v. 1793; vaan eivät ole päästetyt Herran ehtoolliselle, 46

parikuntaa, jotka luvattomasti elävät yhdessä ja siittävät lapsia ja 8 sääty-henkilöä, jotka useamman vuoden laiminlöivät käydä Herran pyhällä ehtoollisella. Seurakunnan pastorin ja kontrahtiprovastin tästä vastattua, kutsuttiin Renqvist konsistorioon kuulustettavaksi tässä kirjoituksessa olevista seikoista. Kuulustelu pidettiin elokuun 14 pv. 1822 ja siinä valmistettu pöytäkirja on tässä myöhemmin n:o 9. Tämän tutkimuksen perästä näki konsistorio olevan syytä pyytää maallisessa oikeudessa ratkaistavaksi seuraavat seikat: 1:ksi onko kiertokouluopettaja Hasselin, Renqvistin syytöksen tavoin alituisesti juovuksissa ja harjoittaa kylissä tappelua? 2:ksi jättikö provasti Perander v. 1818, saatuaan kaksi kutsumusta antamaan Herran ehtoollista sairaalle, nimeltään Anna Nupponen, Lehmonahon kylästä, Kontiolahden pitäjästä, täyttämättä sanotun toimen? 3:ksi onko pappismies Renqvist muutamassa kinkerilu'ussa erästä viisitoista vuotista poikaa vitsalla pakoittanut tunnustamaan näpistämistä? ja 4:ksi oliko talollinen Heikki Tuhkunen, jonka Renqvist ehtoolliselta pois käski, pyhälle sakramentille kirjoitettu ja rippisanoja kuulemassa ollut sekä minkälainen tämä poiskäskeminen oikeastaan oli, ja kuinka oli Tuhkusen juoppouden laita?

Mutta ennenkun näitten asioiden tutkiminen kihlakunnan oikeudessa ennätettiin alottaa, piti pispa tarkastuksen Liperin seurakunnassa helmikuun 23-27 pv. 1823. Siinä pidetystä pöytäkirjasta otamme tähän H. Renqvistiä koskevat asiat ja syytökset.

Talollinen Paavo Sorsa, Käsämän kylästä, ilmoitti useamman talonisännän hartausharjoitusten nimellä kokoavan luokseen nuorta kansaa, miehiä ja naisia, jotka näissä kokouksissa ovat muka osoittaneet semmoista käytöstä, joka nähtävästi ilmaisee hillimättömiä himoja ja tuhlaavaisuutta, sekä armovuoden-saarnaaja Renqvistin Herran ehtoolliselta sulkevan niitä vanhempia ja isäntiä, jotka toimittivat kanteesen tämmöisiä häiriöitä. Seurakunnalta kysyttyä myönsi se Sorsan ilmoituksen oikeaksi; mutta kun moniaat kokouksissa käyneet, jotka nyt seisoivat likinnä alttaria, koettivat huudoilla seurakuntaa häiritä, eikä mitään järjestystä saatu ja kun päivä oli ehtoopuoleen kulunut, jätettiin osia seuraavaan päivään, jolloin kaikki asianomaiset saivat tässä asiassa ilmoittaa itsensä pispalle ja muille, tarkastajille pappilassa.

Seuraavana päivänä jätti talollinen Pekka Juhananpoika Waris, Taipaleen kylästä kokoukselle seuraavan kirjoituksen:

Kääntymys-harjoituksen ja jumalanpalveluksen nimessä pidetään tässä seurakunnassa sekä kirkon lähellä olevassa, en tiedä minkä virkavallan rakennuttamassa, niin kutsutussa rukoushuoneessa että kyläkunnissa yksityisten kodissa h:ra armovuoden-saarnaaja Renqvistin johdolla kokouksia, jotka rukousmuodossa, ulkonaisissa seremonioissa ja muissa heidän ottamissa tavoissaan erovat seurakunnissamme tähän asti tavallisista ja hyväksytyistä. Onpa myöskin onnistunut näitten kokousten kannattajalle saada lukuisasti lahkolaisia. Siitä vuotanutta tai mahdollisesti vuotavaa hengellistä hyvää olen minä tosiaankin kovin vähänäköinen arvostelemaan, mutta siitä lähtenyt kansakunnallinen paha on varsinkin hyvin tunnettu, sillä työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä ja kristillistä nöyryyttä ja sovinnollisuutta noissa, jos niin saan heitä kutsua, uskonnollisissa haaveksioissa kokonansa kaivataan. Varsinkin on tämä lahko osoittautunut peloittavaiseksi synnyttäessään lukemattomia hämmennyksiä perheisin: vihaa ja katkeruutta aviopuolten välille, lapset tottelemattomiksi vanhemmilleen ja palveliat isännilleen. Minun, 12 henkisen perheen isän, on surulla ja mielikarvaudella täytynyt kärsiä suurinta nurjuutta ja halveksimista varsinkin kahden lapseni puolelta, jotka vastoin tahtoani ovat heittäytyneet noihin harjoituksiin; niinpä, -- minun 23-vuotinen poikani on luopunut luotani ja nyt kuleskelee ympäri työttömänä hartaus-harjoituksissaan melkein kuin heikkomielinen. -- Tämän omani, ja niin sanoakseni, koko seurakunnan vaarallisen tilan uskallan nöyrimmästi jättää korkeasti oppineen h:ra pispan huomioon anoen samalla neuvoa, miten minä omasta kohdastani koettanen korjata sattunutta onnettomuutta.

Tähän lisäksi Waris suullisesti armovuoden-saarnaaja Renqvistin olevan syynä kaikkeen tuohon hämmennykseen ja mainittuja rukoushetkiä tavallisesti pidettävän yönaikana, jonka vuoksi niihin osaa ottavaiset sen perästä makaavat päivällä sekä muuten vaeltavat ympäri markkinaväen tavalla.

Kuudennusmies Antti Perkinen myöskin mainitsi armovuoden-saarnaaja Renqvistin rakennuttaneen kirkon lähelle niin kutsutun rukoushuoneen, johon sangen suuri kansa-joukko, usein 5 à 600 henkeä kokoutuu, sekä näissä kokouksissa usealta varastettavan eväät ja vaatteet; vieläkin lisäsi Perkinen, armovuoden-saarnaaja Renqvistin osoittaneen ynseyttä pastorilleen, provasti Peranderille ja ilmoitti armovuoden-saarnaajan edellisenä syksynä rippilapsille pitämässä tavallista pitemmässä luetuksessa epäjärjestyksen ja vallattomuuden vallinneen semmoisen, että Renqvistin luettaessa osa poikia poltti tupakkaa ja tytöt söivät ja joivat. -- Kuudennusmies Pekka Piiparinen yhtyi talollisen Wariksen valitukseen rukoushetkien pitämisajasta sekä sanoi hyvin tuntevansa, että miehet ja naiset noista edellä mainituista kokouksista lähtevät käsikkäin ja etsivät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä, harjoittaakseen haureutta.

Talollinen Juhana Korhonen yhtyi myöskin samaan Pekka Wariksen valitukseen ja ilmoitti aviovaimojenkin usein mainituissa kokouksissa antavan vietellä itsensä luvattomaan seurustelemiseen miesten kanssa. Mitä heidän hartausharjoituksiinsa tulee, sanoi hän rukouksia Jumalalle, paitsi "Isä meidän" ja "Herran siunaus", pidettämän tavallisimmin omilla sanoilla, siinä käyttämättä hyväksyttyjä ja käskettyjä rukouksia ja niitä semmoistenkin pitävän, jotka itse eivät taida kirjaa lukea. Todistukseksi heränneitten, kuten he itseänsä nimittävät, hengellisestä ylpeydestä, mainitsi hän vietä heidän kylmyydellä kohtelevan muita pappia ja näitten heränneitten Outokummulla, Sysmän kylässä Kinkerilukuja pidettäessä lähteneen huoneesta heti, kun pastorin apulainen Kiljander alkoi luettamisen. Juhana Korhonen ilmoitti tyytymättömyyttänsä siihen, että nämä heränneet Herran pyhää ehtoollista nautittuansa heittäytyvät kirkossa sopimattomasti kasvoilleen joko käytävälle tahi kuoriin ja siten estävät muita rippivieraita ehtoollispöytään pääsemästä.

Kysyttyä sanoi provasti Perander heränneitten usein käyvän Herran ehtoollisella ja luuli joskus huomanneensa ehtoollisen nauttioita olleen enemmän, kuin rippivieraiksi oli kirjoitettu.

Talollisen poika Olli Pekanpoika Wänskä valitti myöskin isänsä piian palveluksesta karanneen ja eikä ole palannut. Hänen valitukseensa yhtyi lautamies Antti Huttunenkin siinä, että hänen palvelusväkensä oli käynyt näissä kokouksissa ja usein monta päivää peräkkäin olleet kotoa poissa sekä siten laiminlyöneet tehtävänsä.

Täten lueteltujen ja muutamien muitten valituksien johdosta selitti Renqvist kirjallisesti näin:

Nöyryydessä antaakseni vaaditun selityksen valituksiin, jotta muutamat sanankuuliani tässä pispan tarkastuksessa ovat minua vastaan juonikkaasti tehneet, täytyy minun antaa seuraama lausunto:

Koska itse en tiedä opettaneeni muuta kuin pyhässä Raamatussa ja tunnustuskirjoissamme olevaa oppia, enkä toimineeni vastoin lakia ja asetuksia, kiellän minä kaikki mitä talolliset Paavo Sorsa, Pekka Waris, Antti Perkinen, Pekka Piiparinen, Juhana Korhonen, Olli Wänskä, Antti Huttunen ja kouluttaja Antti Hasselin ovat minua vastaan väärin kantaneet, ja vaadin heitä laillisesti todistamaan kanteitaan sekä pyydän samalla nöyrimmästi, että he, jolleivät voi sitä tehdä, saisivat lain ja asetuksien mukaisen palkan, ei ainoastaan minua, laillista opettajaansa vastaan tekemistä perusteettomista kanteistaan, vaan myöskin juopumuksesta, johon he kaikki ovat ylen määrin taipuvaiset. Mutta jos heillä on joitakin muita seurakunnan, joko heränneitä tai heräämättömiä jäseniä vastaan, tehkööt siitä itse kanteen heitä vastaan hengellisille tahi maallisille esimiehilleen. Niin kauan en pidä velvollisuutenani vastata muitten rikoksista, kun ei ole todistettu minun opettaneeni tahi käskeneeni ketään tekemään pahaa tahi hyvää laiminlyömään.

Kirkkotuvasta taas, tai rukoushuoneesta, kuten Pekka Waris kaikkea tarkoittamassa narrimaisessa ja ilkeässä (Rääkkylän kappalaisen Martti Kiljanderin kirjoittamassa) valituksessaan sitä nimittää, olen jo suullisesti lausunut, että se nimittäin on rakennettu kristinopin opettamista varten yksinkertaisille ja lapsille sekä kirkkomäen kirkkomajaksi. Ja jos hän tahi jotkut muut, joitten mielestä tämä huone on pahentavainen, ovat huomanneet siinä meneteltämän vastoin lakia ja asetuksia, on sekin luonnollisesti heidän todistettava ja ilmoitettava henkilöitten nimet, jotta tiedettäisiin, omatko mainitun pahuuden harjoittajat heränneitä tahi heräämättömiä, vaiko kumpiakin. Sillä ketään ei kielletä tupaan tulemasta, kunhan on hiljaa ja siivosti; ken toisin tekee, työnnetään tavallisesti ulos.

Mutta mitä provasti Peranderin, usein mainittujen heränneitten ehtoollisella käynnistä, tekemään muistutukseen tulee, siitä en ole hänelle mitään sääntöä määrännyt ja jos sen olisinkin tehnyt, eihän hänen tarvinnut totella minua. Älköön hän salliko heidän niin usein käydä ehtoollisella, jos hän siihen kirkkojärjestyslaista syitä löytää. Mutta hänen huomionsa, että useampia oli saapunut rippisanoihin ja ehtoolliselle, kuin oli kirjoitettu, on tullut siitä, että minä hänen käskystänsä, kun ei ollut tilaa merkitä nimeä kirkkokirjan sarekkeesen, olen päästänyt muutamia merkitsemättä, varmasti tietäessäni, ettei heistä ollut kirkkokirjassa mitään muistutusta.

Kaikista tässä pispantarkastuksessa minua vastaan tehdyistä kanteista, joihin minua on vaadittu kirjallisesti vastaamaan, en muita tunnusta tosiksi, kuin kouluttaja Antti Hasselinin muutoin inhottavassa ja perusteettomia seikkoja sisältävässä valituksessa mainitseman, että nimittäin minä nousin saarnatuoliin "uskonvirttä aljettaissa." Tämä ei tapahtunut minun toivomuksestani, vaan lukkarin, joka luultavasti erehtyi virsien laulamisessa, kun hän uskonvirren sijasta lauloi saarnavirren (gradualivirren) ja alkoi sitte vasta uskonvirren, jota minä luulin hänen laulavan rappuvirreksi tai värsyksi. Sillä minulla ei ollut määrättyjä rappuvärsyjä, vaan lukkari sai laulaa mitä halusi. Vaan että, kuten kouluttaja Hasselin väittää, olisin unohtanut ehtoollisrukouksen, en omantuntoni mukaan tiedä sen niin tapahtuneen; mutta jos niin olisi käynyt, on se erehdyksestä. Kumminkin on se hänen todistettava, jos hän muutoin tahtoo pysyä väitöksessään.

Viimeiseksi pyydän nöyrimmästi h:ra pispalta turvaa kaikkia näitä häpeämättömiä parjauksia vastaan yleensä, mutta erittäinkin talollista Pekka Warista, joka kyllin rohkeassa valituksessaan kunnioittaa minua muun muassa uskonnollisen haaveksian nimellä, minkä suhteen on ehkä tehtävä eroitus, onko se saanut alkunsa Wariksen omasta vai valituksen kirjoittajan mielestä. Henr. Renqvist.

Tutkiakseen armovuoden-saarnaajan käsitystä lunastuksesta ja vanhurskauttamisesta teki pispa hänelle näistä useita kysymyksiä; ja selitti armovuoden-saarnaaja suurimpainkin syntisten voivan saada armon Jumalalta Jesuksen kalliin ansion tähden, jos eivät ehdollisilla synneillä tekeydy siihen kelvottomiksi. Viime saarnassaan käyttämät pyhän Raamatun sanat: 2 Kor. 5: 21 _"Jumala on sen, joka ei synnistä mitään tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me Hänestä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa"_, selitti armovuoden-saarnaaja näin: "jos me teemme totisen katumuksen ja parannuksen, tulemme Vapahtajan vanhurskaudesta osallisiksi."

Armovuoden-saarnaajaa Renqvistiä vastaan tehdyn muistutuksen, että hän saarnatuolista kuulioitaan kielsi heränneitä seurustelemasta jumalattomien kanssa ja rupeamasta heidän palvelukseensa, minkä armovuoden-saarnaajan pispalle jättämä kirjoituskin [Tämä kirjoitus on tässä jälempänä n:o 7.] todistaa, selitti hän kehoittaneensa edellisiä karttamaan jumalattomien seuraa, siten estääksensä sekä riitaa ja eripuraisuutta seurakunnassa että muiden heränneitä kohtaan osoittamaa halveksimista. Jumalattomilla ymmärsi hän julkisesti paheita harjoittamia henkilöitä; mutta hän oli aina varoittanut heränneitä jonkun palveluksessa ollessa laiminlyömästä palvelian velvollisuuksia ja paikkaansa ennen palvelus-ajan loppua jättämästä.

Vasta mainitusta "neuvoja heränneille" nimisestä kirjoituksesta huomattiin myöskin armovuoden-saarnaajan siinä käskysanoja selittäessään jättäneen yhdeksännen käskyn sillensä, jonka vuoksi pispa vaati Renqvistiltä lausuntoa siitä. Ja selitti armovuoden-saarnaaja nämä neuvot kirjoittaneensa kiireisesti, ainoastaan muistin avuksi opettaessa.

Pispantarkastuksen jälkeen lähetti kansa tuomiokapituliin Renqvistin puolustukseksi suomenkielisen kirjoituksen, joka sisälsi Renqvistin vuonna 1817, jumalattomuuden suurimmillaan ollessa, tulleen Liperiin virantoimittajaksi. Hän alkoi silloin innokkaasti vastustaa jumalattomuutta, joka ilmautui kapakoissa, juomingeissa, tappeluissa, huvikemuissa, tansseissa, kortinlyönnissä, noitumisessa, taikauskossa. Vieläkin hän opetti ja rankaisi kansaa, piti rukouksia, kehoitti totiseen parannukseen ja karttamaan syntisiä seuroja. Selitti joutuvan kaikkien kadotetuiksi, jolleivät käänny Jumalan armahtavan rakkauden turviin. Kääntymisettä, uudestaan syntymisettä, katumuksetta ja ahkeratta rukouksetta ynnä jumalisetta ja pyhättä elämättä ei kenkään tule taivaan valtakuntaan, koska ei mitään saastaista päästetä uuteen Jerusalemiin. Hän opetti kuinka parannus on tehtävä ja käytävä ahtaasta portista, kaitaa tietä, joka vie iankaikkiseen elämään. Kuvaeli tuntomerkit, joista ihminen huomaa, vaeltaako hän elämän kaitaa tietä, vaiko kadotuksen laveaa tietä, ja selitti ihmisen sielun eri tilat. Murheellisia lohdutti hän Kristuksen ansiolla ja Jumalan säälivällä armolla; jumalattomilla ei sanonut oleman osaa Jumalan armoon eikä autuuteen, koska heidän uskonsa ei ollut elävä vaan kuollut. Semmoinen opetus vaikutti hyviä hedelmiä, ja moni muutti sydämensä ja mielensä. Kansaa kotoutui Raamattua lukemaan niitten tuo, joilla tämä kirja oli. Kirkon tuona olemaan kirkkotupaan kotoutuivat pitkämatkaiset lauantai-iltoina, lukivat ja tutkivat Jumalan sanaa ja pitivät rukouksia. Kun Renqvistin muut virkatoimet sallivat, kävi hän itsekin näissä jumalisuuden harjoituksissa.

Renqvist itse vielä kertoo valituskirjassaan Waasan hovioikeuteen v. 1827 hartausharjoituksista ja kirkkotuvasta seuraavaa: mainitussa kirkonvierisessä tuvassa opetin minä, kun aikaa oli, lauantain aamupuolina pieniä lapsia ja iltapuolilla kaikkea sinne kokoontunutta kirkkoväkeä. Siten oppivat sangen monet tuntemaan välttämättömästi tarvitsevansa sekä sisällisen että ulkonaisen elämänsä suhteen kokonaan muuttua ja saivat syvän huolen ja halun pelastaa sielunsa uhkaavasta vaarasta, jonka näkivät syntiensä ja sydämensä kääntymättömän tilan tähden itsellensä tarjona oleman. Useinpa kävi niinkin, että moni huikentelevainen ja maallismielinen ihminen, joka tuli tupaan, kentiesi aikoen näitä hartausharjoituksia pilkata, joutui niin alakuloiseksi, että, vaikka tullessaan irvisteli, läksi kumminkin sieltä itkien. Vieläpä pienet lapsetkin ja yksinkertaiset ihmiset saivat usein sydämeensä sellaisen piston, joka saatti heidät vakaisuudella armoa isoamaan, kirjan lukemista oppimaan ja elämäänsä parantamaan. Tämän sain minä vaikuttaneeksi lasten ja yksinkertaisten ymmärryksen ja käsitys-ky'yn mukaisella opetuksella, jota en olisi voinut saarnatuolista toimittaa. Ja niinmuodoin nähtiin ihmisiä sieltä lähtevän suuremmalta tai ainakin samanlaiselta surulla, kuin milloinkaan kirkosta, jonka vuoksi ei siis tämä sovi yhteen Pekka Piiparisen syytöksen kanssa, että muka "miehet ja vaimot läksivät sieltä käsikkäin ja etsimät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä haureuden harjoittamiseksi", eikä myöskään ote talollisen Juh. Korhosen ilmoitus sen kanssa yhtäpitävä, että muka "naimisessa olevat vaimot näissä kokouksissa vieteltäisiin luvattomaan yhteyteen miesten kanssa", eikä kuudennusmies Antti Perkisenkään esiintuoman kanssa, että he muka näissä kokouksissa olisivat "eväänsä ja huivinsa kadottaneet", ei ainakaan ole heitä opetettu tekemään tuommoista eikä muita paheita. Näistä kantajista on Juhana Korhonen itse lastensa ja perheensä suureksi kiusauksesi elänyt jo monta vuotta erään lesken kanssa yhdessä, eikä vielä pispantarkastuksessa ollut häneen vihitty; ja vaikka minä ilmoitin hänen luvattoman yhdessä elämisensä, ei häntä katsottu esteelliseksi haureudesta syyttämään kanssa-ihmisiänsä.

Työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä, kristillistä nöyryyttä ja sovinnollisuutta on kansassa ja olen minäkin niitä, autuuden oppia esittäessäni, muistuttanut oikean kristityn välttämättömäksi velvollisuudeksi, vaikka talollinen Pekka Waris, tai oikeammin Rääkkylän kappalainen Martti Kiljander, joka Wariksen ilkeätä valituskirjaa kirjoittaessaan täytti sen semmoisilla asioilla, jotta ei Waris pyytänyt eikä tietänyt pyytää, sanoo puuttuman heränneissä. Kaikki pispantarkastuksessa luetellut syytökset kokouksissani käynyttä kansaa vastaan omat yhtä perättömät, kuin kertomus Wariksen 23-vuotisesta pojasta, Asianlaita on seuraava: Waris omaten ainoastaan puoli ruununtilaa ja monta lasta, kuten hän itsekin kanteessaan todistaa perheessään oleman 12 henkeä, antoi poikansa palvelukseen samaan kylään serkullensa, kihlakunnan lautamies Juhana Warikselle, joka maksoi hänelle ensi vuodelta palkkaa 60 taaleria ja jos jäisi toiseksi vuodeksi, saisi siitä 100 taaleria, jota vastaan muut rengit Liperissä saivat 30 tai 40 ja korkeintaan 50 taaleria. Poika ei liene siis ollut mikään tyhjäntoimittaja tai joutilas, niinkuin isänsä kertoo. Mutta poika oli harjoitellut puu- ja rautasepän työtä ja katsoi senvuoksi ansiollisemmaksi työskennellä itsenäisenä ja ansaita 150 taaleria vuoteensa. Kaikki Liperiläiset tunsivat tämän pojan, nimeltänsä Niilo Paavo Waris, oleman ahkerimman ja jumalisimman miehen koko seurakunnassa ja paljoa viisaamman ja ahkeramman isäänsä, joka häntä kutsuu mielipuoleksi ja joutilaaksi. Sillä edellinen osoittaa silminnähden kaikissa käytöksissänsä rakastavansa Jumalan pelkoa, joka on viisauden alku, Sanal. 9: 10, mutta jälkimäisellä harvoin tavataan työnä muuta, kuin juominen, ja juovuksissaan ei hän salli nähdä ketään perheestään, kaikkein vähimmän niitä, joiden hän tietää Jumalaa pelkäävän, vaan ahdistaa heitä kirouksilla ja tappelulla.

Tietääkseni hartausharjoitukset ja muut toimeni eivät ole vaikuttaneet mitään häiriöä ja rettelöä seurakunnassa, mutta päinvastoin, Jumalan armon avulla, paljo valistusta ja parannusta, sillä suuri osa seurakunnan jäseniä on hyljännyt syntisen elämänsä ja alkanut harjoittaa jumalisuutta, joka armon saamiseksi Kristuksessa on tarpeellinen, ja sitä he eivät ote tehneet haaveksivaisesti oman mielensä mukaan, niinkuin useasti tapahtuu suurissa heräämisissä, jollei papisto pidä huolta heränneitten ohjaamisesta, vaan vihjaa ja vainoo heitä. He joutuvat silloin tavallisesti monenlaisille harhateille ja harha-oppiin, jotka eivät kuulu armonjärjestykseen, niinkuin näyt, horroksissa olot, vaatteitten polttamiset ja monenlaiset hulluudet, jotka heitä eksyttävät ja eroittavat Raamatun opista. Semmoista ei ole Liperissä tapahtunut. Ainoastaan vaatteitten polttaminen oli syntymäisillään heränneitten kesken eräässä kylässä, mutta minä estin sen heti alussa Raamatun oppia vastaan sotivana keksintönä. Päinvastoin opetin minä Jumalan armon avulla sielunsa autuutta sureksimia ihmisiä, etteivät luopuisi oikealle eikä vasemmalle, maan pysyisivät Jumalan sanassa viitotulla autuuden tiellä 5 Mos. 17: 11.

Vaikka minä siis, kuten vakuutukseni on, nuhteettomasti elin, opetin Raamatun mukaisesti ja toimitin kaiken papinviran Liperissä kirkkolain mukaan niin, että useimmat seurakunnan jäsenet näkivät työskenteleväni rehelliselle sananpalvelialle sopivalla tavalla, minkä saattaa päättää muun muassa siitäkin, että monet terveyden päivinään minua vastustaneetkin sairaat vihdoin niin luottivat minuun, jotta pikemmin halusivat kuolinvuoteellaan tehdä minulle tunnustuksiansa, kuin jollekin muulle papille; levisi kumminkin jumalattomien ihmisten kautta minun vähäisestä persoonastani, kuten Paavali sanoo, _hyvän maineen_ seurassa _pahakin maine_, 2 Kor. 6: 8, mistä sittemmin niin kauan ja niin kovin minua rasittanut yleisön käsitys (opinion) minusta syntyi.

Maaliskuun 27 pv. 1823 otti kihlakunnan oikeus tutkittamaksi sekä konsistorion ennen että pispan nyt tarkastuksessa laillista tutkintoa vaativiksi katsomat seikat; ja kun tutkintoa oli toimitettu huhtikuun 7, kesäkuun 16, elokuun 18 ynnä lokakuun 6 ja 7 päivänä, julisti oikeus lokakuun 7 p. päätöksen, jossa Renqvist määrättiin valtionvalan [Edföre.] rikkojana vankeuteen, hän kun lukukinkerillä erästä viisitoista vuotista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista oli varkaudesta kurittanut. Kun kymmenen talollista takaamalla lupasivat itse häntä vartioida, ei kumminkaan häntä viety Kuopion läänin vankilaan, vaan sai pysyä omassa kodissaan, kunnes Waasan hovioikeus, jonne Renqvist asian särki, hänet vapautti kymmenen viikkoa kestäneestä vartioimisesta. Konsistoriokin, jolle annettiin tieto kihlakunnan oikeuden tutkinnosta ja päätöksestä, jätti Waasan hovioikeuden ratkaistavaksi, oliko kihlakunnan oikeus tässä asiassa oikein menetellyt asetuksien mukaan. -- On helppo ymmärtää, että kihlakunnan oikeuden päätöksestä Renqvistille tullut häväistys, joka nähdään vääräksi hovioikeuden pikaisesta mainitun päätöksen kumoamisesta, koski kovasti tuon uutteran sananpalvelian mieleen. Hänen sanotun päätöksen johdosta tuomiokapituliin lähettämä puolustuskirjansa on tässä myöhemmin n:o 10. Ja kun hovioikeus heinäkuun 14 pv. 1824 lähetti asian takaisin tarkemmin tutkittavaksi ja käsiteltäväksi, käsitteli kihlakunnan oikeus sitä yhdeksässä istunnossa lokakuun 18 päivästä v. 1824 tammikuun 24 päivään v. 1826, jolloin se lopullisesti päätettiin.

Käsittääksemme syvää kurjuutta, johon Renqvist vaimonsa ja neljän pienen lapsensa kanssa käräjöimisensä alusta asti ja vielä kauan sen perästäkin oli joutunut, tahdomme lukialle esittää lyhyen kertomuksen Renqvistin kovista, osaksi kyllä hänen itsensä tuottamista, kohtaloista.

Savolaisen herännäisyyden (pietismin) samaan aikaan ottama suunta, josta toisessa kohden ennen on puhuttu, oli saattanut pispa J. Molanderin tarkastamaan useain Karjalan seurakuntain ohessa Iisalmeakin ja antamaan alammaisen kertomuksen suorastaan hänen Majesteetillensa Keisarille. Sitte sai pispa hänen Majesteettinsa armollisen käskyn, Suomen asiain komitean puheenjohtajan, vapaaherra _R. H. Neyvinder'in_ elokuun 2 pv. 1823 antamassa käskykirjeessä, muuttaa Renqvist Liperistä Porvoosen, siellä olemaan pispan ja tuomiokapitulin välittömässä peräänkatsannossa. (Katso kirj. n:o 11). Siten määrättiin Renqvist kohta sen perästä ylimääräiseksi saarnaajaksi Porvoosen; mutta koska hän samaan aikaan oli vartioittava, ei hän saattanut lähteä olopaikastansa ennen vapaaksi pääsemistään. Talvella v. 1824 saapui hän kuitenkin Porvoosen, niihin hän kumminkaan ei voinut käräjässä vielä ratkaisemattoman riita-asian tähden pysähtyä.

Syksyllä v. 1824 määrättiin hän virkaatoimittavaksi rehtoriksi Porvoon kouluun (pedagogioon), jota virkaa hänen täytyi antaa apulaisen toimittaa alinomaisten käräjämatkojensa vuoksi Liperiin, ja näin meni hänen pieni palkkansa 200 ruplaa pankossa, apulaiselle. Tämän lisäksi ilmoitti pispanpitäjän varapastori Kaarlo Aug. Molander v. 1824 konsistorioon Renqvistin, matkallaan vanhempiensa luoksi Ilomantsiin, pitäneen luvattomia kokouksia jumalisuuden harjoittamiseksi kaukaisissa kylissä Ilomantsin seurakunnassa, sekä Suomen kenralikuvernöri _Arsenij Jakrevskij_ ilmoitti kirjoituksessaan elokuun 10 päivältä v. 1825 tuomiokapituliin virkamatkallaan Porvoosen saaneensa tietää pappismies Renqvistin, joka lahkolaishaaveksimisesta oli pantu konsistorion peräänkatsantoon, oleman opettajana koulussa, mutta vielä jatkaman sekä kaupungissa että naapuriseurakunnissa, joissa hän toisinaan kävi, salaisien kokousten pitämistä, jonka vuoksi kenraalikuvernöri vaati asiasta tarkkaa kertomusta. Täyttääksensä kenralikuvernörin toivoa, koetti konsistorio saada tarpeellisia tietoja. Mitä siinä lienee matkaansaatu, ei tarkoin tunneta, mutta ei ainakaan Liljentaalissa ollut Renqvistillä mitään yhteiskuunallisia lakia vastaan rikollista, joka olisi vastoin hänen virkavalaansa, nähdään kirjeestä n:o 12 Kuitenkin luovutettiin Renqvist, suullisesti tutkittua elokuun 15 pv. 1825 vastaiseksi papinviran toimituksesta ja kiellettiin jatkamasta palvelustansa koulussa. Hovioikeuteen valittamalla (katso kirj. n:o 13) voitti hän hovioikeuden päätöksellä huhtikuun 19 p:vältä v. 1826 sen muutoksen, että tuomiokapitulin päätös kumottiin ja asia pantiin samalle kannalle, jolla se oli ennen tuomiokapitulin päätöstä.

Konsistorio oli kyllä syyskuun 3 pv. 1823 ja heinäkuun 14 pv. 1824 Keisarilliselta Majesteetilta pyytänyt jotakin palkkaa Renqvistille, mutta kun siitä ei saatu päätöstä ennenkun kesäkuun 16 pv. 1826, oli Renqvist niinmuodoin kolme vuotta ollut palkatta, ja olisi perheensä kanssa näitten vastoinkäyntien ja vaivojen ajalla nääntynyt nälkään ja kurjuuteen, jolleivät Suomen ulkopuolella olemat laupeaat kädet olisi pelastaneet häntä perheenensä välttämättömästä perikadosta. Hän oli jo v. 1811 tutustunut Turussa jumalisen ja jalomielisen _Patersonin_ [J. Paterson oli sepän poika Skottlannista. Hänen ansionsa Raamatunseuran perustamisessa Suomeen ja vaikutus, jonka Raamatun levittäminen kansan uskonnolliseen elämään teki, eivät ole niin arvossa pidetyt, kuin olisi pitänyt.] kanssa, joka on Ruotsin, Suomen ja Venäjän pipliaseuran perustaja. Sitte tapasi Renqvist häntä vielä kerran Turussa ja palvellessaan Liperissä oli hän kirjevaihdossa tuon mielenheimolaisensa kanssa, joka silloin oleskeli Pietarissa. Tässä kaupungissa kävi Renqvist hänen luonansa