaen tuomiokapitulin lausunnon, yhdeksi vuodeksi eroittaa Renqvistin papinvirkaa toimittamasta, johon luetaan keisarillisen Turun hovioikeudenkin edellä mainitun päätöksen mukaan syyksi otetut rikokset kuninkaallisen kirkkolain 19 lukua ja 19 § vastaan. Ja kun Renqvist on sen ohessa tuomiokapituliin ilmoittanut provasti Perander'ista törkeänlaatuisia virkavirheitä, sekä myöskin tehnyt monta perätöntä syytöstä erhetyksistä siinä provastitarkastuksessa, jonka provasti Kiljander toimitti maaliskuussa v. 1821 Liperin seurakunnassa, ja ei ole näitä ilmoituksiansa sen perästä epuuttanut, vaan sitä vastoin kiihkeästi jatkanut niitä myöskin keisarilliseen hovioikeuteen, sekä niitä, jotka koskemat provasti Perander'ia, on koettanut osaksi toteen saattaa, vaan se on turhaksi mennyt; sentähden, ja kun keisarillinen hovioikeus ei havaitse kuitenkaan valitusten ja ilmoitusten provasti Perander'ista lähteneen vihasta ja pahansuopuudesta, katsoo keisarillinen hovioikeus Renqvistin ansainneen näistä perättömistä ilmoituksistansa Rikoskaaren 60 luvun 2 §:n mukaan sakkoa kolmekymmentä taaleria tai neljätoista ruplaa neljäkymmentä kopekkaa hopeassa, sekä tuomiokapitulissa julkisesti pyytää anteeksi provasteilta Perander'ilta ja Kiljander'ilta; sanotut sakot, jotka jaetaan valtion, kihlakunnan ja asianomaisten riitamiesten kesken, on Renqvist varain puutteessa sovittava kahdentoista päivän vankeudella vedellä ja leivällä. Mitä paitsi Renqvist on keisarillisen Turun hovioikeuden päätöksen mukaan lehtori Alopaeus'ta vastaan tekemät rikoksensa sovittava. Muutoin velvoitetaan Renqvist yksinään vastaamaan juttuun määrätylle taloudenjohtaja ja kruununnimismies Gustafsson'ille määrätystä palkinnosta, sekä sen johdosta Gustafsson'ille maksamaan hänen kihlakunnanoikeuteen antamansa rätingin mukaan yhteensä neljäseittemättä ruplaa kuusiseitsemättä kopekkaa hopeassa, jossa kihlakunnanoikeuden ja tuomiokapitulin lausunto täten oikaistaan; jota vastoin sanotun oikeuden ja tuomiokapitulin päätöksessä se kohta, joka koskee Antti Ihalaisen, Renqvistin ja Heikki Tuhkusen vaatimia lainkäynti-kulunkien palkinnoita sekä Renqvistin velvollisuutta riitamiehillensä maksaa lunastus tuomiokapitulin päätöksestä, on pitävä paikkansa; asiain näin ollessa se lainkäynti-kulungin palkinto, jota Renqvist keisarillisessa hovioikeudessa pyysi, ei ole maksettava.
Sisässä olevasta palkastansa ei Renqvist, kun hän on sopimattomasti nostanut kanteita tässä asiassa, saa tiliä konsistoriolta.
Oikein kirjoitetuksi keisarillisen hovioikeuden päätöksestä todistaa keisarillisen Waasan hovioikeuden arkistonhoitaja 12 p. maalisk. v. 1828.
toimittajan sijainen: C. J. Boy.
23. _H. B. Nilsson'in kirjoitus_, v. 1826.
Vaikka minulla ei ole onnea olla tuttu teidän ylhäisyytenne kanssa, toivon kuitenkin vanhana rehellisenä miehenä saavuttavani suosiotanne, kun minä nyt uskallan valittaa teidän ylhäisyytenne yleisesti tunnetulle oikeudellisesti jalolle mielialalle ja ihmisrakkaudelle siitä, kun Porvoon pispa ja konsistorio ovat julmimmalla tavalla vainonneet pappismies H. Renqvistiä.
Minä monen hurskasmielisen ja kristillisen ihmisen kanssa, tunnen hänen erityisesti. Päin vastoin, mitä pispa on hänestä valittanut, saatan minä teidän kanssansa vakuuttaa Renqvistillä olevan totisen Jumalan pelon ja nuhteettoman elämän, hän on oikeuden, hengen mies sekä hänellä on lempeä ja sävyisä luonne, ja tosiaankin vapaa kaikesta kiihkosta, innosta ja väärästä opista, joilla pispa ja konsistorio ovat merkinneet hänen hartausharjoituksensa, joita he -- ainoastaan he -- ovat kutsuneet luvattomiksi. Renqvistin valituskirjasta ja konsistorion viimeisestä päätöksestä sekä muista sisään lähetetyistä asiakirjoista näkee teidän ylhäisyytenne varman totuuden, josta minä nyt otan vapauden nöyrimmästi jutella.
Renqvistiä on vainottu siitä kun hän on uskaltanut nuhdella silloista pastoriansa Liperissä h:ra provasti Perander'ia monesta virkarikoksesta ja seurakunnassa valloillaan olevista suurista epäjärjestyksistä, muun muassa senkin, ettei provasti itse 3 vuoden ajalla ollut käynyt Herran korkealla ehtoollisella, eikä ollut kirkossa muuta, kuin 3 tai 4 kertaa vuodessa, vaikka kirkko on ainoastaan 3 à 400 askeleen päässä pappilasta. Tämä Renqvistin toimi, seurauksena oikeasta uutteruudesta Jumalan kunniaksi saattaa Perander'ia ajattelemaan ja oikaisemaan sitä mitä piti oikaista, vaikutti sellaisen närkästyksen hänessä Renqvistiä kohtaan, ettei hän ainoastaan ilmoittanut sitä konsistorioon julkisena ynseytenä, vaan myös nosti jutun Renqvistiä vastaan kihlakunnan oikeudessa, joka hänen tuomitsi valtiovalan rikkomisesta vankeuteen. Keisarillinen Waasan hovioikeus vapautti hänet kuitenkin hyvin oikeudellisesti vankeudesta ja lykkäsi jutun uuteen tutkintoon, minkä perästä kihlakunnan oikeus vapautti hänen kaikesta vastuusta.
Sillä välillä oli pispa yksipuolisesti ja ilman täydellistä syytä valittanut hänen Majesteetillensa, Keisarille valheellisesti Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista y.m. ja saanut armollisen käskyn paroni R. H. Rehbinderin kautta, että Renqvist asetettaisiin Porvoon kaupunkiin papilliseen virkaan konsistorion katsottavaksi, sekä että hän saisi siitä palkan. Mutta sen sijaan määrättiin hän rehtorin virkaan Porvoon koulussa ja sittemmin kiellettiin määrä-ajaksi papinvirkaa toimittamasta osoitetun tottelemattomuuden tähden. Tämän viralta poispanon kumosi kuitenkin keisarill. Turun hovioikeus v. 1826 ja käski konsistorion taas asettamaan Renqvistin papilliseen toimeen. Sen perästä sai hän kerran toisen saarnata sekä otettiin ylimääräiseksi tuomiokapitulin apulaiseksi.
Sittemmin kehoitti pispa h:ra kenraalikuvernöriä asettamaan Renqvistin Svartholman linnaan vankien saarnaajaksi, jossa hän sai pankkoruplan päivältä palkkaa ja kiellon, ettei hän askeltakaan liikkuisi linnasta. Hän oli niinmuodoin pantu sivili vankeuteen.
Ja kun konsistorio Renqvistin, Perander'in ja monen muun välillä teki jutussa päätöksen, vapautettiin Renqvist muusta vastuusta, kuin saada käytöksestänsä muistutus konsistoriolta sekä anteeksi pyytää provasteilta Perander'ilta, Kiljander'ilta ja Alopaeus'elta. Koko tältä ajalta 2 vuodelta ja 5 kuukaudelta, jotka Renqvist käskystä Porvoon kaupungissa palveli, ei hän saanut muuta kuin 80 pankkoruplaa palkkaa.
Minä olen vaivannut teidän ylhäisyyttänne kertomalla sitä kovaa, epäkristillistä ja ansaitsematonta kohtelua, jota Renqvist jo 5 vuotta on saanut kärsiä ja jolla ajalla hän vaimonsa ja neljän lapsen kanssa on ollut hädässä ja kärsimyksessä ainoastaan sentähden, että hän papin valansa mukaan ja hellän omantuntonsa kehoituksesta on koettanut poistaa epäjärjestystä ja muistuttaa pastoriansa viran laiminlyömisestä, tätä miestä, jota pispa silminnähtävästi ja julkisesti on ottanut puolustaaksensa ja mahdillansa varjellut.
Muutamia sanoja uskallan lopuksi nöyrimmästi lisätä Renqvistin hartausharjoituksista, joita konsistorio laittomasti kutsuu luvattomiksi. Missä ovat Suomen lait ja asetukset, jotka kieltävät pappismiestä kotonansa tai muualla muitten ihmisten kanssa pitämästä yhdessä rukouksia? Päinvastoin tulee hänen, kirkkolain 12 luvun 1 §:n mukaan, "kehoittaa kansaa, joka päivä rukoilemaan Jumalaa niin hyvin kotona, kuin yhteisesti ja erittäin seurakunnassa." Ja kun pispa on uskaltanut valittaa Renqvistin kiihkosta ja väärästä opista itse Keisarillisen istuimen edessä. olisi ainakin ollut toivottava, että hän olisi todistanut valituksensa oikeuden jollakin konsistoriossa pidetyn tutkinnon pöytäkirjalla. Mutta kun ei ole mihinkään toimeen siinä ryhdytty, ei varmaankaan pispa eikä konsistorio ole katsonut Renqvistin olevan vääräoppisen. Mitä paitsi, kuinka se sopisi määrätä vääräoppiseksi arveltua miestä vangeille saarnaajaksi? Eikö heidän sielujansa pidetä yhtä kalliisti lunastettuina, kuin kaikkien muitten ihmisten, kun heille tahdotaan antaa ainoastaan väärä-oppinen sielunpaimen? Koko menettely Renqvistin kanssa näyttää todistavan, ettei tarkoitus ollut muuta, kuin pahentaa viatonta miestä hallitsialle ja yleisölle ja tehdä hänet ikipäiviksensä onnettomaksi. Se todistaa, mitä Renqvist itse selittäessään provasti Alopaeus'en kannetta syystä valittaa, että semmoinen kohtelu osoittaa yksityistä vainoa ja jumalatonta aatetta.
24. _Kirje provasti, tohtori Rancken'ille_ 25 p. toukok. v. 1827.
Täten saan minä nöyrimmästi lausua velvollisen kiitokseni ei ainoastaan teidän, h:ra tohtori, arvoisasta ja lohduttavasta kirjoituksestanne vaan myöskin niistä rahoista, jotka minä olen saanut. Kuinka ihastuttavaa eikö se ole minulle täällä Patmoksessani, että joka Jumalan ja kristillisyyden ystävä minua ainakin kirjeellisesti muistaa! Aina 16 päivästä viime elokuuta olen minä Porvoon konsistorion vainon johdosta ollut herrasvankeudessa tällä saarella. Sillä määräys linnan päällikölle sisältää, etten minä millään tekosyyllä saa tilaisuutta käydä muualla minun palveluspaikastani tai linnasta. Viime talvena koettelin nöyrillä kirjoituksilla niin hyvin h:ra valtiosihteri kreivi Rehhinder'ille kuin h:ra kenraalikuvernörille saada vapautta vankeudestani; mutta sain vastaukseksi konsistorion kautta maan toria ja nuhteita Sopimattomasta menettelystä, etten minä konsistorion kautta kirjoittanut rukouskirjaani näille herroille, vaan olen uskaltanut tehdä sen välittömästi sekä että minä olen esiintuonut perättömän ilmoituksen, kun olen sanonut minua pidettävän vankeudessa palveluspaikassani ja rukoillut vapahdusta siitä. Kuitenkin minä olen valittanut konsistorion viimisestä päätöksestä keisarilliseen Waasan hovioikeuteen ja uskallan tästä valituskirjasta lähettää otteen h:ra tohtorille, joka, ollen hellä Jumalan asiasta ja viattomain ihmisten kärsimisestä, mielellään tahtoo saada tarkemman selvän siitä pitkällisestä vainosta, jonka tämän ajan korkeasti oppineet ovat sytyttäneet minua vastaan, tai siitä vääryydestä, jota konsistorio ja provasti P. niin monena vuonna ovat minulle tehneet. Kirjoitus on tosin kovin pitkä, mutta minä en ole saattanut tehdä sitä lyhemmin, kun olen katsonut olevan tarpeellisen antaa hovioikeudelle tarkan kertomuksen kaikesta ja sitä paitsi olen tottumaton kirjoittamaan lyhyesti ja kuitenkin ymmärrettävästi.
Patmos, 25 p. toukok. 1827.
Henr. Renqvist.
25. _Jakob Ewel'in lähetyskirja_ 9 p. helmikuuta 1835.
Minun rakas entinen opettajani ja opetus-isäni! Voikaat hyvin ja Jumalan armo olkoon teidän ja vaimonne ja lapsenne kanssa!
Koska me saamme vielä sen armon Jumalalta, että puhutella toisiamme kirjallisesti, niin minä nyt lähestyn teitä pitkän ajan perästä sangen suurella kiitoksella kaiken teidän hyvyytenne edestä minua kohtaan. Syy, minkätähden en ole ennen vastannut teidän kirjaanne 6 p. syyskuuta 1834, on se, että minulla oli se ajatus, että niitä kirjoja toivoin tulevan tänne Waasan markkinoille, niinkuin niitä tuliki jo syys-markkinoille, nimittäin _Salattu elämä, Huutavan ääni, Armellan elämäkerta ja Johan Arndtin Totisesta kristillisyydestä ensimäinen kirja_, niin että Waasan pukpintarilla on nytki niitä kolmia edellä mainituita. Minun rakas opetus-isäni, te mainitsitte kirjassanne, että minä tulisin sinne, johonka minä olisin kyllä mieluinen, mutta nyt tältä erältä se taitaa jäädä muutamien syitten tähden. Te myöski sanotte saaneenne sen rahan, jonka minä teillen lähetin; ja minä olen saanut kaikki ne lukukirjat, jotka te sanotte lähettäneenne, sekä Salattu elämä kirjan, että Marttyrein kirjan, ja Käsikirjan ja muutamia Rukouksen tarpeellisuudesta, jotka kaikki olen rehellisesti käteeni saanut. Kuin te nyt tästä edes minulle kirjoitatte, niin lähettäkäät kirja samoin kuin ennenki herra rovasti Sakarias Forsmannin tykö, niin minä sen vissisti saan käteeni.
Te neuvotte eli varoitatte minua kirjassanne pysyväisyyteen jumalisuudessani, jonka neuvon minä aivan hyvällä mielellä vastaan otin, ja olen Jumalan armon ja voiman kautta teidän neuvoja hyväkseni käyttänyt ja harjoittanut. Mutta suurella murheella täytyy minun valittaa, että en näe vielä mitään hedelmätä työstäni. Sillä kaikki sukulaiseni elävät suruttomuuden tilassa; paitsi minun isä-vainajani sisarta on vaan yksi, joka harjoittaa oikiaa Herran pelkoa. Mutta Jumalalle ja Karitsalle olkoon kiitos ja ylimmäinen ylistys sen edestä, että tässä vähäisessä seurakunnassa on lähemmäksi kaksikymmentä sielua, jotka harjoittavat sisällistä jumalisuutta. Mutta niitä väärä-uskolaisia on täällä paljo, jotta sanovat, että helvetistä pääsee pois, kuin sieltä jonkun ajan on ollut. He ottavat vielä Raamatusta todistuksia puhettensa päälle ja selittävät väärin päin Jumalan pyhän sanan. Ne Raamatun paikat, jotka he ottavat, ovat 1 Kor. 3: 13, että meidän tekomme tuli koettelee, ja Vapahtajan puheet velan maksamisesta ja viimeisestä ropoista, Matth. 5: 26, ja että pitää tuleman yksi lammashuone ja yksi paimen. He sanovat myöskin, että kuolleitten edestä pitää rukoileman ja ovat minulta kysyneet, jos te olette siitä mitään minulle puhuneet eli mitä se on, kuin 2 Makkaberein kirjassa 12 luvussa ja viimeisissä värssyissä puhutaan. Kuin te minulle kirjoitatte, niin antakaat näistä jollakulla radilla selitystä avuksi näitä minun vihollisiani vastaan. Et ole tästäkään miesrievusta tällä haavalla vielä mitään, eikä hänen jumalisuudestansa, jonka myötä tämän kirjan lähetän. Hänen nimensä on Jakob Akkola, ja hän on meidän pitäjästä. Sen minä itsestäni sanon, että Jumalan armosta olen se, kuin minä olen, ja ettei Jumalan henki ole minua vielä lakannut nuhtelemasta ja vetämästä puoleensa.
Ei nyt mitään muuta tällä erällä, vaan tuhansia terveysiä teillen kaikille, mutta erinomattain teille, minun rakas opetus-isäni. Sanokaat terveysiä minun puolestani kaikille uskonveljille ja -sisarille, mutta erinomattain Norlunnille, Pakille, Kirvoimäelle, Pylkkäselle, Klatelle (?), Jusolalle, Nyperille. Minä annan teidät kaikki Kolme-yhteisen Jumalan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen haltuun ja huomaan. Toivotan kaikkea hyvää! -- Wähästä Kyröstä 9 p. helmikuussa 1835.
Jakob Eweli.
26. _Lähetyskirja samalta_, 28 p. lokakuuta 1837.
Minun rakas opettajani ja opetusisäni! Voikaat hyvin ja Herran armo ja rauha olkoon teidän ja lastenne kanssa!
Koska minä nyt näin pitkän ajan perästä vastaan teidän rakasta ja ystävällistä kirjanne 25 päivästä heinäkuussa, jossa te pyydätte minulta tietoa sieluni asiasta eli tilasta, niin nyt nöyryydessä sen tunnustan, että kylmäkiskoisuus ja penseys tahtoo voittaa sekä rukouksessa että Jumalan sanan lukemisessa, ja sitä vastaan hallita hempeys puheissa ja halullisuus maailmaan ja rakkauteen. Kuitenkaan ei ole Herran armo minussa ollut vaikuttamaton, sillä minä en kuitenkaan ole ehdollisiin synteihin langennut, eikä hänen Henkensä ole lakannut minua alati muistuttamasta ja Jesuksen tykö vetämästä. Sentähden Kiitetty olkoon Jesuksen nimi Ja hyvin lausuttu aina, Sillä se on satama ja niemi, Joka meille rauhan lainaa j.n.e. Minä olen ollut terveenä ruumiin puolesta ja sekä vaimoni että lapseni ovat terveenä... Malmberg, josta te mainitsette, oli täällä kesäkuussa ja otti minulta kirjoja 8 Itse koettelemusta, 10 Ystävällistä varoitusta, 5 Huutavan ääntä. Kyllä hän niistä lähettää teille rahan ja tiedon. Se vaimoihminen Isosta Kyröstä kotosin, josta te kirjassanne mainitsette, on vielä pysynyt jumalisuudessansa. Teidän käskynne jälkeen annoin minä kahden riksin edestä kirjoja hänen köyhyytensä avuksi.
Jakob Eweli.
27. _Ulosveto "Wäärän opin kauhistus" kirjasta_. [Katso Wäärän opin kauhistus. Kuopiossa 1854, s. 112.]
Kuin he ensikerran tulivat Liperin seurakuntaan, jossa minä (nimittäin Renqvist) siihen aikaan olin papin viran toimittajana, niin oli heitä 4 eli 5 henkeä. Toisella kerralla tuli jo itse päämieskin usiampain apulaistensa kanssa. Mutta ei he kielistänsä minulle mitäkään sanoneet, eikä niillä puhuneet, kuin he tiesivät, etten minä niitä kärsinyt. Sillä minä olin jo sitä ennen eli jo v. 1817 tullut ymmärtämään, ettei mokomat kielet ole muun kuin pahan hengen antamat villitykset. Eikä he myöskään minun kuulteni puhuneet rukouksen poisheittämisestä eikä muista villityksistänsä. Kuitenkin olivat he kotia palatessansa kylissä heränneillen ihmisille sanoneet: tällä tavalla kuin te olette alkaneet sielunne asian valvomisen ei tule tolkkua koko talkkunastanne; sillä tämä teidän pappinne pitää teitä lain piinan penkissä, tuin hän itsekin siinä on; ja vaikkei hän sitäkään tekisi, niin ei hän kuitenkaan tiedä sielunne tiloja ja sentähden ei hän myöskään taida ojentaa teitä oikialle tielle. Siihen asiaan tarvitaan hengellisillä kielillä puhujat; sillä ne tietävät, missä tilassa kukin ihminen on sielunsa puolesta, ja sen vuoksi he myöskin taitavat ojentaa oikialle tiellen. Mutta kuin tämä teidän pappinne ei mitään tiedä erinomaisista Pyhän Hengen vaikutuksista, vaan ne omat hänelle hulluus, niinkuin Paavali sanoo, niin sentähden emme saata tänne teillen lähettää kielillä puhujoita, jonka tähden tarvitsisi joitakuita teistä tulla meidän puolelle saamaan kielillä puhumisen lahjan, jotka sitten olisivat ojentajina kaikille muillenkin, ja heistä sitte se lahja tulisi muillenkin niille, joillen se tulisi. Tähän heidän hyvään neuvoonsa jo muutamat rupesivatki suostumaan ja sentähden olivat liiton keskenänsä tehneet lähteäksensä sinne. Mutta juuri heidän lähtöpäivänänsä tapahduin minä tulemaan sairasta ripittämään siihen kylään, josta he olivat lähtemässä, jossa tilassa yksi lähtemistä toki ilmoitti minullen koko heidän aikomuksensa. Ja kuin minä sitten selitin heille ne kielet, joita oppimaan he olivat lähtemässä, niin ei yksikään ainoa lähtenyt mokomaan kielten kouluun. Mutta kun minä pelkäsin seurakunnassa olevan muitakin, joilla olisi aikomus sinne lähteä, niin minä yhtenä sunnuntaina saarnastuolista kuuluutin, ettei yksikään mahtaisi olla niin hullu, joka läksisi mokomiin mustalaisten kulkemisiin. Ja sen jälkeen ei enää kuulunutkaan senkaltaisia aikomuksia, sitä vähemmin tapahtui lähtemisiä mokomaan kielten akatemiaan. Jolla tavalla päästiin siitä seikasta. Kuitenkaan ei kauvan oltu rauhassa, kuin jo tuli villitsiäin joukkokunnasta yhtä haavaa kolme kielillä puhujata, jotka ei kyllä minun saapuilla ollessani ilmoittaneet kieliänsä; mutta minun poissaollessani olivat he kielillänsä puhuneet minun asuntohuoneessanikin. Kuitenki he olivat julki jumalattomat ulkonaisessaki käytöksessänsä, niin ei kukaan lukua pitänyt heistä, eikä heidän kielistänsä, jolla tavalla heidänkin yrityksensä meni tyhjään. Mutta ei vieläkään päästy heistä urkoin rauhaan. Sillä yhtenä lauantai-iltana, minun pitäessäni rukouksia kirkkotuvassa kirkkoväen kanssa, rupesi yksi mies villihenkien lahkokunnasta korkealla äänellä panemaan kieltänsä, mutta kuin minäkin ymmärsin yskän, nousin minä ylös polviltani ja käskin muutki nousemaan ja tarttumaan siihen älinän pitäjään mieheen ja kantamaan hänen ulos koko huoneesta, joka myöskin niin tehtiin, ja se saatti, että toki siihen paikkaan jäi häneltä koko hänen kielensä: sillä ei hän enää niillä puhunut, maikka hän oli koko kesän työmiehenä seurakunnassa. Mutta kuin näitten kielten rohvessuorit (professorer) saivat kuulla, kuinka minä olin pilkannut heidän kieliänsä ja ne hylännyt, ja erinomattain kuin heidän päärohvessuorinsa (primarius) sen kuuli, niin ei hän enää, ei suusanalla, eikä kirjallisesti tullut antelemaan minullen niinkuin ennen, evankeliumin suloisia lohdutuksia eli lohduttelemaan minua näillä tavallisilla lohdutussanoilla: _joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan vanhurskaudeksi_ Rom. 4: 5. Vaan kirjallisesti tuli kaikkein suurimmalla lain pahalla minua otsaan lyömään, sanoen: sinä, sen jaaveli, olet langennut pilkkaan Pyhää Henkeä vastaan, _jota sinullen ei anneta anteeksi, ei tässä, eikä tulevaisessa maailmassa_ Matth. 12: 31,32. Ja sen lisäksi sanoi: jos et sinä itse tahdo mennä Jumalan valtakuntaan, niin älä ehkees estele muita sinne menemästä Matth. 23: 13 ja sen kautta tee helvettiäs vielä kuumemmaksi kuin se jo ilmanki on j.n.e.
28. _H. Renqvistiltä_ 14 p. elok. 1824. [Näissä H. Renqvistin kirjeissä on kirjoittaja jättänyt pois ne, jotka eivät yleisesti hyödytä. Kirj. muist.]
Rakkahin veljeni! Sinä luultavasti tiedät, että minua on taas kutsuttu uudestaan Porvoosen, ryhtyäkseni siellä virkatoimeen, minkätähden nyt jouduttaun matkalle sinne; mutta en saata, vaikka minulla on kiire, jättää sinua tervehtimättä musteella ja kynällä, kun ei käy laatuun personallisesti, koska minulle Rautalammitse on suorempi tie, jota aion matkustaa.
Jo kauan sitte olen saanut sinun viimisen kirjeesi ja vasta nyt vastaan siihen. Sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän evangelinen niin hyvin itseni kuin sanankuuliaini suhteen. Minä sanon sitä vastaan, että minun, sinun ja kaikkien ihmisten pitäisi olla enemmän lailliset, kuin me olemme: sillä parempi on olla lain, kuin synnin orjana. Sillä heräämisen pu'ussa tai sen varjossa emme saa rikkoa lakia, jota me yhtä kaikki olemme tekevät, jollemme ahkeroitse olla tottelevaiset, rakkaat y.m. Jumalalle. Ja sitä emme ahkeroitse, kun emme huuda armoa ja apua, ja niinmuodoin olemme me tahallamme tottelemattomia ja ilman rakkautta. Minä heti selitän lauseeni. Sinä olet useasti kuullut, kuinka minä olen lausunut: nimittäin, että syntinen, joka neuvottomana tuntee itsensä tuomituksi, pitää ja saapi uskolla omata koko Kristuksen ansiot omaksensa ja näyttää sitä omanansa vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle, joka vaatii täydellistä vanhurskautta, rakkautta, tottelevaisuutta, palvelusta, kiitollisuutta tai koko pyhän lakinsa täyttämistä, tahi että semmoinen hengellisesti köyhä syntinen saapi uskoa pahuutensa ja rikoksensa hänelle Kristuksen jo hänen ansionsa ja kuolemansa vuoksi anteeksi annettaman, josta Raamatussa on monta esimerkkiä, mutta etenkin vertaus tuhlaaja pojasta ja, että hän saapi uskoa sen millainen hän on ajattelematta: parantuisinko, niin Herra kyllä minua suurta syntistä armahtaisi. Tähän todistukseksi otan hyvin monta esimerkkiä Raamatusta ja lauseita suomalaisesta kirkkomme virsikirjan virsistä, niinkuin Niniveläiset, David, Manasse, syntinen vaimo, publikani, Pietari, tuhlaaja poika, palvelia, joka oli herrallensa tai kuninkaallensa velkaa kymmenen tuhatta leiviskää ja selitän nämä esimerkit laveasti, vakuuttaakseni hengellisesti köyhiä ja murheellisia, jotka eivät mielellänsä tahdo uskoa Jumalan lupauksia, kun he oikeen tuntevat syntinsä ja sydämensä, vielä luen minä tavallisesti heille muutamia värsyjä Math. 5 lu'usta ja useita Vapahtajan omia, parhaita lupauksia. Virsikirjasta olen ennen kaikkia lukenut heille N:ot 250, 251, 249, 258, 259, 263 ynnä monta muuta saman sisältöistä ja kaksi viimistä värsyä virrestä 282, kuin myös virren 292. Nämä lauletaan myöskin yleisesti kaikissa kokouksissa. Vielä sanon heille, että jos he eivät uskalla uskoa, joka ei olekaan ihmisen työ, niin pitää heidän rukoilla uskoa ja sitä toivoa; ja jos he eivät heti saa vakuutusta, jota he toivovat, niin pitää heidän kärsiväisyydellä odottaa Herran avunaikaa. Jos se ei tule, vaikka he kauan ovat sitä rukoilleet ja odottaneet, pitää heidän luottaa Jesuksen lupaukseen Matth. 5 lu'ussa, jossa hengellisesti köyhiä ylistetään autuaiksi, vaikkei heille siitä ote annettu selvää vakuutusta. Vielä kehoitan heitä tukemaan rukouksilla ja huokauksilla sekä ajattelevaisuudella evangeliumia ja semmoisia kirjoja, jotka selvästi vakuuttavat syntistä, että hän on tervetullut Vapahtajan luona, vaikka hän olisi suurempi syntinen kuin hän on, jos hän maan on katuvainen. Tätä tapaa olen käyttänyt lohduttaessani katuvaisia syntisiä jo neljä tai viisi vuotta, vaikka minä vasta puolitoista vuotta sitte sain vakuutuksen omalle sielulleni. Nyt pitää sinun minulle anteeksi antaa, (niinkuin sinä myös teetkin, sillä minä tunnen sinun) jos minä sanon sinulle, että sinä enemmän julkaiset taitamattomuutesi, kuin mitään, joka olisi todellinen ja yhtäläinen Raamatun opin kanssa, kun sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän evangelinen, kuin olen. Mitenkä mielestäsi pitäisi minun olla enemmän evangelinen? Ehkä siten, että minun pitäisi hiljaisesti mennä uskon hedelmäin ohitse, jotka ovat: uusi Kuuliaisuus, oman-, maailman- ja synninraskauden hylkääminen, ja sen sijaan Jumalan totisen ja palavan rakkauden ahkeroitseminen: sillä siihen olemme luodut, lunastetut, pyhitetyt ja käsketyt, mihin meidän pitää yöt ja päivät rukoilla armoa, mieltymystä ja voimaa tai Pyhän Hengen apua sekä uhraamaan itsemme kokonansa sisällisesti ja ulkonaisesti Hänelle, joka on meidät tuonut, lunastanut ja pyhittänyt; ja kun se ei ole meidän voimassamme rukoilla siihen armoa, ja jos me sillä armolla ja voimalla, joka meille suodaan, tosiaankin saatamme jotain toimittaa, niin pitää meidän kuitenkin pitämän itseämme suurimpina syntisinä ja tahtoman armoa ainoastaan Jesuksen täyttämistyön ja sovintokuoleman tähden. Onko tämä sinun ja muitten Kuopiossa, Nilsiässä ja Iisalmessa olevain heränneitten mielestä laillisena olemista? Jos niin on, saan teille suoraan sanoa, että te tahdotte ikäänkuin pettää Jumalaa, jonka pitäisi teidän sillä tavalla sallia ehdollisesti olla tottelemattomat, kylmät, mutta sen sijaan uida omassa-, maailman- ja syntien rakkaudessa, ja ei ollenkaan tai ainakin välinpitämättömästi hoitaa teidän sydämenne sisällistä ja ulkonaista oloa, joka olisi Vapahtajan seuraamista ilman itsensä kieltämistä ja ilman, että päivittäin kantaa ristinsä, ilman pyhitystä, uutta kuuliaisuutta, tottelevaisuutta, lihan ristiin naulitsemista sekä monta muuta, joista uudestisyntyneen ihmisen pitää tai rakkaudesta Vapahtajalle on velvollinen vaarin ottamaan. Mutta minä arvaan minkätähden sitä kutsutaan laillisena olemiseksi. Niin, sentähden, ettei lihalla ja verellä ole mitään voittoa tästä opista.
Minä en sitä paljon ihmettele, että sinua loukkaa semmoinen oppi, joka vaatii tottelevaisuutta ja rakkautta; sillä kun sinua vasta-alkavaa ahdistavat semmoiset, jotka taitavat laveasti puhua uskonnollisista asioista, niin sinä uskot kaikkea, mikä kiiltää; se on vasta-alkavain tavallinen tapa. Minusta taas on kovin hullumaista olla niin kauheasti yksinkertainen, olipa se ken tahansa, että pitää tottelevaisuuden, rakkauden y.m. vaatimista vääränä oppina ja lain työnä, vaadittakoon sitä keneltä hyvänsä, vaikka kääntymättömältä; sillä Jumala itse vaatii sitä sanassansa kaikitta ihmisiltä ja tarkoittaa kääntymättömillä niitä, jotka eivät saada totella ja rakastaa enemmän kuin kuollut ihminen, kun heidän pitäisi kääntyä ja anoa elämää ja voimaa siihen; mutta enemmän ihmettelen veli Lundström'iä ja Wäänästä, jotka, ollen vanhat kristityt loukkaantuvat selvästä ja Raamatussa yleisesti ja laveasti esitellystä opista, joka on sydämenä ja lähteenä kaikkeen, minä tarkoitan rakkautta Jumalaan, jota he kammoamat, vaikka he eivät julkea sitä suoraan sanoa, vaan vääntelevät niin, että minä vaadin muka sitä myöskin kääntymättömiltä, jota minä teen paljon vähemmän, kuin he itse itseltänsä; sillä jos he sen tekisivät, nimittäin vaatisivat itseltänsä rakkautta Jumalaan, niin he vähemmän loukkaantuisivat puheesen ja oppiin rakkaudesta y.m. Mutta minä ymmärrän mistä se tulee, niin, se tulee siitä, etteivät he mielellään tahdo hyljätä herttaista mukavuutta ja penseyttä. Sillä totta sanoen, minä olen murheella havainnut monta vuotta tätä ennen omani ja heidän kylmyyteensä Vapahtajan seuraamiseen, jonka he myöskin alussa tunnustivat, murehtivat siitä ja sanoivat, että pitäisi paremmin ryhtyä asiaan; mutta sittemmin, kun siitä ei mitään tullut, vaan jäi tyhjiin lupauksiin, rupesivat he Ruotsalaisen kehoituksesta enemmän vastustamaan tätä hyvää ja terveellistä asiata, kuin tunkeutumaan Vapahtajan rakkauteen. Myöskin ymmärrys sanoo, että pitää rakastaa Jumalaa, Lunastajaa ja hyvän tekijää, ja jos ei sitä saata tehdä, niin ei pidä ainakaan olla asiasta huoleton, kuten he yhtä kaikki omat, kun eivät edes rukoile Vapahtajaa siitä, jaa, eivät salli, että muutkaan rukoilevat ja puhuvat siitä. Onko tämä kristillistä ja Raamatun opin mukaista? Ja kuitenkin kutsutaan tätä evangeliseksi; ja jos joku tahtoo, että sen pitäisi olla toisin, niin sanotaan häntä lain noudattajaksi. Tässä tilassa uskon minä olevan paremman olla lain, kuin synnin orja, kuin rakkaudesta Vapahtajaan tahdotaan kieltäytyä sisällisesti ja ulkonaisesti ja ahkeroidaan, ettei vapaaehtoisesti rikota hänen käskyjänsä.
Tästä saatat sinä, rakas veli, jos tahdot, jotenkin päättää, oliko se kaikki oikein, mitä Ruotsalainen y.m. viimeiseksi väittivät. Minua silloin nuhdeltiin, että minä vaadin rakkautta Jumalaan ja tottelevaisuutta hänelle ja pidän pitkiä rukoushetkiä, jonka viimisen seikan sinäkin katsoit viaksi ja olit sen merkiksi, että sinäkin kyllästyit siihen y.m. Minun mielestäni pitäisi sinun pikemmin havaita oman sydämesi turmellus ja valittaa sitä, kuin rukouksen pituutta, kun et mielelläsi tahdo puhua Jumalan kanssa. Ruotsalaisesta y.m. olen minä makuutettu, että he kyllä omat tulleet heräämiseen, mutta seisattuneet sitten löyhään kristillisyyteen tai semmoiseen josta puhutaan "Monen hurskaan sielun puuttuvaisuus" nimisessä kirjassa, minkätähden se on maan tekokristillisyyttä. Minä en sano kristillisyyttäni paremmaksi, mutta minun sydämeni ja omatuntoni eivät anna minun olla välinpitämättömänä, kylmänä ja tyytyä semmoiseen kristillisyyteen, vaan minun on pyrkiminen päästäkseni parempaan sydänten tilaan. Tähän antakoon armollinen armahtajamme minulle, sinulle ja kaikille ihmisille armoa ja voimaa.
Minä en usko kirjevaihtomme vahingoittavan meitä ja toivon, ettet sinä joudu harhateille, jos puhut ja seuraat sitä, mitä olen kirjeessäni sanonut, jos vaan sinä jokapaikassa ymmärrät ajatukseni, sillä tämä kirje on kiireesti kyhätty. Voi hyvin! Liperissä 14 p. elok. 1824. H. R.
P.S. Sinä sanot minun kovin paljon kehoittavan rukoukseen. Rakas veli, Raamattu kehoittaa siihen vielä enemmän ja mitä Raamattu kehoittaa, sitä pitäisi meidänkin kehoittaman, käyköönpä sitten kuinka hyvänsä. Ah, sinä rakas rukous, kuinka paljon hyvää sinä tuot ylhäältä! Lue myötäseuraava kirjanen, siinä sinä saat nähdä, kuinka meidän pitää pysyä tarkkaan Jumalan sanassa, mutta ei missään muussa. Minä en mitään pahaa ajattele sinusta, mutta luulen vaan, että sinä saatat helposti joutua harhatielle, hienompaan kiihkoon, penseyteen j.n.e., kun sinä jättäydyt välinpitämättömäksi rukouksen harjoittamisesta tai sallit vähentää niitä, sekä vähennät muita harjoituksia, uskoen niitten olevan lain-täyttämis- ja -töiden oppia, joka on hienoa viekkautta. Sinä sanot, ettet sinä pidä kielillä puhumista pääasiana, mutta Pyykkö puolustaa sitä ja sanoo: he puhuvat oikeaa Kanaan kieltä, ja niin muodoin vertaa sitä oikeaan Kanaan kieleen. Viimeksi oli kielillä puhuja Nilsiästä Ruotsalaisen kanssa Kuopiossa. Pyykkö sanoo laveassa kirjoituksessaan minun oppiani vastaan eräässä paikassa: ei oikeat kristityt rukoile polvillansa muulloin kuin suurissa kokouksissa [A. Pyykön kirje on painettu prof. Matth. Akianderin "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland" teoksen VI osassa siv. 190.], minkätähden minä vastaisin: jos niin olisi, niin ei Kristus olisi ollutkaan oikea kristitty, sillä hän rukoili polvillansa yksinäisyydessä, niinkuin nähdään, ollessansa yrttitarhassa.
R.
29. _Samalta._ 2 p. helmik. 1828.
Rakas veljeni! Paikalla pää-asiaan: tarkoitukseni armon järjestyksestä on se, että ihmisen pitää tulla sisällisesti levottomaksi synneistänsä ja huolensa pitäväksi Jumalan armahtamisesta, kun Jumala ainoastaan armostansa ja rakkaan Poikansa Jesuksen täyttämistyön ja verisen sovinnon tähden vanhurskauttaa häntä siten, että Hän antaa hänen syntinsä anteeksi ja lukee hänelle Poikansa Jesuksen vanhurskauden, jonka me selvästi näemme vertauksesta tuhlaaja pojasta. Ihmisen levottomaksi käyminen katumattoman ja kääntymättömän sielunsa tilasta on jo Jumalan armo, jota seuraa toinen armo, nimittäin syntein anteeksi antaminen, minkätähden ei kellään sisällisesti levottomalla ja armoa isoovaisella syntisellä pitäisi oleman syytä epäillä, vaan pitäisi ajatteleman: kun Jumala on suonut minulle armonsa tuntemaan syntiäni ja niitten kauheutta, niin on hän minulle varmaan samalla antanut myös senkin armon, jota kutsutaan vanhurskauttamiseksi, jos nämä molemmat riippuvat toisistansa. Mutta semmoisen heränneen ihmisen pitää suurimmassa mitassa tekemän niinkuin Fresenius kolmessa säännössänsä opettaa, se on niin tärkeä, kuin merihädässä olevalle ihmiselle koetella pelastautua vaarasta, että hän kääntyisi ja pysyisi armossa, muutoin luopuu hän, samoin kuin kuninkaan palvelija, joka oli saanut syntinsä anteeksi, mutta uudestaan vajosi entisiin synteihinsä. Sentähden hyväksyn minä täydellisesti sanotut säännöt, jota sinä et näy yhtähyvin tekevän, sen vuoksi, että kappaleen ainenimenä on "Opetus katumattomille." Mutta Fresenius'en opetus opettajille, heidän sanankuuliainsa opastamisesta osoittaa, ettei hänen sääntönsä ole oikeastaan kivikuolleille ja täydellisesti katumattomille, vaan semmoisille, jotka jo huolehtivat autuudestansa. Sillä hän sanoo: kun he ensi kerran tulevat luokseni, en anna heille muuta opittavaa, kuin vaan minun 3 sääntöäni. Sinun pitäisi hyväksyä ne, vaikka ne olisivatkin täydellisesti katumattomille, kun sinä viimeisessä kirjeessäsi sanot oikean saarnatavan kääntymättömille ajatuksesi mukaan olevan: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evangeliumia. Eivätköhän sinun sääntösi ole paljon vaikeammat katumattomille, kuin Fresenius'en? Katumaton ihminen ei saata sinun sääntöjäsi seurata enempää, tuin Fresenius'en, sillä eihän kuollut saata mitään tehdä, ja semmoisille on sama, jos sanotaan ja saarnataan: rukoile, valvo ja lue Raamattua tahi niinkuin sinä sanot: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumia. Niin kauan kun ihminen on armotta, ei hän voi mitään tehdä.
Minä menen nyt pää-asiaan meistä itsestämme, nimittäin, mitä meidän nykyisessä tilassamme pitäisi tehdä, päästäksemme oikeiksi Jesuksen opetuslapsiksi: l:ksi havaita, ettemme vielä ole semmoiset, 2:ksi sisällisesti itkeä, että me niin kauan olemme laiminlyöneet Jumalan armon ja estäneet sitä itsessämme, 3:ksi yhtäkaikki uskoa Jumalan, Jesuksen sovinnon tähden, vielä armahtavan meitä ja 4:ksi mielellämme Jumalan armolla täyttää Fresenius'en 3:n säännön määräykset; mutta tämän kaiken ohessa harrastaa ainoastaan rakkautta, joka meidät tekee myöntyväisiksi kaikissa velvollisuuksissa Jumalalle, itsellemme ja lähimäisellemme; sillä rakkaus ei kujeile eikä uuvu. Sentähden on mielestäni meille tarpeellinen yöt ja päivät lakkaamatta sisällisesti isota ja janota rakkautta, rukoilla ja anoa sitä, etsiä sitä siksi, että meitä sillä kastetaan, niinkuin hänen ensimäisiä opetuslapsiansa helluntaina. Meidän pitää tekemän niinkuin muinoin kauppias, joka möi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti kaikkein kalleimman helmen; meidän pitää uskoa itsestämme sitä, mitä Jesus sanoi rikkaalle nuorukaiselle: _sinulta puuttuu vielä yksi_; sillä meiltäkin puuttuu yksi, nimittäin rakkaus ja sen kanssa kaikki. _Jos minulla olisi kaikki usko, niin että vuoretkin siirtäisin, eikä olisi minulla rakkautta, niin en mitään olisi_ l Kor. 13: 2. Mutta kun me, Jumalalle olkoon sydämellinen kiitos! saatamme vielä löytää sen, niin etsikäämme sydämellisesti, etsikäämme täydellä vakavuudella ja elkäämme salliko minkään estää itseämme tästä kaikkein tärkeimmästä asiasta. Lue "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", lue ajattelemalla, niin saat Jumalan armolla siitä vakuutuksen, mitä olen sanonut rakkaudesta ja sen harrastamisen tärkeydestä. Olen havainnut ihmisen pitämän ahkeraan ulkonaisesti rukoilla, ennen kun hän saattaa alinomaa sisällisesti rukoilla ja isota rakkautta (katso Arndtin Totinen kristillisyys 2 kirj. 20 luku). Raamatun lukeminen on kolmas tarpeellinen harjoitus, joka auttaa meitä Jumalaa rakastamaan. Jos minä en Jumalan hengen johdolla olisi alkanut näitä harjoituksia, niin en edes tietäisi kaivata minulta yhtä puuttuman; mutta enempää ei olekaan. Ah, sydämellinen veljeni, miten minä olen ollut kylmä ja penseä Jesuksen rakkaudessa koko elinaikani! Vasta nyt täällä olen rumennut huokailemaan: Auta minua, laupein Herra Jumalani!
Ristin kantamisella ei ansaita autuutta, vaikka se olisikin Kristuksen risti. Kuitenkin sanoo Paavali suurella murheella olevan Jumalan valtakuntaan mentävä, ja niitten, jotka tahtovat Jesuksessa Kristuksessa elää, pitää kärsimän vainoa: jos muutoin ynnä kärsimme, että ynnä hänen kanssansa kunniaan tulisimme. Rom. 8: 17. Scriver sanoo kristitylle oleman ristin niin tärkeän, kuin suola lihalle, jota paitsi viimeksi sanottu mätänee, ja niinkuin sade ruohoille ja kasveille kuumana kesänä. Tätä vahvistaa myös Jaakobin sanat: _rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin lankeette moninaisiin kiusauksiin_. Jaak. 1: 2. Mutta ristin hyöty ja muut Raamatun opit ovat kätkössä niin kauan, kun ei omalla kokemuksella tulla niitä oikein ymmärtämään.
Pakeneminen "turvapaikkaan", Jesuksen haavoihin on minun mieleni ja kokemukseni mukaan se, kun herännyt syntinen halajaa armoa Jesuksen täydellisestä sovituksesta ja kun armon etsiä päivittäin rukoilee Jumalalta: sovita minua Jesuksen sovituksella ja puhdista Jesuksen verellä ja lue hänen täyttämistyönsä minun hyväkseni, sekä kun toivoo ja uskoo saavansa armon Jesuksen verellä ja kuolemalla. Mutta ei pidä siihen seisattua, vaan tunkeutua samalla rakkaan Vapahtajan likempään ja likempään yhteyteen ja hänen rakkauteensa. Sentähden, että minä heränneiltä ihmisiltä olen vaatinut semmoista uskollisuutta, olet sinä luullut minua lain orjaksi ja semmoiseksi, joka ei ole paennut "turvapaikkaan." Mutta jos olen rikkonut, niin onkin rikokseni se, etten ole turvapaikoista etemmäksi Jesuksen palavaan rakkauteen ja likempään yhteyteen mennyt, vaan olen ollut kevytmielinen ja mieto isoomaan ja janoomaan, etsimään ja rukoilemaan rakkautta; ja jos olenkin sitä tehnyt, niin olen kevytmielisyydelläni estänyt Jumalan hengen sytyttämästä minussa sitä rakkautta, jota olen rukoillut.
Sinä sanot viimeisessä kirjeessäsi Fresenius'en kolmen säännön enemmän häiritsevän ja eksyttävän äsken heränneitä pää-asiasta, joka on köyhänä ja tuomittuna syntisenä tuleminen Kristuksen luokse ja armon ja elämän löytäminen hänessä. Sinun mielestäsi pitäisi Fresenius'en ohjeiden sijaan antaa nämä säännöt: etsi Jesusta siksi, kun hänen löydät ja elä tahallasi anna minkään estää itseäsi häntä etsimästä ja löytämästä, tahi elä tyydy ennen, kun näet itsesi autuaana Jesuksen haavoissa. Nämä sääntösi sisältävätkin samaa, kuin Fresenius'en; erotus on vaan siinä, että Fresenius antaa yksinkertaisen selityksen asiasta, tai millä tavalla etsitään ja löydetään Jesus, sekä millä tavalla poistetaan kaikki esteet tämän tärkeän tarkoituksen saavuttamisesta. Sillä Fresenius vastaa syntiänsä surevan sielun kysymyksiin: mitä minun on tehtävä autuudekseni, tai kuinka minun on käyttäytyminen Jesusta etsiessäni ja kuinka minun on karttaminen, ettei mikään minua tarkoituksessani estäisi? Sinun pitää rukoilla ja oikein sydämellisesti, mutta ei niinkuin ennen suruttomuudessasi teit, jolloin ainoastaan tavan vuoksi aamuin ja illoin pidit rukouksia. Sinun pitää menemän yksinäisyyteesi ja heittäymän polvillesi ja rukoileman Jumalaa, että hän kääntäisi sinun ja antaisi sinulle armon ja rukouksen Hengen. Yksinäisyyttä tarvitset sentähden, että saattaisit paremmin vuodattaa Jumalalle sydämesi ja pitää ajatuksesi ko'ossa, jos olet heikko toimituksissasi ja ihmisten seurassa anomaan Jumalalta armoa kaikissa tilaisuuksissa, saattaaksesi ylentää sydämesi Jumalalle. Sinun pitää valvoa niin, että kartat turhamaista puhetta, turhuuden kuuntelemista y.m.
Rakas veli, minun täytyy sinulle sanoa, ettet saavuta oikeaa rauhaa sydämessäsi, niin kauan, kun pelkäät rukouksen harjoituksia, kuten kirjoituksessasi ilmoitat, sillä se on ihka väärä evankeliumi, joka on minua kiusannut lähes kymmenen vuotta. Asia on tämä: minä heräsin ja sain myöskin hyvän lohdutuksen ja virvoituksen suuressa surussani. Mutta pitkällisessä taudissa, jolloin olin myös heikkomielisenä, kylmenin minä parannusaikomisessani niin, että minä olin jotenkin haluton. Kuitenkaan ei minulla ollut rauhaa, minkä tähden minun täytyi hakea ihmisiä, joitten luulin Jumalaa pelkäävän ja jotka myös opettivat muita ja pitivät kokouksia. Se oli Turussa. Minä valitin heille kurjaa sieluni tilaa. He vastasivat minulle tavallisesti: niin se käypi, kuin ollaan omissa töissä ja raketaan omaa vanhurskautta ja sen kautta mennään ohitse Vapahtajasta, joka on ainoa syntisten auttaja. Minä kysyin: mitäs minun pitäisi tekemän? Vastaus: lakkaa pois omista töistäs, riennä vapaakaupunkiin, siellä säilyt veren kostajan käsistä, katso Jumalan karitsan puoleen, joka kantaa maailman synnit; hän on se, joka ottaa vastaan syntisiä, hän on ainoa syntisten ystävä j.n.e. Kun minun sisällinen tilani nyt tahtoi pakottaa minua ahkeraan rukouksen harjoitukseen, ajattelin minä, että minun pikemmin pitää hylätä tai vähentää rukoukset, jos minun on luopuminen omista töistäni, omasta vaikutuksestani ja oman vanhurskauden rakentamisesta. Minä en sentähden tohtinut alottaa ahkeraa rukousta, vaan koettelin ilman sitä tulla Jesuksen luokse ja saada vakuutusta armosta ja syntien anteeksi antamisesta ja etenkin saada hengellistä sydäntä kovin haluttoman ja kylmän sijaan, jommoiseksi minä omani tunsin. Minä kävin kirkossa, luin Jumalan sanaa, kartoin törkeitä syntiä ja toimitin illoin ja aamuin rukoukseni polvillani, vaikka ajattelin senkin olevan omia töitä, joita pitäisi vähentää. Kuitenkin oli omatuntoni rauhaton ja kaikki mitä Raamatusta tai muista jumalisista kirjoista luin, oli minua vastaan, paitsi muutamia paikkoja Zieguerer'in Jumalinen tutkistelemus ja Hunajan Pisarat, jotka minun johtajani ahkerasti toivat esiin minun ja muitten vakuutukseksi kokouksissa. Etenkin lohdutti minua lause, että Jesuksen luo mennään semmoisina, kuin olemme, madellaan hänen parantamiin haavoihinsa niin kurjina, viheliäisinä, alastomina ja tuomittuina, kuin olemme, riisuuntuen kaikista omista töistä ja teoista. Tällä en päässyt sitä hengellisemmäksi, vielä vähemmin mielistyneeksi Jesuksen rakkaudesta, vaan tunsin olevani enemmän maailmallinen, penseä ja kylmä. Jos jonkun kirjan avasin, etenkin Raamatun, niin oli se melkein joka paikassa suoraan minua vastaan, josta sain täydellisen vakuutuksen, ettei laitani ollut oikein, ja huoleksin sentähden autuudestani, jos olisin kuollut semmoisena, kuin olin. Kun minä sittemmin sain Fresenius'en kolme sääntöä käsiini ja luin niitä, näyttivät ne minusta sotivan Zieguerer'in, Wilcock'in ja minun johdattajani oppia vastaan, vaan uskoin kuitenkin Fresenius'ta enemmän, kuin muita ja huolehdin enemmän ulkonaista rukousta, ei kuitenkaan niin ahkeraan, kuin hän käskee, jos tahdotaan karttaa oman vanhurskauden rakentamista. Zieguerer'in ja Fresenius'en välisen tien näin parhaaksi seurata. Silloin aloin, paitsi aamusilla ja iltasilla, myöskin muina aikoina heittäytyä polvilleni, en kuitenkaan useasti, en edes joka päivä, vaan kun sisällinen tilani minua siihen pakoitti tai kun suurempi levottomuuteni syttyi. Mutta ei sekään auttanut minua. Pappina ollessani Liperissä havaitsin, ettei Wilcock ja Zieguerer sotineet Fresenius'ta vastaan, kuten ennen luulin ja vika oli minun, kun en uskollisesti seurannut Fresenius'ta. Minä aloin siis Jumalan nimessä seurata hänen neuvoansa ja olen siitä saanut vakuutuksen ja armon sisälliseen rukoukseen, ja tätä armoa ynnä sisällistä haluani rakkauteen ja likempää yhteyttä Vapahtajani kanssa on Jumalan henki aina enemmän vaikuttanut täällä vankeudessani, jossa en ole tarvinnut viipyä muissa toimissa ja toisten opettamisessa.
Svartholmassa 2 p. helmik. 1828.
H. Renqvist.
30. _Samalta_ (päivä määrättä).
Minun rakkahin veljeni! Sydämellinen kiitos sille ijankaikkiselle rakkaudelle, joka semmoisissa hengellisissä ja ruumiillisissa vaikeuksissa, joita olet saanut kokea, voimassa pitää uskosi kipinän, ettei se sammu. Tässä toteutuu: suitsevaista kynttilän sydäntä ei hän sammuta, eikä murenna särjettyä ruokoa Jes. 42: 3. Nyt on meidän tunkeuminen syvemmälle Jesuksen sovittamiseen ja yhteyteen rukouksella ja uskolla. Niin käypi aina parhaaksemme häviömmekin, jotka tuottamansa kiusauksen tähden ovat yhtä vahingolliset muille, kuin vaikeat meille itselle. Mutta ne käyvät hyväksemme, sanoo Bernier, siten, että ne masentavat meidät tomuun ja tuhkaan ylpeydestämme, joka tietämättämme on meissä, niin ettemme huomaa sitä ja sentähden uskomme itsestämme hyvää, maikka meillä ei koskaan ole siihen syytä. Semmoisista puuskista pitäisi meidän enemmän viisastua, ruveta varovaisiksi ja puhdistua, sillä ne polttavat omaatuntoa, niinkuin tuli, jota vanha ihminen kyllä tarvitsee, kun muistetaan kiusaus, jota siten on tehtynä kanssaihmisille ja sanankuulioille, etenkin niille, joita velvollisuus vaatii johdattamaan Jesuksen luokse. Jos masennuksemme käytämme oikein oman sielumme hyödyksi, niin parannamme siten itsemme, jotta vastedes saatamme olla muillekin hyödyksi. Sekin on meille hyödyksi, että antaudumme ristiä ja kärsimisiä kantamaan, joista Bernier sanoo: "moni pitää itseänsä hengellisesti voimakkaana; mutta jolleivät ole oikein uskolliset Jumalalle rakkaudessa aina halveksimiseen ja kärsimiseen asti, niin he ovat pettyneet. Sillä niin kauan, kun pelkäämme hyväntahtoisesti ottaa vastaan sitä, mitä halveksiminen matkaansaattaa, niin kauan emme ole vietä alottaneet olla hengelliset." Ja toisessa paikassa sanoo hän: "minä iloitsen kaikessa surussani, että masentumiseni tapahtuu julkisesti; sillä se tekee, että minun niitten kanssa, jotka sen tietävät, pitää halveksiman itseäni. Minä en nyt saata luulla muitten ylistävän ja kunnioittavan minua, ja vielä vähemmän saatan itse sitä tehdä, koska olen tehnyt niin ja niin." Elä sentähden, rakas veljeni, anna rohkeutesi kadota, vaan pakene sitä ahkerammin Jesuksen luokse, niinkuin Pietari teki. Auta meitä suloinen Jesus!
31. _Samalta_ 10 p. kesäk. 1828.
Sydämestä rakastettu veljeni! Kirjeesi Porvoosta olen aikoja sitte saanut. Minä iloitsen äärettömästi, että Jumala niin voimakkaasti tahtoo vetää sinua luoksensa, kun hän antaa sinun tuntea itsesi ja syntisi. Nyt saat lohdutusta evangeliumista, joka sanoo: autuaat ovat murheelliset, autuaat ovat, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta M. 5: 3-6; sillä semmoisessa tilassa, jossa sinä nyt tunnet olevasi, olet sinä tosiaankin hengellisesti köyhä, murheellinen ja vanhurskautta isoova ja janoova. Ken niin tuntee syntinsä, kuin sinä, kuten kirjeessäsi kerrot, nyt teet, semmoiselle ei Wilcock sano löytymän yhtään kovaa sanaa koko Raamatussa, vaan pikemmin on semmoinen evangeliumin esine. Mutta jos niin on, ettet sinä kuitenkaan saata sitä uskoa, niin pitää sinun olla kärsiväinen rukouksessasi, etsimisessäsi, isoomisessasi ja janoomisessasi. Kyllä Herra auttaa, kun hänen aikansa tulee, tai niin pian, kun hän näkee hyväksi ilmaista sinua Pojallensa ja hänen täyttämistyönsä sinun lohdutukseksesi ja autuudeksesi.
Svartholmassa 10 p. kesäkuuta 1828.
H. Renqvist.
32. _Samalta_ 6 p. marrask. 1829.
Minun rakas veljeni! Viime viikolla lähetin minä suomennokseni Arndtin Totisesta Kristillisyydestä ensimäisen kirjan painettavaksi. Tarkka käsikirjan läpilukeminen teki hyvän vaikutuksen turmeltuneesen sydämeeni; sillä kirja kehoittaa voimakkaasti vanhaa ihmistämme kuolettamaan ja uskollamme vahvistamaan meissä sijaa Kristukselle, jota minua muistutti ja kehoitti enemmän ajattelemaan Jesuksen asuman sydämessäni, joten minä joka päivä voin kuolettaa vanhan ihmisen, tai oikeammin, Jesus tekee sen minussa armollisella asumisellansa. Nyt alati ajattelen niinhyvin rukouksessa kuin muutoinkin: suloinen Herra Jesus! tule asumaan sydämessäni uskon kautta ja hävitä minusta saatanan kuva, kuoleta vanha ihminen minusta himoinensa ja haluinensa ja paina minuun sitä vastaan oma kuvasi, joka on Jumalan kuva, tai uusi ihminen hedelminensä ja avuinensa. Pane lempein Herra Jesus! asumisellasi sydämeeni oma mielesi, ajatuksesi ja luontosi avuinensa.
Sillä mitä on koko kristillisyytemme, jollemme vanhaa ihmistämme joka päivä ja joka hetki kuoleta? Mutta miten hän Kristuksetta kuoletetaan? Ja kuinka Kristus kuolettaa hänet meistä, jollemme uskolla ota Kristusta sydämihimme, ja kuinka saattaa hän tulla sydämihimme, jollemme häntä rukoile? Mutta toiselta puolelta, mitä auttaa minua, jos minä paljon ja ahkerasti rukoilen ja kuitenkin sillä ajalla unhotan pää-asian, joka on Jesuksen asuminen sydämessämme, mikä herättää tahtoa ja voimaa vanhan Adamin kuolettamiseen, tai lihan ristiinnaulitsemiseen kaikkine himoinensa ja haluinensa. Jos ei oikein kuoleteta vanhaa ihmistä tai luontoa, niin ei tarvita paljon täydellisesti muuttuaksemme luonnollisiksi mieleltämme ja vajotaksemme myös törkeihin syntihin. Lempein Herra Jesus! anna meille armoa valvoa yötä ja päivää varjellaksemme sinun armoasi!
Svartholmassa 6 p. marrask. 1829.
H. Renqvist.
33. _Samalta_ 31 p. maalisk. 1832.
Minun vilpittömästi rakastettu veljeni! Meidän Herramme Jesuksen Kristuksen armo, henki ja rakkaus olkoon ja hallitkoon sydämemme!
Suuri armo olisi se, jos saataisiin Pyhä Henki sydämeemme, sillä hän olisi meissä rukouksen Henki, viisauden Henki ja Herran pelon Henki; Hän opettaisi meitä kaikessa ja johtaisi meitä totuuteen. Yhtä vähän olisi Hän meissä vaikuttamatta, tuin paha henki niissä sydämissä, joissa se saapi oleskella ja hallita. Mutta minä viheliäinen syntinen en tähän asti ole oikein ottanut Häntä sydämeeni, sentähden on minun sydämeni ollut irstas ja täydetty maailmallisilla, turhilla ajatuksilla, vaikka vasten tahtoani ja minun suurimmaksi inhokseni ja rauhattomuudekseni. Minulla ei ole ollut mitään voimaa joka hetki karkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksiani, tai kuolettaa vanhaa ihmistäni, mikä on tullut siitä, ettei Jumalan Henki ole saanut ottaa ja hallita sydäntäni niin, että olisin lakkaamatta isonnut ja janonnut Jesuksen yhteyttä ja vartioinut sydäntäni. Sentähden ei minulla niissä rukouksen ja uskon harjoituksissani, joita olen koettanut monena vuonna pitää, ole ollut oikein rauhallinen sydän. Kun nyt Herra Hengellänsä, suomentaessani kirjaa: "Kristuksen kanssa kätketty elämä Jumalassa", on saanut vaikuttaa vähän minussa ja antaa minulle armoa sydämelliseen rukoukseen, niin olen saanut hengelleni valoa ja turvaa, sekä vakuutuksen, että, jos ihminen tahtoo joka päivä kasvaa sekä itsensä että Vapahtajan tuntemisessa ja rakkaudessa, pitää hänen lakkaamatta rukoilla ja valvoa, alati karkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksia sydämestänsä ja antaa sen aina työskennellä hengellisissä ja jumalisissa asioissa. Mutta siinä kamppausta ja kilvoitusta tarvitaan, erinomattain alkaessa. Öitä on minun täytynyt siinä viettää ja päivilläki mennä eripäälleni huokauksia huokailemaan. Sitte kuin siihen armon kipinöitä annettiin, olen rukoukseen mennessänikin ollut rukouksessa, joka ei lakkaa, vaikka polviltani nousen ylös. Nyt oli rukous rukouksen ja huokaus huokauksen perästä, oli missä oli, ja se armo (sisällinen rukous) on kuitenkin vielä sangen heikko. Mutta toivon Herran, joka hyvän työnsä on alkanut, vahvistamaan sitä, ettei tuiki pienet asiat sitä saa estää, jos minä olen vaarinottavainen itsestäni ja päälle pitäväinen. Auta, auta, armas Jesus, äläkä laske minua käsistäs!
Svartholmassa 31 p. maalisk. 1832.
H. R.
34. _Samalta_ 20 p. maalisk. 1833.
Minun rakas veljeni! Saan kiittää sinua viimisestä minulle rakkaasta kirjeestäsi. Sangen murheellisena minä läksin sinun tyköäs, ajatellen: mikä oppi se on, kuin uskon nimellä ja varjolla rukous hyljätään, vaikka rukous on uskon ensimmäinen hedelmä, joka nähdään Niniven kuninkaan esimerkistä, joka, kuin hän uskon kipinän sai Jonan saarnasta, rupesi hän lujasti huutamaan Jumalan tykö ja siihen muitakin käskemään ja kehoittamaan, ja Paavalin esimerkistä, jonka itse Jesus peljätti uskoon, rupesi kohta rukoilemaan, niinkuin on siitä nähtävä, että, tuin Jumala käski Ananian menemään häntä neuvomaan ja Ananias sanoi: kuinka minä rohkenen mennä senkaltaisen pedon tykö, joka on sitä ja sitä tehnyt? johon Jumala vastasi: _saat mennä hänen tykönsä, hän on jo valittu ase minun kädessäni, sillä hän rukoilee_ (Ap. T. 9: 11-15). Samalla tavalla, kuin Kananean vaimolla oli suuri usko, niin se kaiketi saatti hänen suuressa määrässä rukoustakin harjoittamaan. Ja sen lisäksi kun tiesin Juh. Arndtin kirjoista, että usko sammuu sen ihmisen sydämessä, joka rukouksen kanssa vilpistelee, niin siitä sain sen vakuutuksen, että ilman rukousta ei tule usko oikiaan alkuun, ei lisäänny eikä pysy voimassansa rukoilemattoman sielussa j.n.e.
Minä olen nykyään saanut Ruotsissa ilmestyneet ja saksasta käännetyt Uuden Testamentin Selitykset ja käännän nyt viimistä osaa niistä siihen epistola postillaan, josta jo ennen olen kääntänyt ensimäisen osan tai talvipuolen, jonka toimittaja on Schultenius. Mutta ne selitykset, joita nyt käännän, on Juh. Gosner, joka Pietarissa piti suuria kokouksia, kirjoittanut saksaksi. Tämä kirja, tai Raamatun selitykset, näyttää oleman kelvollinen ja sillä on nimenä: "Jesuksen elämän ja opin Henki Uudessa Testamentissa."
Svartholmassa 20 p. maalisk. 1833.
H. Renqvist.
35. _Samalta 24_ p. toukok. 1834.
Minun rakas veljeni! Lausuntosi johdosta kasteenliiton rikkomisesta on minulla se ajatus, että saatetaan Jumalan armolla elää niin, ettei sitä rikottaisi, niinkuin on mahdollista ja siihen löytyy esimerkkiä Raamatussa, että armoitetut sielut kestävät ensimäisessä parannuksessansa niin, etteivät he ole siitä horjahtaneet, niinkuin David, Loth, Noa ja Pietari, vaan aina heräämisestänsä ovat he olleet loppuun asti järkähtämättömät. Mutta silloin pitää vanhempain ja koko huonekunnan olla totisia kristityttä, joka on niin harvinaista maassamme, jotta meitä Suomalaisia saattaa, kovaksi onneksi, sanoa kasteemme liiton rikkojiksi. Veljes-seurakunnilla, jos he omat niin puhdas-oppiset ja vilpittömät Jumalan pelossa, kuin he sanovat ja moni uskoo ja minäkin olen uskonut, vaan nyt en sitä enää tee, kun olen lukenut t:ri Fresenius'en kirjan: Theologiska Betänkanden on den herrnhutiska sektens beskaffenhet (Jumaluusopillisia Mietteitä herrnhuti-lahkon laadusta), jossa hän tuhansilla syillä ja todistuksilla vakuuttaa senaikaisen veljesseurakunnan päämiehensä kreivi Zinzendorffin kanssa osoittaneen törkeitä erhetyksiä niin opissa kuin elämässä, niin olisi se mahdollista lapsille ja ihmisille, jotka itse tahtoisivat elää niin, etteivät rikkoisi kasteensa liittoa.
Svartholmassa 24 p. toukok. 1838.
H. Renqvist.
36. _Samalta_ 20 p. kesäk. 1838.
Minun rakas veljeni! Molemmat mieleiseni kirjeet sinulta olen saanut. Minä olen sydämestäni levoton siitä, että sinä hyväksyt Ruotsalaisen harha-opin, joka estäessänsä armoa etsiviä sieluja rukouksesta, estää heitä myös uskosta ja siten myös Vapahtajan Jesuksen Kristuksen osallisuudesta ja yhteydestä, niinkuin J. Arndt "Paradisin Yrttitarhassansa" sanoo: "Jollei kääntymyksettä harjoiteta rukousta, väljenee usko ja häviää viimein." Vielä sanoo hän: ihminen on lankeamisensa perästä veltostunut kaikkiin jumalisiin asioihin. Ettei hän jäisi tähän tilaan ja turmeltuisi, on hän monenlaisilla tutkimuksilla kehoittava ja herättävä itseänsä rukoukseen -- ja vielä: Jumala on niin määrännyt, ettei kenkään suullisetta rukouksetta tule sydämelliseen rukoukseen. Kun nyt Ruotsalaisen oppi rukouksista ei ole yhtäpitävä Arndtin opin kanssa ja minä mieluisemmin uskon viimistä, kuin edellistä, koska viimisen oppi on yhtäpitävä Jesuksen oman opin kanssa, niin ei minua voida houkutella Ruotsalaisen oppia hyväksymään niin kauan, kun hän ei seuraa Jumalan sanaa, niinkuin sen saarnaaja Arndt. -- Kyllähän tuon vähemmälläki arvelemisella voipi ymmärtää, ettei Arndtin selitys petä, vaan sitä vastaan Ruotsalaisen sekä oppi että esimerkki elämässä viepi pään honkaan.
20 p. kesäk. 1838.
H. Renqvist.
37. _H. Renqvistille_ Tampereelta 31 p. lokak. 1843.
Rakas veljeni Kristuksessa! Vaikka minä oikein hyvin ymmärrän ruotsinkieltä, niin en sitä kuitenkaan kykene kirjeellisesti tarpeen mukaan käyttämään, toivossa, että te saksalaisenkin kirjeen ymmärrätte, vastaan minä tällä kielellä teidän rakkaan kirjeenne 21 p:ltä heinäk., jonka täkäläinen kirjansitoja Lemlin saattoi käteeni. Minä olisin jo aikoja siihen vastannut, jos en olisi toivonut saavani teille, teidän kirjainne painattamiseksi tarpeellista rahasummaa hankituksi. Minä käännyin sentähden Pietarissa olevain ystävieni puoleen, jotka toimeksivat Raamatun ja kirjain levittämisessä, ja sain vasta viime viikolla heidän vastauksensa, joka vielä sen lisäksi oli kieltävä, he sanoivat ainoastaan pienempäin, eikä suurempain, kirjojen levittämistä pitävänsä päätarkoituksenaan. Omista varoistani en saata koko summaa 700-1000 ruplaan pankkoa teille lähettää, mutta kun te tahdotte painatuttaa niin hyviä kirjoja ja kun on varsin toivottavaa, että suomenkin kielellä enemmän hyvää ravintoa sydämelle ja hengelle ja totisen kristillisyyden edistyttämiseksi valmistettaisiin, niin tahdon tehdä, mitä minulle on mahdollista, edistyttääkseni näin hyvää asiaa. Minä lähetän teille sentähden myötänä seuraavat sata ruplaa hopeassa ja toivon, että tämä summa ainakin vähän auttaa tarpeellisempain kirjain painattamisessa. Niihin luen minä etenkin Arndtin kolmannen kirjan, ja sen kirjasen, jonka olette tehneet: "Pettävästä ja pettämättömästä autuuden opista." Vaikka viimeksi mainitun sisältöä en tunne, niin olen kuitenkin ystäviltä niin paljon kuullut, että tarkoituksenne sillä on estää sen opin vahingollista seurausta, jonka perustajana näyttää olleen talollinen P. Ruotsalainen ja jota nuorissa saarnaajissa aina enemmän leviää. Tämä oppi perustaikse lokaiseen kristillisyyteen, antaa lihalle turvallisuuden ja viettelee lukemattomia sieluja. Aika on, että harhaantuneilta silmät aukaistaan, ja on monelta haaralta jo kauan toivottu, että tämä häiriö estettäisiin. Jos siis kirjanne, jota en epäile, on siinä aikomuksessa kyhätty, on se sana aikanansa sanottu ja tuhansille terve tullut. Minä en suosi väittelyä ja sentähden mielelläni näkisin, ettei kirjassanne yksityiseen ryhdyttäisi, vaan ainoastaan totuus oikeassa valossa esiteltäisiin. Totuus itse puolustaa itsensä ja ainoastaan sen vertaileminen harha-oppiin on hankkiva sille voiton.
Kun niin suuri hyvän hengellisen ravinnon isoominen jo kaikkialla Suomessa näyttäiksen, niin en epäile, ettei kirjanne joutuisasti kaupaksi menisi ja kun siihen on paras tilaisuus taimella, niin olisi hyvä, jos se painettaisiin niin pian, kun mahdollista ja lähetettäisiin ensi rekikelissä joka haaralle. Jos mahdollista on, niin rukoilen teitä meidänkin seudulle lähettämään 500 kappaletta siitä kirjasta, kun täällä monta hengellistä kirjaa myödään ja muillekin seuduille levitetään. Te saatatte nämä kirjat lähettää neitsy Katarina Ekblom'ille (Englandilaisella), joka monta vuotta on niitä myöskennellyt. Niin pian, kun rahoja niistä saadaan, pidän minä huolen niiden lähettämisestä teille ja te saatte sitte tilaisuuden painattaa niitä enemmän, niin että niiden vaikutus siten saattaisi edistyä. Me tahdomme tässä Herraan turvautua, joka saattaa yltäkyllin siunata, jos se on hänen pyhä tahtonsa. Elkää antako mielenne laimistua ja rukoilkaa ainoastaan viisautta ja pyhää Henkeä, että te kaikissa oikeuden saavuttaisitte ja kaikki Jumalan kunniaksi ja hänen nimensä ylistykseksi maailmassa tekisitte.
Vilpittömällä rakkaudella pysyn teihin Kristuksessa yhdistettynä.
Ferd. Uhde.
38. _H. Renqvistille_ Tampereelta 5 p. helmik. 1853.
Rakas veljeni Kristuksessa! On sekä minulle että neitsy H:lle ollut sangen iloista saada kirje sinulta, veljeni, jo pitkän ajan perästä. Sillä me aloimme jo pelätä jonkun sairauden ehkä estävän kirjoittamasta. Meidän iällämme täytyy meidän aina olla valmiit kuulemaan yhden tai toisen ystävistämme kuolleen. Mutta se ei ole oleva minään surun syynä; sillä tämän pahan maailman jättäminen ja pääseminen ruumiin majasta, missä ollaan monen viettelyksen saavutettavina, ei suinkaan ole valitettava, jos vaan meillä on hyvä toivo syntimme oleman uskolla kalliisen Vapahtajaamme anteeksi saadut ja hänen armollansa vapaasti pääsevämme Isän valtakuntaan. Minä hyväksyn kaikessa sinun, veli, saarnatapasi, jota viime kirjeessä mainitset. Sillä usko ei saa olla luulottelu eikä ymmärryksen vakuutus, vaan usko on elinvoima, joka ei koskaan saata olla vaikuttamatta, vaan aina osoittautuu hedelmissä. Hedelmistä puu tunnetaan, eikä Vapahtajamme, puhuessaan viimisestä tuomiosta, mainitse mitään puhtaasta tahi oikeasta uskosta, vaan hän tuomitsee töiden mukaan. Yhtä varma myöskin on, etteivät ihmiset voi mitään hyviä, Jumalan tuomioistuimen edessä kelpaavia töitä tehdä, vaan ne johtuvat sydämestä, joka on uskolla uudesti syntynyt ja joka siten Jumalan armosta ja Hänen Henkensä avulla voi tuottaa hyviä hedelmiä. Maailmassa on _uskottomuutta_ ja _kuollutta uskoa_. Edellistä tavataan valitettavasti paljon heränneissä sieluissa meidän aikanamme, jälkimäistä oikeauskoisissa. Toivon, ettet väärin ymmärrä tarkoitustani, vaikken ruotsiksi taida kyllin selvästi ajatuksiani ilmoittaa. Ett tahdo töitä uskotta, enkä uskoa töittä. Ihmisen ei käy eroittaminen, mitä Jumala on yhdistänyt.
Äskettäin on rakas Gosner kääntynyt 80:lle ikävuodellensa, jolloin hän kirjoitti: "en ole koskaan toivonut pääseväni näin vanhaksi; sillä vaikkapa vanhuudella onkin monet vastuksensa, pidän kumminkin armona voida palvella Herraa niin kauan täällä maailmassa ja valmistautua iankaikkisuuteen, käydäkseni Vapahtajalleni vastaan; tämä suuri tarkoitus, kun minä olen näkevä hänet, mimmoinen hän on ja tuleva hänen kaltaiseksensa. Elämäni ei ole nykyään mikään elämä, vaan joka päiväinen kuolema. Joka päiväinen rukoukseni ja huokaukseni on, etten minä itse eläisi, vaan että Kristus eläisi minussa. Jos hän minulla on, en minä kysyisi taivasta enkä maata."
Voin tosiaan vakuuttaa Gosnerin elämän olevan semmoisen nykyään. Saatetaan hänestä sanoa samaa, kuin Simeonista ja Hannasta, ettei hän enää lähde pois Herran temppelistä (sydämessänsä), vaan on yöt ja päivät rukouksessa. En luule monta semmoista sielua nykyään löytyvän maailmassa; mutta ne ovat maan suola, jota paitsi kristikunta mätänisi. He elämät salattuina Kristuksessa, mutta Herra tuntee omansa.
On muutoin kuin olisi Europassa (paitsi Englannissa) kuolon haju v. 1848 jälestä levinnyt kansoihin. Kristilliset voimatkin näyttävät veltostuneilta. Uskottomuus, epäusko ja Kristuksesta luopuminen vallitsevat. Jollei Herra uudestaan armahda ja henkensä kautta luo uutta elämää kuolleiden luihin, niin pelkään, että kynttiläjalka kokonaan kumoon kaadetaan Europassa ja kristillisyys, totinen kristillisyys on pakeneva muihin maan osiin, missä pakanat sen kiitoksella ja ylistyksellä vastaan ottavat, niinkuin on tapahtunut Luvatussa maassa ja Aasiassa ja pohjois Afrikassa, joissa kristillisyys kukoisti edellisinä vuosisatoina. Niin ehkä on tapahtuva Europassakin, jos kansat eivät käänny. -- --
Englannin pipliaseura pitää suuren yleisen kokouksen ensi maaliskuulla Lontoossa, viettääkseen viisikymmenvuotista perustusjuhlaansa, ja silloin aiotaan kehoittaa vielä suurempiin ponnistuksiin, nopeammin levittämään Raamattua yli koko maailman. Jos voisit antaa kertomuksen seuran vaikutuksen seurauksista täällä Suomessa, olisi se sangen mieluista.
Toivoen sinulle, veljeni, Herran Jesuksen armoa ja rauhaa pysyn n.k.e.
Ferd. Uhde.
39. _H. Renqvistille_ Tampereelta 24 p. helmik. 1855.
Rakas veljeni Kristuksessa! Tällä kertaa täytyy minun pyytää anteeksi, etten vielä ole vastannut jouluk. 29 p. lähettämääsi, minulle rakasta kirjettäsi. Syynä oli, että neitsy H. tällä ajalla oli matkalla Jämsään majorin rouvan Jack'in luo, ja minä tahdoin odottaa hänen palaamistansa, yhdessä hänen kanssaan kirjoittaaksemme rakkaalle ystävällemme. Vaikka hän jo kuukausi sitte palasi, ei hän kuitenkaan ennen ole ehtinyt kirjoittaa, mistä hän luultavasti itse on kertonut sisässä olevassa kirjeessänsä. Hänen mielensä on jonkun aikaa ollut jotenkin alakuloinen häiriöstä, joka ilmestyi kristityissä, kun niin monta puoluetta on ja toinen vastustaa toistansa katkeruudella. Sen lisäksi kun hän joskus huomaa pappiemme saarnaavan puhdas-oppisesti ja hän alkaa luulla muutoksen tapahtuneen heidän ajatustavassansa, silloin sattuu usein, että he saarnatuolissa lausuvat niin varsin kummallisesti rukouksesta, että luultaisiin heidän hylkäävän rukouksen kokonansa ja että he semmoisissa saarnoissa tarkoittavat häntä, koska hän koulussa koettaa mitä vakaisimmin kehoittaa lapsia rukoukseen. Silloin käy hän usein niin alakuloiseksi, ettei hän luule niiden oleman ensinkään uskovia sieluja, sekä kammoo kaikkea seurustelemista muiden kristittyjen kanssa. Minä toivoisin, että sinä, veli, tahtoisit lohduttaa häntä ja vakuuttaa hänelle puolueita aina olleen ja oleman, kunnes ihmissu'usta tulee yhden paimenen yksi lauma. Ajatuksia vaihtamalla edistetään totuuden parasta. Protestantinen kirkko olisi aikoja sitte vaipunut samaan hengelliseen kuolemaan ja jähmeyteen, kuin katolinen, jos se olisi kokenut yllä pitää samaa näennäistä, pintapuolista yhteyttää, kuin jälkimäinen. Kiitos olkoon Jumalalle, että meillä on vapaus estämättömästi ilmoittaa ajatuksemme. Niin kauan, kun on kaksi ihmistä, jotka eivät kaikissa täydellisesti ole yksimieliset, täytyy olla puolueitakin, ja missä suurin hengellinen vapaus ja Jumalan pelko vallitsevat, siellä tapaamme enimmät oppilahkot, niinkuin esim. Amerikassa, Englannissa ja Saksanmaalla viime aikoina. Vasta silloin, kun Kristus pääsee Hengellänsä maailman valtiaaksi, eri ajatukset katoavat ja kaikki olevat yksimieliset Kristuksessa. Älkööt kumminkaan tämmöiset seikat estäkö mettä rakkaudella kohtelemasta kaikkia niitä, jotka uskovat Herraamme Jesukseen ja häntä rakastavat. Paavali sanoo: jos vaan Kristusta saarnataan, jos vaan siinä perustuksessa pysytään, että ainoastaan uskolla häneen pääsemme autuaiksi, niin ei meidän tarvitse huolia muista pienemmistä seikoista. Ryövärillä ristissä ei ollut aikaa oppia mitään uskon sääntöjä, mutta hänellä oli usko Kristuksen voivan vapahtaa hänet, ja hän vapahdettiin.
Minä yhdistyn täydellisesti siihen, mitä sinä, veljeni, lausut alituisesta rukouksesta ja luulen juuri rukouksen puutteen, mitä vallitsee uskovissa sieluissa, olevan syynä siihen rauenneesen hengelliseen elämään, jota kaikkialla huomataan. Arndt "Totinen Kristillisyys" nimisessä kirjassansa kirjoittaa oivallisesti alituisesta sydämen rukouksesta ja ottaa parhaat, vanhemmat ja myöhemmät, opettajat todistajiksi, että ainoastaan n.s. sisällisellä rukouksella (koska se ei tarvitse sanoja) totinen hengellinen elämä saatetaan yllä pitää; sillä se on sen hengittäminen. Ei kukaan kirjoita paremmin tästä harjoituksesta, kuin Tersteegen, kirjailia, jonka sinä, veljeni, varmaankin tunnet, koska luulen, että yhden hänen saarnoistansa: "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", olet suomeksi kääntänyt.
Gosner on vakuuttanut minulle hänen ainoana työnänsä vanhoilla päivillänsä olevan melkein yöt, päivät istua hiljaa Herran edessä ja pitää Hänelle alituista sabbatia. Silloin saa hän tuntea totisia, välittömiä taivaallisia liikutuksia; silloin vuodattaa Herra armoa ja rauhaa hänen sieluunsa; silloin herää hänessä kiitos ja ylistys ja esirukous kaikkien ihmisten vaan erittäinkin Kristuksen maailmassa olevan seurakunnan edestä; silloin katoaa aika, kuin jos elettäisiin jo iankaikkisuudessa, sanalla sanoen, se on taivas maassa. -- Näin pitäisi kaikkien kristittyjen tila oleman, ja silloin olisi sydän temppeli, jossa me Simeonin ja Annan tavalla vietämme koko aikamme ja lakkaamatta palvelemme Jumalaa Vapahtajaamme.
Jokaiselle opettajallekin on se paras harjoitus; sillä tämmöisessä rukouksessa, kun hän makaa kasvoillansa tomussa eikä uskalla puhua Herran läsnä ollessa, saa hän osaksensa sen voiteen, joka johtaa häntä kaikessa totuudessa ja antaa hänelle taivaallista voimaa sieluja kääntämään. Kymmenen sanaa, puhuttuna tällä voiteella vahvistettuina, vaikuttavat paremmin, kuin tuntikausia kestävä saarna. Siispä jos sairaus estäisikin sinun, veljeni, saarnatuolissa saarnaamasta elä ole toivoton. Herra on kuitenkin antava kylläksi tilaisuutta muutamilla tämmöisen rukouksen harjoituksesta saaduilla sanoilla toimittaa Jumalan suuria töitä.
Anna anteeksi että olen niin paljon puhunut asiassa jonka sinä, veljeni, luultavasti tunnet paremmin, kuin minä mutta se on minun mieli-aineeni. Jää hyvästi!
Uhde.
40. _H. Renqvistille_ Pitkärannasta 15 p. marrask. 1855
Herra pastorin arvoisan kirjeen 9 p:ltä tätä kuuta olen saanut, ja vastatessani sitä, pyydän kaikkein ensiksi anteeksi kaikkia vikoja tässä kirjeessä; sillä minä en ole harjaantunut ruotsia kirjoittamaan.
Suurella ilolla lähetän tässä 50 ruplaa hopeassa h:ra pastorin puhumaan lähetysasiaan ja saan kiittää niistä lehdistä, Lundin "Missiontidning" ja "Bibel-vännen" (Lähetyssanomia ja Biblia-ystävä), jotka h:ra pastori liitti kirjeeseensä.
Hyvin mielelläni olisin lukenut h:ra pastorin Hedbergin oppia vastustavaisen kirjan. Se on aine, josta on jo paljo kirjoitettu ja paljo varsin asiaan koskevata. Mutta kuitenkin riippuu paljon siitä, kuinka Hedbergiläisyys määritellään ja määrätään, mitä sillä oikeastaan ymmärretään. Hedbergiläisyys ja kaikki senkaltainen kuollut oiko-uskoisuus y.m. muuttaa värinsä, niinkuin Kameleonti, kun vaan sitä vastustetaan; ja vastusteliat silloin arvelevat, että kaikki, mitä on sanottu, saattaa olla hyvin oikein, mutta sitä ei käy sovittaminen Hedbergiläisyyteen, koska sitä ei ole oikein ymmärretty. Ja jos käsitetään taas toiselta puolelta tätä oppia, niin sanovat sen ystävät, ettei se, jota on puhuttu sovi vastustamaan Hedbergiläisyyttä. On siis varsin vaikea saada tätä asiaa selväksi.
Puheet "viimisen vihan ajoista" ja Antikristuksesta toivoisin mielelläni myöskin lukeakseni. Tähän asti ne ovat minulle tuntemattomat. (Mitä kirjeessä vielä seuraa, ei koske tähän aineesen, ja jätetään sen vuoksi pois).
Sydämellisin kiitos h:ra kehoituksesta kirjeen lopussa. Suokoon Jumala minun käyttäytyä sen mukaan.
Suurimmalla kunnioituksella
M. Ungern Sternberg.
41. _H. Renqvistille_ Tampereelta 23 p. syysk. 1854.
Rakas veljeni Kristuksessa! Vihdoinkin saatan nyt lähettää kuitin lähetyksistä Ruotsin lähetysseuralle. Sen on tehnyt oikeusneuvos Snoilsky, joka on seuran rahaston hoitaja. Mutta summa on suurempi, kuin sain sinulta, veljeni, ja Paasoiselta, koska neitsy H. oli myöskin kerännyt rahoja, jotka samalla lähetettiin. Mitenkä ilmoitetaan Lähetyssanomissa, en saata janoa; sillä maisteri Palmqvist ei siitä sanonut mitään. Mutta minä käskin hänen tehdä sitä varovaisesti, ettei siitä olisi haittaa vastaiselle keräykselle. Minä saan pyytää, että sanoisit veljeni, Paasoiselle asianmukaisen kuitin tulleen, että hän saattaisi ilmoittaa asiasta antajoille. Se on kauan viipynyt, kun posti täältä käy ainoastaan kerran viikossa Tukholmaan ja sitä paitsi menee maitse Haaparannan kautta, jotta monta viikkoa tarvitaan ennen, kun vastaus voidaan saada.
Maisteri Palmqvist ilmoittaa sen surullisen sanoman, että lähetyssaarnaaja Hamberg on Kiinassa kuollut. Hän seurasi Tukholmasta Augusta Nordstedt'ia, joka oli naimisessa saksalaisen lähetyssaarnaajan kanssa Kiinassa, muutamien viikkojen perästä ja juuri hyödylliseksi tulemaisillansa, hankittuansa tarpeellisen taidon vaikeassa Kiinan kielessä. Ihmeelliset ovat Herran tiet.
Ruotsalaista lähetysseuraa koetellaan enimmin, kun siitä kuolleina on vienyt melkein kaikki lähettämänsä saarnaajat: Fast, Hamberg, Nordstedt; -- Elgqvist tuli kotiin suuria harmia kärsittyänsä. Elköön seura uupuko, jatkakoon kestävästi tointansa.
Näyttää kuin me olisimme saaneet täällä kaupungissa evangelisemman papin. Maisteri Ingman on määrätty armovuoden saarnaajaksi Messukylään ja asuu täällä kaupungissa, kun Messukylässä ei ole asuinhuoneita. Sama Ingman oli ennen Grönberg'in, Bergh'in, Durchman'in, Malmberg'in y.m. ystävä. Grönberg tervehti hänen tuloansa suurella ilolla. Mutta kuinka hämmästyivät hänen ystävänsä, kun he kuulivat hänen saarnaavan peräti toisin, kuin toivoivat. Näyttää tosiaan siitä, kun ystävyys heidän väliltänsä olisi rikkoutunut. Ingman kävi luonani ja minä puhuin vapaasti ja huomasin hänellä olevan kokonaan toiset ajatukset, kuin niillä muilta, pääasiallisesti rukouksesta. Hän sanoi itse kymmenen vuotta sitte olleensa suuri Paavo Ruotsalaisen opin puolustaja; mutta eräissä häissä, kun hän ensi kerran kohtasi häntä ja tunsi itsensä onnelliseksi, kun hän pantiin yöksi samaan suojaan Ruotsalaisen kanssa, näki hän Paavon olleen aikalailla päissänsä. Ja kun hänen käytöksensä, kirouksista ja lörpötyksistä, oli hyvin kammottava, havaitsi Ingman heti, ettei semmoinen mies mitenkään saattanut tuntea ja seurata puhdasta oppia, koska hedelmistä puu tunnetaan. Sen jälkeen hylkäsi hän vähitellen Ruotsalaisen puolueen ja tutkisteli rukouksella p. Raamattua. Suuret murheet ovat sittemmin opettaneet häntä likemmin tuntemaan Vapahtajaa, ja minä kyllä uskon hänen olevan nöyrän Kristuksen opetuslapsen. Neitsy H. toivoo myöskin hänen olonsa täällä kaupungissa suuresti vaikuttavan Grönberg'iin, joka kuitenkin hänen mielensä mukaan etsii totuutta, mutta on vielä takertunut muiden ystäväinsä oppeihin. [Tästä asiasta sanoo sama kirjoittaja toisessa aikaisemmassa kirjeessänsä: "minä iloitsen, että neitsy H. on personallisesti tutustunut kanssasi ja saattaa nyt jokaiselle vakuuttaa kaikkien soimauksien ja epäilyksien väärästä opista, joita toinen puolue levittää sinusta, olevan perättömiä. Yhtä kaikki on vaikea vakuuttaa niitä, jotka ovat semmoisessa holhouksessa (tai hengellisessä johdossa, kuten sitä kutsutaan), etteivät he uskalla edes kirjaa lukea, jos eivät siihen saa lupaa. Semmoinen käytös muistuttaa paljon paavillisen pappisvallan omia tuntoja vallitsevasta väkivallasta. Mutta heittäkäämme me. Herra tietää kyllä kutsua omansa tästäkin joukosta että he tulevat autuuteen."] Toivokaamme parasta. Herra johdattaa kaikkia, eikä ole antanut Ingman'in turhaan tulla tänne. Postimestari Rosenbröijer iloitsee nyt saadessansa kuulla evangelista saarnaa.
Neitsy H. käskee sanomaan terveisiä ja molemmat me toivomme kaikesta sydämestä sinulle hyvää terveyttä, saattaaksesi vielä kauan saarnata Herran nimeä, niinkuin Abraham ja moni muu korvessa.
Ferd. Uhde
42. _Samalle_ 30 p. toukok. 1857.
Rakas veli Kristuksessa! Anna anteeksi, että olen niin kauaksi jättänyt viime kirjeen vastaamatta; mutta useat toimet ovat minua estäneet. Oli sangen ikävää nähdä sinun, veljeni, täytyneen kirjoittaa lyijykynällä. Terveytesi näyttää olevan kovin epävarma, etkä kuitenkaan saa levätä, mikä olisi sangen tarpeellinen voimain karttumiseksi. Mutta autuas lepo on sinulle, veli tulossa ja se on kestävä loppumatta. Herra näkyy tahtovan osottaa sinulle, että hän antaa kynän levätä ja viettää jälellä oleva aika rukouksessa. Niin on Herramme tehnyt 82 vuotiaalle Gosnerillekin, joka on halvautuneena, mutta nyt elää ainoastaan rukoillen. Niin on Herra tehnyt monelle muulle ja heidän rukouksensa on tuottanut äärettömän siunauksen Jumalan seurakunnalle, usein ehkä enemmän, kuin heidän saarnansa. Voittivathan Israelin lapset Moseksen kohottaessa kätensä ylös rukoukseen! Niin tekivät apostolitkin, ja nytkin on semmoisia salassa olevia sieluja, jotka Bernier Louwigny'n tavalla lakkaamatta rukoilevat. Semmoiset ovat maan suolana, joka estää mätänemästä. Seuraa nyt uutta kutsumusta ja rukoile minunkin edestäni.
Koska mainitset kirjeessäsi noin seitsemänkymmentä ruplaa lähetysapu-rahoja kokoontuneen, tahtoisin esitellä, että suurena juhlana, jota 18 p. kesäkuuta vietetään kristinopin 700 vuotta sitte ensi kerran Suomessa saarnaamisen muistoksi ja jolloin kolehtia pakanain lähetystölle koko maassa kootaan, silloin nämäkin rahat jätettäisiin tähän kolehtiin, näytteeksi esivallalle Suomen kansan halunneen semmoisia keräyksiä Jumalan valtakunnan levittämiseksi ja sillä olevan semmoista tarkoitusta varten nykyisenäkin hädän aikana roponsa, jonka se mielellään antaa Jumalan asialle. Suuresti toivon, että tämä kolehti karttuisi runsaaksi; sillä esivallan silmät eivät ole vielä auenneet näkemään siunausta, minkä semmoinen Jumalan työhön osan ottaminen tuottaa. Katsonpa siis parhaaksi olla toistaiseksi näitä rahoja Ruotsiin lähettämättä. Jos myöhemmin saamme nähdä, ettei niitä käytetä tarkoituksen mukaisesti, silloin voimme toimia, kuten ennen. -- -- --
Toivottaen Jumalan armoa ja rauhaa pysyn minä k.e.
Ferd. Uhde.
43. _Samalle_ syysk. 5 p. 1857.
Rakas veli Kristuksessa! Kyllä olen voinut aavistaa sinun taaskin sairastuneen ja siitä syystä olleen estetyn minulle kirjoittamasta, kun muuten olet niin nopea kirjevaihdossa. Jumalalle olkoon kiitos! että tilasi on vähän parantunut; mutta meidän iällämme on meidän aina oltava valmiit täältä lähtöön, sillä Herra tulee useinkin silloin kun häntä vähimmän odotetaan. Sen lisäksi tekee myöskin vanhuuden heikkous elämän kuormaksi, että halutaan päästä tämän maailman kurjuudesta. Saatanan valta näyttää vallitsevan kaikkialla ja rakkaan Vapahtajamme opetuslapset omat harvalukuiset ja sen ohessa heikot ja voimattomat. Mikä kärsivällisyys, että hän vielä armahtaa meitä, eikä jätä kurjuuteemme, tai hylkää meitä. Missä ovat ne 7,000, jotka vielä ovat hänelle uskolliset? Heidän täytyy varmaankin olla salassa, koska heitä kristillisessä seurakunnassa melkein turhaan saa etsiä. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Ei missään oikein huomata hänen kirkkoansa, ja kuitenkin on voitto oleva Hänen, ja lukemattomat joukot, joita ei kukaan voi lukea, ovat Häntä palvelevat iankaikkisesti! Missä ovat he? Ketkä ovat he? Jos tarkastamme itseämme, jos tarkastamme kanssa-ihmisiä, huomaamme pelkkää kurjuutta ja viheliäisyyttä. Missä on pyhien seurakunta, ja missä loistaa heidän valonsa ja vetää Kristukseen hänen totisia seuraajiansa? Mutta näyttäköön miten pimeältä tahansa maassa, tahdomme kumminkin pitää uskomme; päivä tulee, jolloin kaikki on ilmestyvä, niinkuin Herra on ennustanut. Kasvakaamme vaan kukin kohdastansa uskossa ja hengessä. Herra tuntee omansa ja on kokoava heidät kaikista maailman ääristä.
Ei ole vielä mitään kuultu millä tavoin koottuja lähetys-apuja käytetään ja luultavasti ovat itse tuomiokapitulit vielä epätietoiset miten niitä käytetään. Niiden päätöstä tahdomme odottaa. Mutta sen verran olen kumminkin huomannut, että paljo epäillystä on kansassa tästä asiasta. Rakkaat ystävämmekään Paasoinen ja Manninen eivät ole jättäneet apuansa kolehtiin, vaan äskettäin lähettäneet nämä rahat minulle Tukholmaan lähetettäviksi, minkä heti teinkin, koska neitsy H keskikesästä saakka oleskelee Ruotsissa. Tohtori tahtoi häntä käyttämään merivesikylpyä, vaan hän sairastui kovasti matkalla Tukholmaan ja oli monta päivää vuoteen omana. Sitte lähettivät Tukholman lääkärit hänen kylpemään Wisbyhyn Gottlannissa. Hän voi nyt paljo paremmin, mutta en vielä tiedä milloin hän palaa kotiin. Minä odotan kirjettä ja toivon myöskin saada kuulla, tuleeko tohtori Fjellstedt Suomeen meitä tervehtimään. Tavatessaan neitsy H:n Tukholmassa lausui hän toivon saada tervehtiä veljiä Suomessa ja kirjoitti minulle, kysyen, luulinko mitään esteitä olevan hänen tänne tulollensa. Minä kutsuin häntä tulemaan mitä pikemmin, koska hän kaikkialla otettaisiin avosylin vastaan kun hän on niin hyvin tunnettu pipliateoksensa vuoksi. Mutta silloin oli hän jo matkalla Lapinmaahan, enkä minä sittemmin ole saanut kuulla mitään hänestä.
Minä toivon tyttäresi silmätaudin onnellisesti parantuvan, vaikka professori von Graefe'kään ei voi kaikkia sairaita parantaa. Meidän läheisyydessämme asuva kihlakunnantuomari Maermontan, jolla on musta kaihi kummassakin silmässä alkoi myöskin toivoa kuullessaan sanomista luettavan kertomusta ja matkusti heinäkuussa, mutta palasi heti parantumattomana.
Saatan nyt ilmoittaa meneväni tänä talvena käymään sukulaisteni luo isänmaahan ja luultavasti lähteväni matkalle tämän kuun lopussa. Kirjevaihtomme on siis joksikin ajaksi lakkaava; ja jos sinulla on jotakin asioimista täällä tai Tukholmassa, niin saattaisit paraite kääntyä neitsy H:hon, hänen palattuansa Ruotsista. Saan nyt sanoa jäähyväiset sinulle, veli, toivottaen Herran siunauksen aina, niinkuin tähän asti asuvan sinussa, rakas veljeni, ja armon ja rauhan sekä Herran hengen runsaassa mitassa seuraavan sinua päivien loppuun.
Ferd. Uhde.
44. _Samalle_ 5 p. helmik. 1859.
Rakas veli Kristuksessa! Minä olen saanut kaksi kirjettä, toisen joulukuulta ja toisen tammikuulta sekä kopion kirjeestä professori Schaumanille ja voin ainoastaan iloita, että lähetysseura Helsingissä on suostunut painattamaan ja levittämään kaksi kirjaasi. Kun 20 vuotta olen ollut sen vastustuksen todistajana, mitä lähetystyö on kärsinyt täällä Suomessa, sekä miten hengellinen hallitus vielä on kokenut sammuttaakin kaikkea osanottavaisuutta tämän asian edistämiseen kansassa, niin ei saateta kyllin ihmetellä nyt tapahtuvaa muutosta. Sen on Herra tehnyt, täytyy heidän huudahtaa; hänelle on kaikki mahdollista. Mutta kaikista nyt iloitsevista olet ehkä kuitenkin sinä etevin, sillä kukin tietänee sinun olleen ensimäisen, joka rakkaudesta Jumalan valtakunnan levittämiseen pakanain joukossa sytytit tämän kipinän Suomen kansan sydämeen ja jota paljon kestäen häväistystä, vainoa ja kärsimisiä, kylvit tämän taivahisen siemenen, mikä nyt orastuu ja lupaa tuottaa hedelmää. Uskovaisten kesken on se yleisesti tunnettu ja elämän kirjaankin merkitty ja ilahduttaa se kaikkia, että Herra on antanut sinun nähdä sen armon, mikä on tullut maalle. Suomen kansa on viimeisiä ryhtymässä lähetysasiaan, mutta viimeiset tulevat ehkä ensimäisiksi. Saatetaan jo tuosta pienestä alusta, mikä on tehty, huomata kansan hitaasti osaa ottaman ja kokeman edistää Jumalan asiaa. Mitä onkaan tapahtuva, kun he Suomen lähetyssanomista saavat parempaa tietoa tästä suuresta työstä.
Minä en epäile, ettet annetun luvan mukaan pitäisi lähetysrukousta kunkin kuukauden ensi maanantaina. Ajattele vaan! täälläkin meidän kaupungissamme toimitaan semmoista ja alkaa jo ensi maanantaina. Neitsy Katarina Ekblom meni kaupungin papin luo ja esitteli asian semmoisella innolla, että pastori heti suostui siihen ja lupasi itse pitää julkisen rukouksen kirkossa. Se on paras keino saattaa lähetysasiaa tunnetuksi, sillä tuhansia ihmisiä tulee varmaan uteliaisuudesta semmoiseen iltakirkkoon ja saa kuulla, mitä heille tähän asti oli aivan tuntematonta. Siitä on täällä Suomessakin näkyvä, miten suuren siunauksen saa seurakunta, joka ottaa osaa Jumalan valtakunnan levittämiseen pakanoissa pienillä avuilla. Uusi elämä on heräävä ja moni on katuva ja parantuva.
Katsoisin paraaksi, että itse lähettäisit sen suuren rahasumman seuralle Helsinkiin. Se on oleva suureksi kehoitukseksi johtokunnalle. Kirjoita siis minulle, milloin aiot lähettää jäännöksen kootuista varoista Helsinkiin, ja minä olen toimittava, että sinulta saamani varat täältä lähtevät samaan aikaan. Koko tallessani oleva summa tekee 165 ruplaa hopeassa.
Nykyään pitäisi uskovaisten Suomessa tehdä kaikkea asian edistämiseksi, osoittaaksensa kiitollisuutta hallituksen toimille. Mutta jos sittemmin nähdään, ettei varoja käytetä tarkoituksenmukaisesti, silloin on vapaus lähettää rahat sinne, missä ne paremmin hedelmää tuottavat.
Neitsy H. pyytää tervehtimään ja molemmat toivomme muistavasi meitä rukouksissasi, joita lähetät Herran istuimelle.
Ferd. Uhde.
45. _Samalle_, 18 p. kesäk. 1859.
Rakas veljeni Kristuksessa! Niin tervetulleet kuin kirjeesi aina ovatkin olleet minulle, oli kuitenkin tällä kertaa surettavaa nähdä, miten suurella vaivalla kirjeitäsi kirjoitat. Voimat näyttävät vähenevän, ja vaikka sinulle on ainoastaan iloista piakkoin päästä tästä pahasta maailmasta, muuttamalla oikeaan kotiin, levätäksesi Vapahtajan luona kaikista taisteluistasi ja vastuksistasi, joita vastaan olet koko elämäsi ajan saanut taistella, on se kumminkin oleva Jumalan seurakunnalle Suomessa suuri vahinko, jollei Herra herätä jotakin toista saman henkistä ja voimaista, tuin sinä veljeni. Meillä on syytä nykyään monta, jotka saarnaavat evankeliumia, mutta heidän elämässään kaivataan Jumalan henkeä ja voimaa, sana ei ole heidän elämänänsä ja voimanansa, ja hedelmätkin ovat siis sen mukaan. Vuodattakoon Herra henkensä kaikelle kansallensa ja herättäköön uskollisia palvelioita! Mutta ajat alkavat näyttää uhkaavimmilta; niinkuin meillä olisi suuret rangaistukset odotettavina. Ihmiset eivät enää tahdo kuulla Jumalan tyyntä ja hiljaista ääntä, joka niin kauan on heitä kutsunut. Täytyyhän Hänen silloin puhua jyrinällä. Onhan jetin todistus Hänen rakkaudestansa. Hän ei jätä mitään koettamatta johdattaessaan ihmisiä luoksensa. Hirmuista on kuulla, miten ihmiset nyt teurastavat toisiansa. Ei mikään eläin tapa kaltaistansa, mutta ihmiset omat saatanallisia. Oi! jospa rukouksemme voisivat taivuttaa Herraa vielä kerran tulemaan eteesi ja sanomaan: tähän saakka, ei kauemmaksi! Mutta hän tietää parhaiten, käyttäisivätkö he hyväkseen semmoista viivytystä, tai pahentuisivatko he ainoastaan. -- -- --
Neitsy H. on voinut hyvin koko talven ja käyttää kylmävesiparannusta mikä näyttää hänelle tekevän hyvää. Heti keskikesän perästä aikoo hän nyt, kuten tavallisesti, matkustaa Tukholmaan virkistämään henkeänsä ja seurustelemaan luotettavien uskovaisten ystäviensä kanssa. Hän lähettää paljon terveisiä.
Tänään vietetään Helsingissä ensimmäistä lähetysjuhtaa Suomessa. Se on juhla, jota minulta ei ollut toivoa saada nähdä. Ohjatkoon Herran Henki johtokuntaa taitteen totuuteen. Luulen varmasti useiden jäsenien harrastavan asiaa, mutta heiltä puuttuu vielä kokemusta. Jos he ovat rehellisiä, on Herra heille kyllä antava oikean lähetyshengen ja kaikki, mitä he tarvitsevat. Neitsy Katarina Ekblom on matkustanut sinne ollaksensa läsnä juhlassa. Ja häneltä toivon minä saavani tarkempia ilmoituksia.
Toivoen sinulle, rakas veljeni, Jumalan armoa ja rauhaa ja Hänen sisällistä läsnäoloansa päiviesi loppuun asti, pysyn k.e.
Ferd. Uhde.
46. _Samalle_, 22 p. syysk. 1860.
Rakas veli Kristuksessa! On sangen pitkä aika siitä, kun sain tietoa sinusta; mutta toivon kumminkin, ettei terveytesi ole huonontunut ja että Jumalan armosta voit kanssapuheilla olla hyödyllinen vahvistukseksi uskovaisille ja esirukouksilla edistää Jumalan valtakunnan leviämistä. Me elämme vakuutta vaativassa ajassa, ja suuria taisteluita on maahan tulemassa. Mitta täyttyy kyllä pian ääriinsä saakka ja Herran tuomiot tekevät lopun suuresta sekasorrosta. Paavin valtaa ahdistetaan nyt niin kovin, että sen perikato näyttää väistämättömältä. Samoin Muhammedin valtaa. Mutta protestanttinenkin kirkko on puhdistettava; sillä uskottomuus ja puoluehenki pääsevät monin paikoin voitolle, ja rakkaus heikontuu. Meidän kaikkien täytyy vielä enemmän herätä hengelliseen elämään. Meidän täytyy jättää kuori ja liittyä sydämeen. Ulkonainen on näkyväinen, mutta katoovainen. Sisällinen on näkymätön, ja katoomaton. Sentähden, rakas veli, on Herra pannut sinut tautivuoteelle, johtaaksensa sinua sisällisemmin kaikessa totuudessa. Ulkonainen vaikutus on vähitellen kokonansa jätettävä, että rukous ja sisällinen seurusteleminen Jumalan kanssa olisi ainoana toimenasi. Silloin voidellaan sinut Pyhällä Hengellä, voidaksesi jakaa henkeä ja elämää sekä kaikille, jotka tulevat lähempään yhteyteen kanssasi, että koko Jumalan seurakunnalle. Niinkuin Mooseksen kasvot kirkastuivat, kun hän neljäkymmentä päivää oli ollut Herran luona Sinailta, niin armoitetaan semmoinen Herran palvelija, että hän loistaa, kuin aurinko ennen laskemistansa ja jakaa valoansa lähelle ja kauas. Seuraa tätä Herran kutsumusta ja elä salattua elämää; silloin on viiminen vaikutuksesi oleva vielä ihanampi kuin edellinen vaikutusrikas elämäsi.
Nyt sanon jäähyväiset sinulle rakastettu veljeni. Olen ensi viikolla lähtemässä Saksanmaalle, ja minun korkealla iälläni on epävarmaa, saanko milloinkaan palata Suomeen. Tällä kertaa on kyllä päätetty, että vietän ainoastaan talviajan lämpimämmässä seudussa ja keväällä palaan takaisi; mutta kaikki on Jumalan kädessä, emmekä me saa edes ajatella huomispäivää.
Vaikkemme koskaan ole nähneet toisiamme, olemme kuitenkin olleet ystävät sisällisessä suhteessa, ja Jumalan armosta toivon yhtyvämme siinä valtakunnassa, missä ei mitään eroa enään ole.
Armo ja rauha sinulle, rakas veli, ja kaikille, jotka rakastavat kallista Vapahtajaamme Jesusta Kristusta. Amen.
Ferd. Uhde.
47. _H. Renqvistille_, Pietarporista 23 p. heinäkuuta 1836.
Ehkä teille tuntematon, mutta teidän ahkeran työnne kautta minulta tunnettu, vaikka ei nimen ja näön puolesta, kuitenkin teidän käännetyin kirjainne lukemisen kautta, joista minä olen halajanut vielä eteenkinpäin saadakseni selvimmän evankeliumin valon, jota minä halulla kaipaan sentähden että nyt on kyllä monessa paikassa kristityn nimi, mutta ei voimaa, rohkenen minä kysymään teiltä suoraan: kuin te olette sinut kuuloni jälkeen Walkealan seurakunnan kanssa paremmin tuttu, niin onko siellä eläviä Kristuksen löytäneitä jäseniä eli halullisia saamaan yhdistystä? Tämän tähden minä teiltä näistä kysyn, kun olen muutamain kanssa ollut puheessa näistä asioista, niin he näyttivät löyhän perustuksen päällä olevansa, ja parempaa ei ole kellään heistä, eikä ole mahdollista tulla paremmaksi. En minäkään taida kerskata itsestäni jotaki, koska minäkin olen jälkimäisessä luvussa, josta on tietämätön, tulenko minä Kristuksen löytäjäksi elikkä hylkääjäksi. Rukoilen teitä nöyrimmittäin kirjoittamaan meilleki jotain perustuksen löytämisestä, sillä me olemme jo kauvan haparoineet sitä. Minä olen niistä, joita vankina pidettiin; nyt olemme täällä kylmässä erämaassa, eikä ole meillä paimenta. Monta on luopunut siitä ensimäisestä kehoituksesta ja tyytynyt paremmin ulkonaiseen varjoon eli kuvaan, mutta voima on pois. Näissä en minä ote löytänyt tunnon rauhaa ja iloista toivon perustusta, jota ei anna häpiään tulla. Tämä olkoon lyhykäisesti sanottu meistä.
Toivotan teille hyvää siunausta teidän seurakunnassanne, joka minun luuloni mukaan on kylmä erämaa.
Thomas Martinpoika Sihvoin.
48. _Samalle_, Pietarporista 6 p. huhtikuuta 1837.
Minun rakas opettajani! Olen kyllä viipynyt teille kirjoittamassa monenlaisten esteitten tähden; suoraan sanoen on paha tahtoni häjyin koukkuinsa kanssa paljoa enemmän tätä estänyt. Niinkuin jo Immoselle puhuin, olen minä saanut teidän kirjanne ja opetuksenne, joista nyt lähetän monta tuhatta kiitosta.
Te kirjoititte minulle nykyisen ajan heränneitten kristillisyydestä ja niistä kirjoista, jotka ovat oikian tunnon löytämisestä totinen neuvo. Mutta valitettavasti olen minä samaan lukuun kuin tämän aikaiset heränneet kuuluva, alkain ensimäisestä herätyksestä, jossa luulin minulla olevan kaikki hyvin, etenki kuin minulla oli niin suuri armon tunto Kristuksen rakkaudesta, jota en kuitenkaan osannut käyttää hyväkseni, vaan jouduin lankeemuksen portaalle, jonka nyt kyllä valitettavasti tunnen, että olen sangen onnettomassa tilassa. Sillä nyt kaikki puuttuu, mitä sielun autuuteen tarpeellista on. Tämä kävi tällä tavalla: kuin ensimäisen rakkauden tunto jäi takaperin minun ylenpalttisen korotukseni tähden, jouduin minä fariseuksen portaille, omilla töilläni auttamaan sieluni tilaisuutta, ymmärtäen, että minun pitää hyviä töitä tehdä ja näyttää uskoni töilläni, kussa kuitenki, Jumala paratkoon, puuttui vielä uskon oikia alkuki, nimittäin hengellinen köyhyys. Niin joutui täydellinen suruttomuus vallan päälle, jossa tilassa minä vaelsin pitkän ajan, siihen asti kuin minua uusi levottomuus käsitti. Nyt on entinen elämäni omalle tunnolleni suurin soimaus, joka toisen kerran vaivaa minua niin kovasti, että luulen maan minun nielevän, niinkuin Mooseksen aikana Herran kiusaajat korvessa. Sillä ajalla en minä taida puhua hyvästä mitään, enkä myös oikein puhdasta Raamatun sanaakaan järjestyksessä ulospuhua. Tämä on nyt lyhykäisesti puhuttu minun nykyinen tilani. Minä rukoilen teitä olemaan niin hyvät ja Jesuksen rakkauden tähden auttamaan minua opetuksella ja esirukouksella kaikkein meidän edestämme, että Jumala meitä oikein uudestaan synnyttäisi ja lainaisi meille Henkensä, joka meissä vielä uudistaisi armon. Tämän olen minä teille, rakas opin-isä, uskonut sieluni tilasta, jota en vielä ole muillen ilmoittanut, sillä ei täällä ole senkaltaisia, jotka voisivat auttaa ja myös neuvoa sielun tarpeesta. -- --
Th. Sihvoin.
49. _H. Renqvistille_ Porvoosta 11 p. elok. 1838.
Korkeasti kunnioitettava h:ra pastori! pitkä aika on kulunut siitä, kun minulla on ollut kunnia ilmoittaa h:ra pastorille ajatuksiani hengellisistä asioista, mutta usein muistellut sitä aikaa, jolloin se oli minulle suotu. Siis pyydän nyt kirjallisesti, että h:ra pastori tahtoisi kehoittaa minua kääntymään oikein uskovaiseksi ja haluamaan kallista Vapahtajaani. Hänen suuri kärsivällisyyteensä ja laupeutensa on kuitenkin säilyttänyt minua armossansa sekä käyttänyt ristiä ja kärsimisiä minua siinä pysyttääksensä. Koska kasvamisessa ja pyhityksessä edistyminen on oleva sydämellisenä huolenamme ja uutterimpana pyrintönämme, toivon ja rukoilen h:ra pastoria olemaan niin hyvä ja heti ilahuttamaan minua kirjeellään ja kehoituksillaan siihen ja miten se parhaiten ja uskollisimmin voitetaan sekä sisällisestä rukouksesta. Vaikka minulla on sangen hyviä kirjoja ja käytän niitä, on kuitenkin niin rauhoittavaa saada kääntyä elävän sielun puoleen, joka kokemuksestansa taitaa vahvistaa, opettaa ja kehoittaa ja se on aina hyvin edistävää. Olisi minulle mieluista kuulla, onko pastorilla monta herännyttä ja elävää sielua seurakunnissanne, ja oletteko, pastori, menestynyt pyrinnöissänne, vahvistaa heitä, eikä kohdannut vastustusta, miten ennen oli niin monena vuonna. Täällä on pieni ihmisyhteys, joka kuuluu Wikström'in puolueesen; sanotaan heidän kokonaan joutuneen lain orjiksi, eivätkä anna saattaa itseänsä oikealle. Kun olen kuullut pastorin täällä ollessaan kokeneen johdattaa heitä oikealle, toivoisin teidän, kun minulla on ilo saada kirje, antavanne minulle lausuntonne heistä ja miten heitä paraite voitaisiin johdattaa oikealle. Ehkä se voisi nyt helpommin tapahtua, kun Wikström on kuollut, joka kannatti heidän erhetystänsä (kehoittaen) pysymään ainoastaan laissa. Saattaisi kääntyä ensin tämän puolueen päähenkilöihin ja koettaa heitä ensin. Jos se onnistuisi, voisivat he sitten palauttaa muut.
Täällä on muutamia muitakin armoa etsiviä sieluja, jotka välistä ovat yhdessä meidän kanssanne. Helsingissäkin kuuluu olevan pieni joukko heränneitä. Oletteko te, pastori, kirjevaihdossa Nurmijärven pastorin B:n kanssa? Onhan hän teidän kaikista ensimäisiä hengellisiä veljiänne; hänen sanotaan olevan hyvin hengellisen, niin että minä olen toivonut tutustua hänen kanssansa.
Pyydän teidän suosiollanne heti saada kuulla miten pastori voi hengellisessä suhteessa. Minun tilani on ollut enemmän kärsivä, kuin edistyvä, ja kurja ja viheliäinen olen minä tosiaan, mutta kuitenkin on minulla se rakas toivo, että minulla on elämä ja osa Vapahtajassani hänen suuren armonsa kautta.
Ystävyydellä ja täydellisimmällä kunnioituksella on minulla kunnia k.e.
C. W. Gripenberg.
[Hän on majurintytär ja elää (v. 1862) Helsingissä.]
50. _Samalle_, Svartholma 15 p huhtik. 1839.
Korkeasti kunnioitettu ja rakas h:ra pastori! Pastorin kirjeessä Backille (Juonas Back oli elinkautinen vanki Svartholmassa), sain tietää teidän, h:ra pastori, olevan terveenä, vaikka taistelu alkaa käydä aina karkeammaksi, kuten kirjoitettu on. Korkein antakoon teille, h:ra pastori, aina enemmän voimia taistelemaan sotivassa seurakunnassa. Mitä sieluni asiaan tulee, olen kokenut, mutta en päässyt lähellekään, missä minun pitää olla. Joka ilta tehdessäni päivän tiliä, huomaan miten paljon on jäänyt tekemättä siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Kuitenkin luotan Jumalaan. Minä rukoilen nöyrimmästi, ettette, h:ra pastori, unhottaisi kehoittaa ja muistuttaa meitä. Minä en tiedä täällä tapahtuneen mitään merkillistä. Lampu kuoli täällä viikolla. Kaikki teidän, pastori, entiset sanankuulianne käskevät sanoa teille terveisiä, mutta etenkin Jusola, Danroth, Nyberg, Kivimäki. Teidän, h:ra pastori, kuuliaisin palvelia.
Juh. Nordlund.
[Hän oli elinkautinen vanki ja kotoisin Eurajoen pitäjästä.]
51. _Samalle_, Mikkelissä 6 p. syysk. 1839.
Korkeasti kunnioitettu ja hyvä h:ra pastori! Minä näen, ettei Herra tahdo sallia minun sekaantua maailman pyörteesen, kun hän etsii ja kehoittaa minua valittuin ystäväinsä kautta. Sen huomasin nytkin saadessani teidän, h:ra pastori, oppirikkaan kirjeenne 8 p:ltä elokuuta, josta sydämellisesti kiitän. Kiitoksia sen opista ja ystävyydestä, jota sillä olette minulle osoittanut. Hyvä h:ra pastori, kyllä olen useasti hyvin toivonut saadakseni persoonallisesti olla seurassanne; mutta kun se ei ole käynyt laatuun, olen heittänyt tämän toivoni Jumalalle; jos hän hyväksi näkee, saattaa se vielä armonajassa tapahtua. Suokoon Jumala! että me uskomme lopulla yhtyisimme siellä, mihin olemme kutsutut vaeltamaan. Mutta vaikealta se näyttää. Tie taivaasen on kaita ja vaeltajalle vaikea niin kauan, kun emme rakasta Jesusta, joka meitä sinne opastaa. Mutta sitte, joka kieltää kaiken siinä olevan esteen ja uskolla omaa Jesuksen ja tahtoo hänelle uhrata kaikki, on kapea tie helppo, sillä vanha ihminen on ristiin naulittu Jesuksen kanssa. Mutta tämäpä, h:ra pastori, on vaikea lihalle ja verelle, ja monta sotaa on siitä ollut minullakin, huonolla soturilla, joka olen tahtonut omalla vanhurskaudella saada uskoa, vaan en ole sitä saanut muutoin, kuin olen heittänyt kaikki Jesukselle ja rukoillut uskon vahvistusta häneltä, joka on heikoissa väkevä. Kyttä minun täytyy myöntää nytkin olevan paljon, joka tahtoo sekaantua tähän ja eroittaa minua tästä, kun ajatukseni toimivat niin paljon maallisissa askareissa. Tässä olen ehkä ajatellut Jesuksen nimessä ja hänen kanssansa tahtoa toimia kaikki: ah, jos sitä voisin!
Minä suuresti iloitsen, että Jumala saattoi sisareni tyttären tulemaan teidän, h:ra pastori, luoksenne näinä erhetysten aikoina. Käsittäköön hän tarkkaan totuuden ja oikeuden ja pysyköön uskollisena.
Kristuksen rakkauden uskollisuudella pysyn minä k.e.
Margaretha Hoffrén.
52. _Samalle_, Kristiinasta ja Pyynikistä 28 p. joulukuuta 1839.
Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori ja ystävä Kristuksessa! Kauan sitte olisi minun pitänyt kiittää tervetulleesta kirjeestänne 31 p:ltä lokakuuta, mutta sen velvollisen ja raskaan vastaamisen olen minä päivästä päivään laiminlyönyt. Nyt kiitän kirjeen hyvästä opista. Onnellinen olisin ajassa ja iankaikkisuudessa, jos voisin niistä ottaa vaaria. Tahdon olen saanut (ansaitsematon armo sekin) ja tällä tahdolla olen vaeltava ja alituisella rukouksella ja joka päiväisellä parannuksella olen koettava päästä Jumalan lapseksi, koska hän on sanonut antavansa voimaa niille, jotka tahtovat päästä Jumalan lapsiksi. Ei ilman vaivaa lihalle ja verelle saata se tapahtua, koska ulkonaisia ja sisällisiä vihollisia on olemassa. Minä en saata muuta sanoa itsestäni kuin, että olen heikompia sotijoita. Mutta minä en päästä Jesustani, hän on minulle kaikki kaikessa, Hänen kanssansa on minulla aika lyhyt.
Sisareni tytär on täällä luonani ja jääpi vielä vastaiseksikin, ehkä ensi syksyyn. -- Onko h:ra pastori saanut kirjettäni, joka oli kirjoitettu Mikkelistä syyskuun alussa, kun Mina Miltopaeus oli vielä Sortavalassa?
Kristityn ystävällisellä kunnioittamisella.
Margar. Hoffrén.
53. _H. Renqvistille_, 29 p. toukokuuta 1841.
Rakas pastori, Jesuksen Kristuksen palvelia, osallinen evankeliumin vaivassa ja työssä!
Tässä on nyt minulla tila ilmoittaa teille, rakas pastori, että minä olen saanut teidän kirjanne, ja kiitän teitä sydämmellisesti sen edestä; sillä minä ja minun ystäväni tulimme siitä lohdutetuksi ja vahvistetuksi. Ehkä meillä on kirkas Jumalan sanan valkeus, josta me selvästi näemme, ettei Jumala tahdo muunlaista parannusta, kuin senlaista, joka on yhteen sopivainen meidän langenneen ja turmellun tilamme kanssa; kun on meidän turmeluksemme kuitenkin niin suuri ja villitykset niin viekkaat ja väkevät, että usein tahtoo epäilys vaivata, ajatellen: jos ainakin muut, jotka minua tuomitsevat, lienevät oikiassa, ja minä väärässä. Jonkatähden Herra teitä lohduttakoon teidän vaivoissanne, niinkuin tekin olette meitä lohduttaneet.
Minä jo ennenkin kirjoitin teille, rakas pastori, niistä eriseuroista ja villityksistä, jotka täällä pohjan perällä pauhaavat. Se on ihmeellinen, että jokainen lahkokunta pyytää vahvistaa oppinsa Jumalan sanalla; ja kaiketi on tämä se villitys, josta Vapahtaja ennustaa Mark. 13: 21, 22. Yksi lahkokunta opettaa rukoilemaan, toinen paastoomaan, kolmas itsensä kieltämään, neljäs uskomaan. Ne, jotka rukousta opettavat, ei pidä lukua itsensä kieltämisestä, eikä uskosta; ne taas jotka itsensä kieltävät, ei pidä lukua rukouksesta, eikä uskosta, ja jotka opettavat uskomaan, ne eivät pidä huolta rukouksesta, eikä itsensä kieltämisestä. Mutta kaikkien näiden harjoitusten alla heidän keskellänsä hallitsee kauhia oma-rakkaus, että pitää itsensä suurena, josta sitte seuraa kaikkein niiden tuomitseminen, jotka ei niin tee, kuin he tekevät, ja vielä monet muutki synnit, niinkuin ahneus, viha, koston pyyntö, käräjän käymiset, ja vielä niinki, että ne hengellisesti ylpiät kehuivat nöyryydestänsäki. Ja näin on riita heränneitten välillä niistä asioista, jotka kuuluvat kristillisyyden harjoitukseen, jota myös totisesti on Christuksen oppi. Ja olisi hyvä, jos ne ulosvuotaisivat uskosta. Kaikki, kuin ei ole uskosta, se on synti sanoo apostoli. Ja eihän se olekkaan ihme, kuin nämät ei tahdokkaan mitään tietoa pää-asiasta, nimittäin, kuinka langennut syntinen ja kasteensa liiton rikkoja jäälleen pääsisi Jumalan armolapseksi, että taivaallinen Isä anteeksi antaisi hänen syntinsä ja tykö-lukisi syntiselle Poikansa kalliin ansion ja makson vanhurskaudeksi, niinkuin hän Pojallensa tykö-luki meidän syntimme 2 Kor. 5: 21. Ja kuin syntinen on tältä tavalla uskosta vanhurskaaksi tullut Rom. 5: 1 ja Jesuksen kautta sovinnon saanut Rom. 5: 11, niin silloin ei hänelle tarvitse sanoa, kiellä itses j.n.e., mutta silloin rakkaus Jesusta kohtaan sen hyvän tähden, minkä hän nyt saanut on, vaatii hänen Maarian kanssa kastelemaan kyyneleittä Jesuksen jalkoja sen syyn tähden että hänelle on paljon anteeksi annettu, ja Paavalin kanssa ei hän kerskaa muusta suin Herran Jesuksen rististä, jonkatähden hänelle sitten on maailma ristiin naulittu ja hän maailmalle.
Tämä ei olekkaan luonnon teko, niinkuin ulkokullatuilla, jotka opettavat, kuin joku sielu herää synnin unesta, sanoen: _kiellä itses, pane pois entiset koriat vaattees ja pueta itses ryysyllä ja körteillä, ettäs pääset erillensä maailmasta, niin sinä voitat Christuksen_. Ja kuin se on tapahtunut, niin he kohta sanovat: _hän on armon saanut_, ja tällä tavalla he viettelevät sielu-parkoja luonnon voimalla tekemään Christuksen opin jälkeen, mutta estävät heitä menemästä Jesuksen tykö joka heille antaisi voiman Jumalan lapsiksi tulla Joh. 1: 12, 13. Jos nyt joku, joka tämän onnettoman tilan näkee, näille rupee varoittamaan, että _koetelkaat, jos te olette uskossa, jos Jesus Christus on teissä, jos te olette kaivaneet syvään ja laskeneet perustuksen kalliolle eli sannalle_, se on: jos teidän kristillisyytenne vuotaa elävästä uskosta eli on paljas luonnon työ, niin he rupiavat kohta nauramaan ja sanovat: niin _järki puhuu; kyllä sinulla on järjen viisautta, mutta minäpä katsonkin nokisilla silmillä Raamattuun_. Heidän tarkoituksensa on, ettei mitään saa ymmärtää Jumalan sanasta, mutta olla niin kuin puu. Tässä villityksessä on ei ainoastansa yhteinen kansa, vaan myös opettajat. Ja tämä lahkokunta on levennyt pitkin Suomen rantaa, aina Tornioon asti, ja jos lienee jo Ruotsinki valtakunnassa.
Nyt minä vielä tahdon teille, rakas pastori, ilmoittaa _kielillä puhujasta_. En minä tosin ole itse nähnyt häntä, enkä kuullut hänen puhettansa, mutta olen muilta kuullut tällä tavalla: kielillä puhuja menee hengettömäksi, lankee maahan ja sitte rupiaa puhumaan: fria mig, fria mig! luullen silloin pitävänsä aviosäätyä hengellisesti Christuksen kanssa. Silloin hän näkee kaikkein tilan, kuka on onnettomassa, kuka onnellisessa tilassa. Häntä on nyt kuljetettu monessa pitäjässä, että kukin saisi tietää, kuinka hänen asiansa on. Ah, Jumala armahda vielä meidän päällemme sinun Poikas Jesuksen katkeran piinan ja kuoleman tähden!
Rakas pastori! en minä ole näitä kirjoittanut itseni korottumiseksi ja muitten sortamiseksi; enkä olisi ollenkaan tahtonut kirjoittaa, sillä minä arvaan, että te tulette näitten sanomain yli murheelliseksi. Mutta en ole kuitenkaan saattanut vaiti olla; kuin sydämessä on kyllyys, niin täytyy suunki vuotaa yli. Minä pelkään, ettei Johan Tervo ja Johan Nevala, jotka te kyllä tunnette, ole vielä uskossa käsittäneet Vapahtajaa: sentähden, rakas pastori, jos te heille kirjoitatte, niin varoittakaat heitä; sillä he kuulevat teidän ääntänne. Älkäät kuitenkaan sanoko minun tätä ilmoittaneen. Johan Tervo edesantaa outoja ilmestyksiä, erinomaittain sen kuin hän sanoi minulle, että silloin, kuin hän kävi teidän tykönä, oli teidän talossanne niin väkevä Pyhän Hengen haju eli löyhkä ja monta muitakin ilmestyksiä ja maistamisia, joita hän sanoo tunteneensa. Tämmöiset asiat ovat minusta outoja, että sielu tulisi ilahutetuksi ruumiin tuntemisten kautta. Mutta sen minä kyllä todeksi uskon, jos sielu saa maistaa, kuinka suloinen Herra on, niin ruumiski tulee virvoitetuksi. Herra Jesus, hyvä paimen, etsiköön jokaista eksyväistä lammasta ja saattakoon laumansa tykö. Amen.
Nyt viimeiseksi, rakas pastori, teille paljon terveysiä minulta ja minun ystäviltäni. Tervehtäkäät teidän ystäviänne meidän puolestamme, jotka yhdessä Hengessä Isää lähestyvät. Jumalan armo olkoon kaikkein meidän kanssamme ja auttakoon meitä taivaalliseen valtakuntaansa, ettemme tielle vaipuisi. Teidän tuntemattomalta, kuitenkin Hengessä tutulta ystävältänne
Pattijoen kylästä 29 p. toukok. 1841.
Henr. Ojala.
Paaval Ruotsalainen on saattanut teidän pahoin haisemaan täällä; hän sanoo teidän olevan omassa vanhurskaudessa.
54. _Lähetyskirja_ 8 p. syyskuussa v. 1842.
Kunnioitettava rakas isä! Armo olkoon teidän kanssanne ja rauha Jumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jesukselta, joka on elävitten ja kuolleitten tuomariksi tuleva, tekemään kirjoitetun oikeuden sen välillä, joka Jumalaa totuudessa palvelee ja joka ei Häntä sydämen vilpittömyydessä palvele!
Pitkän ajan olen ollut kirjoittamata teille. Syynä on ollut se sanoma, joitta olen kuullut teidän jo olleen kotia menneen ajallisen kuoleman oven kautta ijäiseen elämään. Mutta koska nyt äsken kuulin teidän vielä matkan päällä oleman, niin päätin muutamalla sanalla tietää antaa, että minäkin vielä matkan päällä olen. Herra Jesus suokoon, että minä ja kaikki muut, jotka vaeltavat ijäistä kotoa kohden, mahtaisimme astua vilpittömät askeleet, jalkamme aina pitäin oikialla tiellä. Minulla olis nyt paljon kirjoitus ainetta, mutta tahdon niin lyhykäisesti kuin mahdollista on puhua.
Merkillinen on tosin tämä aika isämme maassa sen liikutuksen suhteen, kuin nyt on matkalla. Sen minä todistan, että kiivaus on Herran pelvon puolesta, vaan ei ole tahdon ja selvän Jumalan sanan jälkeen. Esimerkiksi oman vanhurskauden suhteen, joksi uskoit vanhurskaudesta ulosvuotavaa ja eroittamatonta elämän vanhurskautta soimataan ja vielä tuomitaanki, edestuoden, ettei saa kellenkään osoittaa merkkiä siitä, että rukoillaan julki ja äänessä, vaan sydämessä pitää tointa pidettämän ja ottaman niinkuin muutkin siveät ihmiset ilman kaikkea ulkonaista rukousta. Ja jos havaitaan, että joku on rukouksen ottanut parannuksen harjoitukseksi, niin hänen sanotaan rakentavan omaa vanhurskautta ja olevan fariseusten lahkokunnasta. Jos joku yksinkertainen tulee heidän parihinsa, niin he käyvät solmeevilla puheen parsilla ympäri, niinkuin hämähäkki saaliinsa verkkohonsa piirittää, ja kuin ovat sen hyvin solmenneet, niin he nauravat. Tämä kavaluus ei ole viisaus; se näkyy jumalattoman petokseksi. Eikö Paavali sano: _rakkaat veljet, jos joku ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden hengessä; ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi_. Mutta onko tämä _toinen toisensa kuorman kantamista?_ Onko tämä _Kristuksen lain täyttämistä?_ Eikö _kunkin pidä omaa kuormaansa kantamaan?_ Gal. 6: 1, 2, 5. _Kuka sinä olet, joka toisen miehen palveliata tuomitset? Omalle isännällensä hän lankee ja nousee, Jumala on voimallinen hänen ojentamaan ylös_. Rom. 14. 4. Tämä on minun ajatukseni. Herra minua johdattakoon tasaista tietä myöten. Ei tämä suinkaan ole muille eksytys kuin vasta-alkaville, sillä kyllä se, joka taitaa sanasta saada täyden todistuksen totuuden vahvistukseksi, sen ymmärtää, että on vika tällä paikkaa. Ainoastansa se, joka äsken on tullut totuutta lähemmäksi, kuin hän sen kuulee Sionin vartijalta, ottaa tämän helpomman opin vastaan. Tämä helpompi autuuden kauppa (siksi minä sen kutsun, hyvin tietäen, että ijankaikkinen elämä on Jumalalta) on tuotu _Paavo Ruotsalaiselta_ Karjalasta, joka taitaa teille olla paremmin tuttu kuin minulle, joka en ole häntä nähnytkään, enkä soisi näkevänikään. Hän on heränneet ottanut viedäksensä keskitien haaraa myöden Sionin vuorta kohden, ja teistä todistanut, että olette oman vanhurskauden karilla haaksirikkoon tulleet, jonka todistuksen kuulin omilla korvillani yhdeltä Paavon opin järjestyksen vastaanottaneelta meidän Tyruksessa, johon minä vastasin: minä olen siis myöskin samalla karilla haaksirikossa. O! Herra armahda! Kirjoitettu on: _teidän seassanne pitää eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin_. l Kor. 11: 19. Kuka siis taitaa autuaaksi tulla? Vanha Herransa iloon mennyt, maassamme ollut kristillinen Sionin vartia sanoi: "teillä on tänä viimeisenä vaarallisena aikana suuri sekaannus niitten askeleista ja jaloista, jotka ovat väärin käyneet ja kuitenkin päälleseisovat heillä itsekullakin olevan oikian tien autuuteen." Tämä on surkia totuuden tunnustus ja sopii hyvin meidän asioihimme. Kuitenki minulla tämän surkeuden alla on toivo siitä syystä, että sanaa saarnataan järjestyksellä; mutta se taas peljättää, että jos joku sanasta saa elämän, niin se sanotaan olevan kuolemaan vikapää, ja joka sanaa myöden rupee elämätänsä ojentamaan, saa fariseuksen nimen. Oman vanhurskauden pilkka-kaapu levitetään sen selkään ja niin viedään hengelliseen kuolemaan ja tapetaan ensimäinen halu hänessä, eli tehdään helpomman kaupan havitelleeksi.
Näin olen minä puolestain ja hämärtävällä tavalla maalannut etehenne nykyisen kristillisyyden kuvan. Pyyntöni olis siis saadakseni tietää, jos kukatiesi lienen väärin ulos toimittanut sen kuin nyt, niinkuin oppimaton kirjoitus-taidossa edestuonut olen. Te tunnette paremmin sen Paavo Ruotsalais miehen, joka tahtoo olla heränneitten pää. Toista Pyhä Paavali sanoo: _Kristus on seurakunnan pää._ Ef. 5: 23 ja Jumala on Kristuksen pää; sen minä uskon, mutta toisesta päästä epäilen. Tällä Paavolla, ehkä on tuntematon tällä paikalla, pitää oleman suuri vaiva meistä rantakuntalaisista Kristinan ja Turun välillä. Jos hän asuu likellä teitä niin tervehtäkäät häntä minulta ja muilta täällä ja sanokaa, ettei ulkonaisesta harjoituksesta ja niinkuin hän kutsuu polvirukouksesta tule niin vaarallista omaa vanhurskautta kuin siitä, ettei ollenkaan rukoilla. Väärin käyttämisestä pitää toisin varoitettaman, vaan ei suinkaan itse asiata maahan lyötämän. Rukoilioita on kahta lajia, ensiksi, joka rukoilee hän puhuu omassa asiassansa, ja toiseksi, joka rukouksia pitää, hän puhuu muiden edestä valituilla sanoilla, ja kävelee ympäri Jumalan sanaa myöksentelemässä, josta Paavali nuhtelee Korintolaisia. Mutta jos jollekulle seurassa istuvalle tulee Pyhän Hengen vaatimus kumarretuilla polvilla ja kasvoilla rukoilla ja sydämensä tuntemisen jälkeen puhua salatusta viisaudesta parannukseksi, niin, jos hän puhuu Jumalan sanaa, ei sitä pidä oman vanhurskauden rakennuksena pidettämän, vaan suurena Jumalan lahjana, yhteiseksi rakennukseksi, parannuksen edesauttamiseksi j.n.e.
Tässä olen nyt edespannut asian, jota tällä ajalla olen tutkistellut. Suu puhuu sydämen kyllyydestä. Herra tietää, kuinka paljon tämä sekaseuraisuus on minulle työtä antanut sisällisesti. Minä sen siksi pitäisin, ettei Jumalan Henki ole itsiänsä vastaan, ja ettei niiden, jotka Jumalan hengen kautta puhuvat, pitäisi taitaman Kristusta kiroilla. Minun sydämellinen pyyntöni olisi siis saadakseni tietää teidän ajatuksenne tästä aineesta. Herra, armahda meitä ja paranna meitä, ja lähetä meille Pyhä Henkes, totuuden Henki, johdattamaan meitä kaikkeen totuuteen, muutoin me hukassa olemme ijankaikkisesti. Nyt näkyy se aika olevan käsillä, että _jos mahdollinen olisi, niin valitutkin eksytettäisiin_ Matth. 24: 24. Viimeinen aika, surkia aika, jona kristityt elävät niinkuin käärmeen sikiöt keskinäisessä eripuraisuudessa, josta tämä maailman herra ja sielun vihamies on hyvin mielin.
Olkaat hyvästi Herran nimessä tervehdetty minulta huonolta matkamieheltä.
Ahlaisten kappelista 8 p. syyskuussa v. 1842.
E. G. Ilwan.
55. _H. Renqvistille_, 2 p. elokuuta 1845.
Kunnioitettava rakas Isä! olkaat tämän kautta minulta sydämellisesti tervehdetty Isän, Pojan Jesuksen ja Pyhän Hengen nimessä.
Teidän tervetulleen kirjoituksenne 26 p. kesäkuuta sain vastaanottaa 9 p heinäkuuta, jonka päälle nyt vastaan. Mitä Lutheruksen Huone-postillaan tulee, niin se on jo nyt suomennettu ja Frenckelin tykönä präntissä. Suomentaja on tosin minulle tietämätön. Suokoon Jumala sen tuleman Lutheruksen omilla sanoilla ilman poisjätteitä ja lisään panoja! Suokoon jumala sen miehen, joka on suomentanut, olevan heimolaisuudessa sen Hengen kanssa, jota aikanansa Lutheruksessa vaikutti ja hänen suunsa kautta totuuden valkeutta kuoleman varjon synkiässä maassa olevalle sukukunnallemme ilmoitti. Mutta jos toisin on, niin on suuri häviö. Sillä erilaiset luodut taitavat yhdestä kukkaisesta imeä ja valmistaa sekä myrkkyä että hunajaa; niin myös on tämänkin asian laita. Vastaa itse Herra kunnia ja käännä kaikki parhaaks, ettei vihamies saisi sinun nimelläs turmiota tehdä sinun istutukselles, vaan häpiään tulisi. O Herra kuule, o Herra, auta Sionia!
Minä olin Johanneksen pyhänä Raumalla setäni tykönä ja kuulin häneltä kirjoista, niinkuin te nyt minulle kirjoititte, ja olen jota päivä odottanut mainituita kirjoja tuleman, vaan tähän päivään asti ei ole niitäkään kuulunut. Halulliset ovat käyneet minulta kysymässä "Wäärän opin kirjaa", mutta minä olen sanonut: odottakaat, kyllä se tulee. Aika näkyy tulevan liian pitkäksi odottajille. Joska Herra soisi armon aikaa ja Hengen voimaa teille alkamaan toista osaa "Wäärän opin kauhistuksesta" ja valmistaisi sillä tietä näkemään valkeutta, monelle horjuvalle sielulle valoksi neuvoksi ja lohdutukseksi, joka ei ole tullut vakuutukseen, taitaaksensa tehdä eroituksen valheen ja totuuden välillä. Sillä paljon on niitä ihmisiä, jotka seisovat, niin sanoakseni, kahden tien haarassa, neuvottomina, kumpanenko niistä mahtanee olla oikia tie Molemmat näyttävät johdattaman taivaalliseen asuinsiaan; molemmilla on päälle-kirjoitus: _autuuteen_; molemmilla on Pyhä Raamattu, molemmilla Jesus, molemmilla Lutherus, vaan erinäisessä tarkoituksessa ja tykö-sovituksessa. O Jesu lainaa viisautt', Ett' vältän pirun kavaluutt'! Jos jolloin kulloin on tarvis ollut, niin on se nyt todellaki tarvis pitää silmät auki; sillä perkele käy ympäri, puettuna valkeuden enkeliksi ja vanhurskauden saarnaajana.
Herra auttakoon kaikkia niitä, jotta tahtovat totuuden sanan kautta käsittää totuuden! Mutta minä sanon sekä itse puolestani että muitten koettelemuksesta, että kyllä se piankin käy laatuun vakuutuksella tunnustaa ja vastaan ottaa Kristusta siinä kristillisessä _totuudessa_ sanan kautta, ymmärryksen suhteen; mutta sydän tahtoo kuitenki vielä tämän ohessa pitää taipumuksensa kiinnitettynä katoovaisiin, ja niin on ihminen, havaitsemata sitä itse, vangittuna maailmaan; halu maailman kunnian perään ja hienommat luonnollisten huvitusten taipumukset ja nautinnot ovat aina tiellä, pyrkiessä täydellisyyttä kohden. Jesus on ymmärryksen silmäin edessä kallis, mutta sisälle-käyntö ahtaasta portista on luonnolle ja vanhalle _Adamille_ raskas ja katkera; sillä hän tahtoisi jotain pitää vanhasta hienommasta hapatuksesta; -- sanalla sanoen hän tahtoisi katsoa etehensä ja taaksensa yhtä aikaa. Näin on minun ajatukseni jälkeen laatu usiamman herätyksen armolta liikutetun kanssa.
Ja kuin siis täänlaatuiset kuulevat olevan mielestänsä soveliamman polun ja tien autuuteen, niin ei ole ihmettä, että lähtevät etsimään päästäksensä helpommalla mielestänsä siinä uudessa opin järjettömyydessä autuaaksi, hyljäävät _sanan_ ja sanan kanssa sopivat kirjat, ja ovat niin hävyttömät, että sanovat, tultuansa siihen uuteen oppiin, Pyhän Raamatunki vääräksi, apostolein ja koko marttyrein joukon menneeksi helvettiin ynnä koko joukon muita kristillisiä opettajia ja kristityitä hamaan tähän aikaan asti, ja nyt vasta olevan sen oikian järjestyksen ja tien löytäneensä. Koska kuulevat uskoa vaan tarvittavan, niin he ovat kohta valmiit uskonsa kanssa oman ymmärryksen voimasta ja niin he luulevat uskovansa, että heidän uskonsa ei suinkaan ole Pyhältä Hengeltä sanan kautta vaikutettu, vaan itse otettu ja tehty usko, josta uskon elämä on eroitettu ja makaa _tekopyhyyden_ solmussa. Sanotaan: usko vaan ja elä niinkuin muutki, älä näytä sitä muille, sillä se on omaa vanhurskautta; usko vaan niinkuin kristitty ja elä niinkuin muutki, syö, juo, huvittele, älä rukoile, sillä se on Antikristuksen työ, älä pane kättäs ristiin, älä kumarra polvia, älä huokaa; ja näin hirviän pedon he tekevät kristillisyydestä. Minun ajatukseni on, että huokaus, esimerkiksi, on uuden Jumalalta lahjoitetun mielenlaadun hengenveto, sillä kussa on elämä, siinä on myös hengitys, ja kussa ei ole hengenvetoa, siinä on nähtävästi kuolema. Opin sekoituksiin joutuvat ne, jotka ei ole perustetut vahvassa profetallisessa sanassa.
Älkäät mieltänne pahaksi panko, ehkä minä näin laviasti kirjoitan siitä uudesta opin onnettomuudesta, sillä ehkä huonoudessa halajaisin minä pysyä _totuudessa_.
Ahlaisten Ylikylästä 2 p. toukokuuta 1845.
C. G. Ilwan.
56. _H. Renqvistille_, 30 p. joulukuuta 1845.
Minun hyvin sydämellisesti rakastettu ystäväni! Ah, vaeltakaamme hengessä Jesuksen elämän tiellä ja polulla, rakastakaamme sydämellisesti toisiamme, eroutukaamme maailmasta ja ruvetkaamme Jumalalle uskollisiksi loppuun asti, niin että armosta saamme elämän kruunun Jesuksen verellä ja haavoilla!
Teidän kirjeenne, h:ra pastori, minä sain tänä 30 p. jouluk., vaikka se oli kirjoitettu jo 12 p. syyskuuta, mistä suosiosta ja vaivasta minä nyt saan kiittää teitä, h:ra pastori. Nyt muistan, mitä muutamia vuosia takaisin syntyi sielussani, kun ensi kerran sain nähdä teidän suomentamaa Juh. Arndtin "Totista kristillisyyttä": minä ylistin Jumalaa, että hän on valinnut semmoisen aseen, joka on ryhtynyt siihen ansiolliseen vaivaan, saattaa suomalaisillekin päivän valoon niin ihanan kirjan. Silloin myös tapahtui, kun minä parhaallaan olin silmäilemässä tätä ihanaa kirjaa, että luokseni huoneeseni tuli odottamatta vanha pastorimme _Elias Lagus_, joka myöskin on oikein hengellinen pappi ja on senjälkeen muuttanut täältä kymmenen peninkulman päähän Wähä-kyröön, lähelle Waasan kaupunkia, johon hän pääsi kirkkoherraksi -- minä arvelin sanoa, samalla kun katselin sanottua kirjaa, tuli hän sattumalta ja kysyi heti tervehdittyänsä: mikä kirja se on, jota luet? Minä annoin hänen katsoa sitä, ja hänen sydämensä puhkesi ilosta, kun niin hyvää kirjaa saattaa suomenkin kielellä lukea, ja lisäsi, ettei tämä Henrik Renqvist säästä vaivojansa sanan palvelemisessa, sekä kertoi minulle h:ra pastorin elämänvaiheet. Minä sanon, että aina siitä päivästä on se muistissani pysynyt ja ollut sydämellisenä toivonani saada, jos Jumala niin suopi, jollakin tavalla tulla tuntemaan teitä, h:ra pastori, vaikka en ole saattanut havaita, kuinka se toteutuisi. Mutta minä jätän sen Jumalan haltuun. Nyt on halpa ja mitätön mies Abraham Rönqvist saattanut minun siihen tilaisuuteen. Minä sanoin: halpa ja mitätön mies, ei sentähden, että häntä halveksisin köyhyydestänsä, ei! mutta hänen juomishimonsa vuoksi, jonka vian kanssa monta muuta vikaa on yhdistettynä. Jumalan henki oli hänet tosiaankin herättänyt, mutta hän oli antanut himojensa voittaa; sillä nyt hän käyttää kristillisyyttä elatuskeinonansa, hankkiakseen varoja juoppoutensa harjoittamiseksi, josta paheesta minäkin olen häntä nuhdellut.
Minä tahdon nyt sanoa jotakin seutumme väärä-oppisten vaatteuksesta, vaikkei niitä, Jumalalle kiitos, ole seurakunnassamme, mutta yltäkyllin ympärillämme niin hyvin suomalaisia kuin ruotsalaisia, opettajain ja sanankuuliain, ylhäisten ja alhaisten, köyhäin ja rikasten, vanhain ja nuorten joukossa, jotka ovat voimakkaan eksytyksen antaneet hairahduttaa itsensä niin, että he uskovat valheen henkeä. Sivistyneestä kansaluokasta ja herrassäädystä ovat etenkin naispuoliset saaneet sen hullutuksen, että muka on anteeksi saamaton synti heille kantaa niitä vaatteita, joita he entisessä tilassansa käyttivät. Sentähden ovat he antaneet värjätä kaikki vaatteensa ja huivinsa mustiksi, ja vaatettaneet itsensä semmoiseen virkapukuun, että selvään tuntee heidät joukkoonsa kuuluviksi. Minä kysyin kerran eräältä nuorelta rouvasihmiseltä, minkätähden nuo uudet kristityt (sillä niin kutsuvat heitä oikein ajattelevaiset, vaan maailman lapset kutsuvat kerettiläisopin lahkolaisiksi tahi körttiläisiksi) noin vaatettavat itsensä? Ja sain vastaukseksi, että heidän opettajansa vaatii sitä, ja hän lisäsi, että sillä tavalla tullaan maailmasta kieltäytymään; sillä nyt minua maailma halveksii ja minä saan kärsiä pilkkaa Kristuksen tähden y.m. Minä sanoin, ettei se ole Kristuksen tähden kärsimistä, vaan vaatteiden. Ja mitä alhaisempaan kansaluokkaan tai talollisiin tulee, niin pukeutuvat vaimot hyvin vaalean harmaasen puolivillaiseen, tamppaamattomaan ja silittämättömään sarkahameesen, esiliinaan ja pitkään ja väljään lievekurtikkaan, joka ennen oli varsin harvinainen ja näkymätön. Heidän huivinsa ovat samallaiset, kuin R:n kappelissa. Viime vuonna ryhtyivät he siihenkin vikaan, että mennä kesä-aikana paljasjaloin kirkkoon ja ehtoollispöytään, ja tultuansa kotia heittävät he tämän nunna- ja munkkipu'un ja pukeutuvat tavallisiin vaatteihin ja jalkimiin. Ja mitä miehiin tulee, niin ovat hekin vaatetetut virkapu'ulla, kaikki yhdellaisella myöskin vaalean harmaalla pitkällä takilla ja ruotsalaiset käyttävät pyöreätä, matalaa ja harmaata huopahattua, vaan suomalaiset tekevät itsellensä vaalean harmaasta sarasta pyöreät lakit, niinkuin kalotit, vaan joissa on lippu etupuolella.
He eivät tervehdi mielellänsä ketään, ainakaan ei kaikki heistä. Minä tapasin matkalla kerran heistä yhden ja tervehdin häntä sanalla: "hyvä päivä", ja kun hän vastasi vaan: "päivä, päivä", ihmettelin minä siitä harvinaisesta tervehdyksestä, mutta toverini sanoivat sen olevan heidän tapansa. Samoin kun Jesuksen nimeä mainitaan, seisovat he kuin seiväs notkistamatta päätänsä tahi polviansa, olipa se kirkossa taikka muualla. Yleisesti sanottu, se on kopea ja kylmä kristillisyys, kristillisyys ilman Kristusta ja hänen osallisuuttansa.
Minä kerran kysyin harha-oppiselta harmaalta nunnalta, kuinka on hänen sielunsa asia? Hän vastasi: hyvin. Minä lausuin: mutta mikä on nyt syynä siihen, ettet enää niin kuin ennen tee kanssakäymistä ja seuraa minulle, niinpä et edes tervehdäkään minua, etkä katso minuun? Mihin on nyt hävinnyt kristillinen rakkaus kristittyjen keskestä, jonka pitäisi olla kristittyjen oikea tuntomerkki ja yhdistysside! Sillä jollemme rakasta toisiamme, niinkuin Kristuksen ruumiin jäsenet, niinkuin saman Isän lapset, kaikki Jesuksen verellä lunastetut, niin emme ole oikeita Jesuksen ystäviä. Sillä te olette minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teille sanoo Jesus; ja hän käskee meitä toisiamme sydämellisesti rakastamaan, sillä rakkaus on Jumalalta y.m. Vähän ajateltuansa vastasi hän aivan riettaalla ja röyhkeällä katsannolla ettei hänellä ole uskoa eikä rakkautta, ei Jumalan eikä ihmisrakkautta. No, kuinka sitten, kysyin minä, ja vastikään sanoit olevan hyvin kanssasi ja nyt taas sanot, ettei sinulla ole uskoa eikä rakkautta. Jaa, niitä minulla ei ole, sanoi hän. Minä: se lienee sitte varmaan hyljättävä oppi, joka teillä on, niinpä perkeleellinen oppi, sillä perkeleellä ei ole uskoa eikä rakkautta. Itse paha henki tekeytyy valkeuden enkeliksi vaan uskoa ja rakkautta ei hänellä ole ja niitä hän ei saata matkia. Tästä suuttui hän niin silmittömäksi, että hän sukkelaan lensi pois suojasta suutansa aukaisematta.
Kovin pitkäksi kävisi kertoa kaikkia heidän hullutuksiansa ja kaikkia heidän puheitansa, etenkin ensiksi tämän harha-opin synnyttyä 9 vuotta sitte, jolloin se ilmaantui S:n ja W:n kaupungeissa. Sittemmin levittivät sitä muutamat harhaoppiset nuoret papit ympäri maata. Mahdotonta olisi saattaa ja ennättää luetella kaikkia heidän vehkeitänsä ja sitä paitsi se olisi tarpeeton, koska yhtäläiset vallattomuudet ovat kerrottuina "Wäärän opin kauhistuksessa."
Mutta toinenkin harha-oppi on tällä seudulla ollut yleinen 12 tahi 13 vuotta taaksepäin. Se oli kuitenkin toisenlainen. Heränneet kerääntyivät suuriin joukkoihin ja parvihin hengellisellä tavalla rohkaisemaan toisiansa, etenkin sunnuntaisin iltapuolilla ja iltasilla aina puoliyöhön, jolloin lukivat jostakin kirjasta, lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja, puhuvat hengellisistä aineista ja lopettivat tavallisesti rukouksella, joka muuttui kuitenkin äärettömäksi mölinäksi ja huudoksi, jota kiihoitti heidän mielensä niin, että heitä tapasi kummallinen tauti, halvauksen kaltainen, jossa he joukottain kaatuivat, pyörtyivät ja kun he uudestaan selvisivät, läähättivät ja puhkuivat he niin, jotta luuli hengen heistä lähtevän. Heillä oli myös tapana huutaa, että heidän sydämensä tahtoi haleta y.m.
Oli vieläkin eräs harha-oppi silloin valloillansa muutamissa, nimittäin semmoisissa, jotka ilmoittivat näkyjä ja ilmauksia näkevänsä ja sanoivat olevansa toisinaan taivaassa ja toisinaan taas helvetissä. Tämä hurmaus tapasi heitä melkein samalla kellon lyönnillä joka ilta, jolloin lukemattomia luonnollisia ihmisiä virtasi sinne katsomaan heitä ja kuulemaan heidän saarnaansa. Mutta muilla seuduilla ja heidänkin joukossansa oli toisia rehellisiäkin kristityitä, jotka huomasivat sen erhetykseksi ja alkoivat Jumalan Sanasta osoittaa heille näitten raivoisien houreitten vääryyttä. Minä matkustin kerran semmoisen ihmisen luokse oikaistakseni häntä, koska ennen tunsin hänen olleen totisesti Jumalan hengen herättämän sielun, mutta kun tulin hänen luoksensa, oli hän jo selvinnyt. Minä kysyin häneltä muun muassa, jos hän tosiaankin oli taivaassa ja helvetissä ja näki ne kappaleet, joista hän siellä kertoi. Ei, sanoi hän, vaan se oli niinkuin joku olisi saarnannut sydämessäni niin ankarasti, etten tahtonut ennättää sitä väleen huudahtaa kun sitä minulle saarnattiin. Minä olen sittemmin, lisäsi hän, selvästi saanut havaita, ettei se ollut muu kuin ylpeyden hengen luoma enkeli syvyydestä, joka minua hallitsi. -- -- --
Paljon lienen nyt kirjoittanut, vaan vähän olen ennättänyt puhua oman sieluni tilasta. Nyt saan vaan kertoa, että Jumalan Hengen saavuttava armo aina lapsuudestani on lakkaamatta vaikuttanut minuun siihen asti, kun ensi kerran menin Herran pyhälle ehtoolliselle v. 1820. Silloin opastettiin minua elämän tielle, mutta nuoruuden taitamattomuudessa kadotin vähittäin tämän tuntuvan armon, uskoin kuitenkin sillä ajalla olevan hyvin laitani aina vuoteen 1828, jolloin Jumalan Henki selvästi avasi silmäni näkemään totisen sieluni hädän ja jolloin minä myös ensi kerran sain oikein nähdä turmelukseni syvyyden. Sittemmin on Jumalan Henki opastanut minua vakaisesti askel askeleelta elämän tiellä niin, että nyt saatan sanoa, tähän asti on Herra minua auttanut, Ylistetty olkoon Hänen nimensä ja armonsa iankaikkisesti. Amen.
Lapvärtin pitäjän Mörtmarkun kylässä 30 p. joulukuuta 1845.
L. E. Niemi.
57. _H. Renqvistille_, l p. toukokuuta 1856.
Rakas ystävä Herrassa Jesuksessa! Tämän kautta saan minä toivottaa teille onnea, menestystä ja siunausta Jumalalta, jolta kaikkinainen hyvä anto ja täydellinen lahja tulee, kaikkihin teidän hyviin aikomuksiinne sekä kirjain toimituksen että viinan hävityksen suhteen. Minä kävin syksyllä Tampereella ja siellä ystävät minua paljo nuhtelivat siitä, etten ole käynyt tykönänne, ehkä te olette meidän isämme hengellisissä asioissa. He sanoivat, jos me oltaisiin niin likellä kuin sinä olet, niin johan me olisimme käyneet hänen tykönänsä, joka onkin meidän hengellinen isämme. Sillä ei ole ketään muita, jotka niin isällistä murhetta pitäisivät meidän sielumme autuudesta kuin hän on pitänyt sekä kirjan kääntämisen että pränttämisen kautta. Ja se olisi minulle häviöksi, etten ole teitä nähnyt ruumiillisilla silmillä. Edesmenneenä talvena aivoin kyllä tulla, mutta en joutanut, enkä päässyt tulemaan. -- -- --
Mäntyharjusta 1 p. toukok. 1846.
M. Ahvenainen.
58. _H. Renqvistille_, 26 p. joulukuuta 1848.
Korkiasti kunnioitettu herra ja minun hengellinen isäni! Minun sydämeni ihastui suuresti, luin minä saan ne kolme kirjaa teiltä, ja sydämeni tuli kiitollisuutta täyteen kun rakas Jesus on toimittanut senlaisen sielun paimenen, taikka hengellisen isän, joka meille oikein autuuden tien opettaa. Ja sinä rakas Jesus, sinun rakkautes on tutkimaton; mitä sinä minussa olet nähnyt, kuin sinä olet minua niin rakastanut, että sinä olet minua varjellut väärästä opista ja villitsijäin seurasta, jotka ovat kyllä monta kertaa olleet tarjona, vaikk'ei minun ole kertaakaan tullut mieleenikään, että lieneekö toi oikein. Ja siitä minä olen juuri vihattava, ettei ne minun voi omaa nimeänikään kuulla antaa. Enpä minä tahdokkaan ihmisille kelvata, vaan Jumalalle. Jesus Christus on minun ja minä olen hänen, sitä Pyhä Henki minulle aina muistutaa ja kirkastaa minun uskoni silmäinsä edessä. Minun epäuskoni ja turmelukseni ovat suuret; mutta eivät ne minua estä armo-istuimen Jesuksen tykö menemästä. Tästä jumalallisessa valkeudessa näen minä ne pienimmätki raiskat, joita ei yksikään ihminen olisi minulle taitanut sanoa. En kuitenkaan laiskuuden ja valvomattomuuden tähden olisi ilman rukousta saanut maistaa Kristuksen mielen kaltaisuutta. Te arvelitte kirjoituksissanne, jos meidän piti vielä armon ajassa elämän. Kyllä minä olenki koko syksyn ollut kovin tautinen ja ajatellut lähtöaikani oleman liki, vaikka en kuolemaa pelkää, koska Jesus on ottanut pois kuoleman odan. Kiitos olkoon Jumalalle, joka meille on voiton antanut meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta! Minä olen tällä kertaa niinkuin pieni lapsi, jota luvataan viedä kirkkoon, ja joka kokottaa sitä aikaa, milloin hän pääsisi menemään kirkkoon; niin minäki nyt odotan kuolemaa. Mutta Jumala ei tunne omaksensa muussa kuin hänen poikansa verisessä vanhurskauden vaatteessa; sentähden minä nyt tahdon niitä vaatteita hankkia joka-aikaisen katumuksen ja parannuksen kautta, niin sitten on Jesuksen vanhurskaus minulla vanhurskautena ja hänen pyhyytensä minulla pyhyytenä. Mitä te näette minussa ymmärtämättömyyttä, viekäätte se rukouksissanne Herran eteen. Kiitoksia paljon niiden rakkauden lähetysten edestä, jotka olen saanut; Herra palkitkoon monenkertaisesti!
_Johan Hyvärisen_ jalka meni poikki kevät-kesällä ja hän sairasti sitä koko kesän. Nyt hän pääsee kepin avulla kulkemaan, Silloin Köyrin aikana, kuin minulle tulivat ne kolme kirjaa, ei Johan ollut kotona; hän oli ystävissä ja tuli vasta jouluaattona kotiin ja sanoo nyt nöyrimmästi sydämellisiä terveysiä ja pyytää eksemplaria niistä kirjoista, joita minulle lähetitte. Hän on oppinut sitomaan kirjoja.
On meillä täällä vähäinen seura rukoilemassa: _Peter Huttunen_ ja _Johan Sarin_. Tämä Sarin on köyhä mökinmies, jolla on 5 lasta. Ja kun hän nai nykyisen vaimonsa, niin kaikki kielsivät, kuin se oli surutoin, eikä taitanut yhtäkään lukea; mutta Johan oli rukoileva ja siivo mies. Ja kuin ei kukaan tahtonut häntä ottaa huoneeseensa, niin hän teki itsellensä metsään huoneen ja opetti vaimonsa lukemaan niin että hän jo lukee koko Lutheruksen katekismuksen. Hän on hyvin tyytyväinen, eikä laske lapsiansa kerjäämään, vaikk'ei heillä ole paljo maan pruukkia. Kuin minä hänen näen, niin minun henkeni tulee niin kehoitetuksi ja hän puhuu niin hengellisesti, eikä koskaan valita köyhyyttänsä, vaan siitä sanoo oleman mielensä pahan, kuin hän ei taida hyvää tehdä niin paljo kuin soisi. Hän lähettää terveysiä ja nuhtelee itseänsä, ettei ole nuorena opetellut, kirjoittamaan, että itse kirjoittaisi. Ei nyt mitään muuta, vaan terveisiä kaikesta sydämestä; toivon saada olla ystävänne.
Rautalampi 26 p. jouluk. 1848.
Christina Stenbäck.
59. _H. Renqvistille_, 2 p. tammikuuta 1849.
Koska meitä on nyt Jumala auttanut uuteen vuoteen onnellisesti, niin toivotan minä rakastetulle opettajalleni onnellista uutta vuotta ja tuhansilla kiitoksilla muistan teidän viimeistä preiviänne ja niitä kauniita kirjoja, jotka sen myötä tulivat, erinomattain Ehtoolliskirjaa, joka valaisi minua niissä asioissa, joista ennen olin pimeydessä.
Nyt tulen minä teidän tykönne uusilla sanomilla. Minä olen muutamia kertoja käynyt Tuusniemen rajain sisällä ja vienyt sinne teidän kirjojanne Ivar Saalmannin tykö, ja neljänä pyhänä pitänyt siellä julkisen kokouksen, näyttäen Pyhän Raamatun todistuksilla heidän luulonsa petolliseksi ja sitte kehoittanut rukouksen harjoitukseen sekä itse työllä että muulla kanssapuheella. Ja niissä on nyt suuri muutos tapahtunut, niin että neljän kymmenen paikoilla on niitä, jotka taipuvat rukoukseen. Näin on Jumalan armo vielä heitäki kutsuva autuuden tielle, joka on suuri Jumalan rakkaus. Ja se suuri voima on ihmeellinen, joka siellä on Ruotsalaisen opilla yli Kuopion pitäjän, nurkkiaan myöden. Kuopion papit, paitsi Granitia, ovat tässä pimeydessä täysin määrin, mutta Tuusniemen pappi ei kuulu kumpaankaan; hän pitää rukouksen puolta, vaan ei ensinkään Ruotsalaisen.
Näillä uusilla seuraajillamme on halu käydä teidän luona, johon minä olen heitä kehoittanut. Nyt oli heillä taas toinen meininki, josta he vaativat minua teille kirjoittamaan, että jos teidän aikanne olisi sovelias käydä täällä, niin he lupasivat maksaa kulutuksen; vaan minä sanoit heille, ettei se ole pappein asia, eikä luvallinen niinkuin meille, jotka emme kysy muilta lupaa kuin kontiltamme, kuin lähtö minne tulee. Tämä vaatiminen on kyllä heillä todenteko, ja matkustus olisi tarpeellinen, vaan kirkkoherra tehköön, kuinka paras on. Juojärvellä Anders Kaistisen talossa olisi lupa käydä. Pyydän siis nöyrästi lähettämään tästä asiasta minulle vastauksen, sillä he halajavat teitä nähdä ja sitä minäki toivon halulla.
Tässä myös pyydän teiltä vakuutusta, lieneekö parempi olla neuvomata Jumalan samalla muita ihmisiä, koska sitä vastaan on niin kauhia vaino nousemassa, erinomattain Kuopion papeilta, joilla on uhka lain kautta rangaista. Ja tässä kaatuu teidän päällenne, ei kuritus, vaan pahin viha. Tämä nähdään siitä että Kuopion vara-kirkkoherra oli syksyllä rippikoulussa sanonut kauheimmalla tavalla, jota ei surutoin ihminen ollenkaan ilkeäisi suullensa ottaa, rukousta kieltäiskään, että perkele on Renqvistin helvetistä oksentanut ja Renqvist sitte oksentanut H. Tuovisen ja Mikko Hyvärisen, jotka nyt viettelevät koko läänin. Tämä Hyvärinen on Sysmästä peräisin ja asuu Tuusniemen kappelissa ja on ahkera rukouksen harjoittaja. Näin ovat asiat täällä ja saataisiin toteen, jos tarves tulisi. Tämä vaino olisi Liperinki papeilla, vaan provasti ei ole siihen suostunut ja nuoret papit eivät julkisesti nouse yli provastin. Kyllä magister oli saarnatuolissa kerran huutanut meidän pitäjässä olevan vääriä profeettoja, jotka omat koulun käymättömät, eikä ymmärrä mitään, mutta neuvovat kuitenkin ihmisiä. -- -- --
Minun kanssani on näin: jos minä jättäisin pois muille Jumalan sanan ilmoituksen, jota luonto välistä tahtoo hävetä tehdä, niin ei minulla olisi omantunnon lepoa, eikä rauhaa ei yöltä ei päivällä sentähden, että se on itselleni neuvoksi ja kehoitukseksi. Niin usein kuin minä sen teen, saan minä aina uuden valkeuden tuta oman sydämeni sisällisiä koettelemisia. Sentähden nyt pyydän kirkkoherralta vakuutusta puoleen eli toiseen, tietääkseni, mitä minun tulee tehdä, mitä jättää tekemätä. Tätä en ole suruttomille papeille vielä ilmoittanut, sillä he pitävät minua ilmanki mielipuolena j.n.e. Terveysiä paljo minun puolestani ja kaikilta ristiveljiltä ja sisarilta, toivotettu Isältä Jumalalta meidän Herran Jesuksen suloisessa nimessä. Amen.
Kirjoitettu seuran puolesta ja oman asian kanssa Maljasalmella Liperin pitäjässä 2 p. tammikuuta v. 1849.
Henrik Tuovinen.
60. _H. Renqvistille_, 17 p. tammikuuta 1849.
Rakas ystäväni ja hengellinen isäni! Minä saan teille muutamilla sanoilla ilmoittaa hengellisen tilani, josta minä suren, ja ruumillisen köyhyyteni, josta minä häpeän senki tähden, että niin kauvan olen viipynyt teille kirjoittamasta. Siihen on ollut esteenä ensiksi, etten ole saanut rahaa niistä kirjoista, joka minun on teille maksettava, ja toiseksi, että olen ollut niinkuin pois langennut armosta. Mutta minä toivon, että, niinkuin rakas isä armahtaa lastansa, tekin minua niin armahdatte ja annatte minun nöyrän pyyntöni päälle tästä vastauksen. Jo seitsemän vuotta tätä ennen olen raittiuden seuran kirjaan nimeni pannut, ja Herran armon kautta lupaukseni pitänyt ja toivon elämäni loppuun siinä pysyväni. Herra on suuresta armostansa etsinyt minua kadonnutta lammasta, ja Hänen nimensä olkoon ijäti kiitetty! -- Ruotsalaisen seuralta olen vihattava, mutta on kuitenkin minullaki muutamia ystäviä. Olisi paljonki puhumista, mutta ei aika myöden anna, sen vaan sanon, että toivon teille vanhan velkani vuoden sisällä tästä edes maksavani, jos suinkin on mahdollinen.
Rauhan ja rakkauden Jumala varjelkoon suuren arvonsa kautta kaikesta pahasta ja vahvistakoon kaikkeen hyvyyteen sekä teitä että minua! Tätä toivottaa teidän ystävänne ja sanan kuulianne
Kuopiossa 17 p. tammikuuta 1849.
Johan Haapalainen. Nerkon kylässä Iisalmen pitäjässä.
[Johan Haapalainen tuli tunnustusvankina Svartholmassa ollessansa Renqvistin tuttavaksi.]
61. _Samalle_, 23 p. tammikuuta 1849.
Terveysiä paljon teille, rakas herra, minulta alakirjoittajalta, jos te vielä elänette; sillä tänne tuotiin teistä jo kuoleman sana, jota ei kuitenkaan ole oikein tietty, onko se tosi vai valhe. Minä en silloin saanut teitä nähdäkseni kuin täällä kävitte, sillä minä satuin Revon kylään sillä ajalla koulua pitämään, vaikka olisin kyllä ollut velkapää käymään teidän opetustanne kuulemassa, koska ei ole muualla ollut tilaisuutta kiittää teitä lahjoitettuin kirjainne edestä. Kuin se on tähän asti tullut laimin lyödyksi, niin nyt, saatuani tilaisuuden teille kirjoittaa, sanon teille hyvin paljon kiitoksia lahjainne edestä. Ja kuin se kuoleman sanoma tuli korvilleni, niin minä hämmästyin, en sitä ajatellen, että teille olisi kuolemassa vahinko tullut, vaan meidän oman etumme tähden hengellisissä asioissa, koska ei vielä ole senkaltaista opettajaa ilmaantunut kuin te olette, koko korvan kuuluvilla ja epäilen, tokko Herra enään lähettänee toista. Iloisen mielen saisin minäki, jos saisin kuulla teidän vielä elävänne.
Ne neljä kirjaa, nimittäin, Ankara varoitus, Wastauskirja, Wiinan kauhistus, Kiroilian rukous sain minä Waselia Ratiselta samassa käsiini, kuin ne Parviaisen poika oli siihen jättänyt. Eläkäät terveenä, rakas opettaja. Sonkajassa 23 p. tammikuuta v. 1849.
Aaron Öhrn. Lasten opettaja.
62. _Samalle_,Svartholmasta 5 p. heinäkuuta (v.?).
Minun rakas opettajani! Minä olen tullut kehoitetuksi teidän tykönne tulemaan yhden sielun tähden, jonka Jesus verellänsä on ostanut. Jumalan henki on saanut sijan hänen sydämessänsä. Tämä nuorukainen ei luullut olevan itsellänsä syntiä helatorstakiin asti, jona hänen ymmärryksensä silmät avattiin näkemään, että joku askele ja hengenveto, kuin hän maailmassa elänyt on, on synti. Hän palvelee tässä saaressa, mutta ei tahtoisi palvella tätä isäntää, eikä mennä pois sentähden että luulee joutuvansa entiseen suruttomuuteensa. Ja kuin hän on minulta kuullut, minkälainen pastori on ja että siellä on paljo heränneitä, niin hän on kimpussani, että minä laittaisin hänen sinne palvelemaan pastoria, sielunsa pelastuksen tähden. Minä en tee väärää todistusta, enkä tahdo sanoa hyvää pahaksi, enkä pahaa hyväksi; mutta viriä työntekiä hän on. -- -- --
Ei mitään muuta tällä erällä; me elämme kaikki ja sielun terveys on minulla myös ollut näinä aikoina, ja toivotan sitä samaa teille Jumalalta.
Junas Pakki (Back).
63. _Samalle._
Nyt minä en tiedä muuta kirjoittaa kuin oman luontoni saastaisuudesta ja sydämmeni turmeluksesta, joka aina minua reutua toista tietä kulkemaan, eikä anna itseänsä ojentaa Jumalan sanan ojennusnuoran jälkeen. Niin perki paha on minun turmeltunut sydämeni saastaisuus, että minä aina tulen Isän Jumalan Luojan ja Lunastajan ja Pyhän Hengen Pyhittäjän murheelliseksi saattamaan. Tästä häjyn lihani kuolettamisesta tarvitsisin suuresti Vapahtajani ja teidän, minun opettajani, esirukousta silloin kuin en jaksa itse edestäni rukoilla.
Silloin kuin tutkistelen Jumalan sanaa, täyttää murhe sydämmeni, etten jaksa niin elää kuin Jumalan sana neuvoo; aina menee toisin kuin Jumala sanassansa sanoo: niin turmeltunut on minun lihallinen luontoni joka aika ja joka päivä. Siitä minulla on suuri murhe, että halu ja ahkeruus puuttuu, ja sen kautta tulen kolme-yhteisen Jumalan suuren armon kadottamaan.
Kyllä te armon kautta tiedätte, ilman minun kirjoittamattaniki, että yhtä ja toista kirjaa sanotaan mitättömäksi, vaikka kaikki kirjat ovat Raamattuun perustetut. Olkoon mitä lajia kirjoja tahansa, ne ovat kaikki sielun ylös-auttamiseksi. Mutta me olemme niin soenneet, ettemme käytä kirjoja hyväksemme, vaan pahennukseksi. Ei siihen ole Jumalan, ei opettajain syytä, vaan syy seisoo meidän omalla puolellamme, josta Vapahtaja itkein valittaa. Me polemme hengelliset kirjat: nyt ei pitäisi olla Kempin, ei Armellan kirjoja, ei Rukouksen tarpeellisuuden kirjoja. Nämäthän ovat jo viimeisen ajan merkit.
Olkaat te, opettajat, siinä harjoituksessa eteenki päin, johon Herra on teitä kutsunut armonsa kautta. Pyytäkäät eteenkipäin ojentaa hätääntyneitä sieluja rientämään Vapahtajan tykö, saarnaten laista, joille lakia tulee, evankeliumia, joille evankeliumia tulee.
Jos minun sieluni olisi siinä tilassa kuin Armellan sielun tila oli aina viimeiseen hengenvetoon asti, niin minäkin toivoisin Jesuksen edesvastaajakseni; mutta minun elämäni et ole mitään hänen suhteensa. Hän riippui kovasti Vapahtajassa, sillä hänen elämänsä ei ollut pensiä, ei kylmä, eikä haluton, vaan kiivas, palava ja ahkera. Mutta minun täytyy vaiketa ja hävetä itseäni ja painaa kasvoni tomuun ja mykistyä elämäni suhteen, kuin niin harvoin muistelen Vapahtajani haavoja ja katkeraa, kovaa kuolemaa.
Joh. Tolkki.
64. _H. Renqvistille_, Pietarista 3 p. jouluk. 1849.
Korkea arvoinen h:ra pastori!
Vaikka kelvoton saan minä kunnian toivottaa h:ra pastorille iloista joulua, kaikellaisella menestyksellä ja siunauksella, että rakas Vapahtajamme olisi uskollinen vieras.
Minä saan kiittää h:ra pastorin kirjeestä, jonka olen oikein saanut, mutta samalla saan rukoilla anteeksi laiminlyömistäni, että olen antanut niin kauan odottaa rahoja, jotka nyt seuraavat. Vastoin tahtoani tulin matkustamaan tänne Pietariin, ja nyt on mennyt huonosti kaiken maallisen toimeni kanssa, ja sen lisäksi olen ollut sairaana täällä tässä vieraassa kaupungissa. Mutta Jumalalle olkoon kiitos ja ylistys, että hän on niin armollisesti auttanut minua niin monen surun ja murheen läpi, joita hän on nähnyt minulle tarpeellisiksi. Tyytyköön mieleni Hänen isälliseen tahtoonsa. --
Eva Calenius.
[Kuollessaan testamenttasi hän 500 ruplaa Lähetysseuralle Helsingissä.]
65. _H. Renqvistille_, 4 p. huhtikuuta 1851.
Ensisti sanon ja ilmoitan teille, että pari viikkoa sen jälkeen kuin teidän tuonta läksin, kohtasi minua suuri kiusaus. Minä jouduin epäilykseen ja silloin paloi omantuntoni tuli niin väkevästi, että rupesin nääntymään. Minä viheliäinen rukoilin silloin sitä lakkaamaan, ja se kesti vähän aikaa ja minä tulin ihmeellisellä tavalla autetuksi. Nyt on taas toinen kavalampi kiusaus. Minun oma rakennukseni nousee niin korkialle; ja vaikka se on vastoin minun tahtoani, niin en minä sitä voi kukistaa. Kyllä minä sen ymmärrän, etten ole muu kuin välikappale Jumalan kädessä, vaan kuitenki, koska näen puheeni vaikuttavan jotain enemmän kuin ennen, niin pahat ajatukseni pyytävät minua vetää hengelliseen ylpeyteen ja minä vaivainen en pysy hengen köyhyydessä. Siitä ajasta asti, kuin epäilys minulta katosi, on minulla ollut niin keviä ja huokia, että pelkään olevani kokonaan eroitettuna siitä rististä, jota Vapahtaja käskee päällemme ottamaan. Minä puhuin tästä vara-kirkkoherralle B:lle, ja hän selitti minulle, että saan olla visseytetty armosta. Minä sanoin, kuinka tämän kaltaisen kuin minä olen on sovelias olla levollisella omalla tunnolla? Sillä mitä minun virkaani ja toimituksiini tulee, niin olen enemmän tukkinut kuin avannut toisille tien taivaasen, sen vähemmin olen itse sinne pyrkinyt. Ja kuin katselen käskysanoja, niin näen koko elämäni olevan peräti toisenlaisen kuin pitäisi olla. Jos ihminen tahtoo pysyä saarnan visseydessä armosta, niin pitää katumus ja syntein kauhistus edellä käymän; mutta katumus ei ole niin pian tehty, eikä minulla ole ollut katkeraa omantunnon soimausta muuta kuin yksi yö. Hän vastasi: ei katumus tosin ole niin pikaisesti tehty, mutta olkaa kuitenki levossa, se tulee vähitellen itsestänsä aikaa myöten. Vaikka tämä vastaus ei ole sovelias minun lihalliselle mielelleni, jätti se kuitenki minun peräti häijymäisiin ajatuksiin ja antoi minulle tilan hengelliseen ylpeyteen, jonka kanssa minun on nyt täytynyt taistella. Jonka tähden minä nöyrimmästi rukoilen teitä tutkimaan tätä minun sieluni tilaa ja muutamilla radeilla kirjoittamaan minulle ojennusta. Ja jos ette minun itse tähteni minua kuulisi, niin armahtakaatte toki niitä monia sieluja, joidenka opettajana minun oleman pitää. Tätä pyytää suurimmalla nöyryydellä j.n.e.
Ruskealassa 4 p. huhtik. 1851.
Adam Suppanen koulumestari.
66. _H. Renqvistille_, 8 p. toukok. 1851.
Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori! Aivan nyt sain ystävällisen ja hyvin tervetulleen kirjeenne 25 p:ltä viime huhtikuuta. Kuinka tervetullut se oli, huomasin siitä, kun silmät kyyneltyivät lukeissa, vaikka se sattui kovaan sotamiehen sydämeen.
Kiitoksia, h:ra pastori, nöyrimmästi minulle antamistanne varoituksista nykyisten ja tulevien kiusausten suhteen. Jo monta aikaa on näyttänyt minusta kummalliselta, että Herramme ja Jumalamme niin erittäin pitkämielisesti on sallinut pimeyden voiman soaista lunastettujen silmät, jottei heidän töistään saattanut aavistaa, kuka heidät on lunastanut ja kenellä on omistusoikeus heidän sieluihinsa, vaikka lupaus kuuluu, että Jesus on saava voimakkaat saaliiksensa. Mutta kun omassa sydämessä saadaan havaita ymmärrykselle käsittämättömällä tavalla, kuinka Jumala johdattaa syntistä ajattelemaan murheen laaksossa olemisemme tarkoitusta -- ja sitä seuraavaa loppua, että kelvottomimpana jouduttautua armoistuinten luokse että syvimmässä alammaisuudessa Jumalan Hengen johdolta kerjätä armoa Sovittajan korkean sovintouhrin tähden, silloin selkenee myös, että Sovittajan esirukouksella rangaistus on toistaiseksi jätetty, ympäri kaivamalla, jos se vielä olisi mahdollista, taas hedelmättömän puun korjaamiseksi. Ja se onkin tarkoitus, että Vapahtaja saattaisi voimallansa vaikuttaa kiusauksen ajalla niihin, jotka toivovat ja rukoilemat saadaksensa totella Jesuksen käskyä: _Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja niin tahdon teitä virvoittaa._ Matth. 11: 28.
Mitä ulkonaisiin kiusauksiin ja niiden vaarallisuuteen tulee, taitaa vaikein olla väärä oppi, joka valitettavasti nykyään on monellainen. On tosiaankin vaikea löytää yksinkertaisuudessa opetettuja oikealla evangelisella pohjalla, jotka kuitenkin oppinsa levittämisellä pysyvät itsepäisinä, niinkuin esimerkiksi se opettaja tekee, josta h:ra pastori puhuu ja joka asuu hyvin lähellä minua. Hänpä vasta on tekeytynyt levittämään ajatustansa uskosta, mutta se karskahtaa kallioon, kun Vapahtaja itse armollansa antaa johdattaa yksinkertaisia.
Mitä taas sisällisiin kiusauksiin tulee, näyttää kysymys siitä olevan komin vaikea, koska sisällinen tilamme useasti saattaa semmoista osoittaa, että vaikka mielellämme tahtoisimme, emme kuitenkaan uskalla, uskoa itseämme yhdistetyksi kalliin Vapahtajamme kanssa. Ja tästä riippuu kuitenkin kaikki, niinkuin väärien oppien raapustaminen, lapsellinen uskallus ensimäiseen käskyyn, voitto jokapäiväisessä sodassa vihollisia vastaan, ja mitä ikinä muuta tapahtunee. Minä hyvin mielelläni toivoisin saada teidän selitystänne, h:ra pastori, milloin poloinen itseänsä pettämättä saattaa uskoa itsensä Vapahtajan omaksi.
Minä olen ollut tilaisuudessa hankkia tuonta teidän, h:ra pastori, käännöksistänne ja niissä luullut näkeväni hyvän osoitteen Jumalan hyvyydestä hankkimaan suomalaisille talollisillemme semmoista opetusta, joka on nykyajan hengellisten tarpeiden mukainen, kun oppi niin haikeasti vääristellään valheellisesti ja itsepintaisesti kestävien aatteiden mukaan. Niitten esipuhe sisältää samallaisen hengen, joka on valloillansa siinä pienessä etsivien sielujen joukossa, joihinka minäkin olen saanut onnen itseni lukea. Minä olen varsin tyytyväisenä havainnut kysymyksessä olevan esipuheen, valaisevine muistutuksineen, sisältävän opetuksia pahan estämiseksi ja totuuden tietoon tulemiseksi, mitä totuutta sielun pitää käyttää autuutta etsiessä. Sillä aina on helpompi sanoa minkälainen on oltava, kuin opettaa, kuinka tullaan tarpeelliseen muutokseen, joka armoitetulla pitää olla. Minä hankin siis itselleni huvin heti saada vahvistautua ja vahvistaa omaiseni "Pyhän Raamatun Ytimestä."
Hartaita ja sydämellisiä terveisiä toivovat vaimoni ja koko ympäristöni, niistä palvelustytöt Kristina ja Ester saadaksensa minun kauttani lähettää h:ra pastorille. Saakaamme kerran kaikki yhteisesti taivaassa tervehtiä toisiamme ja ihmetellä ansaitsemattoman armon suuruutta. Tätä toivoo
Ylänneen kartanossa 8 p. toukok. 1851
J. R. A. Jägerhorn.
67. _H. Renqvistille_, 2 p. heinäkuuta 1851.
Kuin me olemme saaneet kuulla, rakas opettaja, teidän ahkeruutenne ja halunne Jumalan ja Kristuksen valtakunnan levittämisestä ja lunastettuin sieluin pelastuksesta, jonka me olemme myöskin havainneet "Wäärän opin kauhistus kirjasta" ja siitä nähneet teidän sotivan vääriä lahkokuntia vastaan, ja myös tiedämme teidän toimittaneen suomen kielisille monta hyvää kirjaa, joita on täällä eniten tätä aikaa löytynyt käsikirjoituksissa; niin meidän pieni joukko rakastaa teitä niinkuin asetta Herran kädessä ja toivoo teitä nähdä ja puhutella. Mutta kuin teidän ja meidän välillä on pitkä matka, sillä me asumme Lohtajassa, niin olemme ajatelleet kirjoittaa teille, toivoen, että se veljellinen rakkaus, joka syttyy Kristuksen rakkaudesta, ulottuu niiden kaukanakin asuvain tykö, joita ei olla luonnon silmillä nähtykään. Me olemme saaneet kuulla siellä olevan kirjan präntinkin, ja koska täällä olisi monta kirjaa, joita ei nimi-kristittyin suuri joukko tunnekkaan, niin kysymme, jos kävisi laatuun siellä präntätä näitä käsikirjoituksia, joita nimitetään _mystico-kirjoiksi_, niinkuin Krist. Ant. Römeling kirjassansa theologia mystica [Eipä theologia mystica olekkaan Römelingin vaan Jean Pordagen tekemä kirja. Suom. muist.] (se on suomeksi: salainen Jumalan opetus) sanoo ja kirjoittaa. Sillä tämä opetus on salaisella tavalla sielun salaisessa pohjassa Pyhältä Hengeltä eteen asetettu, ja tulee pannuksi vastatuksin puustavi- ja koulu-theologiaa, jota opitaan kirjasta järjen voimalla. Hän sanoo toisessa paikassa: kuinka on se mahdollista, että se sotamies on seisomainen vihollisen edessä, joka poikkee järjestyksestä ja ottaa muuta eteensä. Jos hän ulkonaisella ruumiillansa jotaki toimittaa kutsumisessansa, niin sielu on kuitenki Kristuksen sotalipun alla, eikä se saa sisällisellä ihmisellä näihin maallisiin ryhtyä. Kunki täytyy vaikuttaa siinä keskeydessä, jossa hän seisoo, ja vaikka meidän tilamme vaatisi jotaki maallista korjaamaan, niin ei se saa kuitenkaan ikänänsä tulla sydämeen, joka yksinänsä on sen suuren Jumalan oma.
Mutta jos meidän pitää saaman voiton, niin meidän tulee kaikkein enimmän sotia itseämme vastaan. Sisällinen vihollinen on aina vaarallisin, niin myös meidän maailman henkemme lihallinen tahto meissä. Kuin tämä kotovihollinen on voitettu ja alas painettu, niin ne ulkonaiset täytyvät itsestänsä antaa itsensä vangiksi. Mutta koska se ennen parannusta hallitsi sielussa niinkuin kuningas, niin pyytää se aina saada entistä valtaansa.
Meidän nöyrä ja ystävällinen anomisemme olisi saada tietoa tänne, jos niitä "salatun elämän" kirjoja siellä on muita osia präntätty kuin se ensimäinen. Pyydämme tähän antamaan meille vastauksen. Paljon terveysiä kaikilta veljiltä ja sisarilta yhteisesti. Lohtajan pitäjässä ja Ylikannuksen seurakunnan Wälikannuksen kylässä 2 päiv. heinäkuuta v. 1851
Isaak Kattilakoski. Erik Tokola.
68. _Samalle_, Jyväskylästä 8 p. helmikuuta 1853.
Vastaukseksi monista preivistänne on ensisti anteeksi pyyntöni, etten tätä ennen ole vastannut, johon on ollut monta syytä.
Minä läksin 8 päivänä joulukuuta Turkuun ja pääsin Tuomaan päivänä Ylänteen kartanoon, jossa tulin olemaan 15 p. tammikuuta sentähden kuin olivat maat sulana. Siellä pidimme monta kallista seuraa. Sitte läksimme Turusta 20 p. tammikuuta ja tulimme Tampereelle 24 p. samaa kuuta ja kuin menimme mamseli H:n tykö, niin oli saanut teiltä preivin, jota oli lukemassa ja jossa te kaipaatte minun päälleni, etten ole vastannut preiviänne. Samassa kun istuin tuolille, sanoi mamseli: tuossa se nyt istuu laiska kirjoittaja, Tuolla tavalla sain häpiää kunnian siaan ja se oliki oikein. Sitten tulimme Jyväskylään, jossa taas sain lukea preivinne Willgrenille. Se oli aivan ihmeellistä, että yksi niistä Pyhän Raamatun Ydin-kirjoista joutui Hedbergin käteen, jota lukiessaan hän oli aivan alakuloinen, ja kun vielä sen lisäksi yksi ystävistämme nuhteli häntä väärästä opista, vastasi hän: siitäpä olenki useasti ollut kiusattu.
Kartanon ystävät voivat hyvin ja erinomaittain kapteini [Jägerhorn Ylänteen kartanossa.] on kasvanut kristillisyydessänsä; häneltä saatte paljo terveyksiä, ja samoin minulta ja veljeltäni ja Annilta. Kirjoitti alaisin ystävänne
Gabriel Purri.
[Gabriel Purri muutti Laukaalta Mikkelin kaupunkiin.]
69. _H. Renqvistille_, 8 p. maaliskuuta 1855.
Jumalan rauha Jesuksessa Christuksessa olkoon kaikkein meidän kanssamme! Rakas opettajani! Aikoja on jo kulunut siitä saakka, kuin minä palasin syntymä-paikoiltani, ja ovat päivät niin ohitse menneet, etten vielä olekaan antanut teille tietää minun köyhän sieluni asioista. Herran armoa olen kyllä saanut nautita; sillä, ehkä Hän on minua saattanut monen pimiän ja murheellisen laakson läpitse, niin tunnen kuitenki tässäki hetkessä, että minä olen Hänessä ja Hän minussa. Jo kesällä Hän otti minulta vaimoni ja nuoremman lapseni pois. Se tuntui kyllä sydämelleni karvaalle, kuin jäin poikani kanssa yksin, vaan iloiten kiitän Häntä kuitenki, että antoi, niinkuin sielun paimen todisti, vaimolleni sen tallelle pannun elämän kruunun, jota minäki odotan.
Senjälkeen olin minä ruumiillisen sairauden tähden viikon aikaa kokonansa suruttomassa seurakunnassa ja siellä tahtoi vihollinen sydämessäni päästä vallan päälle; vaan kiitos Vapahtajalleni, että Hän antoi minulle terveyteni jälleen, niin että pääsin Pietariin, jossa apulainen Suomen seurakunnassa Sirelius sanalla taas herätti ja oikasi ja ylösrakensi hoiperoitsevan uskoni. Nyt olen matkustanut ympäri Inkerin maata ja olen kohdannut monta kristikumppania, uskovaisia sielun paimenia myöskin. Täällä on paljo heränneitä, vaan suurin osa, Jumala paratkoon! väärillä teillä; ja ovatki niin paatuneet erhetyksissänsä, ettei niitä enään liikuta Jumalan sanakaan. Herra on antanut kuitenki armonsa koittaa näilleki onnettomille, sillä moniaissa seurakunnissa on täällä tosi toimellisia opettajia, joiden opetus on ainoastaan Jumalan sanaa, niinkuin teidänki.
Kirjoja olen täällä kaupinnut kuin en ole jaksanut raskaampaa työtä tehdä. Nyt ei ote minulla tällä kertaa muuta sanomista kuin kiittää Herrani kautta sielussani teitä, rakas opettaja, kaikkein teidän opetustenne edestä, joita muistelen aina matkallani.
Terveysiä sukulaisilleni ja Vartiaisen Leenalle. Kirjoittakaat minulle, rakas opettaja, se olisi suuri kehoitus sielulleni. Kirjan voitte lähettää pastori Saelanille Liisilään. Jumalan armo Jesuksessa Kristuksessa ilmestynyt olkoon teidän ja meidän kaikkein kanssa! Nöyrimmästi teidän entinen palvelianne
Jaakko Kinanen.
70. _Samalle_, 4 p. kesäkuuta 1855.
Sammuttaakseni haluani puhutella teidän kanssanne lähenen minä teitä nöyrästi näillä ratiloilla. Kerran jo lähetinki teille kirjaisen, vaan kuin en ote vastausta saanut, niin luulen sen varmaanki kadonneen. Sentähden saan minä teille iloksi ilmoittaa, että etenki nämät viimeiset ajat olen minä saanut oikein tuntea Herran läsnä-olon, ja vaikka hitaasti niin kuitenki olen eteenpäin kulkemassa. Älkäätte minua niin ymmärtäkö, että kerskaisin itsestäni, ei, vaan Herrassani Jesuksessa Kristuksessa minä kerskaan, joka on minun pyhyyteni ja vanhurskauteni tuolla Isän oikialla kädellä, jolle olkoon kiitos ja kunnia.
Ulkonaisesta rukouksesta on minulle tullut kiitos moniain kristiveljein kanssa, ja en ole itsekkään oikein selvällä pohjalla siinä asiassa. Jos, esimerkiksi, minä saan kokonansa suruttoman käskeä, jos ei muuta, kuitenki vaikka ulkonaisesti polvillensa lankeemaan ja rukoilemaan? Itse minä kyllä sen tunnen, että jos joku päivä menee ohitse, ettei minulla ole tilaisuutta rukoilla oikein polvilleni langeten, niin kohta kaipaa tuntoni sen ylitse. Vaan en tiedä, mitenkä muille, jotta oppia pyytävät, tulee sanoa. Sentähden rukoilen nöyrimmästi, että kirjoittaisitte lyhykäisen selityksen tästä tärkiästä asiasta. -- -- --
Terveyksiä paljo teidän rouvallenne ja lapsillenne. Nöyrimmästi rukoilen, että täyttäisitte anomiseni ja kirjoittaisitte minulle kirkkoherra Saelanin kautta.
Jumalan rauha Jesuksessa Kristuksessa olkoon teidän kanssanne!
Teidän entinen palvelianne ja opetuslapsenne Jaakko Kinanen.
Onko Sortavalan puolella ilmaantunut niitä, jotka antavat itsensä kuohita? Täällä on niitä onnettomia sadottain.
71. _Samalle_, 28 p. kesäkuuta 1857.
Seppä Matts Limnell, Panelian kylästä, Euran pitäjästä ja Kiukaisten kappelista, on pyytänyt minua kirjoittamaan teille ja kysymään neuvoa hänen sielunsa tilasta. Hän sanoi: usiampia vuosia takaperin olin minä armon tilassa mutta maailma ja maallisten kappalten halu virkosi jälleen valvomattomuuden tähden, enkä sitte enään ole armosta vakuutettu ollut. Kohta sen jälkeen makasin sairaana koko vuoden. Minun tilani on juuri senkaltainen, kuin _Johan Bunian_ kirjoittaa: "Yhden kristityn vaellus-kirjassa" miehestä joka istui rautahäkissä. Menneenä syksynä hän jo sitä valitti minulle ja minä neuvoin silloin häntä tukemaan Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" toisen kirjan alusta 1, 2 ja 3 luvun perään-ajatuksella ja huokauksella, että Herra hänelle ilmoittaisi hänen sielunsa tilan.
Kun minä kysyin: vieläkö synti on niin rakas kuin ennenki, niin hän vastasi: ei; omatunto minua alati nuhtelee synnistä, minä olen muutoin niin paatunut: minä olen tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Minä: no kuin omatunto alati muistuttaa synnistä, niin seuratkaat Jesuksen suloista kutsuvaista ääntä Matth. 11: 28, ynnä monen muun armolupauksen kanssa; lukekaat Jumalan sanaa, niinkuin Freseniuksen "Rippikirjaa" ja paetkaat Jesuksen tykö kaiken teidän paatumuksenne, syntinne ja turmeluksenne kanssa, ristin juurelle, ja luottakaat Hänen suureen sovinto-uhriinsa. Te tiedätte, että se "on täytetty", synnin velka on täydellisesti ja ylivuotavaisesti maksettu, ijankaikkinen vanhurskaus on edestuotu j.n.e. Niinkuin te sanoitte, että te armon kautta vihaatte syntiä ja usein huokaatte: Herra Jesu, auta minua, ettekä myös epäile Kristuksen ansion täydellisyydestä, ja teillä myös välipäin on armon vilaukset; niin ette vielä ole tehneet syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Paetkaat siis Jesuksen tykö ja rukoilkaat Häntä pyhällä verellänsä pesemään teitä puhtaaksi. Jesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meitä kaikista synneistä. Rukoilkaat, että hän teitä pukisi Hänen vanhurskautensa ja viattomuutensa puvulla.
Hän vastasi: kyllä minä sitä olen koettanut, mutta ei minulla ole armon vakuutusta...
Minä olen kysynyt Daniel Dahlbergiltä ja torppari Gustaf Satolalta, jotka asuvat samassa kylässä (jotka myös lähettävät terveyksiä teille), kuinka sepän sielun tilan kanssa on laita? Dahlberg vastasi: seppä ei ole enään useana vuotena voinut työtä tehdä, vaan hän lukee ahkerasti Jumalan sanaa ja viettää siivoa elämää. Ja kuin seuraa pidetään kylässä välistä yhdessä välistä toisessa talossa, niin hän on läsnä. Toisinansa hänellä on armon vakuutus, mutta enimmästi hän valittaa olevansa juuri sen miehen kaltainen, joka istui rautahäkissä, niinkuin Bunian kirjoittaa. Toisinansa tyytyy hän myös tähän Jumalan johdatukseen, sanoen: "Herra tietää oikian avun ajan, Hän kaikk' toimittaa parahin." H. Satola sanoi: Limnell käy pyhällä ehtoollisella, mutta sanoo ennen sinne mentyänsä, ettei se häntä hyödytä, vaan paaduttaa, ja sieltä palattuansa hän sanoo samaa. Samoin hän mainitsee seurassa käymisestä, mutta menee kuitenki sinneki. Paljo hän myös kyyneleitä vuodattaa joka päivä tilastansa. Hän mainitsi vielä: minä olen rukoillut Jumalaa armahtamaan minun perhettäni ja Herra on kuullut minun rukoukseni. Herättävä, valittava ja kääntävä armo tekee voimallisesti työtä heissä. Jumalan kiitos!
Kaikesta tästä pyydän minä teiltä hyvää neuvoa ja vastausta tälle rakkaalle kristiveljellemme.
Rauma 28 p. kesäkuussa 1857.
J. M. Ilwan.
72. _Samalle_, 1 p. helmikuuta 1858.
Kallis ystävä Jesuksessa! Koska olemme nyt olleet kauvan aikaa ruumiin puolesta eroitettuna, eikä olla oltu suupuheisilla, emmekä kirjoituksenkaan kautta ole toisiamme lähestyneet, niin on tullut monesti mieleeni katsomaan, ettei vaan usko olisi minussa kuollut rakkauden töistä. Monesti olen ajatellut apostolin sanoja: "muistakaat niitä ensimäisiä aikoja." Tämä on tehnyt minulle halun, että vielä käydä katsomassa ja suullisesti puhuttelemassa teitä, rakas ystävä, ennenkuin Herra meitä pois kutsuu; vaan kuin siinä on ollut aina minulla esteitä monia, niin olen tahtonut pyytää jättää tämän asian Herran armovaikutusten alle, enkä tahdo itse olla esteenä, jos Herra tekin selvän käskyn lähteä tielle. Nyt luetan vaan ystävälleni kirjan mielihalussani. On mahtanut teidän mieleen tulla minun kohdaltani peloksi se hengellinen kuolema, joka on joka päivä ja aika tarjona, jos ei usko ihminen joka päivä uudistetuksi, vanha ihminen himoinensa kuoletetuksi, Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta pyhitetyksi, vaeltamaan Jumalan tuntemisessa, uskovaisten kanssakäymisessä ja Hengen yhteydessä.
Kuin sanoin, ettemme ole kauvalle aikaa yhdessä olleet vaan se oli Mikkelin markkinoilla ensikerran, kuin me tulimme yhdistetyiksi sillä Isän Jumalan rakkaudella, joka oli niin ihmeellistä, sillä se kävi minun, niinkuin Korneliuksen kanssa Minä olin toista vuotta vaeltanunna lain varjon alla, ulkona Vapahtajan ansiosta; mutta kuin suuresti halajin armoa ja uskon vakuutusta, niin vissisti sain Pyhän Hengen kautta, joka kirkasti Jesuksen ansion, vajotti hänen verensä viheliäiseen sieluuni, joka sitte peitti ja upotti syntein paljouden Jumalan laupeuden vereen, josta vuoti minulle lapsen-oikeus. Siinä sain tuta sen sanan: "niinkuin saaliin jaossa iloitaan". Mitäs ilo silloin on kuin synnin orja otetaan taivaan herkkupöytään! Tämän muisto vetää veden silmään. Vaan kuin sitte laskettiin uskossa elämään, niin on siinä Herra minua ihmeellisesti kuljettanut. Hän on minua Henkensä kautta johdattanut ja opettanut ja sitte Hän lähetti teidät Mikkeliin, niinkuin minulle puhumaan. Ei kukaan usko sitä iloa, mikä minulle tuli. Mitä puhuitte, ne kaikki olivat niinkuin ainoasti minulle puhutut. Kuin minä vasta olin koetellut, niin uskoin todeksi kaikki, koska ne olivat niin minun koettelemiseni jälkeen. Niin tulin uskoon, sain rakkauden sieluhuni. Sen ilon alla tulitte sydämelleni niin kalliiksi, etten ensimältä elänyt sitä päivää, jona en olisi ajatuksillani käynyt Sortavalassa luonanne. Aina se on ollut minulla kalliissa muistossa, kuinka Jesuksen rakkaus meidät armon kihlauksella kihlasi.
Se on minun autuuteni perustus, että minä uskosta elän Se on minun uskoni, minkä armoittamisessa sain, että Jesuksen kautta tulen hänen verellänsä synnistä pestyksi kuolleesta uskosta elävään uskoon, niin nyt vaan on jokapäiväinen työ, että pahan sydämen haluja kantaa Jesuksen tykö. Siinä saapi nähdä, kuin synnin päälle-karatessa vetää Jesuksen ansion eteen niin sen voima raukee kaikki; siinä tulee sydän vahvistetuksi, ja sen päälle rakkaus syttyy. Ainahan jokainen hyväntekiätänsä rakastaa. Tässä on minulla välikappaleena rukous ja Jumalan sana. Tätä ilmoitan ystävälleni, enkä maailmalle.
Nyt täytyy minun lopettaa puheeni, että en tiedä, saammeko tässä armon valtakunnassa olla yhdessä: vaan se ilo kehoittaa toivoani, että pääsemme kunnian valtakunnassa yhteen meidän Herramme iloon! -- -- -- Herran rauha ja rakkaus olkoon teidän ja meidän kanssamme! Paljo terveyksiä teille ja muille ystäville Kristuksessa.
Hirvensalmesta 1 p. helmik. 1858.
Antti Manninen.
73. _Samalle_, Mikkelistä 12 p. helmikuuta 1858.
Terveysiä paljo teille rakas ystävä Herrassa! Kauvan olen mielitekoani viivyttänyt kirjoittaa teille kuin taidan olla peräti unhotettu jo teille, jonka hidastunut, kylmäkiskonen Jumalan armon kerjääminen kyllä ansaitsiki, koska rakastamattomuutta, kiittämättömyyttä ja haluttomuutta alati näen ja tunnen itsessäni, niin että tuskin voin silmiänikään nostaa taivaasen päin, ajatellessani tuhlattua armo-aikaani. Vaan kuin on niin voimallinen Jumalan sanan valkeus, jossa Vapahtaja itse kutsuu vaivaisia ja suurimpia syntisiä tulemaan tykönsä, niin nämät suloiset Jesuksen sanat ovat suureksi iloksi viheliäisille syntisille; ja kuin armon ajan lyhyys kuoleman ajatukset lankeevat käsiin, niin silloin tulee armahtaminen ja turva kalliiksi. Ja vaikka Jumala välistä näkyy viipyvän apunsa kanssa, niin viheliäinen syntinen kuitenki turvalla kiinni pitää Hänen omista lupauksistansa.
Sain kuulla meidän naapurin pojalta Antti Manniselta, että olette teki ruumiin voimista heikontuneet. Minäki olen Herralta armosta hyväksi nähty että elää kivuloisella ruumiilla ja nyt olenki sitte joulun erittäin ollut huono, että olen tällä kertaa sängyn omana. Vaan Herra antakoon armonsa että tämän kurituksen hänen kädestänsä niin vastaan ottaisin, että hän saisi pehmittää kivikovan sydämeni pellon pyhän sanansa siemenelle. -- Vanha Salomon Häkkänen kävi menneellä viikolla meillä, ja hän on entyydellään, vaikka vanhuus on hänenki ruumiinsa voimat melkein vienyt.
Herran armo asukoon meidän ja teidän kanssanne, jota armoa suuresti tarvitsen, ja toivon teidänki muistavan esirukouksissanne minun heikkouttani.
Paavo Närvänen.
74. _H. Renqvistille_, Porvoosta 1 p. maalisk. 1858.
Kunnioitettava h:ra pastori! Ensi kerta ja luultavasti viiminenkin lienee nyt, kun minä h:ra pastorille kirjoitan. Minä uskon kohta tapaavani ja saavani olla yhdessä h:ra pastorin kanssa haudan toisella puolella. Minä olen jonkun kerran tavannut h:ra pastorin täällä murheen laaksossa vaikka siitä on kauan aikaa. Nyt saan kaikkein ensin kiittää terveyksistä. Minä sydämellisesti iloitsin saadessani kuulla h:ra pastori Renqvistin vielä elävän ja muistavan entisiä kristillisyyden ystäviänsä.
On h:ra pastorille kerrottu minun vanhoillani muka armosta eroutuneen. Minä olisin tosiaankin eroutunut, jollei Herra suuresta armostansa olisi minua auttanut. En olisi ansainnut, että Herra Jesus olisi minulle armollinen, päin vastoin olisi minut pitänyt hyljätä ja sysätä Herran kasvoin edestä iankaikkisesti; mutta, ylistetty olkoon Herra, joka on minua seurannut vanhuuteeni asti! Nyt odotan joka hetki iltaa, joka kohta tullee, ja silloin toivon saavani nauttia sitä, jota täällä ajassa olen uskonut ja siitä taistellut. Minä olen nyt tosin vanhennut, mutta vanha Aadamini ei näy tahtovan hävittää voimaansa minussa. Hänen kanssansa on minun taisteleminen ja Jumala antakoon sen kohta loppua, sillä minä toivon nyt vaan saadakseni häiritsemättömän levon, kun en luule olevani enää hyödyksi täällä maassa. Kaikki vanhat ystävät ovat menneet pois kammioihinsa ja minä olen nyt yksin täällä. Kaikista vanhoista ystävistä, joita ennen oli, on täällä vaan Kustaa, joka ennen oli Bergsta'ssa ja Anna Leena Ruuth, joka oli Askolassa, on myöskin kuollut.
Kristillisyyttä ja uskonnollista elämää on vielä nytkin Porvoossa, vaikkei se enään ole niin julkisesti, kuin entisinä aikoina. Nikodemuksen pelkoa näyttää nyt olevan täällä samoinkuin muuallakin. Minä rukoilen teitä, h:ra pastori, kirjoittamaan minulle muutamia riviä, se kovin ilahuttaisi minua. Jumala laupeudessansa kannattakoon, suojelkoon h:ra pastoria ja minua ja kaikkia muita, jotka uskovat Jesukseen rakastavat häntä elämän loppuun asti, että me, kun päivämme loppuvat, saisimme silloin iloita yhdessä Jesuksen luona, joka meidät on verellänsä ostanut. Tätä toivoo
Katarina Hyrkelin.
Armollisin h:ra pastori! Koska olen saanut onnen kirjoittaa nämä rivit leski Helinin pyynnöstä, toivon, ettei h:ra pastori pahastu, jos lisään, että minä olen suntio Forsblom'in poika ja olin silloin lapsi, kun h:ra pastori oli Porvoossa. Kaksi kertaa olin kokouksissa, joita h:ra pastori piti kesäiltoina Wikström'in luona, ja tämä oli siemen nykyiseen elämääni. Herra Jesus seurasi minua ja otti minun, niinkuin kekäleen tulesta muutamia vuosia sitte. Ylistetty olkoon Jesuksen nimi iankaikkisesti! Kustaa Pihlflyckt, joka jo silloin kun te, h:ra pastori, olitte Porvoossa, oli Jesuksen tunnustaja, elää vielä. Kunnioittamisella
C. F. Forsblom.
75. _H. Renqvistille_, 17 p. kesäkuuta 1858.
Sydämellisesti saan minä teitä kiittää sekä kirjanne että muistutusten edestä, joita kirjassanne annatte aina rukoilemiseen ja valvomiseen; sillä minä raukka suuresti tarvitsen muistutusta, kuin olen niin hidas ja haluton rukoilemaan ja valvomaan. Minun sydämessäni on suuri laiskuus ja huolimattomuus tässä kalliissa asiassa. Minä tunnen ja tunnustan sen, että sydämessä rukoileminen on välttämättä tarpeellinen, kosk'ei sydän pysy muutoin avonaisena armoa vastaanottamaan suin uskon ja rukouksen kautta. Kirjassanne mainitsette, että minä olisin ottanut väärät luulot ja ajatukset teistä ja opetuksestanne ja sanotte olevanne siinä luulossa, että se on vihollisen kiusaus. Ei minulla ole ollut mitään vastaan sanovaista mieltä teitä ja teidän oppianne kohtaan; sillä minulla on alati ollut ikävä päästä teidän seuraanne, teidän oppianne kuulemaan ja teitä näkemään. Näin on mieleni pohja teitä kohtaan; älkäätte epäilkö siitä, sillä minä puhun suoraan ja totuuden. -- -- -- Sydämellisiä terveyksiä kaikille ystäville, mutta erittäin teille itsellenne.
Paasolassa 17 p. kesäkuuta 1858.
Antti Paasonen.
76. _H. Renqvistille_, Ilomantsista 1 p. heinäk. 1859.
Hyvä h:ra pastori! Kirjat sain jokin aika sitte, joista saan tuhat kertaisesti kiittää. Minun velvollisuuteni ja sydämellinen toivoni on ollut jo kauan sitte kirjoittaa h:ra pastorille; mutta minun terveyteni on ollut huono. Jos ruumiilla on ollut vaivoja, niin on sielunikin ollut rauhaton tilastansa, etten ole voinut koota ajatuksiani. Pyhä Raamattu osoittaa kuinka suurin syntinen saapi armon; mutta minun toivoni olisi saada h:ra pastorilta neuvoa, kuinka minäkin, ollen suurin syntinen, voin saada armon suuren Jumalan luona.
Minä toivon saada tietää, jos h:ra pastori tulee tänä kesänä Ilomantsiin ja mihin aikaan. Syksyllä olen aikonut matkustaa Sortavalaan. Nyt täytyy minun lopettaa kirjeeni tuhansilla rukouksilla sen yksinkertaisesta sisällöstä; tahto olisi hyvä, mutta voima puuttuu.
Juliana Weisell. [Käkikoski nimisen rautatehtaan hoitajan Weisell'in rouva Ilomantsissa.]
77. _H. Renqvistille_, 18 p. elokuuta 1859.
Korkiasti kunnioitettava kirkkoherra! Sitten kuin minä kävin teidän luonanne 8:tena sunnuntaina kolminaisuudesta oppimassa Herran sanaa, ja suin sain Herran äänen kuulla oikeassa järjestyksessä teidän suunne kautta, niin pääsin alinomaiseen rukoukseen. Ja tätä alinomaista rukousta ei tarvinnut tehdä kuin vajaa vuorokausi, kuin Herra kirkasti minun sieluni silmäin eteen hänen pyhän lakinsa, josta minä tulin suureen tuskaan ja tunnon vaivaan, jotta en olisi maasta pääsnyt kasvoiltani itkemästä ja rukoilemasta, vaikka olisin nousnut, sillä minä olin kuin kuollut, vaikka olin elävä. Tätä tuskaa ei kestänyt jos puoli tiimaa, kuin jo armo tapahtui, ja niin suuri armo, että minun piti kiittää Herraa sekä sydämellä että suulla, niinkuin vaan jaksoin. Tästä olen pääsnyt alinomaiseen kiitokseen ja Herran ylistykseen.
Ja rakas kirkkoherra, minä kiitän teitä tämän hyvän edestä, että ojensitte minua oikialle tielle ja annoitte hyvän neuvon tässä kalliimmassa asiassa. Herra teitä edespäinkin auttakoon, antakoon teille suuren ilon ja lohdutuksen, antakoon teille suuremman viisauden, suuremman voiman teidän raskasta työtänne toimittaissa, antakoon rakas Isä teidän nähdä senkin ilon, että puolisonne ja lapsenne pääsisivät Herran kaidalle tielle ja elävään uskoon. Olethan sinä, rakas Jesus, luvannut, mitä ikänä te anotte Isältä minun nimeeni, sen hän teille antaa, muista, rakas Jesus, lupaukses. Eihän sinun muissakaan sanoissas ole valhetta löydetty. Kirjoitettu Ilomantsissa Syrjävaarassa 18 p. elokuuta 1859.
Simon Määttänen.
Rakas opettaja, jos teidän aikanne myöten antaisi, niin pyytäisin teitä kirjoittamaan itselleni, kuinka minun pitää tästä edespäin tekemän, etten erehtyisi oikialta tieltä harhateille.
78. _Samalle_, 9 p. helmikuuta 1860.
Halajan minun viheliäisyydessäni muistaa teitä jonkunlaisella lahjalla ja lähetän sentähden teille tämän gräddkannun, joka olkoon teidän oma ilman mitäkään maksutta. Sillä eikös siinä jo ole kyllä maksua, kuin olette minunkin edestä työtä tehneet Herran viina-mäessä niin monella kirjalla, ja köyhille lahjoin antamalla, joita on paljon täälläkin. Mutta aivan väljä joukko seuraa oikiaa oppia. Joku kolme vuotta takaperin sanoi minulle jumalinen mies, että herra Renqvist on villi-opettaja ja ettei hän muka ole oikiassa. Tuohon en minä osannut mitäkään vastata, kuin silloin en vielä tietänyt mistäkään mitään, vaan olin sokia ja ajattelin, että hän, joka on jumalinen mies, mahtanee sen tietää. Kysyin kuitenki Paavo Raassinalta ja hän johdatti minua lukemaan Wäärän opin kauhistusta ja Kuolleen uskon-opin ilmoittajaa. Päältä katsoen näyttää, että ne, jotka niitä vihaavat, ovat kuin raatelevaiset sudet, jotka kerskaavat ja kiittävät itseänsä, joita on meidänki kaupungissa. Minä viheliäinen heitän toiset ja astun itse vaakan laudalle. Tahto minulla olisi, vaan ei ole voimaa, eikä käsitystä, niinkuin pitäisi, että tulla sielun hätään oikialla tavalla, elikkä niin etten pettäisi itseäni siinä, jos minulla on usko eli ei, eli ainoastaan järjen viisaus. Pelkään, etten ole niin kuin pitäisi. Asia on niin korkiasta painosta, että tarvitsisin opetusta.
Toivotan kaikkivaltiaan Jumalan vahvistusta teidän vanhalle ijällenne kuluttaa myötä seuraavaa muisto-merkkiä.
Joensuussa 9 p. helmikuuta 1860.
Aaron Hochman. hopiaseppä-mestari.
79. _Samalle_, Hirvensalmella 28 p. maaliskuuta 1860.
Vakaa, kallis ystävä! Menneenä kevänä kävin Paasosen kanssa teitä tervehtimässä, ja siitä minulle on jäänyt rakas mieli teitä kohtaan. Niistä kirjoista, joista me teille puhuimme, ja jotka Paasonen menneen talven markkinoilla Mikkelissä antoi minulle, olen nyt tänä vuonna samaan aikaan tehnyt likvidin. Ja kuin tulin menemään Helsinkiin markkina aikana, panin Paasoselle pyydön esitellä ystäviä vähän kutakin myömään teidän kirjoja, mutta en ole kuullut, kuinka se lienee pantu toimeen. Minulla on lähetysseuran ja Porvoon Bibliaseuran kirjoja, etten kaikkia ehdi.
"Kuolleen uskon ilmoittaja" kirja on tullut minulle kalliiksi, kuin sitä olen moninkerroin lukenut. Kuitenkaan en olisi sitä niin tarkasti lukenut, jos ei yksi Hedbergin ystävä olisi pyytänyt lukemaan "Ristillisiä sanomia." Nämät luettuani rupesin luulemaan, ettei ne sanomat olekkaan niin pahat kuin sanotaan. Mutta kuin luin enemmän niitä sanomia ja Kuolleen uskon ilmoittajaa, niin havaitsin, että kaikkein pitäisi Hedbergin oppia vastaan nouseman. Minä kuin kävin Helsingissä ja siellä kuulin, kuinka ne Hedbergin oppilaiset ovat laittaneet erikirkon paikan eli erihuoneen, jossa he pitämät Biblian selitystä sunnuntai iltapuolella, vaikka papit pitää kirkossa selityksiä, joihin eivät sano tyytyvänsä, niin minä ihmettelen, että Helsingin papit antavat näiden vapaasti selittää Raamattua oman mielensä jälkeen. -- -- --
Hirvensalmesta 28 p. maaliskuuta 1860.
Antti Manninen.
80. _Samalle_, 4 p. kesäkuuta 1860.
Tämän kautta minä saan ilmoittaa teille aikomiseni käydä teidän luona. Vaikka on jo ollut mieli ennenki käydä, on se hyvä aikomus kuitenki jäänyt aika ajalta keskoiseksi, eikä tullut täytetyksi. Minä olin silloin Joensuun kaupungissa, kuin te reissusitte Mikkelin kaupungista, ja Joensuussa saarnasitte. Se oli kevät rukouspäivä ja minulla oli silloin mieli puhutella teitä kahden kesken, vaan en rohjennut. Mutta kuin nyt sanottiin teidän tulevan käymään Kontiolahdessa, niin en ole sentähden lähtenyt matkaan. Sitte minä näin teidän lähetyskirjanne, jonka laitoitte Juveniuksen perheelle, jossa sanotte, ettei teillä tule käynti Kontiolahdessa silloin kuin he tahtoivat, ja ettette sitte talvellakaan ole jaksaneet ettekä joutaneet tulemaan. Nyt minä arvelen käydä teidän luona kesämarkkina aikana, eli jos ei silloin onnistuisi, niin syyspuoleen. Tänne tuotiin jo semmoinen sanoma, että olitte kuolleet jo syksyllä, ja sitte toinen kerta nyt keväillä.
Tällä erällä en osaa muuta teille ilmoittaa kuin sen, että Jumala on minun todistajani, että minä olen teidän opetuksenne hyväksi nähnyt ja sanonut sen kaikkein kuullen, jotka omat ruvenneet sitä vastaan sanomaan, niin heränneet kuin suruttomatkin. Minä olen kokenut lukea ja aina välistä rukoillakin, vaikka en sitä ole oikein aikaan saanut, että aina rukoilla. Vapahtaja sanoo, ettei tämä vihollinen mene pois muutoin suin rukouksella ja paastolla. Minun huolimattomuuteeni on kyllä ollut erikoisia syitä, vaikka ei ne olisi syyksi kutsuttavat, jos minä olisin oikein tarttunut tähän sota-aseeseen, jonka Jumala on meille antanut.
Jumala olkoon teidän lohduttajanne murheessanne ja puolen-pitäjänne, koska maailma ja sielun vihollinen kantaa ja valehtelee teidän päällenne. Usein olen ajatellut Vapahtajan sanoja: teidän palkkanne on suuri taivaassa (Luuk. 6: 23) ja mitä profeta Daniel sanoo: opettajat paistavat niinkuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja ijankaikkisesti (Dan. 12: 3); olen ajatellut, sen tekee kristillinen rakkaus, niinkuin Paavali sanoo, että rakkaus pysyy, vaikka kaikki muu lakkaa. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii heitä työtä tekemään ja olemaan loppuun asti uskolliset, että he elämän kruunun saisivat. Sydämmellisesti toivotan teille, että joka on teissä hyvän työn alkanut, sen myös teissä päättäisi, että tekin saisitte kuulla Hänen suustansa sen suloisen sanoman, jonka muutkin uskolliset paimenet jo omat saaneet tämän elämän perästä, kuin omat juoksunsa päättäneet, ylimäiseltä opettajalta ja sielun piispalta: sinä hyvä ja uskollinen palvelia: vähän päällä olit uskollinen, minä panen sinun paljon päälle; mene Herrasi iloon (Matth. 25: 21). Kirjoitettu Lehmonahossa Kontiolahdella 4 p. kesäkuuta 1860.
Anders Turunen.
81. _Samalle_, Kontiolahdelta 24 p. kesäkuuta 1860.
Paras ystävä ja rakas sielun paimen! Muistellessani menneen kesäistä siellä-oloani saan sydämestäni kiittää sekä teidän neuvonne että vaivanne edestä minua kohtaan. Vaan samaa siellä-käyntiäni kadun, kuin en siitä hyötynyt niin paljo kuin toivoin. Syy siihen oli oma taitamattomuuteni, kuin en ollut siellä yhdellä tiellä pitempää aikaa, kunnes olisi minun ylen raskas mieleni kevennyt. Sillä peräti raskautettu tunto ja mieli ei käsitä pikaan parhaimpiakaan ja oikein perustetuita totuuksia ja neuvoja, koska sydän ja tunto on ahdistettu ja ei oikein taida, eikä uskaltakkaan tilaisuuttansa ylösantaa, vaan on mieli ja käsitys kuin sumun läpi aurinkoon katsanto.
Ja kuin nykyinen tilaisuuteni on uskon asioissa opetuksenne jälkeen paremmin tarkoittava Vapahtajattamme, evankeliumillisen lohdutuksen valossa, kuin ennen, niin on sitä usiammat kiusauksetkin valmiita ja alinomaisena vieraana, joka tekee mielen raskaaksi; sillä parhaallaan kuin se jotaki selkeyttä itsessänsä tuntee on se taas pimitetty.
Olen myös siitäki raskautettu, kuin en oikein tiedä, lieneekö hyvästä eli pahasta perustuksesta alinomainen haluni, että vielä päästä käymään teidän tykönänne. Ja sen teen, jos teidän tähän asiaan lyhyt vastauksenne myöten antaa ja saan selityksen, lieneekö parempi kotoani lähteä tieten eli tietämättä. Tieten lähtö saattaa joksikuksi ajaksi eripuraisuuden, tietämättä lähtö taas tekee jo sitä ajatellessaki murheen ja raskaan mielen. En siis tiedä, kumpi lienee parempi, vaan päätökseni on, että syksypuolella tulen, jos armon aikaa annetaan, eikä ole niin tärkeä työ-aika. Ja lopuksi sanon, etten taida, niinkuin tulisi, kaikkia ajatuksiani ylösantaa. -- -- --
Anna Räty. Talollisentytär Kontiolahdesta.
82. _Samalle_, Kontiolahdelta 6 p. heinäkuuta 1861.
Rakas opettaja! Kirjoja "Antikristuksesta" sain, vaikka en tiedä kuinka monta. Siltä näyttää, ettei niitä tarvitse viikon kaupita, kuin moni niitä ikävällä odottaa. Ensi tilaisuudessa laitan Henrik Mertaselle, yhdelle mökin miehelle, sitoa, jolle olen jo puhunut.
Olen siellä käyntini jälkeen havainnut, kuinka Jumalan armo minua on vetänyt sydämmelliseen parannukseen senkautta kuin on sallinut minun tulla kovasti kiusatuksi lihalta, jossa kiusauksessa olen saanut pahasti haavoja ja jossa Jumalan laupeus kuitenki on varjellut, etten ole tullut luvattomiin sekauksiin, jonka sangen suuresti pelkään tapahtuvan. Sentähden olen aikonut antaa itseni aviosäätyyn, mutta tämä tekee minun sangen murheelliseksi, kuin en ole Jumalan tahdosta vakuutettu, jos minun pitää ottaman se tyttö, joka näyttää silmälleni soveliaaksi. Sentähden tästä kirjoitan, että ojennuksekseni sanoisitte suullisesti veljelleni Johanalle, kuin ette voi kirjoittaa, miten pitää tekemäni.
Terveysiä paljo minulta ja kaikilta ystäviltänne.
Kunnasniemellä 6 p. heinäk. 1861.
Bengt Raasina.
RENQVIST SORTAVALAN KAPPALAISENA
Kirj.
P. Poutiainen
Sortavalan kirjapainossa 1887.
Mitä tätä ennen prof. M. Akianderin teoksessa Uskonnollisista liikkeistä Suomessa on kerrottu H. Renqvistin väsymättömästä ahkeruudesta sielun hoitajana, pappina ja hengellisenä kirjailijana, se piti paikkansa aivan hänen elämänsä loppuun asti. Kutsuttuna